Viimeinen kuukausi kotiäitinä

3 heinäkuun, 2016

Heräsin tässä tajuamaan kuinka mulla on juuri käynnistynyt viimeinen kuukausi kotiäitinä. Uskon vahvasti, että tämä on viimeinen laatuaan ikinä, sillä vaikka kolme lasta ei lukumääränä olisikaan mitenkään mahdoton, niin ajatuksena se tuntuu liian raskaalta ja vaativalta omaan elämäntilanteeseeni, etenkin kun kumpikaan näistä meidän lapsista ei ole vauva-aikana ollut sieltä helpoimmasta päästä. Nooan unien kanssa taistellaan tälläkin hetkellä, ja useamman viikon ajan olen saanut öisin valvoa Nooan kanssa tunnista kahteen, kun heräilyt alkavat melkein heti sen jälkeen kun itse pääsen sänkyyn. Just nyt odotan kauhulla elokuuta ja sitä jos joudun edelleen valvomaan öisin ja seuraavana aamuna heräämään töihin. En tiedä, onko musta siinä tapauksessa työntekijäksi ollenkaan, mutta toivon että tämä tilanne jotenkin maagisesti korjaantuu itsestään ennen töiden alkua tai ainut vaihtoehto on aloittaa unikoulu (jota en toivoisi joutuvani tekemään).

Jos ihmiset on kysyneet, millä mielellä olen palaamassa töihin, niin voin rehellisesti sanoa, että jatkaisin hoitovapaata jos se vain olisi mahdollista, mutta toisaalta myös kaipaan sitä, ettei tarvitse olla kotona lasten kanssa lähes 24/7. Kotonaolo voittaa kyllä kaiken muun, mutta on se joskus melko raskastakin. Mielessä pyörii vähäpätöiset asiat kuten onko liikaa pyydetty että saisi käydä rauhassa vessassa, eikö sitä saa edes kymmeneksi minuutiksi täysin keskittyä ruoanlaittoon tai miksi ihmeessä pitää koko ajan olla kieltämässä jompaa kumpaa lapsista tekemästä jotain täysin järjetöntä – leikkisivät nätisti nyt edes hetken aikaa niin saisi joskus tehdä jotain keskeytyksettä alusta loppuun. Onhan se ihan oikeasti aika luksusta syödä töissä lounas kaikessa rauhassa ilman että ravaat pöydän ja jääkaapin väliä hakemassa unohtuneita tarvikkeita tai ilman että joudut hotkia lautasesi tyhjäksi samalla kun lapsi vieressä heittelee omaa ruokaansa joko pitkin pöytää tai lattialle koiran syötäväksi. Tai entäs se, että huonommilla ilmoilla se onkin joku muu, joka sinne puiston laidalle lähtee seisoskelemaan lasten kanssa eikö itse tarvitse kaivaa sadetakkia naulakon perältä. Ajatus tuntuu samaan aikaan sekä ihanalta että haikealta, koska loppujen lopuksi, mitä muutakaan sitä oikeasti haluaisi tehdä kuin seisoa hiekkalaatikon reunalla hymyillen sille, kuinka ihanaa elämä on kun mukana on nämä kaksi mitä mahtavinta pientä tyyppiä. Vasta Minean ja Nooan myötä elämä on alkanut näyttää todellisen ihanuutensa, vaikkei se missää nimessä hullumpaa ollut aiemminkaan.

Samalla kun hoitovapaapäivät käyvät vähiin koitan miettiä positiivisesti sitä, kuinka päivät tulevat meillä silti olemaan melko kevyitä ja arki edelleen kotipainotteista. Lasten hoitopäivät pidetään kuusituntisina niin että meillä on koko iltapäivä aikaa touhuta yhdessä asioita, ja joinain aamuina vien lapset myöhemmin hoitoon niin aamut ei tunnu niin kiireisiltä. Varmaan syksy tulee olemaan se kaikkein väsyttävin, kun kaikki on vielä uutta ja vaatii koko perheeltä totuttelua, mutta keväällä asiat on aina valoisampia ja kummasti arkikin tuntuu helpommalta. Kertokaa te, jotka olette vasta totutelleet uuteen arkeen, miten kaikki on lähtenyt sujumaan ja onko se paljon erilaista kahden kuin yhden lapsen kanssa? Meneekö aamut pakostikin ajan kanssa kilpaa juostessa, ja onko alku ollut itsellekin hankalaa?

Ihana Naantali ja Muumimaailma

1 heinäkuun, 2016

Juhannuksen Turun matkan pääkohteena meillä oli Muumimaailma, jonne aioimme jo viime kesänä matkustaa, mutta lopulta luovuimme ajatuksesta, kun Nooa viihtyi niin huonosti automatkoilla. Jyväskylästä Turkuun ajaa vajaa neljä tuntia, joten matka ei ole mikään kevyimmästä päästä, eikä reissuun halua lähteä ihan yhden yön takia. Nyt lapset on kuitenkin sen ikäisiä, että heidän kanssaan on jo kiva puuhastella kaikenlaista, mutta monet huvipuistot tai vastaavat ei ehkä Nooalle kuitenkaan vielä oikein anna parastaan. Muumimaailma tuntui hyvältä vaihtoehdolta, siellä lapset pääsisivät tutustumaan satujen maailmaan ilman että ikä tai pituus rajoittaisi osallistumista.

Ekana Turku-päivänä pysyttelimme hotellin uima-altaissa, mutta seuraava päivä pyhitettiin kokonaan Muumimaailmalle. Jätimme auton toiselle puolelle Naantalia ja kävelimme vanhan kaupungin läpi fiilistellen ihanaa, rentoa kesäkaupunkia. Juhannuksen aikaan Turku oli melko hiljainen, mutta Naantalissa ihmisiä oli jokaisessa ravintolassa ja kadut täynnä, ja muutenkin tunnelma oli täysin ainutlaatuinen – tuntui melkein kuin olisi ollut ulkomailla! Naantalissa saisi varmasti ajan kulumaan lastenkin kanssa lomaillessa, mutta parhaimmillaan se tuntuisi olevan aikuisten kesken, niin että olisi aikaa istua rantaravintoloissa katsellen ihmisvilinää ja syöden pitkiä lounaita. Naantaliin me palataan ihan varmasti vielä uudelleenkin, sen verran lähtemättömän vaikutuksen se teki meihin kaikkiin.

Entäs Muumimaailma sitten? Se lunasti kaikki lupauksensa ja oli juurikin niin satumaisen viihdyttävä kuin olin etukäteen kuvitellutkin. Tai itse asiassa, voin sanoa Muumimaailman olleen tunnelmaltaan jopa odotettua kivempi, sillä ihan erityistä oli se, että Muumimaailmassa lähes unohti kaiken olevan satua – mitä muutakaan voi odottaa, kun yllättäen kadulla vastaan kävelee Tiuhti ja Viuhti höpöttäen omiaan tai kun kulman taakse kääntyessäsi löydätkin Noidan istumasta mökkinsä ovella. Välillä lapset pääsivät leikkimään hiekkalaatikolla tai uittamaan veneitä pienessä ”purossa”, pysähdyimme ravintolaan syömään pasta-annokset ja maistelimme Muumimamman herkullisia munkkeja, ja taas matka jatkui labyrintin kautta Mörön luolaan ja riippusiltaa pitkin Yksinäisille vuorille. Kun kaikki aloimme jo olla väsyksissä kiertämisestä, piipahdimme viereiselle uimarannalle katselemaan kun lapset kahlasivat rantavedessä, ja lopuksi vielä haimme pienet muistot Muumimaailman kaupasta. Miten ihana päivä kaiken kaikkiaan, päivä, josta meillä puhutaan varmasti pitkään ja joka otetaan jo heti ensi kesänä uusintana.

Alevinkki torstaihin

30 kesäkuun, 2016

Pikaisesti tulin teillekin vinkkaamaan, että Elloksella on suht hyvät alet just nyt, sillä kaikista alehinnoista saa vielä puolet pois koodilla 336000. Viestissä, joka sähköpostiini yhtenä päivänä kilahti, luki että alennuksen saa keskiviikkoon saakka, mutta unohdin koko asian ja vasta tänään olin näppäilemässä tilaustani. Ihme kyllä koodi toimi, ja tilaukseni meni läpi, joten luulenpa että muutkin halukkaat vielä ehtivät tämän illan aikana shoppailla superhalvalla. Meille otin ainakin sovitukseen ison kasan kenkiä molemmille lapsille, kun elokuussa alkaa hoito ja meiltä puuttuu kaikki peruskengät päiväkotitouhuihin. Kangastennareita sai vähän päälle kympillä ja parilla kymmenellä eurolla tilasin vedenpitävät Reiman välikausikengät. Nyt vaan peukut pystyyn, että koot osuivat oikeaan, sillä vaihdoista taitaa olla turha haaveilla, kun katsoi kuinka nopeasti suosituimmat koot hupenivat!

Koko + Jymy

29 kesäkuun, 2016

Parisen viikkoa sitten käväisin muutamien muiden bloggaajien kanssa Jyväskylän Palokan Iittalan liikkeessä tutustumassa Arabian KoKo-mallistoon sekä superherkkuihin Jymy-jäätelöihin. Suorastaan repäisin ja buukkasin lapsenvahdin meille keskelle päivää, ja itse seisoskelin Palokassa hyvässä seurassa juoruillen ja herkutellen. Aika harvinaista herkkua, mutta ihan varmasti kaiken sen arvoista. Miksi me äidit yleensäkin osataan heittäytyä vapaalle niin harvoin?

Tämän kesän ajan KoKo-astiat ja Jymy-jäätelöt toimivat tiiviisti kimpassa, ja hyvä niin, sillä muuten multa olisi todennäköisesti mennyt täysin ohi se tosiseikka, että Jymy-jätskit on aika käsittämättömän hyviä uutuuksia! Maultaan ne varmasti eroavat jonkin verran perinteisistä jäätelöistä, joissa maku on voimakas aromivahventeiden ansiosta. Jymy on lisäaineetonta ja puhdasta luomuherkkua useassa eri maussa kuten sitruuna, lakritsi, mansikka tai maitokahvi. Laku maistui mun suussa aivan Lakrisal-karkeille, ja vaniljakin oli jotenkin herkumpi kuin mauttomat vaniljajäätelöt yleensä. Suoraan sanottuna en oikeastaan edes ole mikään jäätelöiden suurkuluttaja, mutta Jymyjä ajattelin vielä hankkia pakastimeen muutaman purkin tälle kesälle.

Herkuttelut ei rajoittuneet ainoastaan Jymy-jätskeihin, vaan mukana menossa oli myös Minna bakes, jonka kuppikakut ne ei petä koskaan. Olin pitänyt pientä herkkujen vähentämisviikkoa, mutta siihenhän se auttamattomasti loppui, kun sain eteeni pinon yksiä lempiherkuistani – taisin syödä yhteensä kolme minikuppikakkua, ja kotona ehkä vielä muutaman lisää. Minna muuten viettää parhaillaan kesälomaansa ja ensi kuussa avaa entistä isommin upouuden leipomon Vaajakoskella. Toiminta jatkuu osittain entisellään, mutta aina perjantaisin avautuu leipomon ovet, ja myymälästä voi käydä ennakkotilaamatta hakemassa itselleen viikonloppuherkut. Loistava juttu meille jyväskyläläisille, huonompi juttu mun herkkulakolle.

Olen alkanut jo alustavasti katsella kaikenlaisia huonekaluja ja muita tavaroita meidän uuteen kotiin, ja olihan siellä Iittalankin valikoimassa vaikka mitä ihanaa. Olisin voinut lähteä kotiin mukanani kokonaan uudet astiastot, kasa seinähyllyjä, kynttilänjalkoja sekä säilytyslaatikoita ja jakkaroita, mutta maltoin kuitenkin vielä mieleni ja koitin järkeillä, ettei tähän meidän nykyiseen kotiin mahdu yhtään ylimääräistä tavaraa. Houkutus oli siinäkin mielessä suuri, että vielä 30.6. asti Palokan Iittalasta saa kaikista normaalihintaisista tuotteista 20%:n alennuksen mainitsemalla kassalla koodin KokoPalokka. Nappasin mukaani pinon kartio-laseja, jotka oli nekin huipputarjouksessa, otin vielä toisen maisteluerän Jymy-jätskejä ja siitä suuntasin kiireettömälle kahvitauolle Kertun kanssa. Kiitos Iittala kun kutsuitte meidät ja tarjositte pienen kaivatun breikin hektisen arjen keskelle!

Meitsit Turussa

26 kesäkuun, 2016

Juhannus ja meidän pieni kesäreissu on nyt takanapäin, fiilis on ihanan rentoutunut ja onnellinen. Yleensä kaikki arjesta poikkeava tuntuu kotiinpaluun jälkeen lähinnä väsyttävältä, kun viikonlopun on saanut juosta paikasta toiseen pää kolmantena jalkana ja unet on ehkä jääneet vieläkin vähäisemmäksi kuin tavallisesti. Nyt kuitenkin olo on ihmeen virkeä, ja ihan tosissaan tuntu siltä, että on saanut viettää lomaviikonlopun – melkein kuin olisi ollut ulkomailla, jossain pienessä kylässä ja yöpynyt isossa all inclusive -hotellissa. Voin vain todeta, että mä todella nautin tällaisesta juhannuksesta, tai reissusta yleensäkin, ja voisin samantien alkaa suunnitella seuraavaa vastaavanlaista kotimaan matkaa. Miksi sitä aina ajatteleekin, että matkailun tarvitsee suuntautua ulkomaille eikä osaa nähdä oman kotimaan tarjoamia mahdollisuuksia?

Matkasta erityisen kivan teki se, että meillä oli yhteinen reissu ystäväperheen kanssa, joilla on 1- ja 3-vuotiaat pojat. Minealle oli Eemelistä seuraa, ja vaikka pikkupojat ei toistensa kanssa vielä oikein osanneetkaan leikkiä, niin jollain ihmeen lailla ne pikkumiehetkin touhusivat kaikkea isompien perässä, ihan muina miehinä olivat niin mukana jutuissa, että useampaan kertaan Sapen kanssa huokailtiin sitä, kuinka lapset kasvaa liian nopeasti. On se ihan jees, että itse ollaan kasvettu sitten niiden teinivuosien, jolloin Sapen kanssa hyvinkin tiiviisti pyörittiin, mutta lasten kanssa päällimmäisenä tunteena pintaan nousee pelkkä haikeus siitä, kuinka nämä hetket on nyt tässä eikä niihin enää myöhemmin voi palata. Naantalin kaduilla käsi kädessä juoksevat kaverukset, toistensa touhuja ihmettelevät pikkupojat, yhteen ääneen nauravat lapset tai ketsupissa uitetut kananugetit – pieniä hetkiä silloin, mutta tärkeitä muistoja myöhemmin.

Yöpymispaikaksi meille tosiaan valikoitui Holiday Club Caribia, joka osoittautui paikan päällä loistavaksi valinnaksi! Naantali olisi varmasti ollut Turkua tunnelmallisempi vaihtoehto, mutta pienempien lasten kanssa arvostan sitä, että hotellilta löytyy jotain puuhaa eikä vaihtoehtoina ole pyöriä kaupungilla tai istua hotellihuoneessa. Caribia muistuttaa aika pitkälti ulkomaan lomakohteiden isoja hotelleja, joiden aitojen sisäpuolelta löytyy niin ruokapaikat kuin erilaiset aktiviteetitkin. Ravintoloita oli useampia, ja sisällä Caribiassa oli myös kylpylä ja aktiviteettipuisto Superpark, joissa molemmissa mekin ehdittiin viikonlopun aikana käydä. Kylpylässä oli kivasti huomioitu lapset ja aikuiset, ulkona oli esim savusauna ja porealtaita, sisältä löytyi lastenallas liukumäkineen ja vähän isommille hurjapäille kolmenlaista liukumäkeä. Kylyplään pääsi hipsimään suoraan hissillä omasta hotellihuoneesta kylpytakit päällä, ja mekin palasimme uintien jälkeen peseytymään huoneemme isoon kylpyammeeseen. Olin varannut tavallisen perhehuoneen neljälle hengelle, mutta sainkin yllätyksenä blogin kautta päivityksen sviittiin, joka oli täydellinen meidän jengille, kun otti huomioon että tavaraa oli mukana ehkä aavistuksen liikaa. Meillä huone oli vanhemmalla puolella, koska Pablo oli mukana ja olimme valinneet lemmikkihuoneen, mutta Sapen perheen huone oli tyylikkään modernisti sisustettu.

Pari päivää tuntui Turussa ihan liian lyhyeltä ajalta, koska en muista milloin viimeksi olisin käynyt näillä seuduilla. Sain loistavia vinkkejä teiltä tekemisten ja ruokapaikkojen suhteen, kiitos siis niistä, ja ne mitkä jäi nyt kokematta, täytyy testata ensi kerralla. Shoppailemaan ei jaksettu lähteä (tuskin mikään olisi ollut aukikaan tätä sunnuntaita lukuunottamatta), mutta käveltiin pitkin Naantalia ja käytiin Turun keskustassa syömässä. Turkuun palataan ensi kesänä uudelleen, kiitos tästä onnistuneesta juhannuksesta Sape plus muut <3

Varmat katastrofin ainekset?

24 kesäkuun, 2016

Miten musta joskus tuntuukin, että ihan jo pelkkä ajatus reissaamisesta lasten kanssa saa hikikarpalot otsalle, kun etukäteen voi jo kuvitella, millainen härdelli on tiedossa. Pitkät automatkat on itsessään ihan oma juttunsa, mutta siihen vielä päälle sata ja yksi paikkaa nähtävänä ja vähintään yhtä monta aktiviteettia koettavana. Just tältä musta tuntui vielä eilen, kun olin kolme edellistä yötä valvonut käytännössä kokonaan nuhaisen ja yskäisen Nooan kanssa, sama tauti näytti tarttuneen myös Mineaan ja viimeisenä tunnelmannostattajana mä mursin pikkuvarpaani. Löin jalkani eteisessä odottaviin Nooan rattaisiin, varvas turposi ja mustui samantien ja tuntui aralta kävellä tai koskea. Vieläkin kenkä jalassa käveleminen tuntuu inhottavalta, ja väri varpaassa on muuttunut tummasta lilaksi, mutta toivon että parin päivän päästä kipuilut varpaassa on mennyttä, ja ehkä jopa pääsisin taas lenkkipolullekin.

Kaikista merkeistä huolimatta meidän reissun eka päivä on sujunut aika loistavasti. Kävimme yhden yön vierailun verran Nikon tädin luona tässä Turun lähistöllä, ja nyt ollaan kotiuduttu hotellilakanoihin. Saatiin aivan mahtavana yllärinä upgreidaus hotellihuoneeseen, ja nyt asumme niin tilavasti, että voisin hyvinkin tottua hotellielämän helppouteen valmiine aamupaloineen ja huonesiivoojineen. Minea tuossa yhtenä päivänä tällä viikolla ehdottikin, että voisimme hankkia meille kotiin palvelijan niin kuin prinsessoillakin niin itse voisimme aina vaan leikkiä. Jep, täytyy varmaan laittaa joku lottokuponki vetämään ja seuraavaksi vain odotella täysosumaa!

Huomenna meillä olisi edessä ainakin Muumimaailma ja ehkä vielä yhdet iltauinnit. Saimme tänne Caribiaan mukaan ystäväpariskunnan, mikä on ollut valtava helpotus kun Mineallekin on leikkiseuraa . Mä alan nyt olla totaalisen poikki päivän uintireissusta, joten toivottelen kaikille mitä mahtavinta juhannusta, ja muistakaahan juhlia turvallisesti!

Juhannussuunnitelmia

21 kesäkuun, 2016

Ihan yhtäkkiä tajusin viime viikolla, että tosiaan, juhannus onkin jo nyt tulevana viikonloppuna eikä meillä ole mitään suunnitelmaa minkään suhteen. Mökkeily ei oikein tänä vuonna(kaan) innosta, sillä puolet ajasta viettäisimme varmaan juosten Nooan perässä, ettei pikkumies vain ehdi pulahtaa järveen valvovan silmän välttäessä. Juhannus on kuitenkin aina ollut mulle sen verran erityinen juhla, että ihan tavallinen kaupunkiviikonloppukaan ei houkuta. Lapset on niin pieniä vielä, että haluan luoda juhannuksestakin meidän perheelle omaa perinnettä enkä osaisi kuvitella viettäväni sitä kokonaan ilman lapsia (tarkoittaen, että lapset menisivät hoitoon ja itse lähtisimme johonkin kaveriporukalla), joten oli keksittävä jotain poissa Jyväskylästä, lapsiystävällistä, ei kuitenkaan mökkeilyä mutta sopivasti arjesta poikkeavaa. Niinpä päädyimme siihen, että torstaina tai perjantaina starttaamme kotoa autollinen kasseja, yksi koira ja kasoittain matkapuuhaa mukanamme, ja määränpäänä on tämä!

Viimeksi olen käynyt Turussa hakemassa autokaupasta edellisen autoni, sitä ennen käyntimme oli ihan yhtä pikainen, kun käytiin kasvattajalta halemassa Pabloa ja sitä ennen – en rehellisesti sanottuna edes muista. Turku on täältä katsottuna vähän liian kaukana, kun suunnittelee lasten kanssa viikonloppureissuja, ja Tampere taas on aavistuksen liian houkuttelevasti siinä matkan varrella. Meillä on kuitenkin ollut puhetta, että tänä kesänä on vihdoin päästävä Muumimaailmaan, joten keksittiin yhdistää se tähän ei ole mitään tekemistä juhannukseksi –ongelmaan. Varasimme kaksi yötä Holiday Club Caribiasta, se nimittäin loisti hotellivalikoimassa aika selkeänä ykkösenä näin lapsiperheen näkökulmasta. Ruissalon tai Naantalin kylpylöissä ei kummassakaan olisi ollut edes lastenallasta, ja Suomen säistä kun ei koskaan tiedä, niin halusimme, että myös hotellilta löytyy jotain tekemistä lapsille. Noin muuten tiedän Turusta lähestulkoon vain Turun linnan ja jokilaivat, joten ehkä jo osaattekin arvata, että toivoisin teiltä hyviä vinkkejä Turun matkaajalle. Mitä Turussa kannattaa nähdä, missä syödä, mikä on lapsille hauskaa puuhaa ja mitkä on parhaat kaupat? Vai onkohan kaikki kiinni koko juhannuksen?! Noh joka tapauksessa, jakakaa kaikki vinkit, niitä odotellaan täällä toisella puolen ruutua kieli pitkällä!

Mintunsävyiset 3-vuotissynttärit

19 kesäkuun, 2016

Sama laulu jatkuu täällä edelleen eli kaikenlaista tekemistä on viime päivinä riittänyt niin että illat hujahtaa hetkessä ohi, ja toisaalta touhukkaat päivät on ajaneet tämän bloggaajan useana iltana ”ajoissa” nukkumaankin. Perhe menee tietenkin aina kaiken muun edelle, ja silloin kun lasten nukuttaminen on hankalaa tai Nooa valvottaa hammaskipuilullaan, niin tietokoneen avaaminen ei ole ihan se ensimmäinen mielessä pyörivä asia. Pahoittelut siis pienestä tahattomasta blogihiljaisuudesta, kuulumiset kuitenkin päivittyy koko ajan ainakin snäpissä, josta mut löytää nimellä melinamarissa.

Viikonloppu on kiireisistä illoista huolimatta ollut jotenkin erityisen ihana, ja vaikka on satanutkin eikä ulos olla juurikaan jaksettu lähteä, niin ajatukset on koko ajan olleet kesässä ja tulevissa lämpimissä päivissä. Minean viikon mittainen uimakoulu on nyt takana päin, joten meillä poetaan tällä hetkellä suht kovaa uimaintoa, ja tuo tyttö vain odottaa, että pääsisi järveen testaamaan uusia taitojaan. Olen itsekin aika fiiliksissä siitä kun toinen innostuu jostain asiasta noin paljon ja silmät hehkuen suunnittelee uimapiknikkejä sun muita rantsureissuja kavereiden kanssa. Tätä olen aina tarkoittanut, kun olen ystävilleni sanonut, että haluan tarjota lapsille mahdollisimman monia elämyksiä kokeiltavaksi, jotta sieltä löytyisi se oma juttu – nyt yksi sellainen taitaa todella olla löytynyt! Kirjoitan vielä enemmän tuosta uimakoulusta myöhemmin, mutta voin jo sanoa, että täältä tulee iso suositus uimakoulu Pikku Joutsenelle.

Eilinen meni astetta kivemmissa touhuissa sekin. Illasta mä pääsin nauttimaan parin tunnin verran omasta ajasta kasvohoidossa ja herkutellen Minean hoitotädin luona, ja päivällä käytiin juhlimassa ihanaa 3-vuotiasta Milaa. Näistä lastenjuhlista ja niihin panostamisesta on ollut jonkun verran juttua useammassa äitiryhmässä, ja niin myös täällä bloginkin kommenttiboksissa, mutta mä liputan edelleen kauniiden kattausten ja väriteemojen puolesta. Essi oli laittanut paikat niin nätiksi pastellisilla sävyillä, että huokailin ihastuksesta – ja nautin kympillä Minna bakesin mahtavista herkuista. Facessa pyöri jossain vaiheessa kuva, jossa äitit huutelivat perinteisten koruttomampien ja stressittömämpien (?) synttäreiden perään, mutta eikö jokainen voi tehdä juuri niin kuin itse parhaakseen näkee? Ei kaikille kaunis tarkoita samaa asiaa, ja paljon leipovan äidin pöydässä tuskin koskaan tullaan näkemään pakastepasteijoita ja keksipakettia. Pieni lapsi ei huomaa eroa erilaisten juhlien tai kattausten välillä, vaan tunnelma on tärkeintä ja se, että kutsutuista vieraista mahdollisimman moni saapuu paikalle.

Yllätin jälleen Milan lahjan suhteen itseni enkä vienyt sitä perinteistä legopakettia, jonka yleensä nappaan lähimarketista matkaan viime hetken paniikissa. Nyt löysimme lelukaupasta kivan vaaleanpunaisen prinsessan arkun, johon ostin sisälle pienen tytön aarteita – prinsessatatskoja, tikkarin näköisen huulirasvan, saippuakuplia ja palatsin palleron (kyllä, luit oikein enkä keksinyt nimeä omasta päästäni..). Luulen, että tulevissa leikeissä ainakin arkulle tulee vielä olemaan paljon käyttöä, tai miksei siinä voisi säilyttää koruja tai muita tärkeitä pikkutavaroitakin.

Essillä oli väriteemana minttu ja vaaleanpunainen yhdistettyinä kultaisiin yksityiskohtiin. Mäkin puin ihan vahingossa lapsille päälle minttua, joten sovittiin hyvin synttäreiden kattaukseen, hah! Minna bakesilta Essi oli ottanut jäätelökeksejä, kakun ja kahdenlaiset kuppikakut, joista toinen oli uutuusmakua strawberry milkshake. Vaikka mä olen viime aikoina koittanut vähentää arkiherkuttelua, niin näiden herkkujen edessä katosi kyllä kaikki ajatukset kohtuudesta, ja homma meni suoraan sanottuna överiksi. Se on kuitenkin kumma juttu, että vaikka olin vasta syönyt palan kakkua ja melkein kaksi muffinssia, niin kotiin päästyäni aloin jo uudelleen haaveilla Minnan superhyvistä herkuista. Sitä se sokeririippuvuus taitaa olla, kun annat pikkusormen, se vie koko käden. Toisaalta, jos nyt joku tulisi ja kysyisi, niin saattaisin parista kuppikakusta antaakin vaikka sen toisen käsivarren.

Tänään viikonloppu vielä päättyi siihen, että ystävät kävi meillä kyläilemässä sillä aikaa, kun Niko asensi raksalla jotain levyjä. Perjantaina mäkin ajoin raksan kautta, ja olihan se vähän hassua nähdä, kuinka siellä oli jo autokatoksen ja talon ääriviivat valmiina. Sokkeli on jo muurattuna, ja nyt iski samaan aikaan sekä paniikki siitä, kuinka pieneltä talo näyttää että epäusko siitä, että joku ihan oikeasti siellä tontilla rakentaa taloa meille! Joskus mietin, voiko tämä kaikki onni edes olla mahdollista, mutta sitten arki taas herättää ja sitä tajuaa, että kyllä se onnellisuus on jotain, mikä löytyy itsestä jos sen vain jaksaa sieltä etsiä – maanantaisin sen harvemmin jaksaa, mutta näin viikonloppuna se hiippailee esiin ihan pyytämättäkin.

Tunteet pinnassa

15 kesäkuun, 2016

*yhteistyössä Lotus Nessu

Kesä tuntuu herättävän meidät suomalaiset syksyn pimeydestä ja talven kohmeesta, mutta samaan aikaan jollain tavalla kesä on melko haikeeta ja tunteellistakin aikaa. On ystävien ja sukulaisten juhlia, loppumattomia kesäöitä, grillijuhlia hyvällä porukalla, reissuja perheen kanssa ja niitä ihan tavallisia kesäisiä arkipäiviäkin, jolloin ulkoillaan kun huvittaa ja syödään ruoaksi vesimelonia ja jätskiä. Kaikki tuntuu ihanan helpolta, on niin helppo rakastaa kesää ja sen mukanaan tuomaa huoletonta fiilistä, mutta juurikin niihin pysähtyneisiin hetkiin kiteytyy kaihomielinen ajatus siitä, että yksittäiset hetket muuttuvat liian nopeasti muistoiksi valokuva-albumeissa. Etenkin tätä pienlapsiaikaa voisin pullottaa johonkin säilöön ja avata vasta vuosien päästä, jos se vain olisi mahdollista.

Tälle kesälle meillä ei ole isompia juhlia tiedossa kuin muutamat, kun taas joskus on ollut kesiä, joihin on saanut sovittaa jopa kuudet juhlat polttareineen ja hotelliyöpymisineen. Tottahan se on, että silloin kesän muita menemisiä on pitänyt sovitella juhlien sanelemiin raameihin, mutta itselleni on aina ollut tärkeää olla mukana läheisten tärkeissä tapahtumissa, olivat ne kuinka pieniä tai isoja tahansa. Meillä aikoinaan luki hääkutsussakin, että toivomme ystävien ja sukulaisten olevan osa tärkeää päiväämme ja muistoa, joka tuona päivänä luodaan.

Toukokuun viimeisenä lauantaina saimme olla mukana, kun kaksi rakasta ystäväämme sanoi toisilleen tahdon. Parilla on jo yli kymmenen vuoden pituinen yhteinen historia takanaan sekä 3-vuotias hurmaava poika, joten avioliiton voisi sanoa viimeistelevän tämän kolmikon perheenä. Pariskunnan molemmat osapuolet on mulle jo nuoruudesta saakka olleet tärkeitä ihmisiä, ensin erikseen ja myöhemmin yhdessä, joten vihkiminen, hääpuheet, polttareissa vanhojen muistelu, juhlapäivässä mukana oleminen, kaksikon valokuvaaminen – häät kokonaisuudessaan nostatti ilon tunteet pintaan niin että silmäkulmaa sai pyyhkiä useampaankin otteeseen.

Joskus tunteiden näyttäminen julkisesti voi olla yllättävänkin vaikeaa, vaikka ilon tai surun peitteleminen tuntuu saavan tunteet vain entistä voimakkaammin pintaan. Uskon, että tässä asiassa vanhempien esimerkillä on suuri vaikutus, sillä pieni lapsi osoittaa tunteita hyvinkin vapaasti tilanteessa kuin tilanteessa, ja me aikuiset opetamme lapsille tunteiden hillintää. Olen koittanut itsekin opetella vapaampaa tunteiden ilmaisua, jotta Minea ja Nooa oppisivat, että on ok itkeä silloin kun itkettää, ja kyyneleet kuuluu ihan yhtä hyvin ilon kuin surunkin hetkiin. Meillä kyllä tunteillaankin molemmista, tai ainakin minä ja lapset. Suurissa onnenhetkissä kuten lasten syntymät tai työpaikan saanti on kyyneleet kihonneet silmäkulmiin ihan vain jo siitä ajatuksesta, että meille on tapahtunut jotain niin onnekasta. Viime viikolla silmäni kostuivat liikutuksesta, kun ihana ystäväni tarjosi auttavaa kättään kaiken tämän arkisen väsymyksen ja ajanpuutteen keskelle tai kun Minea niin kauniisti puhui Nooasta ja siitä onnesta kun on pikkuveli. Ilonkyyneleet ei vaadi suuriakaan tekoja, vaan hyvinkin pieni katse tai kädenojennus arjessa voi olla riittävä herättämään ylitsepursuavan onnentunteen.

Suomessa valmistettu Lotus Nessu kulkee mulla aina mukana käsilaukussa, koskaan kun ei tiedä milloin tunteet nousee pintaan ja nenäliinalle on tarvetta. Nessu nenäliinat on valmistettu yhteistyössä allergia- ja astmaliiton kanssa, kovin herkkäihoisille löytyy tavallistakin pehmeämpi ja pölyämätön Nessu Sensitive tai hoitavaa balsamia sisältävä Nessu Aloe Vera. Häihin mä sujautin laukkuuni kätevän matkapakkauksen, josta tarjosin nenäliinaa muillekin sitä tarvitseville, ja itsellänikin paketti oli koko ajan käden ulottuvilla.

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu oli monelle varmasti yksi tunteikkaimmista, kun pienet koululaiset saivat todistuksensa ja valmistuneet päättivät koulunsa. Meillä ei vielä näissä merkeissä tunteilla pariin vuoteen, mutta Nessut pysyy kyllä jatkossakin lähellä siltä varalta, että arki yllättää kaikessa ihanuudessaan. Olisi kiva kuulla teidän muidenkin äitien ajatuksia tunteiden näyttämisestä. Tunteillaanko teillä avoimesti niin ilossa kuin surussakin vai mitkä on niitä tilanteita, kun Nessuille on eniten käyttöä?

Uimaan!

14 kesäkuun, 2016

Täällä on viime päivät vietetty normirytmillä eli arki rullaa vauhdilla eteenpäin, ja tänään tajusin kuinka vähän tässä enää onkaan näitä kotipäiviä ennen kuin työt kutsuu elokuussa. Hassua sinänsä, että elän jatkuvassa kiireen tunteessa, vaikka tosiasiassahan meidän päivät on mitä rennoimpia ja välittömimpiä. Koitan pyörittää kahta erilaista arkea niin että lasten kanssa olen läsnä eikä kiirettä ole olemassa, läppäriä ei avata kuin Nooan nukkuessa ja Minean puuhatessa omia juttujaan ja päivät suunnitellaan täysin lasten ehdoilla. Harvemmin edes haaveilen kaupungille lähtemisestä, ruokakaupassa käymisestä tai mistään muustakaan sen erikoisemmasta, vaan aamuisin katsotaan, miltä kelit näyttää ja puistoillaan tai sovitaan leikkitreffejä sen mukaan. Vasta illalla kodin hiljennyttyä alkaa juoksu aikaa ja väsymystä vastaan, ja seuraavana aamuna lapset on jälleen kaikesta kiireestä ja stressistä tietämättömiä – täydellistä kotiäidin yrittäjyyttä sanoisin!

Helposti innostuvana luonteena olen lähes aina mukana, kun joku ystävistäni ehdottaa jotain kivaa tekemistä. Niinpä innostuin myös nyt, kun sain blogin kautta mahdollisuuden osallistua Minean kanssa Pikku Joutsenen järjestämään uimakouluun. Eilen starttasimme ekalla uimakerralla, ja voin jo nyt sanoa että tämä on innostuksen perusteella Minealle ehdottomasti yksi kesän hittijuttuja. Olemme viime talven aikana käyneet hävettävän vähän uimassa uimahalleissa, joten pieni alkutotuttelu vedessä touhuamiseen ja kellukkeilla uimiseen on ollut aika paikallaan näin ennen niitä helteisiä uimakelejä (sanokaa, että niitä nyt on vielä tulossa tälle kesälle!). Kirjoitan kokemuksistamme vielä tarkemmin lisää tämän viikon lopulla, uimakoulun käytyämme, mutta jos vastaava on teilläkin hakusessa, niin täältä pääset katsomaan Pikku Joutsenen kesäuimakoulujen aikataulut.

Syksyn ja kevään ajan Minea kävi kerran viikossa temppujumpassa ja kevätkaudella siihen päälle kerran viikossa enkkukerhossa. Kaksi kertaa viikossa tuntui sopivalta harrastusmäärältä vielä kotona ollessa, mutta saapa nähdä, miten ensi syksynä tehdään kun päivähoito tulee mukaan kuvioihin. Nyt kesälle otimme tämän uimakoulun, joka kestää viikon, ja muutaman kuukauden ajan Minea käy myös yleisurheilukoulussa joka on kerran viikossa. Kesällä tulee ehkä reissattua tavallista enemmän, mutta toisaalta meidän arki on ympäri vuoden ja viikon jokaisena päivänä melko samanlaista, joten kesäharrastuksetkin on kivoja, varsinkin kun Mineakin on niistä enemmän kuin innoissaan. Missä iässä teillä on aloitettu harrastamaan? Olisi myös kiinnostavaa kuulla, miten harrastukset on valittu – yhdessä kaverin kanssa, äitin ja isin suosikit vai jotain mitä lapsi itse toivoi?

Ripset pidennysten jälkeen

13 kesäkuun, 2016

Nyt on hyvä aika päivittää ripsikuulumisia, kun 1,5 vuoden käytön jälkeen pidän ensimmäistä kertaa taukoa pidennyksistä. Viime sunnuntain silmätulehdus aiheutti nimittäin sen, että ripsientekijäni neuvoi poistamaan ripset siltä varalta, ettei tulehdus muuten paranisi kunnolla. Jo parissa päivässä lääkkeet tehosivat aika hyvin, mutta halusin kuitenkin pelata varman päälle, ja niin kävin poistattamassa ripset keskiviikkona. Näky peilissä ei missään nimessä ollut kovin mieluinen, ja mitä muutakaan voi odottaa, kun on tottunut näkemään itsensä näyttävillä ripsillä värittömien tynkien sijaan.

Alunperin otin ripset helppouden takia, vaikka esim hiuspidennykset tuntui ahdistavalta silloin joskus vuosia sitten kun niitä kokeilin. En ollut varma, kestäisikö herkät silmäni vahvoja ripsiliimoja, joten alkuun ripset laitettiin miedommilla allergialiimoilla, ja vasta myöhemmin siirryttiin ns tavallisiin liimoihin. Olin kieltämättä aika yllättynyt, kun muutaman kuukauden käytön jälkeen huomasin, että itse asiassa silmäni kestivät ripsipidennyksiä huomattavasti paremmin kuin ripsivärejä. Olen elämäni aikana ehtinyt kokeilla kymmeniä eri ripsivärejä, mutta kaikki ne joko valuvat päivän mittaan tai ärsyttävät silmiäni niin että iltapäivällä silmät vetistää ja punoittaa. Jos tiesin lähteväni illalla johonkin, piti ripsarit laittaa vasta iltapäivällä, jotta silmäni kestivät niitä yöhön saakka. Lisäksi tuntui, että silmien alle aina jäi aavistus tummaa, vaikka ripsivärit poisti oikeilla aineilla, ja se jos mikä oli huono yhdistelmä väsyneiden kotiäidin silmien kanssa.

Otin pidennykset ensimmäistä kertaa marraskuussa 2014, jolloin myös nappasin nämä kuvat muistoksi siitä, miltä ripseni näyttivät ennen pidennyksiä ja ensimmäisten klassisten pidennysten jälkeen. Vannoin, etten tulevaisuudessa siirry koko ajan entistä näyttävämpiin ripsiin, mutta katsokaahan, kuinka sen suhteen kävi.

Nämä vasemmanpuoleiset ripset on viimeisimmän huollon jälkeen ja oikealla puolella näette, miltä omat ripseni näyttävät tällä hetkellä. Pidennykset on matkan varrella muuttuneet klassisista volyymeihin, mikä saa aika pajon näyttävyyttä aikaan, mutta muuten pituudet on koko ajan pidetty samoina eli suht maltillisina ja lähelle omia pituuksiani. Ensimmäiset pidennykseni näyttävät nyt jälkikäteen katsottuina hyvin luonnollisilta verrattuna viimeisimpiin, ja ajattelinkin, että ehkä seuraavalla kerralla voisin jälleen palata hieman luonnollisempaan suuntaan takaisin – vaikka upeathan nämä ripset on nytkin olleet!

Entäs omat ripseni sitten? Kuvia vertaamalla huomaa, että pituus on kärsinyt vain aavistuksen, mutta tuuheudessa on menetetty melkoisesti. Omat ripseni olivat ennestään supertummat ja näkyivät hyvin ilman ripsiväriäkin, mutta nämä pidennysten rasittamat ripset on heiveröiset ja paljon harvemmat. Ennen ripseni kaartuivat luonnollisemmin, nyt ne tuntuvat piikkisuorilta tikuilta, ja yleisilmeeltäni näytän siltä kuin ripsiä ei olisi silmissäni ollenkaan – vai tuntuuko se vain siltä?. Kyllähän se harmittaa, ja paljonkin, mutta silti aion vielä palata takaisin pidennyksiin kunhan omat ripset saavat ensin hetken aikaa levätä. Pidennysten tuomat edut on omalla kohdallani niin huomattavat, että just nyt puntarissa omien ripsien kubtoa enemmän painaa huolettomuus ja se, ettei silmiä tarvitse siristellä pitkin päivää. Ehkä tässä pidennysten ”lepotauon” aikana voisin testata risiini- tai kookosöljyn ripsien kasvattajana, sillä niistä olen kuullut hyvää palautetta. Onko teillä kokemuksia? Ja oletteko te, joilla pidennykset on, pitäneet taukoja ripsistä ja miten omat ripset on reagoineet?

Haaste vastaanotettu!

10 kesäkuun, 2016

*yhteistyössä Roche

Olette ehkä huomanneet, kuinka blogiteksteistäni on aika ajoin saattanut rivien väleistä olla luettavissa, kuinka tyytymättön tällä hetkellä olen fyysiseen kuntooni? Suoraan sanottuna harmittaa, että olen päästänyt itseni repsahtamaan, vaikka vasta viime syksynä sain otettua itseäni niskasta kiinni ja aloitin treenaamisen hyvällä tahdilla Iwello-jengissä. Sitten tuli kovat pakkaset, pidempi flunssakausi ja siinä samassa motivaation totaalinen lasku. Juokseminen on siitä epäkiitollinen laji, että riittävän pitkän tauon jälkeen rytmi helposti katoaa ja juoksukunto huononee – sitä joutuu vähän kuin aloittamaan jälleen puolivälistä treenaamisen, kun yhtäkkiä lenkillä happi ei enää kuljekaan niin kuin ennen eikä jalka löydä tuttua askellusta. Pari viikkoa sitten kuvittelin jo päässeeni uuden alkukankeuden ohi, mutta kuinkas kävikään, tuli jälleen yksi flunssa, joka pakotti hiljentämään tahtia, ja nyt ei auta kuin odotella terveempiä lenkkipäiviä.

Ehkä jo liian moneen kertaan olen luvannut ryhdistäytyä, jättää överiherkuttelun ja lisätä lenkkejä viikoihini. Vähintään yhtä monta kertaa olen myös huomannut, kuinka vaikeaa se on ellei itselleen aseta jotain konkreettista tavoitetta, johon tähdätä. Parin kilon pudottaminen, yksi herkkupäivä viikossa, maratooni, tavoitteita löytyisi vaikka kuinka, mutta mikään niistä ei ole tuntunut motivoivan tarpeeksi. Ensin oli projekti uudenvuodenlupaus, sitten kesäkuntoon 2016 ja nyt ollaan melkein samassa pisteessä kuin puoli vuotta sitten. Mikään ei ole muuttunut, ainoastaan itsetuntoni on ottamassa takapakkia kaiken tämän lupailun ja lupausten pettämisen takia.

Mutta sitten tapahtui jotain. Eteen tuli ehdotus, josta en voinut kieltäytyä. Sain sen toivomani selkeän urheilullisen tavoitteen ja mikä vielä parempaa, pääsen yhdistämään liikunnan ja hyväntekemisen. Ilmoittauduin elokuussa Helsingissä järjestettävään Twilight Run & Walk -tapahtumaan, jossa juoksen lääkeyritys Rochen tiimissä kotimaisen syöpätutkimuksen, syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä tueksi.

Välillä tekee hyvää asettaa omat huolet oikeisiin mittasuhteisiinsa, sillä mitä on minun kipuilut kuntoni ja itseni kanssa verrattuna heihin, jotka taistelevat syöpää vastaan? Läheltäni on menehtynyt vahvoja naisia niin rintasyövän kuin kohdunkaulansyövänkin uuvuttamina, joten aihe on minulle sydäntä lähellä ja siksi haluan ehdottomasti olla mukana tukemassa tapahtumaa, jonka tuotto lahjoitetaan Syöpäsäätiön tutkimustyön tukemiseksi. Oli hyvin liikuttavaa lukea Lisää aikaa kanssasi -sivulta Maaritin tarina ja ymmärtää, että niin todella, vakavasti sairastuneilla on kaikilla yksi päällimmäinen toive – lisää aikaa.

Tavoitteeni elokuulle on juosta kunnialla maaliin saakka, onko matka 10km vai puolimaraton, sitä en vielä osaa sanoa. Joka tapauksessa selvää on, että kesän ajan on treenattava, ja oli lopputulos mikä tahansa, olen ylpeänä yhdessä Rochen kanssa tukemassa Syöpäsäätiön toimintaa. Olisipa muuten mahtavaa, jos tekin innostuisitte mukaan juoksemaan tai kävelemään lauantaina 6.8.Helsingin Hietaniemeen – otatteko haasteen vastaan?

Arkiapua

9 kesäkuun, 2016

Hädässä ystävä tunnetaan, niinhän sitä sanotaan. Sain eilen kokea lauseen todellisen merkityksen, kun rakas ystäväni Kerttu lupautui ottamaan Nooan ja Minean aamupäiväksi luokseen, jotta itse sain tehdä töitä.

Kuten tiedätte, teen kahta sivutyötä, blogia ja valokuvausta, mutta päätoimisesti olen hoitovapaalla, mikä tarkoittaa paljon yötöitä ja väsyneitä aamuja. Systeemi toimii juuri ja juuri, mutta pienikin poikkeama arkirytmeissä saa tarkan järjestelmäni kaatumaan niin että hommat lähtevät lumipallon lailla kasautumaan, ja yhtäkkiä huomaan olevani korviani myöten pulassa työhommien kanssa. Viime viikon sairastelu aiheutti sen, etten saanut yhtiäkään kuvia muokattua (jo puolikin tuntia näytön äärellä tuntui olevan silmätulehduksessa ihan liikaa), blogi päivittyi hitaasti ja myönnän, pieni paniikki ehti hiipiä takaraivoon, kun tiesin miten kaikki kasaantuisi. Itsepähän olen itseni tähän liemeen hankkinut, ja kuten olen sanonutkin, vasta vihoviimeisenä keinona olisin valmis luopumaan kummastakaan hommasta, sillä mitään pakkopullaa tämä ei koskaan ole ollut.

Kerttu huomasi ahdinkoni ja tarjosi auttavaa kättään, ja alun epäröinnin jälkeen päätin kuitenkin tarttua tilaisuuteen – miksi valittaa jatkuvasti epäonnestaan ellei itsekään ole valmis tekemään mitään muutoksen eteen? Meidän muuton aikana toinen ystäväni oli myöskin valmiina tarjoamaan apuaan lasten leikittämisessä, ja Minea ja Nooa on muutamaan kertaan ollut naapurissakin hoidossa, mutta muuten olemme pärjänneet omin avuin tai lastenhoitajan avustuksella silloin kun itsellä on ollut sovittua menoa. Nyt kuitenkin löysin itseni huristelemasta Kertulle heti aamusta, jätin lapset iloisina hoitoon ja suuntasin lähimpään kahvilaan läppärin ja kolmen muistikortin kanssa tekemään töitä parin tunnin ajaksi. Kolme tuntia ei vielä maailmaa mullista, mutta oli mulle iso juttu, niin henkisesti kuin konkreettisestikin. Vaikka nyt tuntuu siltä, että olen elämäni velkaa Kertulle, niin en voi sanoa yhtään katuvani eilistä. Päinvastoin, lapset olivat leikkineet perhepäivähoitoa, ja kaikki oli sujunut niin mutkattomasti, että nyt odottelen, milloin Kertun Kultasäihkeet-ryhmään voi ilmoittautua. Kiitos Kerttu, olet kultaakin kalliimpi ystävä!

Tältä näyttää meidän talo!

7 kesäkuun, 2016

Eilisestä eteenpäin meidän raksalla on näyttänyt kutakuinkin tältä..

…ja noin yhdeksän kuukauden jälkeen siellä näyttää tältä!

Voin sanoa, että tällä hetkellä fiilikset on aika katossa, vaikka samaan aikaan meinaa takaraivoon hiipiä paniikki sen suhteen, onko kaikki valinnat nyt varmasti osattu tehdä oikein ja onko vielä jotain, mitä pitäisi osata ottaa huomioon. Mun perusluonteeseen yksinkertaisesti vaan kuuluu epäillä jokaista isompaa päätöstä vielä päätöksen tekemisen jälkeenkin, niin kauan että Niko pistää pelin poikki ja toteaa kaiken olevan kondiksessa, joten älkää ihmetelkö, vaikka tässä vielä tulisi mitä muutoksia suunnitelmiin. Ja jos siellä Kylätimpureilla muuten luetaan tätä, niin no worries, luulen että Niko laittaa kampoihin ennen kuin ehdin ottaa puhelinta käteen!

Jo tässä vaiheessa on budjetti kasvanut jonkin verran, kun ikkunoita tuli muutama lisää alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna, ja paria ikkunaa suurennettiin. Kuvittelin muutosten vaikuttavan hintaan parin tonnin verran, mutta yllätykseksemme saadaankin ikkunamuutoksista maksaa lähes kymppitonni – mikä ei muuten todellakaan ole pikkuraha tiukan budjetin rakentamisessa! Tästä syytä luovuttiin mm niistä piiloränneistä, koska rahat ei vain yksinkertaisesti enää riittäisi päivittämään kaikkia pieniä yksityiskohtia kalliimpaan päin, ja meiltähän on tosiaan vielä sisätilat kokonaan suunnittelematta. Jotenkin en jaksa uskoa, että projektin edetessä vastaan tulisi enää kovin montaa kohdetta, jossa rahaa ennemminkin säästyisi kuin tuhlaantuisi..

Väriltään meidän talosta tulee muuten musta, mutta muutamat sisennysosat maalataan valkoisella. Tarkoitus ei ole tehdä peittävää mustaa, vaan väristä tulee kuultava niin että auringossa puunsyyt kuultavat himmeästi läpi. Parvekkeen kaideteema jatkuu sisällä, ja portaikko ja yläkerran kaiteet tulee samasta mustasta metallista, joten ymmärrätte ehkä, miksi mua niin paljon houkuttaisi se musta keittiö ja eteisen kaapit. Ääh, en tiedä, jahkailen varmaan senkin asian kanssa niin kauan, että Niko lopulta tekee päätöksen, ja mä elän tyytyväisenä sen kanssa. Pitäisi ehkä myös muistaa, että teit niin tai näin, kymmenen vuoden päästä se ei miellytä silmää kuitenkaan. Mutta hei sanokaa nyt jotain, miltä julkkari näyttää?

Ei ihan perusmaanantai

6 kesäkuun, 2016

Elämä alkaa vähitellen voittaa, vaikka yhä edelleen jokainen päivä mennään kipulääkkeen voimin, kun muuten kurkkukipu kasvaisi iltaa kohden lähes sietämättömäksi. Uusimpana oireena sain vielä silmätulehduksen, joten ei auttanut muu kuin käydä lääkärissä hakemassa tipat, ja samalla tsekattiin keuhkot, kurkku, korvat ja tulehdusarvot. Arvo oli jonkun verran koholla, mikä kuulema viittaisi vain ärhäkkään virustautiin, kun angiinaakaan ei ollut kurkun ärtyneisyydestä huolimatta. Jo viikon sairastettuani uskon kyllä vahvasti, että tällä hetkellä suunta on vain ylöspäin, ja tuskin tauti tästä enää voi uudelleen lähteä huonompaan päin, eihän!?

Maanantai on ollut muutenkin tavallista parempi, koska heti aamusta sovimme Essin ja Katriinan kanssa treffit, ja mä huristelin lasten kanssa kaupan kautta Essille. Tällä kertaa haluttiin mahdollisimman helpot treffit, joilla aika ei kuluisi keittiössä kokkaillessa, joten nappasin paikallisen marketin valmishyllyltä minipizzoja ja kokosin salaattibaarista jättimäisen salaatin. Nykyään tuntuu, että lasten kanssa on lähes mahdoton treffailla ellei mukana ole ruokaa, koska aina on joku välipala- tai ruoka-aika. Joskus on kiva laittaa ystäville ruokaa tai istua valmiiseen pöytään ja välttää hetkeksi se ikuisuuskysymys mitä tänään syötäisi, mutta onhan se kuitenkin niin, että lounaan valmistelu ja syöminen luo ihana oman hässäkkänsä treffeillä, eikä aina jaksa säätää mitään ylimääräistä. Itse asiassa tässä nykyisessä asunnossa olen tainnut kokkailla ns tavallista ruokaa vasta kerran, ja läheiset lounaspaikat on olleet huomattavasti kovemmassa käytössä kuin kotiliesi.

Minealle alkaa jo olla aika supertarkkaa, mitä milloinkin puetaan päälle, eikä yleensä varsinkaan mikään mun ehdottama kelpaa juuri sinä päivänä. Olen aika lailla päättänyt, että Minea saa jatkossa valita kaupasta tai kuvista kaikki uudet vaatteensa itse niin välttyisin turhilta ostoksilta, joita esim kaikki kollarivaatteet Minean kaapissa nykyään ovat kun tyttö on sitä mieltä, ettei kollaripaitoja tai -housuja päälleen pue. Parisen viikkoa sitten Minea valitsi Lindexiltä tämän tekonahkatakin, jonka lopulta myönnyin ostamaan, vaikka olenkin sitä mieltä, että nahkatakit kuuluu enemmän aikuisille kuin lapsille. Jo viime keväänä kauppoihin alkoi ilmestyä mustia ja vaaleanpunaisia nahkatakkeja pienille tytöille, mutta ihmettelen edelleenkin, miksi monet asiat aikuisten maailmasta täytyy tuoda koko ajan nuoremmille lapsille? Onko muka ihan ok, jos äiti ja alle kouluikäinen tytär pukeutuvat samalla tavalla? Samistelu Papun polvipaikoissa tai Vimman leteissä menee, mutta niissä muoti on ennemminkin tullut lapsilta aikuisille eikä päinvastoin. Toisaalta, pienten poikien kohdalla samaan asiaan ei kiinnitä mitään huomiota, pikkupoika on ennemminkin söpö pienessä puvussaan tai farkuissa ja tennareissa. En tiedä, mietinkö vain liikaa vai mitä sanotte, nahkatakki yes or no?

Iltapäivällä lähdimme vielä koko perhe käymään Nooan kummisedällä juomassa kahvit, ja yhdeksän aikaa istuin kotona sohvalla ihmetellen, mihin tämäkin päivä oikein hujahti. Ei hullumpi maanantai, vai mitä! Nyt toivotaan, että huomenna ollaan kaikki terveinä, niin Minea pääsee urheilukoulun ekaan kertaan ja mäkin ehkä uskallan hoitaa rästiin jääneitä kuvauksia pois.

Pehmeä lasku arkeen

3 kesäkuun, 2016

Muuton takia hommaa riittäisi täällä kotona varmaan vaikka viikoksi eteenpäin, mutta päätin ottaa vielä tämän päivän rennosti. Kuume on laskenut kokonaan, mutta keuhkot on täysin tukossa, ja kurkku kipeänä. Luulin, että ollaan menossa parempaan päin, koska pahin olo oli alkuviikosta, mutta erehdyin iltapäivällä lähtemään pikaiselle pyörähdykselle ruokamarkkinoilla – pukeutuneena melko kesäiseen säähän tietenkin. Tuuli oli niin kova, että hyvä jos mekko pysyi päällä, joten suht nopeasti päätettiin lähteä takaisin kotiin, harmi vaan että kotona olo alkoi heti mennä huonompaan suuntaan, ja nyt kurkku ja nenä on molemmat niin kipeinä, että parhaillaan koitan vältellä nukkumaanmenoa ja koko yön sängyssä pyörimistä. En tiedä, oliko se tunnin mittainen ulkona hilluminen se ainoa syy tähän, mutta fiksuna tyyppinä olisin varmaan vähintäänkin varustautunut paremmin noin niinkuin vaatteiden osalta.

Aamupäivällä kävin myöskin nopeasti lasten kanssa Lindexillä, koska huomasin monen t-paidan jääneen Nooalle pieneksi. Tilannetta pahentaa entisestään se, että pesukone saatiin liitettyä vasta pari tuntia sitten, ja koko perheeltä alkaa olla kaikki perusvaatteet noissa pyykkivuorissa, jotka meidän kylpyhuoneessa odottaa. Jepjep, tietääpähän ainakin, mihin viikonloppunsa käyttää!

Kauppareissulla nappasin laiskuuttani ruoat meille mukaan, ja kun Nooa nukahtikin vielä toisille päiväunille, niin saimme Minean kanssa hetken istua kaikessa rauhassa parvekkeella. Nämä on suht harvinaisia hetkiä, koska viime aikoina kaikenlaista kotihommaa on ollut niin valtavat määrät, että uniajat on suorastaan hujahtaneet tehden ties mitä muuta kuin leikkien Minean kanssa. Tiedän, että pian taas arkikin normalisoituu, vaikka ehkä raksa-aika tulee vielä omalla tavallaan luomaan haasteita ajankäytön kanssa, mutta ikuista ei ole sekään. Muistan kuinka kaikki aina varoittelivat rakentamisen kuormittavuudesta, kun puhuimme projektisuunnitelmistamme, mutta tosiasiassa mä luulen, ettei se kovinkaan dramaattisesti muuta mun ja lasten arkea mihinkään suuntaan.

Ainut paikka tässä meidän nykyisessä kodissa, joka on suunnilleen siistinä, on parveke, ja siksi valitsin tähänkin postaukseen vain parvekekuvia – luulen, että sotkua löytyy jokaisen kotoa jo muutenkin ihan tarpeeksi, ilman että sitä haluaa joka postauksesta katsella vielä täältäkin? Parvekkeelle käytännössä vain heitettiin kaikki pihakalusteet entisestä kodista, eikä lopputulos ole lähellekään sitä, mitä olen omakotitaloomme suunnitellut, mutta näillä mennään ainakin toistaiseksi. Kieltämättä mielessä on kyllä käynyt sekin, josko meidän kannattaisi jo nyt alkaa vähitellen hankkimaan uusia huonekaluja niin ettei kaikkea tarvitse ostaa kerralla, mutta en tiedä, osaanko kuitenkaan vielä tässä vaiheessa hahmottaa tulevan kodin sisustusta niin tarkasti, että olisin valinnoistani sataprosenttisen varma. Kertokaa te, jotka olette joskus rakentaneet, hommasitteko kaiken tarpeellisen vasta uuden valmistuttua vai etukäteen luottaen omaan sisustusmakuunne? Mun ongelma ehkä on juurikin se, ettei itselläni oikeastaan ole minkäänlaista sisustusmakua.

Yksi kesäinen vinkki pitää vielä jakaa teillekin, nyt nimittäin saisi näitä meidänkin lasten käytetyimpiä kenkiä aika hyvällä alella! Vielä 5.6. saakka Crocsilta* saa kaikista normaalihintaisista kengistä 25% alennusta koodilla VIP25 niin netistä kuin Helsingin Keskuskadun, Vantaan Flamingon, Lempäälän Ideaparkin, Turun Hansan ja Kuopion Matkuksen liikkeistä. Jos siis on vielä kesäkenkiä hankkimatta, tai syksyn sadekeleiltä puuttuu värikkäät kumpparit, niin parin päivän ajan olisi mahdollisuus shoppailla edullisemmin Crocsilla.

*kuvan kengät saatu

Testissä uudet nukkumisjärjestelyt

1 kesäkuun, 2016

Kuvittelin, että muuton jälkeen voisin huokaista helpotuksesta ja palata normaaliarkeen, mutta tänään aamu-ulkoilujen aikana olo alkoi tuntua koko ajan huonommalta, väsyneeltä ja voimattomalta. Siinä kahden jälkeen olin jo täysin poikki, ja nukahdin itsekin Nooan nukkuessa ja Minean katsoessa padia. Heräsin korkeassa kuumeessa ja tajuttomassa kurkkukivussa. Ainut mitä sain aikaan oli viestitellä Nikolle ja kysellä kotiintuloaikaa, mutta muuten makasin sängyssä kaiken mahdollisen ajan. Miten nämä taudit ei vieläkään ole ohi, vaikka eletään jo kesäkuuta?!

Tässä nykyisessä kodissa on niin pienet makuuhuoneet, että Nooan pinnistä ei mitenkään saanut mahtumaan meidän makkariin niin kuin se aiemmin on ollut. Ajattelin, että nukkukoon vaikka olkkarissa, kunhan en joudu öisin ravata kahden huoneen väliä moneen kertaan. Molemmat lastensängyt kuitenkin jäi muutossa lastenhuoneeseen, ja nyt Nooa nukkuu siellä jo kolmatta yötä. Nukuttaminen on ollut vaikeampaa kuin yleensä, mutta sitä en osaa sanoa johtuuko se uusista nukkumajärjestelyistä vai uudesta osoitteesta. Yöt on onneksi menneet hyvin, ja Nooa nukkuu noin iltayhdeksästä aamuviiteen, jolloin alkaa pätkittäinen heräily ja kello kuusi ollaan jo ylhäällä. On varmaan selvää, että aamut on tooosi väsyttäviä ja vaatisivat että mä pääsisin iltaisin ajoissa nukkumaan. Syksyllä kun töihinpaluu on edessä, on myös pakko keksiä uusia keinoja mun valokuvaus- ja blogihommiin, jotta paketti saadaan balanssiin. Hyviä ideoita, anyone?

En enää muista, missä iässä Minea siirrettiin omaan huoneeseen, saattaa olla että se tapahtui joskus päälle puolitoistavuotiaana. Oikeastaan nukkumisjärjestelyillä ei muuten ole juurikaan väliä, mutta vakaa toivomus on, että syksyllä molemmat nukkuu täysiä öitä, niin ettei mun tarvitse työpäivinä heräillä lasten kanssa. Teiltä varmasti löytyy kokemusta ja hyviä vinkkejä näihin uniasioihin, joten mielelläni kuulisin, miten teillä tehdään / on tehty!

Väliaikaiskodissa

30 toukokuun, 2016

Ajelin tänään viimeistä kertaa vanhan kodin pihatietä, Minea istui kyydissä ja mietti, viihtyyköhän ne uudet asukkaat meidän kodissa. Vastasin sen, mitä ensimmäisenä mieleeni tuli ja sanoin, että varmasti viihtyvät, koska koti on se paikka, jossa saa asua omien rakkaidensa kanssa, eikä sillä ole väliä vaihtuuko osoite, kun ihmiset ympärillä on samat. Niin tosiaan, vaikka nyt tuntuukin vähän haikealta, ettei lähipuisto enää ole se sama tuttu junapuisto tai ettei parin metrin päähän naapuriin voi varpaisillaan juosta leikkimään parhaan kaverin kanssa, niin tärkeintä on edelleen se, että meidän koti muutti tänään samalla kuin mekin. Ei meidän koti ole enää siellä, missä on oudot tavarat makuuhuoneissa ja vieraat astiat keittiön kaapeissa, joku muu jatkaa tästä eteenpäin sen kodin tarinaa ja me kirjoitamme omaamme samalla kun tontilla seinät nousevat suojamaan tulevaa kotiamme. Jos voisin valita, niin pikakelaisin nämä tulevat kahdeksan kuukautta siihen päivään kun jälleen pakkaamme tavaramme ja siirrämme ne sellaiseen paikkaan, josta emme hetkeen lähde – luulen, että tuleva koti on se, jossa vielä vietetään niin rippijuhlia kuin valmistujaisiakin.

On ehkä sanomattakin selvää, että mennyt viikonloppu on ollut sekä rentouttava ja ilahduttava että väsyttävä ja touhukas. Rakkaiden ystävien hääpäivän osuminen samalla viikonlopulle muuton kanssa oli ehkä se viimeisin toive, mutta kun asialle ei mitään voinut, niin oli mentävä näillä ehdoilla. Ainut vaihtoehto meille tosiaan oli käyttää muuttofirmaa apuna, joten lauantaina sillä välin, kun ajelimme kohti Heinolaa, kävi Niemen pojat kantamassa kaikki isot tavarat vanhasta osoitteesta uuteen, ja sunnuntaina pääsimme suoraan ihastelemaan lähes valmiiksi sisustettua kotia. Paitsi että tietenkin muuttolaatikoissa ja muussa pikkutavarassa riitti niissäkin eiliselle hommaa niin, että olimme Nikon kanssa nukkumassa vasta puolen yön aikoihin. Tänään lähdimme heti aamusta siivoamaan vanhan asunnon ja valmista taisi olla vasta kahdeksan aikoihin. Nyt me nukutaan jo toista yötä uudessa kodissa, mutta koti on täynnä muuttolaatikoita, ja vasta pari ollaan ehditty purkaa. Sohva ei tunnu millään istuvan nykyiseen olohuoneeseen (ei se entisessä asunnossa tuntunut näin jättimäiseltä), kaappitilaa on aivan liian vähän, kerrostalon ylin kerros on suht kuuma näillä ilmoilla ja lapset tuntuu kiljuvan innostuksissaan ihan liian paljon siihen nähden, että nyt asutaan kerrostalossa. Luulen, että tämä kaikki on vain sopeutumisvaikeutta ja viikon päästä tilanne näyttääkin jo ihan erilaiselta. Ja vielä sekin, että mun stressitason pahin nostaja on puolivalmis ja sotkuinen mikä tahansa, joten kunhan tavarat alkaa löytämään omat paikkansa niin mekin päästään kiinni arkirutiineihin.

Lapset ei tunnu olevan muutosta juuri lainkaan ihmeissään, vai tuleeko reaktiot vasta myöhemmin, en tiedä? Varmasti pahempaa oli se, että samaan aikaan kodin vaihtuessa Minea ja Nooa oli kaksi yötä hoidossa Nikon vanhemmilla. Joka kerta kun Minea on ollut yli yhden yön hoidossa, tyttö kiukuttelee seuraavan päivän kotona protestoiden meille ikäväänsä. Tänään illemmalla Nooa osoitti kaksilla superraivareilla reagoivansa aika samansuuntaisesti, joten nyt pidän sormia ristissä, ettei huomisesta tulisi täysin mahdoton päivä. Kyllähän sen kuitenkin ymmärtää, sillä vaikka itsellekin pienet irtiotot perusarjesta on tarkoitettu virkistämään fiiliksiä, niin sen jälkeen on vain entistä vaikeampi tarttua normirutiineihin kiinni ja kaikki takkuaa hetken aikaa. Monesti mietinkin, että ehdottomasti helpoimmalla pääsisi kun kaikki vain elettäisi tavallista arkea ihan jokainen päivä, mutta silloin jäisi nämä erikoisemmat elämykset kokematta, eikä pääsisi sanomaan että oli se sen arvoista. Jos mietin mennyttä viikonloppua, niin ensinnäkin muutto olisi ollut mahdoton hoitaa lasten kanssa ja häät, noh ne nyt vaan yksinkertaisesti oli mahtavat! Niin mahtavat, että väsymys painaa vieläkin. Hyvää yötä, ehtii sitä huomennakin!

Kotikirppis 29.5.

27 toukokuun, 2016

Viikonlopun aikana meillä muutto etenee siihen pisteeseen, että maanantaina luovutetaan avaimet uusille omistajille ja itse nukutaan jo uudessa osoitteessa. Lähes kaikki tavarat alkaa olla pakattuna, ja samalla on inventoitu monta kassillista meille tarpeetonta tavaraa odottamaan seuraavia käyttäjiä. Niinpä ajattelin, että nyt tulevana sunnuntaina voi meille tulla halutessaan penkomaan tavara- ja vaatesäkkejä, lupaan että kaikki lähtee edullisesti uusille omistajille, ja osa jopa ilmaiseksi. Tavaraa ja vaatetta löytyy ainakin kymmenen kassillista, on leluja, joitain astioita, reseptikirjoja, kenkiä ja mun ja lasten vanhoja vaatteita. Mitään kovin upeaa ja erikoista tuskin meillä on, mutta kaikenlaista perustavaraa ja lastenvaatteissa meille pieneksi jäänyttä (alle 110-senttistä). Tulkaa sunnuntaina tekemään löytöjä, jos satutte olemaan lähistöllä!

Pää sekaisin pandoista

25 toukokuun, 2016

Kun kaikki muutkin haluaa, niin tottakai munkin on saatava! Olen koittanut miettiä, mikä se on se juttu, joka saa meidät sekoamaan jostakin tavarasta tai vaatteesta niin paljon, että siitä tulee pakko saada. On ihan pakko saada sitä ja pakko saada tätä, aina (jos juuri koskaan) uuden ostamiselle ei ole järkevää perustelua, mutta itselleen voi helposti perustella sen, miksi meidän kannatti ennemmin sijoittaa rahat audiin kuin skodaan, tai kun köyhän ei kannata ostaa halpaa, niin tottakai haen Vepsäläiseltä Artekia mieluumin kuin Ikeasta Hemnesiä. Ja nimenomaan kannattaa – tai todellisuudessa ehkä ei, mutta nykyään niin monilta löytyy koti täynnä brändejä, joihin kymmenen vuotta sitten vain rikkailla oli varaa. Enää materia ei kerro juuri mitään ihmisen todellisesta varallisuudesta, vaan materian hamstraamisesta ja kaikenlaisesta hifistelystä on tullut harrastus, johon hurahtaa niin miehet kuin naisetkin.

Kuulun itsekin niihin, jotka tuhlaa aika ajoin rahaa joskus järjettömältäkin tuntuviin asioihin, ja silloin kun ihan oikea tarve herää, haluan yleensä viimeisintä muotia tai uusinta tekniikkaa. Ajattelen, etten halua ostaa jo valmiiksi vanhentunutta, kun tiedän esimerkiksi tekniikan etenevän huimaa vauhtia eteenpäin, ja mitä tulee nyt vaikka kodinkoneisiin niin yhtäkkiä huomaan, kuinka elintärkeältä itsensä viilentävä astianpesukone tai automaattisulatuksella toimiva pakastin alkaakaan tuntua, vaikka aikaisemmin olen hyvin pärjännyt ilmankin. Ilmiö on kuin vyöryvä lumipallo, joka alkaa muutamasta ostoksesta, leviää kaveripiirissä, kasvaa valtakunnalliseksi villitykseksi ja kohta huomaat, kuinka onkin pakko saada vähän kaikenlaista. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että tavaraa on haalittu nurkkiin useamman vuoden ajan ja jatkuvasti kasvavalla innokkuudella, joten on aika vastareaktioille eli niille, jotka vastustavat liiallista kuluttamista kaikissa muodoissaan.

Monella mittapuulla kuluttaminen onkin täysin turhaa, mutta itseäni ehkä eniten huvittaa se, miten erilaisia kulutustottumuksia arvotetaan yhteiskunnassamme. On ok matkustaa lentokoneella hankkimaan elämyksiä maapallon toiselle puolelle tai panostaa kuukauden palkka laadukkaaseen stereojärjestelmään, kukaan ei myöskään kyseenalaista rahankäyttöäsi, jos kerrot harrastavasi ruoanlaittoa ja satsaavasi erikoisempiin raaka-aineisiin, mutta lastenvaatteet on yleisen arvostelun alaista, ellei jopa naisille tyypillinen, pinnallinen harrastus, jota ei luokitella samantasoiseksi itsensä toteuttamiseksi kuin vaikkapa elokuvissa käyminen tai hyvän viinin nauttiminen. Meikit, lastenvaatteet, bikinifitness – jos jokin on tyypillistä vain naisille, on se turhaa hömppää.

”Mä oon ilonen, että oon netistä löytänyt ryhmän, jossa äitit jakaa saman intohimon näihin lastenvaatteisiin!”

”Suomalaiset ei tykkää kehuista, lastakaan ei saa sanoa kauniiksi tai se ylpistyy. Ajatellaan, että merkkivaatteissa lapsi oppii leuhkaksi, mut en mä sille lapselle mitään merkkiä hehkuta. Ihan normaalituloisia mekin ollaan, mut säästän sitte jostain muusta (en tupakoi tai käytä alkoholia).”

”Kaikessa, missä vain pystyn katson ensin tuotteen ekologisuutta ja eettisyyttä, sitten vasta tulee hinta. Kyllä meidän ruokakassikin varmaan maksaa normaalia enemmän, mutta valitsen luomua, koska se on tärkeä valintakriteeri meille.”

”Miksi on hyväksyttävämpää ostaa cittarista? Ostat kympin rätin, joka on käytön jälkeen roskissa, materiaali voi olla epämukavaa ja vaate on niin sukupuolikuositettu, ettei sitä voi kierrättää sisaruksilla.”

”Miks lapsilla pitäisi olla huonompaa? Meillä lapset saa parasta ja ite pärjätään vähän vähemmälläkin.”

Miksi ihmeessä kukaan sitten haluaisi panostaa lastenvaatteisiin? Eikö nykyäideillä ole parempia kohteita, joihin rahansa käyttää tai onko lattemammojen arki sisällötöntä hömppää, jossa syvempiä haavoja paikataan pakonomaisella ostamisella? Jos lastenvaateharrastajien vastauksiin on uskomista, niin vaatteista vain on tullut niin arkipäiväisiä arvovalintoja, että niillä – ihan niin kuin silläkin maksaako ruokakaupassa pientä extraa saadakseen riiston sijasta luomua ja reilua kauppaa – halutaan sekä vaikuttaa että osoittaa kuuluvansa tiettyyn pienemmän piirin porukkaan. Kun kahdet bugikset rullaavat toisiaan vastaan pikkukaupungin kaduilla, äidit voi hymyillä toisilleen tietäen, että ovat jollain tapaa samalla aaltopituudella, ehkä hiekkalaatikolla jopa saada sen tarvittavan rohkeuden lähestyä toista tutulla keskustelunaiheella. Se voi hyvin olla kantoliinassa toimivaksi todettu trikookangas tai Bobon harvinaisempi kuosi joka yhdistää, arkipäiväisten valintojemme perusteella ei kuitenkaan ketään ole syytä nostaa jalustalle tai katsoa alaspäin.

”Onhan se vähän hullua tuhlata näin paljon rahaa näihin, ja vaikka tää on kivaa ja vähän kuin harrastus, niin on tää myös jonkinlainen riippuvuus. Mutta mieluumin tämä kuin joku pahempi.”

”Tarkkaa rahamäärää en osaa tähän sanoa mut veikkaan 500€/kk. Mut ei kerrota sitä kellekään!”

”Vaatteet on nykyään mulle tosi tärkeitä, koska haluun että lapset näyttää hyvältä. Ostan mä myös hm, lindex ym jos vaan silmää miellyttää, mutta niissä jälleenmyyntiarvo on aika huono.”

”Facebook-ryhmissä jos näkee jonkun päällä jotain kivaa, niin sitä rupee myös itsekin haluamaan x2.”

”Jos mun kaveri pukee lapsensa mihin sattuu, niin ei se mua kiinnosta ollenkaan. Silti tuntuu, että muilla on aina sanottavaa mun vaatevalinnoista, koska laitan niihin enemmän rahaa. Se taitaa olla ongelma vaan muille, ei mulle itelle.”

Myös meiltä löytyy lapsilta vaatteita, jotka eivät ole olleet välttämättömyys, vaan ne on hankittu ihan yksinkertaisesti siksi, että kuosi on miellyttänyt silmääni. En maksa vaatteista tai mistään muustakaan tavarasta ylihintaa, ostan suurimman osan uusista vaatteistamme hyödyntäen alekoodeja ja pidän vaatemäärän suht vakiona laittamalla jatkuvasti vanhoja vaatteita kiertoon. Koska ostan laadukkaita lastenvaatteita, olen myös voinut säästää monet Minean vanhat vaatteet odottamaan Nooan kasvamista, ja lisäplussana useat hieman hintavammat merkit on myös ekologisempia ja vastuullisempia. Valitettavasti ketjuliikkeistä harvemmin saa muuta kuin halvan tuotannon tavaraa, ja kotimaisesta, ekologisesta tai luomusta joutuu maksamaan extraa, laatu ja pienyrittäjyys kun maksaa.

Parasta kaikessa taitaa olla se, että meillä on mistä valita ja jokainen voi itse päättää, missä arjen valinnoissa tukee mitäkin arvoja. Raja on useinkin melko häilyvä, ja vaikka itsekin haluan ostaa kotimaista tai laadukasta pelkän halvan sijaan, niin samalla tulee myös ostettua jotain vain ulkonäön tai brändin vuoksi, tai halpisketjussa asioidessani unohdan, millaisen tuotantoprosessin vaatteet ovat läpikäyneet. En kiellä etteikö meidänkin pihassa olisi uutta mersua, jos siihen olisi varaa (mitään en tiedä merkin ”paremmuudesta”, mutta onnistunut brändäys mersulla ainakin on), ja tuskin silloin kukaan tulisi viereen kommentoimaan, kuinka pinnallista elämäni on siksi että hankin uuden, kalliin auton, joten eikö vaatteille voisi antaa harrastuksena saman arvon kuin mille muulle tahansa tavaralle tai elämykselle? Ehkä me silloin jopa huomattaisi, kuinka yksittäisestä vaatteesta voi tulla merkittävämpi kuin kertakäyttöinen kaatopaikkatavara, jolla ei lyhyen käyttöikänsä jälkeen ole enää mitään arvoa.

*Lainausmerkeissä lukevat sitaatit on kerätty Facebookin vaateryhmäläisten haastatteluista.

Uutuuksia Designtorilla ja yhdet Oktonautti-bileet

23 toukokuun, 2016

Tuntuu hassulta ajatukselta, että eläisin parhaillaan elämäni ruuhkavuosia, kun olen aina mieltänyt ruuhkavuosi-sanan pieniin lapsiin ja työssäkäymiseen. Mähän olen hoitovapaalla, ja siltikin tuntuu siltä, että tekemistä on koko ajan, aamulla herään ja yhtäkkiä onkin taas ilta ja aika laittaa lapset nukkumaan. Nautin elämästä koko ajan täysillä, mutta tottakai mietin myös sitä, ajattelenko parin vuoden päästä, että pienlapsiaika Nooan ja Minean kanssa meni liian nopeasti. Onko kuitenkaan fiksua tehdä kahta sivutoimista työtä hoitovapaan aikana? Millaista arkeni olisi ilman mitään muita velvoitteita kuin lastenhoito? Olenko liian läsnä somessa, pitkin päivää, lähes joka tilanteessa? Vaikka epävarmuus välillä iskeekin, niin loppujen lopuksi olen sataprosenttisen varma siitä, nämä päätökset on olleet oikeita ja antavat mulle mahdollisuuden olla jotain muutakin kuin 24/7 lasten- ja kodinhoitaja. Rakastan äitinä olemista, mutta luonteeltani olen kuitenkin niin kunnianhimoinen, että tarvitsen vastapainoa kotiarjelle, jotain sellaista jossa saan rauhassa suorittaa ja kilpailla omaa osaamistani vastaan.

Parasta vastapainoa arjelle on ystävien tapaaminen. Viikonloppu oli meillä täynnä ystäviä (ja tavaroiden pakkaamista), ensin lauantai alkoi mun osalta kuvauksella ja siitä jatkoin Minean kanssa pyörähtämään Designtorilla ja ystävän pojan synttäreillä. Nooa jätettiin nukkumaan päiväunia kotiin, joten oli ihan todellista luksusta istua kahvilla kaikessa rauhassa, huolehtimatta siitä mitä meidän pieni vilperi ehtii sotkea tai tuhota sillä välin, kun äidin katse välttää. Voin jopa tunnustaa istuneeni ystävän sohvalla melkein puoli tuntia, joka on varmasti pisimpiä aikoja sitten Nooan syntymän. Ei ollenkaan huono lauantai keskellä pahinta pakkaushässäkkää ja muuton järkkäilyä!

Jyväskylän designtori oli mulle uusi tuttavuus, vaikka se on käsittääkseni järjestetty jo aiemminkin. Odotin ehkä jotain isompaa, mutta Jyväskylässä kaikki erikoisemmat jutut on yleensä suht pienessä mittakaavassa, ja onhan tämä melko pieni kaupunkikin. Paikalla oli enimmäkseen korumyyjiä ja näiden lisäksi muutama kiinnostava uutuus kuten hieman erikoisempia aikuisten ja lastenvaatteita valmistava MuKaVa ja designvalaisimia suunnitteleva Himmee. Uhanan pisteellä oli myynnissä upeita (ja mun kukkarolle liian kalliita) neuleita ja mekkoja, ja ihanalta Minna bakesilta lähti mukaan keksejä ja cupcakeja. Pääsin ekaa kertaa maistamaan uutuusmakua strawberry milkshake eikä se muuten pettänyt odotuksia! Mitenhän olisi, jos järjestäisin meidän väliaikaiskodissa kesäkuun puolella ”tuparit” niin olisi hyvä syy tilata jotain herkullista Minnalta? Minea ainakin suunnitteli parhaille ystävilleen oman huoneensa tupareita, joten kait sitä voisi jossain välissä kutsua aikuisiakin.

Designtorilta jatkettiin ystävän pojan 5-vuotissynttäreille, jotka kulki Oktonautti-teemalla. Vietiin kerrankin lahjaksi jotain muuta kuin legoja (haha mun luottolahja silloin kun en keksi muutakaan), kun törmäsin kaupassa junior monopolyyn. Ihanin kortti löydettiin jälleen kerran mistäs muualtakaan kuin Harjun paperista, josta lähti mukaan kaikenlaista muutakin kivaa pientä. Synttäritarjoiluiksi Laura oli tehnyt pöydällisen superhyviä herkkuja ja Oktonautti-kakku oli tilattu paikalliselta leipojalta. Yleensä ihmiset ei juurikaan välitä kakkujen sokerikuorrutteista, mutta mun on myönnettävä, että söin tätäkin kakkua kaksi palaa kun nimenomaan tuo kakun päällinen on niin koukuttavaa.

Synttäreillä lapset pelasivat bingoa, leikkivät partsilla vuoroin oktonautteja ja vuoroin pientä merenneitoa ja me aikuiset istuttiin sohvalla, noh tekemättä mitään. Lauran perheeseen syntyi vuoden alussa toinen lapsi, ja mietin siinä vauvaa katsellessani että mun vauvakuumeeni on selkeästi lähes kadonnut. On ihana katsella pikkuruisia vauvoja ja todeta, että meidän osalta jatkuvat yövalvomiset ja iltaitkut on onneksi ohi, ja tästä eteenpäin voin jälleen tasapainotella perheen ja oman ajan välillä, etsien sitä itselleni sopivaa komboa. Tuleva syksy ihan varmasti mullistaa nykyisen arjen kokonaan, mutta toivon että yksi asia säilyy – ystäviä nähdään paljon jatkossakin!

Mielikuvituksellisia leluja, joista sisustajakin tykkää!

20 toukokuun, 2016

*postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä BR-lelujen kanssa

Katsokaahan mitä uutuuksia meidän lastenhuoneesta löytyy! Ihania, iloisen värikkäitä puuleluja, joista on innoissaan niin lapset kuin vanhemmatkin. Materiaalina kestävä ja tyylikäs puu, leluissa kekseliäät toiminnot lapsen kehitystä tukemaan ja leikit, jotka jaksaa innostaa uudelleen ja uudelleen – me tykätään!

Nämä BR-lelujen ilahduttavat puulelut on meille jo toinen tuttavuus BR-lelujen omista lelusarjoista. Ennestään meiltä löytyy muutamia kylpyleluja kuten puuhapiste saunan ovessa, hauska kalastuspakkaus, jonka voi kiinnittää vaikka ammeen reunaan ja vaahtomuovitarrat, joita voi ”liimailla” vedellä kaakeleihin tai saunan oveen – ehkä muistattekin tämän postauksen kylpyleluista?. Vaikka meidänkin lapsilla on ikäeroa kolme vuotta, innostuu molemmat kylvyssä leikkimään näillä leluilla ihan yhtä innoissaan eikä vedellä roiskimiselle tunnu millään tulevan loppua. Kalastaminen on vielä aavistuksen hankalaa Nooalle, mutta puuhapisteestä tykkää kummatkin, ja kylpyhelistimistä on ollut pitkäikäistä iloa aluksi ”kuivan maan” leluina ja nyt kylvyssä. Nooalle ja Minealle on kylpeminen jo itsessään yksi lempipuuhista, hauskoilla leluilla höystettynä siitä tulee entistäkin kivempaa.

BR-lelujen omasta lelusarjasta löytyy kylpy- ja puulelut niin vauvoille (0-1 vuotta) kuin taaperoillekin (1-3 vuotta). Lelut on suunniteltu niin, että ne kulkevat lapsen kehityksessä mukana aivan vauvakuukausista lähtien innostaen mielikuvituksellisiin leikkeihin ja tukien lapsen kehityksen eri osa-alueita. Ensimmäisten vuosiensa aikana lapsi kehittyy hurjaa vauhtia tärkeiden taitojen osalta kuten oppiminen, motoriset taidot ja luovuus, joten BR:n lelusarja on suunnattu nimenomaan näihin tärkeisiin ensimmäisiin vuosiin. Jokaiseen BR-leluun on merkitty, mitä kehityksen osa-aluetta leikki erityisesti vahvistaa – esimerkiksi meidän puisen palloradan kerrotaan tukevan taaperon fyysistä kehitystä ja osittain myös oppimista ja luovaa ajattelua. Onhan se aika mahtavaa tietää, että kaikkien barbien ja angry birdsien joukosta meiltä nyt löytyy myös leluja, joiden kehittelyssä on ihan oikeasti mietitty myös lapsen kasvua ja sen tukemista! Ja tiedättekö mitä? Kaikilla BR:n omilla leluilla on tyytyväisyystakuu, joka takaa sen ettei turhia leluja pääse kertymään lelukaapin nurkkaan. Jopa avatunkin lelupakkauksen voi nimittäin käydä 14 vuorokauden sisällä vaihtamassa toiseen leluun, jos ostos ei ollutkaan nappivalinta.

Mä luulen, että monet vanhemmat tuskastelee jo nyt liian suuren lelumäärän kanssa, meillä se on korostunut etenkin nyt muuton alla, kun tavaraa pitäisi pakkailla muuttolaatikoihin ja samalla olisi hyvä karsia kaikki ylimääräinen. Niinpä päätin jo joku aika sitten, että jatkossa leluissa panostetaan laatuun määrän sijasta, ja säilytystilan vähyyden vuoksi hankitaan enimmäkseen leluja, jotka ovat riittävän tyylikkäitä olemaan lastenhuoneen lattialla tai esillä avohyllyllä vaikka koko ajan. Kaikki BR-puulelut täyttävät nämä kriteerit, sillä ne on valmistettu ekologisesta, kestävästä puusta ja ovat helposti rikki meneviä muovileluja myös huomattavasti tyylikkäämpiä! Innostuin asiasta itse asiassa niinkin paljon, että nyt meillä on lähes puolet nykyisistä leluista lähdössä kierrätykseen ja hankintalistalle puolestaan pääsivät ainakin kaupunkipalikat, pinottavat voileivät kauppa- ja ravintolaleikkeihin sekä ihastuttavat paloasema ja parkkitalo Nooalle.

Tällä hetkellä meillä on leikeissä ollut puinen ”autorata”, Nooan arkki söpöine eläimineen, ksylofoni ja kauppa jonka mukana tulee kivoja puisia herkkuja ja rahoja. Kaikki on olleet ahkerassa käytössä, mutta selkeiksi suosikeiksi on nousseet kassakone ja ksylofoni, jotka löytävät lasten leikkeihin päivittäin. Autoradalta Nooa laittaa huristelemaan kaiken minkä käsiinsä vain löytää, ja kassaleikeissä lapset kilpailee siitä, kumman vuoro on istua myyjän paikalla. Aika hellyyttävää on myös katsoa, kuinka Nooa pimputtelee omia säveliään ksylofonilla ja koittaa samalla laulaa mukana, vaikka ei juuri muuta osaakaan kuin pitkän aaaaaaaan. Jokainen tyylillään ja omien taitojensa mukaan, sehän se juuri on ideanakin näissä kehitystä tukevissa leluissa!

Ensi keväänä ajattelin sisustaa Nooan tulevan huoneen näillä veikeillä puuleluilla, ja Minean huone täyttyköön erilaisilla lego friendseillä sun muilla isomman tytön tavaroilla. Luulen, että leikkimökkiinkin saadaan aika kiva kauppa aikaan, kun kerään sinne kassakoneen lisäksi kaikenlaisia puisia syötäviä ja kodinkoneita, kuten kahvinkeittimet ja leivänpaahtimet. Värimaailmaakaan ei tarvitse erikseen suunnitella, kun värikkäistä leluista saa varmasti sitä kaivattua piristystä kokonaisilmeeseen, ja kun tyylipisteistä ei ole tingitty niin enää ei niin haittaakaan vaikka lelut joskus kulekutuisivat sinne olkkarinkin puolelle!

Kesän eka retki

18 toukokuun, 2016

Siitä saakka kun Minea täytti kaksi, me ollaan käyty joka kesä Ysitien lemmikissä eli kotieläinpihalla, joka sijaitsee noin vartin ajomatkan päässä Jyväskylästä. Lasten myötä on muutenkin kaikista mahdollisista tapahtumista ja kivoista paikoista tullut ihmeen tärkeitä, sillä huomaan raahautuvani ihan jokaikisiin kissanristiäisiin, jos luulen lasten tykkäävän siitä. Kaikki lapsille järjestetty, perusarjesta poikkeava on juuri niitä hauskoja muistoja, joista puhua jälkikäteen. Minea on jo siinä iässä, että tyttö osaa itsekin sano mihin haluaa lähteä ja mihin ei, ja mikä ehkä kaikkein tärkeintä, Minea ihan selkeästi tykkää suunnitella reissuja, pakkailla eväitä ja myöhemmin katsoa kuvia tapahtumista. Välillä tuntuu, että on ihan sama missä sitä kaverin kanssa touhuaa, mutta sitten taas tällaisiin erityispäiviin liittyy niin paljon sitä kaikkea muutakin, että nekin on muistorikkaita kokemuksia.

Tänään meillä siis oli perhekahvilan porukan kanssa yhteinen retki Ysitien lemmikkiin, josta löytyy reilu kymmenkunta erilaista eläinlajia, kaikki suht pienellä alueella niin että pienempikin lapsi jaksaa helposti kävellen kiertää aitaukset. Se, mistä tykkään erityisesti näillä pienemmillä eläinpihoilla, on rentous ja se, että lapset pääsee tutustumaan eläimiin ihan eri tavalla kuin vaikka Korkeasaaressa. Eläimet on kaikki nähtävissä lähes koko ajan, niitä pääsee silittämään ja syöttämään ja ilmapiiri on muutenkin kivan kotoisa. Eläinten katselun lomassa välillä käytiin keinumassa ja välillä pysähdyttiin grillaamaan ja evästämään, omistajatkin pyöri pihapiirissä juttelemassa meidän kanssa ja kertomassa eläimistä.

Minea tykkäsi tänäkin vuonna varmasti eniten pupujen saaresta. Alueen keskellä asustaa puput, joiden joukkoon pääsee kävelemään ja jos hyvä säkä käy, niin puput tulevat ihan lähelle siliteltäviksi. Meidän vierailu sattui siinä mielessä hyvään aikaan, että ilma oli melko viileä ja kaikki eläimet jaksoivat tulla aitojen vierustoille ihmettelemään vierailijoita eikä paarmat ja ampiaiset kiusanneet vielä ollenkaan, toisin kuin viime vuonna keskikesän aikaan. Kesän ajan Ysitien lemmikissä pääsee myös kokeilemaan ponilla ratsastusta, kun Elsa-poni satuloidaan vieraille aina klo 12 ja 14 joka päivä.

Minealle retkestä oli varmasti enemmän iloa kuin Nooalle, mutta yllättävän paljon Nooakin tuntui kaikesta ymmärtävän. Nooa ei uskaltanut kokeilla ponin selässä istumista, mutta ruokki vuohia ja lampaita yhdessä Minean kanssa ja kävi silittelemässä pupujakin. Mulla unohtui aamun kiireissä kamera kokonaan kotiin, joten nämä kuvat nappasin pikana kännykällä, koska olihan se ihan pakko kuvata lasten kesän ensimmäinen retki. Luulen ettei Ysitien lemmikissä enää käydä toista kertaa tänä kesänä, koska kesän ohjelma tuntuu aina olevan muutenkin niin täynnä, mutta Jyväskylän seudulta löytyy paljon muutakin tekemistä, hyvänä esimerkkinä ihan Ysitien lemmikin lähettyviltä löytyvä Nokkakiven puisto. Sitten on tietenkin kaikki nämä perinteiset Särkkikset ja Lintsit, joissa koitetaan myös ehtiä käymään, ei tietenkään millään aikataulutetulla kiireellä paikasta toiseen juosten, vaan kesäfiiliksellä reissataan sinne mihin mieli tekee. Mitkä on teille niitä jokakesäisiä käyntikohteita?

Meillä on koti!

17 toukokuun, 2016

Niin ne vaan alkaa asiat järjestymään parhain päin meidänkin perheessä eikä stressaamista asunnosta tarvinnut lopulta edes aloittaa. Olin koko ajan ihan varma, että meille sopiva asunto ilmestyisi vielä jostakin, ja niinhän siinä nyt kävi, että vihdoin voimme sanoa tietävämme tulevan osoitteemme. Saimme nimittäin kuulla, että ensi viikolla on edessä muutto asumisoikeusasuntoon, johon olimme varasijalla kolme ja johon luulin olevan turha haaveilla pääsevänsä. Asunto ei ole mikään tilaihme, 70 neliön kolmio superpienillä makuuhuoneilla, mutta tilavalla parvekkeella, saunalla ja siistillä kylpyhuoneella. Kaikki asunnot, joita aiemmin kävimme katsomassa olivat jollain tavalla liian huonoja. Joko sijainti oli väärä tai kunto niin räjähtänyt, ettei muutto tuntunut ollenkaan houkuttelevalta ajatukselta. Tämä tuleva asunto on erittäin siisti pinnoiltaan, vain pari vuotta vanha ja vaikkei yleisilme olekaan ihan omaan makuuni, niin tulemme ihan varmasti viihtymään tulevassa kämpässämme.

Ehkäpä kaikkein parasta tässä asunnossa on sijainti. Muutamme vain parin kilometrin päähän tästä nykyisestämme, jolloin tuleva hoitopaikkakaan ei ole kaukana ja vanhat tutut kaverit pysyvät vielä lähellä seuraavat reilu puoli vuotta. Koti on järven lähesiyydessä niin kuin tämä meidän rivarikin, ja vierestä lähtee mitä parhain lenkkimaasto. Ja sitähän muuten tulevaisuudessa tuleekin kulutettua, koska olen elokussa lähdössä Helsinkiin juoksemaan yhden yhteistyöjutun merkeissä. Jaiks, en ole vielä satavarma matkasta, mutta olisihan se aika mahtavaa juosta puolimaraton, kun takana on lähinnä vain kympin lenkkejä.

Minean vaatteet: pipo: NopsuPopsu* // takki: POMPdeLUX Idabel takki* //paita: POMPdeLUX Cadmus pusero* // housut: H&M // kengät: Adidas

Näissä maisemissa meitä sitten näkee ensi viikosta eteenpäin! Minea halusi jo samantien käydä testaamassa lähileikkipaikan, kun tänään käytiin katsomassa asuntoa. Tällä viikolla olisi tarkoitus saada suurin osa tavaroista pakattua ja osa vietyä Nikon työpaikalle odottelemaan, sillä kaikki laatikot ei mitenkään mahdu tänne meidän nurkkiin pyörimään normaalielämän keskelle. Pienen haasteen tulevaan muuttoon asettaa se, että muuttopäivää seuraavana päivänä meillä on ystävien häät Heinolassa, ja olemme koko porukka siellä hotellissa yötä. Niinpä Niko keksi, että meidän kannattaa ehdottomasti palkata lauantaille muuttajat hommiin siksi aikaa, kun itse olemme häähumussa, ja sunnuntaina kun palaamme, on kaikki tavarat jo valmiina odottamassa uudessa kodissa. Siitä sitten laitetaan vain pakolliset paikoilleen, ja seuraavalla viikolla urakoidaan asunto asumiskuntoon. Tähän nykyiseen kotiin pitää vielä tehdä kosteusmittaus ennen uusia asukkaita, ja se vaatii kolmen päivän käyttämättömyyden kosteissa tiloissa. Pari muuttuvaa tekijää on siis vielä ratkaistavana, mutta kuten aina sanon, kaikki varmasti järjestyy!

Meillä oli tänään muutenkin aika touhukas päivä ja huomenna lähdetään heti aamusta perhekahvilan porukan kanssa retkeilemään. Ilmat on taas viilenneet yllättävänkin paljon, ja takkikelit on tulleet takaisin. Varmasti yksi Minean kauneimmista takeista koskaan on tämä POMPdeLUXin Idabel takki rosen värisenä. Takki on sopivan ohut käytettäväksi melkein läpi kesän viileämpinä iltoina, ja muuten ajattelin yhdistää sen muhkeampaan neuleeseen ja söpöihin huivi-pipo-setteihin. Pinnassa on kiva painokuviointi, ja kuten melkein kaikki meidän POMPit, menee tämäkin vaate käytössä useamman kauden. Minea on noin 110cm pitkä ja takki on hieman reilu koossa 116cm, mutta hihoja kerran kääntämällä se ei mielestäni näytä yhtään liian isolta. Tämän takin ajattelin pakata ensi viikon häihinkin mukaan, koska se menee kivan monikäyttöisesti niin arkisemmassa menossa kuin juhlissakin. Huomenna suosittelen kurkkimaan Minishown instagramia (@minishowblogi), sillä sinne on tulossa käsittämättömän huikea POMPdeLUXin arvonta!!

*saatu blogin kautta

Sitruunainen mustikkakakku

16 toukokuun, 2016

Perinteiset täytekakut on alkaneet kyllästyttää (tai en oikeastaan ole koskaan niistä tykännyt) niin, että nykyään itse valitsen joka kerta jotain muuta kuin sen täytekakkupohjan, marjat ja kerman kun jollain meidän perheessä on juhlapäivä. Kakut perunajauhoilla tehdyllä pohjalla tai sokerimassakuorrutteella menee hyvin, vielä parempi olisi, jos kaikkiin juhliin olisi mahdollista tilata kakku ulkopuoliselta, mutta itse tehtynä säästää helposti jopa satakin euroa. Vähän uudempana juttuna Suomessakin on alkanut näkyä amerikkalais- ja brittityylisiä täytekakkuja, joiden pohja muistuttaa enemmän meidän kuivakakkuja kuin täytekakkuja. Silti kakuista tulee ihanan pehmeitä ja kosteita, kun täytteet on oikein valittu. Ystäväni kokeili muutama viikko sitten kinuskista dripped cakea (suosittelen!) ja nyt äitienpäivänä mä testasin myöskin Valion ohjeella sitruuna-mustikkakakkua. Pohja muistuttaa pitkälti perinteistä pellille tehtävää mustikkapiirakkaa, maussa on ripaus sitruunaisuutta ja koko komeutta pehmentää vaniljakreemi. Suuuupersimppelit koristelut tein hakemalla kukkakaupasta kukkia, joita uskaltaa käyttää ruokien päällä, ja tadaa, kakku oli nätti kuin mikä ja valmis syötäväksi!

Pohja:

200g voita

3dl sokeria

1dl fariinisokeria

1rkl vaniljasokeria

4 munaa

5dl vehnäjauhoja

1rkl leivinjauhetta

2 1/2dl piimää tai maustamatonta jugurttia

2 sitruunan mehu ja kuori

200g pakastemustikoita

1rkl perunajauhoja

Vatkaa voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen sitruunan ja piimän kanssa. Sekoita tasaiseksi mahdollisimman varovasti. Sekoita mustikat ja perunajauho, ja lisää vielä ne taikinan joukkoon varovasti käännellen. Voitele ja korppujauhota kolme 18cm tai 20cm vuokaa reunoilta ja leikkaa leivinpaperista ympyrät pohjan peitoksi. (tai paista kolmessa osassa, jos omistat vain yhden vuoan) Paista 175 asteessa reilu 30min.

Mustikkacurd:

200g pakastemustikoita

1dl hillosokeria

1 keltuainen

50g voita

Kiehauta mustikat kattilassa ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää hillosokeri ja keltuainen, ja keitä miedolla lämmöllä 5-8min kunnes seos sakenee. Anna jäähtyä hetki ja lisää joukkoon voi. Laita jääkaappiin odottamaan.

Täyte (kreemi):

150g voita

250g tomusokeria

1 rasia vanilja tuorejuustoa

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja puolet tomusokerista. Lisää tuorejuusto, älä vatkaa voimakkaasti. Lisää loput tomusokerit ja vatkaa puolella teholla kunnes kreemi on kuohkeaa ja kiiltävää.

Kun kakkupohjat ovat jäähtyneet ja täytteet on valmiina, aloita kasaaminen. Laita ensimmäisen pohjan päälle puolet mustikkacurdista ja 1/3 kreemistä. Nosta päälle toinen pohja, ja jälleen puolet mustikkacurdista ja 1/3 kreemistä. Nosta vielä päälle viimeinen pohja ja levitä loput kreemit kakun päälle ja ohuelti reunoille. Koristele mustikoilla tai kukilla.

Nooa 1v3kk

15 toukokuun, 2016

Tuo meidän pienempi murunen on ehtinyt jo saada kolme kuukautta lisää ikää sitten viimeisimmän Nooa-postauksen, joten eiköhän olisi taas aika päivittää kuulumisia. Muistelin, että 1-vuotiaana tulisi se käännekohta, kun vauva muuttuu taaperoksi ja pituuskasvu alkaa hidastua, uusia taitoja ei enää opita samalla vauhdilla ja kaikki ne vauva-ajan stressaavat ajat jää taakse. Minean kanssa se ehkä menikin aika lähelle näin, koska täytettyään vuoden Minea alkoi yhtäkkiä nukkua täysiä öitä, päiväunetkin taisi pidentyä ja tyttö osasi aktiivisesti käyttää jo noin kymmentä sanaa. Nooan kanssa käännekohta on tullut aavistuksen myöhemmin, sillä nyt vasta alkaa tuntumaan, että kohta olemme siinä rauhallisemmassa vaiheessa, jolloin omakin arki alkaa tasaantua eikä yötkään enää mene ihan niin huonosti.

Nooa on ihanan valloittava luonne siinä mielessä, että poika ottaa reippaasti kontaktia ympärillään oleviin. Hymyilee ja vilkuttelee tuntemattomille, ei vierasta vaan istuu melkein syliin kuin syliin, touhuaa koko ajan sata lasissa eikä paljoa mun perään kysele silloin kun on kiinnostavaa touhua muiden lasten kanssa. Edelleen parhaat naurut saa aikaan Minean jutut, ja on muutenkin ollut huikeaa nähdä, miten tiivis kaksikko näistä kahdesta on tullut, vaikka ikäeroa on se kolme vuotta. Leikit ei oikein luonnistu kahdestaan, mutta kaikessa muussa Nooa ja Minea on supertärkeitä toisilleen. Minea haluaa joka aamu ensimmäisenä Nooan sänkyynsä herättämään, Nooa matkii Minean perässä kaiken minkä vain osaa ja yleensä Minealle on tärkeää, että Nooa saa kaikki samat asiat mitä Mineakin. Luulen, että yhdessä leikkiminenkin tulee vielä myöhemmin kuvioihin kunhan Nooa vähän kasvaa ja oppii puhumaan.

Joskus vuoden iässä Nooa alkoi lähes joka yö nukkumaan täysiä öitä, mutta sitten tuli flunssat ja vesirokot ja vei hyvän unirytmin niin että nykyään Nooa heräilee öisin jopa viittäkin kertaa per yö. En kylläkään tiedä, voisiko se johtua jostain muustakin, sillä viimeisen parin viikon ajan poika on ollut päivisinkin melko itkuinen ja viihtynyt tiiviisti mun sylissä. Tietenkin se voi myös johtua hampaista, koska Nooalta puuttuu vielä parit hampaat takaa. Tai tiedä näistä, ehkä se ei johdu yhtään mistään ja on vain tätä peruselämää, mutta itse sitä on jotenkin helpompi sietää, kun ajattelee että kiukkuiluun on jokin selkeä syy, joka toivon mukaan menee pian ohi. Välillä huomaan oman väsymykseni siitä, että pinna on lasten kanssa äärimmäisen lyhyt eikä jaksaisi yhtään ylimääräistä säätöä, kun takana on neljän, viiden tunnin mittaiset yöunet. Olen koittanut keksiä jotain helpottavaa ratkaisua, mutta toistaiseksi valokuvaushommat ja blogin kirjoittaminen vievät sen verran aikaani iltaisin, että aikaisista nukkumaanmenoista on turha haaveilla. On kuitenkin selvää, että mitään en halua tehdä perheen kustannuksella, joten jos pinna on kireällä koko ajan siksi etten saa nukuttua tarpeeksi, on pakko kehittää uusi systeemi tähän hommaan.

Snäppäsin joku aika sitten Nooan päivärytmin, ja siitä oli hurjan moni kiinnostunut, joten laitetaanpa tämänhetkinen päiväohjelma tännekin. Pientä vaihtelua tietenkin on eri päivissä, mutta tällä kaavalla ollaan nyt menty jonkin aikaa.

06:00 Nooa herää, tehdään aamutoimet, Nooa syö aamupuuron ja aletaan katsoa pikkukakkosta.

8:00-9:00 Näihin aikoihin yleensä herää Minea, joten teen kakkosaamupalan meille kaikille kolmelle. Joskus Nooa on tähän aikaan jo ihan väsyksissä ja ottaa tunnin mittaiset aamutorkut.

10:00 Lähdetään käymään ulkona tai perhekahvilassa. Minean kerhopäivinä eli tiistaisin ja torstaisin heitetään Minea kerhoon ja mä tulen Nooan kanssa kotiin tekemään kotitöitä. Joskus saatan saada Nooan viihtymään touhuissaan niin että saan itse tehtyä töitä edes hetken aikaa. Jos Nooa menee aamu-unille, voin kerhopäivinä torkahtaa hetkeksi itekin.

12:00 Lapset syö lounaan ja Nooa lähtee yhden aikaan päiväunille. Minea puuhastelee jotain itsekseen tai katsoo padilta jonkun ohjelman sillä välin kun mä teen töitä.

14:00 Nooa nukkuu noin 1,5h jonka jälkeen laitan molemmille lapsille välipalan. Monesti lähdemme tässä välissä ulos, jos aamu on mennyt kotona – muuten alan tekemään ruokaa ja järjeshelemään paikkoja kun lapset touhuilee jotain keskenään.

17:00 Syödään ruoka ja katsotaan pikku kakkonen tai lähdetään ulos. Useammin ollaan ulkona tässä vaiheessa päivää, ellei meille sitten tule joku kaveri kyläilemään.

19:00 Alkaa iltatoimet, iltapalat, pesut sun muut ja lapset hihhuloi pitkin olohuonetta ja sohvaa. Oma aika menee useimmiten siivotessa.

20:00 Aletaan siirtyä sänkyihin. Mä nukutan Nooan antamalla ensin ollkarissa maitoa ja sitten viemällä omaan sänkyyn ja itse istun vieressä hyräilemässä. Niko lukee Minealle iltasadun ja laittaa unimusiikkia, joskus vieressä pitää istua niin kauan että Minea nukahtaa siinä yhdeksän, puoli kymmenen aikoihin.

21:00 Mulla alkaa oma aika. Syön iltapalan ja teen iltatoimet, ja kympin aikaan aloitan tekemään työjuttuja. Valitsen ja muokkaan blogikuvat ja kirjoitan tekstin. Muokkailen valokuvia siihen saakka ettei silmät enää pysy auki eli yleensä pääsen nukkumaan joskus puolelta öin tai vähän sen jälkeen.

Nooalla on parhaillaan menossa kunnon kiipeilykausi ja joka paikkaan on noustava seisoskelemaan. Kaikki autoihin liittyvä on ihan ykkösjuttu, ja ulkonakin käydään normaalia vähänkin isommat autot innolla läpi. Sanoja tulee vasta ihan muutamia ”au” (auto), ”mamma”, ”tämä, ”noo” (Nooa), ”hauva”, ”vauva”, ”au” (aina kaatuessa) ja ”pu” (lamppu). Välillä joitain sanoja voi tulla vahingossa, mutta niitä ei vielä kuule aktiivisessa käytössä samalla tavalla kuin noita yllä olevia. Omaa kieltään poika puhuu sitäkin enemmän ja nauraa jos vastaan samalla tavalla takaisin. Ei varmaan ole mikään yllätys, jos sanon että meillä on yberihana pikkujätkä, mutta niin se vaan on ihan superhienoa seurata toisen touhuamista ja kehittymistä, ihan samalla tavalla kuin Mineankin.

Millaisia pikkutyyppejä teiltä sieltä löytyy? Olisi myös kiva kuulla millainen päivärytmi teidän suht samanikäisillä lapsilla on!

Entäs muutto?

12 toukokuun, 2016

Aika moni ystävä on meiltä viime päivinä kysellyt, miten meidän muutto sujuu ja mihin ollaan muuttamassa. Melkein samaan hengenvetoon he ovat myös kauhistelleet tilannetta, kun olen kertonut, ettei kumpikaan asia ole edennyt yhtään mihinkään. Tämän kuun viimeinen päivä on lähdettävä tästä nykyisestä kodista pois, oli tilanne muuten mikä tahansa, mutta meillä ei vielä ole seuraava koti tiedossa! Onhan se ehkä vähän uhkarohkeaa jättää asia näin viime tippaan, varsinkin kun on vastattava myös lapsista, mutta tuskin tässä kadulle jäädään asumaan vaikka vuokra-asuntoa ei kuuluisikaan.

Tälläkin viikolla olemme käyneet katsomassa kahta asuntoa, toinen oli asumisoikeusrivitalo ja toinen kolmio luhtitalosta. Rivari oli ihan ok, -98 vuoden kahden tason lähes alkuperäiskuntoinen asunto samoilla neliöillä kuin tämä meidän nykyinenkin. Plussaa oli se, että asuntoon oli laitettu ruskea laminaattilattia ja pienen terassin ja pihan lisäksi olohuoneesta pääsi lasitetulle terassinosalle. Asunto on noin kahden kilometrin päässä tästä nykyisestämme, joten lasten hoitomatka olisi kivan lyhyt.

Myös luhtitalon kolmio olisi tässä aivan vieressä, mutta sen taisimme hylätä vaihtoehtona jo samantien. Kaikki lattiat oli muovimattoa, huonokuntoista sellaista, keittiö vanhanaikainen ja kulahtanut ja seinillä paljon jälkiä. Asuntoa välittävä vuokrafirma ilmoitti olevansa aikeissa tehdä asuntoon pintaremonttia, mutta meidän tapauksessa se ei auta, koska muuttamaan olisi päästävä heti, kun vanhat asukkaat vapauttavat kämpän omista tavaroistaan.

Maanantaille olemme asettaneet takarajan, jolloin on tehtävä päätöksiä, ja todennäköisesti otettava tuo mainitsemani aso-rivari, ellei sitten siihen mennessä ilmaannu jotain parempaa. Olemme jonossa yhteen asuntomessualueen asumisoikeusasunnoista, ja se ratkeaa viimeistään maanantaina, kun kaksi ottajaa ennen meitä ilmoittavat, ovatko he kiinnostuneita. Myöskin paritalon puolikas, jota kävimme jo aiemmin katsomassa, on vielä vuokralaisia vailla, joten pieni mahdollisuus on saada koti sieltäkin. Ykkösvaihtoehtona meillä on se paritalo ja kakkosena asuntomessualue, jonka asunto olisi paljon pienempi kuin meidän kaksi muuta vaihtoehtoa. Toisaalta, tässä vaiheessa on varmaan turha lähteä enää kovin valikoivalle linjalle, kun muutto on jo ihan oven takana, mutta 8-9 kuukautta on kuitenkin riittävän pitkä aika niin että tiedän tympääntyväni asuntoon, jos se on lattiasta katton kauhea. Toivoisin edes keittiön tai kylpyhuoneen olevan alle kymmenen vuotta vanhaa pintaa, mutta Jyväskylässä kilpailu hyvistä asunnoista tuntuisi olevan suht vilkasta.

Tänään päätin, että nyt aloitan samantien pakkaamisen – oli meillä uutta kotia tai ei! En halua jättää pakkaamista viimeisille päiville, koska silloin siitä tulee pelkkää tavaran roiskimista laatikoihin. Nyt kun kaapit käy läpi yhden kerrallaan per päivä, voi samalla käydä kaikki tavarat ajatuksella läpi ja karsia k-a-i-k-e-n tarpeettoman roskiin ja kurppiskasaan. Suurin tehtävänä vaikeuttaja on Nooa, joka ehtii melkein purkaa laatikot sitä mukaa kun mä niitö täytän. Mineahan ei tahtoisi heittää juurikaan mitään omia tavaroitaan kiertoon, mutta tiedättekö millä ajatuksella olen lahjonut tyttöä?! Vakuuttelen koko ajan, että siivoamalla vanhaa pois tulee paremmin tilaa uusille leluille. Toinen on sitten sen kuultuaan ollut karsimassa vähän sitä sun tätä, myös sellaisia leluja joilla on vasta leikitty pari päivää sitten. Niko jopa ehdotti, että pakkaisimme erikseen tavarat, joita emme väliaikaisessa kodissa tarvitse, ja veisimme ne odottelemaan Nikon työpaikalle. Totesin siihen vain, että jos tavaraa ei tarvitse yhdeksän kuukauden aikana, niin ei sitä silloin tarvitse ollenkaan Ja näinhän se on, nyt karsitaan rankalla kädellä, ja huomenna syvennytään vielä KonMarin tekniikkaan niin että kohta meilläkin vallitsee todellinen minimalismi!

Kaikkien äitien päivänä

9 toukokuun, 2016

Tähän postaukseen ehkä ”kuuluisi” kirjoittaa jotain överisiirappista äitiydestä, ja siitä mikä etuoikeus se meille onkaan, mutta tänä vuonna totean vain, että kyllä te muut äidit tiedätte, millaista on olla äiti! Olen lukenut facebookista jo niin monta äitiyden hehkutusta, että kaikki omat sanat alkaa tuntua ehkä jopa kornilta, koska joku muu on jo sanonut ne aiemmin ja uudelleen toistettuna kaikki tuntuu vähän latteammalta. Ja tiedättehän, kuinka jokin alkaa menettää tehoaan, kun sitä toistaa liian monta kertaa? Sanotaan siis vain, että tässä ja nyt on täydellisin.

Äitienpäivän aamuna sain nukkua hieman tavallista pidempään, vaikka Minea ei oikein meinannut malttaa jaksaa odottaa, että äitin voisi käydä herättämässä. Herätys oli maailman paras, kaksi kimppuun hyökkäävää lasta lahjoineen ja onnentoivotuksineen, ja Minea oli jo pari päivää aiemmin piilottanut mun tyynyn alle oman ja Nooan tekemät piirustukset. Nooa oli kuulema piirtänyt laivan, ja ihan siltähän se vahingossa jopa näyttikin! Sain Minean kerhossa koristeleman tyynyliinan ja koko perheeltä hemmottelulahjakortin paikalliseen kauneushoitolaan. Yleensä emme Nikon kanssa osta juurikaan lahjoja ellei sitten ole jotain sellaista, mitä toinen ihan oikeasti tarvitsee tai on toivonut, ja vaikken osannut mitään pyytääkään, niin kyllähän yksi hemmottelu nyt aina on tarpeen, vai mitä?!

Jääkaapista löytyi vielä Nikon viimeviikkoisten synttärien kakun jämät, mutta päätin silti leipoa myös äitienpäiväkakun, kun olin varannut siihen kaikki tarpeet. Kokeilin ensimmäistä kertaa vähän erilaista täytekakkuohjetta, ja itse asiassa tämä mustikka-sitruunakakku toimi aika loistavasti – ehdottomasti paremmin kuin ihan perinteisen pohjan täytekakku. Suht työläs se oli tehdä, koska jouduin paistamaan pohjat kolmessa erässä (keneltä löytyy samaa kakkuvuokaa kolme kappaletta?!), mutta tätä testaan joskus ihan varmasti vielä uudelleenkin. Voisin laittaa myöhemmin reseptin tänne blogiinkin jakoon, jos joku muukin innostuu kokeilemaan. Suosittelen leipomaan esim kesän juhliin, koristelutkin kun voi tehdä supersimppelisti niin kuin mä tein.

Päivällä lähdimme Minean ja naapureiden kanssa ajelemaan Laukaaseen Kanavateatterin Viiru ja Pesonen -näytelmää katsomaan. Seuraavina viikonloppuina meillä on sen verran ohjelmaa, ettei olisi enää ehditty nähdä koko esitystä, ja näytelmä pyörii ohjelmassa vain toukokuun ajan. Minea on käynyt katsomassa paria näytelmää aiemminkin, viimeksi viime kesänä Jyväskylän kesän Satuihin kadonnut, joka oli niin jännä, että Minea olisi halunnut lähteä kesken pois. Mäki-Matissa taas viimevuotinen Pikku Vampyyri oli erittäin kiva, ja ehdottomasti mennään tänäkin vuonna, jos ohjelmistossa on jotain lapsille. Viirusta ja Pesosesta Minea tykkäsi superpaljon ja olisi jo illalla halunnut katsomaan näytelmää uudelleen. Esitys kesti tunnin ja maksoi kahdeksan euroa, mikä ei musta ole ollenkaan paha hinta laadukkaasta lastennäytelmästä. Käykää ihmeessä katsomassa, jos seuraavat viikonloput on ohjelmaa vailla.

Minealla oli eilen ekaa kertaa päällä POMPdeLUXin uudesta mallistosta saatu ihana Eifel toppi*, joka sopii aika täydellisesti Minean ihonsävyyn. Jostain syystä musta tuntuu, että näin kesän myötä Mineasta on tullut entistäkin tarkempi sen suhteen, mitä tyttö suostuu päälleen pukemaan, vaikka vaatetaisteluja meillä on jo muutenkin käyty pidemmän aikaa. Ostan nykyään jokaisen vaatteen niin, että ensin kysyn useampaan kertaan Minealta, että kuosi ja väri varmasti miellyttää, mutta siltikin välillä tulee ostettua jotain sellaista, joka ei sitten lopulta kelpaakaan ja jää kaappiin lähes käyttämättömänä. POMPdeLUXilla on sopivan tyttömäiset värit ja kuosit, ja niistä Minea tykkää lähes jokaisesta – ainoastaan kaikki kollarit on ehdoton ei, oli merkki mikä tahansa.

Iso osa lasten yövaatteista on nekin meillä POMPdeLUXia, kuten myös nuo molempien yökkärit ylemmissä kuvissa. Nooan yöpuku on jo viime kaudelta hommattu, mutta Minean Diaz-mekko* on kevät-kesäkaudelta saatu, ja yksi Minean lemppareita. En varmaan voi liian monesti kehua, että kaikki POMPin perusvaatteet on meillä kestäneet superhyvinä, ja niitä aina hamstraankin kaapit täyteen. Tästä päivästä alkaen ja kestäen aina perjantaihin 9.5. POMPdeLUXilla on verkkokaupassa meneillään kampanja, jossa näitä soft wear -malliston vaatteita voi ostaa tuntuvalla alennuksella, kun ostaa kaksi samanlaista tuotetta. Ajattelin itse tilata molemmille lapsille hihattomia toppeja ja Nooalle pitkälahkeiset yökkärit vähän reilummassa koossa jo odottamaan viileämpiä ilmoja, sillä nyt on pojille tarjolla tätä kivaa raitakuosia, ja yökkärit ja alusvaatteethan eivät yleensä edes kuulu alejen piiriin. Onko teillä muuten koskaan ollut näitä POMPin yökkäreitä ja mitä olette tykänneet? Niin, ja miten se äitienpäivä sujui siellä ruudun toisella puolella?

*sisältää mainoslinkkejä

Keittiösuunnitelmia

8 toukokuun, 2016

Säästän äitienpäivän ja viikonlopun kuulumiset huomiselle ja höpisenkin tänään siitä, mitä kuuluu meidän raksaprojektille. Olemme vihdoin päässeet siihen vaiheeseen, että rakennuslupa on saatu, kesäkuun alusta voidaan aloittaa maatyöt ja nyt suunnitellaan kaikkea talon sisäpuolelle tulevaa. Olen ollut kahden vaiheilla sen suhteen, julkaisisinko viimeisintä versiota pohjakuvasta ja talon julkisivusta täällä blogissa, sen jälkeen talo olisi nimittäin valmiina varmasti melko helposti tunnistettavissa, enkä tiedä pidänkö siitä ajatuksesta. Taidan siis ainakin toistaiseksi jättää ne pois, vaikkakin jotain rajattuja julkisivukuvia voisin seuraavaan raksapäivitykseen laittaa, sen verran fiiliksissä olen arkkitehdin piirroksista.

Sisätilojen suunnittelu on tällä viikolla polkaistu käyntiin keittiöstä. Keittiöstä kuulema aloittaa suurin osa suomalaisista, mikä varmaan johtuu ihan vain siitä, että se on yksi konkreettisimmista tiloista talossa, ja toisaalta myös aika keskeisessä roolissa. Meillä suunnittelu jakautuu monessa asiassa niin, että mä näytän Nikolle mun ihastuksen kohteet ja unelmien inspiraation ja niistä Niko sitten jalostaa, tytmää ja ideoi. Lopputuloksena saadaan toivottavasti molempia miellyttävät ratkaisut, ja uskon niin, koska sisustusmaku meillä menee aika lailla yksiin. Loistava tasapaino syntyy siitä, että mä olen selkeästi enemmän ideoija ja inspiroituja kun taas Niko osaa paremmin arvioida mitä mikäkin maksaa ja laittaa realiteetit mun lennokkaille haaveille. Se aika perinteinen nainen-mies-asetelma siis!

1. ja 2. kuva: alvhemmakleri.se // 3. kuva: Musta ovi

Kävin viime viikolla kiertämässä lasten kanssa muutaman keittiöliikkeen katsellen erilaisia ovimalleja ja arvioiden, mistä voisi löytyä jotain meille mieluista. Kylätimpurit toimii paljolti yhteistyössä Kalustetukun kanssa, ja heille mekin sitten päädyttiin perjantaina kyselemään tarjousta. Tiedossa on, että haluamme mattavalkoista ja melko modernia ilmettä tämän nykyisen kiiltävän keittiön jälkeen. Takaseinälle tulee kokonainen keittiöseinä joka koteloidaan lattiasta kattoon, yhdelle sivulle ainoastaan alakaapit ikkunan alle ja siitä vielä jatkumaan niemeke. Pohjakuvassa keittiötä on piirtetty myös keittiöseinän vasemmalle puolelle, mutta sen jätämme tyhjäksi ja halutessamme kalustamme sen jollain irtohuonekalulla. Emme halua keititiöstä liian tukkoista, vaikka tietenkin kaappeja karsimalla säilytystila vähenee.

Vielä emme ole päätyneet mihinkään valmistajaan, emmekä ole edes saaneet ensimmäistä tarjousta tai suunnitelmaa, mutta voin hieman kertoa millaisia asioita kävimme läpi. Takaosan keittiöseinälle nostamme uunin ja mikron, jo ihan käytännönkin syistä, sillä niitä emme oikein saa mahtumaan mihinkään muuallekaan erikoislieden takia. Samalla seinälle tulee kylmäkoneet, yläkaapit, aamiaiskaappi, mahdollisimman monta vetolaatikkoa kaappien sisään sekä nurkkaan vetolaatikkosysteemi. Kaapinovet tulee erikoispintaista nanomateriaalia, johon ei lika tartu niin kuin normaalisti valkoiseen tarttuisi, ja pienten naarmujen ilmaantuessa materiaali korjaa itse itsensä lämmön avulla. Samasta mattavalkoisesta materiaalista tulee ohut 20mm laminaattitaso. Kaikki kodinkoneet integroidaan, uuni ja mikro otetaan valkoisina ja todennäköisesti myös allaskin, mikäli löydämme jostain toivomamme keraamisen valkoisen kulmikkaan hanan.

Yhden isoimmista ongelmista tuotti liesituuletin, eli ihan niin kuin tässä nykyisessäkin kodissa, emme halua keskelle keittiötä perinteisen näköistä tuuletinputkea. Pohdimme tällä hetkellä kolmea vaihtoehtoa: kattotuuletinta (jolloin keittiöön täytyisi tehdä alaslasku), tasosta nousevaa liesituuletinta sekä uutta Boran 80cm leveää liettä, jossa tuuletin on lieden keskellä. En ole aiemmin vastaavasta kuullut, ja arvaatte varmaan että se on kallein mahdollinen vaihtoehto, mutta ainakin vielä toistaiseksi kuvittelemme saavamme sen mahdutettua budjettiin. Saa nähdä, kuinka monta myönnytystä tässä vielä joudutaan tehdä ennen kuin päästään lopulliseen keittiösuunnitelmaan, mutta hyvä se on lähteä liikkeelle siltä tasolta, mikä olisi se ihanteellisin ratkaisu. Ei ainakaan harmita jälkijäteen se, että jotain olisi jäänyt selvittämättä silloin kun siihen vielä oli mahdollisuus.

1. kuva: skanna.fi // 2. kuva: anna.fi // 3. kuva: Kvik-keittiöt

Keittiön kaapin reunat on meille ratkaisevin tekijä ovimallia valitessa. Haluamme nimittäin, että ovien väliset raot on mahdollisimman kapeat, ja keittiöseinä näyttää melkein tavalliselta seinältä – tai yhdeltä huonekalulta muiden joukossa. Inspiraationi lähteenä ihan alusta saakka on ollut messutalo Maja, jonka keittiöstä tuo toinen kuva yllä on. Hetken aikaa pohdimme jopa mustaa keittiötä, mutta lopulta meillä ei rohkeus riitä asentamaan jotain sellaista, josta en ole 100% varma että siitä tykätään vielä vuosienkin päästä. Niko kyllä ehti jo nauraa, että tuskin mä tykkään yhdestäkään meidän valinnasta enää viiden vuoden päästä, mutta kyllä valkoinen vaan on valkoinen ja aina muodissa. Ellei keittiö muuten enää edusta sen ajan modernia ilmettä, niin onpahan ainakin väriltään aina muodikas, hahah!

Muutama juttu meidän keittiössä on vielä aavistuksen auki ja niihin kaipailenkin teiltä vinkkiä! Pohdimme vielä, laitetaanko niemekkeeseen syvennystä jakkaroille vai ennemmin kaapit toisellekin puolelle. Kaapeilla niemeke olisi huomattavasti linjakkaamman näköinen, mutta alkaako se myöhemmin harmittaa käytännössä, jos penkkejä ei ole?? Toinen mietittävä on vesipiste ikkunan edessä. Löytyykö teiltä keneltäkään, ja onko lasi ollut vaikea pitää puhtaana? Mä en ole mikään ikkunanpesijäfriikki, joten mietin onkohan meillä keittiön ikkuna sitten jatkuvasti roiskeissa ja muussa liassa..

Puttipajalla

7 toukokuun, 2016

Eilen vietin iltapäivää pienellä bloggaajaporukalla aivan ihanassa paikassa, Vaajakoskella Naissaaren Puttipajalla. Iltapäivään mahtui mm kuulumisten vaihtamista, pientä naposteltavaa ja kynttilöiden tekoa. Vaikkei musta ehkä ihan kynttilänvalajaa saisikaan, niin näiden herkullisten värien herättämä inspiraatio sai jo kääntämään katsetta tulevan kodin sisustukseen. Varmasti kaikkein edullisin kodin päivitys meneillään olevaan kauteen tapahtuu vaihtamalla muutama sohvatyyny ja lisäämällä pari kynttilää pöydälle. Katsokaa nyt näitäkin herkullisia keväisiä värejä!

Siinä ne mun itse tekemäni kynttilät on oikeanpuoleisessa kassissa. Aika yksiväriseksihän homma meni, mutta ihastuin niin paljon tuohon kauniiseen persikkaan että ajattein antaa kynttilöitä myös ystävilleni. Kuka nyt ei haluaisi mun itse räpeltämää lahjaa, varsinkin kun omatekoisuus paistaa kilometrien päähän?!?!

Kynttilänteon ja juttelun lisäksi tutustuimme hieman Puttipajan historiaan ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Luulen, että jokainen jyväskyläläinen tuntee nimen Puttipaja, ja jälleenmyyjien kautta yrityksen tuotteet voivat hyvinkin olla tuttuja myös muuallapäin Suomea. Puttipaja on jo 30 vuotta vanha perheyritys, joka valmistaa kotimaisella käsityöllä kynttilöitä ihan tuossa parin kilometrin päässä Vaajakoskella. Mussa herää aina kovin nostalginen fiilis, kun kuulee että yrityksen juuret ja nykyhetki on vakaasti Suomessa ja vieläpä paikallisella tasolla – nykyään kun firmat tuntuvat siirtävän tuotantoaan jo ensimetreiltä lähtien ulkomaille edullisemman hinnan perässä. Kovinkaan moni kotimainen yritys ei voi kehua sillä, että myös tuotanto tapahtuisi Suomessa. Puttipajan kohdalla tämä todella on näin, siitäkin huolimatta että tuotanto käsittää oman myynnin lisäksi joukon jälleenmyyjiä.

Meillä kynttilöiden polttaminen kuuluu talvisin arkeen, ja lasten hieman kasvettua alan jälleen tunnelmoimaan kynttilänvalossa myös muuna aikana. Olemme suunnitelleet pitävämme talomme ilmeen melko valkoisena, joten värittömyyttä on ihan kiva piristää tällaisilla värikkäämmillä kynttilöillä. Puttipajan yläkerrasta löytyy hauska näyttelytila (aukeaa yleisölle myöhemmin tässä kuussa), jossa voi käydä katsomassa esimerkkikotia sisustettuna hyvällä tyylillä ja erilaisilla kynttilöillä. Puttipajalta löytyy muitakin tuotteita kuin kynttilät, esimerkiksi pehmonallehylly on jättimäinen ja joulun aikaan on lähes pakko käydä hakemassa joulukrääsä Puttipajan joulumaasta. Minean kanssa ollaan myös joulun alla osallistuttu kynttiläntekopäivään, jossa mukana on yleensä ollut joulupukki. Ihan Puttipajan vierestä löytyy myös ihana Naissaaren kahvila, jonka lounas on testaamisen arvoinen! Käsi pystyyn, kuinka monelle Puttipaja on ennestään tuttu paikka?

Potkupyörästä polkupyörään – vinkkejä lasten pyöräilyyn

5 toukokuun, 2016

Arvaatteko, mikä meillä on nyt ykkösjuttu, kun ilmat lämpeni? Minea sai reilu pari viikkoa sitten uuden pyörän, potkupyörä siirrettiin varastoon odottelemaan Nooaa ja ensi kesää, ja Minealle hankittiin polkupyörä. Siitä päivästä lähtien kun pyörä meille postista saapui, on Minea pyöräillyt j-o-k-a päivä jonkun matkan tai vähintään omassa pihassa edestakaisin. Pyörä on jopa niin rakas, ettei Minea anna jättää sitä pihalle yöksi, vaan se nostetaan iltaisin eteiseen odottamaan seuraavaa aamua. Ensimmäiset yöt pyörä vietti Minean huoneessa sängyn vieressä, ihan vaan kuulema siksi, että yöllä voi vilkaista uutta pyörää kesken unien ja jatkaa unia hymyssä suin, kun tietää ettei se ollut pelkkää unta.

Minea on pyöräillyt kaksi aiempaa kesää potkupyörällä, johon kesti alkuun totutella melkein pari viikkoa, mutta sitten kun tasapainon oppi, niin potkupyörällä pääsikin hurjaa vauhtia. Se oli kätevä etenkin silloin, kun matka olisi ollut liian pitkä kävellä tai kun johonkin halusi päästä reipasta vauhtia. Rattaita työntäen oli vaikea pysyä Minean perässä, mutta onneksi tyttö sisäisti pyöräilyn säännöt nopeasti ja osasi pysyä tien sivussa ja pysähtyä aina ennen suojatietä. En muista, että Minean kanssa olisi koskaan ollut minkäänlaista vaaratilannetta potkupyörällä, vaikka silläkin liikuttiin melkein joka päivä kaikki ne ajat, kun tiet on olleet sulia.

Potkupyörän ainut huono puoli oli se, ettei siinä ole jarruja. Alamäissä välillä hirvitti, kun joutui sivusta katsella kuinka toisella vauhti vain kiihtyy, mutta pahinta olisi ollut siinä vaiheessa huutaa perään ja saada lapsi katsomaan taakseen. Ymmärtäähän sen, ettei ihan pienelle lapselle voi laittaa käsijarruja, koska niiden käyttäminen voisi ennemminkin olla riski kuin turva alamäissä. Meillä on ollut niin hyvä tuuri, että selvittiin kahdessa vuodessa vain yhdellä kunnon kaatumisella, jonka jälkeen saatiin laastaria laittaa urakalla molempiin jalkoihin ja käsiin. Luulen, että pahemminkin olisi meidän pyöräilykilometreillä voinut käydä, mutta tärkeää onkin, että lapsi on koko ajan kuuloetäisyydellä pyöräillessään niin vanhempi voi neuvoa ”liikennekäyttäytymistä”. Meillä pyörä olisi otettu jäähylle pariksi päiväksi pienistäkin tahallisista tottelemattomuuksista, koska ikinä ei voi pelata liian varman päälle kun on kyse turvallisuudesta liikenteessä. (haha, kuulostan ehkä vähän liikennepoliisilta, mutta niin vaan olen myöhemmin huomannut, että tiukka linja on kannattanut, sillä nykyään Minealla on homma paremmin kuin hyvin hallussa)

Kun polkupyörää alettiin etsiskellä, tuntui musta ettei mitään kivoja malleja ole missään! Kaikki oli yhtä hello kittyä tai kukkakuviota, eikä ne oikein napannut. Kummastelin myös sitä, että poikien pyörät oli jokseenkin neutraalimpia kuin tyttöjen – niissä oli ehkä aavistuksen räväkämmät teippaukset, mutta spider manit ja angry birdsit loisti enimmäkseen poissaolollaan. Löytämistäni malleista Jopo oli yksi ainoita sopivan simppeleitä pyöriä, jotka eivät näytä disneyn pyöriviltä mainoksilta, joten valinta oli aika helppo. Tietenkin pyörän piti olla ensisijaisesti Minean mieleen, mutta onneksi (todellakin, onneksi!) tyttö ihastui itsekin Jopoon, tai melkeinpä voisi sanoa rakastui kun ensin näki isompien lasten mallin turkoosina. Edullisin hinta bongattiin sillä hetkellä Prisman verkkokaupasta, joten pyörä pistettiin saman tien tilaukseen.

Ajattelimme alunperin, että tottakai tässä haetaan 16-tuumaista pyörää, kun nykyinen potkupyörä on 12-tuumainen ja viimeistään ensi kesänä jo pieni Minealle. Jopoissa on kuitenkin eroa muihin pyöriin verrattuna, ja niistä täytyy aina valita yhtä kokoa pienempi. Jopon 16-tuumaisessa Minean varpaat yltti juuri ja juuri maahan, mutta pyöräilemisestä ei olisi tullut yhtään mitään (Minea on 110cm pitkä). Niinpä testasimme 12-tuumasta ja sehän olikin täydellisen sopiva, kuitenkin vielä kasvuvaralla niin että samalla pyörällä varmasti pärjätään seuraavakin kesä.

Pyörä tuotiin kotiovelle myöhään iltapäivällä, joten ajattelimme että seuraavana päivänä voisi käydä hakemassa satulatankoon kiinnitettävän tukikepin, mäkin vielä Nikolle sanoin, että onneksi pyörä hommattiin nyt jo keväällä, niin ehtii sitten kesällä joskus oppia polkemaan ihan itse, eikä mun tarvitse koko kesää juosta rattaiden kanssa tanko toisessa kädessä. Minea halusi kuitenkin vielä samana iltana käydä testaamassa uutta pyörää etupihalla, ja viiden minuutin päästä Niko ja Minea tuli pyytämään mut ja Nooan ulos katsomaan. Siinä se tyttö polki edestakaisin ihan kuin olisi pyöräillyt jo pidempäänkin. Seuraavana päivänä Minea oli jo ihan pro, viikon harjoittelun jälkeen olisi voinut luulla, että pyörällä on poljettu jo pidempäänkin. Olin niin ihmeissäni, että siirtyminen potkupyörästä polkupyörään sujui vähän kuin huomaamatta, mutta onhan se jo useasti ennenkin todettu, että potkupyörä opettaa lapselle pyöräilyyn vaadittavan tasapainon. 4-vuotiaan jalat on jo riittävän vahvat polkemaan, joten nämä yhdistettynä ei voi tarkoittaa muuta kuin mestaritasoista taiturointia.

Joskus olen kuullut, että ihmiset on potkupyöränkin jälkeen laittaneet lapselleen apupyörät siirryttäessä polkupyörään, mutta kokemuksesta voin nyt todeta, että se olisi ollut typerin teko ikinä. Toiseksi voin sanoa, että kolmipyörä on täysi turhake, jos nimittäin parivuotiaalle valitsee pyörää, niin ehdottomasti kannattaa hankkia potkupyörä, jolla ajamaan opettelu sujuu niin paljon helpommin. Miten potkupyörätkin on keksitty vasta hiljattain?! Kuinka paljon helpommalla vanhemmat nykyään pääsevätkään, kun säästyvät raskaiden kolmipyörien työntämiseltä ja myöhemmin hermoja raastavalta pyöräilyn opettelulta!

Naapurin pojan kanssa Minea nyt sitten hurjastelee päivittäin pitkin katuja. Molemmilla siirtyminen polkupyörään sujui yhtä helposti, ja me äitit vaan seisottiin vieressä suu auki ihmetellen, että menikö tämä tosiaan näin iisisti. Nyt pyöräilyä on jo takana muutama viikko, ja vauhti on niin kova että saan Nooan kanssa hyvän lenkin Minean perässä harppoen. Peukut vaan pystyyn, että tänäkin kesänä säästytään isommilta kaatuamisilta, ja että ne liikenteen pelisäännöt pysyy mielessä sittenkin kun taidot koko ajan karttuu entisestään.

Millä teillä pyöräillään tänä kesänä? Onko kellään edessä vaihto potkupyörästä polkupyörään tai joko olette ehtineet hankkia kesän menopelin?

Meidän ihanat NOSHit + arvonnan voittajat

3 toukokuun, 2016

Mä huomaan koko ajan tykkääväni vaan enemmän ja enemmän NOSHista, eikä ihme kun katsoo näitäkin!

NOSHilta löytyy paljon raitaa, ja raitahan sopii ihan jokaiselle ja on yhdisteltävissä lähes mihin tahansa! Mun uusimmat ihastukset vaaterintamalla on kaikenlaiset arkiset mekot, jotka kuitenkin on helposti tuunattavissa vähän parempaankin menoon, ja vaikka muutama sellainen on jo tullut tässä hommattua kevään aikana, mahtuu niitä vaatekaappiin vielä pari lisää. Olen huomannut, että yhä useammin niinä vaatekriisipäivinä vedän päälleni juurikin tällaisen ”turvamekon”, ja tästä NOSHin Ninni raitatunikasta tuli samantien yksi lemppari. Tunika on aavistuksen muotoonommeltu ja istuu siksi huomattavasti kivemmin kuin aiemmat raitamekot, joita olen joskus aikoja sitten ostanut. Vartaloni on malliltaan suht tasapaksu eikä sille sovi liian laatikkomainen mekko – se lähinnä vain korostaa muodottomuutta entisestään. Mitäs sanotte tästä?

Lapsille tilasin viime kutsuilta molemmille yhdet vaatteet, Nooalle tiipii t-paidan ja Minealle miniraita taskutunikan (joka muuten vietiin suorastaan käsistä julkaisun aikoihin!). Minean lippapipo on ostettu jo aiemmasta mallistosta, mutta Nooan nuoli-lippapipo tuli hommattua omilta ekoilta kutsuiltani helmikuussa. Oikeastihan Nooan pipo on harmaa nuolikuvioinen, mutta leikkasin laput pois nurjalta puolelta, ja nyt pipoa voi käyttää molemmin päin! Minealla pipo on jo pitkään ollut yksi lemppareista, ja se valikoituu päähän yllättävän useinkin, kun tyttö saa itse päättää vaatteensa. Sama juttu meillä on nyt ollut tämän miniraita taskutunikan kanssa, ja ongelmaksi on muodostunut se, milloin tunikaa ehtisi pestä. Viime aikoina mä ja Minea ollaan käyty useampikin vaatetaistelu, joten olen ehdottomasti enemmän kuin iloinen siitä, että tytön kaapista löytyy näitäkin vaatteita, jotka on superhelppo yhdistellä monenlaiseen ja vaatteesta tykkää molemmat.

Nooan tiipii t-paita kuuluu vasta vähän aikaa sitten julkaistuihin lasten uutuuksiin, enkä voinut mitenkään jättää sitä tilaamatta, kun Mineallakin on tiipii t-paita värissä vanilja-koralli. Nooan paidassa on kivana yksityiskohtana musta-valkoraidalliset hihat, joten se mätsää sopivasti Minean miniraitatunikan kanssa. Kaveritkin välillä naureskelee mun mätsäysinnokkuudelle, mutta se tuntuu olevan tärkeä juttu Mineallekin, että voi jakaa asioita pikkuveljen kanssa. Yleensä Minea kysyy esim ulos lähdettäessä, minkä pipon tai takin Nooa pukee tai jos Nooa saa kotona juoksennella ilman sukkia, niin varmasti lähtee sukat Minealtakin. Niin kauan kuin Minea on mukana samisteluissa, mä ostan lastenvaatteet lähes pelkästään merkeiltä, joilta löytyy samoja kuoseja tytöille ja pojille, esimerkiksi juurikin NOSHilta.

Keksin vasta myöhäisheränneenä viime viikolla, että itse asiassa tarvitsisin uudet siistimmät kotihousut ja muistin, että NOSHilta löytyy tosi kivat chino housut. Huomasin kuitenkin, että ne oli tietenkin jo kauan sitten loppuunmyyty niin navyna kuin oliivinakin, mutta laitoin kuitenkin edustaja Reetalle viestiä, että katselee, jos niitä palautuukin saldoille. Super-Reetta laittoi jo seuraavana päivänä viestiä, että housut on nyt tulossa mulle, joten voin huokaista helpotuksesta kun naapurusto ja lähikaupat on pelastettu näkemästä mun nykyisiä reikäisiä kotikollareita enää jatkossa – ja miettikää, mikä edustaja mulla on, kun viitsii äitiyslomallaan huolehtia toisen housutarpeista, haha!

Muistatte varmaan vielä, että sain tässä postauksessa NOSHilta lahjakortteja arvottavaksi, ja nyt olisi aika kertoa, ketkä kolme teistä pääsee shoppailemaan omia suosikkejaan NOSHin valikoimasta. Onni suosi tällä kertaa nimimerkkejä Tarja (”Juhlamekko petroolina, tai tomaattina. 🙂”), Suvi (”Lastenmallistosta Rock Star housut toffeen värisenä olisivat pojalle kivat.”) ja Miisa (”Juhlamekko taskuilla, väriltään petrooli”) – onnittelut kaikille kolmelle, lahjakortit kilahtaa huomenna sähköpostiinne!

Brunssi ja ystävät!

2 toukokuun, 2016

Jos vielä yhden postauksen verran palataan vappuun, ja huomenna sitten NOSH arvonnan voittajaa ja muutamia sovituskuvia..

Vappu tuli ja meni, mutta meillä roikkuu yhä edelleen serpentiinit ja paperiviuhkat katossa – todennäköisesti ne on siellä vielä ensi viikollakin ihan vain siksi, että olen niin laiska siivoamaan niitä pois. Olen joskus ennenkin sanonut, että nykyään se on lapset, jotka mulle tekee juhlapyhistä spesiaaleja, mutta on siinä kyllä muutakin, ja lähes yhtä tärkeänä tulee muut läheiset, kuten ystävät. Kun kuulin joku aika sitten, että Niko olisi tänäkin vuonna vapun poissa kotoa, iski muhun pieni pettymys siitä, että koko vappu menee pilalle, jos sitä ei saa viettää perheenä. Tuskin itsekseen tulisi lasten kanssa lähdettyä tivoliin ja vapputorille tai leivottua munkkeja ja panostettua ruokiin. Vaikka lapset oli vappunakin pääroolissa kaikessa mitä suunnittelin, oli silti kiva että mun vanhemmat tuli meille viikonlopuksi ja vähän kuin paikkasivat Nikon puuttumista. Sanoinkin jälkikäteen Nikolle, että aivan sama mitä kukaan muu suunnittelee ensi vuonna, mutta se on varmaa, että vappu vietetään perheenä.

Viikonloppu vielä kaiken lisäksi alkoi sillä, että Minealla oli jumpan päättäjäisnäytös, jonka väliin jääminen harmitti Nikoa. Onneksi esitys löytyy multa kamerasta. Ja Minean harmituksen paikkasi se, että ukki ja mummi ehti Lahdesta katsomaan jumpan. Lauantaina mulla oli perinteiseen tapaan kuvauksia aamusta (tai kuvaukset, koska toiset peruuntui sairastumisen takia), ja iltapäivällä käytiin tivolireissu. Tivoli näyttäisi muuten olevan täällä vielä seuraavat pari viikkoa, joten ihan varmasti meidänkin porukka ehtii sinne uudelleenkin, ja suunnitelmissa olisikin katsastaa ensi viikonlopun säät sillä silmällä, että voisimme viedä lapset vielä pariin laitteeseen. Minealla näytti olevan niin kivaa, että mäkin vähän kuin jäin tivolikoukkuun, haha

Sunnuntaina aloin heti herättyäni väsäillä superhyvää tomaatti-mozzarellapiirakkaa, joka on jo pitkään ollut mun suosikkejani, eikä kyllästymistä ole vieläkään näköpiirissä. Ennen puoltapäivää Katriina ja Essi jo pimpottelivat meidän ovella brunssieväiden kanssa, ja aloimme kaikki yhdessä täyttää pöytää herkuilla. Lapset sai tehdä hedelmä-vaahtokarkkivartaat ja me aikuiset paistettiin munkkeja. Olin niihin vähän pettynyt, kun en ehtinyt kohottaa takkinaa riittävästi, mutta hyvin ne näytti kaikille onneksi maistuvan. Luulen silti, että tällä viikolla joudun ottamaan uusinnan munkinpaistossa, koska ne on aina olleet mun vapun kohokohtia, enkä mitenkään voi elää sen ajatuksen kanssa, että munkkiöverit jäi syömättä tältä vapulta.

Olin viimeksi nähnyt Katriinaa Nooan synttäreillä pari kuukautta sitten, eikä Essiäkään ole tän vuoden puolella kauheasti ehtinyt treffata, joten oli ihan oikeasti ihana nähdä pitkästä aikaa. Lapsetkin leikki tosi nätisti keskenään, ja melutaso pysyi koko ajan ihan minimissään – välillä kun meidän koko porukan treffeillä melu nousee lähes sietämättömäksi ja rentoutuminen on siitä aika kaukana!

Luulen, että eilinen oli niin täydellinen lopetus vapulle, että tänään säästyin jopa maanantaiväsymykseltä ja masistelulta. Kävimme vielä illalla katsomassa yhden potentiaalisen vuokra-asunnon, mutta se ei ollut kyllä kovin varteenotettava vaihtoehto. Rappukäytävässä haisi tupakalle ja asunnossa kissanhiekka. Tässä alkaa vähitellen tulla pieni kiirus löytää meille se väliaikainen kämppä, aikaa on nimittäin alle kuukausi. Olemme hakeneet niitäkin aso-asuntoja, joita pari teistä suositteli, mutta niistäkään ei ole kuulunut mitään. Lapsilla olisi jo hoitopaikka valmiina sekä uudella että täällä vanhalla asuinalueella, joten nyt oikeasti kaikki varpaat ja sormet ristiin, että löytäisimme jonkun hyvän vuokrakämpän!

Vapun perinteinen

30 huhtikuun, 2016

Kaikilla perheillä varmaan on ne omat perinteensä liittyen eri juhlapyhiin, vaikka toisaalta kyllä tuntuu että lähes kaikilla ne toistaa aika lailla samaa rataa. Ennen lapsia meillä ei Nikon kanssa ollut mitään tiettyä kaavaa vappuna, en ole koskaan kulkenut ylppärilakki päässä vapputorilla tai osallistunut opiskelijoiden vappupicknikkiin, ennemminkin vappu keskittyi munkkien syöntiin ja ehkä joihinkin baarireissuihin kaveriporukalla. Eikä se meininki ole paljoa tuosta munkkien syömisestä muuttunut tähänkään päivään mennessä, vaan ehdottomasti tärkeintä tässä juhlassa on rento yhdessäolo ja ruoka Hahha, on huvittava muuten huomata, miten kaikki juhlat tuntuu näin aikuisällä muuttuneen baarikeikoista menuiden suunnitteluun. Ennen tärkeintä oli hyvät bileet, nykyään ruoka!

Pari viimeistä vappua ollaan tosiaan vietetty mun vanhempien kanssa, koska Niko on ollut poikaporukalla jossain ja mun hommia taas huomattavasti helpottaa parit extrakädet täällä apuna. Ne must-jutut lasten kanssa on nykyään olleet munkkien paistaminen ja vapputivoli. Munkit jäi vielä huomiseen, mutta tänään käytiin jo tsekkaamassa Suomen tivolin laitteet, ja ihan täpinöissäänhän lapset oli. Mukaan otettiin naapurin poika, mikä oli aika hyvä veto, sillä kaverin kanssa laitteiden kiertäminen sujui paljon hauskemmin eikä mun tarvinnut lähteä laitteisiin istuskelemaan viereen. Kuvittelin, että Minea olisi ollut arempi menemään mihinkään possujunaa hurjempaan laitteeseen, mutta mun yllätykseksi tuo kaksikko taisikin kiertää jokaisen lapsille sallitun laitteen. Ja Nooa olisi varmaan mennyt puolissa mukana, jos olisi päässyt – tänä vuonna kokeiltiin kuitenkin vain pari autolaitetta, joista niistäkin lähdettiin vain itkun kanssa pois. Voin jo nyt kuvitella, millaista tämäkin meno tulee parin vuoden päästä olemaan hyvipuistoissa, kun molemmat juoksee pää kolmantena jalkana laitteesta toiseen.. Eipähän ainakaan tartte mua pyytää mukaan, mä nimittäin saan pääni sekaisin jo pelkässä tavallisessa keinussa.

Iltapäivä tivolissa oli kieltämättä aika superhauska! Ranneke maksoi 32 euroa, mutta se maksoi itsensä ainakin meillä itsensä takaisin, kun yksittäinen lippu olisi ollut 5 euroa per laite. Lapset söi makkaraperunat ja hattaraa niin että jaksoi sen noin kolmen tunnin ajan paahtaa menemään täysillä, ja olisihan noi jaksaneet vielä kauemminkin, mutta me mentiin tivoliin sen verran myöhään, että oli pakko jo alkaa lähtemään kotiin. Mineasta ja naapurin pojasta on tullut aikamoinen tiimi, ja oli taas jotenkin niin söpöä katsoa kuinka ne on toistensa kanssa niin samalla aaltopituudella. Tyypit söi hattarankin puoliksi, samaan aikaan. Aika söpöä vai mitä!

Ennen vappua

29 huhtikuun, 2016

Hello, ja tervetuloa lukemaan upouutta Idealistaa, joka on muuten ihan ainut laatuaan koko Suomessa! Joko olette ehtineet tutustua sivustoon tarkemmin? Tieto muutosta on ollut jo syksystä saakka mulla tiedossa, mutta voitte kuvitella kuinka mä ’aina viime tipassa joka asian kanssa’ -ihmisenä väsäilin uutta banneria viimeisenä iltana, ja aamulla kun muutto koitti, tuntui kuin se olisi tullut ihan puskista yllättäen. Kysyn vaan, että miten voi asia, jonka on tiennyt puoli vuotta etukäteen, tulla yllättäen?!?! Talvi yllätti suomalaiset – nyt ymmärrän miten on mahdollista, että ensilumi on joka vuosi joillekin niin kovin yllättävä asia, jopa meillä täällä Suomessa.

Ja mikä tämä Idealista sitten on? Vastaus on vielä itsellenikin siinä määrin auki, että olen Idealistan käyttäjänä ihan yhtä uusi kuin tekin, mutta mistään perinteisestä blogiportaalista ei enää ole kyse, vaan kaikki tämä inspiroiva sisältö kulkee sanan elämysmedia alla. Saman sivuston alta siis löydät monipuolisesti erilaista sisältöä, blogeja, digilehtien sisältöä, reseptejä, pukeutumisvinkkejä jne jne. Ehdottomasti parasta on musta se, että yhden klikkauksen päästä löytyy aina jotain uutta laadukasta luettavaa. Se on iso juttu nykyaikana, kun netti on ääriään myöten kaikenlaista sisältöä, jota ainakaan mä en tietoisesti ehdi arvioida ja etsiä sitä omannäköistä juttua kaiken muun seasta. Idealista muuttuu lukijansa mukana niin, että mitä enemmän selailet sitä paremmin sivusto oppii tunnistamaan ne jutut, jotka osuvat sun mielenkiinnon piiriin. Mä ainakin odotan, että kohta sivusto hoitaa viikoittaiset kauppalistan laatimiset ja treeniohjelmat mun puolesta, tai sitten ehdotukset lounaslistalle on tasoa pulla ja munkki, jos mun selaushistoriaani on luottamista.

Meillä on alettu vähitellen orientoitua kohti vappua, tänään Minea halusi koristella kotia (aaaaivan överimäärällä setpentiiniä) ja huomenna leivotaan munkkeja. Syötiin päivällisellä tuunattua arkiruokaa, joka muistui jälleen mieleeni jonkun instakuvasta tällä viikolla. Ollaan joskus kokeiltu tätä jauhelihan kanssa, mutta nyt tein perinteisen kanakastikkeen koskenlaskijalla ja ruokakermalla ja täytin tacot sillä ja riisillä. Päälle vielä juustoraastetta ja pikaisesti uunin kautta pöytään. Toimii aika hyvin ja tuo vaihtelua perusruokaan!

Vappu menee tänäkin vuonna mun vanhempien avustuksella, kun Niko lähti viikonlopuksi polttareihin ja olin jo aikaa sitten ehtinyt sopia kuvauksia lauantaille. Tiedossa on varmaan myös perinteiset vapputivolit, ja blogityttöjen kanssa ollaan suunniteltu sunnuntaille pienimuotoista brunssia. Muistan, että joka vuosi olen seisonut vapputivolissa totaalisen jäässä kevättakissani ilman ollessa lähempänä nollaa. Tänään keli näytti yllättävänkin lupaavalta, joten ihan oikeasti täällä toivo elää, että tänä vuonna tivolimeiningistä päästään nauttimaan ilman toppahanskoja, pipoa ja villasukkia. Kertokaahan, mitä teillä on vapuksi suunnitelmissa ja olisipa kiva kuulla myös, mitä tykkäätte blogin uudesta ilmeestä?

Coming up…

26 huhtikuun, 2016

Woop woop, tulin kertomaan teille blogiuutisia, sillä huomenna puhaltaa uudet tuulet! Minishow nimittäin uudistuu ja ”siirtyy” uudelle saitille huomenna. Tiedossa on sama blogikoti kuin nytkin, mutta täysin uusi ilme – ja vihdoin ja viimein päivitetty infoboksi bloggaajasta (joka on viimeisen puolen vuoden aikana saanut muutamat teistä huvittuneeksi aavistuksen vanhentuneilla tiedoillaan). Tänään ja huomenna voi blogissa ilmetä pientä jumitusta, joita pahoittelen syvästi, mutta toivon että innostutte uudistuksista ja saatte tulevaisuudessa uudenlaisen lukuelämyksen niin inspiroivasta sivustosta kuin Minishown raikkaammasta ilmeestäkin!

KEVÄÄN PARAS SHOPPAILUKOKEMUS – MYÖS KOLMELLE TEISTÄ!

25 huhtikuun, 2016

Kaupallinen yhteistyö NOSHin kanssa

Mietin jälleen tässä yhtenä päivänä omaa vaatekaappiani katsellessa, että on se ihme ettei omista vaatevarastoista koskaan tunnu löytyvän mitään päälle puettavaa! Vaatteita on ostettu kymmenittäin, varmaan jopa sadoittain, jo vuosien ajan, mutta silti joka aamu on ihan sama asukriisi, puhumattakaan niistä päivistä kun tiedossa on jotain erikoisempaa ohjelmaa, joissa toivoisi näyttävän tavallista edustavammalta. Miksen saa vaatekaapistani toimivaa, vaikka sävymaailmaltaan se on yhteneväinen, ajaton ja hillitty, ja perusvaatteidenhan pitäisi olla aina muodissa? Viime lauantainakin oli turvauduttava omaan luottomekkoon, joka on viime aikoina eksynyt päälle ehkä turhankin usein, mutta kun muuten ei olisi ollut mitään päälle puettavaa.

Päätin, että asialle on tehtävä jotain ja mikäs sen parempi paikka inventoida nykyinen vaatekaappi kuin tuleva muutto. Uuteen asuntoon en aio kantaa yhtäkään vaatekappaletta, omasta tai lasten kaapista, joka ei ole viime aikoina eksynyt kertaakaan päälle! Säästän vain ne kaikkein rakkaimmat ja toimivimmat vaatteet ja ehkä se tärkein juttu, koitan samalla miettiä, mikä niistä vaatteista tekee erityisen toimivia. En aio kokonaan lopettaa vaatteiden ostamista, vaan keskityn ominaisuuksiin, jotka olen todennut hyviksi. Tällaisia on ainakin istuvuus, kestävyys, laatu, materiaalit ja se maaginen tunne, että vaatteessa viihtyy ja tuntee itsensä nätiksi vaikkei sitä sen tarkemmin osaakaan selittää. Tästä eteenpäin siis kuljen kaupassa pitäen mielessäni nämä ominaisuudet ja etsien vaatetta, joka täyttää jokaisen (tai ainakin melkein, hah!) näistä kriteereistä. Ainut ongelma on vain se, että a) kaupungilla tulee pyörittyä ihan liian harvoin ja b) lähes aina lapset on mukana, mikä tarkoittaa sitä, että sovittaminen on pois laskuista.

Reilu viikko sitten löysin itseni ehkä parhaasta mahdollisesta tilanteesta: Nooa oli Nikon kanssa kaupoilla, Minea viihtyi kavereiden kanssa leikkimässä ja itse istuin kotisohvalla kahvia juoden, kakkua syöden ja vaatteita sovitellen. Tiedän, kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, ja niinhän se vähän olikin! Jos voisin, niin ostaisin kaikki vaatteeni kotisohvalta käsin, ja niin yleensä teenkin etenkin kun kyse on lastenvaatteista, mutta harmi vaan että omien vaatteiden kohdalla sovittaminen on suht tärkeä tekijä. Siksipä päätin järjestää toissaperjantaina NOSH vaatekutsut keskittyen vasta julkaistuun naisten vaatemallistoon. Sovin NOSH edustajan Outin kanssa kutsujen ajankohdasta, kutsuin facebookissa joukon hyviä ystäviä paikalle ja leivoin herkullisia mutta helppoja tarjottavia. En stressannut koristeluista, siisteydestä tai tarjottavistakaan sen enempää, vaan luotin siihen että perjantai-iltapäivänä kaikilla olisi sopivan rento meininki ja pieni hengähdys kahvipöydässä tulisi tarpeeseen työviikon jälkeen. Ja niinhän se tuntui monelle tulevankin, sillä vieraita oli jälleen paikalla lähemmäs viisitoista, ja lyhyen ”virallisen” esittelyn jälkeen oli ihana istua rauhassa juttelemassa.

Niille, joille merkki on ihan uusi tuttavuus, voin kertoa että NOSH naistenvaatteet on noin kolmasosaltaan raitaa ja loput pirteitä, raikkaita kuoseja. Tänä keväänä mallisto julkaistaan kahdessa erässä niin että ensimmäinen osa mallistosta on jo nähtävissä täältä ja tilattavissa oman edustajan kautta tai verkkokaupasta. Kaikki NOSH edustajat on listattuna NOSHin sivuilla, heihin voi rohkeasti ottaa yhteyttä mikäli haluaa järjestää omat NOSH vaatekutsut. Tämän viikon keskiviikkona julkaistaan naisten mallistoon uutuuksia, joten tulevat viikot on mitä parhainta aikaa kutsuilla ja hankkia itselleen kevät- ja kesävaatetta. Ja tiedättekö mitä, mä uskon että NOSHin raidat menee mulla juurikin siihen kategoriaan kestävä ja toimiva vaatekaappi, sillä raidat on aina muodissa, NOSHin trikoo ja luomupuuvilla on huippulaatua ja yritys toimii myös vastuullisesti, mikä on aina iso plussa vaatteita valitessa. Vielä kun tähän lisätään suomalaisuus, voisi kuvitella hintojen nousevan pilviin, mutta sanosiin ettei neljä tai viisi kymppiä ole ollenkaan paha hinta mekosta, jota helposti käyttää useamman vuoden.

Koska kutsut pidettiin meillä perjantaina, ja suurin osa vieraista oli jättänyt lapset kotiin, aloitimme rennon illan skoolaamalla kevätfiilikselle – tuolloin kun ilmakin oli vielä sellainen, että oikeasti tuntui jo melkein kesältä. Ihana Henna tuli muutamaa hetkeä ennen kutsujen alkua auttamaan mua tarjoilujen kanssa, teimme Kinuskikissan ohjeella täydellistä tomaatti-mozzarellapiirakkaa, pulled pork ciabattaa ja tonnikala-tuorejuustotäytteisiä rieskakolmioita. Edellisenä päivänä olin leiponut mangojuustokakkua ja sitruunamuffinsseja, ja tarjolla oli myös muutamaa erilaista karkkia. Herkuttelimme pitkän kaavan mukaan ja välillä joku kävi sovittamassa jotain vaatetta, ja muut toimivat mielipideraatina. Todellakin sitä täydellistä shoppailua perheenäideille, jotka muuten juoksisi nopeasti kaupasta toiseen lasten huutaessa rattaissa tylsistymistään.

Mitä sitten itselleni sovittelin ja tilasin? Raidat oli ehdottomasti se mun juttu, ja olisin kolmesta raitamekosta voinut valita kaikki! Sovituskuvassa päälläni on musta raitamekko, joka sopisi mielestäni aika hyvin niin arkeen kuin juhlaankin. Rennomman version mekosta saa yhdistämällä sen ballerinojen tai tennareiden kanssa ja juhlakuntoon sillä pääsee laittamalla korkeammat korot ja näyttävät korut. Itselläni ei ole koskaan ollut tiimalasivartaloa, mutta tässä raitamekossa leikkaukset ja erisuuntaisten raitojen yhdistely antaa aika paljon anteeksi vyötärön seudulla.

Vaikka näillä kutsuilla keskityttiin NOSH naistenvaatteisiin, niin tilasin kuitenkin myös lasten uutuuksista molemmille jotain pientä musta-valkoraidallista. Myöhemmin laitan tänne blogiin vielä nähtäväksi sovituskuvia meidän ostoksista, mutta nyt teilläkin olisi mahdollisuus saada oma rento shoppailuhetki NOSHilla! Kommentoimalla tähän postaukseen oman suosikkisi kevään NOSH vaatteista viimeistään sunnuntaina 1.5. olet mukana kolmen 30€:n arvoisen lahjakortin arvonnassa, jotka voit käyttää NOSH vaatekutsuilla tai verkkokaupassa (yksi lahjakortti per voittaja). Niin, ja kannattaa muuten myös kurkata uudet ihanat NOSH lastentarvikkeet, onko söpömpiä vaunusuojia olemassakaan!

TYTTÖJEN KESKEN

24 huhtikuun, 2016

Äääää, oon vieläkin niin fiiliksissä eilisestä, että tällä ajatuksella jatketaan tulevaan viikkoon! Ajelin aamupäivästä Lahteen hyvän ystäväni polttareihin, joiden ohjelmassa oli mm potkunyrkkeilyä, saunomista, syömistä, escape roomia ja tietenkin vähän tanssimistakin. Pääsin lähtemään kotoa vähän myöhässä, joten itseltäni jäi aamun osuudet väliin, ja olin lopulta niin väsyksissä Lahteen päästyäni, että kävin ihan ekana ottamassa pikatorkut hotellilla. Tuntui tylsältä aloittaa polttarit nukkumalla huoneessa, mutta loppuillasta totesin sen olleen ehdottomasti paras ratkaisu, koska takana oli kolme Nooan kanssa valvottua yötä. Ilman päikkäreitä olisin varmasti sammunut jo alkuillasta, mutta nyt jaksoin jopa niinkin hyvin, että hotellihuoneeseen tuli raahauduttua vasta pilkun jälkeen.

Polttarit oli kokonaisuudessaan aivan mahtavat, ja vaikka aluksi tuntui väsyneenä siltä, että helpompaa olisi vain jäädä kotiin viikonlopuksi, niin jälkikäteen on helppo sanoa, että kyllä tämä oli just sitä, mitä nyt tarvitsinkin. Pieni irtiotto hyvässä seurassa, järjetöntä tanssimista baarissa, paljon naurua, parit liikutuksen kyyneleet ja tänään vielä kaiken päälle parin tunnin mittainen, rauhassa syöty huikea aamupala! Kotimatkalla nauroin itselleni ja sille ajatukselle, että vielä aiemmin tällä viikolla mietin, jaksanko lähteä ja kuinka kalliiksi ilta tuleekaan jos vain käyn nukkumassa hotellilla kun en parempaan pysty. Yeah right, taisin olla yksi porukan energisimmistä loppuyön tanssijoista ja mitä muuta voi odottaakaan parin batterydrinksun ja niiden päikkäreitten jälkeen. Ja arvaatteko mikä koukuttu mut täysin? Escape room eli ”peli”, jossa meidät lukittiin huoneeseen tunniksi ja siinä ajassa piti johtolankojen avulla selvittää avaimen sijainti ja päästä huoneesta ulos. Meidän jengi oli juuri avaamassa viimeistä kassakaappia, jossa avain olisi ollut, kun aika loppui. Kilpailuhenkisenä en todellakaan voi jättää suoritusta siihen, vaan lähiaikoina täytyy kerätä porukka ja lähteä testaamaan Jyväskylän vastaava paikka.

Minea oli mulla Lahdessa mukana ja vietti päivän mun porukoiden kanssa. Siinä hyvissä fiiliksissä ja hyvää musaa kuunnellen (suositukset Reino Nordinin uudelle Puhu vaan -biisille!!!) kotiinpäin ajaessani keksin, että Minean kanssa voisi tehdä kesällä jonkun reissun ihan kaksin. Tulee kuitenkin suht vähän nykyään vietettyä aikaa Minean kanssa kahdestaan, ja vaikka Minealle aina tuleekin kova ikävä Nooa, olisi tyttö varmasti aika innoissaan jos lähdettäisi johonkin kylpylään tai vastaavaan. Kaksin ollessa sitä paremmin aina muistaa, kuinka mahtavia tyyppejä meidän lapset molemmat onkaan myös yksilöinä ja omina itsenään, yleensä ne kun höntsäilee täällä kotona kimpassa. Kertokaahan mulle te joilla on useampi lapsi, onko teillä tapana viettää ns laatuaikaa vain yhden lapsen kanssa ja mitä silloin teette?

AAMUKAHVILLA

23 huhtikuun, 2016

Nooan sairaspäivien aikaan olemme luonnollisesti olleet lähes pelkästään sisällä, mikä on selkeästi näkynyt varsinkin Minean turhautumisena. Iltaa kohden meno sen kuin yltyy ja leikkimisestä tulee enemmänkin säheltämistä kuin tarkoituksellista touhuamista, ja toisaalta myös mun pitäisi olla huomattavasti enemmän keksimässä aktiviteetteja kuin tavallisesti. Ymmärtäähän sen, että isommalle lapselle se on ihan oikeastikin tylsää kun ei ole leikkiseuraa, ja joka kerta kun jonkun leikin aloittaa, se keskeytyy siihen että mun on lähdettävä tekemään jotain Nooan kanssa tai on jo ruoanlaiton aika. Kun peruspäivä on näin superintensiivinen kuin nyt sairaspäivinä, huomaan itse olevani aavistuksen stressaantuneempi ja ärsytysherkempi.

Muutaman ystävän kanssa olen joskus miettinyt sitä, kuinka erilaisia me ihmiset voidaankaan olla sen suhteen, kuinka hyvin kestämme esim melua tai kuinka paljon kaipaamme toisten ihmisten läheisyyttä. Itse olen aina kuulunut siihen porukkaan, joille kova melutaso voi olla stressitekijä ja kainalokkain sohvalla istuminen tai käsikkäin kaupungilla käveleminen ei ole mikään välttämättömyys. En tykkää nukkua liian kiinni toisessa ihmisessä, kaipaan rauhallisia hetkiä, jolloin toisen kanssa voi olla luonnollisesti vaikkei puhuisikaan mitään enkä tarvitse pieniä huomionosoituksia joka välissä muistaakseni, että toinen on tärkeä. Äitinä olen ehkä hieman erilainen kuin ystävänä tai puolisona, halaan ja pussaan jatkuvasti, nappaan lapsia syliin joka välissä ja parasta on vain istua sohvalla ja silittää Mineaa ja Nooaa. Mutta siltikin olen nyt varsinkin tällä viikolla huomannut, kuinka kaipaan niitä pieniä oman tilan hetkiä kuten nyt vaikka se, että saisi käydä rauhassa vessassa tai voisi joskus istua syömään aamupalaa ilman että samalla ramppaat vähintäänkin kymmeneen kertaan keittiössä hakemassa lapsille jotain. Joinain aamuina tekisi mieli kysyä ääneen, onko se todella niin paljon vaadittu, että antaisitte äitin olla kymmenen minuuttia omassa rauhassaan, mutta toisaalta olen roolissani onnellisempi kuin koskaan, joten en koe olevani ”oikeutettu” valittamaan.

Jostain syystä nimenomaan aamupalasta on muodostunut mulle se kynnyskysymys. Muistan elävästi ihan ensimmäisen äitienpäiväni ja sen kuinka ehkä vähän hölmistyneenä mietin, näinkö sen todella kuuluu mennä että syön koko vuoden ”tärkeimmän” aamupalani samalla lasta imettäen. Ehkä olin silloin vielä muutenkin tietämätön siitä, miten vanhemmuuden myötä suurin muutos elämään tulee juurikin arjen ja pyhän sekoittumisessa – lasten kanssa kaikki päivät on jollain tasolla toistensa toisintoja, kun tietystä rytmistä on aina pidettävä kiinni.

Mediassa on puhuttu paljon äitien putoamisesta äitiroolin mustaan kuoppaan ja äitien uhrautuvasta vanhemmuudesta, jossa oma minä unohtuu perhearjen alle, ja olen tätä keskustelua seurannut huvittuneena miettien, että itse olen todellakin hurahtanut äitiyteen ja nautin siitä roolista, mutta se oma tila silloin tällöin – se on se, ehkä ainut asia, jota kaipaan ajalta ennen lapsia. En haluaisi olla joka päivä koko ajan jonkun käytettävissä niin että viisi minuuttiakin on liian paljon vaadittu. Silti samaan aikaan nauran itselleni ja omille turhamaisen pienille vaatimuksilleni, joita en periaatteessa edes kehtaa ääneen sanoa, mutta ehkä se päivän viisi- tai kymmenminuuttinen on mulle se keino pitää oma minuuteni kasassa? On ihanaa olla halutuin tyyppi omille lapsilleen juuri sillä hetkellä, mutta on myös lähes huvittavaa, kuinka sitä voikin ihminen nauttia esim rauhassa siivoamisesta tai myöhäisillan suihkusta, jolloin kukaan ei ole oven takana pyytämässä huomiotasi. Tiedän jo nyt kaipaavani niitäkin hetkiä vielä jonain päivänä, mutta just nyt ymmärrän, miksi jotkut äidit on kateellisia miehilleen työpäivän aikana vietetyistä lounashetkistä. Huomaan sen itsekin, kuinka virkistävää on silloin tällöin lähteä ystävän kanssa kaupungille tai pitkälle lounaalle ilman lapsia, ja pienikin virkistyshetki tuo paljon jaksamista arkeen. Onko teillä koskaan samoja ajatuksia? Tai mikä on se teidän juttu silloin kun kaipaatte omaa aikaa?

VESIROKKO vol2

21 huhtikuun, 2016

Nooan sairastettua nyt kolmatta päivää voin hyvin todeta, että kyllä se todella näyttäisi niin olevan, että sisarustartuntana vesirokko tulee seuraavalle paljon pahempana! Jos Minealla oli ne parikymmentä näppylää, jotka ei edes kutissut tai nostanut kuumetta, niin Nooalla on vesikelloja kaikkialla. Niitä on tänään löytynyt jopa jalkapohjista, ja jo aiemmin näppyjä tuli päähän, suuhun, korviin jne eli todellakin ihan kaikkialle. Nooan olo on eilen ja tänään ollut muutenkin aika surkea, kun näppylät kutittavat ja kuumetta on ollut kolme päivää putkeen. On varmaan sanomattakin selvää, ettei yötkään ole menneet kovin hyvin, ennemminkin voisi sanoa, että öisin on enemmän valvottu kuin nukuttu..

Näppylöiden kutinaan ollaan testailtu apteekista vesirokkoon tarkoitettua viilentävää vaahtoa ja kaapista sattui valmiiksi löytymään sinkkivoidetta, jota yksi teistä suositteli kommenttiboksissa. En tiedä, onko kummastakaan ollut juurikaan apua, Nooaa selvästi kutittaa, mutta pieni ressukka ei osaa oikein raapia ja vain valittaa itkemällä tukalaa oloaan.

Lapsilla ihme kyllä kuume ja huono olokaan ei yleensä vaikuta siihen, miten päivällä jaksaa touhuta. Nooa otti yhdet ylimääräiset päiväunet, kun unet on olleet niin katkonaiset, mutta muuten poika on koittanut parhaansa mukaan leikkiä lempijuttujaan. Meiltä löytyy melkein samat lelut nyt kuin aikoinaan Mineankin ollessa pieni, mutta kyllä pojat vaan on poikia ja löytää hetkessä ne auto-, -työmaakone- ja pelastusajoneuvolelunsa. Yhtäkään ns tyttöjen kirjaa Nooa ei ole kaapista hakenut, vaan uudelleen ja uudelleen luetaan yhtä ja samaa autokirjaa, jonka sivuilta löytyy muutama erilainen kuorma-auto. Nooa kääntelee sivuja, osoittaa kuvaa ja kysyy ’tämä’, mä vastaan auton nimellä ja Nooa toistaa ’au’. Ulkona liikuttaessa tavalliset autot ei herätä erityistä kiinnostusta, mutta vähänkin normaalista isompi tai äänekkäämpi menopeli saa pojan pään pyörimään ja toistelemaan ’au, au, au’. Itselleni en voi tästä kunniaa ottaa, vaan kyllä se taitaa vaan niin olla, että autohommat on pojilla geeneissä ja ne omaksutaan ihan opettamattakin. Ei Minealle ole koskaan luettu yhtä ja samaa autokirjaa kymmentä kertaa päivässä, hyvä jos autot kiinnosti juuri ollenkaan.

Yleensähän se menee juuri niin että kaikki hommat kasautuu samaan aikaan, eikä tänäänkään ole ollut poikkeus. Meillä oli jo aikoja sitten sovittu tämän meidän asunnon kauppojen allekirjoitus ostajan pankkiin tälle päivälle, joten pariin kertaan saatiin miettiä, miten Nooan kanssa tehdään kun poikaa ei vesirokkoisena oikein voi yleisiin paikkoihin viedä. Mietimme jopa juoksevamme allekirjoittamaan autosta käsin vuorotellen pankkiin niin että toinen on sillä aikaa Nooan kanssa, mutta lopulta pankkivirkailija sanoi, että voisimme tulla kaikki käväisemään paikalla pikaisesti, kun konttoritilat oli remontissa ja pääsimme kätevästi sivukäytävältä pyörähtämään neukkarissa. Pientä säätöä joo, mutta kaupat on nyt tehty ja enää puuttuu meiltä koti, johon muuttaa ensi kuussa. Kaipa sekin vielä järjestyy, ja jos ei niin sitten reissataan vaikka koko kesä, hah!

KAMPPEET SADEKELEILLE

19 huhtikuun, 2016

Niinhän siinä kävi, että tänään saimme varmistuksen sille, että Minealla tosiaan pari viikkoa sitten oli vesirokko. Nooa on nimittäin nyt täynnä näppylöitä, niitä löytyy päästä jalkoihin ihan kaikkialta, ja lisää näyttäisi vielä olevan tulossa. Onneksi pojan olo on ainakin toistaiseksi ollut vielä suht siedettävä eikä eroa normaaliin ole pientä lämpöä, kiukkuisuutta ja ruokahaluttomuutta lukuunottamatta ollut. Luulen, että huomenna tauti on pahimmillaan, ja tuskin seuraavat yötkään tulee kovin hyvin menemään jos näppylöitä alkaa kutittamaan..

Nooan kanssa on tänään jouduttu olemaan sisällä, mutta eipä ole juurikaan haitannut näillä ilmoilla! Viimeiset kaksi päivää on satanut vettä niin että kaatosade ja auringonpaiste vuorottelevat tunnin välein, ja juuri kun pääsee pihalle niin saakin vettä niskaan. Itseä ei ehkä tällaisilla keleillä huvita seisoa puistossa värjöttelemässä, mutta mikä siinä onkin, että lapset tuntuu rakastavan sadetta ja vesilätäköitä. Luulen, ettei Nooakaan edes huomaa sataako vai paistaako, koska meno on täysin samanlaista säällä kuin säällä. Ehkä se on aika paljon kiinni siitäkin, että lapsilla on riittävän hyvät varusteet, jotka pitää vettä kun taas omissa ulkovaatteissa on tullut säästettyä niin että takuuvarmasti vedenpitävää on ainoastaan Crocsit jalassa ja muuten vesi alkaa vähitellen hivuttautua tuulihousuista läpi. Ai mitenniin on tullut viime aikoina keskityttyä vain lastenvaatteisiin?!?

Nooan vaatteet: pipo: Gugguu // sadehaalari: POMPdeLUX Lilydale -haalari* // hanskat: Molo Kids // kumpparit: Crocs Handle it rain boot*

Minean vaatteet: pipo: Gugguu // takki: Mini Rodini // leggarit: H&M // kumpparit: Crocs Handle it rain boot*

Kerran ystävän kanssa jutellessa totesin, että vaikka en suhtautuisi lastenvaatteisiin näin suurella innokkuudella, niin siltikin haluaisin jatkossakin panostaa ulkovaatteisiin. Lapset touhuavat ulkona aivan eri tavalla kuin me aikuiset, ja ulkovaatteilta vaaditaan melko paljon, jotta ne kestävät kaiken sen rymyämisen. Mielestäni hyvä ulkovaate on sellainen, joka on lapselle mahdollisimman huomaamaton ja helppo liikkua mutta ominaisuuksiltaan täysin tekninen eli veden- ja tuulenpitävä. Lasten leikit ei saa olla vaatteiden ominaisuuksista kiinni, vaan niiden tulee mukautua nopeisiinkin säävaihteluihin – jos esim talvinen sää muuttuu märäksi loskaksi, on iso plussa jos ulkohaalari kestää vettä. Meillä ei ole päiväkotien tyyliin tapana pukea kurahousuja lapsille päivittäin ihan vain varmuudeksi jos maa sattuu olemaan märkä ja kurainen, vaan ennemmin hankin myös välikausivaatteet vedenpitävinä, jolloin niilläkin saa huolettomasti remuta säästä riippumatta.

Molemmilta lapsilta löytyy tietenkin myös ne perinteiset sadevaatteet. Minealla on viime vuodelta sopiva Reiman kaksiosainen setti, ja Nooalle saatiin nyt POMPdeLUXilta tummansininen haalari. Haalaria ollaan päästy testailemaan vasta paristi, mutta näillä kokemuksilla voin sanoa hinta-laatusuhteen olevan loistava. Haalari on sopivan kapeaa mallia niin että alle mahtuu villapuku, mutta yleisilme on silti kivan istuva ja oikeasti jopa tyylikäs! Nooa on tällä hetkellä noin 80cm pitkä, ja haalarista otin 86cm sillä ajatuksella, että haalari saattaa mennä vielä jopa tulevana syksynäkin.

Pelkillä teknisillä vaatteillakaan ei vielä pärjää kovin pitkälle, vaan tietenkin myös kengät on hyvä olla laadukkaat. Minealla on yhtiä kumppareita lukuunottamatta tainnut kaikki aiemmatkin saappaat olla Crocsilta, ja siihen on yksinkertainen selitys! Crocsin kumpparit istuu jalkaan täysin eri tavalla kuin tavalliset kumisaappaat – ne ei lömpsy kävellessä, vaan ovat superkevyet ja sopivan kapeat varresta niin, että kenkä pysyy jalassa vauhdikkaammallakin liikkujalla. Ostin pari vuotta sitten itsellenikin Crocsin kumisaappaat enkä ole sen jälkeen enää vanhoja saappaitani halunnut käyttääkään, koska Crocsit tuntuu jalassa niin paljon enemmän ”tavallisilta kengiltä”. Ei ihme, että Mineakin valitsee kumpparit usein ihan kauppareissuillekin jalkaansa, ja samalle suosikkilistalle on päässyt melkein kaikki muutkin Crocsin kengät.

Jos teiltä on vielä kevätkengät hankkimatta, niin nyt Lekmeriltä saa kaikki Crocsit alella 19.-24.4. Valikoimassa näytti olevan monet meiltäkin löytyvät parit, kuten Frozen-clogit, kumpparit, Minean edellisen kesän suosikit Retro Mary Janet jne. Meillä tuskin enää tulee olemaan kesää ilman Crocseja, sen verran koukussa taidetaan jo olla!

*tuotteet saatu

VIIME VIIKKOISIA

18 huhtikuun, 2016

Vaikka onkin jo maanantai, laitan vielä kuvia ja kuulumisia viime viikolta eli sitä jokaviikkoista perussettiä mitä tämä hoitovapaalaisen elämä nyt on. Maanantaina oli Minean nimpparit, joita juhlittiin aika pienesti vain sunnuntaina. Meidän perheessä nimppareita ei ole koskaan kunnolla juhlittu, koska mulla ei ollut nimipäivää, ja mun veljenkin nimpparit taisivat tulla kalenteriin vasta joskus myöhemmin. Synttärit onkin sitten aina olleet överibileet myös mun lapsuudenkodissa, ja sieltä se into juhlien järkkäämiseen varmaan on mullekin periytynyt. Koska leivon muutenkin niin usein, niin olisi melkeinpä outoa ellen leipoisi myös merkkipäivinä, ja niinpä tein Mineallekin kakun, vaikkei vieraita käynytkään muutamaa perhettä enempää. Tai itse asiassa en edes kutsunut muita, koska tiesin lapsellisten ystävieni välttelevän vesirokkoa, ja ne joilla vesirokko on jo sairastettu, olivat jossain pidemmällä reissussa tai vatsataudissa kotona.

Nimpparikakku syntyi aika hetken mielijohteesta, kun kaupassa en osannut ajatella tarjoamisia, ja kotona oli keksittävä koristeet niistä, mitä kaapista löytyi. Naureskelin, että kakku oli varmaan rumin ikinä, mutta lopulta siitä tulikin ihan ok, ja Mineasta se oli täydellinen, mikä oli tietenkin tärkeintä. Teen nykyään kakkupohjan puoliksi perunajauhoilla ja se toimii huomattavasti paremmin kuin perinteinen vehnäjauhopohja. Pohjasta tulee jo itsessään kosteampi ja mielestäni parempi koostumukseltaan, ehkä aavistuksen kääretorttupohjaa muistuttava.

Yleensä me treffataan ystäviä melkein joka päivä arkisin, mutta viime viikolla vähemmän juurikin sen vesirokon takia. Aloin miettiä, kuinka tylsää hoitovapaalla ihan oikeasti olisi ellei näkisi ystäviä, sillä Niko tekee usein pitkiä päiviä töissä ja kotinurkkien tuijottelu alkaa itsestä tuntua pitkästyttävältä. En kaipaa mitään sen ihmeempiä aktiviteettejä, mutta se jo on tarpeeksi, että saa pikaisesti jutella jonkun aikuisen kanssa ja juoda kahvit suht rauhassa sillä aikaa kun lapset leikkii. Meillä se nimittäin tuntuu onnistuvan huomattavasti paremmin silloin kun Nooalla on tarpeeksi ihmeteltävää ympärillä eikä poika ehdi tajuta, että äiti istuu pöydässä kaikessa rauhassa. Onko muilla sama? Aamuisin rauhallinen aamupala on lähes mahdottomuus, mutta jonkun leikin lomassa joskus saattaa onnistua hiljaa hiipimällä katoamaan paikalta syömään esim lounasta itsekseen!

Jos multa kysyttäisi, mikä on hoitovapaalla olemisessa pahinta ja parasta, en ole varma osaisinko heti vastata. Parasta on ehdottomasti se, että lapset saa olla kotona eikä Nooan tarvitse vielä mennä hoitoon, enkä voi sanoa, että itseänikään haittaisi se, ettei työpaikan aikataulut ja kotiin kannetut työpaperit vielä toistaiseksi ole ajankohtaisia. Mutta mikä sitten on pahinta? Ehkä se jatkuva siivoaminen. Imuroin nykyään joka päivä ja silti meillä on koko ajan koirankarvoja, hiekkaa, kiviä ja muuta roskaa lattioilla. Olen jopa alkanut luuttuamaan lattioita useammin kuin ennen, mutta sekään ei tunnu auttavan, kun parketti ja laatat on aina täynnä pieniä läikkiä joko koiran kuolasta tai lasten ruoista ja touhuista. Jos päätän olla välittämättä sotkuista, huomaan puolessa välissä päivää, että ihan j-o-k-a huone on täyskaaoksessa ja vajoan epätoivoon, kun tajuan että se kuitenkin olen minä, joka sen kaiken joutuu lopulta siivoamaan. Olenkin todennut, että helpommalla pääsen, kun siivoilen pitkin päivää koko ajan vähän kerrallaan, niin sotku ei pääse kasvamaan ylitsepääsemättömän isoksi. Jos näin käy, niin useimmiten se päättyy siihen, että ensin istun juomaan kahvia ja syömään pullaa, sitten hermoilen lapsille ettei saa enää sotkea eikä koskea mihinkään ja viimeisenä revin itseni pakolla ylös ja aloitan siivoamisen. Kuulostaako tutulta? Kertoka pliis joku mulle, että sitten kun taas olen työelämässä, täällä ei kukaan ehdi sotkeakaan?!?

PARIT UUDET NIKET

16 huhtikuun, 2016

Niin kuin eilen jo kerroinkin, löysin itseni jostain ihmeen syystä eilisaamuna seisomasta paikallisen Budget sportin ovelta juuri ovien avautumisen aikaan. Alkuviikosta postiin kolahti mainoslehtinen, jossa ilmoitettiin edullisista Niken lenkkareista – vain 39€ kivoista kengistä, jotka menisi hyvin niin salilla kuin kaupungillakin, vastustamaton tarjous meikäläiselle. Ajattelin, ettei tässä kuitenkaan ole kyse msitään stokkan hulluista päivistä, joten ihan hyvin voisin lähteä lasten kanssa katsastamaan kengät ja samalla napata yhden parin naapurillekin. Nooa kauppakärryihin, Minea viereen kävelemään ja Budget sportin jonon jatkeeksi. Napataan pino kenkiä ja jatketaan pikaisen kauppakäynnin kautta takaisin kotiin, kuinka vaikeaa se nyt voisi olla?

Pari muutakin oli meidän lisäksi päättänyt lähteä heti kympiltä tavoittelemaan niitä samoja nikejä, ja suunnitelmallisesta kokojen ja värien etsimisestä ja valikoimisesta oli paikan päällä turha haaveilla. Vihdoin kun pääsin kärryjeni kanssa edes näköetäisyydelle kenkäpinosta, yli puolet kengistä oli jo mennyt ja aloin paniikissa kahmia kenkiä kärryyni. Alkukantainen selviytymisviettini heräsi, ajattelin että kengät on pakko saada hinnalla millä hyvänsä ja olin melkein valmis rynnimään kyynärpäitä käyttäen päästäkseni kenkien luokse. (Jotkut oli jopa delegoineet kenkien haun miehilleen, kuinka älyttömän fiksua hörppiä itse kotona kahvia ja odotella rennon tyynesti että kenkäboksi tipahtaa syliin!) Pinosin neljä paria kenkiä itselleni ja voitonriemuisena sovittamaan lähtiessäni mietin, että taidan kuitenkin olla ensimmäistä ja viimeistä kertaa samanlaisessa ihmistungoksessa. Lapset kiukkusi kyllästyneinä vieressä, ihmiset odotteli josko joku palauttaisikin sovittamansa lenkkarit ja kassalle päin vilkaistessani huomasin, että tiedossa oli vielä jonottamista lähtiessäkin. Ei riittänyt se, että ensin olit silmät kiiluen juoksennellut ympäri kauppaa, tiuskinut kiireessä ja hermostuksissa lapsille täysin olemattomasta ja siinä samalla ehkä jopa aavistuksen nolannut itsesi, vielä oli selvittävä kaupasta ulos ilman että paineet nousisi niin kovaksi, että lopulta viskaat kaikki kenkäparit raivopäissäsi takaisin pinoon ja marssit suoraa päätä autole. Että miten meni noin niinkuin omasta mielestä vai?

takki: Michael Kors // laukku: H&M // mekko: Mango // kengät: NE Niket

Nythän voi ihan vaan itseltään kysyä, että mitenhän olisi hermo kestänyt Lapsimessuilla, kun kuulemani mukaan Gugguun osasto on ollut kaksi päivää aivan tukossa?! Ja niitä pirun lippiksiähän olisi ollut pakko saada! Mietin myös sitä, että miten nykyään niin monesta jutusta ollaan valmiita kirjaimellisesti taistelemaan (niin livenä kuin netissäkin), koska se on pakko saada. En muista, että kymmenen vuotta sitten ihmiset olisi jonottaneet yhtään mitään muuta kuin ilmaista makkaraa lähimarketin pihassa vai onko se vain oma ostokäyttäytymiseni mikä on muuttunut?

Tästä päivän asusta ei tällä kertaa ole mitään mainitsemisen arvoista sanottavaa, koska kokonaisuus tökkii, ja takkikin on itse asiassa käytetyin puistotakkini eikä mitään päivän asu -matskua. Lähdettiin Minean kanssa katsomaan naapurin tytön voimisteluesitystä enkä saanut muutakaan vedettyä päälleni, mutta lupaan että laitan kevään mittaan vähän inspiroivampiakin asuja teille nähtäväksi. Kunhan ensin keksin edes yhden sellaisen asun vaatekaapistani.

KUINKA PALJON KEVÄTVAATETTA RIITTÄÄ?

13 huhtikuun, 2016

Tuli tässä eilen osallistuttua yhteen piratismia koskevaan keskusteluun eräässä lastenvaateryhmässä facessa. Jossain vaiheessa keskustelu johti siihen, että kirjoitin kaiken ostamisen olevan aina muutakin kuin järkiperustaista. Olen ”kakkosammatikseni” opiskellut markkinointia, ja muistan kuinka jossain koulutehtävässä pohdin pitkään, onko itse asiassa olemassa yhtäkään ostosta, jonka ihminen pystyisi tekemään vain järkeen pohjautuen? Parhaat esimerkit edes lähelle järkivalintaa taisivat minulla olla tenttikirja tai lääkärin määräämä lääke apteekista, sillä jo tavallisten ruokaostostenkin ostamiseen liittyy niin paljon valinnanmahdollisuuksia, ja valintojahan aina ohjaa meidän omat mieltymykset, aiemmat kokemukset, mainonta jne jne. Äkkiseltään sitä ajattelisi, ettei vessapaperin ostamiseen liity sen enempää harkintaa tai tunteita, mutta niin se vaan on hienompaa kävellä sinne kassalle Lambi-paketti kainalossaan kuin tyytyä edullisemman hinnan perässä halvimpaan Serlaan.

Facekeskustelun jälkeen aloin miettiä omaa ostokäyttäytymistä. Sitä millainen kuluttaja mä olen ja kuinka täysin tunnepohjalla omakin ostamiseni on, vaikka muuten olen selkeästi enemmän järjen ihminen. En voi sanoa ostavani vain tarpeeseen, vaan tavaraa on ehtinyt vuosien myötä kertyä nurkkiin ja kaappien taimmaisille hyllyille. En siedä sekasotkua kotona (vaikka joka päivä täällä on ennemmin sotkuista kuin siistiä), ja ahdistun ylimääräisestä tavarasta, joten koitan jatkuvasti inventoida meillä kotonakin tavaraa ja vaatetta, joka ei ole vähään aikaan ollut käytössä. Tähän kuvioon ei ehkä kovin hyvin sovi se, että ostan melko paljon lastenvaatteita, mutta niitä jää koko ajan myös pieneksi niin että uutta mahtuu kaappiin tilalle kun vanhat lähtee kiertoon. Koitan pitää määrän kutakuinkin järkevänä, mutta uusien droppien ilmestymisen aikaan tulee myös tehtyä ostoksia, joita ei ihan oikeasti tarvitsisi. Huomasin viime kuussa, että lapsille oli kertynyt aika monet kevättakit, Nooalla oli välikausihaalareitakin jo kaksi ja pipoja molemmilla on kevääksi varmaan yli kymmenen. Siitä on järki kaukana, myönnetään! Päätin samantien aloittaa lastenvaatteiden ostolakon, joka on nyt kestänyt kaksi viikkoa eikä sortumisia ole ollut muita kuin Nikon ostamat lippikset lapsille. En varmastikaan ole lastenvaateshoppailija pahimmasta päästä, ja toisaalta taas ostan itselleni uskoakseni vähemmän kuin moni muu, mutta etenkin näin muuton lähestyessä karsiminen kiinnostaa enemmän kuin hankkiminen. Jo ajatuskin tästä kaikesta tavaramäärästä ja sen pakkaamisesta muuttolaatikoihin kahdesti saman vuoden aikana tuntuu stressaavalta.

Tulevana viikonloppuna on Lapsimessut Helsingissä, ja pitkään mietin itsekin lähteväni Minean kanssa messuilemaan, mutta lopulta päätin jättää tapahtuman väliin, ihan vain siksi, että tietäisin sen tarkoittavan omalta osaltani pelkästään lastenvaatteiden shoppailua. Meillä pitäisi nyt löytyä kaikki tarpeellinen tälle keväälle, ihan vasta ostin nämä kuvissakin näkyvät tuulitakit lapsille, jotka oli jälleen kerran sitä pakko saada -osastoa. Ja onneksi ostinkin, nämä on nimittäin olleet jo nyt jatkuvassa käytössä kun takit menee niin puistossa kuin kaupungillakin. Sama juttu on ollut näiden Crocsin kenkien kanssa, ja ne on olleet lenkkareiden lisäksi käytetyimmät kengät meidän lapsilla, Nooalla itse asiassa jo talvella. Bongasin nämä joskus lopputalvesta Lekmerin alesta, ja onneksi kokoarvio osui niin hyvin kohdalleen, että näissä Crocseissa on saatu kävellä monet loska- ja vesisadepäivät.

Tavarapaljoutta tuskaillessani meidän naapuri keksi aika loistavan idean, kotikirppiksen! Voisin laittaa jättimäisen kasan tavaraa, vaatetta ja ehkä joitain huonekalujakin myyntiin joskus ensi kuussa muuton aikaan. Olisiko kellään jyväskyläläisellä kiinnostusta tulla meille penkomaan tavaroita, jos jonain viikonloppuna täältä saisi hakea edullisesti kaikenlaista pois muuton alta?? Idea oli mielestäni aivan loistava, ja voisin sen kyllä toteuttaakin, mutta kertokaahan kuinka pitää vaatemäärät kohtuullisina taas jatkossa? Ja kertokaahan miten teillä tehdään lastenvaatehankintoja, aivan liian hövelisti vai järjellä tarpeeseen?

IISIMPI ROKKOTAPAUS

12 huhtikuun, 2016

Tässä elellään nyt oikein urakalla ei koskaan ennen -päiviä, kun ensin meillä käväisi oksennustauti ja nyt varmaankin vuorossa on vesirokko! Sanon siksi varmaankin, että koko tapaus on ollut niin käsittämättömän helppo ja huomaamaton, etten ole ihan varma, voiko kyseessä todella edes olla vesirokko, ja toiseksi unohdan aika lailla koko ajan, että Minealla edes olisi vesirokkoa.

Kaikki alkoi viime keskiviikkona aamulla, kun oltiin lähdössä perhekahvilaan. Minea sanoi ennen lähtöä, että löysi muutaman näppylän mahastaan ja taitaa sairastaa vesirokkoa. En ottanut puheita ollenkaan tosissaan, kun ystävien lapsilla on viime kuukausina ollut vesirokkoja, ja Minea on jo pidemmän aikaa toivonut rokkoa itselleenkin. Niinpä, toivonut! En tiedä, millaiseksi Minea taudin kuvitteli (tai varmaankin juuri tällaiseksi kuin se on meillä nyt ollutkin!), mutta tyttö on tosiaan vähän väliä kysellyt, koska hänellekin tulisi vesirokko, ja jokainen pieni näppylä on saanut sydämen tykytykset tytössä aikaan ajatuksella joko nyt vihdoin. Niinpä, elelimme keskiviikon ihan tavallisesti iltaan asti, kunnes huomasin itsekin pari näppyä. Nukkumaanmenon aikaan niitä oli jo päälle kymmenen, ja seuraavana päivänä vähän siellä sun täällä.

Vesirokko taitaa yleensä alkaa vesikelloilla, mutta Minealla niitä oli vain muutama hassu, ja kaikki loput näppylät oli rupeutuneet jo valmiiksi. Näppylöitä on vieläkin haaleana pari, mutta missään vaiheessa ei ole ollut kuumetta tai kutinaa. Aloin jo viime kesänä toivoa, että Minea saisi vesirokon pian, koska tyttö lähestyy kouluikää, ja rokon sanotaan olevan sitä pahempi mitä vanhempi lapsi on. En kuitenkaan ihan ymmärrä ylihysterisointiakaan aiheen ympärillä, nyt kun kaavaillaan, että vesirokkorokote otettaisi osaksi yleistä rokoteohjelmaa. Miksi rokottaa tautia vastaan, joka itsessään ei ole ihmiselle vaarallinen kuin vasta joskus myöhemmällä aikuisiällä. Ja pahintahan vesirokossa käsittääkseni on jälkitaudit, joilta rokkorokotekaan ei suojaa. Luulisi ihmisten olevan nykyään varovaisempia kaikkien ylimääräisten rokotteiden kanssa, vai onko meistä tullut vain niin arkoja kestämään tauteja? Vasta vähitellen on alettu ymmärtämään, ettei jokaiseen pienempään korvatulehdukseen ehkä kannatakaan ottaa antibioottia, ja tavalliset flunssat on flunssia, ei se lääkäri niille mitään voi tehdä.

Meillä oltaisi rokotetta alettu harkitsemaan Minealle, mikäli vesirokko olisi ollut sairastamatta vielä kouluikäisenäkin. Nytkään en tosin ole ihan satavarma, että tämä oli vesirokkoa, mutta asia ainakin varmistuu, mikäli rokko tulee vielä Nooalle. Kaksi viikkoa taitaa olla se yleinen itämisaika, joten ensi viikolla voi olla odotettavissa lisää sairastelua, mikäli tauti on tarttunut (ihme, jos ei ole!). Tekisi mieli avautua siitä, kuinka paljon ensi viikolle on tiedossa kaikenlaista, mutta sanotaanko että parempi sairastaa nyt kun kummankaan meistä ei tarvitse olla töistä viikkoa-kahta poissa. Mietin sitäkin, onko vesirokkorokotteen lisäämisellä yleiseen rokoteohjelmaan jotain tekemistä juurikin vanhempien työpoissaolojen ja kansantaloudellisten vaikutusten kanssa, mutta olisihan se ihanaa uskoa, ettei raha mene minkään muun edun, etenkään lasten, edelle..

Lasten Frozen-kengät saatu Crocsilta. Minealla jalassa tyttöjen uutuus Keeley Frozen Fever -sandaali kokoa 27-28 ja Nooalla Olaf -clogit koossa 21-22. Nooan kenkiä näytti löytyvän Lekmeriltä puoleen hintaan täältä, ja kuulin huhua, että ensi viikolla saattaisi alessa olla muutakin kivaa!

Olen ihan varma, että tämä hehkuttaminen helposta vesirokosta vielä kostautuu niin, että Nooalle se tulee pahempana, mutta pidetään peukkuja, ettei se ihan näin mene. Minea sai tänään illalla uuden pyörän, joka viikonloppuna tilattiin Prisman verkkokaupasta, ja luulenkin, että nyt seuraavat päivät pyörivät sen ympärillä. Itse asiassa tässähän kävi jo niin, että Minea pääsi ennen nukkumaanmenoa pari kertaa testaamaan pyörää, tyttö ihastui hommaan täysillä ja nyt pyörä ”nukkuu” samassa huoneessa Minean kanssa. Kuulema siltä varalta, ettei se katoa mihinkään yön aikana <3

LAPSILLE PARAS

10 huhtikuun, 2016

Miten mulla (ja varmaan aika monella muullakin?!) aina tuntuu normaalista poikkeavat asiat kasautuvan kaikki samaan aikaan? Välillä on paljon seesteisempää, ja vaikka pienten lasten kanssa niitä toimettomia hetkiä ei ole juuri koskaan, niin on kuitenkin ajanjaksoja, jolloin arki vaan rullaa iisisti eteenpäin, ja illalla voi itsekin nostaa jalat sohvalle ja olla ajattelematta mitään. Just nyt ei ole sellainen hetki. Raksahommat pitää päivät kiireisenä varmasti koko tämän vuoden, mutta ne ei sillä tavalla stressaa ja pyöri mielessä heti kun aamulla ensimmäisenä herää, tiedätte varmaan mitä tarkoitan?

Se mikä viime viikkoina on tuntunut hankalalta, on tulevan syksyn kuviot. Ärsyttää, että kaikki pitää tietää jo nyt, ja itse asiassa luulinkin, että kaikki olisi sillä tavalla selvää, että elokuussa mä palaan töihin, lapset aloittaa uuden asuinalueen lähettyvillä, kivassa hoitopaikassa päivähoidon ja mä koitan päivätöiden lisäksi löytää aikaa kuvaus- ja blogihommille. Hyvä suunnitelma siihen asti kunnes eteen tuli väliaikaisen asunnon etsiminen – ja ne hoitopaikat. Väliaikaiselta asunnolta emme odota ihmeitä, mutta tietenkin olisi ihan jees löytää jokin suht viihtyisä kolmio, jossa vuokrakin olisi kohtuullinen. Yhtä kivaa aso-asuntoa kävimme jo katsomassa, mutta päätökset sen suhteen on ihan auki, koska syksyn muut kuviot ei ole vielä selkiintyneet. Isoin ongelma on hoitopaikka, sillä hain paikkoja kahteen yksityiseen päiväkotiin, soitin vähän ajan päästä perään ja kuulin, että etenkin pienten ryhmät on sen verran täynnä, ettei Nooalle todennäköisesti löydy aloituspaikkaa. Ajatus kahdesta eri hoitopaikasta, hoitopaikka eri puolella kaupunkia kuin koti ja työpaikka jossain siinä välillä – en vaan tiedä, olenko valmis käyttämään joka aamu noin tuntia pelkästään lasten hoitoon viemiseen, tai jopa pidempää aikaa jos hoitopaikkoja onkin kaksi.

Parin päivän ajan olen jopa miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että jatkaisin hoitovapaalla vielä ensi syksyn, tammikuussa muuttaisimme uuteen kotiin ja kaikki olisi paljon selkeämpää. Mutta saako hoitopaikkoja tammikuussakaan vai onko tilanne silloin entistäkin huonompi? Taloprojekti vie myös budjetin syksyllä niin tiukalle, ettei kahdesta työssäkäyvästä aikuisesta ainakaan haittaa olisi arjen pyörittämisessä. Toisaalta en haluaisi, että raha on ratkaisemassa päätöstä silloin kun on kyse siitä, mikä on lapsille toimivin ja paras ratkaisu, ennemminkin tämä jos mikä on se paikka kun taloudelliset tekijät tulisi jättää pohdinnoista kokonaan sivuun mikäli vain vähänkään mahdollista. Ääh, miten nämä päätökset voikaan olla niin vaikeita, ja pahinta on se, ettei etukäteen edes ole mahdollista ennakoida sitä, miten kaikki tulee sujumaan! Päätit niin tai näin, niin vasta aika näyttää kuinka hyvin tai huonosti lopulta asiat kääntyy, ja silloin on turha miettiä taaksepäin tänään tehtyjä ratkaisuja.

Kunnallisella puolella on hoitotakuu, joka takaa jokaiselle lapselle hoitopaikan, ja meidänkin uuden kodin lähettyviltä löytyisi uudehko päiväkoti, johon lapset hyvinkin voisi saada mahtumaan. Blogia kuitenkin pidempään lukeneet tietää, kuinka päiväkotivastainen olen silloin kun kyse on pienistä lapsista, ja Nooahan olisi syksyllä vasta 1,5-vuotias. Vaihtoehtona oleva kunnallinen päiväkoti on noin 130 lapsen laitos, jossa asiat hoidetaan minuuttiaikataululla, niin että jokaisella ryhmällä on omat tiukat aikaikkunansa esim syödä välipala tai pukea ulkoiluun. Jos Nooa aloittaa syksyllä päiväkodissa, haluan ehdottomasti että päiväkoti on yksilöä huomioiva, pienempi ja jollain tavalla erityinen. Plussaa on sekin, että kahdesta yksityisestä, joihin olemme paikkoja hakeneet, löytyy kokemusta ystäväpiiristäni.

Emme tietenkään ole unohtaneet perhepäivähoitoakaan, vaan olen koittanut kysellä hyvistä hoitajista tuttujen kautta. Viimeksi kun Minealle haettiin hoitopaikkaa, oli sen löytäminen huomattavasti helpompaa kun itse asutaan samalla alueella, josta hoitopaikka oli hakusessa. Puistossa ja perhekahvilassa törmäsi jatkuvasti äiteihin, hoitajiin ja perhepäivähoitajiin, joilta sai loistavia vinkkejä, hyviä kontakteja ja ennen kaikkea, kuuli kokemuksia eri hoitajista. Nyt meillä ei ole mitään mistä lähteä liikkeelle muuta kuin kasvottomat nimilistat puhelinnumeroineen kaupungin sivuilla, ja oma intuitio ja ihmistuntemus, jotka nekin voi pettää. Tiedän, joillekin teistä tämä koko pohdinta kuulostaa ylihysterisoinnilta, mutta hoitopaikan valinta, etenkin pienelle lapselle, on mulle henkilökohtaisesti päätös, jossa en tahdo mennä vikaan ja myöhemmin todeta, ettei olisi kannattanut. Kun on kyse lapsista, tahdon näinkin isojen päätösten olevan tarkkaan harkittuja, ei hätiköityjä ja ”pakon sanelemia” ratkaisuja, joiden kanssa ei tunnu hyvältä jatkaa arkea.

Nooan vaatteet: pipo: POMPdeLUX (aiempi kausi) // Ucon college*: POMPdeLUX // hanskat: Kivat (saatu) // farkut: Zara // kengät: Converse

Minean vaatteet: pipo: POMPdeLUX (aiempi kausi) // takki: Lindex // Harmony paita*: POMPdeLUX // Ingalls hame*: POMPdeLUX // Hamina sukkahousut*: POMPdeLUX // kengät: Converse // hanskat: Kivat (saatu)

Joka päivä kun katselen näiden kahden touhuja, mietin kuinka ihanaa onkaan vielä olla kotona, ja on myös mahtavaa nähdä, miten läheisiä Nooa ja Minea on toisilleen. Päiväkodissa lapset olisi eri ryhmissä suurimman osan päivää, joten se varmasti näkyisi jollain tavalla meillä arjessa, vai onko teillä hoidonaloitus vaikuttanut sisarussuhteeseen?

Näitä kuvia nappailin aiemmin tällä viikolla, kun olimme lähdössä kaupungille, ja sain nauraa maha kippurassa kun molemmat hassuttelivat vuorotellen toisilleen ja selkeästi ymmärsivät toisiaan ihan eri tasolla kuin mitä mä tulen koskaan ymmärtämään. Aurinko paistoi ja ilma oli ihanan lämmin, niin lämmin että päästiin liikenteeseen pelkällä hupparilla ja tyllihameella, jotka yhtenä päivänä kolahti postilaatikkoon muun POMPdeLUXin tilauksen kanssa. Nooan huppari on sopivan paksua käytettäväksi jo näille keleille, ja veikkaan jo nyt että siitä tulee yksi kevään ja kesän lemppareista. Minealle tilasin jällen kerran aika paljon perustrikoota, ja nimenomaan näissä pastellisävyissä, olen nimittäin saattanut lievästi hullaantua pastelliin – oli kyse sitten vaatteista tai sisustuksesta!

Vinkkinä vielä muillekin, että POMPdeLUXilla on nyt keskiviikosta sunnuntaihin eli 13.-17.4. menossa kamppis, jossa kaikkiin vähintään 50€:n arvoisiin shopping advisorin kautta tehtyihin tilauksiin saa ilmaiset postarit. Vaihtaminen ja palauttaminen on myös maksutonta, joten riskiä kokovalintojen kanssa ei ole. Meille otin Minealle kaikki koossa 110-116cm ja Nooalle 86-92cm, esim tämä sininen hupparikin on jo 92cm. Joko meidän pikkujätkästä on oikeasti tullut noin iso <3 Saattaa olla, että hoitomietteetkin on tällä kertaa ihan erityisen vaikeita, kun hoitoon menijöitä onkin yhden sijaan kaksi, ja kaiken lisäksi Nooa tulee varmaan ikuisesti olemaan mun ajatuksissani se ylisöpö pikkumies, joka koittaa pärjätä siskolleen tekemällä kaiken mahdollisen perässä!

*postaus sisältää mainoslinkkejä

KEVÄÄN INKKARIMUOTIA

8 huhtikuun, 2016

Pääsiäisen Tampereen reissulla teimme pikaisen Ideaparkin läpikävelyn, lähinnä siksi että aina niillä suunnilla käydessäni haluan piipahtaa Mangossa ja lastenvaateliike Ballotissa. Isoin aukko Jyväskylän kauppavalikoimassa on nimittäin juurikin Mango ja Zara (no okei, sitä ei ole missään muuallakaan jos Helsinkiä ei lasketa) ja lastenvaatteet. Täällä myydään esim Mini Rodinia tai Gugguuta vain Kimperissä, joka on minikokoinen kauppa paikallisen cittarin yhteydessä, ja Kimperin valikoima koostuu pääasiassa retrommista merkeistä. Hyvällä säkällä sieltä saa muutamaa rodinin uutuutta, mutta mitään tiettyä on turha lähteä etsiskelemään.

Ballotista tein joitakin viime kauden -40% löytöjä, mutta parhaat ostokset tein jälleen odotetusti Mangossa. Snäppäilijät jo tietääkin, että tällä kertaa mukaan lähti pari takkia keväälle ja muutama mekko alehinnoilla. Toinen on perusmusta jokapaikan mekko, mutta hyvin basicia on tämäkin inkkarityylinen löytö. Uppooko teihin tämänhetkinen muoti vai vieläkö pitää sulatella ajatusta 70-luvun levenevistä lahkeista ja isoista, värikkäistä kukkakuvioista? Aikakaudesta inspiraationsa hakeneet vaatteet on enemmänkin mun juttuni, mutta itse taidan suosiolla jättää poltetun oranssin ja metsänvihreän kauppoihin odottelemaan trendin vaihtumista. En yleensäkään päivitä vaatekaappiani niin usein, että voisin juosta jokaisen uuden innostuksen perässä, vain huomatakseni että tyyli ei enää seuraavana kautena iskekään.

tekonahkatakki: Zara // mekko: Mango // kengät: H&M // laukku: Mulberry

Mitä tykkäätte tästä asusta? Sopivasti kevättrendeistä inspiraatiota hakeva vai liian perustylsä? Sanoisin että asu kertoo paljon mun tyylistä, sillä olen kokonaisuudessaan pukeutumisessa suht mielikuvitukseton ja ”tavallisiin” vaatteisiin luottava. Hyvänä puolena tosin siinä on se, että niitä huteja tulee tehtyä harvemmin kun tietää mitkä vaatteet takuuvarmasti löytävät tiensä kaapista päälle, kerta toisensa jälkeen. Ihailen niitä, jotka uskaltaa rohkeammin testata rajojaan pukeutumisessa, ja sellaisilta ihmisiltä monesti haen itsekin inspiraatiota, mutta valitettava tosiseikka on myös se, että pienten lasten äitinä käytäntö sanelee pukeutumista jonkin verran. En halua kuulostaa tylsältä, mutta näin se vaan menee silloin kun saa juosta yhden menevän 1-vuotiaan perässä – puhumattakaan siitä että aamuisin ehtisin kovin montaa minuuttia seisoskella vaatehuoneessa pohtimassa vaatevalintojani. Noin 90% asuistani valikoituu periaatteella mikä ensimmäisenä käteen osuu, joten mistään high fashionista ei tämän äidin asuissa tule koskaan olemaan kyse! Ehkä vähitellen saan taas siitä ajatuksesta kiinni, että itsensäkin voi pukea muodikkaasti, vuodesta toiseen samanlaiset neuleet ja mustat farkut ei ehkä ole sitä kuuminta hottia kaudesta toiseen. Mitenkäs teillä muilla mammoilla? Niin mikä muoti vai vaatteet harkitusti niin itselle kuin lapsillekin?

KESÄKUNTO 2016?

7 huhtikuun, 2016

En tiedä, olisinko uskonut, jos vielä pari vuotta sitten mulle olisi sanottu, että pian mäkin kuulun siihen ihmisjoukkoon, jotka jojoilevat painonsa kanssa, puhuvat siitä kuinka vaikeaa on karistaa raskauskilot ja aloittavat joka uusi vuosi ja joka kevät uuden kuntoiluprojektin nimikkeellä ’kesäksi kuntoon’. Suoranaisesti en vielä allekirjoita näistä mitään, mutta kovin kaukana ei olla. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että painoa on kertynyt noin 5kg sitten karistettujen raskauskilojen, ja olen päättänyt hankkiutua kesäksi kuntoon 2016.

Valitettavasti hoikistuminen tai pulskistuminen ei koskaan tapahdu niistä oikeista paikoista, lisäkilot ei ole tuoneet lisää muotoja kroppaan, vaan ennemminkin peittäneet niitä entisestään kertymällä jo muutenkin olemattoman vyötärön ympärille. Sanon uudelleen samaa kuin viime syksynäkin eli en koe olevani millään tavalla ylipainoinen, tahtoisin vain saada vartalon muodot jälleen paremmin näkyviin – ja ehkä palauttaa jalkoihin niitä pieniä lihaksiakin, jotka niistä joskus on löytyneet. Haluan, että oloni omassa kropassani on se, mikä se noin 90% elämästäni on ollut, ja voin pukea valitsemani vaatteet ajattelematta sitä, mitä haluan peittää tai korostaa. En halua kesällä jättää yhtäkään uintireissua sen takia väliin, etten ole saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja muokattua ulkomuotoani vastaamaan sisäistä näkemystäni itsestäni. Koska itsestänihän se pelkästään on kiinni. Voin joko haikailla jotain mitä ei ole tai tehdä asialle jotain.

Ylös kirjoitettuna tämä kaikki kuulostaa niin yksinkertaiselta ja helpolta, mutta tiedän, ettei projektin toteuttaminen tapahdu hetkessä. Arki on parhaillaan meillä muutenkin melko kiireistä, siihen kun lisätään salikäynnit ja juoksulenkit, niin voin sanoa että sovittelemista se tulee olemaan. Ajanpuute on ehkä kuitenkin se huonoin tekosyy olla aloittamatta kuntoprojektia, ja vaikka nyt aluksi aionkin treenata tulevat kaksi kuukautta kovemmalla tahdilla, toivon että juoksulenkeistä tulee taas osa arkea myös pidemmällä tähtäimellä. Kaikki on vielä aika auki, mutta suunnitelmani on lyhykäisyydessään tämä: kaksi salikertaa ja kaksi juoksulenkkiä (5km ja 10km) viikossa ja herkkuja vain kerran päivässä. Herkuttelun osuus voi kuulostaa paljolta, mutta uskokaa pois, että se on aika vähän verrattuna nykyiseen. Liian kovat tavoitteet ja rajut muutokset ei tule minulla toimimaan, joten ennemmin asetan itselleni sellaiset säännöt, joista tiedän pystyväni varmasti pitämään kiinni. Aina voi tehdä enemmänkin, jos huomaa energian riittävän, mutta pakkofiiliksellä ei synny tulosta.

Ketkä on messissä?

SITRUUNAMUFFINIT

5 huhtikuun, 2016

Ihastuin siinä määrin Minna bakesin sitruuna-valkosuklaa cupcakeihin, että päätin pääsiäisen aikaan kokeilla omaa versiotani tyydyttämään pahinta makeannälkääni. Muffineista tuli oikein herkullisia, ja tänään leivoin niitä jälleen kun kaapista löytyi kaikki ainekset valmiina. Löysin perusohjeen muffineihin Leivontaa rakkaudella -blogista, ja lisäsin siihen omat variaationi. Tällä reseptillä saat sopivan sitruunaisen lopputuloksen, mutta halutessasi voit kokeilla jättää sitruunan taikinasta pois ja lisätä joukkoon valkosuklaata. Luulen, että lopputulos toimii miten vain, ja nämä maistuu kaikille!

SITRUUNAMUFFINIT 12 kpl

taikina:

3 dl vehnäjauhoja

1 1/2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

2 rkl sitruunamehua

2 munaa

75 g voita

3/4 dl maitoa

lemon curd -tahnaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon sitruunamehu, munat, sulatettu voi ja maito. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina 12 muffinivuokaan ja tipauta päälle 1/2 tl lemon curdia. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.

täyte:

50 g voita

1/2 prk sitruunatuorejuustoa

noin 1/3 pkt tomusokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja lisää tuorejuusto. Lisää vielä tomusokeria oman maun mukaan (seos saa olla suht jämäkkää, muttei ylimakeaa). Pursota jäähtyneiden muffinien päälle ja koristele.

VIIME PÄIVINÄ

5 huhtikuun, 2016

Se on muuten aika kumma juttu, että maanantaimoodi useimmiten puskee päälle siitäkin huolimatta, ettei näin hoitovapaalla arjella ja viikonlopulla ole ihan kauheasti eroa. Siltikin huomaan melkein joka maanantai olevani pinna kireämmällä, väsyneempi ja laiskempi tekemään mitään muuta kuin ne pakolliset hommat kotona. Onko teillä sama juttu? Toisaalta taas nimenomaan maanantaita on kiva piristää jollain erityisellä, siksi tänäänkin Kertun lounaskutsu tuli juuri oikeaan aikaan, ja me hurautettiin lähes samantien lasten kanssa kohti Viherlandiaa. Vinkkinä teillekin, että Viherlandiasta saa ehkä Jyväskylän parhaan ”kotilounaan”, joten käykäähän testailemassa ellette vielä ole paikkaa keksineet!

Lounaan jälkeen oli vielä kierrettävä pakkolliset papukaijamoikkaukset ja leikkipaikka, ja Minean kanssa mietittiin kotimatkalla, kuinka harmi onkaan, ettei naapurissa enää ole lasten peuhapaikka Peukkulaa. Siellä tuli käytyä aika paljonkin Minean ollessa jo alle 1-vuotias, kun sijainti oli meidän kannalta aika täydellinen rattailla liikkumiseen, mutta onhan vielä HopLop, jos haluaa öveririehua. Ainakin tänään Minealle tuntui riittävän jo ihan Viherlandia ja ulkoilu -yhdistelmäkin, enkä uskokaan että lapsi kauheasti sen enempää tarvitsee – ehkä se on paremminkin me vanhemmat, jotka halutaan vaihtelua arkeen..

Ihan normaalisti meillä ei vielä näillä asteilla (plus 8!) lapset kulje huppareissa, mutta tänään testailtiin gugguita, kun oltiin liikkeellä autolla ja alle puettiin lämpimästi kerroksia. Mietin kahteen ellen jopa kolmeen kertaan, ostetaanko meille ollenkaan näitä huppareita tai jumpsuitteja, mutta lopulta ihastuminen vei voiton ja siinä ne nyt on. Nooan huppari on jo syksyllä ostettu jemmaan (ja olihan Nooalla yksi jo aiemminkin käytössä), mutta sen verran paljon on tämän kevään minttu pyörinyt mielessä, että luulen olevan melkein mahdottomuus vastustaa senkin hankkimista – kunhan niitä ensin jostain taas saa! Vaikka tykkään näteistä lastenvaatteista, on niiden oltava myös käytännöllisiä ja laadukkaita, niin että rahoilleen varmasti saa vastinetta ja vaate kestää käytössä, ja lapsetkin suostuu ne pukemaan. Tänä keväänä olen kuitenkin tehnyt pari hankintaa tiedostaen, että ne on ehkä siinä rajoilla, kannattiko vaiko ei. Ensin ostin rodinilta Nooalle beiget pinguhousut ulkoiluun, ja kuten voitte uskoa ne on j-a-t-k-u-v-a-s-t-i likaisena ja pesua vaille, ja nyt nämä hupparit, joissa kaulus on kaksinkertainen ja niin paksu, ettei ainakaan Minea tykkää tätä pitää takkien alla. Nooallakin kaulus voi vielä osoittautua hankalaksi, kun ainakin syöminen on vielä sellaista sotkemista, että ruokaa on ihan kaikkialla, ehkä jopa enemmän yleensä siellä muualla kuin mahassa! Miten olette muut pärjänneet näillä huppareilla? En muuten tainnut teille vielä ehtiä kertomaan, että meillä on koti jo myyty?! Heti ensimmäisenä virallisena näyttöpäivänä jätettiin loistava tarjous, joka siis oli lähestulkoon meidän pyyntihinta, ja myöhemmin kun olimme tarjouksen jo hyväksyneet, olisi tullut vielä kaksi muutakin tarjousta. Jätimme asunnon myynnin aika viime tippaan, koska olemme luottaneet siihen, että remontoidut rivarikolmiot liikkuu hyvin, mutta onhan se silti ihan käsittämättömän huojentavaa tietää, ettei meidän tarvitse enää miettiä sitä asiaa sen enempää. Jo yhdenkin näytön järkkääminen lasten kanssa tuntui aikamoiselta urakalta, enkä olisi millää jaksanut lähteä samaan joka viikonloppu. Kaupat tehdään parin viikon päästä, joten eihän mikään ole varmaa ennen sitä, mutta en halua miettiä sitä, että jotain menisi pieleen, vaan olen jo ehtinyt huokaista helpotuksesta ja alkanut keskittyä tuleviin suunnitelmiin. Nyt käynnissä on väliaikaisen kodin etsintä, ensisijassa alettiin hakea asumisoikeusasuntoja ja tietenkin vuokrakämpät on toinen vaihtoehto. Vinkatkaa hyvistä kolmioista, jos tiedätte!

previous 1 … 5 6 7 8 9 10 11 … 16 next