Vauvoja

1 syyskuun, 2016

Viikon sisällä olen sattumoisin ollut erityisen paljon pienten vastasyntyneiden lähettyvillä, ja mikäs siinä, tuskin sitä voikaan ihanampia uusia tuttavuuksia saadakaan. Essin pariviikkoista poikaa oli tarkoitus mennä katsomaan jo aiemminkin, mutta mun ja lasten yskiminen ja köhiminen on estänyt kaikki kyläilyt kuluneilta viikoilta. Eilen kuitenkin uskallettiin ajella Essille, ja olihan tuo pieni poika niin syötävän suloinen tyyppi, että olen aivan ihmeissäni, ettei mussa herännyt sen suurempaa vauvakuumetta. Luulen, että alan viimein Nooan syntymän jälkeen ymmärtää, kuinka ihania vauvat on ajatuksena, mutta kuinka hyvä meidän perheen on juuri tällaisenaan. Jo nykyisellään tunnen itseni enemmänkin ihmisraunioksi kuin elinvoimaiseksi ja pirteäksi, joten kolmas lapsi järkyttäisi tätä pakkaa niin, ettei rakennelmat mitenkään pysyisi enää kasassa, ainakaan näillä nykyisillä suunnitelmilla.

Tällä hetkellä elän selkeästi jonkinlaista välivaihetta, enkä oikein ole tyytyväinen mihinkään tekemisiini. Riittämättömyyden tunne on alkanut tuntua harmittavan tutulta, ja koko ajan huomaan odottavani seesteisempää aikaa, jolloin voisin edes yhtenä iltana viikossa istua koko illan telkan ääressä tai jolloin voisin viikon ajan kokeilla aikaisempaa nukkumaanmenorytmiä ja ehkä huomata olevani pirteämpi ja energisempi, enemmän oma itseni siis. Tämä sama tilanne on jatkunut jo ikuisuuden, ja on hassua huomata, miten optimistina silti joka päivä kuvittelen tilanteen huomenna olevan jo selkeästi parempi. Ja mistä sen tietää, ehkä huomenna saankin kaikki deadlinet kiinni, löydän blogille enemmän aikaa ja huomaan olevani sängyssä arkisin jo ennen yhtätoista. Ehkä huomenna Nooa alkaa nukkua täysiä öitä, ja aamuisin herätessäni ihan oikeasti olen pirteämpi ja jaksan taas innostua lenkkeilystäkin. Tai sitten käy niin, että opin näkemään tilanteet realistisemmin, sanon useammin ei ja ymmärrän, ettei aika yksinkertaisesti voi riittää ihan kaikkeen. Oma ongelmansa on varmasti sekin, että haluan keinolla millä hyvänsä pitää ainakin näin aluksi lasten hoitopäivät mahdollisimman lyhyinä, mikä väistämättä tarkoittaa lisää yötöitä mulle.

Jottei koko postaus kuulostaisi niin alavireiseltä, voin myös kertoa, että raksalla meillä on hommat edenneet ihanasti eteenpäin, ja autokatoksen seinien noustua alkaa kokonaisuus jo hahmottua melko hyvin. Ensi viikolla on päätettävä keittiö, kodinhoitohuone ja kylppärit, joten tiedänpähän mihin käyttää tuleva viikonloppu sillä aikaa kun Niko on raksalla. Onneksi nämä on pelkästään kivoja juttuja, niin sitä jaksaa vaikka kokonaan ilman niitä yöunia! Ja kiitos muuten keittiövinkeistä, huomenna menen vielä tsekkaamaan yhden firman tarjonnan ja sen jälkeen homma alkaa suunnilleen olemaan paketissa.

Meitsit Turussa

26 kesäkuun, 2016

Juhannus ja meidän pieni kesäreissu on nyt takanapäin, fiilis on ihanan rentoutunut ja onnellinen. Yleensä kaikki arjesta poikkeava tuntuu kotiinpaluun jälkeen lähinnä väsyttävältä, kun viikonlopun on saanut juosta paikasta toiseen pää kolmantena jalkana ja unet on ehkä jääneet vieläkin vähäisemmäksi kuin tavallisesti. Nyt kuitenkin olo on ihmeen virkeä, ja ihan tosissaan tuntu siltä, että on saanut viettää lomaviikonlopun – melkein kuin olisi ollut ulkomailla, jossain pienessä kylässä ja yöpynyt isossa all inclusive -hotellissa. Voin vain todeta, että mä todella nautin tällaisesta juhannuksesta, tai reissusta yleensäkin, ja voisin samantien alkaa suunnitella seuraavaa vastaavanlaista kotimaan matkaa. Miksi sitä aina ajatteleekin, että matkailun tarvitsee suuntautua ulkomaille eikä osaa nähdä oman kotimaan tarjoamia mahdollisuuksia?

Matkasta erityisen kivan teki se, että meillä oli yhteinen reissu ystäväperheen kanssa, joilla on 1- ja 3-vuotiaat pojat. Minealle oli Eemelistä seuraa, ja vaikka pikkupojat ei toistensa kanssa vielä oikein osanneetkaan leikkiä, niin jollain ihmeen lailla ne pikkumiehetkin touhusivat kaikkea isompien perässä, ihan muina miehinä olivat niin mukana jutuissa, että useampaan kertaan Sapen kanssa huokailtiin sitä, kuinka lapset kasvaa liian nopeasti. On se ihan jees, että itse ollaan kasvettu sitten niiden teinivuosien, jolloin Sapen kanssa hyvinkin tiiviisti pyörittiin, mutta lasten kanssa päällimmäisenä tunteena pintaan nousee pelkkä haikeus siitä, kuinka nämä hetket on nyt tässä eikä niihin enää myöhemmin voi palata. Naantalin kaduilla käsi kädessä juoksevat kaverukset, toistensa touhuja ihmettelevät pikkupojat, yhteen ääneen nauravat lapset tai ketsupissa uitetut kananugetit – pieniä hetkiä silloin, mutta tärkeitä muistoja myöhemmin.

Yöpymispaikaksi meille tosiaan valikoitui Holiday Club Caribia, joka osoittautui paikan päällä loistavaksi valinnaksi! Naantali olisi varmasti ollut Turkua tunnelmallisempi vaihtoehto, mutta pienempien lasten kanssa arvostan sitä, että hotellilta löytyy jotain puuhaa eikä vaihtoehtoina ole pyöriä kaupungilla tai istua hotellihuoneessa. Caribia muistuttaa aika pitkälti ulkomaan lomakohteiden isoja hotelleja, joiden aitojen sisäpuolelta löytyy niin ruokapaikat kuin erilaiset aktiviteetitkin. Ravintoloita oli useampia, ja sisällä Caribiassa oli myös kylpylä ja aktiviteettipuisto Superpark, joissa molemmissa mekin ehdittiin viikonlopun aikana käydä. Kylpylässä oli kivasti huomioitu lapset ja aikuiset, ulkona oli esim savusauna ja porealtaita, sisältä löytyi lastenallas liukumäkineen ja vähän isommille hurjapäille kolmenlaista liukumäkeä. Kylyplään pääsi hipsimään suoraan hissillä omasta hotellihuoneesta kylpytakit päällä, ja mekin palasimme uintien jälkeen peseytymään huoneemme isoon kylpyammeeseen. Olin varannut tavallisen perhehuoneen neljälle hengelle, mutta sainkin yllätyksenä blogin kautta päivityksen sviittiin, joka oli täydellinen meidän jengille, kun otti huomioon että tavaraa oli mukana ehkä aavistuksen liikaa. Meillä huone oli vanhemmalla puolella, koska Pablo oli mukana ja olimme valinneet lemmikkihuoneen, mutta Sapen perheen huone oli tyylikkään modernisti sisustettu.

Pari päivää tuntui Turussa ihan liian lyhyeltä ajalta, koska en muista milloin viimeksi olisin käynyt näillä seuduilla. Sain loistavia vinkkejä teiltä tekemisten ja ruokapaikkojen suhteen, kiitos siis niistä, ja ne mitkä jäi nyt kokematta, täytyy testata ensi kerralla. Shoppailemaan ei jaksettu lähteä (tuskin mikään olisi ollut aukikaan tätä sunnuntaita lukuunottamatta), mutta käveltiin pitkin Naantalia ja käytiin Turun keskustassa syömässä. Turkuun palataan ensi kesänä uudelleen, kiitos tästä onnistuneesta juhannuksesta Sape plus muut <3

Mintunsävyiset 3-vuotissynttärit

19 kesäkuun, 2016

Sama laulu jatkuu täällä edelleen eli kaikenlaista tekemistä on viime päivinä riittänyt niin että illat hujahtaa hetkessä ohi, ja toisaalta touhukkaat päivät on ajaneet tämän bloggaajan useana iltana ”ajoissa” nukkumaankin. Perhe menee tietenkin aina kaiken muun edelle, ja silloin kun lasten nukuttaminen on hankalaa tai Nooa valvottaa hammaskipuilullaan, niin tietokoneen avaaminen ei ole ihan se ensimmäinen mielessä pyörivä asia. Pahoittelut siis pienestä tahattomasta blogihiljaisuudesta, kuulumiset kuitenkin päivittyy koko ajan ainakin snäpissä, josta mut löytää nimellä melinamarissa.

Viikonloppu on kiireisistä illoista huolimatta ollut jotenkin erityisen ihana, ja vaikka on satanutkin eikä ulos olla juurikaan jaksettu lähteä, niin ajatukset on koko ajan olleet kesässä ja tulevissa lämpimissä päivissä. Minean viikon mittainen uimakoulu on nyt takana päin, joten meillä poetaan tällä hetkellä suht kovaa uimaintoa, ja tuo tyttö vain odottaa, että pääsisi järveen testaamaan uusia taitojaan. Olen itsekin aika fiiliksissä siitä kun toinen innostuu jostain asiasta noin paljon ja silmät hehkuen suunnittelee uimapiknikkejä sun muita rantsureissuja kavereiden kanssa. Tätä olen aina tarkoittanut, kun olen ystävilleni sanonut, että haluan tarjota lapsille mahdollisimman monia elämyksiä kokeiltavaksi, jotta sieltä löytyisi se oma juttu – nyt yksi sellainen taitaa todella olla löytynyt! Kirjoitan vielä enemmän tuosta uimakoulusta myöhemmin, mutta voin jo sanoa, että täältä tulee iso suositus uimakoulu Pikku Joutsenelle.

Eilinen meni astetta kivemmissa touhuissa sekin. Illasta mä pääsin nauttimaan parin tunnin verran omasta ajasta kasvohoidossa ja herkutellen Minean hoitotädin luona, ja päivällä käytiin juhlimassa ihanaa 3-vuotiasta Milaa. Näistä lastenjuhlista ja niihin panostamisesta on ollut jonkun verran juttua useammassa äitiryhmässä, ja niin myös täällä bloginkin kommenttiboksissa, mutta mä liputan edelleen kauniiden kattausten ja väriteemojen puolesta. Essi oli laittanut paikat niin nätiksi pastellisilla sävyillä, että huokailin ihastuksesta – ja nautin kympillä Minna bakesin mahtavista herkuista. Facessa pyöri jossain vaiheessa kuva, jossa äitit huutelivat perinteisten koruttomampien ja stressittömämpien (?) synttäreiden perään, mutta eikö jokainen voi tehdä juuri niin kuin itse parhaakseen näkee? Ei kaikille kaunis tarkoita samaa asiaa, ja paljon leipovan äidin pöydässä tuskin koskaan tullaan näkemään pakastepasteijoita ja keksipakettia. Pieni lapsi ei huomaa eroa erilaisten juhlien tai kattausten välillä, vaan tunnelma on tärkeintä ja se, että kutsutuista vieraista mahdollisimman moni saapuu paikalle.

Yllätin jälleen Milan lahjan suhteen itseni enkä vienyt sitä perinteistä legopakettia, jonka yleensä nappaan lähimarketista matkaan viime hetken paniikissa. Nyt löysimme lelukaupasta kivan vaaleanpunaisen prinsessan arkun, johon ostin sisälle pienen tytön aarteita – prinsessatatskoja, tikkarin näköisen huulirasvan, saippuakuplia ja palatsin palleron (kyllä, luit oikein enkä keksinyt nimeä omasta päästäni..). Luulen, että tulevissa leikeissä ainakin arkulle tulee vielä olemaan paljon käyttöä, tai miksei siinä voisi säilyttää koruja tai muita tärkeitä pikkutavaroitakin.

Essillä oli väriteemana minttu ja vaaleanpunainen yhdistettyinä kultaisiin yksityiskohtiin. Mäkin puin ihan vahingossa lapsille päälle minttua, joten sovittiin hyvin synttäreiden kattaukseen, hah! Minna bakesilta Essi oli ottanut jäätelökeksejä, kakun ja kahdenlaiset kuppikakut, joista toinen oli uutuusmakua strawberry milkshake. Vaikka mä olen viime aikoina koittanut vähentää arkiherkuttelua, niin näiden herkkujen edessä katosi kyllä kaikki ajatukset kohtuudesta, ja homma meni suoraan sanottuna överiksi. Se on kuitenkin kumma juttu, että vaikka olin vasta syönyt palan kakkua ja melkein kaksi muffinssia, niin kotiin päästyäni aloin jo uudelleen haaveilla Minnan superhyvistä herkuista. Sitä se sokeririippuvuus taitaa olla, kun annat pikkusormen, se vie koko käden. Toisaalta, jos nyt joku tulisi ja kysyisi, niin saattaisin parista kuppikakusta antaakin vaikka sen toisen käsivarren.

Tänään viikonloppu vielä päättyi siihen, että ystävät kävi meillä kyläilemässä sillä aikaa, kun Niko asensi raksalla jotain levyjä. Perjantaina mäkin ajoin raksan kautta, ja olihan se vähän hassua nähdä, kuinka siellä oli jo autokatoksen ja talon ääriviivat valmiina. Sokkeli on jo muurattuna, ja nyt iski samaan aikaan sekä paniikki siitä, kuinka pieneltä talo näyttää että epäusko siitä, että joku ihan oikeasti siellä tontilla rakentaa taloa meille! Joskus mietin, voiko tämä kaikki onni edes olla mahdollista, mutta sitten arki taas herättää ja sitä tajuaa, että kyllä se onnellisuus on jotain, mikä löytyy itsestä jos sen vain jaksaa sieltä etsiä – maanantaisin sen harvemmin jaksaa, mutta näin viikonloppuna se hiippailee esiin ihan pyytämättäkin.

previous 1 … 3 4 5 6 7 8 9 … 25 next