Tiesin sen jo etukäteen, ihan niin kuin jo aiemmin teille sanoinkin, verikokeen ottaminen vauvalta ei varmana tule olemaan mikään läpihuutojuttu. Päätettiin joka tapauksessa eilen aamupäivästä lähteä keskussairaalalle, koska loppujen lopuksi epätietoisuus allergiasta rassaa mua sen verran, että asiaan on nyt saatava joku ratkaisu. Ellei verikoe näytä mitään, käydään vielä yksityisellä allergialääkärillä kysymässä, kuulostaako oireet mahdolliselta allergialta.
Mentiin sen takia suoraan keskussairaalan labraan, koska kuvittelin sieltä löytyvän asiantuntevinta ja osaavinta henkilökuntaa. Vauvan verikoe on normaalia haastavampi ottaa, enkä mitenkään toivoisi kenenkään harjoittelevan mun lapsella. Voisi sanoa että paska säkä kävi, sillä meidät otti vastaan nuorempi hoitaja, joka pitkään pohdiskeli miten kokeilisi verikoetta ottaa, välillä käytiin kysymässä naapurihuoneesta neuvoa ja sitten vaan rohkeasti lähdettiin kokeilemaan. Ensin hoitaja pisti käsivarren suoneen, huonolla menestyksellä. Seuraavaksi kokeiltiin kantapäätä, yhtä huonolla menestyksellä. Tässä vaiheessa vaihdettiin parit katseet Nikon kanssa ja molemmat ajatteli samaa asiaa: miksei menty suoraan sinne yksityiselle ja maksettu siitä että verikokeen olisi ottanut vaikka lastenlääkäri.
Hoitaja haki vanhemman kollegansa apuun, joka vielä yritti samasta suonesta, jota oli tökitty jo aiemmin, onnistumatta kuitenkaan saamaan verikoetta, kun entinen pistojälki vaikeutti sekin oikean paikan löytymistä. Neulan jälkeensä jättämästä reiästä ja vielä sormiin pistetyistä muutamasta haavasta lopulta hoitajat yhdessä saivat jonkun verran verta, jonka he pienen testin jälkeen totesivat juuri ja juuri riittävän. Tässä vaiheessa Nooa oli huutanut tunnin taukoamatta sekä pistämistä että paikoillaan pitämistä. Lopulta hoitaja kävi vielä aulassa ennen meidän lähtöä pahoittelemassa tapahtunutta ja kysymässä mikä meillä on fiilis ja toivottavasti asia unohtuu koko perheellä mahdollisimman pian. Huh mikä homma, jääköön se ekaksi ja viimeiseksi kerraksi!
Mä ymmärrän, että verikoe on jotain naurettavan pientä verrattuna siihen, jos lapsi olisi vakavasti sairas ja vaatisi kymmeniä verikokeita ja muita hoitoja viikottain. Mutta meidän arki ja meidän taistelut, se mikä just sillä hetkellä tuntuu pahalta, tuntuu pahalta vaikka jollain toisella menisi kuinka paljon huonommin. Tänään kaikki tuntuu jo huomattavasti pienemmältä, mutta miten sitä muutenkaan reagoisi kun oma vauva kiljuu sylissä ääni käheänä, tukka märkänä niin että molempien paidat on läpimärkinä? Labrasta otettiin suunta keskustan kahvilaan possumunkeille parantelemaan kaikkien pahaa mieltä, ja toimihan se kun sai nauraa Minean sokerikuorrutteisille käsille ja naamalle.
Loppupäivä oli sekin sekoitus iloa ja surua, kun parin talon päässä Erikalla vietettiin läksiäisiä minihamppareiden, pulled porkin ja jätskikakun merkeissä. Enää viikko ja muuttoauto kurvaa meidän bestisten pihaan vieden koko perheen Tampereelle saakka. Tullaan onneksi jatkossakin näkemään silloin tällöin, mutta eihän se ole läheskään sama asia kuin pyytää vartin varoitusajalla kahville tai lähipuistoon. Syksy tulee kyllä meidän osalta olemaan noin muutenkin aika erilainen, koska meidän naapuruston äitiporukasta monellakin kutsuu työelämä eikä puiston laidalla enää tule notkuttua kuten tähän asti. Todennäköisesti meilläkin enää syksy on entisenlainen, ja keväällä asutaan jo jossain ihan muualla – vuokrakämpässä lähempänä raksaprojektia ja tulevaa kotia.
Tuli vielä eilen istuttua meidän takapihalla juoruten lähes aamuun saakka, joten tänään on koko päivä menty enintäänkin puoliteholla. Päivällä oltiin ihanan pikkumurun 2-vuotissynttäreillä, ja ilta on otettu rennosti kotona. Jos huomenna olisi taas energiaa keksiä jotain vähän aktiivisempaa touhua? Oletteko muuten ehtineet testata Laajavuoren seikkailupuiston lasten kanssa? Sinne voisi ottaa suunnan huomenna, sillä varauksella tosin että saateella en liiku kotoa lähikauppaa pidemmälle.
Voi, kauhealta kuulostaa teidän verikoe-koettelemus.. Muistan kun meidän 2-vuotiaalle Ainille yritettiin laittaa tippaa käteen eikä millään onnistunut. Useampi hoitaja kokeili ja Aini huusi täyttä kurkkua ja kaikki se veren näkeminen alkoi heikottamaan mua. Jouduin poistumaan huoneesta etten pyörry ja niinpä Aini itki hoitohuoneessa ja minä itkin käytävässä.. Lopulta vasta anestesialääkäri sai tipan laitettua. Ihan kauhea kokemus.
Kuulostaa kyllä tosi ikävältä tuo teidänkin kokemus! Sitä kun niin toivoisi minimoivansa kaiken turhan kivun lapseltaan, kun varmasti vielä ehtii sattua ja tapahtua ihan tarpeeksi tulevaisuudessakin.
Labrahoitajana ja paljon vauvoistakin näytteitä ottaneena, mun on ihan pakko kommentoida tähän. Huonot kokemukset ottaa aina päähän, usko tai älä, myös sitä näytteenottajaa. Vauvojen suonet ovat hyvin erilaisia kuin edes isompien lasten ja on totta, että vauvoista paljon näytteitä ottanut tuntee vauvojen suonet parhaiten. Ei kuitenkaan kannata tuudittautua siihen, että jos nyt ei onnistunut, se ei tule onnistumaan ikinä. Puolen vuoden päästä suonet voivat olla ihan erilaiset.
Paras asiantuntemus lasten näytteenottoon löytyy lastenpolin laboratoriosta. Siellä labrahoitajat ottavat näytteitä pelkästään lapsista. Monesti kuvitellaan, että lääkärit olisivat jotenkin taitavampia näytteenottajia, mutta todellisuudessa näin ei ole. Lääkärit ottavat laskimoverinäytteitä vain erikoistilanteissa ja vauvoilta vain esimerkiksi silloin, kun näyte pitää jostain syystä ottaa epätavallisesta paikasta, kuten päästä. Todellisuudessa lääkärit eivät monestikaan tiedä edes sitä, mitkä näyte otetaan mihinkäkin putkeen.
Harmi, että teillä on ollut näin kurja kokemus, eikä teitä ole ohjattu sinne osaavimpaan yksikköön vauvan kanssa. Toivottavasti näyte todellakin riittää ja saatte hyviä tuloksia 🙂 Jos lisänäytteitä tarvitaan, niin rohkeasti vaan ja mielellään sinne, missä osataan parhaiten vauvoja käsitellä 😉 Jokainen näytteenottotilanne on lapsen kanssa erilainen. Ja voidemaista puudutetta kannattaa myös käyttää laboratorion ohjeen mukaan. Parhaimmillaan vauvat ovat niitä parhaita asiakkaita, kun eivät edes huomaa, mitä tapahtuu 😉 Tsemppiä!
En ookaan kuullut tuosta voidepuudutteesta, se olis varmaan vähän auttanut tässä meiänkin tilanteessa, jos olis tiennyt mistä verikoe tullaan ottamaan. Labrahoitaja sanoikin, että Nooa on kaikkein hankalimmassa iässä kun on vähän liian pieni käden suonesta otettavaan verikokeeseen ja kuitenkin liian iso että kantapäästäkään enää saisi otettua. Tuon kuultuani olin jo satavarma että homma tulee varmasti menemään pieleen. Toivotaan ettei näihin ole tulevaisuudessa tarvetta tai sitten pitää kyllä miettiä missä näyte kannattaa ottaa!
Pari-kolmekuisesta saa kyllä jo yleensä ihan hyvin käsivarren laskimosta. Jos vauvalla on menossa hyvä massankeräyskausi ja käsi on kovin pulleva, niin sitten suonet voivat olla hyvin piilosilla. Puudutetta voi aina tiedustella labrasta. Pienille voidaan käyttää voidemaista puudutetta, joka laitetaan vaikuttamaan kelmumaisen muovin alle. Ennen puudutteen laittamista näytteenottajan kannattaa tutkia käsivarsi, että voide tulee optimaaliseen kohtaan. Puudutetta käytettäessä labrakäyntiin pitää varata aikaa puolisentuntia enemmän eli ajan, jonka puudute vaikuttaa.
Onpa teillä ollut kurja labrareissu. Onkin pitänyt laittaa sulle jo aikaisemmin kommenttia/ viestiä, oletko löytänyt kivoja,kesäisiä imetykseen sopivia vaatteita? Vinkkejä kaivattaisiin
Mä oon vähän huonosti huomioinut imetystä vaatetuksessa, enimmäkseen käytän omia tavallisia vaatteitani ja katon vaan että kaula-aukko on sen verran paljas että topin saa venymään imettäessä. Varsinaisia imetysvaatteita mulla ei ole kuin kaksi toppia. Katotaan jos saan jonkun postauksen tehtyä vielä tästä!
Voi kurjuus pientä 🙁 Ja teitä kaikkia, on sydäntäsärkevää, kun pientä ”rääkätään”.
Mä olen kuullut, että keskussairaalasa nimenomaan osaavat ottaa pieniltä hyvin verikokeita, mutta onhan se aina näytteenottajastakin kiinni. Ja mun kokemus (ja sitähän riittää) julkiselta ja yksityiseltä puolelta on se, että kumpikaan ei valitettavasti takaa ammattitaitoista henkilökuntaa. Toivottavasti löydätte hyvän lääkärin ja allergia-asia selviäisi 🙂
Vastauksia jännätään tän viikon loppuun asti, eikä nekään kyllä valitettavasti vielä takaa mitään tietoa allergian suhteen. Yksityinen ja julkinen on molemmat varmasti ihan yhtä arvailua, mutta yksityisellä voi vaatia enemmän itse mitä haluaa tutkittavan. Julkisella pysytään niin minimissä kuin vain mahdollista.
Meidän 3,5 kk vauvalta otettiin verikokeet kyynärtaipeesta tällä viikolla. Olimme Lastenklinikan labrassa, missä ollaan totuttu ottamaan näytteitä lapsilta. Toki myös tuuria oli matkassa, kun useampi näyte tuosta pienestä ukosta saatiin otettua, vaikka onkin vielä niin pikkuinen (4,5kg). Tarvittiin 1 hoitaja ja meidät vanhemmat. Labrahoitaja kyllä kertoi, että yleensä näin pieniä tarvitaan pitämään paikoillaan 5 hoitajaa!
Ohhoh 5 hoitajaa pikkuvauvan ympärillä kuulostaa hurjalta! Onneksi teillä meni verikoe hyvin, ei siis taida ihan sääntö olla että se olisi aina vaikeeta.
Meillä on kaikilla lapsilla otettu verikokeita ihan vauvaoina ja kukaan ei ikinä reagoinut mitenkään kun oli just toi voidepuudutus.. Harmi että teillä kävi ikävä kokemus siitä :
Puudutetta oltaisi mekin varmasti käytetty jos joku olisi siitä kertonut! Harmittaa ettei mitään ole mainittu, jos sillä olisi voinut välttää tänkin itkushown..
Meidän 1v neidiltä otettiin tänään verikokeet. Neiti hoikka joten suonet ehkä helpommin löydettävissä? Voidemainen puudutelaastari laitettiin molempiin käsiin (varmuuden vuoksi). Laastarin annettiin vaikuttaa 45min, jonka jälkeen odotettiin vielä 15min ennen näytyeen ottamista. Kipua ei neiti tainnut tuntea yhtään, kun ei ilmekään värähtänyt kun pistettiin. Aluksi vähän jännitti kun näytyeen otti opiskelija (kesätöissä oleva), mutta hienoin ja varmoin ottein pisti meidän 9kg tyttöä. Hyvä kokemus siis täällä:) Ja perus TK labra kyseessä.
Näin lastenlääkäriksi erikoistuvana pakko todeta, että yleensä tosiaan lastenpkl:n labrahoitajilta näytteen otto onnistuu parhaiten, koska he tekevät sitä työkseen päivittäin. Lääkäritkin toki ottavat näytteitä, mutta harvemmin. Lähinnä tippojen laittoa päivystyksessä ja joskus osastoilla, tipat lapsille laittaa siis aina lääkäri. Itse kiikutan omat lapseni labraan (jos tarvetta tullut) mieluiten siis lasten puolen labraan. Yksityiselläkään labrahoitajilla ei tavallisesti ole mitään erityistä kokemusta lasten näytteiden otosta. Ikävää kyllä teidän huono kokemus! Itsekin muistan elävästi, kun yhtä lapsistamme jouduttiin vauvana pistelemään useita kertoja näytteen saamiseksi ja minä pillitin vieressä 🙂 oman lapsen kipu on aina äidille sydäntä särkevää, vaikka kuinka muuten olisikin ok pistämisten ja muiden toimenpiteiden kanssa. Mutta älä huoli: ensi kerralla tilanne voi olla täysin eri ja suonet löytyvätkin ensiyrittämällä!