Lähtipä hyvinkin mallikkaasti liikkeelle mun töihinpaluu, sillä makaan täällä sohvalla saikkulaisena. Jo toista viikkoa olen yskinyt yötä päivää, ja vaikka aamulla ja päivällä olo tuntuu ihan normaalilta, niin iltaa kohden nousee aina pientä lämpöä ja yhtäkkiä koko kroppa tuntuukin kuin katujyrän alle jääneeltä. Päätin tänään käydä kuunteluttamassa keuhkoja varmuuden vuoksi, jotka oli onneksi täysin kunnossa, mutta tulehdusarvon näyttäessä 53:a on turha haaveilla huomenna töihin menemisestä. Lääkäri käski ottaa viikonlopun levon kannalta ja epäili muutenkin, että tautini on pitkittynyt siksi, etten osaa ottaa iisisti. Kuinkas otat iisisti kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa, kysyn vaan??

Jospa tästä nyt kuitenkin taudit vielä selätetään, ja ehkä ensi viikko jo näyttää meille tavallista arkea. Pääasia on se, että lapsilla on hoito alkanut ihan älyttömän hyvin, ja Nooakin nykyään jää iloisena touhuamaan eikä itke mun perään. Unet menee hyvin, poika syö normaalilla ruokahalulla ja pottailussakin on päiväkodin ansiosta otettu harppauksia eteenpäin. On ihan normaalia, jopa suotavaa, että lapsi jollain tavalla reagoi hoidon alkuun, mutta täytyy sanoa, että Nooan kanssa kaikki on mennyt ihanan pehmeästi ja pienillä reaktioilla. Moni asia on varmasti auttanut tilanteeseen sopeutumista, kuten Minean kanssa samassa paikassa oleminen ja se, että puisto ja hoitajat ovat meille ennestään tuttuja. Vinkkinä sanoisinkin kaikille hoidon aloittajille, että etukäteen kannattaa puistoilla päiväkodin puistossa, tutustuminen hoitajiin on hyvä aloittaa ajoissa jos mahdollista (viimeistään paria viikkoa ennen) ja mukaan hoitoon voi ottaa omia tuttuja leluja tai miksei kuviakin isommalle lapselle. Uuteen nukkumispaikkaan totuttelu voi viedä aikaa muutaman viikon, mutta kaikki alkaa vähitellen rullata omalla rutiinillaan, kun lapsi tottuu uuteen tilanteeseen.

Itseäni tietenkin äitinä stressasi ajatus lasten hoitoon viemisestä, enkä koskaan tule sanomaan, että se olisi alle 3-vuotiaalle hyvä vaihtoehto verrattuna kotona hoitamiseen, mutta tänä syksynä oli kuitenkin helpompi sanoa päiväkodin ovella heipat kahdelle lapselle kuin kolme vuotta sitten esikoiselleni. On selvää, että sisarukset ovat samassa ryhmässä toisilleen henkisenä tukena, ja siksi itsestänikään ei tuntunut niin pahalta ajatella 1,5-vuotiasta Nooaa hoidossa. Normaalissa päivärytmissä vien lapset puoli yhdeksäksi ja haen puoli kolmelta, joten hoitopäivät jäävät Minealla ja Nooalla kivan lyhyiksi. Silti tuntuu, että lapset on iltapäivisin (etenkin Nooa) melko väsyksissä, ja Pikku Kakkosta katsotaan usein lattialla makoillen. Ja ymmärtäähän sen, kyllä ne työpäivät väsyttää itseänikin näin alkuun varsinkin, kun uuden päivärytmin opettelu vie aikaa. Onko siellä ruudun takana muita uuden arjen aloittaneita, ja miten teillä on lapset sopeutuneet muutoksiin?