Meillä kävi tänään 3-viikkoinen vauva kuvauksissa, ja katselin vieressä kuinka vauvan äiti imetti lastaan aina taukoa pidettäessä. Tajusin siinä samalla, että siitä taitaa nyt olla tasan viikko, kun viimeksi olen imettänyt Nooaa. Viikko, kun se tuntuu ennemminkin kuukaudelta. Tuntuu siltä, kuin olisin ihan vasta itsekin imettänyt vastasyntynyttä minikokoista Nooaa, jonka pystyi nappaamaan syliin vasemman käsivarren päälle syömään, ja samalla tein kotitöitä toisella kädellä. Imetys sujui niin paljon helpommin kuin Minean kanssa, oikea imuote löytyi heti ja maidontulo tasaantui parissa kuukaudessa juuri sopivaksi Nooan tarpeisiin. Ruokkiminen ei tuntunut taistelulta, kiukuttelulta ja kipeiltä nänneiltä, vaan alkukankeuden jälkeen kuvittelin, että imettäisin noin vuoden ikään saakka, koska vihdoin olin löytänyt meille sopivan rytmin!
En voi muuta väittää kuin että harmittaa kun se loppuikin näin aikaisin. Samaan aikaan olen helpottunut ja toiveikas sekä hormonihuuruissani äärettömän surullinen. Luopumisen tuska on aina vaikeaa ja erityisen vaikeaa se on silloin kun kyseessä on läheisyys omaan lapseen. Järkiminä tietää, että tämä on ainut ja se oikea ratkaisu mulle, mutta tunneminä ei pysy muutoksessa perässä, vaan jarruttaa eteenpäin pääsyä. En halua käydä läpi enää yhtäkään yötä, jolloin hypin sängynreunalla tyytymättömän vauvan kanssa tai taputan väsyksissäni lastani pyllylle vähän liian kovaa, koska en saa vauvaa nukahtamaan sänkyynsä, tai mihinkään muuallekaan. En halua herätä puolikuolleena kiroilemaan yksikseni seinille, kun lapsi herää viimeisen kahden tunnin sisään jo kolmatta kertaa, ja tiedän olevani jälleen seuraavana päivänä liian väsynyt olemaan hetkeäkään paikoillaan. Tämä on niin paljon parempi ja helpompi ratkaisu, mutta kuka sen kertoisi sille osalle minua, joka tietää päätösten lopullisuuden ja sen, että tämä oli viimeinen kerta kun imetän yhtään ketään?
Hieno suoritus se on tämä kulunut 8,5 kuukauttakin, mutta kuka näitä suorituksina laskee? Missä mitalit ja vakuuttelut siitä, että suurin osa ei pääse näinkään pitkälle? Ja ketä kiinnostaa se suurin osa silloin kun oma elämä on tässä ja nyt? Kun oma lapsi puree äitin olkapäätä ymmärtämättä, miksi meidän kahdenkeskinen läheisyys on yhtäkkiä loppunut. Sitä tosiasiaa ei ole muuttaminen, että lapseni takia en tätä päätöstä ole tehnyt, vaan omat tarpeet on joskus laitettava kaikkien muiden edelle – ainakin siltä se vääjäämättömästi tällä hetkellä tuntuu. Se mikä kuukauden päästä ei enää tunnu miltään, itkettää tällä hetkellä.
Tuntuu hyvältä saada nukkua edes muutama tunti enemmän yöllä, on lohdullista että Nooa rauhoittuu paremmin päiväunille ja onhan se tasa-arvoakin, että nyt minä ja Niko ollaan yhdenvertaisessa asemassa. Molemmat voi halutessaan osallistua yhtä paljon, ja itselläkin on toivoa täysistä yöunista. Kukaan tuskin tulee missään vaiheessa kyseenalaistamaan päätöstäni lopettaa, mutta hetki siinä menee ja pölyn on annettava ensin laskeutua ennen kuin itse voi unohtaa. Kertokaa mulle, miksi se on meille äiteille niin vaikeeta?
Kyllähän te pystytte kahdenkeskeiseen läheisyyteen vaikka et enää imetäkään! Meillä vauva on ollu pulloruokinnalla 1,5 kk alkaen ja itse ainakin koen meidän ruokailuhetket ihaniksi kahdenkeskisiksi hetkiksi, jolloin vauva katsoo silmiin ja usein pitää tiukasti sormesta kiinni ❤️ Tsemppiä, ja ota aikaa luopumisen käsittelyyn ja suremiseen!
Täällä lopetettiin imetys 7kk iässä yhtäkkiä. Meillä oli korvatulehdus, rintalakko ja hampaat samaan aikaan. Se oli vauvalle liikaa ja imetys loppui kuin seinään! Vauva yhdisti kivun rintaan ja ei suostunut enää rinnalle. Äiti itki ja vauva itki. Jatkoin kuitenkin pumppaamalla maidon antamista, nyt 9kk iässä tämäkin taival on tulossa tien päähän. Suuria ovat tunteet, onneksi nämä pikku vesselit saavat hymyn kasvoille vaikka kuinka surettaisi <3
Ehkä te saatte vielä iltatähden, niin saat kokea kaiken vielä uudelleen <3 mulla itellä on neljä sisarusta ja aika pitkiä ikäeroja,silti meidän perhe tuntunu niin pieneltä ja minä nuorimmaisena haaveilin aika pikkusiskosta 😀 itse toivon saavani suurperheen, mutta sairastan endometrioosia, niin en tiedä toteutuuko haaveeni. Onneksi meillä on edes yksi kullanmurunen <3 mukavaa syksyä Melina! Kirjoitat ihanaa ja aitoa blogia:)
Kiitos kivasta kommentista ja palautteesta! Eihän sitä tosiaan tiedä, jos vauvakuume joskus kasvaa niin kovaksi että kolmas on vielä saatava 🙂 Nyt vaan tuntuu että tässäkin iässä on yövalvomiset ottaneet niin koville, ettei tätä jaksaisi enää myöhemmin.. Kaikki tsempit myös sulle, toivottavasti haaveesi isosta perheestä vielä toteutuu <3
Mullakin on käynyt lopettaminen mielessä kun tuntuu että yhdeksi hulinaksi on nukkuminen nyt mennyt 9kk iässä. Mutta pelkään sitä että ei vauva nukkuisi yhtään paremmin jos rinta loppuisi. Jaksaisinko nousta lämmittämään maitoa? Meidän vauva ei edes juuri ota tuttia :/ esikoisen ajalta pullohommat kyllä tuttuja ja tokankin kohdalla imetys loppui näihin aikoihin. Kumpikin meidän edellisistä on edelleen yöllä heräävää sorttia. Voi kumpa tietäisi mikä on oikein itselle… kiitos tästä tekstistä 🙂 osui juuri meidän elämäntilanteeseen kans.
Joo ei se kyllä kivaa ole se maidon lämmittäminenkään öisin, mutta meillä on nyt päästy siihen, että Nooa syö vain kaksi tai kolme kertaa yössä. Se on puolet vähemmän kuin ennen, ja toivon että heräilyt vähenee tästä vieläkin kunhan ikää tulee vähän enemmän. Minea lopetti aikanaan itse yösyömiset vähän alle vuoden iässä, ehkä sitä Nooallekin voisi silloin pitää lempeän unikoulun. Jaksamista sulle öihin, kyllä mekin vielä joskus nukutaan :)!
Tekis mieli kommentoida jotain järkevää, lohduttavaa ja tsemppaavaa, mutta saa nähä mitä tästä tulee.
Hormonihuuruissa täälläkin imetellään tai paremminkin lopetellaan imetystä. Takana 5kk täysimetystä ja nää kaks viimesintä kk noin 1-3krt/ vrk..
Oisin halunnut imettää pitempäänkin, nyt sen vasta tajuaa, kun tästä ei enää tule mitään.
Nimittäin uusi tulokas on jo tämän äidin vatsassa. Tais pistää maidon maun
erilaiseksi, kun ei enää imetys tahdo sujua.
Parempi varmaan ois itekkin jo lopettaa kokonaan, kuin jatkaa tällä lailla. Nuo imetykset onnistuu siis enää vain öisin.
Mutta helppoa ei ole päättää ja lopettaa. On se niin suloista. Mutta ehkä se askel vain pitäisi ottaa, sais nukuttua kunnolla ja jaksais päivisin paremmin.
Hienoa, että sää oot saanu päätöksen tehtyä!
Teille tulee kohta jo uusi valvottaja, joten onhan se tärkeää että sullakaan ei univelat kasva ihan mahdottomiksi jo nyt. Saat vielä onneksi imettää seuraavaa lasta, niin voit nyt miettiä, ettei tämä lopettaminen ole mitään täysin lopullista. Tsemppiä myös sulle!
Imetys on tärkee juttu sekä äidille että lapselle ja totta kai sen päättymistä saa surra! Ja hyvä on surrakin, jos surettaa. Varmasto olet tehnyt teidän tilanteesewn nyt sen oikeimman ratkaisun.
Itsekin olen viimeisen puolen vuoden aikana (vauva nyt reilu 11kk) miettinyt imetystä, erityisesti yöimetystä. Mulle on pitkään jo ollut selvää, että haluan imettää yli vuoden ikään, mutta yöimetyksistä olisin valmis ollut luopumaan. Väsymys on ollut karmeeta, mutta oma fiilis on kuitenkin ollut imetyksen jatkumisen kannalla. Me olemme kaikki sen suhteen erilaisia, milloin tulee ne omat rajat vastaan ja miten siihen haluaa reagoida.
Ja kuten jo sanoit, yli 8 kuukauden imetys on hieno saavutus. Jokainen pisara äidinmaitoa on hyödyksi vauvalle, eikä lyhyempikään imetys ole mitenkään vähemmän arvokasta. ♡
Tsemppiä teille jatkoon!
Kiitos, ja tsempit myös sulle yöimetysten kanssa! Se väsymys on järkyttävää, etenkin silloin yöllä herätessä. Päivällä kaikki tuntuu taas olevan hyvin, vaikka yöllä sitä vannoo että ei halua herätä enää yhtään yötä 🙂
Muistan niin itekin nuo tunteet! Jahkailin kauan imetyksen lopettamisen kanssa, ja kun sitten siinä 7,5 kk:n kohdalla tein päätöksen niin pian tajusin miten hyvä juttu se oli <3 meillä yösyönnit loppui ennen tuota imetyksen lopettamista. Sain tsemppiä kaverilta ettei yöllä tartte enää poju maitoo ja siitä osoituksena poika nukkuikin seuraavan yön heräämättä! Sitten annettiin vettä jos heräsi ja aika nätisti niistä luovuttiin. Mulla imetyksen ongelma oli siinä, että nänneihin alkoi tulla kipeitä haavaumia, jotka ei meinanneet millään parantua :/ olin siis aikalailla pakko raossa tuon lopettamisen kanssa. Lohduttomaltahan se tuntui ja tympäisi kantaa korviketta kotiin, jopa nolotti että muut näkee etten imetä! Mutta nopeasti se kyllä helpottikin sitten, me äidit ollaan kyllä melkoisia.. Tsemppiä sulle!
Loppuiko teillä yösyönnit ihan tosta noin vaan vai pidittekö unikoulua? Mä yritin antaa vettä parina yönä, mutta se kelpasi vain alkuyöstä ja myöhemmin sai aikaan kauheat raivohuudot. Tuntuu kyllä, että me imettäjät ryhdytään ihan mahdottomiinkin juttuihin, mutta kyllä se järki pitää jossain vaiheessa ottaa peliin mukaan 🙂