Viime päivinä olen jälleen törmännyt bloggaajien lempiaiheeseen eli blogien ja niissä esiintyvien ihmisten aitouteen. Kuinka hyvin blogi vastaa todellisuutta? Voiko bloggaajalla ihan oikeastikin mennä noin hyvin? Onko koti aina siistinä, lapset puettuina parhaimpiinsa ja parisuhde kukoistaa? Blogien kiiltokuvamainen näkymä saa lukijat kateellisiksi ja kaikki ilmaiseksi saatu tavara ärsyttää niin että siitä on pakko päästä avautumaan – jos ei omalla nimellä niin vähintäänkin anonyymisti. Mihin on hävinnyt ihmisten kohteliaisuus ja todellisuudentaju?
Valitettavasti ilmiö ei ole pelkästään blogeihin rajoittuvaa, vaan kateus tuntuu välillä iskevän ihan omaan lähipiiriinkin. Ihmiset näyttää unohtavan, että jokainen meistä elää tavallista elämää omine valintoineen, omine elämännäkemyksineen ja iloineen ja huolineen. Meilläkin on sotkuista, lapset riehuu holtittomasti ympäriinsä puolialasti ja mulla on hiukset harjaamatta, naama meikittä ja kaikki ärsyttää. Kenenkään elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta myös se on voitava hyväksyä, että toisella voi olla enemmän kuin itsellä, naapurilla voi olla hienompi auto, työkaverilla parempi palkka, puistotutulla nätimmin puetut lapset ja lapsuuden ystävällä kauniimpi koti. Se, että toiselle annetaan kauhalla kun itse saa lusikalla, ei muuta sitä tosiasiaa, että toisen ilo ei ole mun tappio eikä muiden onnistumiset lisää mun epäonnea. Marttyyrin viitta on niin helppo heittää päälle silloin kun todellisuudessa pitäisi todeta, että tuolla mäkin tahtoisin olla, mutta harmi ettei omat resurssit just nyt riitä! Miksi etenkin meille täydellisyyteen pyrkiville naisille on niin vaikea myöntää, että aina elämä ei ole mennyt ihan niin kuin toivoisi? Tai jos sen myöntää, täytyy se tehdä sarkastisesti toisen kustannuksella niin että tarkemmin ajateltuna elämänsä voi nähdä ikään kuin tapahtumien summana, johon ei itse olisi pystynyt vaikuttamaan. Ihanko totta, olisitko sittenkään tyytyväinen vaikka eläisit ihailemasi ihmisen elämää? A negative mind can’t live a positive life, se jos mikä on totta ja itse koitan olla liikaa vertaamatta omia saavutuksiani ja epäonnistumisiani muihin.
Bloggaajilta usein odotetaan todellisuuskatsauksia eli postauksia, joissa koti on siivoamatta, lapset puettuina hello kittyyn ja puurotahraisiin yökkäreihin, äiti kotihousuissaan ja parisuhde niin kriisissä, että arvailut erosta voidaan aloittaa av-palstalla. Varsinkin omassa blogigenressäni pärjää sillä, että on mahdollisimman rehellinen ja dramaattinen, tekee elämästään yhtä isoa farssia jossa tapahtuu viikoittain toinen toistaan käsittämättömämpiä asioita. Nuoremmat bloggaajat ei enää edes tunne sanaa yksityisyys, koska sillä nyt ei vaan haalita klikkauksia eikä ykkösasemaa blogigaalassa. Mitä enemmän perheestäsi löytyy erilaisia diagnooseja, mitä vähemmän vietät aikaasi kotona ja mitä enemmän elämäsi noudattaa julkkisten päiväjärjestystä, sitä suurempi on lukijakuntasi. Ja kaiken tämän keskellä tuntuu lähes naurettavalta, että meidän liian valkoinen koti, liian hyvin puetut lapset ja liian näkyvästi esillä oleva ilmainen tavara voisi saada jotkut ärsyyntymään niin, että hyvä jos unta saavat. Anteeksiko pitäisi pyytää? Sitäkö että mulla on erilainen maku sisustuksen suhteen, tai etten tykkää ruotia elämääni liian avoimesti netissä vai sitä että joltain on ehkä jäänyt omat unelmat toteuttamatta?
Nyt seuraa suuri paljastus, mun elämä on ihan samanlaista kuin kaikkien muidenkin! Ehkä saatan suhtautua moniin asioihin positiivisemmalla asenteella, ehkä saan jonkun verran ilmaista tavaraa, koska teen t-ö-i-t-ä sen eteen ja ehkäpä panostan joihinkin asioihin vähän enemmän kuin perussuomalainen, mutta antaako se aihetta avoimelle arvostelulle? Arvostelua on myös pitkin omaa nenänvartta todeta, ettei vastaavaa koskaan tavoittelekaan, koska kuka nyt noin haluaisi elää, pinnallista teennäistä ja kiiltokuvaa. Eikö olisikin vain niin paljon fiksumpaa jättää julkisesti sanomatta, toteuttaa omaa elämäänsa haluamallaan tavalla ja antaa muiden tehdä samoin? Oman onnemme seppiä täällä ollaan jokainen, eikä sitä kuitenkaan pysty hyppäämään toisen saappaisiin, joten suosittelen ihan jokaiselle vähintään seuraavaa ajatusleikkiä. Listaa elämästäsi asiat, joihin voit vaikuttaa itse suoraan, asiat joihin voit vaikuttaa välillisesti sekä asiat, joihin sinulla ei ole vaikutusmahdollisuuksia. Viimeisen listan asiat voit unohtaa, muihin suosittelen suuntaamaan senkin energian, jonka tähän mennessä olet käyttänyt keskittyen siihen, mitä sinulla ei ole. Saattaa olla, että selittelyn sijaan huomaatkin pian tekeväsi töitä omien haaveidesi eteen.
Vähän tästä postauksesta sai fiilistä että itse olet jostain katkera, sinuun kohdistuneesta kritiikistä ainakin ja vähän nostit itseäsi muiden yläpuolelle noissa vikoissa kappaleissa.
Itseäni nämä mainitsemasi asiat ei kuitenkaan ärsytä, blogisi on kiva ja lapsesi todella suloisia. Yksi asia kuitenkin on, joka on itselläni aiheuttanut paineita blogien lukemisen jälkeen ja nimenomaan tämäntyylisten blogien kuin sinun. Ja se on juhlien järjestäminen.
Siis lasten kutsuilla ei riitä enää että on se yksi täytekakku, joku suolainen piiras ja naksuja kulhossa. Vaan juhlat on niin älyttömän viimeisen päälle laitetut ja hienostelevat. Väritkin ovat kuin aikuisten cocktail kutsuilta ja kaikki yksityiskohdat niin hiottuja.
Oma vikani että olen ottanut paineet asiasta mutta parit vikat oman lapsen kutsut on olleet aivan mahdotonta stressaamista kun olen eksynyt blogeihin lukemaan vinkkejä. Sullakin on äitikavereidesi kanssa kaikilla samanlaiset juhlat ja koristeet, toinen toistaan hienommat tarjottavat ja kaikki niin viimeisen päälle että aitous katoaa lasten juhlista. Sitten bloggaajakaverit yhdessä kehuu ja napsii kuvia. En usko hetkeäkään etteikö tuo juhlavarustelu aiheuttaisi sinunkin kaveripiirissä kilpailua ja paineita vaikka aina ulospäin selitellään että oli niin rentoa ja lapsen kanssa koristeltiin.
Tuo juhlatouhu ja jotenkin päteminen sen avulla kun on mahdottomat koristelut ja laitot että muut näkee miten taitava itse on , on aiheuttanut musta vastareaktion ja seuraavat juhlat meillä on rennot ja lapsen näköiset. Mutta kuten sanoin itsekin hairahdin mukaan tuohon juhliin liittyvään kilpavarusteluun.
Ja minusta se on bloggaajien kesken jotenkin niin feikkiä kun pidetään kutsuja ja kuvataan asut ja tarjoilut ja kaikille blogeissa samat kuvat. Tulee fiilis ettei ystävyssuhde ole aito ollenkaan vaan pelkkää pinnallista esittämistä. Mulla tulisi kamalat paineet tuollaisesta.
Mä rohkenen nyt olla täysin eri mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Ymmärsin sun pointin ja oon hyvin pitkälti samoilla linjoilla. En edes jaksais lukea blogeja joissa esitellään tiskejä tai rikkinäisiä verkkareita, koska nään sitä kaikkea kotona ihan tarpeeks. Blogit on mulle paikka jossa hengähtää ja katella kauniita asioita.
Se, että joku haluaa koristella ja tehdä asiat esteettisesti ei oo keneltäkään pois, eikä sen pitäis luoda äitinä enempää paineita. Ja haluan nähdä kuvan niistä juhlista, joissa on koristeltu kuin aikuisten coctailjuhlissa?:D Kaikissa on menty lasten ehdoilla ja koska nyt puhutaan tästä Melinan blogista voin sanoa että Minea on auttamassa ihan kaikessa. Rikkoo munat kulhoon, leipoo, piirtää koristeita jne. Kyllä ne näkyy juhlissa samoin kun rentous ja aitous.
Niin ja vielä tohon ystävyyssuhteen aitouteen. Me nähdään paljon myös ilman kameroita. Niitä verkkarihetkiä näkee mm. snapchatissa, että kyllä tää ihan aitoa on.
Mä olen sun kanssa täysin samaa mieltä. Juuri tuollainen fiilis tulee blogia lukiessa ja myös tätä postausta. Ja sit täällä on heti blogikaverit selittelemässä 🙂 ja niin kukaan ei kuvittele et blogissa on koko totuus! Mutta siis kiva blogi tämä on
Oho piti mennä ekan kommentoija kohdalle nainen 28vlle
Nainen28v: Heippa, oli pakko tulla kommentoimaan tuota juhla-asiaa, kun itsekin tähän samaiseen juhlia järjestävään blogiporukkaan kuulun. Omasta puolestani voin sanoa, että meidän porukassa hienoja lastenkutsuja järjestetään siksi, että meistä jokainen tykkää suunnitella ja toteuttaa tämän tyylisiä juhlia. En ole kertaakaan kokenut minkäänlaisia paineita siitä, että toinen toistaan meistä järjestää upeampia juhlia. Olen aina tehnyt omat juhlani omalla tyylilläni, eikä sekään ole mikään ongelma kenellekään, jos ensi vuonna järjestäisin vaikka pelkät kakkukahvit. Voin aivan hyvin kutsua bloggaaja-ystäväni lastenkutsuille, vaikka tarjolla olisikin vain mansikkakakku ja koristeena lähikaupasta ostettu kukkakimppu. Näin luultavasti ensi vuonna juhlat toteutankin, koska tällä hetkellä se tuntuu hyvältä ajatukselta. On ihanaa että välillä voi revitellä oikein kunnolla, ja toisinaan taas järjestää spontaanit juhlat pienieleisesti.
Toisekseen meidän ystävyydestä… Noh, me kyläillään ja järkätään teehetkiä, joissa porukalla on päällään verkkarit ja tukkakin on kiireessä jäänyt kampaamatta. Kattaus on usein miten hieno, mutta ei siihen ole sitä hetkeä kauemmin aikaa käytetty. Yksi syö omia eväitään pöydän toisessa päässä, yksi eilisiä kuppikakkuja ja kolmas hörppii vain teetä. Siinä sitä sitten istutaan ja höpötetään asioita, niin kuin ketkä tahansa kaverukset. Näissä tilanteissa harva, tuskin kukaan, kaivaa kameran esille. Näissä hetkissä ei tuhlata aikaa kuvaamiselle, vaan ollaan ihan rennosti. Siitä syystä varmasti tuokin kuva pelkistä hienoista ja viimeisen päälle laitetuista juhlistakin syntyy, mutta täytyy muistaa ettei blogi ole koko totuus kaikesta. Meidänkin porukan naiset on enemmän tai vähemmän esteetikkoja, ja näin ollen se myös näkyy blogikuvissa ja aiheissa.
Tähän loppuun on ehkä hyvä lainata Marja-Sisko Aaltoa joka haastattelumme lopuksi sanoi näin: ”Ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun saa toimia itselleen luontaisella tavalla. Kenenkään ei tarvitse tehdä mitään, mikä tuntuu luontonsa vastaiselta”. Aika hyvin sanottu minusta. Ei siis oteta paineita toisten tekemisistä, vaan tehdään se mikä itsestä tuntuu hyvältä.
Kivaa syksyä sulle Nainen28v, ja kivaa päivää teille Mellu! 🙂
Mun on pakko tarttua nyt tuohon ”Nainen28v”-kommenttiin, sillä me juuri eilen keskusteltiin tästä asiasta kyseisellä porukalla, jota hän varmasti tarkoittaa tuolla kommentillaan.
Puhuimme siitä, että lukijat eivät varmaan ymmärrä että olemme oikeassa elämässä ihan oikeasti todella hyviä ystäviä keskenämme. Elämän tärkeimmät asiat jaetaan tälle porukalle ensimmäisenä. Joku on aina linjoilla kun on apua vailla, oli kyse sitten niinkin pinnallisesta asiasta kun haalarin väristä tai sitten suuremmissa elämän kysymyksissä.
Vaikka välillä näkyy juhlapostauksia, se ei todellakaan tarkoita että meidän tapaamiset olisi aina pelkkää kulissia. Me vaan kaikki satumme pitämään hienoista juhlista ja niiden järjestämisestä, sekä muutenkin omaamme aika samanlaiset arvot, ja eri mieltäkin olemme ihan rohkeasti asioista. Mikä siinä on niin outoa ja feikkiä? Blogit ovat meidät toki alunalkaen ajaneet yhteen, mutta muutoin olemme ihan tavallinen kaveriporukka, joka sattuu nauttimaan samanlaisista asioista, niinkuin yleensä ystävillä on tapana!
Minä pidän blogistasi siksi että siinä vilahtelee niin kauniita ja ihania juttuja. Lapset on kauniisti puettu ja koti kauniisti sisustettu. Näyttääkö oma kotini ja lapsi samalta? Ei todellakaan ja siksi haluankin niinä pieninä hetkinä kun saan omaa aikaa katsella kauniita asioita ja lukea hauskoja juttuja. Olisi melkein painajainen jos kaikki bloggaajat alkaisivat tähän ”real life” hömpötykseen. Kun sen kerran saan päivästä vähän itselleni aikaa niin haluan kaunista, positiivista ja hauskaa en todellakaan mitään draamaa, sotkua ja itkua. Kiitos kivasta blogista!
Jos ”pintaliitoblogit” ei inspiroi tai saavat teidät ärsyyntymään tai tuntemaan itsenne huonoiksi/saamattomiksi, älkää lukeko niitä. Miksi aiheuttaa itselleen paineita ja pahaa oloa, kun sen voi välttää helposti jättämättä ei-kiinnostavat asiat lukematta. Itse keskityn lukemaan blogeja, jotka antavat jotakin ajateltavaa ja joissa kirjoittaja antaa itsestään enemmän kuin vain pinnan. En koe sitä lukijoiden kalasteluksi, jos joku haluaa kertoa masennuksestaan tai vaikkapa vakavasta sairaudesta ja elämästä näiden asioiden kanssa. Näitä pinnallisempia blogeja selailen silloin tällöin kauniiden kuvien vuoksi, mutta kun nämä eivät itselleni anna juurikaan mitään, niin jää tosiaan vaan silloin tällöin selailuksi. Onneksi nykyaikana löytyy blogeja niin moneen lähtöön, että voi valita ne itselleen mukavimmat ja läheisimmät selattavat!
Ja mitä juhliin tulee, niin harva nykypäivänäkään järjestää sen mittakaavan pirskeitä, mitä joissakin blogeissa näkee. Meilläpäin ainakin pidetään ihan tavallisia, perinteisiä ja ehkä sitten vaatimattomiakin lastenjuhlia ja muita illanistujaisia, mutta koskaan ei ole kukaan ollut vaatimassakaan mitään blingblingiä. Ei kannata luoda paineita asioista, joista sitä ei välttämättä tarvitse tehdä. Kyllä sitä painetta joutuu pakostikin tuntemaan ihan riittävästi. Ja lastenjuhlathan ovat aina lasten mielestä ihanat, eivät he osaa vaatia erityistä teemaa ja rekvisiittaa ja jos jonkinlaista tarjottavaa. Ei kannata stressata sellaisilla asioilla.
Jos jotakin olen vaiheikkaan ja paljon vaikeitakin asioitakin eteen tuoneen elämän aikana oppinut, niin sen, että kannattaa unohtaa muiden tuijottelu ja elämää omaa elämäänsä vertaamatta itseään muihin. Aina joku odottaa meiltä jotakin enemmän tai erilaista kuin mitä olemme, mutta se on heidän ongelmansa, ei meidän. Relatkaa. Relataan. 🙂
Ja kommenttina omaan tekstiini, että en tarkoittanut etteikö ihmiset saisi järjestää hienoja juhlija. Tarkoitin sitä, että vaikka jotkut järjestävät hienoja juhlia, niin ei muiden kannata siitä ottaa painetta tehdä itse samanlaisia. Hyvin pärjää vähemmälläkin touhotuksella, ja toisaalta se taas ei ole keneltäkään pois, jos jotkut muut haluavat panostaa tällaisiin. Kyllä minäkin haluan laittaa kauniit servetit ja puhtaat, yhtenäiset astiat tarjolle kun meille tulee vieraita, mutta en koe mitään tarvetta järjestää ns. superkekkereitä sen vuoksi, että joku muu niitä järjestää. Kivoja ideoita näistä blogikuvista saa, jos joskus on intoa panostaa vähän enemmän.
Savolaiseen sananlaskuun vedoten ”vastuu on kuulijalla” eli tässä tapauksessa lukijalla 🙂 Tarkoitan siis sitä, että kyllä lukijoiden pitäisi tajuta, että ihan kaikkea ei todellakaan kerrota vaan valikoidaan postausaiheet ja vähän siistitään ympäristöä, kun otetaan kuvia. Tavallaan tällaistahan tehdään normaalissa kanssakäymisessäkin, esim. kun tulee vieraita, niin vähän sipistellään paikkoja ja jos joku kysyy kuulumisia, niin ei lähdetä heti avautumaan elämän suurista ongelmista. Ja ongelma on normielämässäkin se, että jos et kerro ongelmista, niin kukaan ei tiedä, että niitä edes on, eikä välttämättä tarvitsekaan tietää. Ja yksi esimerkki on se, että jos joku tälläytyy vähän enemmän, niin heti katsotaan nenänvartta pitkin. Nyt nämä asiat ovat vain siirtyneet blogimaailmaan. Usko pois, loppujen lopuksi kyse on vain yhdestä asiasta: kateudesta! Mutta eipä tuotakaan saa sanoa ääneen, koska ei sitä kuitenkaan kukaan tunnusta 🙂
Mä olen tuota juhlajuttua miettinyt ja välillä kyllä ajattelen, että monet varmaankin lähtee ”kilpailuun” mukaan ja kokee, että on pakko pitää samanlaiset tai vielä hienommat juhlat kuin toisella. Mun mielestä ei edes vaadi hirveesti taitoa, että osaa lätkiä esille kassillisen koristeita, leipoa muffinit trendikkäisiin paperivuokiin ja pistää esille karkkikulhot tai virittää jätskibaari. Juhlaihmisenä kyllä ihastelen monia bloggaajien juttuja, mutta ne ei ole aina ”mun kuppi teetä”. Sitä kyllä arvostan, että sinäkin osaat ja ehdit leipoa niin mielettömiä juttuja. Itse en kuitenkaan ota mitään paineita siitä, että minunkin pitäisi pystyä moisiin suorituksiin, mutta ymmärrän, että monet kokee alemmuudentunnetta.
Mä tykkään lukea sun blogia, vaikka esim. meidän sisustusmaku (tai mullahan ei edes sellasta ole 🙂 ) on ihan erilaista enkä aina allekirjoita kaikkia sun mielipiteitä. Tykkään katsella kauniita kuvia ja ihastella kaikkea kaunista, olkoonkin niitä tehtyjä asetelmia, pidän ruoka- ja leivonnaisohjeista ja nyt on älyttömän kivaa lukea pikkuherran kuulumisista ja kehityksestä, tietää itse sitten mitä on tulossa ja voin vähän ennakoida 🙂
Sen verran vielä sanon, että kun pitää julkista blogia, niin silloin pitää myös olla valmis arvosteluun. Kritiikki ja turha länkyttäminen on kuitenkin kaksi eri asiaa ja toivoisin todella, että kommentoijilla olisi joskus kykyä asialliseen kritiikkiin ja bloggaajilla enemmän kritiikinsietokykyä.
Hyvä kirjoitus!
Suomalainen ajattelutapa vaan tahtoo olla sellainen, että kun minulla ei ole niin sinullakaan ei saisi olla.
Todellakin; miten se on itseltä pois jos toisella on nätimpi talo tai kalliimpi auto? Meitä on kaksi aikuista ja meillä on uusi talo – sellainen kuin itse haluttiin ja tilaa 164 m2. Useampikin on ottanut ihan asiakseen kysyä, että ”mahdutteko te nyt v a r m a s t i olemaan täällä?” … So? No, ehkä olemme jollain lailla etuoikeutettuja, mutta ei se todellakaan ole keneltäkään pois, jos meillä nyt on esim. tämmöinen talo ja tontti, mistä itse tykätään.
Elämä on täynnä valintoja, ja jokaisen on elettävä oma elämänsä itse, omien resurssiensa ja valintojensa mukaan.
Ja niinkuin Melina totesit, itse voi kyllä vaikuttaa paljonkin siihen, saako kauhalla vai lusikalla.
Sulla on kiva blogi ja teillä mahtava blogiystäväporukka, paljon muistorikkaita yhteisiä hetkiä teille!
Jatkakaa tytöt samaan malliin blogienne kanssa! Juuri siksi teidän blogeja luen koska saan niistä ideoita juhliin ja sisustukseen yms… :)ja aivan mahtavaa että jaksatte järjestää kiireisen arjen keskellä kaikkea kivaa lapsille ja erityisesti teille äideille! Terkkuja Oulusta!
Paksua nahkaa ja kestävyyttä kaikenlaiselle palautteelle vaaditaan, jos elämänsä ja mielipiteensä laittaa muiden ulottuville, varsinkin kun nykyaikana on niin helppoa nimettömänä negatiivisia asioita julistaa netissä. Tulevaisuudessa odotettavissa vähintäänkin samanlaista meininkiä, joten sietokykyä kannattaa kasvattaa. Ja tässä ei voita sellainen bloggari, joka osaa sanoa sen viimeisen sanan kärkevimmin, vaan se, joka on hiljaa ja antaa väärien olettamusten ja muun räksytyksen mennä toisesta korvasta ulos. Se on kai sitä eräänlaista oman julkisuuskuvan hallintaa mielestäni.
Hyvä postaus jälleen ja hieno sivallus draamablogeille myös. Minun tarvitsee jälleen todeta, että vähän kateellisena haaveilen yhtä ihanasta kaveriporukasta ja tukiverkostosta, kuin teillä ”jyväskylän voimaäideillä” on. Päätin kuitenkin aiemmin, että koska Jyväskylän suunnalle emme ole muuttamassa enkä näin saa edes kuvitelmissani keploteltua tuollaiseen jengiin mukaan, niin alan elämään arjen blogielämää ilman blogia, Fiilistelemään kauniista yksityiskohdista, suloisista sukista pyykkikorissa tai onnistuneesta puistokerrasta ihan vain itsekseni -toimii. 😉
Jatka samaan malliin ja minusta on ihana lukea arjestanne, niin kauniita hetkiä kuin huono hiuspäiviäkin.
Oma arki on tällä hetkellä aika heviä..lapset sairastelee x3, on kaksosvauvat jotka valvottaa ja esikoinen. Olen tosi väsynyt. Olen kuitenkin saanut paljon, mutta en todellakaan aina sitä arjessa muista. Aina on kuitenkin ihmisiä jotka on saaneet enemmän ja helpommin, mutta myös toisinpäin. Vertailen itsekin joskus liikaa muihin, turhaan. Olen elämässä enemmän pessimisti, tai realisti mutta nautin kyllä lukea toisten elämästä juurikin juttuja myös kauniista asioista kuin myös arkisemmista.Blogit on väliin jopa pakoa tästä omasta arki realismista 😉 Niistä saa vinkkejä, inpiraatiota jne. vaikkei aina itsellä olisikaan taloudellisia tms. mahdollisuuksia niitä toteuttaa. Unelmointi ei kuitenkaan maksa mitään 😉 Kiitos kivasta blogista! Ja minä en ainakaan kuvittele että teidän elämä on aina iisiä. Jo sen perusteella mitä olet kertonut teidän öistä..tiedän mitä on olla väsynyt ja pointsit sulle, että SILTI jaksat niin paljon!! <3
Mulle jäi mielikuva että pidät itseäsi hirveästi parempana ihmisenä. Mitä sitten jos joku avaa elämäänsä enemmän kun sinä? Eihän se oo sulta pois. Jotkut kirjoittaa ihan vaan itsensä takia ja muistiinpanoja itselleen.
Moikka, hukkuukohan tämä kysymykseni tänne…
Sinä kun olet suositellut Jkl:n ruokapaikkoja niin osaisitko sanoa onko Palokassa ookoo lounaspaikkaa?
Meillä on ens viikolla keskussairaalakäynti täältä maalta ja ajattelin ennen sitä kierrellä Palokan liikkeissä, samalla voisi pujahtaa syömässä. Ei tarvitsisi kahteen kertaan maksaa keskustan parkkimaksua.
Nämä Jyväskylä-vinkit muutenkin kiinnostavat kovasti, sinulta niitä onneksi on saanut. Harvoin kun on kaupunkiin asiaa niin on kiva kun tietää minne kannattaa mennä!
Voi kun mä aina ihastelen kaikkia teidän ideoita arkeen ja hieman kateellisena katselen myös tuota teidän mahtavaa meininkiä ja toivoisin itsellänikin olevan noin hieno porukka tässä lapsi arjessa ympärilläni. Se , että teillä on ihania juhlia, puistoilua yhdessä ja lapset näteissä vaatteissa ei ole minulta pois , vaan nimenomaan olen onnellinen teidän puolesta , että osaatte tehdä arjestakin välillä juhlaa. Saan siitä myös itse iloa ja inspiraatiota . Kyllähän jokaisen pitäisi ymmärtää, ettei kaikki halua esimerkiksi omia parisuhde asioita ruotia julkisesti vaikka blogia pitääkin.
Itse lueskelen blogeja kun haluan katsella kauniita ja inspiroivia kuvia, hetken hengähtää tästä kotiäitiarjesta. Pyykkikasoja ym näkee kotona tarpeeksi. Ihmisten on vaikea tajuta, että myös bloggaajalla on muutakin elämää kuin netissä esitelty. Itse huoman joskus esim facebookia selaamalla sortuvani pohtimaan toisten helppoa elämää, mutta ei tarvitse kauemmas kuin omalle seinälle mennä niin kappas; elämäni on hyvin iloista ja huoletonta postauksieni mukaan ?