Kyllä sitä kummasti huomaa perjantaisin olevansa tavallista väsyneempi, kun takana on kokonainen työviikko. On varmaan ihan totta, että tämä syksy on se kaikkein vaikein kun lapset on vasta aloittaneet hoidon, rutiinit vielä etsii itseään ja arki etenee vauhdilla ilman että aina edes ehdit huomata, että viikko meni jo. Vaikka viikonloput on niitä perheen yhteisiä hetkiä, ja niitä odottaa jo maanantaista alkaen, niin en halua olla se äiti, joka kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä aamulla herää vain huomatakseen, ettei osannut nauttia tavallisesta arjesta lasten kanssa – lapset kun joka tapauksessa kasvavat aivan liian nopeasti. Niinpä olen koittanut ottaa ilon irti myös arkisista iltapäivistä, ja olemme lasten kanssa treffailleet ystäviä aina silloin tällöin, leiponeet, ulkoilleet, ja ties mitä muuta sen mukaan, mitä milloinkin ollaan jaksettu tehdä.

Joskus voi tuntua yllättävänkin hankalalta löytää ystävien kanssa yhteistä aikaa tapaamisille, kun kaikilla on omat menonsa. Mineallakin on alkanut harrastukset, joten kuskailuihin menee kaksi päivää viikossa, puhumattakaan siitä, että lähes kaikkien ystävienkin lapsilla on omat harrastuspäivänsä tai siitä, että syksyisin perheissä sairastetaan jatkuvasti. Tilannetta hyvin kuvaa se, että Kertun ja Piian kanssa suunnittelimme treffejä useampia viikkoja, ellei jopa kuukausia, ja vasta eilen sattui sellainen päivä, joka sopi meille kaikille eikä kukaan ollut kipeänäkään. Aloittelimme siis viikonloppua Piian luona kahvia juoden ja vaihtaen kuulumisia siinä määrin, mitä parissa tunnissa ehtii. Yleensä totuus on se, että whattsapp toimii silloin paremmin, kun haluaa kunnolla keskustella jonkun kanssa, sillä jokainen äiti varmaan tietää, millaista on rauhassa istua kahvipöydässä seitsemän lapsen leikkiessä vieressä. Jep, juuri kun olet aloittanut jonkun jutun kertomisen, jollekin lapsista tulee huomiota vaativaa asiaa, ja lopulta et enää edes muista mitä olit alunperin sanomassa. Tuttua?

Täytyy muuten sanoa, että Piia on varmasti yksi uskomattomimpia leipureita ystäväpiirissäni! Joka kerta pöytä on täynnä kaikenlaista herkullista itseleivottua (vieläpä gluteenittomasta), ja kaiken tämän tuo nainen nykyään tekee vauva kainalossa. Yleensä lähden Piialta mukanani uusia reseptejä kokeiltavaksi, ja niin kävi tälläkin kertaa, sillä sokerittomat toffeet oli niin käsittämättömän hyviä, että voisin testailla niitä itsekin. Kait nyt saa jo pikkuhiljaa alkaa fiilistelemään joulua? Jostain syystä itsetehty toffee käärittynä nättiin paperiin nimittäin sai mun ajatukset kääntymään joululahjoihin ja jouluun.