MISSÄ TE KÄYTTE KAUPASSA? (voita 500€ ruokarahaa)

Kaupassakäynti. Ei mikään suuria intohimoja herättävä asia, arkista pakkopullaa, joka meinaa välillä kiristää hermoja, kumpi käy, mitä ostetaan ja mitä ihmettä sitä tekisi tänään ruoaksi! Keskimaan Prismat haastoi mut miettimään omaa kauppakäyttäytymistäni vähän tarkemmin ja pohtimaan, millä perusteilla meillä tehdään ruokaostoksia. Tartuin innolla haasteeseen, sillä arjestahan täällä blogissa muutenkin kerrotaan ja toiseksi, tähän asti kaupassakäynti on mulle ollut vähän sama kuin vakuutusten hankkiminen: kerran hyväksi todettua oon laiska vaihtamaan ja kunhan kaikki toimii, ei ole tarvetta uhrata asialle sen enempää aikaa tai ajatusta.

   prisma2 prisma3 Muutamat kahvipöytäkeskustelut on töissä käyty kaupan valinnasta, mutta muuten en ole koskaan valintojani joutunut perustelemaan. Ihmiset tuntuu jakautuvan kolmeen ryhmään – S-ryhmäläiset, Lidlin puolestapuhujat ja ne, joille se lähin kauppa on se paras kauppa, oli se sitten mikä vaan. Tuntuu että perheelliset on paljon tarkempia sen suhteen, missä asioidaan ja mitä ostetaan, ja usein juuri heidän valintansa on S-ryhmän isommat marketit. Eikä se mikään ihme olekaan, muutaman satasen kuussa ruokaostoksiinsa tuhlaavalle sinkulle ei ehkä ole ihan niin justiinsa kertyykö ostoksista bonusta ja säästääkö kurkussa parikymmentä senttiä. Isommalle perheelle, jonka kuukausittaiset menot pelkästään ruokaan lähentelee tonnin luokkaa, on huima säästö jos joka toisessa tuotteessa säästää muutamankin sentin!

Meidän perhe kuuluu keskikastiin, ruokaan panostetaan etenkin viikonloppuisin, arkiruoka on simppeliä perusruokaa ja usein tietenkin leivotaan. Rahaa kuluu ruokaan kuussa 400-500€ plus sen päälle ne kerrat kun käydään ulkona syömässä. Muutaman tärkeän havainnon olen tässä vuosien mittaan tehnyt, jotka auttavat selkeästi vähentämään perheemme ruokamenoja: suunnittele ostokset viikoksi etukäteen, suosi isompia marketteja kuten Prismaa, käy vain yhdessä kaupassa kerralla ja osta mahdollisimman paljon kaupan omia merkkejä! 

prisma4Heräteostokset jää selkeästi minimiin, samoin muuten stressikin, jos kauppakäynnit suunnittelee esim. joka sunnuntaille niin hyvin, että yhdellä kertaa voi hankkia koko seuraavan viikon ruokatarpeet. Hyvä periaate, mutta toteutuu meillä ihan liian harvoin. Arkiostokset tulee kyllä suunniteltua mutta sunnuntaina tai maanantaina ei vielä osaa ajatella tulevaa viikonloppua, ja usein sitten perjantaina lipsutaankin ulkonasyömiseen. Lauantaina taas pähkäillään kaupassa, mitähän sitä tänään ja ensi viikolla söisi.. Itsellä ei hermot riitä siihen, että ensin kävisin Lidlissä hamstraamassa tarjoustuotteita ja sen jälkeen jatkaisin Prismaan täydentämään ne, mitä Lidlistä ei löytynyt. Siksi oon todennut parhaaksi vaihtoehdoksi valita ruokakaupan, jossa kaikki tuotteet on perushalpoja, jolloin ostoskassin kokonaishinta jää edulliseksi. Ja ootteko muuten koskaan miettinyt, ettei Lidlin mainoksissa edes puhuta edullisuudesta mitään, vaan keskitytään kotimaisuuteen?

Meillä on jo vuosia keskitetty kaikki ruokaostokset S-ryhmään, pienet lipsumiset cittarissa on vain saanut aikaan hermojen menetyksiä, kun muutaman tarjoustuotteen takia on tullut maksettua ruokakassillisesta selkeästi enemmän kuin Prismassa. Keskimaan Prismat on nyt vielä laskeneet useiden tuotteiden hintaa entisestään, joten samoja tuotemerkkejä kulutetaan meillä varmasti jatkossakin. Kaupan hyllyltä mukaan lähtee yleensä tuote, joka on edullisin – noin puolet meiän jääkaapissa näytti tälläkin hetkellä olevan Rainbown ja Kotimaista-tuotemerkin ruokia. Otin huvikseni muutaman kuvan tyypillisestä aamu- tai iltapalapöydästämme ja kuten huomaatte, S-kaupan merkit on aika hyvin edustettuina. Mainittakoon vielä, että olisin tähän postaukseen voinut hyvin ottaa toisenlaisenkin näkökulman, mutta meillä oikeasti satutaan suosimaan Prisman edullisia hintoja, ja se näkyy niin jääkaapissa kuin lompakossakin.

prisma1Innostuin aiheesta niin, että aion vielä toteuttaa budjettiviikon eli tehdä entistäkin fiksumpia ruokaostoksia ja kertoa teille kuinka se onnistui. Voisin myös vähän vertailla eri kauppojen hintoja perustuotteiden osalta, niin nähdään mikä ihan oikeasti kannattaa – maallikon pienimuotoinen vertailututkimus :). Nyt mua kuitenkin kiinnostaisi kuulla, paljon teillä käytetään kuussa ruokaan, sen pohjalta voin suunnitella mitä tuo budjettiviikko voisi pitää sisällään. Ja vielä kiva juttu teille, jos tahdotte voittaa 500€ ruokarahaa, niin klikatkaa itsenne TÄNNE ja käykää osallistumassa arvontaan! Meillä sillä rahalla syötäisi kokonainen kuukausi!

0 Comments

  1. susan yrjölä 2 marraskuun, 2014

    4 henkinen perhe ja 2 kissaa ja 3 poikaa muuttanut pois kotoa ja käyvät silloin tällöin syömässä ja miniä ehdokas, eli vanhimman kihlattu yleensä menossa mukana. Lidlissä käymme paljon ja sitten k-kaupasta ne tuotteet mitä ei lidlistä saa ja kissan ruoat eläinkaupasta ja hiekkana rautakaupan pelletti. n. 600 e kk, arvio.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 6 marraskuun, 2014

      Aika hyvin saatte kulut pysymään kurissa! Mulla on aina ollut selkeä mielikuva K-kauppojen kovista hinnoista, mutta ehkä se vaikuttaa mitä merkkiä sieltä ostaa.

      Vastaa
  2. Maaria 2 marraskuun, 2014

    kyllä se noin 500e menee kuukaudessa elintarvikkeisiin, ja S-ryhmän kauppoja suositaan. Lidl olisi muuten hyvä, mutta sieltä ei vaan löydy kaikkea mitä tarvitaan. Meillä suunnitellaan viikon ruokalista etukäteen, jolloin ei tarvitse miettiä ”mitä tänään syötäisiin”, vaan voi sen listan perusteella sitten tehdä ostoslistan tarvittavista aineista perustarpeiden lisäksi 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 6 marraskuun, 2014

      Viikon etukäteen suunnittelu on musta ehdottomasti se paras keino säästää kauppamenoissa! Ja säästää nimenomaan niitä hermojakin kun ruokalista on valmiiksi suunniteltu. Äitiyslomalla olisin vielä voinut ajatella käyväni kahdessa kaupassa, mutta töitten jälkeen se tuntuisi ehdottomasti liian raskaalta..

      Vastaa
  3. Paprika 2 marraskuun, 2014

    Miellä kanssa suunnitellaan viikon ruokalista etukäteen ja käydään ensin Lidlistä hakemassa kasvikset, pähkinät, kananmunat, kahvi (Reilu kauppa, nam!) ja maitotaloustuotteet. Sitten mennään Prismaan hakemaan puuttuvat (kasvisruokailijoille esim. soija, tofu, linssit jne..). Kolmihenkinen perhe. Rahaa menee ruokaan (ja pesuaineisiin+vaippoihin ja muuhun mitä marketeista saa) n. 400-500€/kk. Ihan jees miun mielestä!

    Vastaa
    • Melina / Minishow 6 marraskuun, 2014

      Aika sama summa siis kun meillä! Pienen vertailun aion ehdottomasti tehdä Lidlin ja Prisman tuotteista, niin moni kuitenkin tuntuu puhuvan näiden kahden puolesta..

      Vastaa
  4. hheidi 2 marraskuun, 2014

    Meidän perheessä (mä, mies ja 9,5 kk typy) menee noin 400€ kuussa ruokakauppoihin. Käytetään joko S-ryhmän kauppoja tai Lidliä. Muutaman kerran ollaan vertailtu, että Lidliä käyttämällä säästetään useampi kymppi kuussa ruokalaskuissa. Toki Lidlistä ei kaikkea saa, mutta jos jokaisella kaupassakäynnillä ruokakassin hinta on 5-10€ vähemmän, käyn ihan mielellään lähiässästä hakemassa muutamat puuttuvat ostokset. 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 8 marraskuun, 2014

      Tää Lidlin edullisuus mun on pakko käydä ite toteamassa! Me kun ei oikeastaan koskaan olla käyty siellä ruokaostoksilla ja muutenkin tulee tosi vähän vertailtua hintoja. Tää haaste on siis mulle loistava kun nyt tulee vähän tarkkailtua niitä hintoja. Katotaan miten Lidl ja Prisma pärjää..

      Vastaa
  5. kippuralla 3 marraskuun, 2014

    En edes tiedä paljonko meillä menee ruokaan nykyään rahaa. Lähikaupat on isot k&s-kaupat, ja lidlissä käydään kerran viikossa. Perhekoko on 2+3 ja kissa, yksi gluteiiniton ja maidoton.. kaikki lihat ja kalat haen k-kaupasta, ja usein hevi on siellä halvempaa. Siellä on iltaisin myös paljon -30% lihoja joten tulee edulliseksi syöminen-tänään tein kilon paistin, hintaa oli sillä 3.6e 🙂 muutama viikko sitten 5kg perunoita maksoi 2e.

    Nyt on aikaa vielä juosta tarjousten perässä, mutta ehkä myöhemmin ei.

    lidlistä haetaan esim glut pastat (puolet halvemmat suunnilleen), soijamaidot (55snt halvempi litralta, menee vajaa litra päivässä), maidot ja rahkat.

    Tää pitää ruokakulut aika alhaisena, helpottunut osaksi sitä että olen voinut olla lasten kanssa kotona.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 8 marraskuun, 2014

      Erityisruokavalioissa on varmasti enemmän eroja kauppojen välillä kun perustuotteissa, niin saatavuudessa kun hinnassakin. Ja huomaa kyllä että kauppalasku nousee heti jos ostaa vähänkn jotain erikoisempaa kuten luomua. Teilläkin on ji sen verran iso perhekin että hintojen vertailu ja tarjousten metsästäminen varmana kannattaa ja näkyy kuukausimenoissa.

      Vastaa
  6. Jossu 3 marraskuun, 2014

    Meillä nyt 2 aikuista 1lapsi mutta pian toinenkin. Ruokaostoksista 70% tehdään Prismaan. Lihat ostetaan lihakaupasta. Ja rahaa menee se 400-500€/kk

    Vastaa
    • Melina / Minishow 8 marraskuun, 2014

      Aika sama siis kun meilläkin! Mäkin voisin ehdottomasti hyödyntää joitain erikoiskauppoja jos täällä olis lähellä sellaisia ja jos hinnat olisi edulliset.

      Vastaa
  7. Ruokaan menee kuussa sellaiset 400 euroa. Ennen suosittiin Prismaa, mutta nykyään käydään Lidlissä ja haetaan puuttuvat tuotteet lähikaupasta. Joku kuukausi sitten vertailtiin hintoja, ja se raha, mikä Lidlissä riitti koko kuukaudeksi, loppui Prismassa käytäessä 18. päivä.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 8 marraskuun, 2014

      Tää Lidl-Prisma asettelu on musta niin mielenkiintoinen että aion ihan tosissani mennä Prisman kuitin kanssa ja vertailla joitain perustuotteiden hintoja! Mulla itelläni edullisuus nimittäin paljon liittyy mielikuviinkin niin olis kiva tietää kannattaako kahdessa kaupassa käyminen tosiaan niin näkyvästi että jaksisisn itekin siihen siirtyä..

      Vastaa
  8. jenni 3 marraskuun, 2014

    Meidän 4-henkisessä perheessä menee rahaa kuukaudessa 450-500 euroa. Suurin osa ostoksista tehdään Prismasta ja noin kerran viikossa täsmäisku Lidliin. Siinä asiassa olen eri mieltä kanssasi noista S-ryhmän omista tuotemerkeistä, että aika usein boikotoin niitä tarkoituksella, sillä jos kaikki ostaa vain niitä, ei meillä kohta muuta olekaan. Tykkään siitä että on valinnanvaraa vaikka ne usein muutaman sentin halvempia ovatkin.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 8 marraskuun, 2014

      Totta muuten toikin että valinnanvarahan siinä vähenee! Toisaalta ehkä se on just se valunnanvara yleensäkin mikä tekee jostain kaupasta kalliimman. Musta ainakin tuntuu että Cittarista voi löytyä enemmän erikoistuitteita mutta kuitissakin se näkyy. Lidlissä taas valinnanvaraa ei ole juuri ollenkaan ja sekin näkyy ostosten loppusummassa!

      Vastaa
  9. Santtu 3 marraskuun, 2014

    Ollaan käyty nyt jonkun aikaa säännöllisesti perjantaisin Prismassa (kun toine on pk:ssa ja toisella laulutunti-ilman lapsia!). Keskimäärin mennyt 100e.

    Emme suunnittele viikon ruokia, vaikka se veisi jokapäiväsen stressin mietinnästä pois, ja vähentäisi viikolla kaupassa joksua. Eniten syödään kanaa ja jauhelihaa.

    Olemme kyllä myös huomanneet että Lidlistä saa useamman kassin tavaraa samalla rahalla kuin vaikka Prismasta, mutta kuten moni sanoi sieltä ei kaikkea saa-suppeampi valikoima.

    Prismassa hyvä on bonukset. Koska palkkatulot ei päätä huimaa ja päivähoitomaksua vielä 1,5v menee liki 300e/kk ei säästöön juuri kerry. Bonuksilla säästöön tulee huomaamatta rahaa!

    Ruokakulut meiltä on noin 600e/kk, 2 aikuista ja kaksi niukkaruokaista tyttöä+ 2marsua.

    Roskiin menee ihan liikaa ruokaa, joskus jää kaappiin rasioihin onnettomia nökäreitä jotka ei kelpaa kuin ehkä äidille 🙁 joskus saa kasaan sekalaisen sotkun ruoaksi;)

    Pyrimme ostamaan naturel-lihoja ja Suomalaista, mutta joskus edullisuus ajaa vieraisiin. Ruoka on kallista.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Ruoka on kyllä tosi kallista ja siihen menee iso osa tuloista. Roskiin heitetty ruoka on tietty aina huono juttu, mutta kyllä meilläkin biojätettä jonkun verran kertyy, etenkin leipää menee yleensä pussin loppu roskiin. Olis ehdottomasti kiva panostaa luomuun ja suomalaiseen, mutta en tiiä paljon meilläkin ruokalasku sitten olisi! Pitäisi ehkä vertailla sitäkin joku kerta kaupassa käydessä..

      Vastaa
  10. Emmi - Yhteenkasvettu 3 marraskuun, 2014

    Me taas tehdään juuri niin, eli käydään Lidlissä ostamassa perusruoat ja sitten haetaan rahkat ja raejuustot muualta, Lidlin rahkaa kun ei esimerkiksi pysty syömään 😀 Onhan se välillä ärsyttävää, mutta ollaan huomattu tekevämme todella paljon säästöä ruokaostoksissa näin. Lidlistä saadaan kaksi ruokakassillista 40 eurolla, kun taas S-marketissa on samoista jutuista maksettu 80 euroa. Lihat ja kanat meillä taas ostetaan markettien sijaan lihasavustamosta 🙂

    Vastaa
    • jenni 3 marraskuun, 2014

      Tähän juttuun minä en kyllä usko, että Lidlistä saa puolet halvemmalla ruokakassillisen! Toki siellä on monet tuotteet halvempia, mutta että 50 %!

      Vastaa
      • Emmi - Yhteenkasvettu 5 marraskuun, 2014

        Hintojen vaihtelu riippuu varmasti siitä mitä kaikkea ostaa 🙂 Ei nyt välttämättä eurolleen ihan puolet halvemmalla, mutta suurinpiirtein ollaan noin paljon säästetty niissä ostoissa mitä me ollaan ostettu.

        Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Ens viikolla postaan vielä pienen vertailun Lidlin ja Prisman hinnoista, selvää tuntuu ainakin olevan se ettei cittari pääse kilpailemaan näiden kahden kanssa mitenkään! Jos mäkään en olisi töissä, viittisin varmasti paremmin käydä kahdessa eri kaupassa, mutta töitten jälkeen kaupassa käynti tuntuu muutenkin pakolliselta pahalta.

      Vastaa
  11. UllaL 3 marraskuun, 2014

    Meillä en osaa sanoa paljonko rahaa menee. Jotain samaa 400-500€ luokkaa. Olen aivan samaa mieltä tuosta, että Prisma se olla pitää!! Sieltä saa kaikkea, mitä haluaa; s-ryhmän bonukset, kohtuu edullinen hintataso, sekä itse pyrin ostamaan aina kotimaista, jos sitä on tarjolla! Meillä tosin ei ole edes vaihtoehtona Lidl. Mutta cittariin verrattaessa Prisman ruokakassi on aina edullisempi!

    Vastaa
    • UllaL 3 marraskuun, 2014

      Sen vielä lisään, että se parantaisi ennestään s-ryhmän tuotteiden mainetta, kun ne olisivat AINA suomalaisia tuotteita. Joskus rainbow raejuusto onn suomalaista, joskus ranskalaista :7

      Vastaa
      • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

        S-ryhmän bonukset on ehdottomasti hyvä lisä jo muutenkin edulliseen hintatasoon! Me maksetaan bonuksilla ulkonasyömisiä ja joskus ihan normikauppareissujakin. Suomalaisuus oliskin ihan huippua, mutta nousiskohan hinta silloin huomattavasti..?

        Vastaa
  12. littleB 3 marraskuun, 2014

    Täällä kans Prisman (ja muiden s-kauppojen) suosija. Oon huomannut ihan saman Citymarketista, et kun jonkun tarjouksen perässä sinne menen niin aina kiroiluttaa rahanmeno jälkeenpäin. Saapa nähdä tuleeko poikettua jatkossa useammin Lidlissä sitten kun saadaan tuo meidän oma lähi Lidl valmiiksi 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Se voi kyllä vaikuttaa Lidlissä käymiseen meilläkin! Varsinkin kun mun äitiyslomakin alkaa samoihin aikoihin ja se tulee sopivasti kävelymatkan päähän. Ainakin paistopisteen muffinssit ja sämpylät tulee varmana koettua aika useasti :).

      Vastaa
  13. Ässässä 3 marraskuun, 2014

    Pääasiassa asioimme Prismassa, koska valikoima on tosi hyvä ja Cittari on paljon kalliimpi. Lidlissä käydään satunnaisesti. Pikkukaupoissa kuten Siwa tai Valintatalo, emme asioi oikeastaan koskaan korkean hintatason vuoksi. Nyt kun kotimme lähelle on rakenteilla Lidl, saattaa siellä tulla asioita useammin. S-ryhmässä on hyvät bonukset ja pidämme bonustiliä vararahastona jos jotain äkillistä sattuu. Ruokaan ym. menee noin 500 e kuussa, kaksi aikuista ja yksi nelivuotias lapsi.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Teillä on aika samat menot siis kun meilläkin! Meillä kävelymatkan päässä on Siwa ja Valintatalo ja oon kyllä huomannut että järki menee jos jommastakummasta joutuu jotain ruokatäydennyksiä tekemään. Varsinkin äitiyslomalla tuli ostettua maitoa ja leipää lähikaupoista ja joka kerta meni kymppi, minkä olisi hyvällä suunnittelulla säästänyt.

      Vastaa
  14. MS 3 marraskuun, 2014

    Meillä suositaan paikallista s-kauppaa juurikin niiden bonusten vuoksi. Talouteemme kuuluu kaksi aikuista ja hieman yli 7kk ikäinen lapsi. Aikaisemmin kuussa on mennyt n. 400e ruokaan yms. ja nyt tuntuu, että ruokamenot ovat hiukan kasvaneet ja luulen sen johtuvan lapsemme sormiruokailusta. Olemme miehen kanssa syöneet aiemmin vähän mitä sattuu, mutta nyt haluamme tarjota pienelle säännölliset ruokailuajat sekä terveellistä ja monipuolista ruokaa. Saas nähdä onko ruokamenomme kasvaneet paljonkin kun edelliseltä kuulta tulee s-ryhmän kuukausittainen bonustiedote 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Bonustiedote on muutenkin hyvä tapa seurata kuukausittaisia ruokamenoja, jos pääasiassa käy s-kaupoissa. Plussasysteemi on musta tosi surkea verrattuna bonuksiin, joista oikeesti sitä rahaa kertyy ihan kunnolla. Lapsen aloitettua ruokailu, tulee varmasti enemmän mietittyä mitä kaupasta haluaa ostaa, ja lapsen kasvaessa ne ruokakulutkin vaan kasvaa!

      Vastaa
  15. Minttu-Maaria 3 marraskuun, 2014

    Jee, yksi lempiaiheistani 🙂 Sen verran otan kantaa tuohon sinkkutalousasiaan, että yksineläminen on jo lähtökohtaisesti aika kallista ja kun olen itse elänyt sekä kahden että yhden ihmisen taloudessa, niin tiedän, että yksinasuminen on huomattavasti kalliimpaa ja siksi on oltava tarkka ruokaostoksissakin.

    Mulla ruokaan menee rahaa tosin vain satasen-kahden väliltä, yleensä todella vähän. Ostan monipuolisesti kaikkea, erittäin paljon luomua ja kotimaisia tuotteita ja hinta ei ole useinkaan se, mikä ratkaisee vaan eettisyys ja ekologisuus sekä terveellisyys, mutta lasken kilohintoja, suosin tarjouksia, mutta harvoin juoksen tarjousten perässä kaupasta toiseen. Olen äärimmäisen taloudellinen, teen lähes kaiken itse, pakastan paljon, oikeastaan mitään ei mene ikinä biojätteseen, en osta juuri mitään ylimääräistä (keksejä, jäätelöä yms.) ja siksi olen punninnutkin asian niin, että koska olen muuten niin nuuka, niin voin panostaa eettisyyteen ja ekologisuuteen, eikä monet luomutuotteet ole edes paljon kalliimpia. Olen myös ”laskenut” niin, että luomuilu on panostamista omaan terveyteeni.

    Uskon, että keskittäminen kannattaa, kun on kyse isommasta perheestä, mutta mun kokemus Prismoista on taas se, että siellä on niin perustavaraa, että joka kerran joudun kuitenkin hakemaan jotain jostain muualta, sama koskee kaikkia S-ryhmän kauppoja… Tosin lähi-Sale on siitä hyvä, että sieltä saan maidot ja muut arjen perusjutut helposti. Autottomana kun pitää miettiä logistiikkaakin. Mun kaupassakäyntiä säätelee myös monen kaupan sisäilmaongelmat ja joskus olen ajatellut, että kalliiksi tulee tämä sairastaminen, kun joutuu menemään toiseen ja siihen kalliimpaan kauppaan siksi, kun toisessa tulee kipeäksi.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Sinkkuna ruoka tulee ihan varmana kalliimmaksi kun perheenä eläjillä! Paitsi sitten juurikin pakastamisen avulla kulut varmaan tasaantuu, kun voi ostaa isomman tuotepaketin ja laittaa osan ruoasta pakkaseen. Muuten kyllä tuntuu että ns sinkkupakkaukset on järjettömän hintaisia!

      Mä en ole vielä törmännyt tilanteeseen, jossa en Prismasta löytäisi jotain tuotetta. Tosin meillä kyllä syödäänkin aika tavallista ruokaa. Nykyään ennemminkin tuntuu että pienillä erikoiskaupoilla ei kohta tee yhtään mitään kun marketeistakin saa kaiken. Esim raakakakkuihin hain ekaa kertaa tuotteita Ekolosta kunnes seuraavalla Prismateissulla tajusin että samat pussit ja purnukat löytyy sieltäkin!

      Vastaa
  16. Anne 4 marraskuun, 2014

    Meillä on nelihenkinen perhe ja kuukausittain ruokakauppaan menee n. 400 euroa. Aiemmin käytiin vain Prismassa, mutta alkuvuodesta siirryttiin Lidliin ja huomattiin selvä säästö. Ruokalista suunnitellaan aina viikoksi kerrallaan ja sen perusteella tehdään ostokset. Näin on mekin saatu ne heräteostokset vähemmälle eikä tarvitse päivittäin tuumailla mitä kokkaisi.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Kuulostaa kyllä edulliselta teidän perheen ruokamenot! Saatteko kaiken tarvittavan Lidlistä vai käyttekö tekemässä täydennysostoksia vielä jossain muualla? Ens viikolla postaan vielä pientä hintavertailua Lidlin ja Prisman välillä..

      Vastaa
  17. Juuli 5 marraskuun, 2014

    No huhhuh, olipas puolueellinen postaus! Meillä menee paljon ruokaan rahaa, mutta ollaan järjestelmällisesti huomattu joka kerta se, että jos muissa kaupoissa menee 80€ ruokaostoksiin, Lidlissä menee samoihin ostoksiin 60€! Edullisemmat tuotteet, plus että sielä ei tuu ostettua mitään turhaa hyllyjen väleistä. Prisma on mun kokemuksien mukaan kallis kauppa, toivottavasti edes nyt laskenu vähän hintoja..

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Tässä postauksessa ei missään nimessä ollutkaan tarkoitus tehdä puolueetonta markkinatutkimusta kauppojen välillä, vaan kertoa meiän perheen kauppakäyttäytymisestä ja siitä, millä perusteilla kauppa valitaan. Melkein aina tällaiset valinnat liittyy mielikuviin, mikä sitten oikeasti on se halvin vaihtoehto selviää musta vain sillä että ostaa täsmälleen samat tuotteet kahdesta kaupasta ja tekee hintavertailun. Jotain tän tyylistä on tulossa vielä ens viikolla täällä blogissa, joten pysypä kuulolla!

      Keskimaan Prismat on halunneet tarjota juurikin noita edullisempia hintoja ja laskivat noin 2000 tuotteen hintoja tässä lähiaikoina!

      Vastaa
  18. Muksis 7 marraskuun, 2014

    Yksin asun ja ruokaan menee n. 150-200 euroa kuukaudessa. Käyn enimmäkseen Keskimaalla sekämyös K-Kaupassa ja Siwassa. Riippuu tarjouksissa, haluanko tehdä ostokset nopeasti,mitä haen yms. Lidl:ssä käyn silloin tällöin,koska gluteeniton valikoima on sen verran pieni että joka tapauksessa joudun käymään sen vuoksi toisessa kaupassa enkä jaksa aina ravata kahdessa kaupassa. Kävely matkaa kun tulee jonkin verran kodin ja kauppojen välillä. Keskimaalla käyn siksi koska on paras valikoima, K-kauppa taas on mukava pikku kauppa jossa on yritteliäs kauppias sekä Siwassa koska siellä on nopea käydä. Ostan yleensä edullisinta joten missä vain pääse aika edullisesti. Citymarket ja Prisma ovat pidemmän matkan päässä joten käyn niissä harvemmin, silloin Ciity-marketissa tarjouksien ja hyvien alennuksine vuoksi.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Muakin kyllä monesti houkuttaa cittari hyvien tarjousten takia, mutta pitäis vaan pystyä olla sitten ostamatta mitään muuta sieltä, kun lopulta huomaan kuinka kalliiksi se kassillinen tulee, tarjouksista huolimatta. Sulla kulut pysyy melko maltillisina vaikka käyt lähikaupoissakin! Meillä tuntuu kulut karkaavan heti käsistä, jos Sieasta tai läheisestä Valintatalosta tehdään täydennysostoja. Viikon etukäteissuunnittelulla saadaan kuukausi menemään ehdottomasti halvimmalla.

      Vastaa
  19. Ihmettelijä 12 marraskuun, 2014

    Kauppavalintoihin ja ruokakustannuksiin kantaa ottamatta ihan vaan erästä kuvitukseesi liittyvää ihmettelen:: Laitatteko ihan oikeasti LEIVONTAMARGARIINIA leivälle?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.