NOOA 8KK

Meidän minipoju täytti tänään jo huimat 8 kuukautta, kova ikä pienelle miehelle, joka muka ihan vasta syntyi! Tulee vähän jopa haikea olo, kun ajattelee, että pian Nooakin on 1-vuotias taapero eikä meillä enää ole vauvasta tietoakaan – todennäköisesti koskaan enää. Nyt toisen lapsen kohdalla sitä alkaa itekin vasta tajuta, mitä se tarkoittaa kun ihmiset aina sanoo ”nauti nyt vielä kun voit, aika menee niin nopeasti”. Minean vauva-aikana vastaaviin lausahduksiin taisin vastata jotain tyyliin onneksi tai menisikin aika nopeammin mutta helpomman vauvan kanssa tilanne on ihan toinen. Päivistä pystyy ja haluaa nauttia, jokaisen pienenkin hetken haluaisi tallettaa muistiin ja kaikki, mitä kumpi tahansa meidän lapsista tekee, tuntuu sydäntä pakahduttavan ihanalta. Jep, edelleen täällä onnenkuplassa ollaan!

 nooa8kk IMG002nooa8kk IMG004

Eilen Nooalla oli 8-kuukautisneuvola, johon kuului lääkärintarkastus. Käynti oli kokonaisuudessaan suht turha, terkkari otti mitat 8,7kg ja 72cm, ja hyvä että ehdittiin käydä lääkärin vastaanotolla niin kaikki oli jo tsekattu ja päästiin kotiin. Yleensä meillä on ollut tosi kiva naislääkäri, jonka kanssa on ollut yllättävän luontevaa jutella mistä tahansa, ja lääkäri on tuntunut aidosti kiinnostuneelta ja asiantuntevalta. Tällä kertaa meidät otti vastaan nuorempi mies, ja täytyy sanoa etten kyllä tuntenut minkäänlaista sielunsiskoutta siinä kuulumisia vaihdettaessa. Lääkäri teki normaalit tutkimukset Nooalle, kysyi yleisesti miten menee, muttei kysynyt mitään imetyksestä, Nooan motorisista taidoista tai oikein mistään muustakaan. Itse kysyin parista asiasta, joihin vastaus oli ympäripyöreä tarkkaillaan, mutta mitään neuvoja ei juurikaan herunut. En tiedä, mitä olisin oikeastaan edes kaivannut..ehkä jotain pohdintaa yöheräilyistä, imetyksestä ja maitoasioista. Tuntuu vähän siltä, että pienemmän vauvan kanssa neuvolakin ottaa enemmän kantaa eri asioihin, mutta isomman kanssa kaikki jätetään vanhempien pohdiskeltavaksi. Mä rakastan tilastoja ja todennäköisyyksiä, ja jo ihan siksikin olisi aina kiva kuulla ammattilaisen näkemyksiä ja kokemuksia, jos joku itseä mietityttää.

Tällä hetkellä meillä sujuu ihanan tasaisesti ja kaikki on superhelppoa, mutta Nooan unien vähyys ihmetyttää. Suunnilleen viikon sisällä Nooa on onneksi oppinut nukkumaan tunninkin päiväunia, mutta yöunet on noin ysistä seitsemään ja siihen päälle tunnin, kahden välein heräily. Yhteensä siis 10 tunnin yöunet ja ehkä tunti-puolitoista päiväunia. Miten se musta kuulostaa aika vähältä? Tuskastuisin asian kanssa varmaan enemmänkin ellei Minean aikana oltaisi käyty läpi näitä ihan samoja ajatuksia ja vaiheita ihmetellen miksei meidän vauva nuku riittävästi. En suoraan sanottuna edes muista, milloin Nooa olisi viimeksi nukkunut edes kolmen tunnin pätkän, mutta useampi kuukausi siitä joka tapauksessa on! Välillä kuuntelen kavereiden tai puistoäitien juttuja läpi yön nukkuvista kolmen kuukauden ikäisistä vauvoista tai kolmen tunnin päikkäreitä vetävistä vauvoista ja taaperoista, mutta en oikein osaa masentua niistä, koska olen ehkä jollain tasolla jo hyväksynyt tämän meidän systeemin, enkä mitään muuta osaa olettaakaan. Jos jossain vaiheessa Nooakin alkaa nukkua paremmin, on se vähän kuin bonus tämän kaiken muun ihanan päälle – ja jos ei niin, noh, näillä mennään.

Huonoihin uniin meillä varmasti vaikuttaa tutittomuus ja imetys. Olen ajatellut, että vasta sitten kun loppuu imetys, loppuu vähitellen yöheräilytkin. Jotkut yöt on olleet niin väsyttäviä, että haluttiin viime viikolla kokeilla nania, huonolla menestyksellä tosin. Nooa ei sitä suostunut juurikaan juomaan ja maha oli löysällä pari päivää sen jälkeen. Nyt mä olen jälleen ollut tämän viikon maidottomalla dieetillä, koska haluan nähdä onko parin viikon maidottomuudella mitään vaikutusta unipätkien pituuteen. Ellei mitään eroa ilmene, kokeillaan viikon, parin päästä antaa vielä tuutia. Siitä voisin sitten pikkuhiljaa lopetella imetystä ja yrittää saada Nooan vähentämään yöheräämisiä. Unikoulua en halua pitää, vaan olisin ihan valmis lämmittämään maitoa öisin sen pari kertaa – aina se on parempi vaihtoehto kuin tämä nykyinen 7-8 kertaa heräily.nooa8kk IMG003

nooa8kk IMG008nooa8kk IMG001

Luonteeltaan Nooa on supernauravainen ja iloinen poika. Sylissäkin Nooa viihtyy melko paljon, mutta kiinnostus maailmaa kohtaan on valtava ja jokaista esinettä on käytävä tutkimassa ja maistelemassa. Konttausaskelia on otettu vasta ihan pari, mutta ryömimällä pääsee vauhdilla etenemään, ja viime viikolla Nooa oppi uutena juttuna nousemaan itse tukea vasten seisomaan. Kaikki omalla ajallaan, mutta Minea osasi jo 6-kuukautisena kontata ja nousta tukea vasten, joten Nooa tulee liikkumisessa jonkin verran perässä. 8-kuukautisena Minea jo käveli sujuvasti tukea vasten, ja siitä kuukauden päästä tyttö lähtikin kävelemään. Mistäs sen tietää vaikka Nooa päättäisikin jättää konttaamisen kokonaan väliin ja lähtisikin suoraan kävelemään, kovaa treenaaminen seisomisen suhteen ainakin on!

Mitenkäs teidän vauvat? Minkä ikäisiä sieltä löytyy, kuinka teillä nukutaan ja miten liikutaan?

EDIT! Vauva ehkä sittenkin voidaan vaihtaa hyvän tarjouksen ilmaantuessa paremmin nukkuvaan yksilöön!!

0 Comments

  1. Kerttu / Modernisti Kodikas 8 lokakuun, 2015

    En kestä, liian ihanat kuvat tuosta syötävän suloisesta pikkumiehestä <3

    Vastaa
  2. Laura 9 lokakuun, 2015

    Aivan ihania kuvia!

    Aina hauska lukea näitä, millä odotuksella ihmiset tulevat lääkärineuvolaan. Itsekin sitä tehneenä.. Tuntuu, että aika harva maallikko hahmottaa, miten paljon siinä ’pikatsekkauksessa’ lopulta katsotaan ja suljetaan pois. Lääkärineuvolan tarkoitus on ainakin minulle opetettu, että se on se somaattisen statuksen tarkastaminen ja siinä pitäisi herätä sitten epäily, jos on jotain oikeasti lääketieteellisesti jatkoseurantaa vaativaa, kuten sydämen sivuääni jne. Lapsettomalta nuorelta mieheltä esim ei varmaan paljon heru syvällistä näkökulmaa yöheräilyyn 😀 se ei kuulu meidän koulutukseen.. mutta onneksi sitä varten on ne asiaan perehtyneet terveydenhoitajat.

    Vastaa
  3. Maria 9 lokakuun, 2015

    Meillä vain viikon teijän pojua vanhempi poika! Ja yöt on ihan samanlaista hulinaa. Yleensä nukkuu kymmenestä kaheksaan ja herää mooooonta monituista kertaa, en ees jaksa enää laskea kertoja. Onneksi(!!!!) nykyisin nukahtaa (suurimmaksi osaksi) tissille eikä tarvi hyssytellä ja muuten nukutella.
    Eilen lääkärineuvolassa käskivät alottaa kunnolla kiinteiden syönnin, jos se vähentäis niitä yöheräämisiä. En tiiä miten toimii, meillä poitsu ei hirveesti välitä syyä kiinteitä, toisinsanoen menee varmaan kaks-kolme ruokalusikallista kerralla.
    Ja meillä on kans poju joka rakastaa liikkumista! Ryömiminen jätettiin melkeen kokonaan välistä ku tajus seittemän kk iässä että konttaaminen on paljo hauskempaa. Ja nykysin JOKA paikkaan kiipeily! Tukea vasten nousi samaan aikaan ku lähti konttaamaanki. Saa nähä miten nopeasti herra lähtee kävelemään ku menee jo aika sujuvasti tukea vasten ja harjottelee jo seisomista ilman tukea. Muutamia sydämentykytyksiä oon saanu tän muutaman viimekuukauen aikana kokea! 😀

    Hyvää syksyn jatkoa!

    Vastaa
  4. sallakoo 9 lokakuun, 2015

    Eka ajatus ko luin ton otsikon et miten nooa on jo 8kk, just luin niitä 3kk kuulumisia..:D mutta super sulonen pikkumies teillä!! 🙂 Ei mulla muuta, oli vaan niin söpöjä kuvia ni pakko kommentoija..;)

    Vastaa
  5. Tiia 9 lokakuun, 2015

    Täällä vasta vajaa kuusiviikkoinen poika ja kyllä heräillään öisin. Neljä kertaa taitaa olla minimi määrä, yleensä 6-7 kertaa, pätkät yleensä 1-2h. Joskus on ihania öitä, että poitsu nukahtaa suoraan tissille ja mutta usein joudutaan nousemaan ja sylissä hytkyttämään uudestaan uneen. Päiväunia nukkuu yleensä parit 2-3h joka on tietysti ihanaa ja saa äitikin hetken hengähtää.
    Koko ajan sitä miettii, että tästä ajasta pitäisi osata nauttia, mutta kyllä mä rehellisesti odotan että poitsu vähän kasvaisi ja alkaisi nukkumaan öitään paremmin.

    Tiia

    Vastaa
  6. Minna 9 lokakuun, 2015

    Meidän kuukautta nuorempi poika oli samanlainen yöheräilijä ja päikkärit kesti max. 45 min mutta usein vain 30 min. Mulla kokoajan takaraivossa jyskytti ajatus allergioista ja kananmunalle tiesin pojan olevan allerginen koska iho reagoi heti jos itse söin kananmunaa. Poika oli myös tyytymätön eikä viihtynyt yhtään lattialla makoillen. Neuvolassa kerrottiin kuinka on normaalia että imetetyt lapset heräilee yöllä ja kannustettiin jatkamaan imetystä. Lopulta meillä heräiltiin 1/2h välein ja itse en kerennyt siis edes nukahtaa välissä ja väsyin täysin. Poika ei itkenyt kipua, oli vaan levoton ja rauhottui usein vaan imetykseen. Neuvola ei suositellut imetysdiettiä vaan siedättämistä. Mä en kuitenkaan jaksanu enää vaan alotin itse maidottoman ja munattoman ja kaksi viikkoa noudatin sitä tarkoin. 4yötä meni että uni alkoi maistumaan. Päikkärit venähti 2-3h ja yöllä herätään nykyään pääosin noin 2x. Kahden viikon jälkeen koneilin syödä maitoa ja seuraavat 4 yötä taas valvottiin. Mentiin yksityiselle ja allergiatestit sekä maitoaltistus tehtiin. 7ml tuutia riitti että poika alkoi raapimaan itseään. Ja niin saatiin maitoallergiadiagnoosi ja aloitettiin allergiakorvike jonka jälkeen meillä on nukuttu (paitsi nyt kun ylähampaat on tulossa). Poika on iloinen ja tyytyväinen ja liikkumisen kehitys on ottanut huimia harppauksia kun poika viihtyy lattialla leikkimässä.. Oon monta kertaa ajatellut kun oon lukenut Nooan nukkumisongelmista että kuulostaa niin kovin tutulle ja ajatellut että pitäis kommentoida. Nyt kun meillä löytyi ratkaisu niin päätin että nyt on aika kirjoittaa. Toivottavasti teilläkin löytyis apu valvomisiin!

    Vastaa
  7. Hanna 9 lokakuun, 2015

    Syökö Nooa siis joka kerta kun yöllä herää vai herääkö muuten vaan kukkumaan? Jos syö, niin sittenhän sillä on tosiaan nälkä, johon ei auta kun ruoka (oli se sitten rintamaitoa tai korviketta), tokihan voisi kokeilla antaa vesihörpyn jos saisi sillä hämättyä? Sitten jos heräilee siis kevyen unisyklin päätteeksi, eikä saa siitä itse itseään takaisin syvään uneen, vaan tarvitsee apua, niin joku lempeä unikoulu (vaikka sanoit ettet sellaista halua pitää) voisi helpottaa. Enkä siis tosiaan tarkoita mitään ”jätä se sinne pinnikseen itkemään itsensä uneen” tyyppistä koulua vaan esim. tassuttelua?
    Meillä siis herätään myös säännöllisesti kahden tunnin välein koko yö, mutta ainakin toistaiseksi olen tulkinnut, että kyse on ihan oikeasta nälästä kun joka kerta kyllä syö kunnolla ennen uudestaan nukahtamista. Olen kokeillut uudelleen nukuttaa myös ilman rintaa (samoin isä), mutta tää onnistuu ehkä yhden kerran kymmenestä, joten olen tällä hetkellä alistunut siihen, että meillä syödään vielä useasti yössä.
    Ihana poika teillä on kuten itsekin sen tiedät! <3 Kovasti tsemppiä yöheräämisiin, ne on raastavia, mutta pakkohan niiden on joskus loppua?? 😀

    Vastaa
  8. Tuija 9 lokakuun, 2015

    Kirjottelenpa kun tätä aikaa niin runsaasti on 😉

    Täällä kaksospojat pian 8kk. Toinen jo konttaa menemään täyttä päätä, on pienempi ja ketterämpi, ehkä hieman temperamenttisempikin. Toinen menee konttausasenton ja lähinnä pakittaa lattialla. Syövät kiinteitä 5 kertaa ja muuten korvikkeella. Alkuun imetin vaikkei maito riittänyt missään vaiheessa kahdelle. Alun noin 3kk olivat ns. helpompia. Ihan hyvä sinänsä koska silloin vielä 3v. esikoinen oli kotona enemmän (nyt hoidossa) ja muutimme omaan taloon vauvojen ollessa 1kk. Siinä sitten raskausaikana ravasin identtisten kaksosuuden vuoksi kahden viikon välein äitipolilla ja olin yh-äiti, käyden myös päivätöissä 5kk ajan pojan hoitovapaan jälkeen, mies oli raksalla.

    No, nyt vauvat nukkuu päivällä kolmet unet..maksimissaan 2h, usein 30-45min ja harvoin yhtä aikaa niitä pitempiä unia 😉 Yöt aika levottomia, välillä ok, muutama täysi yö, erittäin harvoin. Nyt ovat sairastelleet myös ekat korvatulehdukset (esikoisella tuubit ja siis korvakierre), kaikki flunssat saavat.

    Olen välillä tosi poikki. Mitään ei saa tehtyä, ainakaan kerralla loppuun. Jumitan kotona paljon koska vain kaksi kättä ja huonosti nukkuvien kanssa haastavampaa tuo liikkuminen..Viihdyn kyllä kotona, olisi kiva pitää siistinä uusi koti, sisustaa jne. mutta aika on tosi kortilla ja omat voimavarat.

    No, esikoinen kyllä täälläkin opetti että vauva-aika ei ole mitään auvoa aina. Oli alkuun koliikki ja sitten korvakierre ja sitä rataa. Palaan todennäköisesti töihin jo poikien ollessa 1v. ihan oman jaksamisenkin takia, toki myös taloudellisesti pikku pakko. Sitä en tiedä miten jaksan töissä, kun työpäivällä mittaa matkoineen noin 9,5h.

    Oma arki siis suunnilleen selviytysmistaistelua..vaikea ehkä hahmottaa mitä se on kun on kaksi vauvaa..esikoinenkin vielä aika tarvitseva ja temperamenttinen. Totta ne joskus oppii nukkumaan nukuttamatta, omassa sängyssä ja aamuun asti. Sitäpä odotellessa..Toki tässä yrittää myös nauttia sen minkä voi..lienee tuo kaksosuus myös rikkaus, ovat kovia hymypoikia ja naureskelemaan ja mamman poikia, kaikki kolme 😉

    Mutta nyt ymmärrän todella mitä tarkoittaa väsymys vauva-aikaa, riittämättömyys ja se tunne että selviääkö tässä järissään. Tukiverkostoa onneksi jonkun verran on, muuten kai olisinkin jo jossain lepolassa 😉

    Voimia sinnekin <3

    Vastaa
    • Nina 9 lokakuun, 2015

      Toivottavasti löydätte taian, jolla yöunet pitkittyvät. Esikoisen kanssa herättiin 1-2h välein läpi yön 3kk iästä eteenpäin. Ongelmana taisi olla se, että aina vauvan havahtuessa hereille tarvitsi rinnan nukahtaakseen uudelleen. Toimin siis tuttina. Lempeä unikoulu puolen vuoden iässä oli lopulta pelastus. Tosin sitä unikoulua mentiin kuukausi. 8kk ikäisenä heräsi kerran yössä syömään ja sain vinkin lopettaa yösyötön tarjoamalla vettä nokkamukista, kun vauva herää. 3:ssa yössä vauva alkoi nukkua läpi yön. Näin siis meillä! 🙂

      Vastaa
  9. Anni Jää 9 lokakuun, 2015

    Meillä pojalla ikää 10,5kk ja heräilyä on toisina öinä 2, toisina 1,5h välein. Imetystä ajattelin jatkaa vielä yli vuoden ikään, katsotaan jos ei muutaman kuukauden sisään yöt rauhoitu, niin yöimetyksistä voisin yrittää karsia.
    Meillä ollaan yöunilla 10 tuntia (22-23 välillä nukkumaan, herätään 8-9 välillä) ja päiväunia nukkuu 1,5-2 tuntia, joten ei meillä paljon sen enempää nukuta. Mut eipä tuo vaikuta kovin väsyneeltäkään. Joku aika sit oli vielä 2 päiväunet, mut jätettiin toiset pois, kun yöunille nukahtaminen alkoi olla hankalaa.

    Vastaa
  10. Anni Jää 9 lokakuun, 2015

    Edelliseen vielä tarkennan, että joinain öinä herää vain kaks kertaa, toisina 1,5h välein. 😀 Olin huonosti kirjottanut…

    Vastaa
  11. Niina 9 lokakuun, 2015

    Meillä Eemeli on samana päivänä syntynyt, 8.2.2015 ?Täällä on iloinen ja perus tyytyväinen poika joka konttaa jo kovaa vauhtia ja nousee tukea vasten seisomaan. Yöt menee välillä vähemmän ja välillä enemmän valvoen.. Täytyis varmaan itsekin alkaa vähennellä tuota imetystä, tuntuu että öisin ei välttämättä niinkään nälkään syöstä vaan se tissi suussa on vaan kiva nukkua ?ihanaa syksyä teille!! ?

    Vastaa
  12. Saana Väliheikki 10 lokakuun, 2015

    Miten söpöjä kuvia!

    Vastaa
    • Melina 19 lokakuun, 2015

      Kiitos! <3

      Vastaa
  13. ReeLee 13 lokakuun, 2015

    Hei! <3
    Meidän vauva on jo vuoden!! Mää en kestä miten nopeeta aika menee… Yöt meilläkin oli hulinaa, tyttö heräs tunnin tai kahen tunnin välein tissille ja hiljalleen se alko tuntumaan rankalta kun alotin työt. Viikko sitten pidettiin unikoulua 1 yö, nyt tyttö nukkuu 21-06 ilman tissiä (saattaa herätä kerran mutta rauhottuu nopeasti). Kuudelta syö ja jatkaa unia vielä pari tuntia. Suosittelen lämpimästi unikoulua, meillä se ainakin tehosi jo yhdessä yössä! En kyllä ois ikinä uskonut kun tyttö vaati aiemmin tissiä aina kun heräs…
    Tsemppiä!!

    Vastaa
    • Melina 19 lokakuun, 2015

      Vitsi miten helposti teillä sujui unikoulu! Miten te sen toteutitte? Me ollaan kokeiltu rauhoittelua sänkyyn ja syliin, mutta huuto sen kun yltyy vaan. Kovin kauaa ei sitten viitsi sitä kuunnella kun Minea herää siihen aika nopeasti..

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.