Kun kaikki muutkin haluaa, niin tottakai munkin on saatava! Olen koittanut miettiä, mikä se on se juttu, joka saa meidät sekoamaan jostakin tavarasta tai vaatteesta niin paljon, että siitä tulee pakko saada. On ihan pakko saada sitä ja pakko saada tätä, aina (jos juuri koskaan) uuden ostamiselle ei ole järkevää perustelua, mutta itselleen voi helposti perustella sen, miksi meidän kannatti ennemmin sijoittaa rahat audiin kuin skodaan, tai kun köyhän ei kannata ostaa halpaa, niin tottakai haen Vepsäläiseltä Artekia mieluumin kuin Ikeasta Hemnesiä. Ja nimenomaan kannattaa – tai todellisuudessa ehkä ei, mutta nykyään niin monilta löytyy koti täynnä brändejä, joihin kymmenen vuotta sitten vain rikkailla oli varaa. Enää materia ei kerro juuri mitään ihmisen todellisesta varallisuudesta, vaan materian hamstraamisesta ja kaikenlaisesta hifistelystä on tullut harrastus, johon hurahtaa niin miehet kuin naisetkin.
Kuulun itsekin niihin, jotka tuhlaa aika ajoin rahaa joskus järjettömältäkin tuntuviin asioihin, ja silloin kun ihan oikea tarve herää, haluan yleensä viimeisintä muotia tai uusinta tekniikkaa. Ajattelen, etten halua ostaa jo valmiiksi vanhentunutta, kun tiedän esimerkiksi tekniikan etenevän huimaa vauhtia eteenpäin, ja mitä tulee nyt vaikka kodinkoneisiin niin yhtäkkiä huomaan, kuinka elintärkeältä itsensä viilentävä astianpesukone tai automaattisulatuksella toimiva pakastin alkaakaan tuntua, vaikka aikaisemmin olen hyvin pärjännyt ilmankin. Ilmiö on kuin vyöryvä lumipallo, joka alkaa muutamasta ostoksesta, leviää kaveripiirissä, kasvaa valtakunnalliseksi villitykseksi ja kohta huomaat, kuinka onkin pakko saada vähän kaikenlaista. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että tavaraa on haalittu nurkkiin useamman vuoden ajan ja jatkuvasti kasvavalla innokkuudella, joten on aika vastareaktioille eli niille, jotka vastustavat liiallista kuluttamista kaikissa muodoissaan.
Monella mittapuulla kuluttaminen onkin täysin turhaa, mutta itseäni ehkä eniten huvittaa se, miten erilaisia kulutustottumuksia arvotetaan yhteiskunnassamme. On ok matkustaa lentokoneella hankkimaan elämyksiä maapallon toiselle puolelle tai panostaa kuukauden palkka laadukkaaseen stereojärjestelmään, kukaan ei myöskään kyseenalaista rahankäyttöäsi, jos kerrot harrastavasi ruoanlaittoa ja satsaavasi erikoisempiin raaka-aineisiin, mutta lastenvaatteet on yleisen arvostelun alaista, ellei jopa naisille tyypillinen, pinnallinen harrastus, jota ei luokitella samantasoiseksi itsensä toteuttamiseksi kuin vaikkapa elokuvissa käyminen tai hyvän viinin nauttiminen. Meikit, lastenvaatteet, bikinifitness – jos jokin on tyypillistä vain naisille, on se turhaa hömppää.
”Mä oon ilonen, että oon netistä löytänyt ryhmän, jossa äitit jakaa saman intohimon näihin lastenvaatteisiin!”
”Suomalaiset ei tykkää kehuista, lastakaan ei saa sanoa kauniiksi tai se ylpistyy. Ajatellaan, että merkkivaatteissa lapsi oppii leuhkaksi, mut en mä sille lapselle mitään merkkiä hehkuta. Ihan normaalituloisia mekin ollaan, mut säästän sitte jostain muusta (en tupakoi tai käytä alkoholia).”
”Kaikessa, missä vain pystyn katson ensin tuotteen ekologisuutta ja eettisyyttä, sitten vasta tulee hinta. Kyllä meidän ruokakassikin varmaan maksaa normaalia enemmän, mutta valitsen luomua, koska se on tärkeä valintakriteeri meille.”
”Miksi on hyväksyttävämpää ostaa cittarista? Ostat kympin rätin, joka on käytön jälkeen roskissa, materiaali voi olla epämukavaa ja vaate on niin sukupuolikuositettu, ettei sitä voi kierrättää sisaruksilla.”
”Miks lapsilla pitäisi olla huonompaa? Meillä lapset saa parasta ja ite pärjätään vähän vähemmälläkin.”
Miksi ihmeessä kukaan sitten haluaisi panostaa lastenvaatteisiin? Eikö nykyäideillä ole parempia kohteita, joihin rahansa käyttää tai onko lattemammojen arki sisällötöntä hömppää, jossa syvempiä haavoja paikataan pakonomaisella ostamisella? Jos lastenvaateharrastajien vastauksiin on uskomista, niin vaatteista vain on tullut niin arkipäiväisiä arvovalintoja, että niillä – ihan niin kuin silläkin maksaako ruokakaupassa pientä extraa saadakseen riiston sijasta luomua ja reilua kauppaa – halutaan sekä vaikuttaa että osoittaa kuuluvansa tiettyyn pienemmän piirin porukkaan. Kun kahdet bugikset rullaavat toisiaan vastaan pikkukaupungin kaduilla, äidit voi hymyillä toisilleen tietäen, että ovat jollain tapaa samalla aaltopituudella, ehkä hiekkalaatikolla jopa saada sen tarvittavan rohkeuden lähestyä toista tutulla keskustelunaiheella. Se voi hyvin olla kantoliinassa toimivaksi todettu trikookangas tai Bobon harvinaisempi kuosi joka yhdistää, arkipäiväisten valintojemme perusteella ei kuitenkaan ketään ole syytä nostaa jalustalle tai katsoa alaspäin.
”Onhan se vähän hullua tuhlata näin paljon rahaa näihin, ja vaikka tää on kivaa ja vähän kuin harrastus, niin on tää myös jonkinlainen riippuvuus. Mutta mieluumin tämä kuin joku pahempi.”
”Tarkkaa rahamäärää en osaa tähän sanoa mut veikkaan 500€/kk. Mut ei kerrota sitä kellekään!”
”Vaatteet on nykyään mulle tosi tärkeitä, koska haluun että lapset näyttää hyvältä. Ostan mä myös hm, lindex ym jos vaan silmää miellyttää, mutta niissä jälleenmyyntiarvo on aika huono.”
”Facebook-ryhmissä jos näkee jonkun päällä jotain kivaa, niin sitä rupee myös itsekin haluamaan x2.”
”Jos mun kaveri pukee lapsensa mihin sattuu, niin ei se mua kiinnosta ollenkaan. Silti tuntuu, että muilla on aina sanottavaa mun vaatevalinnoista, koska laitan niihin enemmän rahaa. Se taitaa olla ongelma vaan muille, ei mulle itelle.”
Myös meiltä löytyy lapsilta vaatteita, jotka eivät ole olleet välttämättömyys, vaan ne on hankittu ihan yksinkertaisesti siksi, että kuosi on miellyttänyt silmääni. En maksa vaatteista tai mistään muustakaan tavarasta ylihintaa, ostan suurimman osan uusista vaatteistamme hyödyntäen alekoodeja ja pidän vaatemäärän suht vakiona laittamalla jatkuvasti vanhoja vaatteita kiertoon. Koska ostan laadukkaita lastenvaatteita, olen myös voinut säästää monet Minean vanhat vaatteet odottamaan Nooan kasvamista, ja lisäplussana useat hieman hintavammat merkit on myös ekologisempia ja vastuullisempia. Valitettavasti ketjuliikkeistä harvemmin saa muuta kuin halvan tuotannon tavaraa, ja kotimaisesta, ekologisesta tai luomusta joutuu maksamaan extraa, laatu ja pienyrittäjyys kun maksaa.
Parasta kaikessa taitaa olla se, että meillä on mistä valita ja jokainen voi itse päättää, missä arjen valinnoissa tukee mitäkin arvoja. Raja on useinkin melko häilyvä, ja vaikka itsekin haluan ostaa kotimaista tai laadukasta pelkän halvan sijaan, niin samalla tulee myös ostettua jotain vain ulkonäön tai brändin vuoksi, tai halpisketjussa asioidessani unohdan, millaisen tuotantoprosessin vaatteet ovat läpikäyneet. En kiellä etteikö meidänkin pihassa olisi uutta mersua, jos siihen olisi varaa (mitään en tiedä merkin ”paremmuudesta”, mutta onnistunut brändäys mersulla ainakin on), ja tuskin silloin kukaan tulisi viereen kommentoimaan, kuinka pinnallista elämäni on siksi että hankin uuden, kalliin auton, joten eikö vaatteille voisi antaa harrastuksena saman arvon kuin mille muulle tahansa tavaralle tai elämykselle? Ehkä me silloin jopa huomattaisi, kuinka yksittäisestä vaatteesta voi tulla merkittävämpi kuin kertakäyttöinen kaatopaikkatavara, jolla ei lyhyen käyttöikänsä jälkeen ole enää mitään arvoa.
*Lainausmerkeissä lukevat sitaatit on kerätty Facebookin vaateryhmäläisten haastatteluista.
Nää on ikuisuuspohdintoja 🙂 Tässä sun kirjoituksessa oli paljon sellaista, mitä en ihan ymmärtänyt ja kun tässä oli paljon asiaakin, mutta kirjoitus tekee kyllä sun arvomaailman hyvin selväksi.
Hauskasti sattui tää sun postaus, kun olin juuri tänään miettinyt, että miten olen päässyt ostopakoista ja muistakin pakoista eroon! Mun ei ole enää pakko hankkia yhtään mitään ja verrattuna entiseen olen nyt paljon vapaampi. Tästä aiheesta aionkin kirjoittaa postauksen, koska tätä on vaikea selittää lyhyesti.
Toki jokainen varmasti sijoittaisi parempiin merkkeihin, mutta kaikilla ei vaan ole varaa. Ja kyllä se materia vaan kertoo ihmisten varallisuudesta, Kaikilla ei ole edes varaa valita ja sitten on niitäkin, joilla olisi, mutta jotka eivät halua mitään ”hienoa” merkkiä. Tervetuloa tänne ”huudeille” katsomaan leipäjonoa ja ihmisten pukeutumista. Ei paljon Bugiksia näy leikkipuistossa ja puheenaiheet liittyy Kelan rahoihin eikä uusimpiin lastenvaatemallistoihin.
Välillä minusta tuntuu, että lastenvaatekeskustelu on vain lattemammojen juttu, koska suurin osa tuntemistani äideistä ostaa ihan perusvaatteita eikä ole koskaan kuullutkaan mistään suosituista merkeistä. Enkä minäkään edes tunnista päällepäin jotain tiettyä lastenvaatemerkkiä tai vaunumerkkiä.
Mun mielestä siinä on ero, että ostaako joku vaatteen vain sen merkin/kuosin vuoksi vai ostaako kaupassa normia vai luomua. Vedit nämä asiat jotenkin samalle viivalle. Yhtäkaikki ne ovat arvovalintoja, mutta mä en ole koskaan luomua tai jonkin lähituottajan ruokaa ostaessani ajatellut, että teen sen siksi, että kuuluisin johonkin porukkaan. Eikä ole tullut mieleenkään, että jokin samanlainen vaate tai vaunut yhdistäisi jotenkin… Toki pointin nyt ymmärrän.
Minusta tuntuu myös, että nämä asiat on ylipäätään aika häilyväisiä, siis silleen, että halutaan kuluttaa eettisesti ja ekologisesti ja olla säästäväisiä ja panostaa laatuun, mutta joskus lipsahtaa halpisketjun tai luksuksen puolelle 😀
Tuo valintojen ja asioiden arvottaminen on kyllä mielenkiintoista ja olen kyllä samaa mieltä kuin sinä, että miksi siis arvotetaan eri asioita eri tavalla. Muotihan on ”hömppää”, mutta onpahan vaan miljoonabisnes, se on myös taidetta, kulttuuria, historiaa jne. ja itse näen muodin ja vaatteet paljon muunakin kuin vain pinnallisena asiana. Muoti ja vaatteet voi olla myös harrastus, kukas sen määrittelee, mitkä on harrastuksia ja mitkä ei 🙂
Ajattelin, että tekstistä olisi tullut selväksi se, ettei tässä ole tarkoitus verrata ääripäitä, vaan puhua nimenomaan siitä kansanosasta, joilta ns kalliimpia harrastuksia löytyy. Oli se sitten mitä vaan, vanhat autot, lp-levyjen kerääminen tai design-huivit, niin kaikki on samalla tasolla ihan yhtä hömppää, pinnallista ja ihmiselle arvokasta elämyksellisyyttä – miten sen nyt kukakin haluaa sanoiksi pukea. Itseäni kun huvittaa ihmisten arvomaailmojen arvottaminen. Tottakai ääripäässä ihminen, joka kuluttaa vain sen, mikä on ihan pakko, on meitä muita parempi, koska me lennämme lentokoneella omien elämysten perässä ja ostamme kaupasta uutta vain siksi, että haluamme jotain (vaikka itsellemme perustelisimmekin sen tarpeella). Mutta joka tapauksessa, tässä tekstissä en puhunut ääripäistä. On nälänhädässä eläviä ihmisiä, on paljon ihmisiä jotka saavat juuri ja juuri rahat riittämään kaupassa viikon ruokatarpeisiin – heitä tuskin lastenvaatteet tai mikään muukaan ylimääräinen kiinnostaa, ja se on varmaan kaikille selvää.
Koitin myös verrata luomun ostamista ekologisemman lastenvaatteen ostamiseen, jotka molemmat on minulle samanlaisia arvovalintoja. Moni merkkivaatteita ostava äiti nimittäin on myös luomuruoan kuluttajia, ja ostavat kalliimpia vaatteita nimenomaan siksi, että ne ovat kotimaisia/ekologisia/eettisiä. Ja porukkaan kuuluvuuden tunne on osa markkinoinnin perusteita, oli kyse sitten lähes mistä tahansa.
Se on kyllä totta, että oma arvomaailmani on paljon median ja markkinoinnin muokkaama, ja jos minulla olisi paljon rahaa, sitä varmaan myös käyttäisin juurikin esim ostamalla paremman auton. Vaikka kuinka toivoisin, niin en pystyisi siihen, mitä jotkut tekevät luovuttaessaan maallisen omaisuutensa kokiessaan sen turhaksi. Yritän kuitenkin valinnoissani olla tiedostava, ostaa muuta kuin lasten valmistamaa ja tukea aatteita, jotka on minulle tärkeitä, välttää turhia kemikaaleja lapsillani ja arjessani panostaa niihin oikeasti tärkeisiin asioihin, kuten terveyteen ja ystävyyteen.
En tiedä luinko eilen väärin vai ootko käynyt korjaamassa tekstiin, kun tuolla alussa on ”niin monilta löytyy koti täynnä brändejä” ja mun mielestä siinä oli eilen, että ”kaikilta” ja siihen sanaan takerruin ja mainitsin siksi, että kaikilla ei ole varaa hankkia kalliita juttuja. Tekstistä ei ihan käynyt selville se, että tarkoitat vain tiettyä kansanosaa. Vikan kappaleen eka lausekin kun antaa ymmärtää, että kaikki tekevät ostoksensa vain arvojen perusteella. Kyse kun ei aina ole arvoista vaan voi olla monia muita tekijöitä, minkä vuoksi päädytään ostamaan tai jätetään ostamatta jotain. Ja se, että kirjoitin, että kaikilla ei ole varaa, ei ole ääripää vaan monen työssäkäyvänkin todellisuutta eikä se tarkoita kuitenkaan varsinaista köyhyyttä. Leipäjonot kyllä on se toinen ääripää jos verrataan kerskakulutukseen eikä jonojen esilletuonti ollut multa ehkä relevanttia, mutta kun minä näen ne monta kertaa viikossa, samoin kuin kaiken muun köyhyyden ympärilläni, niin nuo asiat on mielessäni pinnalla. Enkä osaa enää edes ajatella ääripäitä, kun joistain asioista, mitkä jollekulle on ääripää, on tullut minulle arkipäivää.
Tuokin vähän ehkä tökkäs, että ”materia ei kerro mitään ihmisten todellisesta varallisuudesta”, koska kyllä sen vaan aika usein näkee päällepäin, mihin kansanosaan kuuluu. Siksikin nuo jonot mainitsin. Mut toisaalta olet kyllä täysin oikeassa, sillä osamaksut, pikavipit ym. mahdollistaa ostelun köyhemmillekin. Ja toisaalta taas joku varakkaampi voi elää hyvinkin vaatimattomasti. Suurin osa meistä asettuu sille keskivälille kuitenkin 🙂
Mua huvittaa ihan yhtälailla tuo arvottaminen ja itse olen aika karvaasti kokenut sen, että miten ihmisiä arvioidaan ja lokeroidaan hankintojen perusteella tai hankkimatta jättämisen perusteella ja mun on sitä hirveän vaikea ymmärtää. Huvittavaa on myös se, miten ihmiset lähtee mukaan erilaisiin hypetyksiin ja ostavat jotain, koska muillakin on.
Tunnustan; näin netissä iiihanat kengät ja nyt ne on pakkopakko saada – mistä Minean pupuballerinat on? T: Epätoivoinen
Hahhha 😀 Ne on jo viime kesältä, ostettu silloin Lindexistä 🙂
Tosi hyvä teksti! Ihmisillä on aina varaa arvostella muita ja tehdä omista tekemisistä jotenkin oikeutettuja, joillakin ihme perusteluilla. Se, että leipäjonot on pitkiä, ei mun mielestä liittyny tähän tekstiin tai sen pointteihin millään tavalla.
Mä oon päässy ite pahimmasta ostomaniasta yli, mutta en silti arvostele ketään tai päivittele toisen ostoksia. Lastenvaatteet on harrastus, siinä missän ne levytkin. Ja se, että lapsi ymmärtäis niistä vaatteista jotain on ihan kakkaa. Meillä ainakin puhutaan seeproista, pandoista ja sydämistä, eikä minkään vaatteen hinnoista tai alkuperistä. Ne on lapselle just sitä mitä kuosi näyttää, ihan samalla tavalla kun se Lindexkin. Ja kyllä niiden vaatteiden kestävyydessä vaan on vissi ero. Ei tietenkään kaikkien kohdalla, mutta suurimman osan.
En tiiä tuliko tässä nyt mitään pointteja kun oon niin väsyny, mutta anyway hyvä teksti!
Hehhe tulihan tuossa hyviä pointteja, ja ihan samoilla linjoilla mennään! Samaa oon itekin ihmetellyt, että miten se lapsi muka tietää, mitä sillä on päällä?!? Tuskin vanhemmat puhuu pienelle lapselle vaatteista sen enempää kuin mitä milloinkin puetaan päälle. Vasta joskus myöhemmin kouluikäisenä se vertailu alkaa, eikä se kotoa tule vaan kavereiden puheista. Ja muutenkin se on vähän hassu juttu, että suomalaisille kauhean tärkeää on vain se, mikä näkyy ulospäin. Jos lapselle ostetaan leluja kerran viikossa ilman mitään sen kummempaa syytä, ei siihen kiinnitä juuri kukaan huomiota että leluvuori vain kasvaa, mutta vaatteiden ostaminen on niin kovin pinnallista ja turhaa. Tai se, miten naisten ja miesten kuluttamista arvotetaan! Jos mies käy parturissa kerran kuussa, hän vain huolehtii siististä hiusmallista työn takia, mutta nainen on pinnallinen ja turhamainen..
Kuka naisten ja miesten kuluttamista arvottaa? Entäpä lasten vaatteisiin kuluttamista verrattuna johonkin muuhun kulutukseen? Varmaan jokainen voisi tyynen rauhallisesti seisoa omien kulutustottumusten takana, oli se jonkun muun mielestä hömppää tai ei. Miksi niitä pitäisikään jollekin itselle täysin nobodylle perustellakkaan saati sitten muillekaan, jos varallisuus riittää ongelmitta? En tainnut ymmärtää oikein pointteja tästä postauksesta anyways!
Varmasti suurin osa seisookin omien valintojensa takana, niin myös minä enkä välittäisi siitä, jos joku ne kyseenalaistaisi. Täytyy kuitenkin sanoa, että ehkä mussa on pientä feministiä siinä että yleisesti ihmisten puheissa kyllä melko selkeästi huomaa tuon naisten ja miesten harrastusten arvottamisen. Eikö esim median keskustelu mielestäsi eroa painonnoston ja bikinifitneksen välillä?
No painonnostossa ei ole kyse niin ulkonäköpainotteisesta lajista kun taas bikinifitness taas sitä on, ja ulkonäköseikka on siinä se arvottamisen syy ehkä enemmän kuin se, että sitä pidetään naisten lajina ja painonnostoa miesten lajina. Ja mitä esim. lasten vaatteisiin tulee, en jaksa uskoa, että jos miehet sitä harrastaisivat, se olisi juurikaan ihmisten puheissa sen arvostetumpi harrastus kuin vaikka jotkin hifilaitteet tai matkustaminen. Pidän vain tuota nais-miesjaottelua turhan helppona ja yksioikoisena selityksenä moneen asiaan.
Itse ajattelen niin, että jokainen tehköön omilla rahoillaan mitä halajaa, eikä siinä pitäisi olla muilla nokan koputtamista.
Se miksi kirjoitan tähän on näkökulma lasten ajatusmaailmaan ja miten me aikuiset siihen vaikutetaan. Kuulin nimittäin juuri cittarissa käydessäni erään äidin suusta, joka oli lapsensa ja miehensä kanssa ostoksilla, ”tuu kattoo miten rumia verkkareita täällä on”. Kukaan ei aina pysty hallitsemaan sanojansa täysin, silti haluaisin nostaa esille sen, että jos lapsi kuulee vanhemman suusta että cittarin verkkarit on rumia ja näkee esimerkiksi koulussa jollain sellaiset…niin mitäpä luulette mitä se lapsi niistä ajattelee. Enkä nyt sano, että sinä Melina niin ajattelisit tai sanoisit lapsillesi, halusin vaan nostaa näkökannan tästä asiasta vähän sivuten.
-Hanna
Tuo on juuri mielestäni se pahin suhtautumistapa, jonka me vanhemmat voimme lapsillemme opettaa! Vaikka omalla lapsella tai perheellä olisi vähän tai paljon, on ylimielistä antaa lapsen ymmärtää olevansa jotenkin muita parempi. Tottakai lapsen itsetunnon kehitykselle tekee kehut hyvää, mutta kehuja ei pitäisi antaa muihin verraten.
Onko sulla kotona lapsuudessa oltu hyvin merkkitietoisia ja kiinnitetty paljon huomioita pukeutumiseen tai yleisesti siihen minkä kuvan itsestään antaa ihmisille? Tai ootko asunut paremmalla asuinalueella?
Itsellä nimittäin on, ja on todella turhauttavaa kun on kuitenkin luonteeltaan tarkka rahoista ja haluan ostaa vain tarpeeseen, niin lastenvaatteet kuin itselle/kotiin. Merkkitietoisuus sekä ulkonäkökeskeisyys on kuitenkin jo lapsuudesta opittu asia, se mihin kasvetaan kun vanhemmat näyttää esimerkkiä heidän näkemyksestään ”normaaliin”.
Varmasti ne lapsille olevat ”merkkivaate” hankinnat on nyt tätä päivää, mutta kyllähän se kieltämättä koetaan järjettömäksi etenkin pienten lasten kohdalla koska nehän kasvaa niin pian niistä ulos. Se uusi telkkari/ stereot kai koetaan järkevämmäksi sijoitukseksi kuin ne vaatteet? Aikuisilla kalliit merkkikuteet säilyy vuosia, lapsilla taas ei.
Tuntuu hieman erikoiselta miksi näin useassa postauksessa korostat sitä omaa hyväosaisuuttasi, kyllähän sen toki kaikki huomaavat jotka tätä blogia lukevat, että pystyt elämään niinkuin haluat, mutta sen korostaminen tuntuu hieman erikoiselta….
Sen enempää asiaa avaamatta voin sanoa, että en ole ns paremmasta perheestä, vaan täysin tavallisesta, jossa isä kävi töissä äiti ei ja vanhemmilta ei todellakaan löytynyt vaatekaapista yhtään merkkivaatetta.
Olen itsekin tarkka rahasta, en tiedä tarkoititko edes vihjata toisin, mutta olisi mielenkiintoista kuulla, antaako blogini yleisesti ymmärtää toista? Tässä tekstissä esittelemäni näkökulmat ei ole minun elämästäni, vaan uudesta ilmiöstä, jossa lastenvaatteista on tullut ihmisille harrastus. Lopussa halusin huomauttaa itsekin tekeväni joskus turhia ostoksia, jottei vaikuttaisi siltä että suljen omat ostotottumukseni tämän muun porukan ulkopuolelle ja katson heitä alaspäin. Mutta joka tapauksessa, ihan tavallisia ihmisiä täälläkin ollaan, kannattaa muistaa että blogissa näkyy vain pinta ja toisaalta, meidänkin elämässä tingitään monesta asiasta, jotta rahaa voi käyttää toisiin, itselle mieluisiin asioihin. Jollekin voi esim olla tärkeää että keittiöremonttiin on säästänyt useamman vuoden ja sen voi tehdä ilman lainarahaa, kun taas toinen ottaa ison lainan ja lähtee omalla rahallaan lomamatkalle – valintojahan nämä monesti on.
Oon huomannut, että merkeillä on hurjan paljon isompi merkitys pikkukaupungissa asuville kuin Helsinkiläisille. Esim. päiväkodeissa lapset ovat todella tyylikkäitä, mutta vaatteissa ei korostu brändit ja merkit, vaan kirppisvaatteisiinkin pukeutunut lapsi voi olla tosi coolisti puettu ja hyvinhyvin varakkaasta perheestä.
Okei, onpa mielenkiintoinen juttu! Itestä tuntuu, että facen erilaisissa vaateryhmissä suurin osa on helsinkiläisiä, mutta onhan siellä kyllä aika paljon enemmän porukkaakin.
Tuossa kirppisilmiössä näkyy juuri se, mistä kirjoitin, että nykyään erityyppiset hifistelyt ei ole vain varakkaampien juttu, vaan varallisuudesta tai varattomuudesta huolimatta ihmisillä voi olla mitään vaan – tai olla olematta. Eikä kirppisvaatekaan enää ole sitä perinteistä euron kirppiskamaa. Varmaan vähän vajaa puolet niistä merkkihifistelijöistäkin ostaa vaatteet kirppiksiltä.