Jotkut ihmiset on sitä mieltä, ettei omaa onneaan käsitä ennen kuin sen menettää. Totta varmasti sekin, mutta kyllä mä voin rehellisesti sanoa usein ihmetteleväni sitä, miten ihmeessä olen päätynyt saamaan kaiken tämän, mitä ympärilläni tällä hetkellä on. Kaksi aivan ihanaa, tervettä lasta, jotka eivät varmastikaan ole helpoimmasta päästä ja koettelevat hermojani päivittäin, mutta tiedättekö mitä? Voin olla siitäkin onnellinen, että itselläni on resursseja ja jaksamista hoitaa tätä kaikkea. Vaikka usein tekeekin mieli valittaa siitä, miten rankkaa tämä kotona oleminen voi olla, jos toinen ei nuku öisin, huutaa päivisin ja siihen päälle vielä 3-vuotias kiukuttelee aina silloin kun on jo muutenkin sata tilannetta päällä, niin siltikin olen täysissä järjissäni, saan olla kotona hoitovapaalla ja jaksan pyörittää arjen ruokashowta ja ulkoilla lasten kanssa päivittäin. Sekään kun ei ole mikään itsestäänselvyys perheissä, joissa vanhemmilla on jo ennestään liian iso taakka kannettavanaan, olematon tukiverkosto ja huono taloudellinen tilanne. Sekin on arjen luksusta, että voin kaupassa valita, mitä haluan sillä viikolla syödä eikä minun tarvitse laskea ruokabudjettia sen mukaan, paljon tilillä on sillä hetkellä rahaa. Tai mitä jos rahaa ei juurikaan olisi, ja koko ruokarumba olisi kiinni siitä, mitä leipäjonon kassissa sillä kertaa sattuu olemaan?
Siitä ei ole kauaakaan kuin kirjoitin postauksen Suomen köyhillä pyyhkii hyvin, kritisoiden sitä kuinka köyhyys Suomessa ei aina ole ihan sitä, mitä voisi kuvitella. Köyhällä voi olla autot, kännykät, lemmikit ja ruokaa yli omien tarpeiden, vai voiko? Minulle köyhyys tai vähävaraisuus tarkoittaa sitä, että perheellä ei ole varaa matkustaa, asutaan vuokralla, ei omisteta autoa, lapsilla ei ole maksullisia harrastuksia ja suurin osa vaatteista hankitaan kirppareilta. Oikeasti vähävarainen ahdistuu joulun lähestymisestä, miettii mistä saada ruoat koko perheelle ja kuinka ilahduttaa lapsia muuten kuin niillä kalleimmilla lahjoilla, joita koulukaverit tuovat loppiaisen jälkeen kouluun näytille. Joskus mietin, kuinka paljon hyvää voisin sillä rahalla saada aikaan, joka itseltäni säästyisi, jos luopuisin lastenvaatteisiin törsäämisestä, jättäisin vaihtamatta auton uuteen, hankkisin kirjat vain kirjastosta, touhuisin itse Minean kanssa sen sijaan että maksaisin harrastamisesta ja kiinnittäisin kaupassa huomiota siihen, mikä on järkevän hintaista ruokaa. En sano, että itse olisi lopetettava nauttimasta elämästä, mutta kieltämättä omassa hyvinvoivassa arjessa unohtuu usein se, kuinka moni asia meillä lopulta on saavutettu taloudellisen turvan ansiosta. Raha ei tee ketään onnelliseksi, mutta materia on kuitenkin se helpoin keino sekä mitata menestystä että auttaa toisia.
Vähävaraisuutta meidän tulisi huomioida ympäri vuoden, mutta väistämättä se nousee ihan erityisesti esiin aina näin joulun alla. Tänäkin vuonna aloin joulun lähestyessä ahdistua enemmän ja enemmän siitä, että oma panokseni hyväntekeväisyyteen rajoittuu muutamiin kuukausittaisiin lahjoituksiin ja yhteen tai kahteen pakettiin joulukeräyksessä, vaikka tiedän pystyväni tarjoamaan enemmän. Varsinkin bloggaajana olen aina miettinyt, kuinka paljon hyvää voisin saada kontakteillani aikaan, ja siitä ideoimmekin ystäväporukalla tälle joululle pienen hyväntekeväisyysprojektin. Tulen kirjoittamaan tästä varmasti vielä enemmänkin, en ollenkaan siksi että voisin kiillottaa omaa sädekehääni, vaan siksi että ympäriinsä huutelemalla on helpointa ”painostaa” muitakin osallistumaan. Kuka sitä kehtaa Hennesinkään kassalla kieltäytyä lahjoittamasta sitä paria senttiä hyväntekeväisyydelle, jos takana on parin metrin jono, ja omat ostoksetkin on sitä luokkaa, että vaatemäärällä pukisi pienen afrikkalaisen kylän? En voi auttaa jokaista, mutta muutama pienikin teko on jollekin merkittävä asia, joten tarvitseeko sitä edes sanoa: muistakaa auttaa, ja muistakaa miten tosi tosi hyvin meillä asiat loppujen lopuksi on!
Mä mietin just tänään ihan samaa aihetta ja ajattelin, että köyhyys on sitä, että ei ole varaa edes välttämättömään. Mun mielestä köyhyyttä ei ole se, että ei ole varaa esim. matkustella. Ja kirpparivaatteet on mulle ainakin arvovalinta. Köyhyyspohdintani lähti siitä, kun piti laittaa Kelalle asumistuen tarkistuhakemus. Kelan paperit ei paljon naurata, helmikuussa jää käteen 100 euroa! Ja siitä toukokuuhun asti 500 euroa, mut tuolla summalla pärjää kyllä muutaman kuukauden, pärjäähän kaikki työttömätkin. Oma valinta, joten en valita, mut tiukaksi tuo kevät menee. Tähänkin asti olen saanut elää nuukasti ja vähän aikaa sit tajusin, että jokunen vuosi sitten maksoin asumisesta 400 euroa vähemmän kuussa kuin nyt… Ja tulot on pysyneet kuitenkin yhtä surkeina koko ajan.
Mä harrastan todella paljon hyväntekeväisyyttä ihan jatkuvasti. Vien vaatteita keräyksiin, äskettäin vein vauvanvaatteita ja leluja Hope-yhdistykselle ja vien tarvikkeita löytöeläintaloille, joitain neuleita ja muita lämpimiä juttuja lähtee nyt Pelastusarmeijalle, pistän keräyksiin rahaa ja nyt olen ajatellut, että vaikka on tärkeää lahjoittaa, mutta kun siihen ei ole varaa, niin lopetin mun kuukausilahjoitukset Amnestylle ja Solidaarisuussäätiölle. Kuukausilahjoittaminen voisi olla sullekin hyvä vaihtoehto 🙂
Tuohon sun alun pohdiskeluun, että miten jaksat hoitaa kaiken, voin kertoa vastauksen: olet terve! Se ei ehkä tule mieleen, koska terveys on asia, jota todella pitää itsestäänselvyytenä ennen kuin sen menettää. Mietipä, jos joutuisit hoitamaan tuon kaiken puolikuntoisena? Siis jos olisi jokin krooninen sairaus tms. joka heikentäisi oloa koko ajan. Ja jos se tukiverkosto puuttuisi ja olisi muita kuormittavia asioita, joille ei voi mitään ja jotka on joka päivä arjessa mukana. Toki teillä on talonrakennus, joka varmasti kuormittaa, mutta se on oma, innostava juttu eikä mikään taakka. Ja kyllähän se taloudellinen vakaus tuo ihan uskomatonta turvaa elämään ja se, että sun ei tarvitse laskea rahojen riittämistä, helpottaa elämää.
Tuota kohtaa ”materia on kuitenkin se helpoin keino sekä mitata menestystä…” en ihan ymmärtänyt… Mun mielestä kun materia ei ole mikään menestyksen mittari. Olenko minä siis elämässäni epäonnistunut ja epämenestynyt, kun en ole ”päässyt” tämän rikkaammaksi rahallisesti enkä ole onnistunut edes löytämään rikasta miestä elättäjäksi vaan minun on aina ollut pakko tulla toimeen täysin omillani? Jos olisin ihan tämä sama tyyppi, joka nyt olen ja mulla olisikin älyttömän hieno talo ja kaikkea kallista, niin olisinko minä sitten elämässäni menestynyt? Toki ymmärrän sen, että yleensä esim. urakehityksen kautta tulee sekä menestystä ja lisää liksaa.
Mä taidan kyllä tästä köyhyysasiasta kirjoittaa ihan oman postauksen, koska tästä tuli jo nyt ihan ylipitkä kommentti 🙂
Hyvä, että aihe herättää mielenkiintoa ja keskustelua! Mielellään luen sunkin postauksen aiheesta, tule vaikka vielä linkkaamaan se tänne kommentteihinkin niin munkin lukijat voi bongata sen täältä.
Arvovalinnat sun muut on tietenkin ihan asia erikseen, enkä niitä kirjoituksellani tarkoittanutkaan. Meilläkään ei ole kauheasti rahaa matkustella, vaikkei ollakaan köyhiä, joten ihan niin mustavalkoisesti en ajatellut asiaa ymmärrettävän. Tuolla luettelolla viittasin lähinnä siihen, kuinka aiemmin kirjoitin kritiikkiä siitä perheestä, joka median mukaan oli köyhä, vaikka rahaa oli tehdä vaikka mitä. Vastakohtana halusin tuoda esiin asioita, joita yleensä ns oikeasti köyhällä ei ole varaa tehdä.
Mäkin olen kuukausilahjoittajana pariinkin eri kohteeseen niinkuin tuohon tekstiinkin laitoin, mutta välillä alkaa tosiaan tuntua, että olisi kiva tehdä jotain konkreettisempaakin kuin vain siirrellä rahaa tililtä toiselle. Onneksi olen nyt löytänytkin siihen keinoja ihan tästä lähiympäristöstä!
Omasta ja lasten terveydestä todella olenkin onnellinen! Halusin tuossa tekstin alussa sanoakin, että kaikki eivät jaksa edes normaaliarkea, koska taustalla on jo valmiiksi liian paljon kestettävää – juurikin esim sairaudet, henkiset tai/ja fyysiset. Silloin voi olal vaikea saada asioita hoitumaan, vaikka siihen muuten olisikin mahdollisuus 🙁
Vielä tuohon viimeiseen kommentin kappaleeseen.. Harmi, että ymmärsit kirjoitukseni tarkoittavan sitä, että vain raha kertoo ihmisen onnesta ja menestyksestä. Kirjoitin ”Raha ei tee ketään onnelliseksi, mutta materia on kuitenkin se helpoin keino sekä mitata menestystä että auttaa toisia.” eli sillä ei tosiaan saa onnellisuutta, mutta sillä yhteiskunnassa mitataan köyhyyttä – millä muullakaan? Ehkä olisin voinut kirjoittaa sanan ’menestystä’ sijaan ’toimeentuloa’.
Kiitos selvennyksestä 🙂 Köyhyyden määrittely on kyllä vaikeaa, samoin rikkauden määrittely. Minäkin olen sitä miettinyt, että miten joillain olevinaan köyhillä on varaa vaikka mihin ja ymmärrän täysin tuon sun pointin.
Tulin vielä kirjoittamaan sen noista arvovalinnoista tai miksi niitä kutsuukaan, että mä olen valinnut matkustelun, ns. budjettimatkustelun siis. Ja tunnustan, että säästän lähes kaikessa ja venytän senttejä ja sitten saatan ostaa jonkin kalliin merkkivaatteen. Siihenkään ei olisi varaa, jos olisin todella köyhä. Mut sit taas toisaalta olen niin köyhä, että mulla ei ole varaa ostaa omaa asuntoa.
Se, mikä jäi tosta ekasta kommentista pois oli se, että musta on ihan älytöntä, että nykyisin joutuu puolustelemaan sitä, jos harjoittaa hyväntekeväisyyttä ja perustelemaan, että ei tässä nyt omaa sädekehää kiilloteta. Ärsyttää, kun nykyisin pitää kyseenalaistaa kaikkea, siis varsinkin blogien lukijat. Ja mullekin on sanottu, että voisinko ajatella, että jättäisin joskus jonkun vaatteen ostamatta ja pistäisin rahat jollekulle, joka oikeasti tarvitsee. Vastasin, että kai ihmisillä on oikeus ostaa itselleenkin jotain, etenkin jos harjoittaa jo muutenkin paljon hyväntekeväisyyttä. Mielestäni on hienoa, että ootte kehitelleet hyväntekeväisyysprojektin ja odotan mielenkiinnolla sitä 🙂
Täällä yksi ”köyhä”, hei. Ajattelin kertoa omia mietteitäni teemaan liittyen kerta löytyy kokemusta täältä toisesta varallisuuden päästä. Yritän pitää kommenttini lyhyenä, vaikkakin minulta varmasti löytyisi paljon sanottavaa aiheeseen liittyen.
Meillä siis nelihenkinen perhe: kaksi pientä lasta ja vanhemmat. Olemme parhaillaan toimeentulotuen piirissä, koska mies ei opintojen loppuvaiheessa ole oikeutettu enää tukiin. Itse saan äitiyspäivärahaa (pienintä mahdollista) ja kotihoidontukea, mutta tosiaan kaikki perheen tulot ja menot huomioidaan toimeentulotuen piirissä tilanteesta johtuen. Voisi siis sanoa, että meidän perhe on sitä köyhintä mahdollista täällä Suomessa, koska jokainen suomalainen on tuohon toimeentulotuen vähimmäismäärään oikeutettu (paitsi opiskelijat, joiden täytyy ottaa lainaa).
No, en koe kuitenkaan olevani kovin köyhä. Tai siis, tietenkin mietimme paljon, kuinka paljon rahaa käytämme ruokaan. Asumme vuokralla, emme omista autoa, emmekä matkustele. En kuitenkaan osta mitään kirppareilta, vaan vaatteemme ovat uusia. Pyrin hyödyntämään aina alesesongit ja ostan lapsille silloin seuraavaa kokoa talteen. Muutaman kerran olen ”hullutellut” ja ostanut lapsilleni suomalaista designia, koska toivoisin, että voisin tukea niitä enemmän. Mutta tuollaiset hankinnat vaativat tietenkin uhrauksia jostain muualta. Olen myös pystynyt sisustamaan kotini kivaksi ja miellyttäväksi paikaksi. En ole kokenut huolta siitä, saadaanko ostettua joululahjoja mutta suunnitelmallisuutta se vaatii: suurin osa lahjoista ostettiin syysalennuksista ja muutenkin jaettuna useammalle kuukaudelle. Paketeista löytyy Pentikiä, Fiskarsia, Hackmania ja muita hyväksi todettuja merkkejä. Alennuksista pongattu suunnilleen kaikki, mutta kyllähän tuo silti rahaa söi.
Kun kerron tämän, niin en halua röystäillä tai ruokkia sellaista keskustelua, että Suomen köyhillä menee vissiin liian hyvin. Koska voisinhan vastapainoksi mainita, että kaikki kalliimmat asiat on ostettava aina osamaksulla, emme käy ravintoloissa, en osta itselleni erityisemmin kosmetiikkaa, kävelemme/pyöräilemme kaikkialle… Mutta sitä kuitenkin ihmettelen, että jos me olemme näitä köyhimpiä niin ketä on nämä, jotka käyvät siellä ruokajonossa? Kenellä on Suomessa oikeasti niin vähän rahaa, että on hirmuinen huoli siitä, mistä saa ruokansa pöytään? Kenen lapset jäävät ilman joululahjoja rahanpuutteen takia? Se on kyllä tiedossa, että aika suuri prosentti ei joko ole tietoinen oikeudestaan toimeentulotukeen tai halua käyttää sitä. Silti minusta tuntuu, että joillakin ei yksinkertaisesti ole riittävää kykyä hoitaa raha-asioitaan. Paljonhan on juttua näistä ”uusköyhistä” eli ihmisistä, joilla yksinkertaisesti on liian suuria lainoja suhteessa tuloihin. Saatan toki olla väärässä, mutta nyt en muuta selitystä sille löydä.
Olen siis mielestäni saanut tilanteeseen nähden paljon enkä sinänsä odota saavanikaan enemmän. Joku varmasti murahtaisi ja toteaisi, että meillä köyhillä täytyy pyyhkiä liian hyvin kerta en miellä itseäni niin köyhäksi. Mutta minusta se on hieno juttu. Se kertoo siitä, että jopa köyhimmiltä suomalaisilta löytyy hyvinvointia ja joskus olen kuullut sanottavan, että valtio on juuri niin rikas kuin sen köyhin kansalainen. Tavallaan minäkin koen olevani etuoikeutettu; etuoikeutettu niin, että meiltä löytyy Suomesta sellainen turva kuin toimeentulotuki. Ja todella toivon, että voin vielä itse päästä siihen asemaan, että tuen vuorostani niitä, joilla on vähiten.
Kiitos että kommentoit! Itse asiassa tekstini ensimmäisessä versiossa oli kohta, jossa totesin, että Suomenkin kaltaisessa hyvinvointivaltiossa köyhyyden määrittely on kyseenalaista, koska pienituloisiakin on suunnilleen ne, joilla mielestäni on aivan normaali tulotaso. Normaali tulotaso taas on määritelmien mukaan niillä, jotka tavallinen työntekijä näkee hyvätuloisina eli lähes 3000€/kk tienaavilla.
Kaikesta huolimatta, niitäkin ihmisiä on, joilla toimeentulo on kuukausittaista kamppailua, ja ruokajonot on viikon pelastus. En tarkemmin osaa itsekään sanoa, mikä ihmisen ajaa tähän tilanteeseen, mutta yksi ryhmä on varmasti yksinhuoltajat, joilla on paljon lapsia. Tämän joulun hankkeessakin meillä on mukana äitejä, jotka huolehtivat yksin viidestä lapsesta. Tällöin tilanne on ihan varmasti supertiukka, vaikka valtiolta onneksi tukea tuleekin.
Mun ystävä on yksinhuoltaja äiti ja käy ruokajonossa, nimenomaan siksi että on varaa ostaa jotain muuta, esim näin joulun alla lahjoja:) vakka ruokajakelu lopetettaisiin ei hän nälkään kuolisi mutta sitten ei vaan olisi varaa ostaa niitä lahjoja yms
Juuri näin se varmaan monilla onkin, että rahat kyllä riittää ruokaan, mutta mitään sen päälle ei oikein jää..
En halua yhtään vähätellä näitä, jotka ruokajonoissa käy mutta tosiaan näin oman kokemuksen pohjalta kehottaisin näitä ihmisiä ainakin tarkistamaan, olisiko heillä oikeutta toimeentulotukeen. Koska harvoinhan pelkillä Kelan tuilla tai yhden ihmisen pienellä palkalla elätetään isompilukuista porukkaa. Näin nopeasti heitettynä yksinhuoltajalla kuuluisi jäädä peruselämiseen pyöristettynä 500e ja jokaista lasta kohden 300-400e riippuen lapsen iästä. Näin pikaisesti laskettuna, jos on yksinhuoltaja ja vaikkapa kaksi alle kouluikäistä, niin hänellä tulisi jäädä kuukaudessa rahaa 1100 euroa. Jos siis tuota summaa ei jää käteen vuokran maksun jälkeen, niin on oikeutettu toimeentulotukeen. Toimeentulotukilaisilla toki on jokin ”vuokrakatto”, että jos sen yli menee, niin täytyy maksaa se erotus siitä omasta toimeentulotukimäärästä. Ja minusta tuo 1100e kuulostaa sellaiselta summalta, että ei sillä pitäisi olla tarvetta käydä ruokajonossa – ei edes yksinhuoltajalla.
Mutta tosiaan, tarkoitus ei ole mitenkään moittia ketään vaan tuoda tätä seikkaa ilmi, että ihmisillä saattaa olla oikeus suurempaan tukiapuun. Usein oman kaupungin sosiaalitoimiston nettisivuilla on laskurit, millä voi selvittää näitä asioita.
Ja sen lisäisin myös, että toimeentulotuen hakeminen on toki oma byrokratiansa. Sinne täytyy toimittaa hakemus kuukausittain ja tulot katsotaan aina kuukausikohdittain. Mutta sekin voi olla paljon pienempi vaiva kuin se, että joutuu liiaksi murehtimaan, mistä saa ruokaa pöytää.
Tässä myös mielenkiintoinen artikkeli aiheeseen liittyen: http://yle.fi/uutiset/sosiaaliturvan_alikaytto_tulee_meille_kalliimmaksi_kuin_vaarinkaytto__moni_tukeutuu_mieluummin_pikavippeihin/8447134
perusduunareina ei meillä jää matkusteluun yms rahaa. so what ?! tekeekö se ihmisistä jotenki ihmeellusempiä. onko se iso nunero onko lapsella 59e paita vai 9e ? jos se on lapsesta nätti ja mukava päällä. itse ostan alesta kaikki ulkovaatteet ja ivat ns.yhden kauden vanhaa mallistoa. no mitäpä sitten !? Ihmiset voisivat katsoa omaa napaa..
Sinun kurjotuksista huokuu usein sana ”rahallinen rikkaus ”.. jokaiselle se on erilaista.. Riippuu lapsi määrästä ja tulo /menoista.
onko se asunto vuokra /oma (pankin ) niin tekeekö se ihmisestä rikkaan ?.
Kyllä itse katon kaupasta mitä ostan ,meillä myös allergiat syö rahaa. ja ei meillä ei valmusruokia.Tarviiko sen ruuan olla kalleinta jota löydöt !!
. Ei tukiverkostoa. mutta hei kaikkea eu voi saada !!
Tarviiko lapsi opettaa lahja vuoriin ? Mie perustun että on ne muutamat pop lelut ja sit hyöty lahjoja.. Kukin tavallaan ?
olen monilapsisen perheen äiti , allergiset lapset , puolet vuodesta mies poiis, kuljetan harrastuksiin jne. otan itseltäni annan kaiken lapsille ☺
Nyt en ihan saa kommentistasi kiinni, tai en ainakaan näe miten kaikki nämä mainitsemasi jutut liittyvät kirjoitukseeni.. Mutta toisaalta, väärinymmärtäminen taitaa tässä olla molemminpuolista, sillä en mielestäni viitannut siihen suuntaan, että rikkaan ihmisen tarvitsisi törsätä rahaa ylenpalttisesti tai että lapselle tungetaan tavaraa joka tuutista..?
Kukaan meistä ei ole sen ihmeellisempi, oli sitten rahaa tai ei, käytti rahaa matkustamiseen tai ei. Niin en tarkoittanut tekstilläni sanoakaan, harmi jos ymmärsit sen sillä tavalla.. Kirjoittaessani, että köyhyys on sitä, ettei ole varaa matkustaa, ostaa asuntoa tai kustantaa autoa, halusin nimenomaan kritisoida sitä, kun julkisuudessa kirjoitetaan ”köyhyydestä” ja esitellään perheitä, joilla kaikki on kuten kellä tahansa. Tämä on mielestäni väärin niitä kohtaan, joilla arki on ihan oikeasti selviämistä rahan kanssa, sillä onko suomalaiset enää niin alttiita auttamaan, jos kuvittelevat median esittelemän köyhyyden olevan se ainoa oikea totuus.
Varmaan postauksen tarkoitus oli korostaa vain tuota materian puolta enemmän, varmaan itsekin ajattelet että menestys voi olla myös muuta? Itse ajattelen että menestys on enemmän hyvinvoiva avioliitto ja lapset, ystäviä ja elämä voi muutenkin hyvin. Rahallinen menestys voi joskus, huom joskus tarkoittaa sitä että suhde puolisoon ja omiin lapsiin kärsii pitkien päivien jm takia. Eli kyllä se onni ja menestys on muutakin kuin matkustelu, hieno auto ja omistus kämppä 😉 Mutta hyvä että nostit asian esille ja tulisi tässä itsekin miettiä miten voisi muita auttaa eikä vain katsella omia etujaan 🙂
Nimenomaan! Halusin kirjoittaa siitä, kuinka toivoisin meidän kaikkien ajattelevan, kuinka hyvää elämää elämme samalla kun Suomestakin löytyy niitä, joilla arki on selviämistä. Olisi tosiaan pitänyt korvata tuo sana ’menestys’ sanalla ’toimeentulo’ niin tekstistä olisi vähän selkeämmin käynyt ilmi, että siinä puhutaan nimenomaan rahallisesta toimeentulosta. Onnellisuus ja hyvinvointi on niin paljon muutakin, mutta kuten tuossa kirjoitinkin, raha on se mittari, jolla yhteiskunta luokittelee jonkun vähävaraiseksi, ja raha tai materia on juurikin se helpoin keino myös auttaa. Toki voimme myös pyrkiä tarjoamaan arjen apua muullakin tavalla (tarjoamalla läsnäoloa, ystävyyttä jne), mutta itse olen ainakin sen verran arka tässä mielessä, että oma apuni rajoittuu erilaisiin materialistisiin lahjoituksiin.
Kannatan ja toivon elämääni kaikesta huolimatta muuta kuin rahallista rikkautta: aitoa onnellisuutta, terveyttä ja hyviä ihmissuhteita. Ikää on pitänyt tulla melkein neljäkymmentä ennen kuin tuonkin tajusin. Minulla on aina ollut suhteellisen paljon rahaa ja olen pystynyt elämään sen mahdollistamaa ”monipuolista” elämää, joka ei kuitenkaan ole sitä oikeaa tyytyväisyyttä tuonut.. Kuitenkin olen huomannut, että monet asiat on enemmän itsestäni kiinni, jos haluan olla oikeasti onnellinen ja rahan mahdollistama elämä sitä ei tuo, vaikka se helpottaa monia asioita. En halua lapsillenikaan opettaa materiaan kiintymistä liikaa, vaan yritän tarjota aitoja iloja. Siksi en arvosta hirveästi hehkutusta taloudellisesta hyvinvoinnista, mitä kukakin ihminen on saavuttanut. Etuoikeutettua on saada elää sellaista elämää, että on onnellinen, mutta se, että pystyn ostamaan sitä ja tätä ei ole minulle sitä aitoa onnea.
Olen Susan kanssasi täysin samaa mieltä! Ihan jo tässä kolmenkympinkin iässä olen tajunnut sen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää 🙂 Olen opiskellut kahta hyvin erilaista alaa, humanistista ja taloustieteellistä, koko ajan tiedostaen, että toinen ala on huomattavasti paremmin palkattu. Kun sain esikoiseni, en enää päivääkään epäröinyt ettenkö valitsisi huonommin palkattua alaa ihan vain siksi, että tiesin pystyväni tällöin olemaan enemmän läsnä kotona ja osa ei-niin-kilpailukeskeistä maailmaa.
Tässä tekstissä en viitannut onnellisuuteen, muuten kuin ihan alussa mainitessani, että ihmettelen monesti itse sitä, miten hyvään elämään olen päässyt ’hyppäämään mukaan’. Tekstillä halusin saada ihmiset ajattelemaan muiden taloudellista niukkuutta, sillä se on se helpoin tapa auttaa tuntemattomia ihmisiä. Varmasti esim lastenhoitoapukin olisi monelle tervetullutta, mutta yleensä apu tarjotaan jonkun järjestön kautta eikä avun vastaanottajat edes tahdo henkilöityä omalla naamallaan. Monesti siis se taloudellinen hyvinvointi on juurikin se, mihin näillä avustuksillakin tähdätään. Lelu lapselle joulupaketista voi ehkä olla kaukana henkisen hyvinvoinnin ja aidon onnellisuuden ajatuksesta, mutta se on se pieni materialistinen teko, jonka kuka vaan meistä voi suht helposti tarjota.
Hmm,mielenkiintoinen näkemys mitä sinun mielestä köyhyys on. Me ollaan työssäkäyviä kahden aikuisen talous,ei lapsia. Itse ostan melkein kaikki vaatteeni kirpputorilta,matkustellaan vain harkitusti ja siihen säästäen. Olen kokenut juuri sellaisen lapsuuden mitä kuvailet köyhyydeksi mutta olen elänyt erittäin onnellisen lapsuuden ja elämän. Ei materia voi tuoda kenellekkään onnea,ja jos voi niin väitän sen olevan vain hetkellistä. Monet ei esimerkiksi halua ottaa elämänsä aikana mitään asunto ym lainoja mutta se ei tee kenestäkään köyhää 🙂 Minä koen jotenkin köyhyyden enemmänkin ”pään sisäisenä ”juttuna. Jos on ihminen joka hehkuttaa ja ylentää itseään jatkuvasti niin tätä kutsuisin ennemmin köyhyydeksi kuin mikään mihin liittyy raha. Valitettavasti sinusta saa usein sen kuvan että muottiin täytyy kuulua ja kaikki täytyy olla hieman ”parempaa*.-Ansku
Ihan oikeasti kuulisin mielelläni, mitä taloudellinen köyhyys eli vähävaraisuus sinusta sitten on? Sillä siitähän tässä koko postauksessa oli kysymys, ei siitä kuinka onnellinen ihminen on.. Tekstilläni halusin herätellä ihmisiä nimenomaan materialistisesti ajattelemaan, kuinka he voisivat tarjota apuaan vähävaraisille. Toki muitakin, paljon parempiakin, auttamisen keinoja on, mutta nimenomaan se rahallinen eli esim lahjan antaminen joulukeräykseen, on se helpoin tapa. Ja mitä pienempi kynnys ihmisillä on auttamiseen, sen useampi lähtee mukaan.
Minullekaan omistusasunto ei ole mikään köyhyyden mittari, mutta tekstilläni tarkoitin sitä, ettei todellisuuden köyhät pysty tätä asiaa valitsemaan! Suivaannuin jokin aika sitten iltasanomien kirjoituksesta, jossa esiteltiin suomalaista köyhyyttä, vaikka perheellä tuntui ainakin näin ulkopuolisesti asiat olevan taloudellisesti hyvin – tämä taas syö uskottavuutta siltä, että Suomessakin on niitä ihan oikeasti vähävaraisia. Ja puhun siksi vain taloudesta, koska sen kaltaista köyhyyttä artikkelissa käsiteltiin. Mitä tulee tuohon viimeiseen lauseeseen, mietin, parempaa kuin kellä? Itse kilpailen vain itseni kanssa siinä, olenko tyytyväinen siihen kuinka asioissa suoriudun.
Mielestäni etuoikeutettu voi olla niin monella tavalla. Esimerkiksi se, että vain tuntee itsensä onnelliseksi riippumatta ulkopuolisista tekijöistä on tietynlaista etuoikeutta.. Itse koen, että olen tällä hetkellä onnellinen vaikka mulla on vain helmikuuhun töitä tällä hetkellä ja terveysongelmia, mutta ei niin paljon kuin vuosi-pari sitten vielä oli.. Joku kirjoittikin hyvin, että terveyden arvon ymmärtää kun se menettää. Niin totta, vaikka onkin tosi kliseinen. Ei oo ollu välillä helppoa kasvattaa ja hoitaa lasta kun on ollu niin uupunu ja muuta, mutta kaikilla on omat ongelmansa. Pitää muistaa se. Rahaa meillä on yleensä ollu riittävästi ruokaan ja vaatteisiinkin kohtalaisesti. Mutta lisäravinteet joita tarviin on kalliita ja niihin menee 100 eur kuussa, joskus enemmänkin. Joskus harmittaa tietenkin vähän kun haluais sen rahan käyttää johonkin muuhun. Niinhän sitä sanotaan et jokanen on oman onnensa seppä ja kyllä se tietyllä tavalla pitää paikkansa. Ne kortit mitkä on annettu niin niillä pelataan. Mut tietenki jokainen voi loppujen lopuks vaikuttaa aika paljon siihen mitä asioille tekee ja miten niihin suhtautuu..
Niinhän se on, onnellinen saa olla monesta asiasta! Mä olen pääasiassa siitä, että mulla on nämä lapset ja kaikki muu on extraa. Tämä teksti ei kuitenkaan niinkään käsitellyt sitä henkistä hyvinvointia, joka on tietenkin kaiken perusta. Siihen meillä vaan on aika vähän keinoja puuttua näin ulkopuolelta, joten se apu mitä voimme tarjota, kohdistuu useimmiten niille, joilla on taloudellisesti tiukkaa.
Olen seuraillut mielenkiinnosta näitä perheblogeja jonkin aikaa eikä yhdessäkään ole tuotu esiin säästämistä. Olen korkeakoulutettu ja mieheni myös suht hyvin tienaavassa ammatissa. Siitä huolimatta jouduimme systemaattisesti säästämään, jotta pystyimme toteuttamaan unelmamme omakotitalosta. Vaikka rahaa tuleekin joka kuukausi, pidän tärkeänä jollakin tavalla budjetoida menot säästääkseni osan. Meidän lapsi ei kulje läheskään aina merkkivaatteissa, ihan tavalliset riittävät. Välillä huomaan ihmetteleväni, miten ihmisillä tuntuu riittävän vaikeasta taloustilanteesta huolimatta rahaa ties mihin. Mutta kukin tekee niin kuin haluaa ja laittaa rahat siihen, mitä pitää tärkeänä.
Toi on ihan totta, voisin kyllä kirjoittaa joskus postauksen liittyen säästämiseen! Meillä ei ole koskaan raha kasvanut puussa eikä miehen kanssa olla kumpikaan varakkaasta perheestä, joten ennen tämän ensimmäisen asunnon ostoa, tein töitä useimmiten kahdeksasta ilta yhteentoista säästääkseni käsirahan. Tällä hetkellä meidän isoin ”uhraus” on se, että emme juurikaan matkustele ulkomaille. Mutta tosiaan kuten totesitkin, ihmiset käyttää varansa, oli niitä paljon tai vähän, niin eri tavoin.
Mielenkiintoista lukea postaus sekä
Kommentit. Tämä aihe jakaa mielipiteitä. Oli pakko kuitenkin kirjoittaa tuosta vuokralla asumisesta. Pohjoismaat ja Suomihan on aika yksin tän asian kanssa. Täällä on ns häpee olla vuokralla, mikä on kyllä ihan hanurista. Keski-euroopassa esim Saksassa kukaan ei omista asuntoja, se on taloudellisesti tyhmää ja kannattamatonta. Siellä hyvätuloisetkin asuvat onnellisesti vuokralla ehkäpä jopa koko elämänsä. Ja vuokratkin tästä syystä tosi edulliset. Suomessa vuokra-asuntojen hinnat ihan taivaissa (lainanlyhennykset tulee edullusemmaksi) ja silti koet helposti olevasi huonompi ihminen, kun et ole saanut pankilta lainaa. Todella ironista, mustavalkoista ja väärin. Sama se miten asuu, kunhan on onnellinen. Ja asun kyllä omistusasunnossa, en sillä. Ja tämä ei ollut varsinaisesti sinulle vaan yleistä pohdintaa. Mukavaa joulua!