Ajattelin kirjoittaa teille tulevan kevään päivähoitomietteitä, mutta jotenkin ne ajatukset lähtikin seilaamaan Minean vauvavuoteen. Minean ensimmäiset kuukaudet on kuitenkin meillä se pohja, jonka perusteella koitetaan arvailla millaista arki uuden vauvan kanssa voisi parhaimmillaan tai pahimmillaan olla. Ja näiden kokemusten perusteella tulisi tehdä päätöksiä siitä, kuinka isosiskon hoitojärjestelyt hoidetaan vauvan synnyttyä.
Tähän ikään mennessä on oppinut tajuamaan sen, ettei lapsi tule ilmaiseksi, vaan tottakai se muuttaa elämää. On äitejä ja isiä jotka jatkavat samaa rataa kuin ennenkin lasta, omista harrastuksista pidetään edelleen kiinni, työelämässä pyritään toteuttamaan itseään vapaa-ajan kustannuksella, uppoudutaan intohimoisesti omiin mielenkiinnon kohteisiin ja isovanhempia käytetään surutta hyväksi useana päivänä viikossa. Meistä kumpikaan ei ajatellut haluavansa olla tällainen vanhempi, oltiin molemmat valmiita muuttamaan arkea ja viikonlopun menoja jo raskausaikana perhe-elämään sopivammiksi. Kuitenkin Minean synnyttyä kaksi asiaa yllätti totaalisesti: kuinka riippuvainen lapsi voi äidistään olla ja miten vaikeaa normaalin vauva-arjen pyörittäminen on vaativan vauvan kanssa.
Kuka senkin sitten määrittää mikä on normaalia vauva-arkea, oletukset siitä vaihtelee varmasti paljonkin, mutta pääpiirteissään se varmaankin tarkoittaa vaunulenkkejä, sopivasti valvottuja öitä, kahta osallistuvaa vanhempaa ja päiväunia ulkona rattaissa. Meillä se tarkoitti äidin 24h läsnäoloa, puolen tunnin välein heräilyä öisin, yli vartin mittaisia päiväunia lähinnä vain sylissä, iltaseitsemästä eteenpäin huutavan vauvan kanniskelua, imettämistä joskus vartinkin välein ja kiljuvaa huutoitkua automatkoilla. Ensimmäiset kaksi kuukautta voi sanoa olleen tavallista koliikki-itkua eli noin kolmena-viitenä iltana viikossa Minea huusi lohduttomasti neljästä viiteen tuntia. Joskus sattui auttamaan isin syli, useimmiten ei mikään ja välillä askelkyykyt ympäri keittiön saareketta. Kaikkea kokeiltiin, trust me! Työnneltiin vaunuja sisällä, ulkona ja ovikynnyksen yli, heiluteltiin vauvaa lakanassa, nukutettiin mahallaaan, selällään ja kyljellään, kokeiltiin kaikenmaailman tippoja, hierottiin mahaa, jumpattiin jalkoja, maksettiin vyöhyketerapiasta jne. jne. Mikään vaan ei auttanut, ehkä oma mieli oli aavistuksen parempi kun ainakin tiesi tehneensä kaikkensa.
Imettäminen oli jo ennen syntymää tärkeä asia, siihen olisi pyrittävä, oli mikä oli. Sairaalassa kieltäydyin antamasta lisämaitoa tuttipullosta ja hörppyytin maidon Minealle milli milliltä. Tuttia ei uskallettu antaa ettei vaan se pilaa hyvin alkanutta imetystä. Parin kuukauden, tolkuttoman imetyksen ja valvottujen öiden jälkeen aloin lypsää maitoa, jotta Nikokin voisi osallistua enemmän. Ihan niin se ei mennyt kun oltiin ajateltu, sillä vauva ei huolinut tuttipulloa lainkaan – ja edelleen, kaikkea yritettiin. Imetyksellä siis jatkettiin kahdeksan kuukauden ikään asti, kuusi kuukautta kuunneltiin itkuisuutta ja siedettiin huonosti nukuttuja päiväunia ja öitä.
Vierastamisvaiheet tulivat todella voimakkaina ja autossa Minean sai viihtymään vain pieniä hetkiä antamalla naksuja naposteltavaksi. Kaikki pariakymmentä kilometriä pidemmät automatkat ajoitettiin päiväuniaikaan eikä ollut toivettakaan että saman päivän aikana olisi ajettu kahteen suuntaan. Monenmonta matkaa muistan jolloin Minea heräsikin eikä vielä oltu perillä – matka jatkui kymmenen kilometrin välein pysähdellen tien sivuun rauhoittelemaan huutavaa lasta tai hermoja kiristeleviä vanhempia. Minean ollessa puolivuotias päätin lähteä tytön kanssa kaksin ajamaan juhlista vajaan sadan kilometrin matkan. Matka kesti yli kaksi tuntia, pysähdyksiä kertyi kymmeniä ja lapsi itki silti itsensä näännyksiin.
Päivisin elämä hymyili, öisin laskin joko askeliani ympäri huonetta tai heijauksia sängyn reunalla pomppien vauva sylissä. En olisi voinut kuvitellakaan pysyväni kotona kaiken päivää, vaan ihmisten ilmoille oli päästävä – onneksi naapurista löytyi ymmärtävää seuraa ja osittain samanlaisia kokemuksia! Sinnikkäästi vaunulenkkeilin, otin usein jopa koiran mukaan kun en raaskinut jättää toista ovelle uikuttamaan, vaikka lähes kaikki lenkit päättyi siihen, että tulin kiroillen kotiin työntäen yhdellä kädellä rattaita, kantaen toisella huutavaa Mineaa ja taluttaen Pabloa. Älkää kysykö mikä ihme mut sai toistamaan saman virheen uudelleen ja uudelleen, vaikka ystäväkin monesti kysyi oonko ihan varmasti ottamassa vielä Pablonkin mukaan. Ja arvatkaa kuka yleensä sai sen kaiken kiukun niskaansa? Pablo, jolla ei ollut todellisuudessa mitään tekemistä asian kanssa.
Haastavaa ei ollut ainoastaan liikkua oikeastaan yhtään mihinkään Minean kanssa, haastavaa oli myös kotona. Kavereita kävi kylässä ja halusin leipoa tarjottavaa ja pitää kotia siistinä. Tyytyväisen, päiväunilla tuhisevan vauvan kanssa se varmaan oliskin ollut helppoa, mutta vain sylissä nukkuvan lapsen kanssa kaikki tehtiin kantorepun kanssa. Löytyi meiltä sitteri, leikkimatto ja ties mitä muuta, mutta vaativa vauva ei moisissa viihdy muutamaa minuuttia pidempään. Sitterille on ollut enemmän käyttöä nykyään Minean jumppaleikeissä kuin vauva-aikana. Minea vaati jatkuvasti päästä syliin ja oli kaikesta ympärillään tapahtuvasta äärettömän kiinnostunut, ihan niin kuin nykyäänkin.
Puolen vuoden iässä huomattiin kuinka Minean posket oli jatkuvasti tulipunaiset ja karheat niin että joskus ne olivat pienillä haavaumilla. Neuvolassa osattiin neuvoa sivelemään niihin Bepanthenia, mutta se ei meitä yllättänyt, kun yhtään järkevää tai toimivaa ehdotusta emme olleet sieltä aiemminkaan saaneet. Harmiksemme neuvolantäditkin ehtivät vaihtua neljään kertaan ensimmäisen vuoden aikana. Vuoden iässä huomattiin ettei edes hapanmaitotuotteet käyneet Minealle, vaan muutaman kerran tuli oksennus, joskus meni maha sekaisin ja yleensä vain valvottiin koko yö. Juuri kun oltiin vuoden iästä eteenpäin saatu tyttö nukkumaan pääsääntöisesti läpi yön. Neuvolan mukaan allergiatesti olisi turha, mutta käytiin kuitenkin yksityisellä verikokeissa ja saatiin yleisimmille allergeeneille negatiivinen tulos. Lääkäri kyllä totesi että todennäköisesti kyse siltikin on jonkinlaisesta maitoyliherkkyydestä ja suositteli kokeilemaan maitotuotteita varovasti siedättäen parin kuukauden välein. Tavalliseen maitoon lopulta siirryttiin vasta nyt kesän aikana, kun huomattiin ettei se enää aiheuta mitään reaktioita ja saadaan rauhassa nukkua yöt maidonjuonnista huolimatta.
Nyt jälkiviisaana voisi kysyä johtuiko kaikki sittenkin vain siitä maidosta vai saatiinko me yksinkertaisesti hieman tavallista vaativampi vauva, ja tietenkin se perinteinen: miksi sitä vaatii itseltään niin paljon ja niin täydellistä. Aikaa vauvavuodesta on kulunut jo niin paljon, ettei ne kuukaudet enää edes tunnu kovin vaikeilta. Siitäkään huolimatta, että muistan soittaneeni neuvolaan ja sanoneeni käyvän öisin kaikki maailman kirosanat läpi astellessa pitkin makuuhuonettamme ja koittaen saada Mineaa nukahtamaan. Nyt sen kuitenkin tietää, että ihan kaikesta selviää, kuukaudetkin on lyhyitä aikoja ja myöhemmin asian näkee niin paljon kevyemmin, toisen lapsen kohdalla todennäköisesti osaa jo ottaa superrennosti. Aluksi haaveilimme lapsista kahden vuoden ikäerolla, mutta sen Minean vauvavuosi aiheutti, ettei toista lasta olisi voinut kuvitellakaan, ennen kuin nyt. Koskaanhan ei tiedä joudummeko käymään kaiken uudelleen läpi tämän toisenkin kanssa, sujuuko kaikki huomattavasti helpommin tai kääntäisikö tuttipullo tai maitotestit heti alussa kaiken parempaan päin. Millaista teillä on ensimmäinen vauvavuosi ollut, rentoa vai työn ja tuskan takana? Ja onko muuten edes olemassakaan hankalia korvikeruokittuja lapsia vai onko tää joku imetysjuttu?!
Kuulostaa niin tutulta! Ekan kanssa valvottiin samalla tavalla ja neuvolasta ei saatu apua. Paino kun nousi hyvin, ei voinut olla allergiaa täysimetetyllä vauvalla. Tokan kanssa alkoi sama rumba ja vein yksityiselle – paljastui suolisto-oireinen maitoallergia. Inetysdieetin aloitettuani kiljukaulasta kuoriutui tyytyväinen perusvauva.iKannattaa seurata tulokasta herkästi, koska tämä näyttää periytyvän saman perheen lapsilla. Ystävillä sama homma. Eka ns. Haastava vauva ja 2 seuraavaa paljastuneet maitoallergikoiksi.
Aika käsittämätöntä jos neuvolassa perusteltiin allergiattomuutta tuolla hyvällä painonnousulla! Ja samaa oon mäkin huomannut kavereiden lapsista, jos ekalla on ollut maitoallergiaa niin usein seuraavillakin on, valitettavasti.
Kuulostaa niin tutulta. Samanlainen vauva-aika koettiin meidänkin tytön kanssa, nukuttiin yöllä ja päivällä korkeintaan puolen tunnin pätkissä, keinutettiin, kärrättiin vaunuissa kynnyksien ja ruttuun laitetettujen mattojen yli, vaunulenkit kannoin puolesta matkasta sylissä jne.. Helpotti lopulta vuoden iässä, kun saatiin lopulta astmadiagnoosi ja lääkkeet. Tästä aiemmasta rumbasta johtuen olen ollut uuden tulokkaan kanssa ihan ihmeissäni, ja täytyy aina välillä käydä tarkastamassa, että hengittäähän vielä, kun nukkuu kolmen-neljän tunnin pätkissä. Sairaalassakin olin ihan hukassa, kun vauva vaan nukkui ja söi, ja kotona sitterillekin on viimein löydetty oikeankokoinen käyttäjä 🙂 Mutta onnellinen olen, että sattui näinpäin. Nyt vasta oikeastaan ymmärrän itsekin miten vaikea ja vaativa vauva-aika tytön kanssa oli. Sydämestäni toivon teille rauhallista vauva-arkea uuden vauvan kanssa, on nimittäin niin ihmeellistä ja kun tietää mitä se voisi olla niin sitä osaa oikeasti arvostaakin.
Kiitos Saaruska <3! Toivotaan tosiaan että tällä kertaa päästäisi edes vähän helpommalla.. Teiän tarina on niin samankuuloinen, alkaa tuntua siltä että lapsi tuskin on koskaan noin tyytymätön ellei taustalla ole joku sairaus. Ekan lapsen kanssa sitä vaan ei millään osannut ajatella niin, vaan uskoi kun neuvolassa sanottiin että kyllä ne vauvat itkee aina paljon.
Meillä on 2 täysin korvikkeilla syötettyä tyttöä, esikoisen kanssa saatiin nukkua täysiä yöunia lähes alusta asti ja nyt tämän 2kk neidin kanssa vedetään jo 9h unta putkeen 🙂
Onnea viellä odotukseen <3
Kiitos <3! Juurikin näitä tarinoita oon kuullut korvikelapsista! On se uskomatonta miten selkeä ero monesti imetetyillä ja korvikelapsilla on, vaikka äidinmaidon pitäisi olla lapselle se luonnollisempi ravinto. Kait se sitten tarkoittaa ettei äiti saisi itse syödä juuri mitään että imetys onnistuisi..
Meillä vauva nyt 3kk. Voisi varmaan sanoa helpoksi vauvaksi. Täysimetyksellä ollaan menty. Rintaraivarit/lakkoilu kestivät viisi viikkoa, helpottivat tuossa 8 viikon iässä. Se oli kamalaa tappelua 🙁 Stressasin sitä todella paljon ja juuri kun olin luovuttamassa, rinta alkoi kelpaamaan.
Vauvan vatsavaivojen alkaessa 2-3 viikon iässä (jolloin myös raivarit alkoivat), jätin itseltäni maitotuotteet lähes pois. Pari siivua juustoa päivässä ja kahvimaito, ei muuta. Päiväunia vauva nukkuu hyvin, ja juurikin siellä vaunuissa. Aamulla kolmisen tuntia, sitten noin tunnin pätkiä. Yöt eivät kuitenkaan kovin rauhallisia ole; vauva syö yöllä 4-8 kertaa, yleensä lähempänä kahdeksaa kertaa. Tämä siis alusta asti. Itse olen tosi herkkäuninen, joten en saa nukuttua oikein ruokailujen väliaikojakaan kun kuulostelen vauvaa kovin.
Ei oikein viihdy autossa meidän vauva myöskään, mutta nykyään sen aikansa kestävän huudon jälkeen yleensä sentään nukahtaa…
Pari viikkoa sitten aloin syömään maitotuotteita enemmän- ja kas kummaa, vauvan oireet pahenivat kovasti. Pulauttelua koko ajan ja tunteja ruokailun jälkeen, ei viihtynyt makuuasennossa, itkuisuutta, närästystä, rintakaan ei aina taas kelvannut. Jätin pois maidon ja munan aivan oma-aloitteisesti ja nyt taas meillä onnellisen oloinen vauva. Neuvolassakin oltiin tosi kannustavia ja ohjattiin lääkärille. Lääkäri oli sitä mieltä että vauvalla refluksia. Kuitenkin oireet loppuneet kun minä en syö maitotuotteita (enkä munaa ja soijaa) Äidit, luottakaa itseenne. Vaikka neuvolassa ja muualla sanottaisiin mitä tahansa, kyllä sen tuntee jos kaikki ei ole kohdallaan. Onneksi on vakuutukset, eipä tarvitse neuvolalääkärin lätinöitä kuunnella!
Toi itseensä luottaminen olisi juurikin niin tärkeä juttu!! Ensiäitinä kaikesta vaan on niin epävarma, ja itekin muistan ajattelevani ettei sitä nyt turhan takia kehtaa lääkärillä ravata, kun kuulema kaikki vauvat itkee pienenä paljon.
Onneksi teillä löytyi heti noin selkeät syy-seuraussuhteet itkuille ja levottomuudelle. Se epätietoisuus on paljon pahempi kuin tilanteen kestäminen tietäen mikä on vikana. Toisen lapsen kanssa ollaan varmasti tarkempina asian kanssa jo heti alusta asti. Jos itkuisuutta tulee kokeilen mäkin samaa kuin sä eli maidot vähäksi aikaa pois!
Erittäin tutun kuuloista mutta se toinen pikkuinen voikin yllättää, meillä Isla kun on ollut pääosin ihan hyvä nukkuja, varmasti löytyy parempiakin mutta meille Islan unet ovat ihan toistalaatua mitä isosiskollaan vauvana oli, olin niin henkisesti varautunut todella uuvuttavaan valvomisrumbaan ja kovaan itkuun öisin jne. mutta Islapa ei koskaan sitä aloittanutkaan, nukkuikin vauvasta saakka ihan hyvin ja söi muutaman kerran yössä ja jatkoi uniaan.
Meillä myöskään Pinja ei nukkunut hyvin päivälläkään, nukutus vaati aina ihan hirveästi aikaa mutta Isla taas, muutamana päivänä olen miettinyt vieläkö se hengittää kun kolmatta tuntia vetää päiväuniaan rattaissa, Pinja ei varmaan ikinä nukkunut putkeen kolmea tuntia päiväunia, kaksi tuntia oli ihan maksimi vielä vuoden ikäisenäkin ja sekin erittäin harvinaista.
Meillä ei myöskään todellakaan jatkettu normaalisti elämää vauvan synnyttyä, normaali elämä loppui vaativan Pinjan syntymään ja pullottomaan vauvaan, Pinja söi paljon muttei ollenkaan pullosta ja soseetkin upposi huonosti joten olin todella kiinni päivin öin vauvassa.
Toivottavasti teillä tämä toinen yllättääkin helppoudellaan, meidät Isla yllätti aivan täsin miten helppoa hyvin nukkuvan ja hyväntuulisen vauvan kanssa onkaan, itse on virkeä ja jaksaa hoitaa kotia sekä olla mukana ties missä kerhotoiminnoissa jne. kun ei kokoajan väsytä julmettomasti. 🙂
Monelta oon kuullut että toinen lapsi yllättääkin helppoudellaan. Ehkä siihen sitten vaikuttaa sekin ettei vanhemmat stressaa ihan niin paljoa, plus ettei ole aikaakaan reagoida jokaiseen inahdukseen. Toivotaan tosiaan että meillä kävisi yhtä hyvä säkä kuin teillä Islan kanssa :)!
Tosi hyvä kirjoitus! Löysin sun blogin jonkun muun linkittämänä facebookista ja päätin vastata sulle. Meillä on siis pojat 3v ja 1v eli heillä on 1v 10kk ikäeroa. Lähinnä ajattelin vastailla tuohon sun kysymykseen tuosta pulloruokinnasta. Mä en henkilökohtaisesti usko, että tällä asialla on kovasti merkitystä, koska meilläkin on kokeiltu molempia kummankin lapsen kanssa. Kumpaakin lasta on siis imetetty ensin täysin, ehkä 1-2kk ja osittain noin 4-5kk ikään, jonka jälkeen on annettu vain pullosta korviketta. Meille on sattunut kaksi refluksista (varsinkin tämä toinen lapsi) kärsivää vauvaa ja aika nopeasti (varsinkin toisen kanssa) tultiin siihen tulokseen, että ruokailun tulee tapahtua säännöllisesti 5-6 kertaa päivässä, eikä missään nimessä yöllä (noin 5 kk iässä lopetettin yösyöttäminen juuri tämän valtaisan puklailun vuoksi) ja maitoa annettiin vain ruoka-aikoina kiinteän ruoan lisäksi. Meillä siis aloitettiin kiinteät ruoat noin 4 kk iässä, kun korvikkeen määrä oli vuorokaudessa niin huikea (varmaan sen pulauttelunkin vuoks) ja siksi, että kiinteä ruoka nyt vaan tuppaa hiukan paremmin pysymään sisällä.
Mulla on molempien vauva-ajasta lähinnä enää mielessä se, että vaatteita vaihdettiin noin 10 kertaa päivässä itselle ja toistakymmentä kertaa vauvalle ja puklurättejä meillä on vieläkin varastossa noin miljoona 🙂 tutuksi tuli molempien kanssa maidon sakeuttaja ja Gaviscon (jotka vähensi puklailua ehkä 10%) ja toisen kanssa juotettiin sellaista maitoallergiselle sopivaa korviketta, koska meillä oli tämän vuoden alussa ajanjaksoja kun vauva huusi 3-4 tuntia keskellä yötä putkeen eikä siihen auttanut MIKÄÄN. Oikeassa olet, että toisen lapsen kanssa kaiken osaa ottaa rennommin eikä vaadi itseltään enää samanlaista täydellisyyttä. Minulla oli noina vaikempina aikoina vanhempi (erittäin energinen ja vilkas) lapsi päiväkodissa, koska mun oli pakko saada nukkua edes sitten päivällä kun vauva onneksi nukkui silloin. Jotenkin nyt toisen kanssa myös oli joku varmuus toimia ja kokeilla erilaisia asioita, varsinkin kun vaivat olivat samantyyppisiä. Ja nyt, kun nuorempikin täytti 1v elokuussa ja pojat on molemmat päiväkodissa ja itsellä on alkanut työarki, elämä tuntuu taas ns. normaalilta. Ei niitä epätoivon hetkiä onneksi niinkään muista enää (vaikka kyllä niitä oli!).
Onnea odotukseen ja toivotaan hiukan helpompaa vauva-aikaa tällä kertaa. 🙂
Kiitos ja kiva että tulit kertomaan omista kokemuksista!
Täytyy sanoa että ei kyllä helpolta kuulosta teiänkään vauva-arki!! Refluksi ei varmastikaan ole mikään helppo juttu ja vielä kun lapset on suht pienillä ikäeroilla. Meillä ikäero venyi juurikin sen takia että se muisto vauvavuodesta ei ollut niin kovin ruusuinen. Totta tosin tuokin että kaikki vaikeudet unohtuu niin nopeasti sitten kun pääsee nauttimaan siitä elämästä, jota ajatteli lapsensa kanssa elävän.
Huh, menipä ihan kylmät väreet kun luin sun tekstiä, kuulosti niin tutulta. Meillä oli esikoisen kanssa samanlaista. Ensin oli koliikki ja refluksi, 4 kk iässä todettiin maitoallergia ja kun nämä saatiin hoidettua niin huomattiin, että meillähän vielä vaativa vauvakin. Kaikesta epämukavuudesta ilmoitettiin huutamalla niin, että koko kortteli varmasti kuuli ja kärsivällisyyttä odottamiseen ei ollut yhtään. Auto matka olivat ihan yhtä tuskaa tuonne 1,5 vuotiaaksi asti, sen jälkeen tyttö oppi kuuntelemaan lasten lauluja ja jaksoi hetken keskittyä DVD-soittimeen. Edelleenkin väsyneenä matkat saattaa olla yhtä huutoa. Autossa meillä ei ole koskaan nukuttu.
Nyt 2,5 vuotiaana neiti on edelleen hyvin tempperamenttinen ja kova tahtoinen. Tarhasta tulee säännöllisesti palautetta kuinka meidän neiti huutaa ja potkii lattialla hiki päässä kun hihat ovat kastuneet käsiä pestessä tai palapelin palat eivät suostu yhteistyöhön. Mitään epämukavuutta ei vieläkään osaa sietää. Reagoi herkästi kaikkiin aistiärsykkeisiin eikä osaa keskittyä kuin hetken. Ulkona havannoi tarkasti kaikkea: ”Äiti, mikä haju?” ”Äiti, mikä ääni?” ”Äiti, mikä tuo on? Minua pelottaa”.
Toiselle kierrokselle lähtemistä mietin todella pitkään, koska esikoisenkin kanssa olen hyvin pitkälti yksin miehen tehdessä yrittäjänä reissutyötä. Pitkän harkinnan jälkeen päätin kuitenkin uskaltaa ja nyt odotellaan pikkuveljeä syntyväksi vuoden vaihteessa. Sormet kyynerpäitä myöten ristiin, että meillä molemmilla toinen lapsi on se helpompi.
Tsemppiä odotukseen!
Teillä on siis aika samat rytmit kun meilläkin ja ikäeroa tulee noin 3 vuotta :)!
Enpä muuten ole ennen ajatellutkaan, mutta onhan meiänkin tyttö aika tarkkaavainen äänien ym suhteen! Se tarkkaavaisuus on ehkä osaltaan myös auttanut siihen että tyttö on oppinut kaikki taidot aika aikaisin ja on aina ollut hurjan kiinnostunut esim erilaisten, vaikeidenkin kirjainten ääntämisestä ja kaikista pienistä yksityiskohdista. Ehkä se vaativa vauva osoittaa osittain sillä huutamisella tylsistymistään ja virikkeiden puutetta. Tai musta ainakin tuntui että Minea oli tyytyväisempi kun sai kantorepussa tarkkailla kaikkea mitä mä milloinkin olin tekemässä.
Kiitos ja samoin sullekin :)!!
Toivotaan todella, että toinen lapsi olisi helpompi tapaus. Tuo teidän alkunne kuulostaa tosiaan kovin rankalta. :/ Tuntuu usein niin ristiriitaiselta, kuinka hehkutetaan ihanaa vauva-aikaa ja että kuinka lapsi vain syö ja nukkuu tyytyväisenä..mutta kun kaikki ei tosiaan aina mene niin.
Esikoisen kanssa meilläkin etenkin pari ekaa kuukautta meni aika sumussa ja varmaan siinä tuli keikuttua itsekin lähellä masennusta, vaikkei meillä koliikkia ja tuntien huutoa onneksi ollutkaan.
Ensimmäisen kuukauden koiralenkit tuli tehtyä Manducan avulla, kun poika ei viihtynyt vaunuissa alkuunkaan ja kaikki lähialueen penkiksi soveltuvat puunrungotkin tuli kokeiltua hätäimetyksiä suorittaen. Homma toimi paremmin sitten, kun tajusin tunkea vaunut niin täyteen kaikkea pehmustetta, että vauva oli siellä omassa kolossaan (keskellä kesää..hmm..).
Joku rytmi meillä löytyi onneksi sitten tuolloin 2-3 kk:n iässä, että osasi itsekin päätellä, milloin vauvalla on oikeasti nälkä, etten yrittänyt tyydyttää jokaista itkua maitobaarilla.
Maitoallergikko tuosta meidänkin pojasta tosin kuoriutui hapanmaitokokeilujen jälkeen, ja alle millilitran maitoannos aiheutti kunnon nokkosihottumat maitoaltistuksessa. Sen takia imetystäkin tuli jatkettua pitkään, kun korvaavat juomat eivät kelvanneet.
Saa nähdä, millainen tapaus tästä toisesta pienestä sitten tulee. Ja toivottavasti sitä osaa olla itsekin rennompi ja ehkä armeliaampi(?) itselleen toisen lapsen kanssa. Varmasti sitä on sellaisena perfektionistiluonteena myös itse aiheuttanut omat kovat vaatimukset omaa äitiyttä kohtaan ja pitää vain toivoa, että muistaisi itse löysätä niitä oletuksia.
Jotenkin täytyy todeta, että itselleni tuntuu niin paljon helpommalta elämä nyt tuon taaperon kanssa, kun tekemisessä on jo jotain tolkkua ja kommunikointikin pelaa eri tavalla. Päivä päivältä sitä vain rakastuu poikaan enemmän, jos tuo vain jotenkin on vielä mahdollista kaiken tämän äidinrakkauden osalta. 😉 Pienet vauvat on ihania, mutta jotenkin tuntuu, että sellaista hämmennystä, epävarmuutta ja huonouden tunnetta ei ole yhtään ikävä.
Tsemppiä odotukseen! <3
Taaperot on niin paljon enemmän munkin juttu verrattuna vauvoihin! Joskus oonkin sanonut että voisin hankkia isommankin perheen jos lapset syntyisi 1-vuotiaina :).
Mutta siis mitä mitä!? Teille siis tulee kakkonen, mahtavaa ja suurenmoiset onnittelut <3!!!
Hyvin tutulta kuulostaa! Meillä myös taustalla ”epämääräisiä” ruoka-aine herkkyyksiä. Onko allergiaa vai vain suoliston kehittymättömyyttä, tiedä sitten. Uskon kuitenkin, että monen ns. vaativan vauvan takana on jonkinlaista kipuilua. Tottakai temperamentti myös vaikuttaa. Meillä raihoittui hieman kun lopetin imetyksen n. 10kk iässä ja siirryttiin kaupan allergiakorvikkeeseen. Loppui poskien punoitus ja karheus kuin seinään. Lääkärit vain määräsivät rasvoja – ”atooppinen iho”… Huoh.
Nimenomaan huoh! Miten lääkärit ja neuvolat ei nykyään ole valveutuneita näissä asioissa kun kaikenlaisia herkkyyksiä ja allergioita on niin paljon?! Olisivat edes kiinnostuneita tutkimaan että vanhemmat saisivat varmuuden niin ei tarvitsisi itae arvailla ja ruokalakkoilla.
Kuulostaa niin tutulta. ä olen perfektionisti, enkä oikein siitä ole kauheasti muuksi muuttunut edes toisen lapsen myötä.
Meillä isompi lapsi oli tismalleen samanlainen päivänsäde ekan vuotensa – niillä pienillä erotuksilla, ettei suostunut nukkumaan mitään säännönmukaisia päikkäreitä – nukahti milloin autoon, rattaisiin, syliin vaihtelevasti vartiksi-kolmeksi vartiksi, nukkui yöt melko hyvin kun väsytti päivällä itsensä niin, ettei jaksanut enää kukkua kaikkia öitä, eikä ollut allergioita. Yritin olla mahdollisimman paljon ihmisten ilmoilla, kun pää tuntui hajoavan kotona ollessa. Nähtiin kavereita, käytiin äidin työpaikalla, kaupoissa ja kylässä, ja vauvauinnissa – voi hyvänen aika sitä huudon määrää… Vuoden iässä alkoi nukkua päikkärit omassa sängyssään, sitä ennen ei onnistunut yhtään millään omassa pinniksessä nukkuminen muulloin kuin yöllä.
Toinen puolestaan on ollut rauhallisempi tapaus, nukkunut tosi hyvin päivisin erinomaisen vointisena, mutta kukkunut yöt läpeensä puolentoista tunnin-kahden tunnin välein 1 v 3 kk ikään saakka. Meinasi kyllä järki lähteä siinä valvomisrumbassa. Onneksi saatiin alkuun nukuttua molempien lasten kanssa ryhmäpäikkärit, niin se helpotti vähän – aina yhdeksi päiväksi kerrallaan.
Muutoin lapsemme ovat hyvin samanlaisia voimakkaan temperamenttinsa, vilkkautensa, äänenvoimakkuutensa ja vaatimustasonsa suhteen, mutta alkuun tuntui näissä arjen käytännöissä olevan sentään pientä eroa.
Valvominen on kyllä kanssa sellainen juttu joka saa hermot kireälle ja arjen pyörittämisen hankalammaksi. Alkuvaiheessa sitä jaksaa mutta vähän ajan päästä alkaa öisin miettiä että tekisi mitä vaan että saisi nukkua edes muutaman tunnin.
Oi niiiiiin tutun kuuloista. Meidän kolmas lapsi on ollut todella vaativa ja itkuinen. Ensimmäiset kuukaudet neuvolassa aina asiasta keskustelin ja kyselin allergioiden mahdollisuutta takapuolen rikinäiseen ihoon kehotettiin aina laittamaan bepanteenia ja antamaan ilmakylpyjä. 6kk iässä todettiin sitten yksityisellä maitoallergia. Uskon sen olleen suurin syy huutoihin vaikka aivan tyytyväistä lasta ei meille dietistä huolimatta ole tullut. 😉
Se itku ja tyytymättömyys voi osittain jäädä muutenkin päälle vaikka ns ongelma poistuisikin. Tai ite ainakin ajattelen että meiänkin tyttö on nykyäänkin suht vaativa luonteeltaan kun on pienestä asti ollut koko ajan vaatimassa ja saamassa palvelua. Kaipa siihenkin tottuu jos tyytymättömyyteen reagoidaan suht ripeästi.
meillä oli varmaankin aika ”helppo” lapsi, vaikka imetyksestä ei tullut mitään ja vauva vaatikin ruokaa aina sillä sekunnilla. Nukkui kuitenkin ihan hyvin, varsinkin 3kk:n iästä eteenpäin ja viihtyi sitterissä. En vain ymmärrä vieläkään miten en yhtään itse kestänyt heräilyä, kun sitä oli kuitenkin melko vähän. Kun vauva oli 3kk sairastuin. Menetin kykyni nukkua täysin koin aivan hirvittävää ahdistusta. Serotoniinitasot olivat romahtaneet ja en pystynyt nukkumaan yhtään silmäystä ilman lääkkeitä. Ja jos nukuin en nähnyt unia lainkaan. Onneksi kaikki se on nyt takana päin.. Ehkä hankalinta on ollut se että harva on ymmärtänyt mitä olen oikeasti kokenut. Haluaisin vain tässä neuvoa, että jos jollekin joskus käy samoin kuin minulle niin ruokavaliosta ja /tai luontaistuotteista saa varmasti avun. Lääkkeet vain itsellä sekoittivat oloa lisää..
Uskon että valvominen on ollut vaikeampaa varmaan jo siksikin ettei imwtyahormonit ole olleet apuna. Ystävällä kävi samalla tavalla eikä hän saanut nukahdettua siinä väleissä kun vauva nukkui. Nukahtamislääke oli ainut apu. Ehkä näitä kokemuksia voi ymmärtää vain toinen äiti..tai ainakin äiti joka yhtään tietää mitä itkevä vauva tai jatkuva valvominen on.
Ei liity tähän tekstiin, mutta kysymys: näkyvätkö muilla nämä kideblogit puhelimella/tabletilla normaalikokoisena, jota on vaikeaa lukea, kun rivit eivät asetu mobiilinäkymään?
Valitettavasti meillä on tällä hetkellä sivujen päivityksiä menossa ja prosessi on vielä kesken. Samsungilla lukiessa ongelma taitaa olla juuri nyt pahimmillaan, kun taas iphonella lukeminen sujuu hyvin. Toivotaan että pian saadaan asiaan helpotusta!
Tutulta kuulostaa. Neiti ei nukkunut ensimmäiseen kolmeen kuukauteen öisin ollenkaan. Huusi yöt läpensä, ellei häntä kannellut koko ajan. Päivällä nukkui pienissä pätkissä, elli ollut sylissä. Vaunut olivat hirvitys, joissa hän huusi koko ajan. Ei puhettakaan mistään mukavista vaunulenkeistä. Kantoliina ja -reppu tulivat tutuksi. Jossain puolen vuoden tienoilla hän yhtäkkiä ei enää halunnutkaan nukkua päiväunia sylissä, silloin kelpasivat vain liikkuvat vaunut. Minähän sitten kävelin ja kävelin. Kunnon päiväunia hän alkoi nukkua joskus vuoden tienoilla.
Minäkin pumppasin maitoa sitä varten, että saisin välillä käydä yksin jossain, mutta ei kelvannut. Tilasimme pulloja Yhdysvalloista asti, mutta mikään ei kelvannu. Tissin oli oltava paikalla koko ajan.
En silloin tajunnut, kuinka raskasta se oli. Vasta nyt jälkeenpäin olen tajunnut. Silloin melkein pahimmalta tuntuivat ne ihmisten neuvot. ”Oletko kokeillut vain laittaa sen sänkyyn nukkumaan? Niin me tehtiin ja hyvin toimi.” Ai olenko? Mitäs luulet? Ja hauskin ”neuvo” oli, sitten puolen vuoden kohdalla, että ei olisi kannattanut opettaa nukkumaan vain liikkeessä 😀 Mitenkähän me sen opetimme, kun hän ei ensin moneen kuukauteen suostunut olemaan vaunuissa ollenkaan? Lopulta aloin kyselijöille sanoa, että hyvin nukkuu, kun en jaksanut enää yhtään neuvoa ja jatkuvasti olla puolustelemassa, että kaikkea ollaan kokeiltu, eikä mikään toimi.
Hahah, tiedän tunteen! Meillekin jotkut ulkopuoliset sanoi että älä hyssytä sitä vauvaa kun monesti seisoessa Mineaa piti pomputella että sai vauvan hiljenemään edes siksi aikaa että pystyi keskustella kenenkään kanssa. Ihan kuin vanhemmat tahallaan haluaisivat opettaa lapsen liikkeeseen! Onneksi lopulta useimmat tajusivat että ei kyllä helpolta noidenkaan touhu näytä, kun saivat nähdä millaista meillä etenkin iltaisin oli.
Voi että kuulostaa tosi rankalta teijän alku Minean kanssa! Toivon todella helpompaa ja ei niin vaativaa tulevasta pikkuisestanne, vaikkei koskaan voi tietää,mitä,tuleman pitää.<3
Osaan niin samaistua tuohon sun kokemukseen! Meidän vanhin neiti oli ekat kolme viikkoa koliikkivauva, huusi aina ilta kymmenestä aamuyöllä 4-6 asti. Päivät meni sumussa ja stressi ja hätä vauvan puolesta valtava. Koitettiin kaikkia tippoja jne.. Imetys oli vaikeaa, neiti raivoili rinnalla koko 4,5kk,minkä ajan imetys kesti. Uskon kuitenkin, että vaikea alku johtui myös kokemattomuudestamme vanhempana ja todella rankasta synnytyksestä, hitaasta palautumisesta ja pitkään jatkuneista kivuista. Tänäkään päivänä meidän neiti ei nuku kokonaisia öitä, vaikka tulee joulukuussa jo 4vuotta. Joka yö herätään vähintään 1-2krt. Pikkuveli oli samanlainen tapaus, öisin vielä vaikeampi. Ei ikinä ole ottanut tuttia tai tuttipulloa. Kaukalo oli ainut johon rauhoittui. Mies nukkui kaukalon alla, joka roikkui vyöllä katosta ja keinutti öisin kaukaloa, jotta poika nukkuisi. Myöhemmin sama homma vaunujen kanssa, vielä yli yks vuotiaanakin. Edelleen herää lähes joka yö, Sillon tällöin vaan kokonaisia öitä.. Voin kertoa, että kahden vanhimman lapsen ikäero on 1v.3kk, joten Sillon kuin pikkuveli syntyi, oli ehdottomasti siitä seuraava vuosi elämäni rankinta aikaa..kun ei kumpikaan nukkunut kunnolla.
Nuorimmainen neiti on puolestaan itse tyytyväisyys. Joka päivä ihmettelen neidin tyytyväisyyttä ja olen ikikiitollinen hänen tyytyväisyydestään!<3 Nautin niiiiin paljon! Ja en ole ollenkaan,stressannut hänen vuokseen, ehkä hän vaistoaa sen ja onkin niin tyytyväinen, kun osataan,ottaa niin rennosti Tää homma. Neiti nukkui ekat 3kk heräämällä kerran yössä syömään, nyt 1,5kk on herätty,3-4krt syömään,mut hyvin mennee silti,ei valvota. Parhaiten nukkuva lapsi hän on edelleen,kun isommat herää joka yö ja valvottavat välillä tunti tolkullakin. Neiti syö vain rintaa, tutttia ei oo tarjottu,kun on vaan niin tyytyväinen. Neiti on myös saanut olla kantorepussa tosi paljon,kun ollaan liikuttu ja kotona tehty hommia. Kulkee niin mukana helpossti ja mukautun hyvin,wmijän arkeen.
toivottavasti saisitte kokoa myös te ressittömän vauva arjen!! Se on niiin parasta!<3 tulipas mulla pitkä stoori. 😛
Voi ei, mä oon osittain tuudittautunut ajatukseen että ei se toinen voi olla yhtä paha kuin eka, mutta näköjään se ei aina meekään ihan niin! Onneksi Minea on jo sen verran iso ja omatoiminen että tytöstä on varmasti jo paljon apuakin vauvan kanssa. Meillä on kyllä nyt tullut yöheräilyt takaisin kuvioihin ja se vähän pelottaa miten sitä jaksaa heräillä kahta nukuttamaan öisin..
Huhheijaa, kun kuulostaa tutulta! Vaativia vauvoja meilläkin molemmat ja hirvittävän eläväisiä edelleenkin. Ei toivoakaan, että viihtyisivät kauaa rauhassa paikoillaan, vaan puuhaa pitää keksiä, or else… 😉
Meillä ehkä ekan kanssa pelasti se, että nukkui hyvin edes yöllä. Eli syynä oli vain vahva temperamentti, joka ei sallinut olla paikoillaan missään. Toinen oli päivällä vähän sopeutuvaisempi, mutta ei nukkunut öitään kuin pätkissä. Se alkoi helpottaa ehkä vasta noin reilun parin vuoden ikäisenä. Todennäköisesti syynä oli refluksi.
Tsemppiä se siitä. Tärkeintä, että huolehdit kahden lapsen kanssa siitä, että saat joskus nukkua. Vaikka sitten palkkaat hoitajan ja menet hetkeksi makuupussin kanssa auton nukkumaan.
Makuupussin kanssa autoon kuulosta…ei niin houkuttelevalta :)! Mutta väaymyksen tilassa ääni on jo ihan toinen ja oon varmasti valmis tekemään mitä vaan!
lapsi nro 1, tyytyväinen maitoallergikko, huomattiin vasta 1vnä, nykyään täysin parantunut
lapsi nro 2, 6kk huutava mega-allergikko+refluksi (maito, muna, viljat yms kaikki, 1vnä 10 sopivaa ruoka-ainetta ja apteekin korvike), nykyään täysin parantunut
lapsi nro 3, moniallergikko+refluksi, tyytyväinen tapaus, imetysdiettasin 10kk ja poissa 3½v taaperolta edelleen maito, muna, viljat, nauta ja possu
summasummarum.. tytöt on oireilleet jo suunnilleen synnäriltä saakka, aika nopsaan on saatu diagnoosit. verikokeissa ja prickeissä ei ikinä ole näkynyt mitään, välttämisperiaatteella on menty ja jatketaan edelleen. seuraava etappi on toivoa, että kouluiässä helpottaisi. isommat parani 3vnä ja saivat syödä kaikkea
kolmannen vauva-aikaa odotettiin pelolla, oltiin ensimmäisiä kertoja syötyö koko perhe yhdessä samaa ruokaa, ja olin puolisen vuotta ostanut kaupasta oivariiniä. neuvolan ja lääkärin mukaan todennäköisyydet oli suuret että kolmaskaan ei olisi ihan terve allergioiden osalta, mutta ne lohdutti että eiköhän me tiedetä kun oireet iskee ja viedä herkillä lääkäriin sitten.
Ou no, kolme allergikkoa! Harmi että ne niin usein periytyy, tarkoittaa siis että meilläkin on iso todennäköisyys saada toisellekin maitoherkkyys. Onneksi siihen tosiaan osaa jo heti alusta suhtautua epäilevämmin kuin ekalla kerralla ja todennäköisesti elämän saa sitten helpottumaan sitä kautta.
Vau, tässä oli tosi hyvää pohdintaa. Meilläkin on toinen lapsi (juuri vuoden täyttänyt) ollut todella vaativa, häntä sanotaankin Mielensäpahoittajaksi (heh :D). Hänellä on yleensä paha mieli melkeinpä suurimman osan valveillaolo ajastaan, ja yöllä nukkuu vaihtelevasti: joitain öitä on nukkunut jopa heräämättä tai yhellä/kahdella tutinnostolla, mutta jotkut yöt (ja näitä on PALJON) saattaa valvoa esim. 01-03 tai 04-06. Ei siis välttämättä edes alkuun huuda, istuu tyyliin virkeänä sängyssään. Sitten kun ei mitään ala tapahtua niin hermostuu kyllä. Mutta ei siis tunnu allergialta, miltään vatsaoireilta tms. En tiedä mitä tälle sitten tekis… Ja varmaan on sitten tosi väsynyt päivisin ja sekin aiheuttaa osaltaan sen kiukuttelun ja jatkuvan käninän/suoran huudon. Lisäksi ei kestä katsoakaan vieraita, minä vain kelpaan. Nykyisin onneksi myös isi, mutta meni pitkään että kelpuutti isin esim. syöttämään soseita tai olemaan hänen kanssaan esim. minun saunomisen ajan.
Esikoisen vauvavuosi oli helpompi kuin aika siitä eteenpäin, raskainta on ollut hänenkin kanssaan pikkusiskon synnyttyä (esikoinen oli karvan vaille 2v tuolloin). Esikoinenkin, kohta 3v, huutaa edelleen lähes joka yö enemmän tai vähemmän. Sanoisin että ehkä 6 yötä on elämässään nukkunut huutamatta. Hän vetää ihme demoniraivareita, saattaa tunnin huutaa putkeen eikä mitään kontaktia saa. Ei nuku päiväunia, vaikka on ihan poikki katkonaisten öiden takia. Voin kertoa että näiden yöhuutajien (ja päiväkiukuttelijoiden) kanssa on ollut hermo aika tiukalla monta kertaa…
Tää meni nyt vähän ohi aiheen kyllä 😀 Mutta siis, vaativ(i)a meilläkin. Toivottavasti teillä on toinen vauva helpompi, tosi väsyttävää jos hänen kanssaan teillä on yhtä hankalaa kuin esikoisen, kun nyt on sitten tosiaan se esikoinenkin siinä huomioitavana. Itse ainakin olen ollut välillä todella poikki ja fiilikset melko riittämättömät. Toivon että teillä menee toinen vauvavuosi mallikkaasti, sen on kyllä todellakin ansainnut yhden vauvavuoden kärvistelyn jälkeen!
Uskon että ei ole helppoa teilläkään!! Näitä kokemuksia ei voi käsittää oikein kukaan muu kuin äiti jolla on ollut yhtään samantyylisiä kokemuksia. Meilläkin Minea on alkanut nyt heräillä yöllä, varmaan vauvajutut jo mietityttää kun niistä on yhdessä puhuttu, ja pelolla mietin miten käy jos on kaksi heräilevää lasta..
Kirjoituksesi oli kuin minun näppäimistöltä! Meillä oli kuopuksen kanssa juuri tuollaista. Tuon kaiken päälle oli vielä isosisko 2v, joka oli mustasukkainen vauvasta ja myös tietysti vaati omaa aikaansa. Olin niin kiinni vauvassa. Vessassakin piti käydä tyttö sylissä. Lenkillä kävin kodin lähiympäristössä että pääsin mahdollisimman nopeasti takaisin kun mies soitti että nyt on huuto niin kovaa että sinua jo tarvitaan. Neuvolassa valitin väsymystä ja pyysin apua eikö kuopuksen käytökseen ole mitään selitystä. Sanottiin vain että laita isompi lapsi päiväkotiin niin saat levähtää edes sen verran. Asuttiin tällöin ruotsissa, jossa pidettiin vähän ihmeellisenä kun minulla oli myös 2v lapsi kotihoidossa. En halunnut laittaa lasta vieraaseen kieliympäristöön ihan vain sen vuoksi että äiti on vauvan kanssa kotona. Kuopus kasvoi. Jossain vaiheessa aloin miettimään, miksi kakka ei ole vieläkään muuttunut ns. oikean ruoan myötä normaaliksi. Siinä vaiheessa vasta itsellä alkoi herätyskellot soimaan, että ei kai kaikki vain johdu ruoasta. Lopulta paljastui maitoallergia. Arvaa vaan kuinka olen itseäni välillä syyttänyt. Toisaalta ei voi tietää onko kaiken takana allergia vai onko lapsi luonteeltaakin jo tämänlainen.
Ja edelleen tämä kuopus, nyt jo 6v, on minussa edelleen todella paljon kiinni. Kaipaa läheisyyttä todella paljon. Onneksi on jo kauan pärjännyt ilman äitiäkin 🙂
Voih, miten mua jotenkin harmittaa ettei noita maitoallergioita tajuta ajoissa! Helpottaisi monen äitin ja isin elämää! Samoja merkkejä kyllä näkyy meiänkin tytössä, että läheisyyden tarve on edelleen tosí kova ja tyttö roikkuu etenkin mussa ihan koko ajan. Sohvallakaan ei saa istua hetkeäkään itekseen vaan Minea vähintään kiipeilee ja temppuilee mun jaloissa.
Meillä oli esikoisella koliikki, tai jotain muuta selittämätöntä huutoa noin 3-4 ekaa elinkuukautta. Muutenkin oli aika vaativa vauva koko ekan elinvuoden, mitä ei nyt enää myöhemmin oo meinannut millään uskoa, sillä hän on niin sopuisa ja joustava tyttö, ettei tosikaan.
Odotin siis vähintään yhtä kauhulla kakkosen syntymää ja ikäero heillä on 3,5 vuotta – aiemmin en yksinkertaisesti uskaltanut enkä jaksanut. Niinpä kakkonen pääsi yllättämään ihan täysin. Hän oli aivan erikoislaatuinen vauva, käytännössä ei pariin ekaan elinkuukauteensa itkenyt kertaakaan, vain ähisi joskus, jos nälkä pääsi liian kovaksi. (Myöhemmin kyllä tulinen temperamentti on korvannut kaiken tämän alun helppouden…) Tän kakkosen jälkeen jäin kärsimään loppuiäkseni vauvakuumeesta, sillä elin sellaisessa rakkauskuplassa tämän tyypin kanssa, että se oli kuin huumetta. (Kolmas sen sijaan ei kärsinyt koliikista, mutta itki silti aika usein, joten oli varmaan tosi keskiverto vauva)
Joten en oikein osaa sulle muuta sanoa, kuin että lapset on erilaisia! Ei kannata liikaa pelätä ja jännittää, sillä kakkonen voi olla täysin eri maata ekan kanssa. Ja vaikkei oliskaan, niin ainakin on kaikki kikkakolmoset takataskussa huutavan vauvan varalle. Lämpöiset tsempit täältä!
Kiitos Satu!! Toivotaan tosiaan että meilläkin kakkonen yllättäisi positiivisesti, olis enemmän kuin toivottua :)! Tosin meilläkin vois käydä kuten teillä ja sitten tuliskin taas kauhee vauvakuume.. Mutta mitäpä sekään haittais!
Voi ei.. tulipa sääli koiraa! :/ Onhan sitä joskus itsekin tullut hermostuttua koiralle, vaikkei syypää oliskaan! Ei onneks kuitenkaan monesti, ja aikalailla heti tullut anteeks ”pyydettyä” ja halittua!
Hahha, kyllä mäkin monesti mietin että voi Pabloa kun joutuu kaikkea kestämään! Etenkin kun ennen Mineaa Pablo oli se huomion keskipiste.