Käytiin eilen talorakentamisen tiimoilta kaupungin esiohjauksessa eli noin tunnin mittaisessa palaverissa, jossa käytiin läpi suunnitelmien nykytilaa ja mitä kaikkea tulee liittää lupahakemukseen ja noin muutenkin ottaa huomioon tässä alkuvaiheessa. Molemmat lapset oli mukana, koska meillä on tasan kaksi lastenhoitopaikkaa ja ne kummatkin sijaitsee Lahdessa. Hermoja kiristi, kotiin oli kiire kun lapset tylsistyivät ja kiukkusivat vieressä, mutta samalla ei olisi tehnyt mieli liikkua huoneesta enää yhtään mihinkään kun tiesi Nooan taas huutavan koko kotimatkan autossa. Sillä hetkellä kun olimme turvallisesti takaisin kotona päätin, en pysyväni kotona seuraavat kymmenen vuotta, vaan palkkaavani lastenhoitajan. Jonkun, jolle soittaa aina kun tarvitsisimme lapsillemme seuraa pariksi tunniksi niin että saamme asioita hoidettua. Ei mitään omaa luxusaikaa kampaajalla eikä yhdessäkään ravintolassa, vaan esimerkiksi keittiön suunnittelua tai laattojen valitsemista rautakaupassa.
Minea on jo ihan pian neljä vuotta, ja tähän päivään saakka olemme hyvin pärjänneet tällä nykyisellä systeemillä, eli lapset kulkee kaikkialla meidän mukana tai vaihtoehtoisesti vain toinen meistä lähtee kun toinen jää lasten kanssa kotiin. Yhden lapsen kanssa on ollut todella helppoa liikkua paikasta toiseen, matkustella, pyöriä kaupungilla, käydä ravintoloissa, ihan mitä vaan, mutta kun yhtälöön lisää huonosti (ei ollenkaan!) autossa ja rattaissa viihtyvän vauvan, on tullut kauppaan ja kaupungille lähdettyä koko ajan vähemmän koko jengillä. Tyytyväisemmän vauvan kanssa liikkuminen olisi varmasti helpompaa, mutta meillä kun ei kumpikaan lapsista ole koskaan ollut sitä laatua, jotka saavat riittävästi viihdykettä ihmisvilinästä ja varpaiden liikuttelusta matkarattaissa. Kaikkea on päästävä itse koskemaan, maistelemaan eikä äitin sylikään ihan kauheasti kiinnosta – tähän kun lisätään ne ”rentouttavat” automatkat niin myönnän, että ihan pari kertaa ollaan kotiuduttu kaupasta aavistuksen huonommalla tuulella kuin lähtiessä.
Ystävistäni löytyy niitä, joilla tilanne on lähes yhtä huono sekä niitä, joilla isovanhemmista on suuri apu arjessa. Kyllä kyllä, itse huolehditaan lapsista kun niitä ollaan hankittukin eikä hoidon tarvetta ole aikaisemmin ollutkaan kuin ehkä kerran tai kaksi, mutta nyt tämä taloprojekti asettaa omia haasteitaan kaksilapsisena perheenä. Neuvottelut talotoimittajien kanssa ollaan pelkästään käyty täällä meillä kotona, koska kolmen tunnin palaverit jossain kaupungilla pienessä toimistossa ei olisi tullut kysymykseenkään näiden kahden kanssa. Nyt mietin vaan, tekeekö keittiö-, laatta- tai kodinkonefirmat kotikäyntejä tai miten hoidetaan asioita kaupungin virka-aikoina? Marttyyriasennetta tukiverkoston puuttumisesta ei olla missään vaiheessa otettu, se kun ollaan jo ystävienkin tilanteista todettu, että siihen tottuu, mitä on tarjolla.
Nikon kanssa olemme molemmat saaneet toisiltamme omaa aikaa aina tarvittaessa, mutta yhteistä aikaa ilman lapsia ei käytännössä ole ollenkaan. En muista, milloin olisimme viimeksi käyneet jossain kahdestaan, ravintolassa tuskin pariin vuoteen, leffassa ehkä viimeksi yli neljä vuotta sitten. Toisaalta, itsepä haluamme asua täällä Jyväskylässä, vaikka töitä löytyisi varmasti Etelä-Suomestakin lähempää sukulaisia ja lapsuudenystäviä. Nyt raksa-aikana kun tiedän kuitenkin niitäkin tilanteita tulevan, jolloin olisi kohtuutonta raahata lapsia mukana, on käytännön kannalta järkevää harkita ulkopuolista lastenhoitoapua.
Tuttavapiirissäni en ole kenenkään kuullut käyttävän lastenhoitopalveluita, mutta miksei, apua olisi saatavilla aina tarpeen tullen ja hoitajatkin ovat varmasti hyväksi todettuja ja luotettavia. Ensimmäisenä mieleeni tuli MLL:n lastenhoitajat, onko kellään teistä kokemusta niistä? Tai osaatteko vinkata jotain toista hyvää kanavaa, josta etsiä lastenhoitajia? Ehkä ennen vanhaan se oli kylä mikä kasvatti, mutta nykyään perheet on loppujen lopuksi aika yksin vastuussa arjen pyörittämisestä – luulisi siis vastaavilla palveluilla olevan kysyntää?
Mun mielestä ulkopuolisen lastenhoitoavun käyttäminen on vain järkevää. Minä voisin jopa käyttää ulkopuolista hoitajaa siihenkin, että pääsisin itse päivällä ihan rauhassa johonkin ja todella kaipasin vauvalle hoitajaa mm. silloin, kun olin 2 viikkoa kuumeessa eikä olisi pahitteeksi, että saisin arkeeni apua joltain ulkopuoliselta. On ihan oikeasti tilanteita, jolloin hoitajaa tarvitsee ja se voi olla sekä lasten että vanhempien kannalta hyvä vaihtoehto.
Tuntuu siltä, että nykyäidit on ihan liian yksin ja on liikaa vastuuta ja sitten jos äiti kertoo tarvitsevansa apua, niin hän saa marttyyrileiman ja ajatellaan, että eikö hän pärjää yksin. Aattelepa kuninkaallisia lastenhoitajineen tai tulevaa rouva Räikköstä, jolla on koko ajan lastenhoitaja mukana… Eikä he varmasti tunne huonoa omaatuntoa hoitajan käyttämisestä!
Olen ihmetellyt sitä, että lastenhoitoapua on aika huonosti löydettävissä… Luulisi, että neuvolastakin tarjottaisiin sitä enemmän ja kerrottaisiin, mihin voi ottaa yhteyttä. Vauvakerhossa kävi puhumassa Mansikkapuisto Oy: n edustaja ja sitä kautta sain tietää Klemmari.infosta, josta löytyy yksityisiä palveluntuottajia. Palveluun saa palvelusetelin, jos se on perhetilanteen kannalta mahdollista, mutta teillä varmaan olisi kyse omarahoitteisesta maksamisesta. Mut tsekkaa tuo http://www.klemmari.info
Tuli mieleen, että jos sulla on joskus tiukka paikka, niin Minea ja Nooa voi tulla meille 🙂 Toki lasten kannalta olisi hyvä, jos teillä olisi aina sama ja tuttu hoitaja, etenkin kun raksa-aikaan teillä tulee noita menoja, mut jos tulee tiukka paikka niin muksut tänne vaan 🙂
Hei, jos teillä on raksaprojektin asioita hoidettavana kaupungissa, niin tuotte ihmeessä lapset meille siksi ajaksi, jos me vaan satutaan olemaan kotona! Toki tuohonkin sisältyy aina se automatka, mutta me otetaan oikeasti mielellämme aina pojan kavereita kyläilemään ja leikkimään, päästään monesti itsekin samalla helpommalla ;)…
Meillä oli pienenä Jyväskylässä juurikin MLL lastenhoitajia aina satunnaisesti, pelkkää hyvää muistan niistä/siitä ja lapsena odotin sitä ainakin ennemmin innoissaan kuin itkien.
Miten olisi opiskelijoiden palkkaaminen? Esim.kasvatusalalla opiskelevilla on monilla lapsista kokemusta 🙂 Olen valmistunut lastentarhanopeksi vuosi sitten ja muistan että osa opiskelutovereista hoiti lisätyönä perheissä lapsia 🙂
Itse olen tällä hetkellä MLL kautta lastenhoitajana, en kylläkään siellä Jyväskylässä. Kaikkien MLL:n hoitajien pitäisi osata hoitaa lapsia ihan hyvin, koska kaikkien pitää käydä lastenhoitokurssi ennen kun voivat tehdä lastenhoitokeikkoja MLL:n välittämänä. Hoitajien tiedot näkyy lastenhoitovälitysjärjestelmässä perheille esimerkiksi kokemus ja hoitajille voi soittaa ennen lastenhoitokeikkaa joten voi ainakin etukäteen vähän saada tietää minkälainen ihminen sieltä tulee lapsia hoitamaan. Itse olen saanut ihan positiivista palautetta perheiltä, mutta en tietenkään osaa sanoa ovatko muut perheet jotka ovat hoitajan MLL:n kautta hankkineet olleet tyytyväisiä. Toivottavasti löydätte hoitajan oli se sitten minkä palvelun kautta tahansa.:)
Meillä oli kerran ja oltiin kyllä tyytyväisiä MLL palveluun! Tämä hoitaja-asia on meillekin ajankohtainen kun tukiverkot on kaukana!
Ja ottakaa ihmeessä Nikon kanssa myös yhteistä aikaa, parisuhteen huolto on mun mielestä tosi tärkeää!
https://m.facebook.com/groups/441109719266296
Tuolla fb-ryhmässä monesti tarjolla lastenhoitajia esim. alan opiskelijoita 🙂
Ilmanmuuta kannustan lastenhoitajaan. Itse muutimme Britteihin, ja täällä melkeinpä jokaisella tuntemallani perheellä on lastenhoitaja apuna oli lapsia yksi tai viisi. Täällä asenne on enemmän sellainen, että arjen helpottamiseksi kaikki keinot käyttöön kaikkien jaksamisen eteen, kun taas Suomessa meininki on enemmän juuri tällainen ”kun itse olet lapset tehnyt, niin saat ne sitten kans hoitaakin” – mentaliteetti. Toki täällä työpäivät ovat pidempiä, mutta siitä huolimatta. Itse olen ollut enemmänkin harvinaisuus täällä, kun olen hoitanut lapsia niin paljon yksin kotona. Ilmanmuuta hoitoapua vaan kehiin, ei siitä äitiydestä sen kirkkaampaa kruunua saa vaikka yksin aina koko paletin hoitaisikin. Se on yksinkertaisesti kaikille parempi, että vanhemmat jaksavat paremmin ja lapset saavat touhuta mieluisia hommia silläaikaa hyvässä hoidossa 🙂
Mulla on ollu hoitaja Jkl:n Mll:n kautta ekan lapsen kanssa alkaen ja sama hyväksi havaittu hoitaja käy vieläkin. Monesti oon hoitanu ns. tärkeitä asioita, mutta nyt toisen lapsen tultua panostan vapaa-ajalla harrastuksiin ja palauttaviin juttuihin, ja olen ollut tosi tyytyväinen hoitoapuun. Jotkut voivat viedä sukulaisilleen lapset hoitoon silloin tällöin, minä en, ja siksi käytän lastenhoitajaa aina kun siltä tuntuu.
Kannattaa tsekata care.com! Mä oon itse ollut sitä kautta hoitajana muutamassa perheessä. 🙂 Luot sivustolle profiilin ja sit voit joko tehdä yleisen ilmotuksen missä kerrot hoidon tarpeesta, ja kiinnostuneet hoitajat ottaa suhun yhteyttä ja voit sieltä valita sopivan, tai voit laittaa suoraan viestiä kiinnostaville hoitajille. Tota kautta kun löytää hyvän tyypin, voi sama hoitaja käydä joka kerta. Lapsillekkin varmaan kiva et ehtis ”tutustua” hoitajaan, eikä aina tulis uus kasvo ovesta sisään..
Moikka! Täällä olisi yksi osaava ja lapsirakas ammattilainen tarjoamassa apukäsiä arkeen. Aloitin juuri kätilö-opinnot täällä Jyväskylässä ja mulla on tosi hyvä ja pitkä kokemus lasten parista. Saat varmasti tän kommentin kautta mun meiliosoitteen, niin olehan vain yhteydessä jos kiinnostaa! 🙂
Kuokkalassa on jyväskylän kristillinen opisto, jossa on lastenohjaajaopiskelijoita. Sieltäkin voisi löytyä joku innokas opiskelijahoitaja.. 🙂
Kristillisellä opistolla minäkin käynyt koulun ja samaa ajattelin että sieltä voi varmasti kysyä, meidän luokalta ainakin ne jotka eivät itse löytäneet perhettä tai muuta paikkaa harjoitteluun oli koululla tarjota heille sitten joitain paikkoja 🙂
Meillä on aika samanlainen tilanne kuin teillä. Lapset ovat nyt 7 kk, 5v ja 7v, ja ilman tukiverkkoa ollaan elelty alusta asti. Isovanhemmat hoitaisivat lapsia mielellään, mutta asuvat lähes 400 km päässä. Hyvin ollaan pärjätty näin, tukiverkon puute on ollut alusta asti tiedossa ja tähän ollaan totuttu. En osaa muuta kaivatakaan, kun tilanne on aina ollut tämä ja itse olemme asuinpaikkamme (pääkaupunkiseutu) valinneet. Omaa aikaa olemme mieheni kanssa saaneet tarvittaessa (toisen hoitaessa lapsia sillä aikaa), mutta yhteistä aikaa ei juurikaan ole viime vuosina ollut.
Omakotitalon rakensimme kahden ensimmäisen lapsen ollessa 1- ja 3-v, ja tuona aikana ulkopuolinen lastenhoitoapu oli kyllä tarpeen. Lainaneuvottelut pankissa tai keittiösuunnittelu yms. olivat aika haastavia kahden väsyneen ja kiukkuavan lapsen kanssa. Tuolloin käytimme useamman kerran MLL:n lastenhoitopalvelua, ja olimme oikein tyytyväisiä. Meillä olleet hoitajat olivat aika nuoria (16-18 v), mutta kaikkiin olimme todella tyytyväisiä ja lapset tykkäsivät. Hintakin on edullinen. Suosittelen!
Ilman muuta ulkopuolista apua ja vaikka siksi aikaa että saat otettua päikkärit tai käydä kahdestaan jossain! Mulla nousee aina karvat pystyyn tosta äitien asenteesta että itse hoidetaan lapset kun on kerta tehtykin tai korkeintaan pyydetään apua jos on pää kainalossa :)! Hitto vie, mikään ei piristä niin paljon kun saada viettää sillon tällöin aikaa yksin tai kaksin. Tsemppiä raksailuun 🙂
Itse olen sprn lastenvahtiringissä mukana. Kannattaa tiedustella myös sitä kautta mahdollisia lastenvahteja ja netistä löytyy sivustoja (joku care tyylinen) josta niitä saattaa myös löytyä riippuen kotikunnastanne
Mä kans tilasin syksyllä kerran MLL:n hoitajan pariksi tunniksi, kun itsellä oli lääkärikäynti. Vähän jännitti, että miten homma toimii, kun palkan lisäksi pitää maksaa ne eläkemaksut etc, mutta siihen on kyllä hyvät ohjeet (ja meille tullut hoitaja olikin eläkeiän ylittänyt, niin noita ei silloin tarvinnut maksaa). Paikallisen fb-ryhmän seinällä on välillä tullut bongailtua myös nuorten & opiskelijoiden tarjoamista lastenhoitopalveluista. Ne vain eivät taida toimia niin hyvin ns.virka-aikaan.
En tiedä onko teidän lähellä mitään seurakunnan lapsiparkkia tms? Meillä on tiettynä iltana viikossa sellainen ilmainen parin tunnin parkki, johon pitää varata paikka edeltävän viikon aikana. Ei olla tosin koskaan kokeiltu, mutta pitää joku kerta hyödyntää.:)
Aiheellinen kirjoitus, onneksi itselläni on niin valtava tukiverkko ympärillä, että aina löytyy joku joka ehtii hetken vahtia lapsia.
Itse opiskeluaikana olin kahden perheen vakihoitaja (tuttavien kautta löydetty) hoidin kesäisin heidän lapsia ja arkena joskus iltaisin kauppareissujen ajan ja viikonloppuisin välillä pitempäänkin. Juuri tällaisia perheitä kenellä ei ollut mummoja lähellä tai eivät heitä halunneet pyytää.
Tuohon kysymykseen mistä lastenhoitajia löytää, en osaa sen kummemmin vastata jos kellään ei ole ketään suositeltavaa. Mutta silloin kun itse opiskelin Jyväskylä kristillisessä opistossa lastenohjaajaksi, teimme viimeisenä keväänä perhetyön projektin, johon kuului yhdessä perheessä oleminen tietyn tuntimäärän kevään aikana. Itselläni tuo perhe oli halunnut opiskelijan touhuamaan 3veen kanssa kun äitin aika meni pienemmäm kanssa, mutta luokkatovereitani käytettiin lapsenvahtiapuna ja arjen askareissa. Sieltä voisi kysäistä onko tällainen toiminta vielä käytössä tai olisiko heidän opiskelijoistaan innokkaita ryhtymään lastenhoitajaksi (itse ainakin otin kaikki mahdolliset lisätulot vastaan!). Siellä väki ainakin olisi motivoitunutta 😉
Lapset ilman muuta hoitoon ihan jo yhteisen ajan takia, sitä ei mun mielestä tarvitsisi edes selitellä!
Vaikka lapsia olisi yksi tai kymmenen, äiti voi väsyä ja todennäköisesti väsyykin jossain vaiheessa arjen pyöritykseen. Pienikin hetki yhteistä aikaa miehen kanssa voi tuoda paljon iloa ja helpotusta lasten kanssa touhuamiseen ja yleiseen jaksamiseen. Teillä on toki
nyt raksajututkin, jotka vaativat molemman panostusta ja aikaa.
Tsemppiä ja onnea raksaprojektiin! Toivottavasti löydätte huolehtivan ja luotettavan hoitajan, jonka hoiviin lapset voi jättää hyvillä mielin. ?
Hei! Täällä yksi innokas lapsenhoitaja, jos tarvetta niin ota ihmeessä yhteyttä! Tällä hetkellä mulla on opiskelujen oheessa silloin tällöin lastenhoito keikkaa(hoitolapseni 3-vuotias). Palkkani on mennyt MML -liiton mukaan 🙂
Nyt palautuivat omat raksa-ajan ongelmat kyllä todella elävästi mieleen 😀 Meillä mies rakensi talon lähes kokonaan itse ja minä hoidin erittäin vilkasta esikoista lähes kokonaan yksin, vieläpä raskaana.. Sisustusintoilijana mieli teki kovasti kiertelemään rautakauppoihin, mutta käytännössä se ei ilman autoa ja/tai lastenhoitajaa ollut mahdollista.. Piti vaan hoitaa asioita netissä ja puhelimessa. Joten ehdottomasti suositus lastenhoidolle! 🙂 Meillä talo onneksi valmistui niin, että päästiin muuttamaan pari viikkoa kuopuksen syntymän jälkeen, ovatkin Nooan kanssa lähes samanikäisiä 🙂 Ja ilmeisesti myös hyvin samanluontoisia, koska Nooan automatkat, rattaissa istuminen ja liikkuminen sopivat täydellisesti myös meidän minimiehen oleiluun 😀