VIRVON VARVON!

 virvonvarvon IMG003virvonvarvon IMG008 virvonvarvon IMG007virvonvarvon IMG004

virvonvarvon IMG006 virvonvarvon IMG005   virvonvarvon IMG002virvonvarvon IMG009

virvonvarvon IMG001

Joko teillä käytiin eilen virpomassa vai vasta tulevana viikonloppuna? Meillä on aina virvottu viikko ennen pääsiäistä, ja niinhän se ajatus taitaa alunperin mennäkin, että ensin virvotaan ja viikon päästä kotiin ilmestyy palkka virpomisesta, vai miten se nyt olikaan. Minean kanssa on käyty virpomisreissulla jo parina aikaisempanakin vuonna, mutta toistaiseksi ollaan pimpoteltu vain tuttujen ovia. Uskallusta ja innostusta virpomiseen Minealta ei puutu, mutta yksikin korillinen suklaata naapureilta on ihan tarpeeksi (liikaa!) tulevien karkkipäivien varalle. Viime vuonna meiltä löytyi kindereitä ja muuta pääsiäissuklaata herkkukaapista vielä kesänkin jälkeen, kun niitä koitettiin jemmailla välttäen suklaaövereitä. No, säästeliäisyydessä onnistuttiin, mutta täytyy myöntää, ettei pääsiäissuklaan syömisessä juhannuksena ole ihan sitä samaa fiilistä..

Nooan virpomisuraa ei oltaisi vielä tänä vuonna muuten varmaankaan aloitettu, mutta Minean mukana poika meni oikein hyvin rattaissa istuessaan, ja mukaan napattiin vielä naapurinkin poika. Olin yllättynyt siitä, että alle puolet avasivat oven (tai olivat ylipäätään kotona) eikä meilläkään käynyt kuin kolme virpojaa. Juteltiin tästä ystävien kanssa ja joku sanoi, että virpominen ajatellaan nykyään kerjäämiseksi, ja osa ihmisistä laittaa oveensa lapun ’saa virpoa’ jos ovat valmiita vastaanottamaan virpojia. Oikeastiko?!?!! Tähänkö ollaan todella tultu, että lapsille tärkeä perinne onkin ilmaisen tavaran kerjäämistä, ja oven avaaminen tuntemattomalle on liian pelottava asia? Suorastaan ärsyttää, että vanhemmat haluaa nykyään kyseenalaistaa k-a-i-k-e-n, jokainen ääneen sanottu mielipide tai perinne rikkoo jonkun periaatteita tai tasa-arvoa vastaan, eikä toisiin uskalleta ottaa kontaktia muuten kuin virtuaalisesti. Tästäkin huolimatta tai ehkä juurikin tätä kritisoiden mä aion raahata joka vuosi lapseni virpomaan niin kauan kun heitä se kiinnostaa, aion heittää rahaa taivaalle ja ostaa ilotulitteita uutena vuotena, laulan suvivirren sinä päivänä kun lapsilla loppuu kouluvuosi ja poltan ilmaston lämpenemisenkin uhalla juhannuskokkoa kesällä! En vain yksinkertaisesti ole valmis luopumaan perinteistä, jotka ovat aikoinaan mulle itsellenikin olleet tärkeitä.

Perinteistä vielä puheenollen täytyy teiltä kysyä vinkkiä, mitä yleensä valmistatte pääsiäisenä ruoaksi? Ellei perinteinen karitsa houkuta niin mitä hyviä pääsiäiseen sopivia vaihtoehtoja keksitte?

0 Comments

  1. Mira 22 maaliskuun, 2016

    Meillä ei virvottu!
    Lapset saavat kyllä virpoa jos joskus itse haluavat. Meillä ehkä näin kun en itsekkään ole pienenä käynyt virpomassa niin miksi veisin lapsenikaan jos eivät itse sitä pyydä. Meillä avataan kyllä ovi kaikille virpojille ja annetaan palkka. Isompi tyttö oli tästä kovin innoissaan ja halusi jakaa palkat virpojille.

    Vastaa
  2. Anette 23 maaliskuun, 2016

    Täällä Etelä-Pohjanmaalla mennään virpomaan vasta tulevana lauantaina ja kokkoakin silloin poltetaan. Hassua kun nämä perinteet vaihtelee myös eri alueilla 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.