LASTENHOITOAPUA ULKOPUOLISELTA?

8 tammikuun, 2016

Käytiin eilen talorakentamisen tiimoilta kaupungin esiohjauksessa eli noin tunnin mittaisessa palaverissa, jossa käytiin läpi suunnitelmien nykytilaa ja mitä kaikkea tulee liittää lupahakemukseen ja noin muutenkin ottaa huomioon tässä alkuvaiheessa. Molemmat lapset oli mukana, koska meillä on tasan kaksi lastenhoitopaikkaa ja ne kummatkin sijaitsee Lahdessa. Hermoja kiristi, kotiin oli kiire kun lapset tylsistyivät ja kiukkusivat vieressä, mutta samalla ei olisi tehnyt mieli liikkua huoneesta enää yhtään mihinkään kun tiesi Nooan taas huutavan koko kotimatkan autossa. Sillä hetkellä kun olimme turvallisesti takaisin kotona päätin, en pysyväni kotona seuraavat kymmenen vuotta, vaan palkkaavani lastenhoitajan. Jonkun, jolle soittaa aina kun tarvitsisimme lapsillemme seuraa pariksi tunniksi niin että saamme asioita hoidettua. Ei mitään omaa luxusaikaa kampaajalla eikä yhdessäkään ravintolassa, vaan esimerkiksi keittiön suunnittelua tai laattojen valitsemista rautakaupassa.

Minea on jo ihan pian neljä vuotta, ja tähän päivään saakka olemme hyvin pärjänneet tällä nykyisellä systeemillä, eli lapset kulkee kaikkialla meidän mukana tai vaihtoehtoisesti vain toinen meistä lähtee kun toinen jää lasten kanssa kotiin. Yhden lapsen kanssa on ollut todella helppoa liikkua paikasta toiseen, matkustella, pyöriä kaupungilla, käydä ravintoloissa, ihan mitä vaan, mutta kun yhtälöön lisää huonosti (ei ollenkaan!) autossa ja rattaissa viihtyvän vauvan, on tullut kauppaan ja kaupungille lähdettyä koko ajan vähemmän koko jengillä. Tyytyväisemmän vauvan kanssa liikkuminen olisi varmasti helpompaa, mutta meillä kun ei kumpikaan lapsista ole koskaan ollut sitä laatua, jotka saavat riittävästi viihdykettä ihmisvilinästä ja varpaiden liikuttelusta matkarattaissa. Kaikkea on päästävä itse koskemaan, maistelemaan eikä äitin sylikään ihan kauheasti kiinnosta – tähän kun lisätään ne ”rentouttavat” automatkat niin myönnän, että ihan pari kertaa ollaan kotiuduttu kaupasta aavistuksen huonommalla tuulella kuin lähtiessä.

Ystävistäni löytyy niitä, joilla tilanne on lähes yhtä huono sekä niitä, joilla isovanhemmista on suuri apu arjessa. Kyllä kyllä, itse huolehditaan lapsista kun niitä ollaan hankittukin eikä hoidon tarvetta ole aikaisemmin ollutkaan kuin ehkä kerran tai kaksi, mutta nyt tämä taloprojekti asettaa omia haasteitaan kaksilapsisena perheenä. Neuvottelut talotoimittajien kanssa ollaan pelkästään käyty täällä meillä kotona, koska kolmen tunnin palaverit jossain kaupungilla pienessä toimistossa ei olisi tullut kysymykseenkään näiden kahden kanssa. Nyt mietin vaan, tekeekö keittiö-, laatta- tai kodinkonefirmat kotikäyntejä tai miten hoidetaan asioita kaupungin virka-aikoina? Marttyyriasennetta tukiverkoston puuttumisesta ei olla missään vaiheessa otettu, se kun ollaan jo ystävienkin tilanteista todettu, että siihen tottuu, mitä on tarjolla.

Nikon kanssa olemme molemmat saaneet toisiltamme omaa aikaa aina tarvittaessa, mutta yhteistä aikaa ilman lapsia ei käytännössä ole ollenkaan. En muista, milloin olisimme viimeksi käyneet jossain kahdestaan, ravintolassa tuskin pariin vuoteen, leffassa ehkä viimeksi yli neljä vuotta sitten. Toisaalta, itsepä haluamme asua täällä Jyväskylässä, vaikka töitä löytyisi varmasti Etelä-Suomestakin lähempää sukulaisia ja lapsuudenystäviä. Nyt raksa-aikana kun tiedän kuitenkin niitäkin tilanteita tulevan, jolloin olisi kohtuutonta raahata lapsia mukana, on käytännön kannalta järkevää harkita ulkopuolista lastenhoitoapua.

Tuttavapiirissäni en ole kenenkään kuullut käyttävän lastenhoitopalveluita, mutta miksei, apua olisi saatavilla aina tarpeen tullen ja hoitajatkin ovat varmasti hyväksi todettuja ja luotettavia. Ensimmäisenä mieleeni tuli MLL:n lastenhoitajat, onko kellään teistä kokemusta niistä? Tai osaatteko vinkata jotain toista hyvää kanavaa, josta etsiä lastenhoitajia? Ehkä ennen vanhaan se oli kylä mikä kasvatti, mutta nykyään perheet on loppujen lopuksi aika yksin vastuussa arjen pyörittämisestä – luulisi siis vastaavilla palveluilla olevan kysyntää?

MIINUSASTEILLA

6 tammikuun, 2016

Että sillä lailla! Suomen säät sitten nykyään vaihtelee viikossa vesisateesta ja plussakeleistä noin 30 asteen pakkaseen. Osasihan sitä kieltämättä odottaa, että jossain vaiheessa ne yberpakkaset tänäkin vuonna iskee, mutta siitäkin huolimatta olin maanantaina paniikissa kaivelemassa itselleni lämpimämpää varustusta päälle ja lapsille aluskerrastoja, hanskoja ja villasukkia. Suunnilleen kaikki onneksi löytyi valmiina kaapista, osa viime vuotisista mahtuu vielä Minealle ja Nooalle saatiin jotain Minean vanhaa. Iskin koko porukan toppauksiin ja muistin jälleen talvipukeutumisen ihanuuden kun kyse on lapsista! Minea alkoi kenkien pukemisen kohdalla kiukutella paahtuvansa, Nooa huusi koko pukemisoperaation ajan ja lopulta kun puolen tunnin päästä oltiin ulkona, oli kaikilla niin paljon vaatetta päällä, ettei meinannut liikkuminen onnistua. Talvi, ai että!

Parasta näissä pakkasissa on se, että ollaan saatu edes vähän lunta. Pulkkamäkeen ei täällä vielä kunnolla pääse, mutta Minea kävi jo testailemassa joululahjaksi saatua Olaf-liukuria. Uudet takitkin pääsi molemmilla lapsilla vihdoin käyttöön, niin ettei niitä tarvitse myydä käyttämättöminä eteenpäin. Tässä vaiheessa voi kiitellä että on tullut ostettua tarpeeksi laadukasta ulkovaatetta, sillä musta ei vaan yksinkertaisesti olisi pukemaan enää yhtään lisäkerrosta näiden nykyisten lisäksi! Villavaatteet voi jättää alta pois silloin kun asteita on alle -10, mutta näin kylmillä ei pelkkä sisävaatekerros riitä. Yleensä Minealla on ollut villahaalari, tänä vuonna ostin tosi edullisen Pompin fleecen ja se tuntuu toimivan ihan yhtä hyvin. Ainut miinus sähköisyydestä, jota kylläkin on jonkun verran villavaatteissakin.

Kengät ja hanskat taitaa olla talvisin se eniten päänvaivaa tuottava juttu. Onkohan yhtiäkään kenkiä, joissa varpaat ei jossain vaiheessa ala vähän palella? Minean lämpöisimmät kengät on olleet Kuomat ja Uggit, pienempänä Tepsut. Uggeissa on kuitenkin niin ohut pohja, että nekin alkaa palella suht pian, joten periaatteessa ne on meillä lähinnä autolla liikkumiseen. Crocsilta löytyy loistavia malleja aikuisille selkeistä ulkoilukengistä vähän siistimpiin, mutta silti lämpimiin malleihin. Mä sain joskus pari talvea sitten Crocsilta Allcast Luxe Duck Bootit, jotka on sekä toiminnallisuutensa että ulkonäkönsä puolesta ykköskengät mun ulkoilussa. Alle täytyy laittaa paksusta karvasta huolimatta villasukka, jos meinaa tönöttää puistossa paikoillaan, mutta loistavaa on se, että nämä menee vedenpitävyytensä puolesta myös loskakeleillä. Minealla kävi testissä Sorelin vastaavat kengät, mutta ne ei käyneet ollenkaan kapeapohkeiselle, sirolle tytölle. Crocsit on tehty malliltaan siinä mielessä istuvimmiksi, ettei ne lömpsy jalassa ja parasta kaikista on että Crocsit on superkevyet! Olen jo pitkään harmitellut ettei näistä samoista kengistä saa lasten kokoja..

Siinä ne ulkokamppeet roikkuu ”siististi” meidän eteisessä. Joka kerta kun tullaan ulkoa, roiskin vaatteet pitkin eteistä ja siinä ne yleensä lojuu jonkin aikaa. Jossain vaiheessa sitten kyllästyn ja saan tarpeekseni, siivoan vaatteet kuivumaan ovenkahvoihin ja siitä vielä myöhemmin kaappiin. Nyt kahden lapsen kanssa on vain huomannut sen kuinka niukasti meillä oikeasti onkaan säilytystilaa! Ei lämminvarastoa ja kolmen kaapin verran tilaa eteisessä. Se ei mitenkään riitä neljän hengen ulkotakeille, housuille, pipoille, huiveille, hanskoille jne. Samassa kaapissa säilytetään vielä terassituolien pehmusteita, pelastusliivejä ja ties mitä. Onkohan se kuitenkin lopulta niin, ettei säilytystilaa ole ikinä tarpeeksi – oli sitä yksi tai kymmenen neliötä?

VÄLIPÄIVINÄ

4 tammikuun, 2016

Monille teistäkin nämä niin sanotut välipäivät on varmaan suht rentoa meininkiä, miehellä on ehkä lomaa ja voi itsekin vähän höllätä? Kieltämättä sama houkuttelisi täälläkin, mutta Nikolla töissä tilanteet vaati tänä vuonna läsnäoloa heti joulupyhien jälkeisenä maanantaina, ja nyt näyttää pahasti siltä, että loppiaisenkin vapaa jakautuu kahdeksi puolikkaaksi vapaapäiväksi. Meillä on siis arki lähtenyt käyntiin täydellä tykityksellä ilman mitään pehmeitä laskuja, vaikka ajatukset mulla ehkä vielä onkin lomamoodilla.

Minea pitää kerhoilusta nyt vähän pidempää taukoa puhtaasti siksi että mä pääsen jopa helpommalla, kun ei tarvitse rampata hakemaan Mineaa. Se että saan Nooan topattua ulkovaatteisiinsa heti päikkäreitten ja lounaan jälkeen ja käveltyä Nooa sylissä ja rattaita toisella kädellä työntäen 1,5km päähän ja takaisin, on välillä sellainen suoritus että kaikki oman ajan tuoma rentoutuminen pyyhkiytyy hetkessä olemattomiin. Se helpottaa taas kunhan vaatetta voi pukea neljää kerrosta vähemmän, Nooa alkaa viihtymään rattaissa (ei ikinä?) tai Minean kerhokuvioihin tulee joku muutos. Helpoimmalla tietenkin päästäisi, jos vain palattaisi kahden auton perheeksi, mutta mä en kaikesta huolimatta tahtoisi antaa siinä suhteessa periksi. Päätökset Minean kerhoilusta on ensisijaisesti tehty siltä pohjalta että tytöllä olisi touhua edes parina päivänä viikossa, joten se ettei hoitopaikka ole se kaikkein lähimpänä oleva, ei ole missään vaiheessa ollut kriteeri numero yksi. Meiltä löytyisi yksityinen päiväkoti noin sadan metrin päästä kotoa, mutta niin kauan kuin omat rahkeet riittää, käy Minea ennemmin tutulla perhepäivähoitajalla.

Pidempi lomailu on tarkoittanut sitä, että tekemistä ja seuraa on saanut kehitellä normaaliakin enemmän. Harmi vaan että monet ystävät lomailee perheen kesken eikä ehdi näinä välipäivinä treffailla, mutta pelastus on ollut joululahjalelut ja naapurin 4vee poika, joka on jaksanut leikkiä vielä päiväkodin jälkeenkin. Naapurissa itse asiassa vietettiin uusi vuosikin kokkaillen yhdessä pizzaa ja ikkunasta raketteja ihmetellen. Käytiin itsekin ampumassa muutama raketti, ja lopulta miehet meni ajoissa lasten kanssa nukkumaan ja me äidit istuttiin melkein aamuun asti juttelemassa. Krapulaa ei seuraavana aamuna tarvinnut pelätä, mutta se vasymys oli jotain niin järkyttävää, että taidan palautua siitä vieläkin.. Seuraavan kerran suostun valvomaan korkeintaan ensi uutena vuotena – tai ehkä jätän sen jatkossa kokonaan nuoremmille 😀

Nooan joululahjat oli vauvajuttuja kun taas Minean paketeista paljastui joka toisesta pelkkää Frozenia. Ja sitähän oli toivottukin, Frozen-leluja ja tavaraa kaikissa mahdollisissa muodoissaan! Joka päivä leikitään Minean kanssa barbeilla, koska se on ihan selkeä ykkönen leikeissä tällä hetkellä, mutta paljon muutakin kivaa Minea sai. Oma vuosikalenteri on aika tärkeä juttu ja yhdessä ollaan täytetty Frozen-tarrakirjaa. Mä muistan omastakin lapsuudesta kuinka ystävien kanssa ostettiin kauppareissuilla paketti tarroja ja kotona niitä liimailtiin kirjaan oikeille kohdilleen. Kirjaan täytyy kerätä kaikki erilaiset tarrat, ja lopputuloksena saadaan kiva kuvitettu satukirja. Tarrapaketteja myydään perusmarketeissa, ja ne toimii muuten myös aika hyvin palkkioina, jos on sovittu joku uusi harjoiteltava asia. Onko teillä ollut näitä keräilytarrakirjoja?

Nooalla on menossa aivan järjetön kaappientyhjennysvaihe, mikä tarkoittaa sitä että meillä on jatkuva sotku. On aivan sama moneen kertaan siivoan noita samoja kaappeja ja laatikoita, koska sillä välin Nooa on satavarmasti jo ehtinyt levittää seuraavan. Aamusta se alkaa ja homma jatkuu iltaan saakka kunnes lasten mentyä nukkumaan siivoan kaikki paikat. Voisi siis sanoa, että nykyään meillä on edes suht siistiä ainoastaan silloin kun lapset nukkuu. Ja unista puheen ollen, kovin vahvasti ei mene sekään puoli. Mun on pitänyt kirjoittaa meidän ”unikoulun” onnistumisesta, mutta kun nyt Nooan unet on jälleen olleet ihan sekaisin kun poika oli neljä viikkoa kipeänä. Mineakin sai saman yskän ja valvotti meitä pari yötä yskien, puhumattakaan siitä että Nooalla sama tauti on alkanut kolmeen kertaan ja joka kerta vienyt yöunia vain huonompaan suuntaan. Viime yönä pääsin itse vasta kahdelta nukkumaan, kun Minea muun muassa huuteli unissaan Olofin perään ja väitteli mun kanssa jostain laatikon kansista. Päivisin mulla sitten meneekin Nooan uniaika monesti itsekin nukkuessa niin että Minea katsoo sillä aikaa aamun Pikku kakkosen. Ei ehkä parasta puuhaa päivään, mutta muuten omat energiat olisi niin nollissa, etten saisi yhtään mitään itsestäni irti. Onkohan Minean heräily jotain mielikuvituksen kehittymiseen liittyvää vai mistähän se johtuu? 4-vuotiaalle tuskin mitään unikoulua voi pitää, mutta mikähän voisi auttaa?

previous 1 … 25 26 27 28 29 30 31 … 66 next