Tavoitteena tuuheammat hiukset (sis arvonnan!)

19 elokuun, 2016

Postaus toteutettu yhteistyössä New Nordicin kanssa

Raskauksien ja noin kymmenen vuoden hiusten vaalentamisen jälkeen olen alkanut ymmärtää, kuinka vähän olen jaksanut hiuksistani huolehtia, ja myös sen, kuinka paljon merkitystä pienilläkin teoilla voi olla. Raskaana ollessa hiukset tuuhenivat jonkin verran, mutta imetykset on osaltaan pitäneet huolen siitä, että yhtään ylimääräistä suortuvaa ei ole jäänyt päähän – ennemminkin kuvittelin jossain vaiheessa kaljuuntuvani täysin, kun tukkaa lähti joka harjauksella valtavia tuppoja, jättäen jälkeensä paljaita laikkuja päänahkaan. Ensin sitä sai peilistä ihastella lisääntynyttä hiusmäärää, ja jopa hiusten auki pitäminen tuntui ihanalta ja itsevarmalta, kun tukka ei roikkunut ohuena pitkin kasvoja. Aloin jo miettiä, olinko ihaillut uusia hiuksiani liikaa, kun aivan yllättäen tilanne kääntyi päälaelleen, ja ponnarinkin pitäminen oli henkistä tuskaa alastomien kohtien paistaessa karusti kilometrien päähän. Oli ehkä virhe värjätä hiukset tummiksi (joka osaltaan korosti efektiä), mutta toisaalta, voin nyt parin vuoden blonditauon jälkeen todeta, että kyllä kannatti! Tilanne tuntuu nimittäin jälleen paljon paremmalta, hiukset on elinvoimaisemmat ja paksummat.

Viimeksi joskus yläkouluiässä olen mieltänyt hiukseni oikeasti paksuiksi ja elinvoimaisiksi. Sen jälkeen olen epätoivoisesti kokeillut mm hiuslisäkkeitä, jotka lopulta taisivat enemmänkin ohentaa omia hiuksia lisäkkeiden alla, vaikka päällepäin kokonaisuus hiuskuituineen näyttikin kivalta. Siitä saakka mieleeni on jäänyt kytemään ajatus tuuheammasta tukasta ja elinvoimaisemmasta yleisilmeestä, mutta ystävien suositteluista huolimatta hiusten kasvua tukevat tabletit on unohtuneet kauppaan. Oma pakokeinoni on ollut vetäistä joka aamu se tuttu ja turvallinen ponnari”kampaus”, joka on ihan varmasti helppo ratkaisu, mutta tuskin koskaan kovin omaperäinen tai näyttävä. Paras keinoni on tähän saakka ollut hiuspuuteri, ja näihinkin postauksen kuviin olen tehnyt kaikkeni saadakseni hiuksista tuuheamman oloiset. Salaa toivoisin kuuluvani niiden tukkajumalattarien joukkoon, joilla hiukset kietoutuvat tuuhealle, ilmavalle ponnarille, söpöt lettikampaukset syntyy hetkessä ja muutaman hiusosion letittäminen ei jätä jälkeensä muuten kaljulta näyttävää päätä. Harmi vaan, ettei kukaan ole kotiovelle saakka tuonut ratkaisukeinoa, ennen kuin vasta nyt!

Uskotte varmaan, että lähdin melko innokkaana testaamaan New Nordicin Hair Volume -tabletteja, joiden luvataan tukevan hiustenkasvua ja tuuheutta. Valmiste on uuden sukupolven ravintolisä, jonka teho perustuu omenoiden sisältämään proantosyanidiin. Aine aktivoi hiustuppea ja näin stimuloi hiusten kasvua ja tuuheutta sekä vähentää väliaikaista hiustenlähtöä. Mukana on myös hiusjuurelle suunnattua täsmäravinnetta kuten biotiini, aminohapot ja mineraalit, joten samalla tabletit tukevat hiuksen omaa pigmenttiä vähentäen ennenaikaista harmaantumista. Kuulostaako lupaavalta? Itse olen ollut aivan pähkinöinä tabletteja käyttäessäni, ja voin jo valmiiksi kuvitella, kuinka kohta kuljen paremmin voivat hiukset auki hulmuten, puhumattakaan pienestä toivonkipinästä ripsien kasvun suhteen.

Tottahan se on tietenkin, ettei mikään tuote voi saada aikaan ihmeparantumisia, enkä toki niitä odotakaan. Toivon kuitenkin, että saisin sitä kaivattua paksuutta ponnariin, vähemmän tippuilevia hiuksia lattioille ja näiden myötä ehkä varmuutta pitää hiuksia enemmän auki. Hair Volyme on mulla ollut käytössä nyt parin viikon ajan, mutta muutoksista voi puhua vasta kahden-kolmen kuukauden kuluttua. Suositeltava annos onkin yksi tabletti päivässä kolmen kuukauden ajan, ja sellaisen satsin saan arpoa nyt teillekin! Arvonta alkaa tästä hetkestä ja kestää aina keskiviikkoiltaan 24.8. saakka. Osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen, millaista apua toivoisit New Nordicin -hiustablettien sinulle tuovan. Onnea kaikille arvontaan, palaan omien hiustenkasvatuskokemusten kanssa vielä myöhemmin, kun koko kuuri on syöty loppuun!

Twilight Run & Walk

15 elokuun, 2016

*postaus toteutettu yhteistyössä Rochen kanssa

Kerroin teille kesän alussa siitä, kuinka aikomukseni oli nyt elokuussa lähteä haastamaan itseäni Helsingin Twilight run&walk tapahtumaan lääkeyritys Rochen tiimissä. Ensin aioin osallistua puolimaratoonille, mutta yhden pikkuvarpaan murtumisen jälkeen kesän alussa matka vaihtui kymppiin, kesän jälkeen vielä aikatavoitteet tuon kympinkin suhteen alkoi murenemaan, kun treenikerrat jäivät yhdellä kädellä laskettaviin lenkki-iltoihin. Nykyisen juoksukuntoni huomioon ottaen olisin jo muuten varmasti luovuttanut koko juoksun suhteen, mutta koska tapahtuman kantavana ajatuksena oli tukea Syöpäliiton toimintaa, ei luonteeni antanut periksi luovuttaa. Loppuun asti, vaikka kävellen, ajattelin. Toiset joutuvat kohtaamaan syövän tai muun vakavan sairauden, ja mä nurisen harjoittelun vähyydestä ja ties mistä muusta yhtä vähäpätöisestä.

Viime lauantaina siis lähdin kuin lähdinkin juoksemaan kymppiä, eikä se lopulta ihan niin surkeasti mennyt kuin olin pelännyt – aika ei ehkä ollut lähellekään alkuperäistä tavoitettani, mutta juuri alle tuntiin se meni kuitenkin. Hyväntekeväisyysjuoksussa ei se suoritus pitäisikään olla keskiössä, vaan ehdottomasti tärkeämpää on muistaa, miksi tässä juostaan ylipäätään. Mulle oli myös kunnia saada edustaa valkoisessa urheilupaidassa Rochea, joka on johtava syöpälääkkeitä kehittävä yritys.

Punanaamaiset Rochen tiimiläiset tässä moro! Jos olisi ollut fiksu, olisi kuvat ehkä ottanut ennen juoksua eikä jälkeen, niin lopputulos olisi ollut vähän luonnollisempi, hehe. Meitä Idealistalaisia oli Rochen tiimissä minä ja puolikkaan upeasti juossut Mari, mutta sain vielä lisävahvistukseksi kympille ystäväni Minnan. Minnan kanssa hölkkäiltiin melkein loppuun saakka samassa tahdissa, ja vaikka välillä homma meinasi mennä juttelun puolelle, niin hyvin me loppumatkasta koitettiin kiriä vauhtia kiinni. En ollut etukäteen tajunnutkaan, kuinka hankalaa näin isossa tapahtumassa voisi alussa olla oman normivauhdin saavuttaminen, sillä porukkaa oli lähtöviivalla tungokseksi saakka, ja ihmisten ohittelu vaati ihan kirjaimellisesti ojan kautta juoksemista. Loppukiri oli helpompi rasti, mutta upottavalla hiekalla tarpominen tuntui kieltämättä siltä, ettei liikkuisi mihinkään vaikka kuinka koitti eteenpäin puskea! Maaliviivalla oli kyllä sellainen olo, että toista kierrosta en enää olisi millään keinolla saanut juostua, joten taidan vielä jättää ne puolimaratonhaaveet hamaan tulevaisuuteen.

Oli juoksu kuinka helppo tai vaikea tahansa, niin kummasti siitä jälleen heräsi pieni kipinä lenkkeilyyn. Harmi vaan, että sain kotiinviemisinä kunnon yskän eikä nyt tarvise hetkeen haaveilla minkäänmuotoisista lenkeistä, mutta voisinpa melkein vaikka luvata, että ensi keväänä saattaisi jälleen olla hyvä aika osallistua uuteen juoksutapahtumaan – ehkä silloin jopa aikatavoitteen kanssa? Twilight run&walk oli siinä mielessä ainutlaatuinen kokemus, että tunsin kuuluvani johonkin erityisporukkaan, siinä me kaikki juostiin sisulla maaliin saakka jo pelkästään siksi, että voisimme osoittaa tukemme kaikille niille, jotka Syöpäjärjestö ja Roche työllään tavoittaa. Kuulinpa tarinan siitäkin, kuinka eräs nainen oli rintasyövän selätettyään päättänyt juosta elämänsä ensimmäisen kympin, ja Helsingin Twilight run&walk tapahtumassa se haave konkretisoitui. Se, jos mikä osoittaa todellista taistelumieltä ja saa silmäkulman kostumaan.

Tunteet pinnassa

15 kesäkuun, 2016

*yhteistyössä Lotus Nessu

Kesä tuntuu herättävän meidät suomalaiset syksyn pimeydestä ja talven kohmeesta, mutta samaan aikaan jollain tavalla kesä on melko haikeeta ja tunteellistakin aikaa. On ystävien ja sukulaisten juhlia, loppumattomia kesäöitä, grillijuhlia hyvällä porukalla, reissuja perheen kanssa ja niitä ihan tavallisia kesäisiä arkipäiviäkin, jolloin ulkoillaan kun huvittaa ja syödään ruoaksi vesimelonia ja jätskiä. Kaikki tuntuu ihanan helpolta, on niin helppo rakastaa kesää ja sen mukanaan tuomaa huoletonta fiilistä, mutta juurikin niihin pysähtyneisiin hetkiin kiteytyy kaihomielinen ajatus siitä, että yksittäiset hetket muuttuvat liian nopeasti muistoiksi valokuva-albumeissa. Etenkin tätä pienlapsiaikaa voisin pullottaa johonkin säilöön ja avata vasta vuosien päästä, jos se vain olisi mahdollista.

Tälle kesälle meillä ei ole isompia juhlia tiedossa kuin muutamat, kun taas joskus on ollut kesiä, joihin on saanut sovittaa jopa kuudet juhlat polttareineen ja hotelliyöpymisineen. Tottahan se on, että silloin kesän muita menemisiä on pitänyt sovitella juhlien sanelemiin raameihin, mutta itselleni on aina ollut tärkeää olla mukana läheisten tärkeissä tapahtumissa, olivat ne kuinka pieniä tai isoja tahansa. Meillä aikoinaan luki hääkutsussakin, että toivomme ystävien ja sukulaisten olevan osa tärkeää päiväämme ja muistoa, joka tuona päivänä luodaan.

Toukokuun viimeisenä lauantaina saimme olla mukana, kun kaksi rakasta ystäväämme sanoi toisilleen tahdon. Parilla on jo yli kymmenen vuoden pituinen yhteinen historia takanaan sekä 3-vuotias hurmaava poika, joten avioliiton voisi sanoa viimeistelevän tämän kolmikon perheenä. Pariskunnan molemmat osapuolet on mulle jo nuoruudesta saakka olleet tärkeitä ihmisiä, ensin erikseen ja myöhemmin yhdessä, joten vihkiminen, hääpuheet, polttareissa vanhojen muistelu, juhlapäivässä mukana oleminen, kaksikon valokuvaaminen – häät kokonaisuudessaan nostatti ilon tunteet pintaan niin että silmäkulmaa sai pyyhkiä useampaankin otteeseen.

Joskus tunteiden näyttäminen julkisesti voi olla yllättävänkin vaikeaa, vaikka ilon tai surun peitteleminen tuntuu saavan tunteet vain entistä voimakkaammin pintaan. Uskon, että tässä asiassa vanhempien esimerkillä on suuri vaikutus, sillä pieni lapsi osoittaa tunteita hyvinkin vapaasti tilanteessa kuin tilanteessa, ja me aikuiset opetamme lapsille tunteiden hillintää. Olen koittanut itsekin opetella vapaampaa tunteiden ilmaisua, jotta Minea ja Nooa oppisivat, että on ok itkeä silloin kun itkettää, ja kyyneleet kuuluu ihan yhtä hyvin ilon kuin surunkin hetkiin. Meillä kyllä tunteillaankin molemmista, tai ainakin minä ja lapset. Suurissa onnenhetkissä kuten lasten syntymät tai työpaikan saanti on kyyneleet kihonneet silmäkulmiin ihan vain jo siitä ajatuksesta, että meille on tapahtunut jotain niin onnekasta. Viime viikolla silmäni kostuivat liikutuksesta, kun ihana ystäväni tarjosi auttavaa kättään kaiken tämän arkisen väsymyksen ja ajanpuutteen keskelle tai kun Minea niin kauniisti puhui Nooasta ja siitä onnesta kun on pikkuveli. Ilonkyyneleet ei vaadi suuriakaan tekoja, vaan hyvinkin pieni katse tai kädenojennus arjessa voi olla riittävä herättämään ylitsepursuavan onnentunteen.

Suomessa valmistettu Lotus Nessu kulkee mulla aina mukana käsilaukussa, koskaan kun ei tiedä milloin tunteet nousee pintaan ja nenäliinalle on tarvetta. Nessu nenäliinat on valmistettu yhteistyössä allergia- ja astmaliiton kanssa, kovin herkkäihoisille löytyy tavallistakin pehmeämpi ja pölyämätön Nessu Sensitive tai hoitavaa balsamia sisältävä Nessu Aloe Vera. Häihin mä sujautin laukkuuni kätevän matkapakkauksen, josta tarjosin nenäliinaa muillekin sitä tarvitseville, ja itsellänikin paketti oli koko ajan käden ulottuvilla.

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu oli monelle varmasti yksi tunteikkaimmista, kun pienet koululaiset saivat todistuksensa ja valmistuneet päättivät koulunsa. Meillä ei vielä näissä merkeissä tunteilla pariin vuoteen, mutta Nessut pysyy kyllä jatkossakin lähellä siltä varalta, että arki yllättää kaikessa ihanuudessaan. Olisi kiva kuulla teidän muidenkin äitien ajatuksia tunteiden näyttämisestä. Tunteillaanko teillä avoimesti niin ilossa kuin surussakin vai mitkä on niitä tilanteita, kun Nessuille on eniten käyttöä?

previous 1 … 9 10 11 12 13 14 15 … 28 next