Meillä on viikonloppu mennyt ystävien kanssa treffaillessa niin perjantai, lauantai kuin sunnuntaikin. Tähän porukkaan on kuulunut sinkkuja ja perheellisiä, ja tulin jälleen miettineeksi sitä, kuinka paljon lapsettomien ystävien elämä eroaa meistä lapsellisista. Joskus aiemminkin olen pohtinut samaa, sitä kuinka esim käsite omasta ajasta ja tilasta on lapsellisella ja lapsettomalla täysin erilainen – itse kun tuntuu, ettei enää edes muista mitä se on kun saa päättää vain omista tekemisistään. Omaa aikaa saa kun sovittelee tulemiset ja menemiset Nikon kanssa yhteen, mutta useimmiten se tarkoittaa läpsystä vaihtoa ja sitä, ettei omasta ajasta siltikään aina pysty täysillä nauttimaan. Mielessä pyörii monesti syyllisyydentunne siitä, että saman viikon sisään on liian monta omaa menoa tai siitä, että jätän lapset illaksi Nikolle vaikka toinen on ensin joutunut olemaan pitkän päivän töissä. Tätä se tulee kuitenkin olemaan vielä vuosia eteenpäin, ja luulen että tilanne vain pahenee sitten joskus kun palaan itsekin töihin, joten ei varmaan auta kuin jatkossakin löytää se kultainen keskitie, joka on kaikille hyvä, tai edes tyydyttävä ratkaisu.
Lasten saamisen jälkeen on yksi asia, jota kaipaan ylitse muiden. Laiskottelu. Melkein kaikki ystäväni ovat useampaankin kertaan ihmetelleet sitä, miten voin pysyä näinkin hoikkana tällä syömisen ja herkuttelun määrällä, mutta Laura kerran totesi, että mun arkea nähtyään asia ei enää ihmetytä ollenkaan. Olen liikkeessä melkein kaiken sen ajan mitä lapset on hereillä. Teen jatkuvasti jotain – siivoan, kokkaan, leikin, leivon, tiskaan, järkkäilen, ruokin lapsia.. On ikävä sitä aikaa, kun tulit koulusta tai töistä, söit vähän mitä sattuu ja laitoit digiboksilta jonkun edellisillan sarjan pyörimään ja makasit sohvalla. Oma tv-aika ei ollut pois yöunista eikä ruoanlaittokaan ollut ihan niin justiinsa, koska lounas- ja päivällisajat olivat melkein tuntemattomia käsitteitä ihmiselle, joka ei edes joka päivä syönyt lämmintä ruokaa. Oli aikaa keskittyä vain itseensä, urheilla ja ihan vaan olla.
Laiskottelun lisäksi on ikävä mitäs muutakaan kuin hyvin nukuttuja öitä. Olen aina ollut iltauninen ja nukun yöni sikeästi aamuun asti heräämättä yön aikana. Paitsi nyt. Nykyään meillä heräilee kaksi lasta melkein joka yö, vaikka ennen Nooaa Minea nukkui yönsä heräilemättä ja myöhään aamuun. Joskus mun tuli nukuttua päiväuniakin ennen lapsia, mutta niistä on saanut luopua suunnilleen niihin aikoihin kun Mineakin lopetti päikkärit vähän alle 2-vuotiaana. Tiedän, että meilläkin taas joskus nukutaan hyvin, mutta se ajatus ei juurikaan lämmitä tällä hetkellä, kun öisin herätessäsi et saa silmiäsi auki kuin väkisin. Tälläkin viikolla olen havahtunut useammin kuin kerran siihen, että seison keittiössä kaatamassa Nooan maitoa tuttipullon ohi suoraan omille jaloilleni. Jep, unikoulu todella tulee meillä tarpeeseen, harmi vaan että se ei mennyt ihan niin kuin piti…
Kovasti miettimällä sitä varmasti löytäisi lisääkin niitä asioita, joita kaipaa ajalta ennen lapsia – olihan ne rauhassa juodut aamukahvit, tuntikausia tietokoneella roikkumiset ja rauhassa puhutut maratonpuhelut ystäville ihania – mutta loppujen lopuksi voin onneksi myös todeta, että päivääkään en vaihtaisi lasten kanssa vietetystä ajasta pois. Eikö tämä elämä yleensäkin ole sitä, että jostain luovutaan ja jotain ehkä vieläkin parempaa saadaan tilalle? Joillain perheellisillä arki voi näyttää hyvinkin erilaiselta kuin meillä, jos isovanhemmat tai muut sukulaiset asuu apuna lähellä, mutta on niitäkin perheitä joilla tilanne on paljon huonompi, ja omaa aikaa ei saa edes vuorottelemalla puolison kanssa. Ja täytyy myös muistaa, että joskus tulee sekin päivä kun mulla on ikävä sitä, että joku olisi jatkuvasti kysymässä jotain, tarvitsemassa apua tai kaipaamassa mun huomiota. Silloin ei auta miettiä tätä hetkeä kun kaipasi aikaa, jolloin ei tarvinnut tehdä mitään.
Mitä asioita te kaipaatte, vai kaipaatteko mitään, ajalta ennen lapsia?
Meillä ensimmäinen lapsi täytti juuri vuoden. Kaveripiirissäni, mikä on muutenkin pieni, ei juuri kellään ole lapsia. Välillä tuntuu, että on tippunut jotenkin sosiaalisesta elämästä aivan pois. Lapsen kanssa lähteminen tuntuu välillä niin vaivalloiselta ja liikkuvan pikku taaperon kanssa ei käydäkään millään rauhallisilla kahvilla kavereiden kanssa. Ja ne yöunet…
Voi, tiedän niin mitä tarkoitat! Mulla meni kaveripiiri aika uusiksi lapsen saamisen jälkeen eikä vanhoilla Jyväskylän kavereilla ole vieläkään kellään lapsia. Onneksi on löytynyt näitä uudempia äitikavereita, koska vertaistuki on tärkeää. Suosittelen myös perhekahviloita! Niistä löytää aina äitejä, jotka painii samojen juttujen kanssa kuin itse.
Mä kaipaan tosi paljon asioita. Mulle ennen lasta oli tärkeimpiä arkipäiväisiä juttuja (elämän oikeasti tärkeät asiat nyt jää pois tästä) hyvät yöunet – mennyttä, liikunta/hyvä kunto -mennyttä, leipominen ja ruoan laitto – mennyttä, siisti koti – mennyttä.
Mulla on ikävä sitä arjen luksusta, hemmottelua. Syödä kynttilän valossa, saunoa rauhassa ja siemailla viiniä.. Periaatteessa kaikki vielä mahdollisia, mutta tuntuu että ollaan illalla ihan väsyksissä kun lapsi on mennyt nukkumaan! Täytyisi ottaa itseään niskasta kiinni ja järjestää väkisin keskelle arkea näitä nautiskelu hetkiä 🙂
Hyvin ajankohtainen postaus, juurikin samoja asioita pohtinut, kun meille syntyi tässä syksyllä toinen lapsi ja esikoinen vajaa kolme vee. Meillä (onneksi) nukutaan päiväunia, joten tästäkin sateisesta ja ankeasta marraskuun viimeisestä tuli ihan hyvä päivä, kun vedin reilun parin tunnin päiväunet 😀 Mutta vähäiset yöunet on esikoisen vauvavuodesta hyvin muistissa, joten olenkin välillä miettinyt miten noilla unilla voit jaksaa kaiken! Tsemppiä siis!
Me pohdittiin just miehen kanssa sitä, että jokainen hammas ym on vielä edessä, että yöunet tulee olemaan vaihtelevan huonoja vielä pitkään ja oma-aika on kortilla, mutta tosiaan eipä tätä poiskaan vaihtaisi! Mutta juurikin se laiskottelu on kyllä täysin vieras käsite! Jos mies vie pojat ulos ja mulla on vaikka tunti aikaa, niin suunnittelen aina lukevani hetken lehteä ja juovani vaikka rauhassa glögiä .. Todellisuudessa siivoan, kokkaan, teen rästihommia, juon kylmää kahvia tai glögiä ja lehti pysyy kiinni ?
Niin ja pakko lisätä, et viikonloppuiltojen TV-hetkistä sohvalla viinilasin kanssa ym. nautitaan kyllä edelleen miehen kanssa.. kahden lapsen kanssa hankalampi löytää se aika, mutta jos sellainen suinkin löytyy, niin silloin suljetaan silmät sotkuilta ja nautiskellaan aikuisten ajasta. Suosittelen kaikille! 🙂
Mäkin nyt rohkaistuin kommentoimaan, koska mietin tässä yks päivä just ihan samaa! Meidän tyttö on vasta alle puolivuotias, mutta silti sitä jo kaipaa välillä sitä omaa rauhaa ja aikaa. Kaipaan sitä, että voisin vetästä lenkkikamat päälle ja lähteä juoksemaan kaikessa rauhassa ja olla just niin kauan kuin huvittaa tuntematta syyllisyyttä. Kuulosti niin kovin tutulle tuo läpystä vaihto -homma ?. Ja se tunne kun jätät lapsen isänsä kanssa, vaikka mies on tehnyt töissä pitkän päivän. Välillä on vähän ristiriitaiset fiilikset, että voinko ja saanko mä ottaa itselleni aikaa vai pitäiskö vaan jaksaa ja kestää ja hoitaa tyttöä ja antaa miehen levätä? Toisaalta mieskin on huomannut mun mielialan nousun jumpan jälkeen, joten ei se pari jumppaa viikossa voi olla niin kauheaa.. Eihän?!
Ja lisään vielä, että kaipaan myös rauhallisia hetkiä, joilloin voin lukea kirjaa. Ystävien tapaamista ilman, että jonkun pitää koko ajan paimentaa/ruokkia/viihdyttää lapsia. Yhteisiä hetkiä miehen kanssa kokkaillen ja saunoen. Ex tempore -lähtöjä minne tahansa (tuntuu että se lähteminen kestää ja kestää). Siinä nyt muutamia ?, mutta päivääkään en vaihtaisi. On tuo pikkuneiti niin ihana ja rakas ❤️.
Minä en kaipaa mitään, vaikka omaa rentoutumisaikaa ei juurikaan ole ja arki on välillä hyvinkin haastavaa ja vaatii keskimäääräistä enemmän organisointia. En olisi uskonut, että voin näin todeta, etenkin kun nuo kaikki sun kirjoittamat asiat olen kuullut monesti kavereiltani, jotka ovat minua aiemmin perheellistyneet. Toki minulla on vain yksi lapsi ja olen ollut äiti vasta vähän aikaa, mutta toisaalta taas mun asenne on sellainen, että en osaa oikein kaivata mitään, kun olen niin tyytyväinen nykyhetkeen. Tämä kaikki on niin erilaista verrattuna ”entiseen elämään” ja olen niin innoissani vauvasta ja äitiydestä, että en älyä kaivata mitään. Ja kerkesin olla niin pitkään lapseton ihan vapaaehtoisesti ja ”rellestää” ja tehdä mitä huvittaa, että olin ilmeisesti jo jotenkin ylivalmis äidiksi 🙂
Tuo sun kirjoituksen loppu on niin totta ja se pitäisi aina muistaa, ihanasti kirjoitettu 🙂
Olen pohtinut tätä samaa ja vastasinkin blogissani http://meidnpieniryyni.blogspot.fi/2015/12/lasten-myota.html
Ehkä kaipaan sellaista huolettomuutta lähinnä mitä oli ennen lapsen saamista. Nykyään mielestäni 5-vuotiasta saa/joutuu jo paljon kasvattamaan ja se henkinen puoli koko ajan korostuu.. Kaverisuhteet ja muut on jo tärkeitä ja niitä pitää myös mielestäni aikuisen hoitaa vielä. Toisaalta ei huvita ohjata lasta sellaisten lasten kanssa leikkimään, jotka koko ajan pomottaa tai on muuten ilkeitä.. Onneksi kivojakin kavereita on. juurikin nuo syömiset ja vastaavat mitä mainitsit liittyy myös tuohon huolettomuuteen. Aina joka päivä kuitenkin pitää olla lapselle ruokaa ja lämmintä myös totta kai 🙂