Lapset ja elektroniikka, hyvä vai huono yhdistelmä? Tää kysymys on viime aikoina pyörinyt mulla jonkin verran mielessä, kun ihan yllättäen huomasin kuinka yhtäkkiä Minea tuntui koukuttuvan meidän puhelimiin ja padiin. Vielä kuukausi sitten olisin naureskellen sanonut, ettei meillä todellakaan tuijoteta piirrettyjä tai näplätä puhelinta kovinkaan paljoa, vain ”hätätapauksissa” eli silloin kun jotain on ihan oikeasti saatava tehtyä eikä Minea suostu yhteistyöhön millään muulla keinoin. Toisinpa on tilanne nyt, ainakin sen suhteen kuinka paljon tuo pieni tyttö näitä laitteita tuijottaisi jos vain saisi. Mistä ihmeestä se viehätys tulee jo noin nuorena? Milloin tavallisista leluista tuli tylsiä?
On aika käsittämätöntä kuinka nopeasti tuollainen 2-vuotiaskin oppii erilaisia älylaitteita käyttämään ja vielä niin taitavasti – Minea taitaa jo osata käyttää padia etevämmin kuin esim. mun äitini! Mitenkään kehityksenvastainen en missään nimessä ole, ymmärrän että ajat muuttuvat eikä samat puupalikat omasta lapsuudesta enää kiehdo 2010-luvun lasta. Tulevaisuudessa kukaan meistä ei pärjää ilman atk-taitoja, mutta tuskin lapsi jää kehityksessään jälkeen ellei hän vielä 3-vuotiaanakaan osaa näpytellä jotain aivotonta peliä padilla, ennemminkin päinvastoin! Kuinka paljon sitä nykyäänkin korostetaan, että parhaiten oppii itse tekemällä. Kumpi sitten on sitä itse tekemistä, värityskirjan värittäminen ihan oikeilla tusseilla vai palapelin palojen siirtely tietokoneen ruudulla?! Ja entäs lapsenomainen luovuus?
Ärsyttävintä tästä tekee se, että meilläkin pelataan ja katsotaan videopätkiä YouTubesta enkä keksi sille yhtäkään hyvää perustelua. Oon täysin sitä mieltä, että me vanhemmat istutetaan lapset elektroniikan ääreen pelkkää laiskuuttamme, legoilla rakentaessa lapsi todennäköisesti jossain vaiheessa pyytäisi vanhempansa mukaan leikkiin kun taas elektroniikan parissa jo taaperoikäisen saa viihtymään pitkänkin tovin ihan itsekseen. Meillä ainakin Kaapoa, Doraa tai Milliä ja Mollia katsotaan silloin kun äiti tekee ruokaa, haluaa hetken aikaa maata sohvalla, siivoaa tai pukee uhmakiukkuavaa lasta sovittuun menoon. Helppo ratkaisu sillä hetkellä.
Tällä viikolla näistä tilanteista on meillä koitettu selvitä ihan ilman apukeinoja pelkällä suostuttelulla ja omien hermojen rajojen koettelulla. Helppoa se ei oo yhtäkkiä kieltää jotain, mitä aiemmin on saanut tehdä, mutta oman laiskuuteni takia en tahtoisi ihan vielä viedä tuon pikkunaperon omaa kekseliäisyyttä ja mielikuvitusta. Puhumattakaan siitä, että meilläkin alkoi välillä kuulua Kaaposta tuttuja ei niin kivoja ilmaisuja ja YouTubesta alkoi niiden vähän järkevämpien lastenohjelmien joukosta löytyä jotain mielenkiintoisempaa, kuten suklaamunien avaamisvideot. Ihan järjetöntä miten lapsi voi koukuttua tuijottamaan sitä, kun joku avaa pääsiäismunan tai tekee muovailuvahasta erilaisia hahmoja! Nää ”opetusvideot” on meillä täyskiellossa!
Tästä lähtien turvaudun niissä hätätilanteissa telkan nettiyhteyteen, näin voin paremmin kontrolloida sitä mitä Minea katselee eikä ne munavideot pyöri jo ekan minuutin jälkeen padin näytöllä. Ihanteellistahan olisi pitäytyä vielä toistaiseksi vain Pikku Kakkosen ohjelmissa ja ohjelma-ajoissa, mutta aina se ei vaan ole mahdollista.. Eikä muuten tekisi pieni some-lakko mullekaan yhtään huonoa, kaipa se lapsi aika nopeasti poimii tavat vanhemmiltaan ja sen avulla tulkitsee mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.
Olisi hurjan kiinnostavaa kuulla, onko teillä samoja taisteluita, ajatuksia tai toimintamalleja? Tai miten ylipäänsä suhtaudutte lasten elektroniikan käyttöön?
Tuttuja ajatuksia! Tasaisin välein päätän, että nyt riittää sen laitteen tuijottelu, mutta kun se on niin helppo…
Niinpä! Ja eihän se nyt sinänsä mitään haittaa jos sitä laitetta välillä tuijottaa, mutta meillä sen poisottaminen on aika supervaikeeta.
Olipa hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Ja kuulostipas tutulta, suklaamunavideotkin oli taistelun kohteena yhden päivän ajan 😀 Muuten pyrin rajoittamaan pienemmällä varsinaisen tv- ja videoiden/koneella katseluajan aamun Pikku Kakkoseen, ja illalla sitten hetken ajan jotain lasten videota, jos on pakko tehdä itse jokin juttu. Vaikkakin tuntuu puhelimista ja netistä on nykyään tullut ainakin kouluikäisille lapsille ”perusvälttämättömyys”, joka on kaikilla, tai näin ainakin meidän 11-vuotiaan kohdalla (jolla ei tosin ole vielä sitä nettiä puhelimessa, vaan kotona saa käyttää langatonta nettiä). 2,5 v tyttö koukuttuisi kyllä liikkuvan kuvan ääreen pitkiksikin ajoiksi, jos ei tietoisesti rajoittaisi. Vaatii kyllä sitten sen, ettei itsekään käytä konetta pääsääntöisesti tytön hereillä oloaikana. Nyt kun ollaan vielä kotona vastasyntyneen kanssa, niin olisi kyllä helpoin istuttaa koneen eteen, mutta on sovittu, että imetyksen ajaksi tyttö saa valita aina kirjan/kirjat, joita luetaan samalla. Toistaiseksi, sen viikon ajan 😉 , on onneksi ollut toimiva ratkaisu.
Oonkin miettinyt sitäkin että mites sitten kun hankitaan joskus se oma kännykkä, mutta tosiaan, saahan niitä ilman nettiyhteyttäkin :). Täytyy meillekin jo heti alusta asti keksiä vauvan synnyttyä jotain korvaavaa tekemistä sen sijaan että Minea olisi padilla imetyksen tai nukuttamisen ajan. Kirja on ehdottomasti sata kertaa parempi vaihtoehto!
Minä suhtaudun aika kielteisesti meidän 3-vuotiaan kännykän ja padin näpräämiseen. Joskus ehkä voi jonkun lastenohjelman sieltä katsoa, mutta kyllä minusta laitteet passivoi lasta ihan turhaan. Istutaan huonossa asennossa tuijottamassa kuvaruutua sen sijaan, että kiipeiltäisiin ja touhuttaisiin. Käden taidot ei pääse kehittymään samalla tavalla kuin itse piirtäessä tai muovaillessa. Minusta lapsella pitääkin olla välillä tylsää, siinähän se luovuus parhaiten kehittyy. Eniten ehkä huolettaa se, että ollaan vuorovaikutuksessa koneen eikä ihmisen kanssa. Harva kai tekee laitteilla yhdessä jotain lapsen kanssa, ennemminkin se tökätään käteen juuri silloin, kun itse täytyy saada olla rauhassa.
Ihan totta kaikki mitä kirjoitit! Monesti oon miettinyt että harmittaa että on alunperinkään koskaan annettu Minealle padi, eihän tyttö nytkään osaisi sitä kaivata ellei olisi siihen oppinut. Meillä se lähti siitä, että sain iltapäivisin tehdä ruoan rauhassa töistä tultua (pikku kakkonen kun tulee sen verran myöhempää, että silloin ollaan aina jo ulkoilemassa), mutta sittenhän Minea alkoi vaatia muulloinkin ruudun tuijotteluaikaa. Onneksi niistäkin tilanteista selviää sillä, että pitää oman päänsä eikä anna sille 2,5veelle periksi.
Meillä on ”selkeät” rajat milloin saa ja minkä verran katsoa/pelata padilla. Yleensä annetaan jo valmiiksi aika että saa katsoa esim. puoli tuntia tai tunnin ja sit laite pois. Siis 5-vuotiaalle. Sehän jaksaisi tuijottaa ruutua niin kauan kuin antaa. 3-vuotias taas ei ole ihmeemmin kiinnostunut, joskus sekin pelaa jotain kirjainpeliä tai katsoo veljensä kanssa lastenohjelmia. Toisinaan taas saattaa mennä useita päiviä (kesällä jopa viikkoja) että koko padi unohtuu kun ulkona on niin paljon kivaa puuhaa. Talvella ja huonoilla ilmoilla taas enemmän. Mun mielestä noi laitteet on ihan ok lapsellekin, kun sitä ei tee liian paljon ja on aikarajat. Ja on siellä oikeasti hyviä oppimispelejäkin, esimerkkinä juuri meidän 3-vuotias joka tuntee jo lähes kaikki kirjaimet ja osaa nimetä millä kirjaimella mikäkin sana alkaa. Ja viihdykkeenä usein esim. automatkoilla (huom, kannattaa varmistaa että lapsi ei ole pahoinvoivaa sorttia ;)) ja reissuissa ylipäänsä.
Automatkoilla padi on aika ehdoton! Varsinkin siksi etten ite pysty matkapahoinvoinnin takia viihdyttämään Mineaa ja aika paljon reissataan parinkin tunnin matkoja Etelä-Suomeen. Vartti päivässä padilla ei maata kaada, mutta meillä ainakin sen laitteen poisottaminen esim yhden kaapojakson jälkeen on taistelun takana.
Olen ihmetellyt tuossa aiemmin sitä, että kuinka jo alle 1-vuotiaskin tajuaa nämä padit ja puhelimet. Meidän piti antaa puolen vuoden ikäiselle pojalle miehen vanha puhelin, mutta eihän se kiinnostanut, kun omamme ovat paljon mielenkiintoisempia.
Kaikki taisi alkaa siitä, että googlasin aikanani vauvalle sopivia applikaatioita ja löysin Baby view -nimisen. Sen kontrastikuvia poika ihmetteli jo muutaman kuukauden ikäisenä.
Nykyään en voi edes koskea omaan padiini pojan läsnäollessa, kun hän vaatii _heti_ sen itselleen ja alkaa pelata pelejään. Ainoa, mikä pojalta ei padillä vielä onnistu, on tuo alun nelinumeroinen salasana, mutta sen jälkeen vain taivas on rajana.
Meillä ei niinkään katsella videoita tai muita lastenohjelmia, mutta lukuisat applikaatiot ovatkin sitten tehokäytössä oikeastaan päivittäin. Duplo-appsit ja Sago mini -sarjan applikaatiot ovat suosikkeja ja onkin huippua aina nähdä, kuinka poika pelailee noita enemmän ja enemmän itsekseen. Joskus peleissä piti auttaa enemmän, mutta nyt tuo pelailee noita itsekseen ja tietää, mistä pitää milloinkin klikata. Jos vielä joskus tulee kinkkisempi tilanne, niin sitten komennetaan meitä auttamaan, jotta peli voi jatkua.
Välillä yritämme tietoisesti rajoittaa tuota pelaamista, ettemme pidä tabletteja esillä, ettei poikakaan niitä huomaisi. Joskus taas, jos vaikka olemme juuri laittamassa ruokaa ja pitäisi saada jätkä pysymään aloillaan, toimii tuo padillä pelailu sopivana ”sitomaan” pikkumies edes hetkeksi paikoilleen. 😀
On joitain päiviä, ettei meillä pelata – tai pelataan vain hetki. Puoli tuntia kerrallaan on kyllä muutenkin ihan maksimi, että yleensä nuo ovat sellaisia lyhyempiä pelihetkiä ehkä pari kolme kertaa päivässä ja sitten tehdään taas jotain muuta.
Mekin ollaan koitettu ite olla räpläämättä laitteita Minean nähden, siitähän se lapsi heti oppii miten saa ja tulee toimia. Ennemmin istuttaisin Minean pikku kakkosen eteen kuin padille, mutta me yleensä ulkoillaan just silloin ja ruoat on tehty jo paljon ennen sitä. Siksipä padi on aika hyvä viihdyttäjä sen ruoanlaiton ajan. Minea onneksi uskoo kun laitan piirretyn padilta ja kiellän menemästä kattomaan muna- tai muovailuvahavideoita, mutta kauhea huuto tulee kun laite pitäisi ottaa pois. Nyt ollaan koitettu pitää koko viikko ilman laitteita ja ihan hyvin tuntuu toimivan! Yllättävän kivasti Minea on touhunnut jotain muuta niinä hetkinä kun tarvitsen omaa aikaa, tai sitten tyttö on ollut ”apuna” tekemässä ruokaa.
Samaa meilläkin mietitty. Kevät ja kesä meni niin, että lapset saivat katsoa aika paljonkin, jotta me saimme raksalla hommia tehtyä ja pysyttyä aikataulussa. Saavat katsoa ja pelailla vieläkin, mutta sitten on taas päiviä, että vaikka kuinka käytetään ”äiti, sä oot ihana, jos annat katsoa”- selityksiä, niin laitteita ei avata. Hedgehog ja Ylen lapset on ihan ok, toisessa on päättelytehtäviä eri asteisena ja toisessa tarjolla vain lasten ohjelmia. Nuo seikkailut YouTubessa oli juuri sitä, että piti koko ajan valvoa mitä sieltä katsotaan – muumien joukossakin on niitä aikuisten pätkiä. :/ Taitavia kyllä ovat ja tietyissä rajoissa mielestäni ok, mutta vanhempi on se, joka rajan asettaa.
Täytyykin meilläkin ohjata Minea noihin muihin sovelluksiin youtuben sijaan. Jos vaikka poistaisi koko youtuben padilta.. Minea tykkäis kuunnella risto räppääjää padilta mutta huomasin niissäkin pätkissä olevan jotain teinien tekemiä kiroiluvideoita.
Kuulostaa niin tutulta! 😀 Täälläkin on turvauduttu Youtubeen ja Kaapoon useammin kuin kerran. Nyt oli aika shokki, kun mm. Kaapo ja Muumit on poistettu Youtubesta! Nyt joutuu väkisinkin kehittelemään muita juttuja, ehkä ihan hyvä vaan 🙂
Pepin isä on töissä lelukaupassa, joten meillä on kotona tosi paljon leluja! Ite tykkään Play2Learnin ja Kids Woodin leluista nyt, kun Peppi on vajaa 2-vuotias. Samalla kun Peppi leikkii, oppii hän myös uusia taitoja 🙂
http://mkasvukipuja.blogspot.fi
Huomasinkin ettei kaapoja enää löydy youtubesta, miksiköhän ne on poistettu!?! Nyt varsinkin loppu meillä koko padin tuijottelu kun eihän tuolta enää löydy mitään järkevää! Onneksi on netflix ja dora, siitä voi vaikka vahingossa oppiakin muutaman sanan englantia.
Repesin ihan täysin tolle suklaamunien avausvideoille! :’D Meillä katsotaan mm. Legopakkausten kokoomisvideoita, mutta noita suklaamunia ei olla vielä löydetty! 😀 Mä oon aika rento mutsi näiden videoiden kanssa. Kunhan suurin osa päivästä liikutaan ja remutaan ulkona, niin kyllä sit voi vähän katsellakin. 🙂
Toivottavasti ette löydäkään munavideoita :)! Ne on ihan järkyttävän aivottomia enkä voi käsittää mikä niissä lapsia kiehtoo! Ne vaan tulee youtuben ehdotuksena lastenohjelmien kanssa aika usein, kun taitavat olla suht suosittuja..
meillä ei edes 5vee saa olla laitteilla,eikä se niitä edes kaipaa.lastenohjelmia saavat aamut tuijottaa ja illalla myös jos nyt sattuu olee aikaa/ohjelmia tulemaan.sekin jää nykysin ehkä 30min päivässä.noi alkaa useesti leikkimään vaikka ohjelmat pyörii.en nää mitää syytä miks pitäs antaa niiden roikkua koneella/tabletilla tai räplätä puhelinta.
kerkee sitten joskus…
Ei ne lapsi varmasti laitteita kaipaakaan jos ei niihin ole opetettu tai niitä ei ole koskaan saanut räplätä. Onneksi noista huonoista tavoistakin voi oppia pois, ja tälläkin viikolla tyttö on touhunnut itekseen jotain muuta ne hetket jolloin yleensä annoin katsoa padia. Meillä ei pikku kakkonen myöskään kauheasti kiinnosta, vaan yleensä silloin puuhataan jotain muuta vaikka telkka olisikin päällä.
Meillä on oltu aika tarkkoja koneiden kanssa. 3- ja 5-v kyllä koukuttuvat hyvinkin helposti vekottimiin ja sen jälkeen onkin sitten kiukkua ja känkkää ilmassa, kun huvi loppuu. Sinänsä ollaan ehkä poikkeavia, että meillä ei TV:tä ole lainkaan (ei mikään aatteen valinta), joten netistä katsotaan pikku kakkosta tai niiden ohjelmia aina silloin tällöin. Pitkiä automatkoja helpottamaan meillä on pienet kannettavat dvd-koneet, joilla voi sitten katsoa piirrettyjä jne. Pelaaminen on onneksi jäänyt ehkä kerran kuussa angry birdsiä puhelimella ja se mielestäni tämän ikäisille riittää hyvin (isompi saa perjantaisin pelata päikässä tämän lisäksi). Nyt on taas oltu pitkään terveitä ja ruudun ääressä ollaan oltu hyvin vähän aikaa. Hienosti mielikuvitus lentää ja meillä kotona on useita erilaisia majoja ja koteja, joissa leikit sujuu hyvin. Kyllä niitä vekottimiakin ehtii opetella ja käyttää myöhemminkin. 🙂
Ihan saman on huomannut itekin, että Minea kiukkuaa laitteen poisottamisen jälkeen! Joskus kiireessä oon antanut padin Minealle siksi aikaa kun puen itseni valmiiksi, mutta sitten kun olisi lähdön aika on tyttö tosi kiukkuinen ja laittaa pukemista vastaan. Se padin tuijottelu jää vähän niin kun päälle eikä enää huvittaisikaan mikään muu.
Tuntuu että telkka on meilläkin ihan tottumuksesta olohuoneessa, tosi harvoin sitä tulee itekään katsottua ja varmaan vielä vähemmän kun vauva syntyy. Eikä Mineakaan mitenkään kovin kiinnostunut ole pikku kakkosesta, vaan lähinnä tykkää vain lauluohjelmista..