AJATUKSIA ISYYDESTÄ + Liberon arvonnan voittaja

31 toukokuun, 2015

Yhteistyössä Libero BabyBuzz

Muistatte varmaan kun kirjoitin parisen viikkoa sitten siitä kuinka isä voi aktiivisemmin olla osallisena raskausaikana? Meillä molempien odotus on Nikon osalta ollut lähinnä potkujen tunnustelua, ultrissa mukana olemista, nimen miettimistä, hankintojen tekemistä ja Mineaa odottaessa odottajan oppaan lukemista. Melko lailla samoja asioita tekin listasitte kommenttiboksissa, plus että monet isät olivat osallistuneet myös neuvolakäynteihin ja tietenkin kyselemällä ja juttelemalla osoittaneet kiinnostustaan vauvaa kohtaan. Muutama sanoikin, että äidin on muistettava antaa tilaa isälle, sillä äiti helposti sulkeutuu omaan vauvakuplaansa ja unohtaa jakaa odotuksen tuntemukset puolisonsa kanssa. Toisaalta se myös vaatii suhteelta tietynlaista avoimuutta, jotta keskustelu raskaudesta ja sen eri puolista tuntuu luontevalta. Mahan silittely, tulevaisuuden romantisointi yhdessä ja äidin jalkojen hierominen ei ole joka isän ja äidin juttu.

Jo aiemmin totesin, että meillä Liberon kehittelemä BabyBuzz ranneke olisi toiminut etenkin nyt toista lasta odottaessa, kun kaikki on jo koettu Minean odotusaikana ja toinen raskaus tuntui jo kovin arkiselta. Rannekkeen myötä raskaudesta tulee näkyvämpi osa arkea, vanhemmilla on molemmmilla jokin vauvaan liittyvä yhteinen asia, joka muistuttaa pienillä värähdyksillään että täällä mahassa ollaan. Ei se yksi ranneke maailmaa muuta, mutta lähentää ja tasa-arvoistaa vanhempia raskausaikana, näin mä uskon.

Jälkikäteen olen miettinyt, oltaisiko me voitu tehdä jotain toisin, niin että Niko olisi tuntenut osallistuvansa enemmän odotukseen. Tai mistä mä tiedän, ehkä mekin jaettiin ja koettiin odotus juuri meille sopivalla tavalla. Pyysin Nikoa kirjoittamaan omia kokemuksiaan siitä, miten Niko on kokenut esikoisen ja nyt Nooan odotusajan. Onko ekalla ja toisella kerralla jokin ollut erilaista? Miten yhteinen odotus vaikuttaa kiintymykseen vauvan synnyttyä? Kokeeko isät äitien sulkeutuvan omaan raskauskuplaansa sulkien isän ulkopuolelle?

”Kyllä se niin on, että esikoisen odotusajan koin huomattavasti jännittävämpänä aikana kuin Nooan. Se varmasti johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että odotusaika oli kummallekin uutta ja jännittävää aikaa. Olimme enemmän toistemme tukena, ihmettelimme yhdessä vauvan liikkeitä, mahan kasvua ja luimme yhdessä neuvolasta saatua raskausviikkokirjaa. Kun taas Nooan kohdalla lähes nämä kaikki jäivät pois. Kuitenkin kummatkin odotusajat ovat olleet myös minulle jännittävää aikaa, vaikka koko raskauden/lapsen saamisen sisäistäminen ja tajuaminen menee hyvin lähelle syntymää. Lähes synnytysosastolle asti.

Isänä olemisen isoimmat haasteet ja vaikeudet, ainakin omalla kohdallani ovat olleet lasten ensimmäiset 6kk. Tuolloin itselläni on mielestäni ollut haastavinta ja raskainta, kun tuntuu ettei pysty olemaan mitenkään hyödyksi tai apuna lasten kanssa. Tämä varmasti johtuu pitkälti siitä että lapset on molemmat imetettyjä, ja ainut lapsia rauhoittava asia on äitin syli tai syöttäminen. Lisäksi uskon että isillä (kuten minulla) jotka on paljon töissä tai eivät pidä isyyslomiaan muutamaa viikkoa pidempään, vaikuttaa läsnäolon määrä läheisyyteen. Toisaalta taas olo voi joskus tuntua turhaltakin kotona, varsinkin vauvan ollessa vielä aivan pieni, jolloin syöminen ja nukkuminen on kaikki mitä vauva tekee. Silloin isompi apu on siitä, että olen töissä tienaamassa.

Kotin miettiä miten BabyBuzz ranneke olisi meillä toiminut, mutta näin jälkikäteen on kuitenkin vaikea sanoa, millaista hyötyä siitä olisi itselleni ollut raskausaikana, ehkä toisella kerralla joka tapauksessa enemmän. Olisin varmasti ollut valmis kokeilemaan, sen avulla raskaus olisi ainakin tullut edes puheeksi useammin. Niin kotona kuin muuallakin. Auttaahan se puhuminenkin asian sisäistämisessä.

Se täytyy vielä sanoa, että vaikka alku on omalla kohdallani ollut hitaampaa lämpenemistä, on nyt ollut mahtavaa nähdä miten lapset kasvaa ja miten Mineasta on tullut iso tyttö, jonka kanssa voi jutella ja tehdä kaikenlaista. Viimeistään silloin isästä tulee yhtä tärkeä kuin mitä äiti on ollut jo alkumetreistä saakka.”

Mitenhän teidän miehet on kokeneet raskausajan ja pienvauva-arjen? Kysykääpä tänään mieheltänne, jos ei muuta niin siitä saa hyvän keskustelun aikaan kun jokin asia voi itelle tulla jopa yllätyksenä. Se kun on niin vaikea asettua toisen kenkiin ja nähdä tilanne toisen silmin. Ja kaikki te tulevaisuuden odottajat, muistakaa BabyBuzz ranneke ja ottakaa se ennakkoluulottomasti osaksi odotusta – jospa se kuitenkin helpottaisi isän roolia edes aavistuksen.

Ihanan Liberon kassin täynnä erilaisia hoitotuotteita saa itselleen nimimerkki SAMP. Onnittelut voittajalle, sähköpostistasi löytyy pian tarkempaa tietoa! Mikäli onni ei suosinut tällä kertaa, kannattaa kurkata Minishown instatili (@minishowblogi). Siellä on juuri alkanut Liberon arvonta, jossa voit voittaa vauvan vaatepaketin sekä meilläkin monta tylsää hetkeä pelastaneen Liberon perhosen!!

JAETTU ODOTUS (+arvonta!)

3 toukokuun, 2015

Yhteistyössä Libero BabyBuzz

Seisottiin yhtenä aamupäivänä puistossa äitiporukalla (oli ne lapsetkin mukana, hah!) jälleen kerran päivitellen sitä kuinka joskus arki ja lastenhoito tuntuu kaatuvan kaikkine velvollisuuksineen meidän äitien niskaan. Se alkaa jo heti aamusta, äiti nousee ylös lasten kanssa kun isihän on koko viikon ollut töissä ja joutunut heräämään aikaisin. Aamupalat äiti tekee yhdellä kädellä kun toisessa roikkuu esikoinen tai sillä kannetaan kuopusta, ja isin pitää rauhassa saada käydä suihkussa. Äiti lähtee lasten kanssa puistoon samalla kun isi jää kotiin puuhastelemaan miesten juttuja. Puisto on muutenkin täynnä äitejä, joten mitä isi siellä tekisi ja kenen kanssa juttelisi. Meidän äitien näkökulma voi joskus olla hieman kapeakatseinen ja värittynyt omilla mielipiteillä, mutta oletteko ajatelleet että epätasa-arvo alkaa jo odotusaikana, ja itse asiassa se olemme me äidit, jotka olemme ihan erityisellä tavalla etuoikeutettuja.

Me pohdittiin puistossa sitä, onko naiset, jotka sanoo isien osallistuvan perhearkeen liian vähän, itse ehkä opettaneet miehet tietynlaiseen toimintatapaan vai alkaako kaikki jo raskausaikana. Äiti viettää vauvan kanssa ensimmäiset 9 kuukautta, siitä eteenpäin monessa perheessä äiti on jonkin aikaa ainut vauvan ruokkija ja lopulta vauva on oppinut olemaan ensisijaisesti äitinsä hoivissa. Näin meni meillä Minean kanssa, ja vasta lähes 1-vuotiaana Minean ja Nikon suhde alkoi olla yhtä tiivis kuin mulla ja Minealla oli ollut jo maha-ajoista alkaen. Tilanne oli meidän perheessä vielä erityisen haastava itkuisen vauvan takia, sillä vauvan tupsahdettua mahastani maailmaan alkoi koliikki, ja useimmiten mun syli toimi rauhoittajana parhaiten. Jos jo raskausaikana äiti ja vauva on eläneet omassa kuplassaan, voi isälle olla vaikea hypätä rooliinsa täysillä pian syntymän jälkeenkään, varsinkin haastavan vauvan kohdalla kun arki kuormittaa jaksamista. Eikä sekään varmaan mikään salaisuus ole, mutta useimmiten meiltä naisilta vauvojen käsittely tulee kuin luonnostaan vauvan synnyttyä, kun taas isät ehkä tarvitsevat enemmän sitä ”opetteluaikaa”. Äitien tulisi muistaa antaa tilaa vauvan ja isän suhteen kehittymiselle, vai tunnustaako kukaan muu äiti koskaan ajatelleensa että joskus sitä ennemmin tekee jonkin asian itse kuin katsoo vierestä kun toinen tekee sen kymmenen kertaa hitaammin ja (äitin mielestä) hankalammin.

Vielä omassa lapsuudessani ei osallistuva isä ollut mikään itsestäänselvyys, mutta onneksi nykyään isät tuntuvat olevan ihan yhtä innostuneita odotuksesta ja lastenhoidosta kuin äiditkin, ja varmasti tulevaisuudessa osallisuus ja tasa-arvo kasvaa vielä entisestään. Isien puolesta puhumassa on myös Libero, joka on juuri lanseerannut mahtavan keksinnön, BabyBuzz rannekkeen, jonka avulla isät pääsevät lähemmäs vauvaa ja äidin kokemuksia jo raskausaikana. Äiti on yhteydessä mahassa kasvavaan vauvaan ensipotkuista lähtien, mutta entä jos isäkin saisi pitkin päivää muistutuksia siitä että täällä mahassa ollaan ja voidaan hyvin. Viesti pienistä potkuista kahvitauolla tai tieto vauvan hikasta poikaporukan illanvietossa. Loistavaa eikö! BabyBuzz rannekkeen avulla äiti voi aina vauvan liikkeet tuntiessaan lähettää isän rannekkeeseen pienen värähdyksen eli buzzin ja näin isäkin pääsee monta askelta lähemmäs odottavan äidin tuntemuksia. Katsokaa vaikka tämä video, kuinka koskettavaa ja tärkeää näinkin pieni juttu voi olla.

Liberon BabyBuzz ranneke on vielä prototyypin asteella ja testissä muutamilla perheillä, mutta tilausta tällaiselle vauvan ja vanhemmat yhdistävälle keksinnölle varmasti on. Mineaa odottaessa meille annettiin neuvolasta odottajan opas, josta yhdessä Nikon kanssa seurattiin jokaista raskausviikkoa lukemalla kuinka vauva kasvaa ja kehittyy viikkojen lisääntyessä. Se oli ehkä ainut asia, joka vatsan läpi tuntuvien potkujen lisäksi teki raskaudesta konkreettisemman Nikolle, mutta nyt Nooan odotuksessa raskaus jäi selkeästi enemmän tavallisen arjen jalkoihin. Neuvolasta ei enää tarjottu odottajan opasta, ja luulen että kakkoskierroksella se olisi jäänyt lukematta joka tapauksessa – kaikki kun oli jo kertaalleen koettu ja nähty. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin meille BabyBuzz ranneke olisi ollut enemmän kuin pelkkä potkuista ilmoittava tärinä, se olisi ollut tasa-arvoa, tietoisuutta ja vanhemmaksi kasvua heti raskaustestistä alkaen.

Mä jään innolla odottamaan kuinka Liberon Minusta tulee vanhempi hanke yhdessä BabyBuzz rannekkeen kanssa tulee vielä muuttamaan tulevien vanhempien raskausaikaa ja vanhemmaksi kasvua. Olen varma siitä, että isän roolin korostaminen ja tunnustaminen vauvan kasvaessa äidin mahassa on hyväksi myöhemmälle isä-lapsi-suhteelle ja myös parisuhteelle, kun molemmat tuntevat olevansa tärkeässä roolissa jo odotusaikana. Melkein aina se on äiti, joka saa osakseen ihailuja ja kymmeniä kysymyksiä vatsan kasvaessa, mutta ranneke voi auttaa isejäkin keskustelemaan raskaudesta ulkopuolisten kanssa. Mitä luulette, lunastaako ranneke paikkansa odottavien parien elämässä?

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Libero haluaa rannekkeellan sekä lisätä isän osallisuutta raskausaikana että kiinnittää huomiota isän roolin tärkeyteen ja vanhempien tasa-arvoon. Niinpä sain teille arvottavaksi mahtavan Liberon hoitotuotepaketin, kunhan kerrotte kommenttiboksissa sunnuntaihin 10.5. mennessä, miten teillä on isä osallistunut vauvan odotukseen tai kuinka isä voisi paremmin olla osallisena. Sen ei tarvitse olla mitään suurta, se voi olla vaikka sydämen sykkeen kuuntelua mahan päältä, potkujen tunnustelua tai yhdessä nimen miettimistä. Jakakaa vinkkinne, vaikkei meille ehkä enää tule kolmatta odotusaikaa, voi vinkeistä olla suurta hyötyä jollekin toiselle.

TOIVEPOSTAUS: MINÄ

28 tammikuun, 2015

Raskauden ja osoitteenvaihdoksen myötä blogin lukijakunta on hieman muuttunut ja kasvanut huimasti, minkä takia kommenttiboksissa on välillä kyselty ja toivottu että mä kertoisin vähän enemmän itestäni postauksen muodossa. Blogin alkuaikoina pysyin aika anonyymina, vaikka omilla nimillämme ollaankin aina oltu, mutta pikkuhiljaa on tuntunut luontevammalta kertoa enemmän ja enemmän kun peruspostaustenkin myötä tekin olette varmasti saaneet jotain kuvaa siitä kuka täällä kirjoittelee. Sattumoisin juuri tänään ihana blogikollegani Essi muuten julkaisi postauksen, jossa kuvaillaan Essin silmin meidän porukan naisia – käykää siis ehdottomasti lukemassa tämä postaus, kuvaus musta on nimittäin aika osuva!

Kuka mä sitten oikein olen, mistä tulen ja mitä teen nykyään muuta kun bloggaan? Oon 30-vuotias, kotoisin Lahden seudulta, mutta nyt asunut Jyväskylässä jo reilut kymmenen vuotta. Vaikka nykyään meidän elämä on aika tasaista, seesteistä ja suhtaudun elämään ja mahdollisuuksiini superpositiivisesti, oli yläasteaika ehdottomasti hankalinta aikaa mulle. Pyörittiin väärissä kaveriporukoissa, koulu kyllä sujui loistavasti mutta opettajien kanssa en tullut ollenkaan toimeen ja istuinkin jälkässä vähän väliä. Seiskalla sain luokaltasiirron, mikä vaan tutustutti mut jälleen uusiin, ei niin toivottuihin kavereihin. Itelläni on onneksi aina pysynyt järki päässä, mutta sen aikaisilla kavereilla meni välillä aika kovaakin, eikä monikaan niistä tarinoista ole tänä päivänä päättynyt kovin hyvin. Mut varmasti pelasti se, että taustalla oli hyvä, huolehtiva perhe ja toisaalta olen myös aina ollut kunnianhimoinen oman elämäni ja pärjäämiseni suhteen. Nykyäänkin se näkyy siinä, että tykkään puuhata kymmentä eri asiaa vaikka aikaa ei olisikaan ja töissä minulle ei riitä se että tekisin vain perusduuniani. Työskentelen opetusalalla useammassa eri organisaatiossa, eikä tulevaisuuden suunnitelmiinikaan kuulu jumittua samaan paikkaan kymmeniksi vuosiksi.

Tapasin Nikon jo 15-vuotiaana ja seurustelu lähti samantien tosi tiiviisti liikkeelle. Oltiin yhdessä joka päivä, asuttiin lopulta molemmat meillä siihen asti kunnes muutettiin yhdessä Jyväskylään opiskelemaan. Mä suoritin yliopistossa kahta tutkintoa samaan aikaan, ja kaupallisen alan opinnot on vieläkin loppurutistusta vaille kesken. En tiedä tuleeko niitä koskaan tehtyäkään, mutta hukkaan opinnot ei ole menneet, jo se että aihe oli niin kiinnostava riitti mulle motivaatioksi. Opiskelun myötä kotiinnuttiin Jyväskylään niin että tänne ollaan jääty, vaikka yhtä lapsuudenkaveria lukuunottamatta kaikki asuvat jossain päin Etelä-Suomea ja heitä tulee treffattua valitettavan harvoin. Etenkin äitiyden myötä mä olen onneksi tutustunut moniin uusiin ihaniin ihmisiin täälläkin, mikä on mulle äärimmäisen tärkeää, sillä taidan olla vähän läheisriippuvainen. Tykkään tavata kavereita, juoruta kuulumisia enkä koskaan ole kieltäytynyt treffeistä vaikka olisi ollut sata koti- tai työhommaa tehtävälistalla. Ensin tulee oma perhe, sitten kaverit ja kaikki muu on toissijaista.

Perusluonteeltani taidan olla suht positiivinen, uskon nimittäin aina että kaikki järjestyy lopulta ja jos ite vaan haluaa, on melkein mikä vaan mahdollista. Tuttujen ja vähän tuntemattomampienkin seurassa mä olen yleensä puheliaimmasta päästä, ja muutenkin olen aika menevä tyyppi. Vielä ennen Mineaa yksi ystäväni sanoi että mä en ole helppo vaan varma kun kyse on siitä että pitäisi tehdä jotain ja mietitään ketkä on mukana. Heh, osu ja upposi! Samaan aikaan vastapuolena kaikelle tälle hömppämäisyydelle oon melkein perfektionisti, supertarkka siitä että kaikki pitää tehdä kunnolla ja jopa turhamaisen tarkasti. Välillä on vaikea sietää omia epäonnistumisia, mikä voi olla huonokin yhdistelmä sen kanssa että innostuu helposti uusista jutuista. Tähän kun vielä lisätään lievä jääräpäisyys ja vahvat omat mielipiteet niin taidatte jo suunnilleen osata kuvitella jonkinlaisen bloggaajan tänne puolelle ruutua.

Ehkä teen vielä joskus myöhemmin erikseen postauksen siitä, millainen ajattelen äitinä olevani. Vaikka jotain tyyliin onnistumiset ja epäonnistumiset äitinä.. Mutta jäikö tän postauksen jäljiltä vielä jotain hampaankoloon? Kysyä saa!

previous 1 … 9 10 11 12 13 14 15 … 19 next