Kumma juttu

16 joulukuun, 2016

Parin päivän ajan olen tässä ihmetellyt, miten on mahdollista hukata noin puoleksi vuodeksi se tunne, kun ei ole mitään tekemistä. Tekemisellä en tarkoita sitä, kuinka keittiö odottaa siistimistä, pyykit viikkaamista ja lattioilla leijailevat pölykoirat imuriin tarttumista, vaan tekemistä, joka alkaa kymmenen jälkeen lasten nukahdettua ja loppuu siinä puolenyön jälkeen. Tämä tiukka aikaväli on juurikin se oman (ja ah, niin tärkeän!) ajan paikka, jolloin alkaa armoton aikatauluttaminen töiden kanssa, kun kaikkea ei ehdi saada valmiiksi, mutta mahdollisimman paljon olisi tehtävä kuitenkin. Mutta nyt. Nyt olen maagisesti hivuttanut itseäni lomamoodiin niin että takaraivossa ei kummittele suurempia to do -asioita, tai vaikka niitä onkin, niin ne tuntuvat saavutettavissa olevilta. Ette kuule tiedäkään, kuinka sillä on eroa kuin yöllä ja päivällä – mentaalisesti tarkastella tekemättömien tehtävien listaa, ja tietää että kaikki se, mitä listalle olet kirjoittanut, on saavutettavissasi.

Monia muitakin asioita on tullut ihmeteltyä, kuten nyt vaikka sitä, miksi kukaan jaksaa roikkua vuodesta toiseen työpaikassa, jossa ei selvästikään viihdy ollenkaan. Tai sitä, miksi päätösten tekeminen on itselleni niin kovin hankalaa. Miksi rakentamisessa k-a-i-k-k-i kiva maksaa tonnin lisää? Miksi joka joulu jostain asiasta tulee yhtäkkinen hitti (kuten huonekuusi tai tänä vuonna erilaiset pelkistetyt kranssit)? Miten vajaa 2-vuotias voi viidessä minuutissa ehtiä niin paljon? Miksi ihmiset stressaantuvat joulusta? Voisin jatkaa listaa loputtomiin, sillä aikaa ihmettelemiselle on ollut tavallista enemmän Nikon ollessa raksalla illat ja mun hoitaessa molempien lasten nukutukset. Sitäkin olisi syytä ihmetellä, miten vajaa 5-vuotiaan nukkumaan saaminen voi olla niin vaikeaa, että prosessin aikana menee hermo niin nukuttajalta kuin nukutettavalta. Ehkä voisi kysyä myös, miksi 5-vuotiasta ylipäätään joutuu nukuttamaan, mutta huomaan vähät välittäväni tällaisista kysymyksistä nyt kun asumme tässä väliaikaisratkaisussa. Luulen ja toivon, että kaikki palaa jälleen vähitellen vanhoihin hyviin aikoihin sitten kun olemme kaikki asettuneet uuteen kotiin, ja ehkä kevään tullen itsellänikin on hieman enemmän energiaa panostaa erinäisiin, ei-niin-kiireellisiin asioihin kuten nyt vaikka niihin lasten uniin.

Jos vielä yhden lauseen saan varustaa kysymysmerkillä, niin haluan kysyä teiltä, mitä te eniten joulussa odotatte. Huvittavaa kyllä, mutta henkilökohtaisesti oma jouluni taitaa tänä(kin) vuonna pyöriä hyvän ruoan ja lasten touhujen ympärillä, ja voi olla että annan itselleni luvan aloittaa jonkun neulomisprojektin tai kirjan lukemisen, koska se jos mikä rentouttaa totaalisesti. Huomaatteko, kuinka jo siirrän ajatuksiani kohti joulun rentoilua, ja tottahan se on, aattoon on enää alle viikko!

Mistä joulun tunnelmaa?

11 joulukuun, 2016

Parisen viikkoa sitten Minea täysin yllättäen totesi, että ”äiti, meillä ei ole täällä joulua ollenkaan”. Samaan hengenvetoon tyttö marssi olohuoneen kaapille ja alkoi lastata keittiön pöydälle kynttilöitä, vanerikuusen, edellisenä päivänä kauppareissulla ostetun hyasintin ja hoidossa askartelemansa enkelin. Jotain oli kuulema tehtävä, että meilläkin edes vähän näyttäisi joululta.

Minea oli ihan oikeassa sanoessaan, ettei tänä vuonna kotona tunnu joululta. Ei tunnu ei, ei kotona eikä muutenkaan, kun tämä joulu eletään välivaihetta, jolloin joulukoristeet saa jäädä varaston pahvilaatikoihin ja kuusi kauppaan. Suunnitelmissa on muutenkin viettää aattoa sukulaisten joulupöydässä, joten leivottuakaan ei tule ja niin jää pois myös ne ihanat viikonloppupäivät, jolloin leivotaan yhdessä Minean kanssa herkkuja pakkaseen, juodaan glögiä ja samalla luodaan tunnelmaa kuuntelemalla jouluradiota. Jouluihmisenä olen huomannut, että jopa aattoakin tärkeämpää on aika ennen joulua ja ne rentouttavat jouluvalmistelut kuten laatikoiden tekeminen tai erilaisten koristeiden askarteleminen. Ehkä juuri siksi joulu ei tänä vuonna tunnu tulevan ollenkaan, kun kaikki se joulukuun kestävä hössöttäminen jää pois. Hassua muuten, että se mikä useimmille tarkoittaa joulustressiä, on itselleni juuri se kaikkein tärkein tunnelmanluoja ja ehdottomasti kaiken vaivan arvoista.

Maanantaina kävimme Kertun luona etsimässä kadotettua joulutunnelmaa, ihanaa että ystävillä pääsee fiilistelemään joulukoristeita ja kynttilänvaloa. Meidän pienet isot pojat olivat jopa leikkivinään toistensa kanssa ja me äitit vieressä huokailimme sitä, miten haikeaa ja samaan aikaan ihanaa on huomata ajan menevän vauhdilla eteenpäin. Viime vuonna joulukin elettiin lähinnä Minean ilon ja onnen kautta, mutta nyt Nooakin on jo siinä iässä, että ymmärtää niin paljon enemmän. Taisin vuosi sitten sanoa samaa, mutta silläkin uhalla että toistan itseäni, totean joulun olevan nykyään itsellenikin jopa aikaisempaa tärkeämpi kun mukana juhlimassa on kaksi maailman tärkeintä, Minea ja Nooa. Jos lasten saaminen muuttaa arkea, niin kyllä se on myös muuttanut ajatukseni juhlankin suhteen eikä joulukaan olisi itselleni enää mitään ilman lapsia.

Kahden viikon päästä joulu varmasti tulee, mutta mietin vain, osaanko silloin nauttia kun nyt ainakin tuntuu enemmänkin siltä, että voisin pikakelata elämämme ensi vuoden jouluun ja siihen, kun jälleen voimme jatkaa omassa kodissa omien jouluperinteiden luomista. Lupasin Minealle (tai ehkä enemmän itselleni) että ensi vuonna joulu aloitetaan jo lokakuussa, ja valojen ja koristeiden määrä tulee olemaan lähemmäs ylitsepursuavaa jenkkityyliä kuin muuten rakastamaani minimalismia. Jossain on otettava kiinni tämän vuoden menetetty joulu, joten jospa ensi vuonna sitten tekisi kaiken liioitellusti, vähintäänkin tuplana?

Flunssan karkotusta

27 marraskuun, 2016

Olihan se varmasti arvattavissa, että vielä se lasten flunssa tarttuu muhun ja Nikoonkin. Nooan kuume jatkui nelisen päivää, ja käynti Terveystalolla näytti keuhkoputkentulehdusta, joten eipä olisi tainneet lapsetkaan olla tällä viikolla hoitokuntoisia edes loppuviikosta. Niinpä mä sairastelin eilisen päivän ”rennosti” lasten kanssa kotona, Nikon tehdessä yhdeksäntuntisen työpäivän buranan voimalla. Nikon poissaolo töistä olisi tarkoittanut viikonloppuna töihin menoa tai järkyttävää määrää ylitöitä ensi viikolla, joten Niko halusi ennemmin tehdä normipäivän perjantaina, kipeästä olosta huolimatta. Nyt voi vain todeta, että onneksi on viikonloppu niin ehdimme toivottavasti koko porukka tervehtyä kunnolla ensi viikoksi.

Monilla tuntuu olevan omat konstinsa flunssan karkoittamiseen, kuten inkiväärit, tehojuomat tai valkosipuli, mutta mä olen aina ollut vähän huono pitämään huolta itsestäni. Flunssan iskiessä mulla parhaiten yleensä toimii se kun jatkan tavallista arkea pienestä huonosta olosta huolimatta, sillä heti jos pysähdyn lepäämään, iskee tauti monesti entistä pahemmin päälle. Tiedän, ei kovin hyvä keino painaa pää kolmantena jalkana, jos kroppa antaa merkkejä taudista, mutta ihme kyllä se useimmiten auttaa flunssan torjumisessa. Ehkä se kertoo vain siitä, että sopivalla stressin määrällä kroppa saa jotenkin blokattua taudin ainakin joksikin aikaa, ja saattaahan se olla, että myöhemmin se kostautuu entistä kauemmin kestävällä flunssalla?

Vietettyäni viikon nenäliinojen ja nivea-purkkien keskellä oli tänään ihan kirjaimellisesti t-o-d-e-l-l-a rentouttavaa lähteä kahdestaan Minean kanssa Prismaan. Leikkipaikan sohvilla kahvia hörppiessä ja kännykkää selaillessa sitä taas muisti kuinka helppoa yhden (todella omatoimisen ja reippaan!) lapsen kanssa kaikki onkaan. Matkustaminen, kaupassa käynti, ravintolassa syöminen – yksi, jo vähän vanhempi lapsi menee siinä missä kuka tahansa aikuinenkin. Olen muutenkin irtisanoutunut kauppareissuista yksin molempien lasten kanssa, ja ennemmin tilaan vaikka pizzaa hoitopäivän jälkeen kuin lähden kiertelemään kaupan hyllyjä lapset mukanani. Viime reissulla Nooa heittäytyi vain kolmesti maahan kiukuttelemaan, ja sitä edellisellä jätettiin kaupan myyjä siivoamaan käytävältä lasinsiruja ja tomaattimurskaa.

Sen lisäksi että kiittelen viikonlopun saapumista, totean, että onneksi on hitaat viikonloppuaamut! Silloin meitä on kaksi vanhempaa vastaamassa lasten tarpeisiin, ja itse saattaa jopa juoda aamukahvinsa tai -teensä selaten lehtiä ja inspiroituen vanhoista ja uudemmista sisustusjutuista. <3

previous 1 … 12 13 14 15 16 17 18 … 66 next