Arkisin osaan asennoitua siihen, etten kuitenkaan saa päivän aikana oikein mitään ylimääräistä tehtyä, mutta jos viikonloppunakin jää kaikki to-do-listalta tekemättä, harmittaa se näin sunnuntai-illan lähestyessä loppuaan. Olin kuvitellut käyväni Nooan vauvakuvia läpi sillä ajatuksella, että vihdoinkin saisin tulevalla viikolla teetettyä ristiäisten kiitoskortit. Eihän niistäkään ole kuin vaivaiset neljä kuukautta, joten homman voi sanoa vähän venähtäneen. Kiitoskorttien lisäksi piti järjestää muutamia työpapereita uusiin kansioihin, askarrella Minean huoneen seinälle teippihässäkkä ja laittaa toriin myyntiin pari keittiöntuolia ja sängynpääty. Ihan oikeesti, miten se voi olla niin vaikea saada mitään aikaan? Sängynpäätykin on odottanut myymistä yli vuoden!

Seuraava viikonloppu on pyhitetty vain kaikille rästihommille – en keksi mitään uusia juttuja, en lähde paria kilometriä kauemmas kotoa enkä leivo tai tee mitään niin erikoista ruokaa että sen valmistamiseen menisi puoli päivää. Enkä varsinkaan kuvittele saavani kaikkea tuota edelläkään mainittua valmiiksi, vaan yritän saada edes jotain alkuun. Sounds like a plan, eikö.

Mihin se kaikki aika sitten meni? Nikon vanhemmat tuli kylään jo torstaina, perjantai vaan meni, en edes muista mihin, ja lauantaina oltiin ensin kaupungilla ja sitten piipahdin ystävän kolmekymppisillä. Minea sai jostain päähänsä perjantaina, että on pakko päästä keräämään mustikoita smoothieta varten, joten tänään lähdettiin pariksi tunniksi lähimetsään rämpimään mustikoiden perässä. Sinnekin lähdin kunnianhimoisesti ison kulhon kanssa, mutta tajuttuani ettei Nooalla ollut aikomustakaan nukkua päiväunia, luovuin ajatuksesta kerätä paria pikkupurkillista enempää. Laitettiin Nooa vaunupussin päälle maahan mönkimään, mutta taisi mennä tasan kaksi minuuttia ennen kuin poika oli ryöminyt pois alustaltaan ja oli tunkemassa multaa ja havunneulasia suuhunsa. 

Suunnilleen sen saman kaksi minuuttia kesti sekin ennen kuin Minea oli jo sitä mieltä, että oli aika istua syömään eväitä. Eväät on aina se kovin juttu kaikissa tällaisissa erikoisulkoiluissa, ja ne pakattiin tänäänkin heti ensimmäisenä mukaan. Pillimehua, suolakeksejä ja kaikille lakut – kaikki sulassa sovussa mustikkapurkin kanssa uudessa Crocsin repussa*. Reppu on kulkenut muita reppuja innokkaammin mukana niin leikeissä kuin ulkonakin, sillä tiedättekö mitä spesiaalia repussa on? Olkahihnoissa on valot, jotka saa vieläpä vilkkumaankin jos tahtoo kunnon säihkettä retkellä Samaan sarjaan Minealla on vilkkuvat kengätkin, Butterfly clogit*, joissa valo syttyy joka askeleella. Ja tuo väri, turkoosi nyt vaan sattuu meillä olemaan yksi lemppareista tällä hetkellä, niin kuin varmaan joka toisessa kodissa nykyään!

Mustikkaretkeltä tuli sen verran saalista kotiin saakka, että hurautettiin ne Minean toivomat mustikka-banaani-mansikkasmoothiet. Syötiin vielä tortilloja Minean kummisedän kanssa, leivottiin pellillinen mokkapaloja ja oltiin onnellisia siitä, että elämä on ihanaa. Sopivan simppeliä puuhaa päiviin, oma perhe ja uusia kokemuksia yhdessä, en usko että voisin toivoa enempää. Nyt tuntuu jopa siltä, ettei haittaa sekään, ettei kunnon kesää ole tänä vuonna ollut, koska säistä huolimatta Minea on päässyt tekemään vaikka mitä, ja monia lämpimiä päiviä on toivottavasti vielä edessäpäin. Eniten ehkä harmittaa se, että monella pienellä vesipedolla on jäänyt uimiset ihan minimiin, mutta kait sitä voisi ottaa itseäkin niskasta kiinni ja suunnata jonain päivänä uimahalliin.. Tajusin nimittäin tuossa yhtenä päivänä, ettei olla täällä kotikulmilla käyty uimahallissa vielä kertaakaan.

Tässä sitä todellista kotiäitityyliä Lähdin suunnilleen suoraan yökkäreissä ja tukka harjaamatta, mutta kuka välittää kun ollaan keskellä metsää?

Mehua, mustikkaa ja itse valitsemat vaatteet – niistä on Minean mielestä täydellinen päivä tehty. Tai oikeastaan matkaan oltaisi lähdetty frozen-leggareissa, mutta en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että ne sotkeentuu mustikkaan eikä lähdekään pesussa puhtaaksi. Päivä oli kokonaisuudessaan aika täydellinen, etenkin tuolle pikkutytölle, joka sai loppupäivän riehua ja leikkiä kummisedän kanssa takapihalla ja omassa huoneessaan. Barbeja puhutettiin taukoamatta ja toinen nyökytteli silmät loistaen, kun kysyin oliko kiva nähdä Juhaa pitkästä aikaa. Niin se vaan omakin päivä tuntuu täydellisesltä, kun näkee miten onnellinen Minea on kaikista pienistäkin asioista.

*reppu ja kengät saatu Crocsilta