Tiedättekö ne haasteet, joissa kerrotaan 11 faktaa kirjoittajasta tai muuta vastaavaa? Jokusen kerran mäkin olen niitä saanut, mutta aina olen unohtanut ne tehdä, ja myöhemmin on ollut enää mahdotonta muistaa, kuka haasteen jätti. Paikkaanpa nyt tilannetta ja listasin tähän alle 10 asiaa itsestäni, joita ette ehkä aiemmin tienneet. Löytyykö joukosta yllätyksiä?
- Olin äitini kanssa kotona eskarilaiseksi asti. Varmasti tämäkin on osaltaan vaikuttanut mielipiteisiini päiväkodeista ja liian isoista ryhmistä..
- Suomen lisäksi osaan sujuvasti puhua englantia ja ruotsia. Osasin myös saksaa, mutta nykyään tuskin pärjäisin sillä kovinkaan pitkälle, sillä kielitaito ruostuu yllättävän nopeasti, jos kieltä ei pääse käyttämään.
- Olen auto- ja elektroniikkahullu. Meidän taloudessa mä olen se, joka alkaa kuumeilla auton päivittämistä uuteen ja joka tutustuu elektroniikan uusimpiin juttuihin silloin, kun jonkun laitteen hankinta on edessä. Näissä asioissa Niko useimmiten jarruttelee, kun mä haluaisin vain uusinta, edistyksellisintä ja parasta.
- Lopetan joka kerta elokuvan katsomisen kesken. Joko lähden nukkumaan, jos elokuva kestää mielestäni liian myöhään tai sitten alan pestä hampaita, vaihtaa yökkäriä jne vähän ennen elokuvan loppumista. Yleensä aloitan puuhasteluni siinä vaiheessa kun loppuratkaisu on mielestäni ihan selvä homma eli ajattelen arvaavani elokuvan lopun.
- Käytin pyykinpesukonetta ensimmäisen kerran parikymppisenä. Siihen saakka pyykkihuollon hoiti kokonaan äitini, ja Nikon kanssa muutettuamme Jyväskylään pesi Niko alkuun kaikki pyykit. Laiskuus oli varmasti se suurin syy, etten jaksanut opetella koneen käyttämistä – ja ehkä olisi kannattanut jättääkin opettelematta, jos miettii kuinka monet villaiset vaatteet olen saanut kutistettua!
- Laitatin kerran rakennekynnet, ahdistuin niistä jo samana päivänä ja viikon päästä revin ne kynsistäni pois. En yhtään tykännyt siitä, etten voinut normaalisti esim hangata päätäni hiuksia pestessä tai näpytellä tietokoneen näppäimistöä. Tän jälkeen olen testannut myös geelilakkauksia, mutta nekään ei vaan olleet mun juttu. Ennemmin lakkaan kynnet kerran kuussa ja annan niiden siitä sitten lohkeilla luonnolisen kauniisti seuraavien viikkojen ajan ;D
- Hullaannun värikynistä! Kouluaikoina ostin joka syksy uuden paketin stabiloita, joilla sitten kirjoitin luennoilla muistiinpanot ja tein tehtävät. Vaihtelin värejä harmonisesti eri vihkoissa, otsikot piti olla toisella ja tekstit toisella värillä. Tärkeimmät kohdat tietenkin vielä kolmannella sävyllä! Nykyäänkin töissä mut tunnetaan värikynistäni, työpaikan sihteeri joskus naureskelee, että tarvitsen kaikista matskuista omat, värilliset versioni.
- Jo ala-asteikäisestä asti olen tykännyt katsoa kauhuelokuvia. Lasten saamisen jälkeen en ole enää pystynyt samalla tavalla katsomaan ihan kaikkea ahdistumatta liikaa, mutta silti monet kauhuelokuvat kuuluvat top10 listalleni.
- En todellisuudessa ole kovin eläinrakas. Perheessämme on aina ollut koiria, välillä jopa kaksi samaan aikaan, mutta en pysähdy kaduilla ihastelemaan jokaista vastaantulevaa koiraa. Ennen lapsia Pablo oli meidän perheen vauva, jonka kanssa puuhasteltiin kaikenlaista koirapuistoista tottelevaisuuskouluun, lasten jälkeen Pablosta tuli ennemminkin lemmikki. Nykyään en juurikaan vietä mitenkään erityisesti aikaa Pablon kanssa, vaan lapset vie kaiken huomion ja rakkauden.
- Olen nykyään lähes aina myöhässä ja jätän muutenkin kaiken viime tippaan. Ennen tämä vielä toimi, kun olin vastuussa vain itsestäni ja pystyin esim koulutehtäviä tehdä yömyöhään saakka, mutta nyt tiedostan, että minun olisi opeteltava uusi tapa toimia. Tähän kun vielä lisätään se, että Nikon ajankäsitys on muakin hövelimpi, niin todennäköisyydet olla ajoissa on aika häviävän pienet, ellei jopa olemattomat. Kait olen sen verran positiivinen luonne, että aina kuvittelen ehtiväni enemmän kuin oikeasti on mahdollista.
En ole ikinä revennyt mitään blogia lukiessa kuten nyt! Nauroin vedet silmissä kun luin tota juttua miten teillä käynyt koiran kanssa, sen jälkeen ku olette lapset saaneet?! Siis aivan täydellinen kopio meidän elämästä? Kuinka siinä huomaamatta käykään niin, että koira jää helposti huomiotta. Siis aivan kauheeta, mut silti vaan naurattaa?!
Ps: En ota enää ikinä koiraa 😉
Mulle taas tuli siitä kohdasta todella surullinen olo. Koiran ottaminen on iso päätös ja omistaja on vastuussa koiran hyvinvoinnista sen elämän loppuun asti. Jos voimia ja rakkautta ei enää riitä lemmikille, on sille löydettävä uusi koti, jossa sitä rakastetaan ja pidetään huolta sen ansaitsemalla tavalla. Minulla on kaksi lasta, mutta koiran asema tai huolenpito ei ole muuttunut. Lenkit on ehkä entistä lyhyempiä, mutta koira ulkoilee kelien salliessa (ei näillä pakkasilla!) lasten kanssa, ksuppareissuilla ja puiston aitaan sidottuna. Koiramme on meidän perheen tärkeä perheenjäsen ja paikkansa ansainnut!
Aivan sama mieltä Ninnin kanssa!
No ei kyllä naurata yhtään. Se, jota naurattaa noin surullinen asia, on julma ihminen.
Minkä ikäinen pablo on? Onko se jotenkin reagoinut siihen että on jäänyt vähemmälle huomiolle?
Hahhah!! Hauska!
Sääliksi käy koiraa. Kannattaisi varmaan harkita pidempään ennen kuin ottaa koiran.
Pakko kommentoida, että minulle tuli myös lähinnä surullinen olo tuosta koira-kohdasta. Tuntuu hurjalta, että koiranomistaja todella sanoo noin. Itse koen, että koira on edelleen rakas perheenjäsen, jolle haluan antaa huomiota ja rakkautta. Haluan myös, että lapset oppivat rakastamaan ja kunnioittamaan koiria/eläimiä. En siis nyt sano, ettetkö lapsiasi tähän opettaisi. Tyylisi kirjoittaa saattaa usein olla melko provosoiva, joten luulen, että karkea tyyli ilmaista asia provosoi vähän liikaakin tällaista herkkistä 😀
Kun tämä koira-asia tietysti nostattaa karvoja pystyyn, niin voin vain sanoa, että ymmärrän kuitenkin tuota kohtaa. Selväähän se on, että lapset menevät kuitenkin huomiossa koiran edelle. Vaikka koira kuinka olisi perheenjäsen, täytyy ihmisten hyvinvoinnista kuitenkin pitää ensin huolta. Eihän tuo tarkoita, että koiraa jotenkin laiminlyötäisiin, vaan että koira-poloinen joutuu tottumaan jaettuun huomioon yhtä lailla, kuin esikoinenkin joutuu tottumaan vähempään seuraavan/seuraavien lasten syntyessä. Kyllä meilläkin koira saa lenkkinsä (sen takiahan myös joka päivä ulkoilemme, oli keli mikä hyvänsä), ruokansa ja rapsutuksia ja osallistuu koira lasten leikkeihinkin. Meidän koirallakin ikää on jo sen verran (8v), että reilun tunnin lenkin jälkeen se hyvinkin lepäilee ja vain ”hengailee” ennen seuraavaa lenkkiä. Mitä nyt vahtii pöydän ääressä ja syö lasten ojentamat ja tiputtamat ruoat. 😉
En itsekään koe olevani ns.koiraihminen ja koira tuli ”miehen kanssa samassa paketissa”, mutta toki sitäkin rakastaa. 🙂
Nyt täytyy sanoa, että ihan pelottaa miten monta kohtaa oli kuin olisi lukenut tekstiä itsestäni 😀 😀 Ihan oikeesti, mä rakastan kauhuelokuvia, mutta lasten saamisen jälkeen en enää niitä kauheesti uskalla katsella. En tykkää mistään ylimääräisistä kynsissäni ja kuljen just halkeilleet lakat kynsissä suurimman osan ajastani 😀 Rakastan elektroniikkaa ja haluisin myös aina kaikki hienoimmat ja uusimmat pelit ja vehkeet JA mä rakastan värikyniä ja mun yläasteen vihot on niiiin hienoja ja värikoodattuja ja oon tuhlannut varmaan satoja stabiloita elämässäni 😀 😀
Itse ymmärtäisin tuon koira asian niin, että kun Melina on kirjoittanut ettei enää tuu vietettyä mitenkään erityisesti aikaa koiran kanssa, että juuri nuo koiratapahtumat ym. jääneet pois ja tällä hetkellä koira kulkee siinä mukana lemmikkinä. Uskoisin ettei se tarkoita sitä, ettei enää pääse lenkille tai ettei enää saa rapsutuksia.
Kyllä mua ainakin ahistaa lukea tuosta koirasta. Ranskanbulldoggi on koira kuka haluaa olla mukana ja tykkää olla sylissä ja rapsutettavana, todellinen seurakoira. Niin sitten kerrot, hienoa, rehellisesti kylläkin kuinka koira jää vähemmälle huomiolle ja huonoina päivinä koira pääsee ainoastaan pihalle pissalle ja lenkki jää väliin. Surettaa kyllä ranskiksen puolesta. Oisko fiksumpaa miettiä uutta kotia jos tosiaan asia on niin ettei aikaa riitä koiralle? Ranskis sopeutuu kyllä uuteen paikkaan. Tai ota yhteyttä kasvattajaan ja pyydä häntä auttamaan koiran kanssa. Emmää ainakaan pystyis elään itseni kanssa jos kohtelisin omaa koiraani noin. Mun koira ainakin on mulle tärkeä, koittakaahan tekin muistaa teidän rakkaus koiraa kohtaan. Koirasta voi tulla myös vihainen, agre tms kohtelun kautta joten kun taloudessa on pieniä lapsia niin ottaisin asian huomioon.