Jälleen on kulunut yksi kuukausi ja olisi aika päivittää Nooan kuulumisia. En aio sanoa mitään kliseistä ajan kulumisesta tällä kertaa, mutta kyllä tässä on viimeiset pari viikkoa tullut useampaan kertaan Nikolle ihmeteltyä, miten Nooa nykyään näyttää jo ihan omannäköiseltään pojalta eikä vauvasta ole tietoakaan. Ihan yhtäkkiä tuostakin jätkästä tuli joka paikkaan ehtivä, koko ajan puhetta paremmin ymmärtävä ja vähän väliä naureskeleva iloinen pieni poika, vaikka vasta kuvittelin että sängyssään tuhiseva minikokoinen mytty olisi sitä vielä pitkän aikaa tästä eteenkinpäin. Muiden vauvojen näkeminen, tai jo pelkkä ajatteleminenkin, saa kaipaamaan sitä aikaa kun meilläkin vielä oli vastasyntynyt, mutta samaan aikaan nautin niin paljon enemmän siitä, että lapsi ymmärtää ympäröivästä maailmasta jo huomattavasti enemmän ja pystyy ilmaisemaan itseään muillakin tavoin kuin itkemällä.

Päivät Nooan ja Minean kanssa kotona sujuu supernopeasti, ja olen jo alkanut paniikissa pohtia, onko ensi syksynä palattava työelämään. Olen myös huomannut yhä useammin ajattelevani sitä aikaa kun Erika ja lapset vielä asuivat lähes naapurina ja lähellä oli hyvä ystävä, jolle soittaa lyhyelläkin varoitusajalla ja sopia treffit puistoon. Nykyään tulee harvemmin enää illemmalla edes lähdettyä mihinkään kun ulkona on viideltä jo niin pilkkopimeää, että Nooan pukemistaisteluiden jälkeen ei kauheasti tee mieli itsekseen lähteä seisomaan keskelle mustaa ja kalseaa puistoa. Niinpä olen hyväksynyt sen ajatuksen, että nyt meillä pyörii iltaisin suht useasti pikku kakkonen, paremmilla keleillä taas ulkoillaan reippaampina.

Pukeminen taitaakin olla automatkojen lisäksi yksi niitä harvoja asioita, jotka saa Nooan kiukkuuntumaan takuuvarmasti. Samaan kategoriaan voisi laskea rattailla liikkumisen, mutta niissä viihtymistä aavistuksen on helpottanut ratasosan kääntäminen naama menosuuntaan päin. Näin saadaan edes ne pakolliset Minean hakemiset hoidettua ilman että mun tarvitsee työntää rattaita ja kantaa Nooaa toisessa kainalossa. Tiivistetysti voisi siis sanoa Nooan olevan aika liikkuvainen poika kun kaikki paikallaolo saa kiukustumaan samantien.

Parhaita leikkejä Nooan mielestä on ne, joissa pääsee rikkomaan jotakin. Legorakennelmat, palapelit, puiset kakut tai hedelmät, mikä vaan minkä voi kaataa tai heitellä palaset ympäriinsä. Konttaaminen sujuu jo aikamoista vauhtia ja tukea vasten on seisottu niin pitkään, että tällä viikolla Nooa on useamman kerran seisonut hetken aikaa pitämättä mistään kiinni, mikä tarkoittaa sitä että kohta on entistäkin vaikeampi yrittää suojata Minean leikkejä Nooan tuhoavilta pikkukäsiltä. Minea tykkää harjoitella kirjoittamista omiin vihkoihinsa ja melkein ainut paikka mihin Nooa ei pääse, on istua keittiön pöydän ääressä piirtämässä ja kirjoittamassa. Ihan superhyvin Minea on kyllä sietänyt Nooan sotkemista eikä tyttö tunnu hermostuvan ollenkaan – päinvastoin Minea koittaa keksiä Nooallekin jotain mieluista puuhaa. Eikä ole varmaan vaikea arvata kuka meidän perheessä on se ykköstyyppi Nooan mielestä?!? Minea saa palvovia katseita pikkuveljeltään, ja Minean leikkiessä omia juttujaan viihtyy Nooakin parhaiten vieressä omissa touhuissaan. Minean lemppari eli sohvalla pomppiminen saa Nooan nauramaan ihan katketakseen, ja useimmiten Nooa yrittää isekin pomppia lattialla polvillaan.

Imetys loppui silloin kolmisen viikkoa sitten, ja yöt meni jonkin aikaa paremmin, mutta nyt viikon ajan olen taas saanut heräillä koko ajan. Lämmitän maitoa, syötän, heijaan sylissä ja taputtelen pyllylle. Joinain öinä ehkä kymmenenkin kertaa, joinain yli tunnin pätkiä taputtelemista aina kerrallaan. Tuskin tulee tänäkään yönä nukuttu kovin hyvin, sillä Nooa on herännyt jo kolme kertaa ennen kuin itse olen päässyt edes sänkyyn asti. Samaan aikaan nyt on menossa järjetön kuolaamiskausi, joten toivon todella että ne kaksi liittyy toisiinsa ja unetkin lähtee taas tasaantumaan uusien hampaiden puhkeamisen jälkeen. Ihottumat ei ainakaan ole pahentuneet mihinkään eikä posketkaan punoita joitain satunnaisia päiviä lukuunottamatta, ehkä tässä voi huoletta jättää allergiat pois laskuista.

Muistan kuinka Mineankin kanssa tuntui ristiriitaiselta se, kuinka ihania päivät useimmiten olivat, mutta yöllä sitä taas oli niin tympääntynyt ja mitta täysi kaikkiin niihin heräilyihin. Sama juttu kotona olemisen suhteen, ensimmäisen vuoden ajan voi tuntua raskaalta pyöriä päivät pitkät kotiympyröissä enimmäkseen sylissä roikkuvan vauvan kanssa, mutta sitten alkaakin kummasti elämä tasaantua ja arki helpottaa juuri kun täytyykin jo palata töihin. Mä luulen, että meidänkin on pidettävä Nooalle jonkinlainen unikoulu ensi kuussa ellei tilanne öiden suhteen ollenkaan helpota siihen mennessä.. Vielä sitä jotenkin jaksaa mutta kyllä monena päivänä on niin väsyksissä, että odottaa jo iltaa kun pääsee taas nukkumaan. Mitäs kuuluu muille ysikuukautisille ja pikkulapsille??