VESIROKKO vol2

Nooan sairastettua nyt kolmatta päivää voin hyvin todeta, että kyllä se todella näyttäisi niin olevan, että sisarustartuntana vesirokko tulee seuraavalle paljon pahempana! Jos Minealla oli ne parikymmentä näppylää, jotka ei edes kutissut tai nostanut kuumetta, niin Nooalla on vesikelloja kaikkialla. Niitä on tänään löytynyt jopa jalkapohjista, ja jo aiemmin näppyjä tuli päähän, suuhun, korviin jne eli todellakin ihan kaikkialle. Nooan olo on eilen ja tänään ollut muutenkin aika surkea, kun näppylät kutittavat ja kuumetta on ollut kolme päivää putkeen. On varmaan sanomattakin selvää, ettei yötkään ole menneet kovin hyvin, ennemminkin voisi sanoa, että öisin on enemmän valvottu kuin nukuttu..

Näppylöiden kutinaan ollaan testailtu apteekista vesirokkoon tarkoitettua viilentävää vaahtoa ja kaapista sattui valmiiksi löytymään sinkkivoidetta, jota yksi teistä suositteli kommenttiboksissa. En tiedä, onko kummastakaan ollut juurikaan apua, Nooaa selvästi kutittaa, mutta pieni ressukka ei osaa oikein raapia ja vain valittaa itkemällä tukalaa oloaan. vesirokko IMG004 vesirokko IMG003

Lapsilla ihme kyllä kuume ja huono olokaan ei yleensä vaikuta siihen, miten päivällä jaksaa touhuta. Nooa otti yhdet ylimääräiset päiväunet, kun unet on olleet niin katkonaiset, mutta muuten poika on koittanut parhaansa mukaan leikkiä lempijuttujaan. Meiltä löytyy melkein samat lelut nyt kuin aikoinaan Mineankin ollessa pieni, mutta kyllä pojat vaan on poikia ja löytää hetkessä ne auto-, -työmaakone- ja pelastusajoneuvolelunsa. Yhtäkään ns tyttöjen kirjaa Nooa ei ole kaapista hakenut, vaan uudelleen ja uudelleen luetaan yhtä ja samaa autokirjaa, jonka sivuilta löytyy muutama erilainen kuorma-auto. Nooa kääntelee sivuja, osoittaa kuvaa ja kysyy ’tämä’, mä vastaan auton nimellä ja Nooa toistaa ’au’. Ulkona liikuttaessa tavalliset autot ei herätä erityistä kiinnostusta, mutta vähänkin normaalista isompi tai äänekkäämpi menopeli saa pojan pään pyörimään ja toistelemaan ’au, au, au’. Itselleni en voi tästä kunniaa ottaa, vaan kyllä se taitaa vaan niin olla, että autohommat on pojilla geeneissä ja ne omaksutaan ihan opettamattakin. Ei Minealle ole koskaan luettu yhtä ja samaa autokirjaa kymmentä kertaa päivässä, hyvä jos autot kiinnosti juuri ollenkaan.

vesirokko IMG005vesirokko IMG002 vesirokko IMG001

Yleensähän se menee juuri niin että kaikki hommat kasautuu samaan aikaan, eikä tänäänkään ole ollut poikkeus. Meillä oli jo aikoja sitten sovittu tämän meidän asunnon kauppojen allekirjoitus ostajan pankkiin tälle päivälle, joten pariin kertaan saatiin miettiä, miten Nooan kanssa tehdään kun poikaa ei vesirokkoisena oikein voi yleisiin paikkoihin viedä. Mietimme jopa juoksevamme allekirjoittamaan autosta käsin vuorotellen pankkiin niin että toinen on sillä aikaa Nooan kanssa, mutta lopulta pankkivirkailija sanoi, että voisimme tulla kaikki käväisemään paikalla pikaisesti, kun konttoritilat oli remontissa ja pääsimme kätevästi sivukäytävältä pyörähtämään neukkarissa. Pientä säätöä joo, mutta kaupat on nyt tehty ja enää puuttuu meiltä koti, johon muuttaa ensi kuussa. Kaipa sekin vielä järjestyy, ja jos ei niin sitten reissataan vaikka koko kesä, hah!

VIIME VIIKKOISIA

Vaikka onkin jo maanantai, laitan vielä kuvia ja kuulumisia viime viikolta eli sitä jokaviikkoista perussettiä mitä tämä hoitovapaalaisen elämä nyt on. Maanantaina oli Minean nimpparit, joita juhlittiin aika pienesti vain sunnuntaina. Meidän perheessä nimppareita ei ole koskaan kunnolla juhlittu, koska mulla ei ollut nimipäivää, ja mun veljenkin nimpparit taisivat tulla kalenteriin vasta joskus myöhemmin. Synttärit onkin sitten aina olleet överibileet myös mun lapsuudenkodissa, ja sieltä se into juhlien järkkäämiseen varmaan on mullekin periytynyt. Koska leivon muutenkin niin usein, niin olisi melkeinpä outoa ellen leipoisi myös merkkipäivinä, ja niinpä tein Mineallekin kakun, vaikkei vieraita käynytkään muutamaa perhettä enempää. Tai itse asiassa en edes kutsunut muita, koska tiesin lapsellisten ystävieni välttelevän vesirokkoa, ja ne joilla vesirokko on jo sairastettu, olivat jossain pidemmällä reissussa tai vatsataudissa kotona.

niitanaita IMG005 niitanaita IMG004

Nimpparikakku syntyi aika hetken mielijohteesta, kun kaupassa en osannut ajatella tarjoamisia, ja kotona oli keksittävä koristeet niistä, mitä kaapista löytyi. Naureskelin, että kakku oli varmaan rumin ikinä, mutta lopulta siitä tulikin ihan ok, ja Mineasta se oli täydellinen, mikä oli tietenkin tärkeintä. Teen nykyään kakkupohjan puoliksi perunajauhoilla ja se toimii huomattavasti paremmin kuin perinteinen vehnäjauhopohja. Pohjasta tulee jo itsessään kosteampi ja mielestäni parempi koostumukseltaan, ehkä aavistuksen kääretorttupohjaa muistuttava.

Yleensä me treffataan ystäviä melkein joka päivä arkisin, mutta viime viikolla vähemmän juurikin sen vesirokon takia. Aloin miettiä, kuinka tylsää hoitovapaalla ihan oikeasti olisi ellei näkisi ystäviä, sillä Niko tekee usein pitkiä päiviä töissä ja kotinurkkien tuijottelu alkaa itsestä tuntua pitkästyttävältä. En kaipaa mitään sen ihmeempiä aktiviteettejä, mutta se jo on tarpeeksi, että saa pikaisesti jutella jonkun aikuisen kanssa ja juoda kahvit suht rauhassa sillä aikaa kun lapset leikkii. Meillä se nimittäin tuntuu onnistuvan huomattavasti paremmin silloin kun Nooalla on tarpeeksi ihmeteltävää ympärillä eikä poika ehdi tajuta, että äiti istuu pöydässä kaikessa rauhassa. Onko muilla sama? Aamuisin rauhallinen aamupala on lähes mahdottomuus, mutta jonkun leikin lomassa joskus saattaa onnistua hiljaa hiipimällä katoamaan paikalta syömään esim lounasta itsekseen!niitanaita IMG003 niitanaita IMG002 niitanaita IMG001

Jos multa kysyttäisi, mikä on hoitovapaalla olemisessa pahinta ja parasta, en ole varma osaisinko heti vastata. Parasta on ehdottomasti se, että lapset saa olla kotona eikä Nooan tarvitse vielä mennä hoitoon, enkä voi sanoa, että itseänikään haittaisi se, ettei työpaikan aikataulut ja kotiin kannetut työpaperit vielä toistaiseksi ole ajankohtaisia. Mutta mikä sitten on pahinta? Ehkä se jatkuva siivoaminen. Imuroin nykyään joka päivä ja silti meillä on koko ajan koirankarvoja, hiekkaa, kiviä ja muuta roskaa lattioilla. Olen jopa alkanut luuttuamaan lattioita useammin kuin ennen, mutta sekään ei tunnu auttavan, kun parketti ja laatat on aina täynnä pieniä läikkiä joko koiran kuolasta tai lasten ruoista ja touhuista. Jos päätän olla välittämättä sotkuista, huomaan puolessa välissä päivää, että ihan j-o-k-a huone on täyskaaoksessa ja vajoan epätoivoon, kun tajuan että se kuitenkin olen minä, joka sen kaiken joutuu lopulta siivoamaan. Olenkin todennut, että helpommalla pääsen, kun siivoilen pitkin päivää koko ajan vähän kerrallaan, niin sotku ei pääse kasvamaan ylitsepääsemättömän isoksi. Jos näin käy, niin useimmiten se päättyy siihen, että ensin istun juomaan kahvia ja syömään pullaa, sitten hermoilen lapsille ettei saa enää sotkea eikä koskea mihinkään ja viimeisenä revin itseni pakolla ylös ja aloitan siivoamisen. Kuulostaako tutulta? Kertoka pliis joku mulle, että sitten kun taas olen työelämässä, täällä ei kukaan ehdi sotkeakaan?!?

VIIKONLOPPU LASTEN KANSSA

Täällä on takana neljä päivää itsekseen lasten kanssa, ja vaikka aluksi kuvittelin viikonlopun päätteeksi olevani aivan puhki, tuntuukin olo erityisen energiseltä. Ehkä siksi että aurinko on paistanut parina päivänä ja olen ehtinyt nähdä ystäviä useampaan otteeseen. Siirsin muutamia kuvauksia niin että viikonlopulle osui lopulta vain kahdet vauvakuvaukset, koska lastenhoidon järjestäminen Nikon poissaollessa oli jo muutenkin vähän haastavaa, ja jouduin turvautua niin lastenhoitajaan kuin naapurinkin apuun. Onneksi samasta rivarinpätkästä löytyy mitä avuliaimmat ystävät, jotka ensin ottivat Minean mukaan Hoploppiin ja heti seuraavana päivänä pitivät seuraa molemmille lapsille sillä aikaa kun meillä räpsittiin kuvia!

Viikonlopun aikana huomasin, että muuten kahden lapsen kanssa oleminen on melko rentoa, mutta Pablo tuo omat haasteensa kuvioon. Varsinkin näin talvella uloslähteminen ei ole mitenkään nopeaa hommaa, kun molemmille lapsille saa pukea toppavaatetta kaulureista ja villasukista lähtien, ja aamulla koiran ulkoiluttamisen saa aikatauluttaa minuuttitarkasti Nooan aamu-unien ja Minean heräämisen väliin. Myöskin illalla ulosraahautuminen on todellista raahautumista, sillä lapset alkaa siihen aikaan jo olla väsyksissä ja ulkona pyörimisen sijaan vailla iltapesuja. Tässä tapauksessa ei haitannut yhtään se, että meillä on laiskaakin laiskempi koira, joka ei itsekään yleensä suostu illalla lähteä kovin pitkälle lenkille, joskus ei edes takapihaa pidemmälle.

Paitsi sen, etten suosittelisi yksinhuoltajille koiran hankkimista, huomasin myös että koti pysyi tänä aikana paljon siistimpänä kuin yleensä viikonloppuisin. Sitä luulisi, että tavarat löytäisi helpommin oman paikkansa kun molemmat meistä on kotona, mutta ehkä se onkin päinvastoin, ja kumpikin ajattelee toisen hoitavan pienet hommat, joita ei sitten lopulta teekään kumpikaan. Vai johtuuko se siitä, että kaiken muun kaaoksen keskellä yksinollessa paketti tuntuu pysyvän paremmin kasassa, jos edes koti on siistinä? Olisin ihan varmasti tuntenut itseni paljon väsyneemmäksi, jos olisin pyörinyt neljä päivää totaalisessa sekasotkussa. En ole koskaan viihtynyt tavarapaljoudessa, ja kiinnitän sotkuihin entistä enemmän huomiota silloin kun muutkin asiat stressaavat. Eikö ole sellainen sanontakin että siisti koti kertoo myrskyävästä mielestä tai jotain vastaavaa? Ainakin niin päin se pitää paikkansa, että silloin kun on paljon asioita mielessä, lisää epäsiisteys kaaosta pään sisällä – jos nyt tästä selityksestä ottaa mitään selkoa..

vkl IMG001 vkl IMG002 vkl IMG003 vkl IMG004

Iltaisin olen ollut sen verran väsyksissä, etten ole juurikaan jaksanut konetta avata, ja suunniteltujen Netflix-maratonien sijaan olen rojahtanut ensin sohvalle ja siitä myöhemmin sänkyyn. Nooalle puhkesi samaan aikaan kolme poskihammasta ja se on näkynyt surkeina yöunina ja valvomispätkinä – tietenkin just nyt, kun Nooan kanssa valvojia on ollut tarjolla tasan yksi.. Oli tarkoitus tulla arpomaan NOSHin lahjakorttien voittajat, mutta se jää nyt vielä huomiselle, ja itse asiassa talon suunnitelmatkin on edenneet siihen pisteeseen, että julkisivu on vihdoin valmis ja rakennuslupa saadaan täydennettyä ensi viikolla. Pohdiskelen vielä laitanko koko julkisivua blogiin näkyviin, mutta sitä voi käydä katselemassa Jyväskylän Paviljongilla ensi viikonlopun raksamessuilla Kylätimpureiden ständillä. Luonnoskuvassa talo näytti täsmälleen siltä kuin olin toivonutkin, ja nyt malttamattomuus ja muuttopäivän odottaminen alkoi toden teolla. Vielä tätä ennen kaikki on tuntunut kaukaiselta ja ehkä epärealistiseltakin, mutta viimeistään nyt alkaa tajuta, että meille ihan oikeasti nousee se meidän unelmatalo ja vielä suht piankin. Ehkä nyt saa jo aloittaa haaveilun uusista huonekaluista, haaveiden keittiöstä, kesäterassista ja lstenhuoneiden sisustuksesta?

Viikonloppuun mahtui myös vähän juhlaakin, kun tänään piipahdin lasten kanssa Kertulla juhlistamassa Kertun pojan 1-vuotispäivää. Juhliin oli tilattu makeat tarjottavat keneltäs muultakaan kuin ihanalta Minna Bakesilta, joka oli loihtinut minttu-suklaisia herkkuja Kertun suunnittelemaan maailmanmatkaaja-teemaan. Taisin huomaamattani taas syödä itseni sokeriähkyyn, mutta en yksinkertaisesti voinut olla ottamatta sitä toista ja kolmattakin (tiedän!!) kakkupalaa! Tilanne alkaa näyttää melko toivottomalta niiden suunniteltujen treenikuukausien suhteen, kun joka viikko tuntuu löytyvän parempi syy herkuttelulle kuin treenikauden aloittamiselle. Pliis joku, kertokaa mulle mistä löytäisin tarvittavan motivaation jotta saisin itseäni otettua niskasta kiinni?!?

vkl IMG006 vkl IMG007 vkl IMG008 vkl IMG009

Alkavalla viikolla meillä arki helpottaa, kun Niko pitää talvilomaa ja tiedossa on vielä pieni irtiotto arjesta. Siitä lisää huomenna, nyt lähden unille haaveilemaan ylimääräisistä tunneista vuorokaudessa. Ja kertokaahan, onko kellään muulla kevättä rinnassa niin että kaikki uudet projektit innostaa mutta aikaa ei tunnu löytyvän?

1 12 13 14 15 16 17 18 36