SUNNUNTAISÄPINÄT

sunnuntai IMG3sunnuntai IMG9sunnuntai IMG1 sunnuntai IMG2  sunnuntai IMG4 sunnuntai IMG5 sunnuntai IMG6 sunnuntai IMG7  sunnuntai IMG10

Tiedättekö kuinka monesti oon tänään saanut muistutella itelleni että on oikeasti tiistai eikä maanantai?! Eilinen kotiinpaluu pisti pasmat niin sekaisin että viikonloppu tulee mulle tällä viikolla yllättävän nopeasti – vaikkei sillä nyt lomalaiselle niin suurta merkitystä olekaan, oli sitten arki tai pyhä elämä jatkuu tasaisesti melko samanlaisena.. Viikollakin on kaikenlaista odotettavaa, kuten huomenna tyttöporukalla syömäänmeno, torstaina neuvola ja perjantai nyt on aina perjantai.

Viikonloppu vietettiin Lahdessa oikeastaan sen takia, että musta tuli kolmatta kertaa kummi, kun hyvän ystäväni toinen poika sai nimiäisissä ihanan nimen Kaarlo. Juhla oli kivan rento ja aika huikeissa maisemissa Lahden vesitornilla, josta olisi paremmalla kelillä nähnyt koko kaupungin ja vielä vähän pidemmällekin. Meille tuli taas yllättäen kiirelähtö ja meikäläisellä jäi hiukset laittamatta ja mekkokin tuntui vähän liian makkarankuorelta näille viikoille, mutta kaikki epämukavuus unohtui aika äkkiä ja tilalle tuli järjetön vauvakuume, kun päästiin perille ja sain tuon pienen supersuloisuuden syliin. Vaikkei omaa Möhistä malttaisi enää odottaa, tuntuu silti samaan aikaan täysin käsittämättömältä ajatella ettei tässä enää montaa viikkoa voi olla kunnes meillekin muuttaa minijätkä. Muistan muuten sen epäuskon tunteen kun ajettiin Nikon ja Minean kanssa sairaalasta aikoinaan kotiin ja Nikon kanssa autossa mietittiin, oliko ne sairaalassa nyt ihan tosissaan kun päästi meidät tosta noin vaan vauvan kanssa kotiin. Samala tiesi että hyvinhän kaikki kotonakin sujuu, mutta oikeasti!!! Meidän takapenkillä oli yhtäkkiä ihminen, jonka hoito ja huolenpito oli tästä eteenpäin täysin meidän vastuulla, vaikka eihän me tiedetty vauvoista oikein mitään. Niin se vaan sekin ihmetys vaihtui parissa päivässä arkirutiineihin ja kaikki alkoi tuntua siltä kuin niin olisi ollut aina.

Suoraan ristiäistunnelmista mä siirryin Helsingin moottoritielle kohti tanskalaisen vaatemerkki Black Swanin malliston lanseeraustilaisuutta. Merkki oli mulle jo ennestään tuttu syksyn yhteistyön kautta, ja odotinkin innolla miltä uusi mallisto näyttäisi. Ja niin kuin oletinkin, useampiakin ihanuuksia olisin voinut viedä mukanani ja ne olisi sujahtaneet loistavasti osaksi nykyistä vaatekaappiani. Kuten tuosta alemmasta kuvasta näettekin on Black Swanin värit melko tummanpuhuvia paria haalean roosan sävyistä vaatetta lukuunottamatta. Sopii siis täydellisesti mun musta-harmaa-valko-värimaailmaani, johon on halutessaan helppo yhdistellä pieniä väriläiskiä, kuten nyt vaikka se eilinen tipuneuleeni 😀

sunnuntai IMG12 sunnuntai IMG13 sunnuntai IMG15

Tiilaisuudessa päästiin sovittelemaan ja hypistelemään uutta mallistoa, ja Black Swanin perustaja/suunnittelija-kaksikko oli kertomassa meille merkin ajatusmaailmasta. Suomeen vaatteet on rantautuneet vasta viime syksynä ihanan Hennariikan johdolla, ja nyt joukkoon haetaan jatkuvasti uusia myyntiesittelijöitä. Vaatteet siis myydään kotikutsuperiaatteella plus verkkokaupasta. Mahasta huolimatta mäkin sain sovitettua mun lemppareita ja valitsin pari suosikkia, jotka tekin tulette varmasti vielä näkemään asukuvissa myöhemmin keväällä. Valitsin aika perinteisiä juttuja, mutta mieleen jäi myös yksi superrento ja samaan aikaan tyylikäs kokomusta housut+paita-yhdistelmä, jollainen on ehkä pakko saada. Oletteko te jo ehtineet kuulla Black Swanista? Mä oon niin intopiukeena kun nyt alkukeväästä julkaistaan kaikilta merkeiltä uusia mallistoja, ja mähän en tunnetusti voi niitä vastustaa! Viime viikolla rodinit, torstaina gugguut ja ensi viikolla vielä pompit – kyllä lastenvaatehullutkin kiittelee 😀

TOIVEPOSTAUS: MINÄ

Raskauden ja osoitteenvaihdoksen myötä blogin lukijakunta on hieman muuttunut ja kasvanut huimasti, minkä takia kommenttiboksissa on välillä kyselty ja toivottu että mä kertoisin vähän enemmän itestäni postauksen muodossa. Blogin alkuaikoina pysyin aika anonyymina, vaikka omilla nimillämme ollaankin aina oltu, mutta pikkuhiljaa on tuntunut luontevammalta kertoa enemmän ja enemmän kun peruspostaustenkin myötä tekin olette varmasti saaneet jotain kuvaa siitä kuka täällä kirjoittelee. Sattumoisin juuri tänään ihana blogikollegani Essi muuten julkaisi postauksen, jossa kuvaillaan Essin silmin meidän porukan naisia – käykää siis ehdottomasti lukemassa tämä postaus, kuvaus musta on nimittäin aika osuva!

selfie IMG

Kuka mä sitten oikein olen, mistä tulen ja mitä teen nykyään muuta kun bloggaan? Oon 30-vuotias, kotoisin Lahden seudulta, mutta nyt asunut Jyväskylässä jo reilut kymmenen vuotta. Vaikka nykyään meidän elämä on aika tasaista, seesteistä ja suhtaudun elämään ja mahdollisuuksiini superpositiivisesti, oli yläasteaika ehdottomasti hankalinta aikaa mulle. Pyörittiin väärissä kaveriporukoissa, koulu kyllä sujui loistavasti mutta opettajien kanssa en tullut ollenkaan toimeen ja istuinkin jälkässä vähän väliä. Seiskalla sain luokaltasiirron, mikä vaan tutustutti mut jälleen uusiin, ei niin toivottuihin kavereihin. Itelläni on onneksi aina pysynyt järki päässä, mutta sen aikaisilla kavereilla meni välillä aika kovaakin, eikä monikaan niistä tarinoista ole tänä päivänä päättynyt kovin hyvin. Mut varmasti pelasti se, että taustalla oli hyvä, huolehtiva perhe ja toisaalta olen myös aina ollut kunnianhimoinen oman elämäni ja pärjäämiseni suhteen. Nykyäänkin se näkyy siinä, että tykkään puuhata kymmentä eri asiaa vaikka aikaa ei olisikaan ja töissä minulle ei riitä se että tekisin vain perusduuniani. Työskentelen opetusalalla useammassa eri organisaatiossa, eikä tulevaisuuden suunnitelmiinikaan kuulu jumittua samaan paikkaan kymmeniksi vuosiksi.

Tapasin Nikon jo 15-vuotiaana ja seurustelu lähti samantien tosi tiiviisti liikkeelle. Oltiin yhdessä joka päivä, asuttiin lopulta molemmat meillä siihen asti kunnes muutettiin yhdessä Jyväskylään opiskelemaan. Mä suoritin yliopistossa kahta tutkintoa samaan aikaan, ja kaupallisen alan opinnot on vieläkin loppurutistusta vaille kesken. En tiedä tuleeko niitä koskaan tehtyäkään, mutta hukkaan opinnot ei ole menneet, jo se että aihe oli niin kiinnostava riitti mulle motivaatioksi. Opiskelun myötä kotiinnuttiin Jyväskylään niin että tänne ollaan jääty, vaikka yhtä lapsuudenkaveria lukuunottamatta kaikki asuvat jossain päin Etelä-Suomea ja heitä tulee treffattua valitettavan harvoin. Etenkin äitiyden myötä mä olen onneksi tutustunut moniin uusiin ihaniin ihmisiin täälläkin, mikä on mulle äärimmäisen tärkeää, sillä taidan olla vähän läheisriippuvainen. Tykkään tavata kavereita, juoruta kuulumisia enkä koskaan ole kieltäytynyt treffeistä vaikka olisi ollut sata koti- tai työhommaa tehtävälistalla. Ensin tulee oma perhe, sitten kaverit ja kaikki muu on toissijaista.

Perusluonteeltani taidan olla suht positiivinen, uskon nimittäin aina että kaikki järjestyy lopulta ja jos ite vaan haluaa, on melkein mikä vaan mahdollista. Tuttujen ja vähän tuntemattomampienkin seurassa mä olen yleensä puheliaimmasta päästä, ja muutenkin olen aika menevä tyyppi. Vielä ennen Mineaa yksi ystäväni sanoi että mä en ole helppo vaan varma kun kyse on siitä että pitäisi tehdä jotain ja mietitään ketkä on mukana. Heh, osu ja upposi! Samaan aikaan vastapuolena kaikelle tälle hömppämäisyydelle oon melkein perfektionisti, supertarkka siitä että kaikki pitää tehdä kunnolla ja jopa turhamaisen tarkasti. Välillä on vaikea sietää omia epäonnistumisia, mikä voi olla huonokin yhdistelmä sen kanssa että innostuu helposti uusista jutuista. Tähän kun vielä lisätään lievä jääräpäisyys ja vahvat omat mielipiteet niin taidatte jo suunnilleen osata kuvitella jonkinlaisen bloggaajan tänne puolelle ruutua.

Ehkä teen vielä joskus myöhemmin erikseen postauksen siitä, millainen ajattelen äitinä olevani. Vaikka jotain tyyliin onnistumiset ja epäonnistumiset äitinä.. Mutta jäikö tän postauksen jäljiltä vielä jotain hampaankoloon? Kysyä saa!

ROAD TRIPILLÄ

Jyväskylä – Mäntsälä – Lahti – Porvoo – Lahti – Jyväskylä. Eilen alkoi meiän porukan etelän reissu ystäviä ja sukulaisia kierrellen, tarkoitus olisi taas kyläillä niin monessa paikassa kun kolmessa päivässä ehtii. Ei vaan tule ihan joka kuussa käytyä Lahdessa mummoloissa ja sitten kun harvoin tulee, tuntuu kyläpaikkoja olevan jonoksi asti ja yhtäkkiä huomaa että viimeksi on jotain ystävää nähnyt melkein vuosi sitten.

Road trippi aloitettiin kurvaamalla heti ekana Mäntsälään mun ala-asteystäväni Sarekan Suomen kotiin. Sareka asuu pääasiassa miehensä kanssa Kanadassa joten sanomattakin on selvää, että meiän tapaamiset on nykyään tosi harvassa! Onneksi on whattsapp jossa kuulumisia tulee vaihdeltua edes silloin tällöin niin pysyy kartalla mitä toistemme elämiin milloinkin kuuluu. Sareka oli kutsunut luokseen kolmisenkymmentä läheistään rekiajelulle, iltaa istumaan ja juoruilemaan – ihan käsittämätön järkkäilijätyyppi, jolle perusillanistujaiset on aina jotain tätä luokkaa! Sare oli ite aamulla väsäillyt koko porukalle kalakeitot, joulutortut ja paketitikin oli jokaiselle pukki vielä jemmannut, mä en suorastaan kestä tuon naisen vieraanvaraisuutta ja tapaa jolla huomioida läheisiään.

hevostalleilla IMG5 hevostalleilla IMG6 hevostalleilla IMG7 hevostalleilla IMG8 hevostalleilla IMG9 hevostalleilla IMG11 hevostalleilla IMG2 hevostalleilla IMG12 hevostalleilla IMG10 hevostalleilla IMG3 hevostalleilla IMG1

Minean paketista tuli lasten kamera ja arvatkaa mitä meikäläinen sai? Selfie stickin, hahah onko mulla instassa muka niin paljon omakuvia että tuntuu että olisi tarvetta moiselle tikulle!?! Minealle lahja ainakin osu ja uppos, koska ekan tunnin aikana kuvia oli otettu jo noin sata-kaks ja tänään aamulla on räpsiminen jatkunut ihan yhtä innokkaana – selkeesti äitinsä tyttö, koko ajan kamera kädessä :D! Kameralla voi ottaa muistiin noin tuhat kuvaa, niitä voi editoida ja kuvat saa piuhalla siirrettyä koneelle katseltavaksi ja teetettäväksi. Mietin jo miten me ei ite tätä keksitty, koska kamerahan on ihan paras lahja tuolle tytölle, joka lähes päivittäin seurailee mun kuvaustouhuja ja vähän väliä kyselee saako ottaa seuraavaksi pari kuvaa. Ylpeenä Minea jo totesikin eilen pariin kertaan että tää on sit mun ikioma kamera ja mä saan päättää mitä tällä kuvataan ja kuka tällä saa kuvata.

Seuraava yö vietetään täällä ”maalla” Nikon porukoilla täyshoidossa Nikon veljen perhe seurana. Joulu ja lomathan on sukulaisaikaa parhaimmillaan, eikö? Kerrankin on aikaa vaan olla, pulkkailla, pelata ja saunoa. Mun illan projektina on ollut 1000 palan palapeli, niin sairaan koukuttavaa hommaa etten varmana mene nukkumaan ennen kun on valmista! Mitä kuuluu teiän viikonloppuun?

1 16 17 18 19 20 21 22 25