TUTILLA VAI ILMAN?

 

tutti IMG004 tutti IMG003 tutti IMG001

Jännä juttu toi tutti. Joillekin vauvoille se kelpaa, toisille ei ollenkaan ja jotkut ei sitten luopuisi siitä edes taaperona. Minealle ei tutti aikoinaan kelvannut, mutta eipä me osattu sitä tarjotakaan kuin vasta ehkä kuukauden iässä. Kuvittelin silloin että tutti pilaa imetyksen, jos sen antaa liian aikaisin, mutta meillä ei olisi oikeastaan ollut mitään menetettävää – Minean imuote oli joka tapauksessa koko imetyksen ajan väärä ja maitoa tuli vähän siitäkin huolimatta että tyttö roikkui syömässä koko ajan.

Möhiksen kanssa lähdettiin vähän eri tyylillä liikenteeseen. Päätin jo raskausaikana että tämä lapsi opetetaan syömään tuttipullosta ja tutin kanssa katsellaan tilanteen mukaan. Noh, kuinkas kävi? Tuttipullo menee yllättävän hyvn, mutta tutti ei. Suunnilleen viikon ikäisenä tarjottiin tuttia, ei kelvannut, tarjottiin uudelleen siitä eteenpäin vähän väliä, ei kelvannut, mutta tänään se tapahtui, sain siirrettyä imetystä noin puolella tunnilla tutin avulla. Ihan tosta noin vaan poika päättikin ottaa tutin suuhunsa, mutusteli sitä vähintään vartin samalla koko ajan önisten ja ihmeissään mua katsellen. Iltapäivällä se ei enää taas kelvannut, mutta ainakin tiedän että luovuttaa ei kannata vaan sitkeästi jatketaan harjoituksia.

Ensin innostuttuani tutista aloin perinteiseen tapaani kuitenkin jahkailla ja miettiä, kannattaako tuttiin opettaminen sittenkään? Jos opettaa nukahtamaan tutin kanssa, huomaanko kohta heräileväni pitkin yötä laittamaan tuttia uudelleen vauvan suuhun? Jos sitä käyttäisi vain rauhoitteluun, onko meillä pian 3-vuotias joka vaatii tuttia aina kun paha mieli iskee? Jos tutin antaa nyt, onko siitä poisopettaminen työn ja tuskan takana? Onko tutista enemmän hyötyä vai lopulta haittaa? Kuka näihin osaa vastata, en mä eikä tuskin kukaan muukaan ennen kuin yrityksen ja erehdyksen kautta kokeillaan. Voiko tässä vaiheessa tutilla enää olla muuta kun suotuisia vaikutuksia imetykselle? Ja suotuisa tarkoittaa mulle nimenomaan sitä että imetyksen välejä saisi pidennettyä tästä nykyisestä 1,5-2 tunnista.

Tutti vai ei? Kertokaahan omat kokemuksenne, onko teillä syöty tuttia, toimiko, miten helposti pääsitte eroon ja missä tilanteissa mennään tutti suussa? Entäs tutittomat, miksi ei?

3 VIIKKOA VAUVAN KANSSA

Samaan aikaan tuntuu siltä kuin Möhis olisi ollut meidän perheessä aina ja toisaalta siltä kuin olisin vasta viime viikolla ollut vielä raskaana. Tänään siitä on kuitenkin jo kolme viikkoa kun vauva syntyi ja niin käsittämätöntä kuin se onkin, on nämä viikot sujuneet melko leppoisasti. Verrattuna vauva-arkeen Minean kanssa poissa on kaikki iltahuudot (ainakin vielä..), vanhempina osaamme ottaa rennommin ja vauvakin tuntuu paljon tasaisemmalta temperamentiltaan. Vielä on ehkä liian aikaista tehdä mitään johtopäätöksiä, mutta se on varmaa että moni asia on nyt erilailla – ellei varsinaisesti paremmin niin ainakin helpompaa.

Tällä hetkellä meidän päivät etenee melko samalla kaavalla, aamuherätys Möhiksen toimesta 8 pintaan, tunti tai pari hereilläoloa, unta lähes viiteen saakka jolloin taas tunti pari hereillä ja iltaa kohden tiheämmin syöttöjä. Yöunille mennään 22-23 välillä, päivällä syödään noin kolmen tunnin välein, mutta yöllä välit on vain 1,5-2 tuntia. Vielä viime viikolla oli kolmen ja neljänkin tunnin syöttövälejä, mutta nyt ne on parina yönä tihentyneet, olisiko jo joku tiheän imun kausi vai mikä lie?

Mineaa nukutettiin pari ensimmäistä kuukautta aika paljon vieressä, mutta Möhistä oon siirtänyt sänkyyn yöllä joka syötön jälkeen, ja päivällä koitan nukuttaa päikkärit joko sitterissä tai omassa sängyssä. Ilta-aika on haastavinta, kun alkaa tyytymättömämpi aika ja Niko antaakin vauvan silloin nukkua sylissä muutaman tunnin. Nyt on alkanut huomaamaan, että poika jo tajuaa missä milloinkin on ja syli kelpaa huomattavasti sitteriä paremmin nukkumapaikaksi, mikä Minean kanssa lopulta johti siihen, ettei tyttö nukkunutkaan missään muualla kuin sylissä. Sitterissä vauva alkaa huutamaan pari minuuttia siinä köllöteltyään, ja sylissä rauhoitutaan heti takaisin unille. Sama juttu yöllä, sänkyyn siirrettyä menee ehkä viisi minuuttia kun vauva jo kiljuu kovaäänisesti niin kauan kunnes pääsee syliin tai takaisin syömään. Useimmiten syötöt kestääkin yöllä puolesta tunnista tuntiin, kun joudun samalla kertaa syöttämään pariin kertaan että saan Möhiksen rauhoittumaan takaisin unille. Jo nyt on alkanut houkutella sekin vaihtoehto, että yön ensimmäisen syötön antaisi korviketta, josko se täyttäisi mahaa sen verran että vauva nukkuisi tyytyväisemmin edes yhden pätkän.. Imettäessä kun ei koskaan tiedä miten vauva sitä maitoa saa, ja johtuuko heräily oikeasti nälästä, läheisyydenkaipuusta vai siitä, että vauva nyt vaan on tottunut köllöttelemään sylissä.

 vauva3vko IMG2 vauva3vko IMG3

Jopa ärsyttävän ristiriitaista on se, että vastasyntyneelle ja pienelle vauvalle yleensäkin haluaa antaa mahdollisimman paljon läheisyyttä, muttei kuitenkaan toivoisi koukuttavansa vauvaa roikkumaan sylissä jatkuvasti, niin kuin Minean kanssa kävi. Toiveissa olisi opettaa vauva nukahtamaan itsekseen sänkyynsä niin että yölläkin unipätkien välissä vauva osaisi sitten myöhemmin itse rauhoittaa itsensä takaisin uneen. Ekat viikot tilanne näytti jopa lupaavalta, mutta nyt taas tuntuu että kohta ollaan samassa pisteessä kuin viime kerralla eli vauva nukkuu tyytyväisenä vain sylissä ja yöllä mikään muu ei rauhoita kuin tissi ja välit senkun tihenee lapsen kasvaessa. Pientä vauvaa ei vielä halua huudattaa sängyssäänkään, mutta miten opetetaan vauva rauhoittumaan ilman syöttämistä? Nyt kaikki hyväksi ja huonoksi todetut niksit kommenttiboksiin ennen kuin ollaan ehditty jo opettaa vauva väärille tavoille! Heräileekö kenenkään korvikevauva näin usein?vauva3vko IMG1vauva3vko IMG4

Vauvan kanssa kaikki tuntuu olevan jollain tavalla tasapainoilua kahden ääripään välillä. Kuinka paljon ottaa omaa aikaa ja kuinka tiiviisti kotoilla vauvan ehdoilla, tissi vai pullo, tutti vai ei (on muuten kokeiltu mutta huonolla menestyksellä), 24/7 läheisyyttä ja lapsentahtisuutta vai omaehtoiseksi opettamista heti alusta saakka jne jne. Ja vaikka kuinka kiva olisi antaa asioiden rullata omalla painollaan, iskee paniikki kun tajuaa että vauva oppii ja kasvaa niin nopeasti että ennen kuin huomaakaan, on vääränlainen tapa jo hyvin sisäistetty. Kakkoskierroksella tekisin ennemmin ns ennaltaehkäisevää työtä kuin korjailisin ”vahinkoja” jälkikäteen jos tiedätte mitä tarkoitan? Samalla kuitenkin muistuttelen itelleni että tämä on todennäköisesti meidän toinen ja viimeinen lapsi, joten väliäkö sillä jos kannan tätä vaikka koko ensimmäisen vuoden sylissä ja valvon kaikki yöt, jos palkkiona on se että meillä on tyytyväinen vauva ja me vanhemmat saadaan siinä sivussa halia ja pussailla vauva piloille. Kun vaan osaisi tasapainoilla itelle sopivalla tavalla ja löytäisi sen kultaisen keskitien!

KAKSIN KAUPUNGILLA

kaupungilla IMG3

kaupungilla IMG1

Huoh mikä päivä! Onneksi näistäkin selviää hengissä ja huomennahan voi taas kaikki olla paljon paremmin, pakko olla tai muuten mä en jaksa enää mitään. Aamu jo alkoi sillä että Minea pariin kertaan sanoi ettei haluaisi lähteä kerhoon, mutta sinne kuitenkin lähdettiin kun mä olin ehdottomasti sitä mieltä, että kolmen kotipäivän jälkeen oli jo kaveriseurasta puutetta. Kerhon jälkeen jäätiin vielä ulkoilemaan tunniksi, Minean kohdalla ulkoilu tosin tänään tarkoitti puistossa mököttämistä ja joka asiasta kiukkuamista. Kotiin päästyä tyttö heittäytyi olkkarin lattialle toppavaatteissaan, huusi siinä tunnin verran mulle ties mistä, kävi välillä vähän huitomassa, innostui raivoamaan entistä enemmän jos koitin mennä lähellekään ja sitä rataa. Mä en yksinkertaisesti keksinyt yhtään mitään millä olisin saanut tuon jääräpään rauhoittumaan, vaan kuuntelin vierestä kunnes vähitellen Minea antoi periksi ja tuli haalari päällä syömään lounaan. Instassa (@minishowblogi) avauduinkin jo ja totesin että nyt taitaa olla meillä pahin kiukkuaika käsillä, tuskin tästä enää voi pahemmaksi mennä?!

Myöhemmin asia sovitiin, halailtiin, Minea lupaili kaikkea maan ja taivaan väliltä (huomenna käydään todennäköisesti ihan sama keskustelu uudelleen!) ja lopulta pötköteltiin sängyssä Netflixin voimin rauhoittuen. Tiedän ettei tästä käytöksestä mitään palkkiota olisi pitänyt antaa, mutta Nikon tultua kotiin lähdin Minean kanssa kahdestaan käymään kaupungilla. Ajattelin että kahdenkeskinen hetki voisi tehdä ihan hyvää kaiken tuon raivoamisen ja toisillemme kiukuttelun jälkeen. Voisi ottaa vaikka tavaksi käydä kerran viikossa Minean kanssa tekemässä jotain molemmille mieluista, pois kotiympyröistä ja hetkeksi vauva pois näköpiiristä. Varmasti ihan normisettiä tällainen kapinointi uuden tulokkaan myötä, mutta harmittaa silti että meidän aurinkoisesta, superkiltistä tytöstä tulee yhtäkkiä esiin tuollaisia piirteitä..

kaupungilla IMG2  kaupungilla IMG4

Kaupungilla meillä ei oikeastaan ollut mitään oikeaa asiaa hoidettavana, mutta käytiin parit kaupat läpi ettimässä Minealle uusia aurinkolaseja ja mä kävin Gina Tricotista hakemassa yhden scuba-takin, josta pari viikkoa sitten tilasin väärän koon. Minealle näiden reissujen kohokohta on aina hakea kuivattuja kookoksia Punnite&Säästästä, mun kohokohta tällä kertaa oli Arnoldsin donitsi. Ite en ollut lähellekään siinä kuosissa että olisin hypännyt kameran toiselle puolelle, joten vaihteeksi Minean päivän asua. Sama setti ponipaidalla ja tyllihameella valikoitui aamulla kerhoonkin, nyt vaan yhdistettynä siistimpään takkiin ja suht uusiin Crocsin Colorlite nilkkureihin*. Mulla on itelläni nämä samat kengät mustana ja ne taisi olla syksyllä mun ulkoilujen ja puistoreissujen käytetyimmät kengät. Luulen että Mineallakin tulee aika paljon näkymään nämä jalassa nyt keväällä kunhan ilmat vähän lämpenee ja voidaan luopua villasukista.

kaupungilla IMG6 kaupungilla IMG7 kaupungilla IMG8

Möhistäkään ei täyain unohdettu, vaan poju sai uuden raitajumppiksen tuliaisina. Voikohan tuo pikkumies jo olla kasvanut viikossa, kun tuntuu että kaikki jättimäiset 50cm vaatteet ei yhtäkkiä olekaan enää niin jättimäisiä?!

*kengät saatu Crocsilta

1 9 10 11 12 13 14 15 17