Kahdeksan viikkoa IWELLOjengissä on takana, ja pakko se on myöntää, ettei oma yrittäminen ole koko projektin ajan ollut ihan huipussaan. Olen ehkä koko ajan tuudittautunut ajatukseen, että aikaa on vielä vaikka kuinka, mutta muiden saadessa tuloksia aikaa tässä projektin loppupuolella, tajusin itsekin, että munkin pitäisi olla tuossa onnistujien porukassa tuulettamassa hyviä fiiliksiäni. Miten tässä näin kävi? Olin heti ensimmäisestä päivästä lähtien täynnä intoa, lupasin että nyt lähtee ja kun jostain tekee näin blogissakin julkista, olisi noloa olla onnistumatta.
Kirjoitin omaan SWOT-analyysiini, että vähäiset yöunet voi vaikuttaa siihen, etten ehkä saa herkuttelua vähennettyä. Kun aamulla heräät seiskan aikaan surkeasti nukutun yön jälkeen, hoidat aamutoimet ensin Nooan ja myöhemmin Minean kanssa tohinalla eteenpäin ja huomaat pian, että onkin jo Nooan päikkäriaika, on se oma aamupalahetki Nooan nukkuessa se odotetuin hetki koko aamuna. Aamupalaan ehtii silloin jopa panostaa, sen saa syödä kaikessa rauhassa ja se kompastuskivi, sitä ajattelee että rankan yön jälkeen on vähintäänkin ansainnut jonkun herkun – tai oikeastaan näillä univeloilla on suorastaan oikeutettu mättämään herkkuja vaikka kaksin käsin. Ja onhan vielä tämä imetyskin, sehän kuluttaa niiiin paljon!
Sen lisäksi, että herkuttelu on helppo ikään kuin oikeuttaa itselleen kaikenlaisen selittelyn avulla, ei ”ongelmani” ehkä alkujaankaan olleet niin isoja, että olisin niistä niin kovasti jaksanut stressata. Parin kilon painonpudotus tuntuu ajatuksena pikkujutulta, jonka hoitaa tuosta noin vaan sitten kun huvittaa. Kiinteytyminenkin tulee siinä sivussa – pääsinhän nopeasti Mineankin raskausajan jälkeen takaisin hyvään kuntoon ja omaan kroppaan. Harmi vaan että toisen lapsen kanssa, ja kolme vuotta itsekin vanhempana, palautuminen ei olekaan sujunut ihan niin vaivattomasti! Nyt 8 hyvinvointiviikon jälkeen alkoikin tuntua siltä, että muutos ei tulekaan tapahtumaan ellen oikeasti ota itseäni niskasta kiinni. Paljon olen tietenkin jo saavuttanut siinä että liikunta on jälleen tullut jäädäkseen arkeeni, mutta loppuelämääni en kait voi jatkaa tällä herkuttelun tasolla ellen halua kakkostyypin diabetestä ja ties mitä muita sokeri- ja rasvakropan ongelmia.
Onneksi koskaan ei ole myöhäistä, vaan tsempata voi milloin vaan. Mun tsemppi lähti tämän viikon maanantaista, kun päätin että loppuaika IWELLOjengissä menee niin kuin olisi pitänyt mennä koko kymmenen viikkoa. Tein kolme lupausta, joista aion kaikista pitää kiinni kahden viikon ajan, mielellään jopa siitä eteenpäinkin.
1. Juoksulenkki vähintään kolmesti viikossa, mielellään yksi lihaskunto siihen lisäksi.
2. Ei herkkuja iltakuuden jälkeen ainakaan arkisin, ja vain yksi herkkuhetki päivässä. Vaikka se yksikin herkuttelukerta päivässä voi kuulostaa paljolta, on se aika valtava muutos myn nykyisiin tottumuksiin!
3. Aloitin 30 päivän mittaisen vatsahaasteen eli vatsajumpan, jota tehdään päivittäin kuukauden ajan. Haasteen löydät googlaamalla 30 day ab challenge.
Miltä kuulostaa? Lähtisittekö tekin mun mukaan loppurutistukseen? Haastan kaikki teidät aloittamaan vatsahaasteen ja ehkä myös lisäämään liikuntaa omaan arkeen. Ketkä on mukana?