2KK VAUVAN RYTMEISTÄ

1 huhtikuun, 2015

Mitähän mäkään enää osaisin tehdä ilman blogia?! Rintaraivarit jatkuu edelleen lähes samanlaisina, mutta kokeilin tänään olla tarjoamatta rintaa ihan joka kitinään, ja iltapäivästä se toimi! Harvemmilla syöttöväleillä sain Nooan syömään edes vähän paremmin, vaikkakin sitten loppuilta olikin aikamoista huutokonserttia tissillä tai ilman. Eikai meillä nyt kuitenkin ala iltahuudot? Aion vielä kokeilla muitakin ehdottamianne vinkkejä rintaraivareihin, ja huomenna neuvolalääkärissä voisin myös asiasta mainita. Jännää nähdä, miten Nooa on kuluneiden viikkojen aikana kasvanut! Itsellä on ainakin luottavainen olo sen suhteen että täysimetys riittää takaamaan kasvun, tai en tiedä mistä muualtakaan noi pullaposket olisi yhtäkkiä ilmestyneet 🙂

Rintaraivarit ja nyt uutena juttuna tyytymättömyys ja iltakitinät on niitä vauva-ajan juttuja, jotka voisin mielelläni jättää kokematta, mutta on meidän lähes kahteen yhteiseen kuukauteen mahtunut valtavasti onnistumisiakin. Moni asia sujuu helpommin kuin aikanaan Minean kanssa, ja yksi erityisen hyvä asia on Nooan selkeä päivärytmi. Vasta vähän aikaa sitten tajusin, että Nooalla on tosiaankin ollut lähes syntymöstään saakka tämä sama rytmi, joka sopii loistavasti meidän päivärutiineihin. Aamulla herätään yleensä puoli 8 aikaan, pari tuntia ollaan hereillä ja Nooa jaksaa seurustella hyväntuulisena, kunnes alkaa taas sopivasti väsyttää Minean ulkoiluaikaan. Nooa nukkuu vaunuissa parinkin tunnin unet meidän puistoillessa, herää syömään puolenpäivän paikkeilla ja jatkaa melkein samantien uniaan. Iltapäivällä poika jaksaa olla pienempiä, noin puolentunnin pätkiä hereillä, mutta illalla 7-8 aikaan valvotaan taas kunnolla ennen yöunia noin 9-10 aikoihin. Iltapäivä ja ilta on haastavaa siinä mielessä, ettei Nooa ole kovinkaan tyytyväisenä vaan koko ajan pitäisi olla liikettä, viihdykettä tai tissiä, ja siltikin kaikki tuntuu harmittavan. Päivän ja yön Nooa syö suunnilleen kahden tunnin välein, iltapäivästä ja aamuyöstä vähän tiheämmin. Syötöt on yöllä onneksi aika nopeita, joten itse ei tarvitse olla pitkiä aikoja hereillä, vaikka koitankin syömisen ajan pysyä hereillä, jotta saan Nooan siirrettyä taas takaisin omaan sänkyynsä.

Nooan rytmi on niinkin tarkka, että parina edellisenä yönä oon huomannut heräämisten tapahtuvan lähes samaan kellonaikaan joka yö. Mietinkin että voisiko heräämiset johtua osittain unisyklistä, jos parin tunnin välein on kevyemmän unen vaihe eikä Nooa osaa vielä itse ”nukuttaa” itseään takaisin uneen. Muutenhan Nooa nukahtaa aina tissille, joten ehkä tapa on jo niin hyvin sisäistetty, että se pilaa yöunetkin? Toisaalta en jaksaisi vielä asiasta välittää, kun yöheräämiset ei rasita jaksamista, mutta kuinka pahaksi tapa sitten jää ellen koita puuttua siihen jo nyt?

Muistan Minean vauva-ajoista kuinka vauvan säpsähtelyt ja omien käsien heiluminen sai vauvan heräämään, joten Nooa ollaan alusta asti kapaloitu sen sijaan että nukutettaisi mahallaan niin kuin Mineaa. Kapalo rauhoittaa ihan ehdottomasti, mutta yön aikana se pääsi aina aavistuksen purkautumaan, ja Nooa yritti kaikkensa saadakseen kätensä ulos kapalosta naaman lähelle. Jokaisella syöttökerralla kapaloin vauvan uudelleen tiiviimmäksi paketiksi, ja tarkoitus oli käydä ostamassa jonkinlainen unipussi helpottamaan yötouhuja.

Perinteistä unipussia ei kuitenkaan ehditty hankkia, kun kirjoitettuani tämän valtavasti mielipiteitä herättäneen postauksen sain muiden yhteydenottojen joukossa yhden erityisen mieluisan sähköpostin. Eräs äiti kirjoitti omista kokemuksistaan ja halusi lähettää meille kokeiluun Love to swaddle up -kapalopussin, jonka oli itse löytänyt asuessaan Australiassa ja josta koki olevan hyötyä vauvan unien parantamisessa. Otin pussin enemmän kuin innoissani vastaan, ja nyt useamman viikon kokemuksen jälkeen voin sanoa sen todellakin toimivan. Yöllä ei tarvitse enää stressata kapalon aukeamisesta, vaipanvaihto on tuplavetskan takia helppoa ja mikä parasta, Nooa rauhoittuu pussiin melkein heti kun sen pukee päälle. Vauva on huomattavasti levollisempi iltaisin pussiin päästyään, ja itse asiassa äitilläni hoidossa ollessaan oli kapalopussi ainut keino, jolla Nooan sai ensin syömään pullosta.

Nooa on kasvanut sen verran kovaa vauhtia, että meillä on jo uuden pussin hankinta edessä. Pitäisi ehkä samalla kertaa tilata kaksi, sillä pesupäivät on tähän mennessä pitänyt ajoittaa aamuun, jotta pussin saisi taas jo samana yönä käyttöön (olen mä kerran kuivattanut pussin hiustenkuivaajallakin kun muuten oli vaarana ettei se olisi ehtinyt kuivua illaksi :D). Verkkokauppa ei ole vielä auennut, mutta lisätietoa näistä ihmepusseista löytyy facebookista!

VAUVA AUTOMATKOILLA

25 maaliskuun, 2015

Viime keskiviikkona ajettiin Möhiksen kanssa ensimmäinen pidempi automatka, ja uhkarohkeasti lähdin ajamaan vajaa 200km matkaa yksin kummankin lapsen kanssa. Minea viihtyi todella huonosti autossa jo ihan vauvasta asti, joten jokainen matka täytyi ajoittaa niin että varmasti tiesi vauvan nukkuvan edes suurimman osan matkasta. Loppumatka sitten yleensä pysähdeltiin vähän väliä heiluttelemaan kaukaloa ja imettämään, mutta pitkäksi aikaa ei silläkään saanut Mineaa tyytyväiseksi. Mä stressasin automatkoja joka kerta jo etukäteen eikä suoraan sanottuna olisi tehnyt mieli liikkua autolla yhtään mihinkään, kun jo pienet kauppamatkatkin oli useimmiten kauhean huutoitkun kuuntelemista. Silloin olisin antanut melkein mitä vaan, jos vauva olisi huolinut tutin rauhoittamaan itkua edes hetkeksi.

Möhis on osoittautunut niin monessa asiassa rennomman oloiseksi vauvaksi, joten tällä kertaa tuntui ettei matkaa tarvinnut jännittää ollenkaan, vaan luottavaisesti ajattelin että sitten pysähdellään jos on tarvetta. Uskomatonta mutta totta, matka menikin superhyvin ja päädyttiin pysähtymään vain kerran, sekin vasta Heinolassa ja vähän kuin varmuudeksi. Parilta kauppareissulta on täällä kotikulmilla saatu tulla takaisinpäin huutokuoroa kuunnellen, mutta ainakin toistaiseksi ollaan muuten säästytty autostressaamiselta ja jännittämiseltä, mikä on tervetullutta vaihtelua vauva-arkeen. Ja hei, voisi sitä vielä huutamistakin huonomminkin mennä, sillä ystävän perheessä ei ehkä huudeta autossa mutta oksennetaan sitäkin enemmän..

Onneksi automatkailu on meidän tapauksessa enimmäkseen lyhyitä, alle 10km matkoja kauppaan ja kaupungille. Minean saa helposti viihtymään pidempiäkin matkoja autossa, leluja reppuun mukaan, padi kouraan ja sitä rataa, ja Möhiksenkin matkailuun on keksitty muutama helpottava tekijä. Poitsu ei juurikaan hereillä jaksa kaukalossaan makoilla, mutta esim mun pukiessa vielä eteisessä ja Möhiksen odottaessa kaukalossa saa muutaman minuutin lisäaikaa tuolla Libero-laukun perhosella. Joku lelu kaukalossa onkin musta ihan ehdoton, ei sitä nimittäin koskaan tiedä milloin se alkaakin kiinnostaa.

Totaalinen life saver mulle taas on ollut Baby’s only kaukalopussi, joka meille lähetettiin ihanasta Pikku Vaniljasta. Ehdin olla pari viikkoa ilman minkäänlaista kaukalopussia Möhiksen synnyttyä, mikä tarkoitti aika paljon enemmän häsellystä kauppaanlähdöissä, lukuisampia myöhästelyjä joka paikasta, hermojenmenetyksiä sovituissa aikatauluissa pysymiseksi ja hikipisaroita pukemisrumbassa. Ehdottomasti eniten pussista on ollut apua Minean kerhoaamuina, jolloin kerhossa olisi hyvä olla suunnilleen yhdeksän pintaan jotta paikalle kannattaa pariksi tunniksi edes raahautua. Hakemisen hoidan Möhiksen kanssa vaunuilla, koska jäädään vielä lähipuistoon ulkoilemaan, mutta aamun vieminen on joka kerta niin säätämistä ja kiirettä täynnä, että toistaiseksi ollaan kuljettu autolla. Suurin ajansäästö tulee siinä, että voin heittää vauvan vaikka suoraan pinniksestä yökamoissaan lämpöiseen fleecevuorelliseen kaukalopussiin, pipo vaan päähän ja Möhis autoon. Käsittämättömän helppoa! Eikä muuten ole tarvinnut enää kertaakaan pukea toppapukua vauvalle autoon, mihin sitten ollaankaan menty.

MITEN KÄY IMETYKSEN?

21 maaliskuun, 2015

Kolmas päivä ja kuume vaan jatkuu. Plus että sen lisäksi kuvioihin on tullut oksennustauti, joten arvaatte varmaan ettei just nyt ole mikään voittajafiilis. En tiedä minkä pöpön oon oikein saanut, mutta sormet ristissä toivotaan ettei tämä vaan tarttuisi noihin meidän pikkumuruihin. Imetys taitaa ainakin jollain tasolla suojata Möhistä? Mun tämän päivän huikeimmat saavutukset on olleet se että jaksoin pestä hiukset ja istua parituntisen autossa, kun Niko kävi hakemassa meidät Lahdesta. Piti jo eilen huristella kotia kohti, mutta mun oloilla ajaminen ei vaan olisi onnistunut mitenkään päin, joten Niko hyppäsi aamulla bussiin ja ajoi koko porukan Lahdesta Jyväskylään.

Ruoka ei ole maistunut muutamaa banaania ja smoothieta lukuunottamatta ollenkaan, ja kaikki muu kuin vesi meinaa samantien nousta ylös. Ei mene siis kovin hyvn nesteytyksenkään suhteen, vaikka oon koittanut juoda elektrolyyttijuomaa kaksin käsin ja vettä sitäkin enemmän. Ensin pelkäsin, voinko kipeänä imettää mutta facebookin imetystukiryhmästä löytyi tietäväistä porukkaa, joka osasi sanoa ettei tautien pitäisi tarttua maidon välityksellä. Nyt pelkään, miten käy imetyksen noin muutenkin, sillä heikon nesteytyksen takia on maitoa varmasti tullut parina päivänä normaalia vähemmän. Välillä olokin oli niin heikko, etten jaksanut hoitaa Möhistä ollenkaan ja äitini antoi kahtena päivänä pariin otteeseen pienen määrän korviketta imetyksen lisänä. Nyt taas kotiympyröissä ollaan palattu korvikkeettomaan aikaan, ja tiheisiin imetyksiin, mutta illan viimeinen tunti oli kyllä sellaista kiukkua, että olin jo tosi vähällä kaivaa pakkasesta lypsettyä maitoa. En kuitenkaan vielä ole valmis luovuttamaan, joten taistellen mennään seuraavat päivät.

Jo Minean kanssa imetys oli hankalaa, tyttö syntyi hyvin uneliaana ennenaikaisena vauvana eikä koskaan oppinut kunnon imuotetta, joka olisi tehokkaasti aktivoinut maidontuotantoa. Sairaalassa neuvottiin olemaan pumppaamatta vaikkei Minea juurikaan syönyt, joten maidon määrä tasaantui jo alkumetreillä aika alhaiseksi. Myöhemmin koitin kyllä lähes itku kurkussa pumpata, kävin imetystukiryhmässä, etsin netistä tietoa ja tein kaikkeni että saisin maidon lisääntymään, mutta mikään ei vaan auttanut. Siksi varmaan kaikki kärjistyikin 6kk iässä niihin vartin tai puolen tunnin välein tapahtuviin yöheräämisiin, ja jo vauvana tissillä oltiin yli puolet vuorokaudesta. Möhiksen kanssa on mennyt siinä suhteessa paremmin että syöttövälit on päivällä kaksikin tuntia, iltaa kohden alkaa tankkaus, mutta alkuyöstä taas palataan kahteen tuntiin kunnes aamuyöllä väli voi olla vain tuntiakin.

Mineasta muistan sen kuinka surullinen olin siitä, ettei meillä koskaan ollut naureskelevaa, iloisesti jokeltelevaa vauvaa niin kuin muilla, vaan jatkuvasti oli joko nälkä tai mahavaivoja. Ne pari kertaa kun Möhikselle ollaan korviketta annettu, on näyttänyt että vauva on pidempään tyytyväisempi kuin pelkällä rintaruokinnalla, jolloin nälkä tuntuu vaivaavan jatkuvasti. Moni varmaan luovuttaisi jo tässä vaiheessa, mutta jotenkin musta tuntuu että imettämisessä monestikin on kyse äidin jaksamisesta. Imetetty vauva syö huomattavasti useammin, ja jos äiti vain jaksaa olla saatavilla suurimman osan vuorokaudesta, kasvaa lapsi rintamaidolla ihan varmasti. Joillain vain taitaa olla huonommin maitoa varastoivat rinnat, jolloin lapsi saa pienempiä määriä kerralla ja tarvitsee vieläkin useampia syöttökertoja. Mitä luulette, onko tässä mitään perää?

Pakko myöntää että välillä käyn taistelua itseni kanssa siitä, että ajatus korvikkeen antamisesta vaikka joka ilta tuntuu yllättävän houkuttelevalta. Tulee jo nyt myös mietittyä, kuinka kauan aion tätä vauvaa imettää – Minean kanssa täysimetystä kesti 5kk ja kiinteiden ohella 8kk asti. Se tuntui ihan sopivalta silloin, ja luulen että aika samoilla mennään Möhiksenkin kanssa, sillä tuntuu että aika kuluu käsittämättömän nopeasti ja ennen kuin huomaankaan, on meidän pikkuvauva konttaava pikakiitäjä. Sitä mä olen aina ihmetellyt, että miten imetys tuntuu kuitenkin niin monelle aiheuttavan päänvaivaa, omantunnontuskia ja hankaluuksia, vaikka sen pitäisi olla yksi luonnollisimmista asioista? Ennen Mineaa kuvittelin kaiken sujuvan kuin itestään, sen kun laittaisi tissin suuhun ja vauva alkaisi imemään. Harmi ettei se kaikilla ihan niin vain mene, vaan ennemminkin kuulee monilta äideiltä niitä taistelutarinoita vauvakuukausilta. Kertokaahan tekin omat tarinanne kommenttiboksiin, ja vinkkejä meidän taisteluun otetaan ilolla vastaan!

previous 1 … 7 8 9 10 11 12 next