Reilu viikko on maidottomuutta nyt takanapäin ja tältä se on meillä näyttänyt. Hyvin on herkuissa pysytty, ja kaupan munkkien lisäksi olen ehtinyt leipomaan mutakakkua Sunnuntain maidottomalla voilla ja Pandan tummasuklaalla, suklaamoussekakkua tällä Kinuskikissan ohjeella ja Lidlin vadelmasuklaalla sekä tietenkin tätä herkullista suklaakakkua. Kovin suklainen on siis jälkkäripöytä viime aikoina ollut, paitsi että täksi viikoksi jätin kokonaan myös suklaan syömisen pois varmuuden vuoksi.

Ekat päivät olin täysin epätoivoinen, kun tuntui ettei oikein mitään saanut syödä eikä vaikutuksetkaan näkyneet missään. Sain vinkkejä ja reseptejä ystäviltä ja blogista ja vähitellen alkoi helpottaa niin, että tällä hetkellä koko homma tuntuu jo olevan aika lailla hanskassa eikä oikeastaan mitään muuta kuin juustoja ole niin kova ikäväkään. Ruoanlaitossa on saanut käyttää mielikuvitustaan normaalia enemmän, sillä vähän liiankin moni ruoka, jota meillä on ollut tapana tehdä, sisältää joko maitoa, kermaa tai juustoa. Sain ystävältä kerman korvaavaa kauravalmistetta, joka on huomenna menossa lohikiusaukseen testattavaksi. Jos se toimii hyvin, jää jäljelle ainoastaan juusto, jota ei oikein voikaan korvata millään vastaavalla maidottomalla tuotteella, kait?

Onko maidottomuus sitten tepsinyt? Vauvojen kanssa on varmaan mahdotonta koskaan sanoa varmaksi mikä johtuu mistäkin, mutta täysin sattumaa ei mun dieetti ja muutokset Nooan olossa voi olla. Ensin ajattelin, ettei maidon karsimisella ollut mitään vaikutusta, koska edelleen meillä huudettiin joinain iltoina parikin tuntia putkeen ja pitkin päivää huudettiin tai kitistiin tyytymättömyyttä niin että sain kanniskella Nooa samalla pyllylle tai selkään taputellen. Viikonloppuna huomasin kuitenkin, että Nooa viihtyikin pari minuuttia sitterissä tai leikkimatolla. Pieni aika, mutta ihan uutta meille. Seuraavaksi tajusin että kuluneina neljänä iltana on Nooa itkenyt normaalia kovemmin vain yhtenä iltana. Myös nukkumaanmenot on sujuneet paremmin, ja kerran Nooa jopa torkahti leikkimatolla mahallaan köllöttäesaä. Ja mikä parasta, yhtenä yönä ensimmäinen unipätkä oli neljä tuntia, toisena kolme ja puoli! Jotain on siis selkeästi tapahtunut, oli se sitten maidottomuudesta tai ei.

Muutkin on huomanneet eron ja todenneet että ensimmäistä kertaa Nooa viihtyy itsekseen lattialla, tai ylipäänsä on huutamatta kun meillä on käynyt kylässä. Kävipä eräänä iltana niinkin että Nooa seurasi Minean jumppaamista ja tanssimista sitteristä noin puoli tuntia täysin tyytyväisenä – ja tiedättekö, tänään puin ja meikkasin aamulla rauhassa Nooan pötkötellessä leikkimatolla Minean kanssa. En sano etteikö Nooa vieläkin itkisi paljon ja menettäisi hermojaan pienistäkin jutuista, mutta mun arjessa on näkynyt helpotusta viimeisten neljän, viiden päivän ajan. Tänään käytin Pabloa ulkona yhdellä kädellä hihnasta pitäen, toisella vaunuja työntäen ja samalla kiukkuavaa Nooaa sylissä kantaen, mutta sitten taas toisaalta tajusin, että päivän aikana olen kotona kantanut Nooaa selkeästi vähemmän kuin esim vielä reilu viikko sitten.

Pian Nooa on jo 3-kuukautinen, jolloin itkuisuus muutenkin alkaa useimmilla vauvoilla vähentyä, joten mistä sen tietää vaikka nämä meilläkin näkyvät muutokset olisivat iän tuomaa helpotusta.. Ollaan myös testailtu maitohappobakteeria, joka monilla vauvoilla auttaa mahavaivoihin ja valmistaa suolistoa kestämään paremmin. Tämän lisäksi olen jättänyt d-vitamiinit nyt antamatta, jotta saataisi minimoitua kaikki muu ylimääräinen, joka voi aiheuttaa vatsanväänteitä vielä kehittymättömälle suolistolle. Tiedän kyllä että d-vitamiini on vauvalle tärkeä, mutta parin viikon tauko tuskin saa aikaan mitään peruuttamatonta – näin meille ainakin neuvolassakin sanottiin. Ensi viikolla ajattelin taas aloittaa ensin d-vitamiinin, sitten vähitellen kokeilla joitakin maitotuotteita kuten voita tai juustoa ja tällä tavalla toivon saavani varmuuden siitä, mikä näistä vaikuttaa Nooan oloon mitenkin. Aikamoista arpapeliä ja summamutikassa testailua tämä kaikki kieltämättä on, mutta eipä sitä muuten saa vastauksia näihin ongelmiin, ja ennemmin testailen ensin näin kuin että juoksisin suorinta tietä verikokeisiin. Meillä kokeilut siis jatkuu edelleen, arki helpottuu päivä päivältä ja yöt nukutaan toivottavasti koko ajan paremmin. Mitä kuuluu teille muille vauvojen äiteille? Nukutaanko teillä hyvin, vaivaako mahakivut tai löytyykö sieltä supertyytyväisiä köllöttelijöitä?

Jo aamu lupaili tänään normaalista poikkeavaa päivää, kun molemmat lapset heräsivät aikaisemmin kuin yleensä, Nooa jo puoli seitsemän ja Minea vajaa tuntia myöhemmin. Mun nukkumaanmenoajoilla ei vaan herätä tuollaisiin aikoihin, joten olisi pitänyt samantien päättää ettei koko päivän aikana tarvitse saada aikaan yhtään mitään. Mutta, päinvastoin tungin päivän täyteen ohjelmaa, juoksin pää kolmantena jalkana lasten kanssa aamusta iltaan koko ajan jotain touhuten, kunnes ilta koitti ja ravasin kolme tuntia ympäri meidän keittiön saareketta. Ai miksikö? Aloitetaanpa ensin aamusta.

Aamutouhut tehtiin perinteiseen tyyliin. Ensin herätään minä ja Nooa, Nooa jaksaa parhaiten seurustella aamun ensimmäisen tunnin, jolloin hymyillään, katsellaan leluja ja jutellaan. Minea heräsi katsomaan Pikku Kakkosta, piti pienen yhden naisen konsertin meille ja söi aamupalan. Sain Pikku Kakkosen askarteluista idean askarrella Mineankin kanssa heti aamusta, ja mukaan kutsuin ystävän lapsineen, kun oltiin jo eilen puhuttu että tänään voisi taas nähdä pitkästä aikaa. Kuluneen kahden viikon aikana on nimittäin saanut keksiä paljon enemmän kotona puuhasteltavaa ja kutsua useammin leikkikavereita Minean seuraksi, kun kerhot on olleet pidemmällä tauolla.

Olin jo puoli kasilta viestittelemässä Erikalle, joten sanoin samalla laittavani aamupalaa koko porukalle, niinpä meillä oli poikkeuksellisesti täysi meno päällä jo ennen aamuyhdeksää. Syötiin kinkkupiirakkaa, Lidlin goudasämpylöitä, juustokakun jämät ja porkkanakakkua. Tytöt leikki ehkä kymmentä eri leikkiä, Minea ehti vaihtaa vaatteet vähintään viiteen kertaan ja saatiin kuin saatiinkin myös askartelut tehtyä kahdesta huomiota vaativasta pikkupojasta huolimatta. Tyttöjen vessapaperirullaeläimistä tuli tajuttoman hienoja, ja katselin vieressä suu auki kuinka hienosti Minea osasi leikata ympyrät kartongista. Eläinten korviksi tytöt liimasi hassut pompulat, mutta ei ne menoa haitanneet, näkeehän noista aivan selvästi mistä eläimistä on kyse :)?

Kaverit lähti kotiin lounaalle, mekin syötiin ja rentouduttiin hetki kunnes keksin lähteä noiden kahden kanssa kaupungille. Se oli virhe. Huonosti nukuttu yö, molemmilla lapsilla aikainen herääminen ja Nooan pätkittäiset aamu-unet yhdistettynä touhukkaaseen aamuun oli sellainen kombo, että Minea ehti jo ennen lähtöä kiukuta pariin kertaan, ja Nooa hoitikin sitten loput. Ehdittiin käydä kahdessa kaupassa ja napata Nooalle parit vaatteet, kunnes Nooa hermostui rattaissa ja suunnattiin kahvilaan haukkaamaan patonkia ja munkkia. Nooa ei kuitenkaan suostunutkaan syötön jälkeen rauhoittumaan, vaan jatkoi kiukkuamistaan, joten mun tee jäi puoliksi juomatta ja munkki lähti pussissa mukaan. Puolijuoksulla ravattiin Forumin läpi parkkihalliin Nooa koko ajan rattaissa kiljuen. Parkkihallissa kiljuminen kaikui kivasti ympäri koko hallia sen ajan kun pakkasin auton ja irrottelin kaukaloa rattaista, ja eiköhän kaukalo vielä sattunut jotenkin jumittumaan rattaisiin niin että operaatio kesti tavallista pidempään. Automatkalla sitten tapahtui se, mitä olen pelännyt Nooan syntymästä lähtien, Minea sanoi että Nooa kyllä voisi kömpiä takaisin äitin mahaan ja pysyä siellä. Koskaan aiemmin ei Minea ole sanonut yhtään negatiivista asiaa Nooasta, ja kun kysyin miksi Minea niin sanoi, oli vastaus että Nooa itkee ihan koko ajan ja aina..

Minean kommentti jäi mieleen pyörimään, koska tiedän sen olevan ihan totta – meillä nykyään kiljutaan tai kähistään tyytymättömänä noin 70% hereilläoloajasta eikä päiväunistakaan tahdo tulla oikein mitään kuin sylissä tai liikkuvissa vaunuissa. Harmittaa kun tietää Minean kärsivän siitä eniten, mulla ei ole antaa Minealle aikaa kovinkaan paljoa ja tyttö joutuu leikkimään jatkuva huuto taustahälynään. Kaiken päälle Minea on jo sen ikäinen että tajuaa itkun olevan merkki hädästä tai tyytymättömyydestä, joten tyttö myös kovasti haluaisi olla auttamassa Nooan hiljentämisessä. Harmi vaan että välillä mikään ei tunnu auttavan, ja silloin huomaa Mineankin sulkeutuvan omiin juttuihinsa tappiomielialalla.

Mä vein vielä viiden aikaan Minean balettiin ja jäätiin kirjastoon tunnin jälkeen valitsemaan uudet iltasadut. Kotona odotti huutava Nooa ja mun kolmen tunnin jumppamaraton ympäri keittiötä Nooa sylissä. Molempien lasten nukutuksetkin tuntui tänään olevan erityisen hankalaa, ja Mineakin oli varmaan niin yliväsyneenä ettei saanut unen päästä kiinni. Minea ei tule meidän sänkyyn juuri koskaan, mutta lopulta makasin imettämässä Nooa ja Minea nukkui toisella puolella sänkyä unilelut kainalossaan. Silloin taas tuntui, ettei päivän kaoottisuudella ole mitään väliä, kun mulla on nämä kaksi, mutta muuten on myönnettävä että ymmärrys on viime aikoina ollut vähän koetuksella Nooan kiukutessa aamusta iltaan. Ajattelin lauantaina suunnata Nooan kanssa lapsimessuille, mutta alkoikin vähän jännittää tuleeko siitä mitään, jos Nooa päättää herätä rattaissa. Mitä jos – turha sitä on etukäteen jossitella, mutta aika todennäköistä se varmaan kuitenkin on että joudun ravaamaan messuhallin läpi Nooa sylissä kiljuen. Siinä ei auta kuin toivoa, että muu häly hallissa on niin kova, ettei kukaan kiinnitä meihin sen enempää huomiota.. Heti tulevalla viikolla ajattelin sitten ottaa itseäni niskasta kiinni, ja kokeilla keinon toisensa jälkeen helpottaakseni Nooan itkuisuutta, aloittaen ensimmäisenä maidottomuudesta. Jotainhan tähän on pakko keksiä vai auttaako vain aika?

Torstaina päästiin taas kuukauden tauon jälkeen tsekkaamaan Nooan mitat 2kk neuvolakäynnillä, joka oli yhdistetty terkkari ja lääkäri sekä mun jälkitarkastus. Vielä tätä ennen ei neuvolassa ole otettu pituusmittoja, joten kasvua on vain saanut arvailla sitä mukaa kun vaatekoot on jääneet pieniksi, ja nehän on! Pituutta meidän vajaa 2-kuukautisella oli 56,3cm ja painoa huimat 5,2kg! Kuukaudessa painoa oli tullut noin 1,5kg, lääkäri ja terkkari molemmat naureskellen totesivat että hyvin ainakin maito näyttää riittävän eikä minkäänlaista lääketieteellistä syytä tuttipullon ja lisämaidon antamiselle ole. Mulle tämä ei tullut yllätyksenä, kun miettii kuinka tiheästi Nooa kuitenkin syö, ja näkyyhän tuo kasvu aika selkeästi naaman, käsien ja jalkojen pyöristymisessäkin. Huvitti katsoa pariviikkoisen Nooan kuvia, joissa jalat oli pelkät tikut ja naama luuta ja nahkaa, kun taas nyt meininki on onneksi täysin toinen. Ihan samalla tavalla kasvu kylläkin meni Mineallakin, vertasin nimittäin mittoja ja melkein täsmälleen samoja lukemia löytyi molempien neuvolakorteista tässä vaiheessa.

Tällä käynnillä annettiin myös eka rokote, suuhun annettava rotavirus-rokote. Me mennään normaalin rokoteohjelman mukaan, ihan jo siksikin että aiotaan joskus tulevaisuudessa matkustaa Suomen rajojen ulkopuolelle, joten on lapsen edun mukaista saada normaalirokotteet. Ylimääräisiä rokotteita, kuten kausirokotteet tai rokote vesirokkoon, ei todennäköisesti tulla kummallekaan lapselle antamaan, eikä niitä olla kyllä otettu itsekään monistakaan syistä. Mitä vähemmän sen parempi, mutta ihan kaikkea ei jätetä onnen varaan. Näihin rokoteasioihin löytyy varmasti monia mielipiteitä puolesta ja vastaan, jokainen tehköön niin kuin parhaakseen näkee, mutta itse koitan luottaa tutkimustietoon ja samaan aikaan välttää niitä ei-niin-välttämättömiä rokotteita. Vähän kuin antibiootitkin, yhtään varmuuden vuoksi reseptiä en tule lunastamaan, enkä toivottavasti kovin montaa aiheestakaan määrättyä..

Lääkärintarkastuksessa kaikki oli ok, mitä nyt Nooan lonkissa oli pientä naksumista, mutta ei kuulema mitään sellaista josta olisi syytä huolestua. Meidän neuvolalääkäri sattuu onneksi olemaan mukava, nuorehko, ymmärtäväinen ja tietävä naislääkäri, jonka kanssa juttu olisi luistanut pidempäänkin, kun pohdiskeltiin Nooan tällä viikolla alkanutta itkuisuutta. Illat on nyt menneet itkuhuutoa parin tunnin ajan kuunnellessa, ja päivälläkin Nooa viihtyy tosi huonosti missään muualla kuin sylissä, ja sylissäkin kiukkuaa lähes koko ajan. Maidon määrään itkuisuus ei voi liittyä, koska kerrankin mulla on sellainen olo, että nyt maitoa tulee juuri sopivasti. Kannatti jaksaa taistella ne tiheämmän imun kaudet! Lääkäri sanoi että mahassa on selvästi ilmaa, joten johtuisiko itkuisuus sitten mahavaivoista? Syöminen tai kanniskelukaan ei oikein tahdo auttaa, välillä Nooa alkaa innoissaan imeä rintaa kunnes taas saa rintaraivarit. Tuttipulloakin Niko koitti parina iltana tarjota, muttei saanut Nooa nielemään juurikaan mitään, joten itkuja on kait vaan kestettävä ja toivottava että ne loppuisi yhtä nopeasti kuin alkoivatkin. Pientä tappiomielialaa se joka tapauksessa tänne luo, kun kuvittelin että tämän vauvan kanssa ollaan jo voiton puolella ja säästyttiin iltaitkuilta. En oikein jaksa ymmärtää, miten me saadaan huonosti nukkuvia, päivisin kiukkuisia, vatsavaivaisia ja iltaitkuisia vauvoja.. Vai onko tämä kaikki vaan ennenaikaisuuteen ja suoliston kehittymättömyyteen liittyvää? Miksi muiden vauvat jaksaa iloisena seurustella jo tässä iässä? Tai olisiko Nooankin kohdalla kyse jostain maitoyliherkkyydestä? Kaikesta stressaamisesta huolimatta päivät menee käsittämättömän nopeasti, liian nopeasti, joten kyllä vielä pari viikkoa jaksaa seurata tilannetta, josko tämäkin olisi vain ohimenevä vaihe. Ja ellei, niin sitten siirrytään maitotestien kautta korvikkeeseen ja pidetään peukkuja tyytyväisemmän vauvan puolesta. Mitä kuuluu teille muille vauvavaihetta eläville?