KAVERIVIIKONLOPPU

10 tammikuun, 2016

Heti alkuun isot kiitokset viime postaukseen tulleista tsemppauksista niin kommenttiboksin kuin sähköpostinkin puolelle! Kuten ehkä olette saattaneet huomatakin, mä olen todellisuudessa aika surkea kirjoittamaan, tai varsinkin ilmaisemaan tarkoituksiani kovinkaan selvästi. Kirjoittaessani huonosta lastenhoitotilanteesta kuvittelin pitäväni linjan suht asiallisena, ja luulin saavani vastaukseksi pelkkää faktaa ulkopuolisen avun käyttämisestä, mutta postaus toikin bloggaamisen parhaat puolet esiin! Sain eri kanavissa useita yhteydenottoja ja tarjouksia teiltä ihanilta jyväskyläläisiltä lukijoiltani, jotka tarjositte meille apua arkeen. Vielä en ole ehtinyt vastata sähköposteihin tai kommentteihinkaan, mutta just nyt tuntuu siltä, että viestien joukosta voisi hyvinkin löytyä meille se tarpeellinen arkiapu. En osannut ollenkaan ennalta nähdä, että tässä voisi käydä vielä näinkin hyvin – kiitos siitä teille!

Tänään siivoiltiin Nikon kanssa vierassänkyjä pois, ja mietittiin jo innoissaan, kuinka lastenhoitoapua voisi joskus käyttää siihenkin, että saisi vaikka kerran kuussa siivota kaikessa rauhassa ja koko kodin kerralla. Meillä oli mun lapsuudenystävä perheineen yökylässä, viisi lasta ja neljä aikuista plus koira tässä ahtaassa kolmiossa oli aikamoinen härdelli, mutta hyvin selvittiin. Lainattiin naapureilta patjoja, siirreltiin sänkyjä ja käytettiin vilttejä peittoina, mutta loppujen lopuksi saatiin kaikki hyvin mahtumaan ja tuskin keltään jäi yöunet tyynystä tai peitosta kiinni. Lapsilla tuntui olevan hauskaa keskenään ja oli ihana päästä vaihtamaan Sapen kanssa kuulumisia myös lasten nukkumaanmenon jälkeen. Toisaalta, vaikka sitä kuvittelee olevansa vielä vaikka kuinka nuori, niin kaikki oltiin puoleenyöhön mennessä nukkumassa. Seuraavana aamuna naurettiin Sapen kanssa, kuinka erilaista meillä olikaan joskus teininä. Silloin oltiin aika kaukana äitihahmoista ja aikaisista nukkumaanmenoista!

Sapen supertyylikkäitä poikia voi muuten seurailla instan kautta, josta heidät löytää nimimerkillä @metrinen. Sape on lievästi sanottuna myös hurahtanut lastenvaatteisiin ja mätsää vuoden ikäerolla syntyneet poikansa aina tyylikkäästi toisiinsa. Kait se on sitä kevyttä vastapainoa arjen kuormittavuudelle, kun kaksi menevää alle 3-vuotiasta poikaa osaa ihan varmasti sekä koetella äitinsä hermoja että vaatia huomiota lähes 24/7. Pienempi näistä söpöläisistä on mun ihana kummipoikani, josta yritettiin lauantaina ottaa 1-vuotiskuviakin, mutta koko homma meni vähän pieleen jo siinä, että kaikki kuviin suunnitellut rekvisiitat unohtui Sapelta Lahteen, ja kuvia olisi pitänyt ottaa huonoimpana mahdollisena hetkenä kun lapset oli nälkäisiä ja väsyneitä. No, kaikki harjoitus on mulle hyvää treeniä tulevaa varten ja ehkä me vielä joskus saadaan Kaarlostakin viralliset kuvat napattua.

Miten teillä meni viikonloppu? Mä huomasin tilanpuutteen kanssa tuskastellessani salaa jo miettiväni ensi vuotta eli aikaa kun me asutaan jo uudessa kodissa. Osittain isomman asunnon tarve lähti aikoinaan liikkeelle siitä, että meillä kyläilee usein kavereita, ja halutaan tarjota heille kiva yöpymispaikka olohuoneen sohvan sijaan. Nyt jonkin aikaa yökyläilijät on olleet harvemmassa kun ei yksinkertaisesti ole tilaa, mutta ensi tammikuusta eteenpäin avoin kutsu on aina voimassa ystäville ja sukulaisille!

LASTEN PIKKUJOULUT

2 joulukuun, 2015

Meillä oli maanantaina Essin luona lasten pikkujoulut, jotka järkättiin tällä porukalla jo toista kertaa. Saatiin jopa sovittua sellainen päivä, että kaikki pääsivät osallistumaan, mikä on nykyään ihan yllättävän vaikeaa varsinkin jos koittaa löytää sopivan ajankohdan viikonlopulle. Harvinaista oli myös se, että meno oli näissä bileissä normaalia rauhallisempi. Yleensä lapset villiintyvät jossain vaiheessa niin että me äidit ollaan vuorotellen komentamassa omia ja muiden lapsia, mutta maanantaina leikit pysyi aika hillittyinä. Ei oikein lähtenyt meillä äiteilläkään juttu luistamaan ihan normaaliin tapaan, sillä Eve ja mä ollaan vähän puolikuntoisia ja muut oli touhunneet koko päivän koulu-, työ- tai muita hommia. Ei arki-iltoina vaan jaksa ihan samalla energialla kuin viikonloppuisin, plus että maanantait on aina astetta väsyneempiä päiviä.

Kiireisestä arjesta huolimatta Essi oli ehtinyt loihtia meille ihanat herkut! Monet tuntuu stressaavan kaikenlaisesta järkkäämisestä, mutta toisaalta se on lähinnä asennekysymys ja valintoja sen suhteen, millaisia tarjoamisia laittaa. Essi oli suunnitellut kaiken niin ettei laittamista kasaannu liikaa siihen muutamaan tuntiin, mitä ennen bileitä oli aikaa. Suolaiset valmistui ilman uunia, muffinssien koristelu hoitui ennen juhlia ja näyttävä kakku oli nopea kasata valmispohjista. Leipomista ja laittamista oli ehkä normaalia vähemmän, mutta tarjoilu ja esillepano oli ihan yhtä vaikuttavaa kuin aina. Aion varmasti joskus testata itsekin Essin kakkuideaa, kaupan valmiiden mutakakkupohjien väliin ja päälle kermavaahtoa ja koristelut, voiko enää yksinkertaisempaa ja herkullisempaa olla!

Sovittiin etukäteen, että kaikki tuo noin viiden euron pikkujoulupaketit, jotka sitten vaihdetaan juhlissa. Pakettihomma meinasi mennä pieneksi säädöksi kun etukäteen piti kuitenkin sopia, kuka tuo pojan paketin ja mitä paketeissa ei voi olla niin että ne sopii kaikille lapsille ja aikuisille, puhumattakaan siitä että viidellä eurolla keksisi oikein mitään järkevää. Ensi vuonna ehdottomasti arvotaan pakettiparit jo etukäteen, vai mitä tytöt! 😀

Kaikesta pikkusäädöstä, puolikuntoisuudesta ja muusta huolimatta oli niin ihana taas saada vaihtelua arkeen, herkutella Essin upeilla kakuilla ja nähdä näitä naisia, jotka on niin monessa suhteessa mulle supertärkeitä. Miten tylsä ja harmaa tääkin alku”talvi” olisi ellei piristystä löytyisi ystävistä ja arjen irtiotoista!? Meille on tainnut nyt vieläpä rantautua tän vuoden ensimmäinen kokoperheen flunssa. Minea on yskinyt jo useamman päivän, Nooa on vähintään viikon ollut nuhassa ja nyt omakin olo on ollut puolikuntoinen. Viime yönä yöunet jäi noin kolmeen tuntiin kun molemmat lapset valvotti, eikä ensi yönä varmaan ole tiedossa helpotusta tähän väsymykseen, sillä me lähdetään iltapäivällä kohti mummoloita. En tiedä mikä siinä on, mutta joka kerta Nooa on nukkunut yönsä entistä huonommin, kun ollaan oltu reissussa.. Huomenna mun olisi tarkoitus olla pirteänä kuvauksissa ja blogipikkujouluissa, mutta nyt tuntuu siltä, että satoja vuosia vanha joulupukkikin näyttää elinvoimaisemmalta kuin mä!

TARPEELLINEN IRTIOTTO

23 marraskuun, 2015

Heti aamusta blogikirppikselle rahanvaihdon kautta, kamojen kantamista autosta, pöydän järkkäilyä, kevyttä höpöttelyä ihanien ystävien kanssa, alkuhässäkkä, käsistä häviävät tavarat, kauppaan, kotiin, vaatteiden vaihto ja Essille. Blogikirppis oli jälleen menestys, ainakin omalta osaltani, sillä sain suurimman osan tavaroista myytyä ja fiilis kirppiksellä oli kivan rento. Olin mukana jo toista kertaa, ja tiesin varautua siihen, että ensimmäisen tunnin aikana myydään melkeinpä kaikki vaatteet, jotka päivän aikana kaupaksi menevät, ja niinhän se meni tälläkin kertaa. Kaikki haluavat tulla blogikirppikselle heti ovien aukeamisen aikaan, ja ymmärtäähän sen, jos oikeasti aikoo tehdä hyviä löytöjä.

Mun pöydässäni oli paljon perusvaatetta eurolla ja parilla, mutta myös joitakin arvokkaampia juttuja, jotka kuitenkin myin suht edullisesti. Nettikirppiksillä lastenvaatteista voi pyytää enemmän kuin livekirpulla, mutta toisaalta siinä on myös oma hommansa kuvata vaatteet yksi kerrallaan ja sen jälkeen vielä pakata ja postittaa ne. Huomasin kylläkin kirppiksellä tavaroita purkaessani, että olin jättänyt yhden vaatepinon kotiin makkarin sängylle, joten muutamat gugguut ja pompit jäi myymättä. Katsotaan, jos saisin ne kuvattua vaikka tänne blogiin tällä viikolla, jos jotain teistä sattuisi kiinnostamaan..

Kerttu innostui shoppailemaan Hennan pöydästä lastenvaatetta!

Lähdin kirppikselle mukanani 6-7 kassillista tavaraa ja kotiin vein vain kaksi, joten kauppa kävi loistavasti. Itsekin ostin naapuripöydästä kengät jemmaan Nooalle, mutta muuten en ehtinyt kiertää pöytiä ennen kuin ovet jo aukesivat ja porukkaa lappoi sisään. Nooan vaatteet tuntui olevan selkeästi halutuimmat, koska ne hävisivät melkein ensimmäisen puolen tunnin aikana, eikä kyllä Mineankaan vaatteista paljoa jäänyt kotiin viemisiksi. En tiedä eroaako tällainen blogikirppis tavallisesta kirppiksestä juurikaan muuten kuin että lähes kaikki tietävät jo etukäteen, kenen pöydästä tulevat ostoksia tekemään ja millaista tavaraa saattaa ehkä olla myynnissä. Niin, ja se että näissä ihmisvirta keskittyy ensimmäiseen tuntiin, ja sen jälkeen on huomattavasti hiljaisempaa. Kävikö muuten kukaan teistä ostoksilla?

Kirppiksen pääjärkkäilijä Piia ja Heidi hymyssä suin 🙂

Kirppikseltä lähdin kotiin vaihtamaan paljettitoppia päälle ja otin suunnaksi tyttöjen illan Essin luona. Oltiin suunniteltu istuvamme iltaa meidän äitiporukalla, mutta pienten mutkien kautta vain puolet päätyi Essille asti, ja kieltämättä munkin lähteminen oli aika epävarmaa vielä edellisenä päivänä. Vaikka joskus aiemmin on tullut ulkona ravattua ihan kiitettävästi, niin nyt on alkanut vahvasti tuntua siltä, ettei läpi yön valvominen ole enää se mun juttu. Alkuilta oli huippukiva ja seurakin oli mitä parhainta, mutta yökerhossa alkoi väistämättä tuntua, että mä olen jo liian vanha heilumaan niiden vasta 18 vuotta täyttäneiden joukossa – vaikka kuinka paljon tykkäänkin tanssia. Ehkä seuraavan kerran sitten joskus keväällä? Vaikka toisaalta pitäisi varmaan ottaa uusiksi heti tällä viikolla, ihan vaan siksi että Nooa oli Nikon kanssa herännyt vain kaksi kertaa koko yön aikana, niin epäreilua!!

Haha, nauroin ystäville että liian vanha olo tuli ehkä jo siitäkin, että ostin BikBokista paljettitopin, jollaisia pidettiin joskus ysärinä ala-asteiässä! Tuli pieni deja vu -fiilis siinä paljettinapapaidassani, ainoana erona vain se että ikää on melkein 20 vuotta enemmän ja kotona kaksi pientä lasta, aviomies, koira, farmariauto ja asuntolaina. Kait se henkinen ikä useimmilla kasvaa siinä vaiheessa kun saa lapsia? Tai ellei henkinen ikä niin ainakin silmäpussit, mukavuudenhalu ja väsymys.

previous 1 … 8 9 10 11 12 13 14 … 25 next