Vaikka täällä jo mielellään otettaisi Minea takaisin kotiin, täytyy silti sanoa että arki vauva kanssa tuntuu omalla tavallaan ihanan helpolta. Ei ole pakko olla heti aamusta puistossa jos ei huvita, lounaan voi syödä vasta kello kolmelta, netflixiä voi vilkuilla samalla kun löhöilee leikkimatolla, karkkia saa syödä pitkin päivää ja päväunet voi ottaa silloin kun vauvakin! Meillä nämä Minean yökyläilyt on tosi harvassa, ja kun sukulaisia ei asu lähelläkään Jyväskylää, ei tyttö ole kerhoa lukuunottamatta muutenkaan ikinä hoidossa. En itse asiassa edes muista, milloin me oltaisi Nikon kanssa tehty kahdestaan jotain, käyty syömässä tai elokuvissa, eikä sitä oikein osaa kaivatakaan kun on niin tottunut ajatukseen, ettei niin tapahdu kuitenkaan. Välillä kuuntelen jopa vähän huvittuneena, kuinka ystävät tuskastelee treffiajan puutetta, koska todellisuudessa kaikki tuttumme puuhastelee enemmän pariskuntana kuin me koko Minean elinaikana. Kyllä senkin aika vielä tulee, ehkä sitten kun molemmat lapset on riittävän isoja menemään yökylään, tai miksei joskus voisi itsekin lähteä pienelle kaupunkilomalle.

Eilisen väsymyksen jälkeen mä olen kyllä toden teolla nauttinut tästä päivästä, kun ei ole ollut pakko tehdä mitään. Aamu meni pitkän kaavan mukaan, otin Nooan kanssa aamupäikkärit, syötiin ja lähdettiin käymään pihalla. Oon saanut katsoa Netflixistä sarjaa, johon koukutuin niin että koko tuotantokausi on pakko katsoa alusta loppuun. Hain lähikaupasta pullan ja söin sen hyvällä omatunnolla, välittämättä siitä että vaaka näyttää edelleen ihan samaa lukemaa kuin 8 viikkoa sitten hyvinvointivalmennuksen alkaessa. Aamupäivästä innostuin snäppäämään ihan lian paljon, selasin instaa, sähköposteja, katselin läppäriltä kuvakansioita ja ihmettelin iltalehden järjettömiä ”uutis”aiheita. Nauroin, kun joku lähetti mulle snäpin ja sanoi että on ihana seurata meidän tavallista arkea ja nähdä että ihan normityyppejä me bloggaajatkin ollaan! Todellakin, täällä ei kirjoittele mikään supermutsi vaan ennemminkin helposti laiskistuva, väsynyt ja arkisten juttujen kanssa puuhaileva äiti kotihousuissaan. Hyvän kuvan realismista antaa se, että illalla tein Nooalle huomisen soseita valmiiksi ja epähuomiossa kiinnitin Bamixin terää töpseli seinässä. Ennen kuin tajusinkaan hurahti terä pari kertaa viiltäen peukun ja keskisormen verille, ja loppuilta on mennyt vasenkätiseksi opetellessa.

Tunnustan, että on moniakin asioita, joissa mulla olisi äitinä parantamisen varaa. Yksi niistä on some ja kännykkä. Mitä enemmän sovelluksia puhelimesta löytyy ja mitä enemmän olen bloggaajana esillä somessa, sitä vähemmän olen arjessa läsnä. Vaikka blogi ei veisikään aikaa lapsilta, niin kaikki muu siihen liittyvä vie, ja puhelinta tulee huomaamatta selailtua myös silloin kun leikin lasten kanssa. Tarkistan sähköposteja, nappailen kuvia instaan, juttelen snäpissä tai keskustelen ystävien kanssa whattsappissa – pitkin päivää teen asioita, joissa kaikissa on puhelin jollain tapaa mukana. Yks ystäväni sanoi ladanneensa puhelimeensa sovelluksen, joka laskee tunnit ja minuutit, jotka olet viettänyt puhelimen ääressä, mutta en suoraan sanottuna edes tiedä haluanko itse kuulla totuutta. Toisaalta kyllä, luen ”lehteni” nykyään padilla, enkä näe siinä mitään eroa, istunko aamupalalla sanomalehden vai padin kanssa, mutta silti – täytyisi pitää somettomat tunnit silloin, kun lapset on hereillä ja leikkiseuraa vaille.

Ihan yhtä lailla on Minea oppinut vaatimaan padi-aikaa itselleen, varsinkin nyt viimeisten parin kuukauden aikana kun mun väsymys on selkeästi lisääntynyt ja joskus nukun aamulla Nooan kanssa päiväunia. On pakko keksiä Minealle siksi aikaa tekemistä, ja useimmiten se puolituntinen menee padia katsoessa. Onneksi näitä päiviä on harvoin, mutta myös muissa tilanteissa kuten ruoanlaiton aikana annan joskus padin Minealle viihdykkeeksi. Vähänkin pidemmillä automatkoilla Minea saa myöskin katsoa mun puhelimesta piirrettyä tai kuunnella musiikkia, joten ruutuaikaa voi kertyä päivälle jonkun verran ihan ilman pikku kakkostakin. Olen järkeillyt tätä tilannetta niin että se on vain väliaikaista ja ”pakollista” niin kauan kunnes mä lopetan yöimetykset ja saan nukuttua yöt paremmin tai saan arkeen paremman balanssin niin että kaikki someaika keskittyy itselläni Minean kerhopäiviin.

Kiireisinä päivinä havahdun vasta illemmalla huomaamaan, että sinä päivänä on Minean kanssa tullut leikittyä lähes luvattoman vähän. Yleensä kun saan kotihommat tehtyä, lapset syötettyä ja pöydät siivottua, puistoiltua, aloitamme touhuamaan jotain kunnes Nooaa väsyttääkin taas ja saan lähteä nukutushommiin. Kaikki pukemiset, siivoamiset, vaipanvaihdot ym vie huomaamatta niin paljon aikaa, ettei tietokonetta tule onneksi edes mieleenkään avata päivän aikana, mutta samaan aikaan on harmi että pelkkä arjen pyörittäminen on niin kuluttavaa, että muu aika jää suht vähäiseksi useimpina päivinä. Joskus kyllä mietin sitäkin, siivoanko, leivonko ja stressaanko ulkoisista seikoista liikaa, mutta tuntuu vaikealta uskoa että sotkuisten kotien äitit leikkisi tuplasti enemmän lastensa kanssa. Vai leikkiikö, mistä mä tiedän kun en kenenkään muun arkea ole seuraamassa! Omastani tiedän vain sen, että ruokaa on tehtävä joka päivä ja oma pää pysyy paremmin kasassa jos kotona on siistiä ja tavarat omilla paikoillaan. Mutta kertokaahan mulle, mitkä on ne teidän huonoimmat äitihetket ja onko sitä aikaa vaikka muille jakaa, jos unohtaa kaikki velvollisuudet?