LASTEN UUSIMMAT

Eilen pyörähdin ystävän kanssa pikaisesti kaupungilla, tarkoitus ei ollut ostaa itselleni mitään, mutta lopulta mukaan lähti kuitenkin yhdet farkut ja parit sukkikset. Mietin siinä sitten, että vaikka ostan silloin tällöin vaatteita itsellenikin, niin olen silti aavistuksen kateellinen lasteni vaatekaapille! Molempien lasten vaatevalikoima on heittämällä muodikkaampi ja ajankohtaisempi kuin omani, ulkokamat on teknisempiä ja materiaalit laadukkaampia. Kyse ei ole niinkään siitä, että olisin äitiyden myötä kokonaan unohtanut itseni, vaan ennemminkin ajattelen, että materiaalien ja laadun merkitys korostuu, kun kyseessä on pienen lapsen iho. Vaatteen istuvuus, kestävyys ja mukavuus ovat avainasemassa, ja tietenkin yhtä tärkeänä osana haluan vaatteen myös näyttävän hyvältä.

Jo neljä vuotta lastenvaatteita ostaneena olen huomannut kuinka kaappi on huomaamatta täyttynyt pääasiassa muutaman laadukkaamman lastenvaatemerkin vaatteilla. Monet merkit on mieleeni kuten suomalaiset Papu ja Vimma, mutta kyllä meiltä kuitenkin eniten tällä hetkellä löytyy NOSHia, Gugguuta, Mini Rodinia ja POMPdeLUXia. Näiden neljän vaatemerkin tiedän tuovan markkinoille kerta toisensa jälkeen sellaisia mallistoja, että takuuvarmasti löydän sieltä omat suosikkini ja pakko saada -listani saa kummasti joka kerta jatkoa. Hassuinta on ehkä se, että tämä nelikko edustaa melko erilaisia tyylejä jokainen, mutta en silti ole vielä tähän päivään mennessäkään kokenut, että vaatteita olisi vaikea yhdistää toisiinsa. Paremminkin voisi sanoa, että ne sopivasti täydentää toisiaan niin ettei lastenkaan pukeutumisesta tule liian yksitoikkoista tai mielikuvituksetonta.

Olisikohan näistä neljästä pitkäaikaisin tuttavuuteni tanskalainen POMPdeLUX*, jolta löytyy laajin valikoima vaatetta joka tilanteeseen arjesta juhlaan. Suurimmalle osalle teistä ei ole mitenkään uusi juttu, että tykkään POMPin vaatteiden kestävyydestä, ulkonäöstä ja hinta-laatusuhteesta. Ne nimittäin yksinkertaisesti on meillä pysyneet superhyvinä useista käyttö- ja pesukerroista huolimatta, eikä maanantaikappaleita ole vuosien saatossa sattunut joukkoon kuin yhtien sukkisten verran. Ja sama kuin NOSHin vaatteissa, pisteet tulee myös pitkäikäisyydestä, sillä kaikki perustrikoot tilaan aina pari kokoa isompana, ja hihoja tai lahkeita kääntämällä pidennän käyttöikää.

Tänä keväänä en pitänyt omia POMPdeLUX kutsuja, mutta Evelina (eja@pompdelux.com) kävi meillä esittelemässä malliston, ja sovittelin vaatteita lapsille. Pienten poikien valikoimassa tykkäsin hauskoista kuvioista, ja etenkin t-paidat ihastutti kovasti. Minea on jo siirtynyt kokonaan isojen tyttöjen puolelle, ja sieltä löysinkin pitkän listan verran ostettavaa. Kaikkea en voinut hankkia yhdellä kertaa, joten ostettavaa jäi vielä myöhemmällekin jonkun verran, ja lisäähän varmasti tulee vieläkin, kun näkee muiden sovituskuvia.

pomppeja IMG001

Idabel takki* oli koko tyttöjen malliston yksi lemppareistani, ja sen tilasin Minealle vaaleanpunaisena sillä ajatuksella, että takki menee juhlavaatteiden kanssa ja kaupungilla vähän hienommassa käytössä.pomppeja IMG010

Pienten poikien puolelta ehdottomasti eniten ihastuin tähän Ucon collegeen*, joka näytti olevan aika monen muunkin suosikki, kun noin puolet kooista oli jo loppuunmyyty. Mietin pitkään harmaan ja tummansinisen välillä, mutta lopulta päädyin tummansiniseen käytännön syistä.pomppeja IMG002 pomppeja IMG003

Olin varma, että perinteisesti tykkäisin Minealla enemmän pinkistä uikkarista, mutta sovittamisen jälkeen tilaukseen lähtikin Bathgate kokouikkari* tummansinisenä. Eikö olekin ihana!pomppeja IMG004 pomppeja IMG009 pomppeja IMG008 pomppeja IMG007

Ja tämä Juba takki*!! Harmi, että koitin ajatella järkevästi enkä viitsinyt tilata toista, hyvin samantyylistä takkia kuin Minealla jo on viime keväältä..pomppeja IMG006 pomppeja IMG005

Perustrikoita otin taas ison pinon, koska erivärisiä aluspaitoja ja leggareita menee aina. Mieleni tekisi vielä sortua tyllimekkoon, mutta toistaiseksi hame ja viime syksyn mallit saavat riittää. Tänään kylläkin tuntui hetken aikaa siltä, että voisin ostaa vaikka koko POMPin nettikaupan tyhjäksi, kun pankki siirsi talorahoja meidän yhteiselle tilille 😀 Eilen saimme jopa viimein omankin asunnon myyntiin, ja viikonloppuna on tulossa ensimmäinen näyttö – jännittävää! Huomenna voisin linkittää teillekin myynti-ilmoituksen, jos vaikka joku etsiskelee perheelleen kivaa rivarikolmiota!

P.S. Huomasin juuri, että olen blogissani julkaissut tasan 1000 postausta ja kommenttejakin on kertynyt jo yli 10 000!! Se on huikea määrä, ja kiitos kuuluu tietenkin kaikille teille, sillä en olisi kirjoittanut näin paljon tai näin usein ellen tietäisi, että joku siellä toisella puolella ruutua kiinnostuu postauksista ja jaksaa vieläpä kommentoida kirjoituksiani. Kiitos, kiitos siitä, että olette mukana!

*sisältää mainoslinkkejä

0 Comments

  1. Tiina 24 maaliskuun, 2016

    Ihania vaatteita!

    Kävin jo kurkkimassa teidän asuntoa etuovesta. Ja wau! Tosi tyylikäs kokonaisuus!

    Tiina

    Ps. Muutaman kerran olen nähnyt sut kaupungilla ja olen meinannut moikata. Mutta sitten tajusin että sä et tiedä kuka mä oon vaikka mä tiedänkin sut. Sama juttu hetkiä blogin Katariinan kanssa.

    Vastaa
    • Melina 31 maaliskuun, 2016

      Kiitos! 🙂

      Tottakai saa tulla juttelemaan, vaikka ei tunnetakaan! Tää bloggaaminen on muutenkin niin yksipuolista, että kivahan se on nähdä teitä sieltä toiseltakin puolelta 🙂

      Vastaa
  2. Tuulis 24 maaliskuun, 2016

    Onnea asunnon myyntiin 🙂 kävinkin teidän ilmon katsomassa ja jäin kaipaamaan pohjapiirrustusta, en usko että sen poisjättäminen myyntikikkana toimii, päinvastoin, säästytte turhilta nurkkien potkijoilta jotka eivät olisi edes tulleet jos pohjan olisivat nähneet…siis kun kaikki ei kuitenkaan kaikkia miellytä 🙂

    Vastaa
    • Melina 31 maaliskuun, 2016

      Kiitos! Pohjapiirroksen poisjättäminen oli ihan silkka unohdus, kun se oli eri tiedostoissa kuin muut kuvat. Kiitos kun huomasit, lisäsin sen ilmoitukseen 🙂

      Vastaa
  3. J 25 maaliskuun, 2016

    Minkä kokoinen hame Minealla on päällään alimmassa kuvassa? Onko väri light rose? 🙂

    Vastaa
    • Melina 26 maaliskuun, 2016

      Koko on 110/116, mutta jos nyt ihan oikein muistan, niin hameen väri on Minealla light purple. Tuossa pari kuvaa ylempänä näkyy pienten tyttöjen Hackett housut, jotka on aavistuksen vaaleammat ja ne siis taisi olla se light rose. 🙂 Superihana kuosi joka tapauksessa!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.