Niin vain kävi, että tulin juuri pitäneeksi blogini pisimmän tauon. Yli viikko vierähti ilman yhtäkään postausta, vaikka joka ilta olisi ollut paljonkin kirjoitettavaa, ja olisin halunnut tulla kysymään neuvoa muutaman asian kanssa, jotka tuntui sillä hetkellä niin kovin tärkeiltäkin. Yrittäjien päivänä halusin kirjoittaa, miltä oma työurani tällä hetkellä näyttää, kun koitan selviytyä yhden päivätyön ja kahden sivutyön tasapainottelussa, mutta sinä iltana kaaduin sänkyyn jo puoli yhdeltätoista (ensimmäinen kerta sekin melko pitkään aikaan!) ikuisuudelta tuntuneen päivän jälkeen. Haluaisin niin kovasti olla päivisin läsnä lapsille, kun iltaisin löydän itseni tekemästä niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja muistuttavat siitä, että olen paljon muutakin kuin äiti. On hassua jälleen sanoa näin, mutta elän varmasti yhtä elämäni ihanimmista ja samaan aikaan väsyttävimmistä ajoista.

Nämä synkät kuvat ei ole tässä postauksessa kuvastamassa tämänhetkisiä fiiliksiäni, vaan kertovat enemmänkin siitä, kuinka meillä on arki viime päivinä mennyt. Teen melko lyhyttä työpäivää, haen lapset jo ennen kolmea, ja työpäivän päälle vietän vielä toisen lähes samanlaisen ”työpäivän” lasten kanssa. Niko on parina viikkona ehtinyt juuri ja juuri käydä nukkumassa kotona, ja kaiken muun ajan Niko on painanut raksalla meille lisävarastoa, joka keksittiin tehdä vielä tässä viime metreillä ennen muun varastotilan valmistumista. Me ollaan hengailtu joinain iltoina lasten kanssa raksalla ihan vain siksi, että kotona lapset vuorotellen leikkivät hienosti yhdessä ja vuorotellen tappelevat k-a-i-k-i-s-t-a samoista leluista. Joskus työpäivän jälkeen kaipaan omaa tilaa ja hiljaisuutta, joten ehdottomasti helpointa on silloin ollut lähteä tontille tappamaan aikaa ja vaihtamaan kuulumisia tulevien naapureiden kanssa.

Talo on onneksi valmistunut koko ajan huimaa vauhtia, ja nyt julkisivusta alkaa aika hyvin hahmottamaan kokonaisuutta. Joka toinen päivä olen sitä mieltä, että haluan muuttaa ihan kaiken, ja joka toinen päivä suorastaan rakastan sitä, miltä talo tällä hetkellä näyttää. Keittiöfirmassa käydessäni pohdiskelin millin eroja kaapin reunan pyöristyksissä, ja lopulta naureskelin, kuinka isoilta tuollaisetkin pienet asiat nyt tuntuu, vaikka myöhemmin talon ollessa kokonaan valmis, se on kokonaisuus mikä ratkaisee. Siinä vaiheessa tuskin enää muistelen, valitsimmeko puhtaan valkoiset vai paperinväriset keittiönkaapit, vaan olen onnellinen siitä, kuinka unelmamme on vihdoin valmis. Jo nyt on suorastaan uskomatonta, että tammikuussa meillä on edessä muutto tuohon mustaan möhkäleeseen, joka ihan oikeasti rakentuu meidän perheelle. Kertokaa te, jotka olette rakentaneet, kuinka pitkään se ihmettely ja epäusko vielä jatkuu muuttamisen jälkeenkin?

Tämä viikko on töissä aavistuksen kevyempi, joten olen ladannut kovat odotukset sille, mitä haluan ehtiä saada valmiiksi. Toivon, että blogikin lähtee tästä taas päivittymään sitä tavallista jokatoinenpäivä-tahtia, ja olisi myös hienoa ehtiä pohdiskella talon sisustusratkaisuja kanssanne ennen kuin on jo aika kantaa tavaroita sisään. Snäpistä on tullut mulle koko ajan tärkeempi, ja olen saanut monia snäppejä teiltä milloin koskien remontointia tai rakentamista ja milloin arkea ihan yleensä. Huomenna ajattelin kysellä vielä pientä keittiöinspiraatiota, joten jos kotoasi löytyy kiva, vastaremontoitu keittiö, niin laitahan mielellään snäppiä tulemaan @minishowblogi 🙂