Meillä on viime aikoina pyörinyt keskusteluissa sana imetys suht tiuhaan, kun kaverit on kyselleet miten imetyksen lopettaminen etenee ja ehkä on tullut itsekin pari kertaa avauduttua noista yösyötöistä. Tällä hetkellähän tilanne on niinkin hyvä, että toissapäivänä imetin viimeistä kertaa, ja viime yökin saatiin menemään pelkällä pullolla. Just nyt tuntuu siltä, että vielä mäkin saan yöni nukuttua, tiedä vaikka ensi kuussa jo tilanne olisi ihan toinen!
Siinä vaiheessa, kun imettäminen on ohi ja vauvan ruokailu alkaa muutenkin pääasiassa olla soseita, loppuu yleensä myös keskustelut siitä mitä vauva syö tai ei syö. Eikö se ole vähän hassuakin, että rintamaito vs korvike -keskustelu käy niin kuumana, mutta ketään ei juurikaan tunnu kiinnostavan, mitä lapsille siitä eteenpäin syötetään?! Maitoravinnon aika on kuitenkin aika lyhyt verrattuna siihen, kuinka suuri merkitys on sillä, kuinka ravitsevaa ruoka on 1-vuotiaalla tai sitä vanhemmilla lapsilla. Yleinen ajatus kun tuntuu olevan, että silloin on ihan ok antaa lapselle ravintoköyhempää ruokaa, ja äidit jotka tekevät itse vauvasoseet ja vielä luomusta, on jotain kummaa superäitisakkia – tai muuten vaan outoja viherpiipertäjiä.
Niin kuin kaiken muunkin suhteen, esikoisen kanssa jaksoin nähdä paljon enemmän vaivaa soseiden kanssa. Etsin luomukasviksia, ostin lihaa lähitilalta, tein lähes kaikki ruokasoseet itse, myös hedelmiä ja marjoja soseutin valmiiksi pakkaseen ja puurojauheetkin kävin hakemassa luomukaupasta. Silloin mulle oli tärkeää, että Minea söisi mahdollisimman käsittelemätöntä, aitoa ja puhdasta kotiruokaa. Välttelin pilttejä ja bonia viimeiseen asti ja koin huonoa omatuntoa jokaisesta syötetystä valmissoseesta. Nooan kanssa homma on aika lailla toisin, vaikka edelleenkin mielipiteeni valmisruoista on mitä vähemmän sen parempi. Jaksaminen on ollut kuitenkin siinä määrin kortilla, etten yksinkertaisesti ole kokenut pystyväni samaan kuin Minean kanssa – onneksi osaan myös olla armollisempi itselleni enkä ajattele niin paljon sitä mitä pitäisi tehdä, mutten voi tai jaksa.
Nooa on varmasti syönyt jo tähän mennessä enemmän valmisruokia kuin Minea ikinä, mutta tasapaino säilyy kun suurin osa ruoista on itse tehtyä perusruokaa. Joskus törmäsin tutkimukseen, jonka mukaan vauva-ajan ”pilttilapsista” kasvaa aikuisenakin helpommin valmisruokien kuluttajia ja nirsompia eri makujen suhteen. Jo pelkästään tämäkin tieto on saanut mut keittämään kasviksia ja muussaamaan lihoja Nooalle, nyt myöhemmin olen kokenut helpoimmaksi tehdä Nooalle omat annokset siitä ruoasta, jota muukin perhe syö. Ottaa vain Nooan osuuden sivuun ennen ruoan maustamista, ja jättää epäsopivat ainekset laittamatta. Tämä helpottaa vauvan ruokashowta huomattavasti, kun ei tarvitse tehdä useampaa eri ruokaa päivittäin.
Silloin kun meidän syömä ruoka (esim kinkku tai nakki) ei sovi Nooalle, ollaan surutta syötetty valmissoseita. Kaupasta koitetaan vain katsoa ne parhaat vaihtoehdot peruspilttien sijaan, ja niitähän kyllä löytyy jos vain on valmis maksamaan vähän enemmän. Semperin vauvasoseet on esimerkiksi ihan eri luokkaa, sillä ne ihan oikeasti näyttävät siltä mitä sisältävät ja maistuvatkin oikealta ruoalta. Hedelmäsoseitakin löytyy useampia vaihtoehtoja, muun muassa Bonnen survokset on niin herkullisia, että niitä voi syödä itsekin eikä niiin ole lisätty sokeria tai muita turhia lisäaineita. Urtekramin luomusoseita sain joskus kesällä blogin kautta, mutta niitä en ole löytänyt tavallisista marketeista ollenkaan.
Välipaloina meillä toimii pääasiassa maissinaksut, talk-murut ja riisikakut. Talk-murut on vähän naksujen kaltaisia, suussa sulavia viljasta tehtyjä palleroisia. Ella’s kitcheniltä löytyy vastaavia maustettuna ja pakattuna pieniin yksittäispusseihin, jotka on kätsy pitää aina kassissa varalta mukana. Riisikakut ostin alkuun lastenruokahyllystä Hippiltä, mutta ekologisia kakkusia löytyy paljon edullisemmin muiltakin merkeiltä. Yksi hyvä vaihtoehto vauvan ruokailuun on myös lastentarvikeliikkeestä ostettu imeskelypussi, joka koostuu verkosta ja kahvaosasta. Verkon sisää voi jo ihan pienellekin lapselle laittaa kaikenlaisia hedelmänpaloja imeskeltäväksi ilman että tarvitsee pelätä tukehtumisvaaraa. Meillä tämä on tosin jäänyt melko vähälle käytölle, koska Nooa on hienosti osannut ”pureskella” sormiruokaa jo pienestä saakka.
Maalaisjärki ja tasapainoisesti hyviä ruoka-aineita on varmaan paras neuvo lasten ruokailuun, vai mitä sanotte! Olisi kyllä vielä kiinnostavaa kuulla, mitä mieltä olette pilteistä ja vauvan ravinnosta yleensäkin. Puhutaanko pienten lasten (alle 3veet) ruokatottumuksista liian vähän ja imetyksestä liian paljon? Vai onko ne ensimmäiset elinkuukaudet ne tärkeimmät, ja sen jälkeen voi ottaa kaiken suhteen rennommin?
Lastenruoka ja ruokailu on musta.super kiinnosta ja tärkeä aihe josta ei tosiaan puhuta tarpeeksi. Muistan et esikoisen kohdalla neuvolassa kysyttiin et monta pilttipurkkla menee päivässä ja kun vastasin etten tosiaan tiedä kun syö itsetehtyä ruokaa niin sain kauhistuneita katseita. Tein kaikki itte koska halusin ja tykkään ruoanlaitosta. Nyt vähän yli 2v onkin usein todella ennakkoluuloton syöjä ja tykkää mm salaatista ja muutenkin kasvikset häviää ekana lautaselta. Eikä tykkää napostella välipaloja tms vaan haluaa oikeaa ruokaa ruoka-aikaan pöydässä ja muiden seurassa. Kakkosen kanssa joutuu varmaan oikomaan kunhan tästä kasvaa mutta aika helposti se peruna ja porkkana siinä kiehuu samalla kun muillekkin! Ja saman ruoan syönnin voi just aloittaa tosi aikaisin ihan niinkuin teillä. On muuten ihan hauskaa luettavaa se Miksi ranskalaislapset syövät ihan kaikkea -kirja!
Kiva, että syötte terveellisesti. Eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä purkkiruuan syötöstä todellakaan, sillä kuka meille vanhemmille tyylipisteitä jakaa kunhan selviäisimme selväjärkisenä univelkojen kanssa päivästä toiseen. Joku väsää kaiken itse, kun on ehkä muutakin tukiverkostoa lapsen kanssa auttamassa edes joskus ja lapsi nukkuu hyvin. Kukin valitsee sen minkä parhaimmaksi näkee omassa tilanteessaan.
On kyllä kiinnostava aihe! Meillä on syöty sekä että purkista ja itsetehtyä, oli myös vaihe jolloin ei suostunut syömään itsetehtyä ruokaa, olin aivan kauhuissani! Nyt onneksi tilanne on kääntynyt toisin päin! 🙂 olen itse innokas kokki ja rakastan ruokaa, poika taas on erittäin tarkka mitä suuhunsa pistää, koen välillä epätoivoa sen suhteen! Onneksi vihannekset ja hedelmät menevät mukavasti 🙂
Moi, ensinnäkin kiitos mukavasta blogista. Olen tässä ihan vastikään löytänyt blogisi ja kahden pienen lapsen äitinä olen tykästynyt juttuihisi! Ja hyvin samankaltaisia pohdintoja sinulla ruoista kuin itselläni. Satuitko huomaamaan tätä artikkelia tässä ihan vähän aikaa sitten riisikakuista: http://m.iltalehti.fi/terveys/2015092920436641_tr.shtml. Mitä mieltä olet? Itse en aiheeseen ole ehtinyt sen enempää vielä tutustumaan, mutta jätin varmuuden vuoksi nyt riisikakuista pois meidän pieniltä lapsilta.
Koitin esikoiselle tehdä itse ruokia, mutta tyttö ei suostunut syömään niitä.:D En muista enää merkkiä, mutta yksi purkkiruoka oli jota söi hyvin. Oli todella nirso pienenä ja syöminen oli pitkään vaikeaa, painokaan ei noussut tarpeeksi. Nykyään reipas ja syö ruokia monipuolisesti laidasta laitaan.:)
Meillä esikoisen soseiden aloitteluaikaan kaupat oli täynnä ulkomaisia juureksia ja kasviksia. Hän söi pääasiallisesti kaupan soseita. Kuopukselle tehtailin oma tekemiä. Molempien kohdalla varsinainen soseaika jäi mielestäni lyhyeksi. Sormiruokaa olen yrittänyt tarjoilla molemmille, jotta ruuan syöminen itse ja eri tekstuurit tulisivat tutuiksi. Kaupan sose -esikoinen on ennakkoluulottomampi syömään. 😉
Mä muistan kans että alkuun väänsin tunnollisesti itse kaikki soseet.. Sitten kun lähdin töihin finanssipoliittisista syistä ja ei ollut enää energiaa ihan kaikkea tehä itse, tuli enemmän syötettyä valmissoseita. Vaikka periaatteessa myös ymmärrän niiden ravintoköyhyyden jne, ei tosiaan ihanneruokaa. Mutta niissäkin on isoja eroja!! Esim osaan lasten hedelmäsoseita lisätään sokeria (miksi ihmeessä?!), niitä en tosiaan ostanut. Ja ruokasoseet tuli myös valikoitua tarkkaan, esim Hipp luomusoseet oli hyviä. Hyvä kyllä tuo sun pointti, että miksi kummassa korvikkeesta niin vaahdotaan mutta tää unohdetaan. Melkoisen tärkeä vaihe kuitenkin kun siirrytään pikkuhiljaa samaan ruokaan muun perheen kanssa.
Meillä neidit söivät itsetehtyä ruokaa. Toki purkkiruokaakin aina välillä tarjottiin (esim. kylässä ja kaupungilla), mutta se oli aika vaihtelevalla menestyksellä. Isompi suostui aikoinaan syömään muutamaa ruokapilttiä, pienempi ei mitään. Käytännössä haju jo etoi pienempää niin paljon, ettei suostunut syömään edes yhtä lusikallista. Muutamien epäonnistuneiden yritysten jälkeen meillä olikin pakasteesta jääpalamuotteihin pakastettuja soseita mukana, jotka sitten sulivat matkalla ja lämmitettiin ruoaksi, kun sen aika koitti.
Kasvikset menevät näille meidän neideille loistavasti ja joskus pyytävät iltapalaksikin vihersalaattia. Isompi maistelee reippaasti kaikkea, pienemmällä nyt sellainen vaihe, ettei millään meinattaisi maistaa, mutta uskon sen menevän ohi vuoden sisään, koska isommalla oli aivan samanlainen vaihe tuossa iässä. Itselleni oli tosiaan aikoinaan tärkeää (ja on edelleen), että tiedän, mitä lapseni syö ja hän oppisi ruoan oikeat maut. Kiireisen työpäivän jälkeen meillä välillä syödään valmisruokaa, mutta niitä on paria eri lajia silloin tällöin, muuten ruoka tehdään itse. Lapsetkin tykkäävät, kun saavat osallistua ruoan tekemiseen ja maistelevat mielellään eri raaka-aineita ja siten tutustuvat myös erilaisiin ruokiin. Samalla tämä kasvattaa myös siihen, ettei se ruoka ole aina valmiina, vaan joskus sitä täytyy odottaa ja se kasvattaa itsehillintää ja toisaalta myös se oikea nälän tunnistaminenkin helpottuu ettei syödä joka välissä vaan silloin kun on nälkä. Pyrimme välttämään naposteluja ja keskittymään syömiseen ruoka-aikoina, ja yritämme syödä koko perheen kesken aina kuin mahdollista.
Mä en taas voi ymmärtää, että Hipp ym. soseet ovat niin terveellisiä ja luomuja kun valistusmaat ovat mitä ovat…..
Mä en taas voi ymmärtää, että Hipp ym. soseet ovat niin terveellisiä ja luomuja kun valistusmaat ovat mitä ovat….. siis valmistusmaat