JUHLAPÄIVÄ

23 helmikuun, 2016

Tulipahan tähän väliin oikein kokonainen yksi postaus, ja sekin reseptivinkki, ennen kuin taas palaan näihin juhlafiiliksiin. Nooan juhlat on nyt juhlittu, mutta vuorossa on isosiskon 4-vuotispäivä ja vähän erilaiset teemabileet. Kaverit ja sukulaiset on tulossa vasta viikonloppuna, ja tänään ”juhlittiin” ihan vaan omalla porukalla eli annettiin muutama lahja, syötiin herkkuja ja puhallettiin kynttilä. Iltapäivällä ehdin vielä ottaa Mineasta 4-vuotiskuvatkin, kun inspiraatio iski ihan yllättäen ja tyttökin suostui poikkeuksellisesti istumaan hetken aikaa kuvattavana. Tai no, lahjoin Minean yhdellä karkilla, mutta aika hyvin siltikin, parikymmentä minuuttia kuvausta ja vain yksi karkki!

Jonkun verran olen blogissani kuullut kritiikkiä, siitä että meidän kaveriporukoissa järjestetään liian övereitä synttäreitä lapsille, ja panostetaan liikaa juhliin noin yleensäkin. Itse ihmettelen aika paljonkin taas sitä, mitä överillä oikein loppujen lopuksi tarkoitetaan? Tilattua kakkua, isoa määrää vieraita, useamman päivän juhlintaa, koristeluita? Mikä on se raja, missä ylitetään tavallinen ja siirrytään sinne liika on liikaa -kategoriaan? Kyllä mun kaveripiirissä juhliin tilataan kakkuja, koristellaan asuntoa ja tarjotaan muutakin kuin keksejä ja kääretorttua ihan ilman blogiakin. Siitä se ei siis voi johtua. Se ei myöskään ole pelkästään tämän ajan ilmiö, koska muistan kuinka äitini leipoi mun ja veljeni synttäreille monenlaiset pullat, piirakat ja perhos-, auto- tai nallekakut. Ei juhlien järjestäminen ole koskaan tuntunut mulle taakalta ja voin sanoa, etten tuntisi oloani luontevaksi, ellen säätäisi, askartelisi ja leipoisi sata lasissa. Leivonhan mä muutenkin viikottain!

Hassuinta näissä ihmettelyissä on se, että maailmasta löytyy joukko ihmisiä, joiden mielestä ruma ja vaatimaton on aina jotenkin aidompaa kuin nätti ja ylitsepursuava. Ei mullakaan ole täydellistä silmää asettelulle, enkä näe sellaisten asioiden eteen kovastikaan vaivaa, vaan meillä juhlat on aina sen näköiset kuin laittajansakin, mutten silti koe, että jonkun, joka osaa jo pienellä vaivalla tehdä arjesta nätimpää, elämä olisi millään tavalla epäaidompaa. Niihin asioihin panostetaan, joista nautitaan, jollekin se on hienojen sukkien neulominen, toiselle nätisti katettu aamupala sunnuntaiaamuna. Ja jokainen tehköön tyylillään, eikös? Ei toisen panostusta voi arvostella, oli se sitten vähäistä tai överiä, eikä siitä kannata ottaa paineita, jos ystävä on halunnut järjestää isompaa ja hienompaa. Silloin kuuluu olla ylpeä ystävän osaamisesta ja jaksamisesta, tarinaa juhlista kerrotaan vielä viikkoja juhlien jälkeenkin ja huokaillaan kahvipöydässä, kuinka taitavia toiset on. Itselle on turha kasata stressiä muiden tekemisestä, sillä aina löytyy ihan varmasti joku, joka osaa ja jaksaa paremmin kuin minä itse.

Juhliin panostamisesta puheen ollen tämä päivä oli ihan varmasti juhlijansa näköinen. Aamulla Minea sai paketeista avata ihanat Lekmerin puisen leivänpaahtimen ja retkisalkun, josta löytyi kivoja puuruokia. Kummisedältä tuli laulava lintu, kummitäti lähetti villasukat ja yllärilahjana Lekmeriltä saatiin Frozen-lakanat (joiden voitte kuvitella aiheuttaneen muutaman riemunkiljahduksen). Niko osti Minealle vielä ah, niin ihanan Monster High -nuken, koska se oli tytön ykköstoiveena. Aamupalalla annoin katsoa lastenohjelmia padista ja jälkkäriksi syötiin kermavaahtoa suklaalla ja vaahtokarkeilla! Illemmalla kävi yksi Minean parhaista kavereista leikkimässä, ja syötiin vielä kaikki yhdessä porkkanakakkua. Ihanan leppoisa päivä, jolloin mistään säännöistä ei juurikaan välitetty, vaan padia sai katsoa kun huvitti eikä lelujakaan tarvinnut siivota.

Päivällä tehtiin vielä kutsukortit valmiiksi viikonlopun juhlia varten ja osa saatiin jo vietyä perillekin. Sain muuten teiltä hyviä ideoita suolaisiin tarjottaviin, ja pari niistä aion laittaa kokeiluunkin viikonloppuna – kiitos siis vinkeistä! Huomenna aion vielä ottaa totaalisen rennosti kivan illanvieton parissa, mutta torstaina alkaa jälleen juhlajärjestelyt pyöriä täydellä vauhdilla. Ehkä lopulta vähän stressatenkin, mutta pääasiassa kivoja juttuja näperrellen ja hyvällä fiiliksellä leipoen. Parastahan tässä kaikessa vaivannäössä on se Minean ilo itse juhlista ja innokkuus kun pääsee niitä yhdessä järjestämään.

YHDET JUHLIMATTOMAT SYNTTÄRIT

16 helmikuun, 2016

On vasta helmikuun puoliväli, mutta meillä on juhlittu jo kahtia synttäreitä. Tai en voi sanoa, että mun syntymäpäiviä olisi mitenkään erityisesti viikonloppuna juhlittu, naapurit kävi kahvilla mutta muuten merkkipäivän noteeraaminen rajoittui onnitteluviesteihin vastaamiseen. Vaikka tykkäänkin järjestää juhlia, suunnitella teemoja ja askarrella yöhön saakka, en ole niin innokas panostamaan itseeni kuin lapsiin ja toiseksi, jos saman kuukauden aikana juhlitaan jo muutenkin kaksia synttäreitä, ei haittaa että kolmannet jää vähemmälle huomiolle.

Jännitin koko viikonlopun sitäkin, kuka meistä ensimmäisenä tulee kunnolla kipeäksi, tai saadaanko vatsatauti joka on viime päivinä kiertänyt lähes jokaisen ystäväperheeni, mutta ihme kyllä näyttäisi siltä että selvittiin pelkällä nuhalla ja yskällä. Nooalla yskä tietenkin vaikuttaa yöuniin, ja viimeiset pari yötä on taas valvottu normaalia enemmän, mutta mä osaan kyllä rennosti ottamisen taidon, ja olen nukkunut päiväunia ja antanut Minean katsoa mun kainalossa sillä aikaa padia. Toivotaan, että kevättä kohti sairastelut vähenee, tai ainakin että valon lisääntyessä muakin väsyttää vähemmän Vai käykö tässä vielä niin, että valon lisääntyessä Nooa ei nuku sitäkään vähää mitä nykyään!

Minean uusi lempparimuki, Disney on Ice -jääshowsta ostettu Olafin pää Minea kävi katsomassa shown reilu viikko sitten mun porukoitten kanssa, ja ihan vaan vähän täpinöissään tuntui tyttö olevan! Vähän jopa harmitti, etten itse lähtenyt mukaan, mutta Nooan synttäreiden valmistelut oli silloin pahimmillaan päällä. Kävikö teistä kukaan, oliko se hintansa arvoinen? Kuulin, että kaikki oheistavara hattaroista mehuihin oli ainakin hinnoiteltu järkyttävän korkealle.

Silläkin uhalla että toistan itseäni, on jälleen ihmeteltävä miten huikeaa porukkaa mun ihanat ystävät onkaan! Niko ja Minea yllätti mut synttäriaamuna laululla ja banaaniletuilla, siitä hetken päästä ovelle koputettiin ja oven taakse oli jätetty laatikossa pari Minna bakesin kuppikakkua. Kerttu oli päättänyt omia kuppikakkujaan hakiessa, että yllättää mut samalla ja toi k-o-t-i-i-n-k-u-l-j-e-t-u-k-s-e-l-l-a mun lemppariherkkuja, ihan vaan ilahduttaakseen ystävää <3 Loppuillasta Laura vielä kävi tuomassa Fazerin uutuussuklaita maisteltavaksi, ja sanoi että oli harkinnut kirjaa ”bikinikuntoon viidessä viikossa”. Sitä se tosiystävyys on, että tunnetaan toisemme niin hyvin, että osataan valita lemppariherkut tai uskalletaan ehdottaa kesäksi kuntoon -dieettiä, koska siitä on jo pitkään ollut puhetta. Harmittaa vaan äärettömästi, että helmikuulle sattuneiden kiireiden takia en itse saanut oikein mitään aikan ystävien muistamiseksi, eikä Mineankaan kanssa ehditty askarrella kortteja. Ensi vuonna lupaan olla ajoissa liikkeellä ja hoitaa kaiken valmiiksi jo tammikuussa. Tai ainakin lupaan yrittää!

Sunnuntaina kokeilin tehdä pätkis-juustokakkua, ja siitä kyllä tuli kieltämättä aika hyvää. Ajattelin, että ohje voisi kiinnostaa teitäkin, joten kirjoitan vielä tänään postauksen siitä!

Kertokaa vielä kommenttiboksissa, muistitteko te ystäviä ja jos, niin miten??

KUN LAPSET SAIRASTAA

14 tammikuun, 2016

Kun on lasten kanssa kolmatta päivää putkeen sisällä, sitä alkaa kummasti ikävöidä jopa näitä paukkupakkasia ja jäätäviä tuulenpuuskia. Eilen lähdin mielelläni illalla käymään postissa ja pyörimään paikalliseen ruokakauppaan. Kyllä, ruokakauppa on se paikka, jossa kotiäidit käy irroittelemassa paremman ohjelman puutteessa! Aika säälittävää sinänsä, mutta eikö se kerro vain siitä että elämässä kaikki on ok, kun ei välttämättä tarvitse sen ihmeempää jännitystä lähteä etsimään

Tämä sairastelukierre alkoi meillä tosiaan jo ennen joulua käyden ensin kertaalleen läpi lapset ja mut, ja myöhemmin vielä lapset uudelleen. Luulen, että se oli yksi ja sama tauti, joka ei vain millään meinannut lähteä kokonaan pois, vaan jatkuvasti alkoi kuumeena ja yskimisenä uudestaan. Nyt ollaan todennäköisesti kuitenkin jo saatu seuraava pöpö, koska ehdottiin välissä olla terveinä jo vajaa pari viikkoa. Muistan kuinka muakin on joskus varoiteltu siitä, että kahden lapsen kanssa taudit kestää pidempään ja niitä tulee useammin kun aina jompikumpi nappaa nuhat ja köhät kyliltä, ja siltähän se tosiaan nytkin näyttää. Ihmeen vähällä ollaan kyllä noin yleisesti ottaen selvitty, sillä kumpikaan lapsi ei ole koskaan tarvinnut antibiootteja, ja vaikka vakuutukset molemmilta löytyy, ollaan käytetty sitä vain kahdesti Minealla. Ei niitä tässä vaiheessa enää uskalla lopettaakaan, tai alettaisi ihan varmasti sairastella jatkuvasti. Karman laki you know!

Vaikka oman lapsen sairastamista ei ole helppo seurata sivusta, niin koitan miettiä että tämä on vielä aika pientä. Ollaan säästytty korvatulehduskierteiltä, putkituksilta tai puhumattakaan vakavammista sairauksista. Kotiäitinä tämä on vielä astetta helpompaa muutenkin, kun ei ole huolehdittavana työpaikan asioita ja huonosti nukuttujen öiden univelkaakin voi koittaa päivisin paikkailla päiväunilla. Lohduttavaa on myös se, että tässä mennään koko ajan kohti kevättä ja tuskin kukaan enää silloin sairastaa? Itselleen voi antaa luvan ottaa rennommin, piirretyt pyörii netflixistä, siivota ei tarvitse kun ei ole kukaan sotkemassakaan ja ruoaksi tarjotaan ihan mitä tahansa, pääasia että edes jotain menee alas.

Minealla on tänään kuume jo hellittänyt, mutta Nooa on ollut aika kipeänä ja nukahdellut syliin vähän väliä. Poika onkin nukkunut suurimman osan päivästä mun sylissä eikä kuume tunnu laskevan kuin vähäksi aikaa särkylääkettä annettaessa. Näin päin tämä tuntuu hankalammalta, kun Minea kaipaisi seuraa ja tekemistä, mutta Nooa taas ei voi laskea käsistään. Ollaan Minean kanssa luettu satuja, tehty tarrakirjaa ja väritetty, mutta luulen huomenna tilanteen jo vaativan Monster high ja Winx-nukkejen esiinkaivamista. Alkaa samalla tuntua ihan hyvältä sekin, että ensi viikolla Minea aloittaa taas kerhon kahdesti viikossa ja edes niinä päivinä on leikkiseuraa tarjolla. Hankalinta varmasti olisi, jos nyt tulisin vielä itse kipeäksi, näinköhän siitä selviäisi ilman apukäsiä?! Oletteko te säästyneet sairasteluilta? Tuleeko siitä jossain vaiheessa rutiinia, jos lapset sairastelee usein vai onko se joka kerta yhtä stressaavaa?

previous 1 … 4 5 6 7 8 9 10 … 19 next