Viikon sisällä olen sattumoisin ollut erityisen paljon pienten vastasyntyneiden lähettyvillä, ja mikäs siinä, tuskin sitä voikaan ihanampia uusia tuttavuuksia saadakaan. Essin pariviikkoista poikaa oli tarkoitus mennä katsomaan jo aiemminkin, mutta mun ja lasten yskiminen ja köhiminen on estänyt kaikki kyläilyt kuluneilta viikoilta. Eilen kuitenkin uskallettiin ajella Essille, ja olihan tuo pieni poika niin syötävän suloinen tyyppi, että olen aivan ihmeissäni, ettei mussa herännyt sen suurempaa vauvakuumetta. Luulen, että alan viimein Nooan syntymän jälkeen ymmärtää, kuinka ihania vauvat on ajatuksena, mutta kuinka hyvä meidän perheen on juuri tällaisenaan. Jo nykyisellään tunnen itseni enemmänkin ihmisraunioksi kuin elinvoimaiseksi ja pirteäksi, joten kolmas lapsi järkyttäisi tätä pakkaa niin, ettei rakennelmat mitenkään pysyisi enää kasassa, ainakaan näillä nykyisillä suunnitelmilla.

Tällä hetkellä elän selkeästi jonkinlaista välivaihetta, enkä oikein ole tyytyväinen mihinkään tekemisiini. Riittämättömyyden tunne on alkanut tuntua harmittavan tutulta, ja koko ajan huomaan odottavani seesteisempää aikaa, jolloin voisin edes yhtenä iltana viikossa istua koko illan telkan ääressä tai jolloin voisin viikon ajan kokeilla aikaisempaa nukkumaanmenorytmiä ja ehkä huomata olevani pirteämpi ja energisempi, enemmän oma itseni siis. Tämä sama tilanne on jatkunut jo ikuisuuden, ja on hassua huomata, miten optimistina silti joka päivä kuvittelen tilanteen huomenna olevan jo selkeästi parempi. Ja mistä sen tietää, ehkä huomenna saankin kaikki deadlinet kiinni, löydän blogille enemmän aikaa ja huomaan olevani sängyssä arkisin jo ennen yhtätoista. Ehkä huomenna Nooa alkaa nukkua täysiä öitä, ja aamuisin herätessäni ihan oikeasti olen pirteämpi ja jaksan taas innostua lenkkeilystäkin. Tai sitten käy niin, että opin näkemään tilanteet realistisemmin, sanon useammin ei ja ymmärrän, ettei aika yksinkertaisesti voi riittää ihan kaikkeen. Oma ongelmansa on varmasti sekin, että haluan keinolla millä hyvänsä pitää ainakin näin aluksi lasten hoitopäivät mahdollisimman lyhyinä, mikä väistämättä tarkoittaa lisää yötöitä mulle.

Jottei koko postaus kuulostaisi niin alavireiseltä, voin myös kertoa, että raksalla meillä on hommat edenneet ihanasti eteenpäin, ja autokatoksen seinien noustua alkaa kokonaisuus jo hahmottua melko hyvin. Ensi viikolla on päätettävä keittiö, kodinhoitohuone ja kylppärit, joten tiedänpähän mihin käyttää tuleva viikonloppu sillä aikaa kun Niko on raksalla. Onneksi nämä on pelkästään kivoja juttuja, niin sitä jaksaa vaikka kokonaan ilman niitä yöunia! Ja kiitos muuten keittiövinkeistä, huomenna menen vielä tsekkaamaan yhden firman tarjonnan ja sen jälkeen homma alkaa suunnilleen olemaan paketissa.