Välillä sitä on ajatustensa kanssa niin sekaisin, ettei tiedä mistä tännekään kirjoittaisi, kun lopputuloksen voi joka tapauksessa ennustaa olevan sitä sun tätä. Luonnoksissa olisi jonoksi asti aiheita, joista haluan kirjoittaa, synnytyskertomustakin on ehditty pyytää useampaan kertaan, mutta näinä keskiyön tunteina jo parinkin järkevän lauseen kirjoittaminen on palkinnon arvoinen suoritus. Tätä se on kun lapsen myötä joutuu tinkimään omasta ajasta, ei enää ehdi tehdä niitäkään asioita joita intohimolla tahtoisi tehdä.

Jos ajatukset on joskus (useimmiten) sekaisin, niin kyllä on päivätkin. Tänään on ollut vaikea uskoa, että on jo sunnuntai, kun viikonloppu tuntuu menneen jollain lailla täysin ohi. Yleensä meillä ei ole mitään sen ihmeempää menoa tai suunnitelmia, mutta nyt olin lähes koko lauantain mukana yhdessä bloggaajille järjestetyssä päivässä, josta kirjoitan vielä ensi viikolla enemmän. Harkitsin mukaan lähtemistä useampaan otteeseen, siksi että tiesin maidottomuuden tuottavan järjestelyongelmia Nooan suhteen. Nooan kanssa en olisi mitenkään voinut osallistua tai päivä olisi mennyt hyssyttelyksi ja kävelyksi, mutta en myöskään saa nykyään enää pumpattua maitoa. Lopulta päädyttiin siihen, että Niko syötti Nooaa jo aiemmin pumpatulla maidolla, ja ajateltiin että nythän sen luulisi sitten näkyvän, jos kahden viikon maidottomuudella on ollut jotain vaikutusta Nooan itkuisuuteen. Ja olihan sillä, tänään on nimittäin ollut taas paljon itkuisempi ilta, Nooa on pulautellut useammin ja nieleskely ja rintaraivarit palasivat jälleen. Pilasinkohan nyt koko jutun, niin että edessä on taas ties kuinka pitkä maidoton kausi ennen kuin tilanne taas tasaantuu?

Muutakin ehdittiin viikonloppuna tehdä, mun veli kävi yökyläilemässä, grillikausi oli kuulema korkattu lauantaina ja tänään kävin ystävän luona Noshin vaatekutsuilla. Noshin vaatteet on musta vähän sama kuin me&i eli mallisto kokonaisuudessaan ei saa mussa aikaan mitään hullaantumisen fiiliksiä, mutta joukosta voi löytyä kivoja yksittäisiä juttuja. Noshilta vasta julkaistiin uusin naisten mallisto, jossa oli pari kivaa raitavaatetta, mutta tällä kertaa tilasin vain Minealle. Otin turkoosin raitamekon ja hauskan lippapipon, jonka ajattelin menevän kivasti nyt keväällä kun ilmat lämpenee ja aurinko paistaa täydellä teholla häikäisten silmiä. Lippapipot oli sen verran söpöjä, että olisin halunnut samanlaisen Nooallekin, mutta vaatteet on tulleet myyntiin jo aikaa sitten ja kaikki vauvojen koot hatuista oli loppuunmyyty. Jos jollain sattuu olemaan ylimääräisenä baby-koon pipo uudesta mallistosta salmiakki-kuviolla, niin meille saa tarjota sellaista. Kuinka monelle muuten ylipäänsä Nosh edes on tuttu merkki?

P.S. Kuvissa näkyy herkullinen perunasalaatti, josta innostuin Katriinan brunssilla. Se on maidoton ja munaton, resepti löytyy Chocochilin blogista. Ja entäs tuo kukkaruukku sitten, uskoisitteko että asetelma on mun tekemä? No varmaan uskoisitte, onhan se vähän kotikutoisen näköinenkin, hah!

Minealla oli tänään taas jumppapäivä, ja tajusin että nyt on harrastettu liikuntaa jo yli puoli. Ensin syksyllä käytiin temppujumpassa, mutta keväälle Minea halusi vaihtaa satubalettiin ja hyvä niin, sillä temppujumpassa piti vanhempien osallistua jumppaamiseen lapsen kanssa, mikä ei mulle olisi Möhiksen syntymän jälkeen aina ollut välttämättä mahdollista. Baletti on yli 3-vuotiaille, lapset on salissa ohjaajan kanssa itekseen, mutta mä olen ainakin toistaiseksi vielä jäänyt joka kerta istuskelemaan eteiseen odottelemaan, jos Minealle sattuisi tulemaan hätä. Tähän mennessä ei ole tarvinnut muuta kuin ehkä kerran pissattaa tyttö kesken jumpan, mutta muuten kaikki on mennyt ihan niin kuin pitääkin ja jumppaan menee ja salista tulee innokas, iloinen tyttö.

Minea aloitti harrastusuransa noin puolivuotiaana muskarilla, ja mulla on ollut suunnitelmissa viedä ensi syksynä Möhiskin muskariin, jos sattuisi sopimaan ajat yksiin Minean kerhojen kanssa. En tiedä kuvittelinko vaan, oliko se täysin sattumaa vai onko siinä ihan oikeasti jotain perää, mutta Minea oppi vauvana uusia taitoja juurikin muskaripäivinä. Ootteko te huomanneet samaa? Ensimmäinen sana, ekat askeleet, mitähän vielä.. Varmaan aika monella käy helposti niin, että esikoisen kanssa touhutaan ja harrastetaan jo vauvana, mutta toisen tai kolmannen kanssa arki vie niin mukanaan ettei ehdi tai energiat ei riitä harrastamiseen – puhumattakaan että saisi itse raahauduttua johonkin treenaamaan. Saa siis nähdä jääkö munkin syksyn suunnitelmat pelkälle suunnittelun tasolle, mutta ainakin on ideat heitetty ilmoille. Ja oman lenkkeilyn aion muuten varmasti aloittaa jo tässä kuussa!

Tänään oli baletin lisäksi aavistuksen spesiaalimpaa ohjelmaa tiedossa, kun naapurin tytöllä sattui olemaan heti Minean jumpan jälkeen voimisteluesitys samoissa tiloissa. Tytöt on lähdössä viikonloppuna joukkueen kanssa kisailemaan, ja vanhemmat pääsi nyt katsastamaan kisatanssin ennakkoon. Minealle naapurin tyttö on muutenkin suunnilleen idolin tasolla, joten nähtyään esityksen (ja ne pinkit trikoot, ah!) Minea ilmoitti itekin haluavansa osata samat jutut. Vielä illalla ennen nukahtamista Minea mietti, onkohan mahdollista että joskus voisi olla yhtä taitava kuin ne tytöt esityksessä. Sydäntäsärkevän ihana pikkumuru, tottakai susta tulee yhtä taitava jos vaan kovasti haluat! Pitäisiköhän itekin lähteä kokeilemaan jotain senioribalettia tai vastaavaa vai mitä luulette, tulisikohan siitä enää tällä iällä yhtään mitään?