”Mun lemppari, smoothiepussi! Hei thänx äiti!”
”Slurps, oho sehän loppu jo alle minuutissa!” 
”Tarjoilijaaaa! Ottaisin vielä toisen! Eikun, ootas..”
”Hahahhahah, näähän näyttää hyvältä! Unohda se äskeinen, mä otankin tän.”
”Jos mä tästä tän yhen vaan – tolleen noin huomaamattomasti..”
”My preciousssssshh!”
”Parempi pitää kiinni kahdella kädellä, kohta se tulee ja vie tän muuten pois.”
Meillä kotona kuluu viikottain sokeria ihan kiitettävä määrä, ja sen on varmasti moni blogin (ja etenkin) snäpin seuraaja saanut huomatakin! Mä leivon useasti, kaapissa on oltava aina jotain hyvää ja pakkasestakin useimmiten löytyy herkkuja valmiina sulatettavaksi ja syötäväksi, ja niitä herkkuja ei tule vain leivottua vaan myös kaksin käsin syötyä. Voin myöntää olevani herkuttelija pahimmasta päästä, enkä missään nimessä ole ylpeä siitä, vaan toivoisin voivani ottaa itseä niskasta kiinni niin, ettei joka ruoalla tai joka päivä olisi pakko saada jotain sokerisen makeaa. Valitettavasti se kuitenkin usein on niin, että väsymyksen nopein parantaja on muutama pala suklaata tai joku muu herkku kahvin kanssa.
Jos mä leivon ja herkuttelen paljon, niin muu perhe menee tietenkin samassa tahdissa – vai meneekö? En osaa tarkkaan sanoa, mikä yleensäkin on keskiverto tässä tapauksessa, mutta ystäviini verrattaessa, syö meidän lapset ihan normaalin verran herkkuja. Niillä ei mässäillä joka päivä, ja määrät on niin maltillisia, että mistään överimässäilystä ei missään nimessä voi lasten kohdalla puhua. Mineakin ymmärtää sen, että vaikka aikuiset söisivät enemmän herkkuja, riittää Minealle joku pieni makupala jälkkäriksi, silloin kun jälkkäriä nyt yleensäkään on tarjolla. Minealle pitkään jälkiruokana kelpasi pelkkä pastilli tai purkka, mutta harmikseni niistä alkaa hohto olla melko loppuunkulutettua.
Kuinkas Nooa sitten? Onko ylipäätään ok antaa 1-vuotiaalle herkkuja? Nooa sai ensimmäistä kertaa maistaa sokeriherkkuja joskus ihan vähän ennen syntymäpäivää, ja mielestäni se toimi ihan hyvin, koska sitä ennen poika ei oikein edes tajunnut ruoan ja herkun eroa. Nykyään Nooa kyllä osaa jo pyytää (vaatia!) omalle lautaselleen täsmälleen samoja asioita kuin kaikilla muillakin. Porkkanat, kurkut tai leivät lentää sillö samalla sekunnilla Pablon ruoaksi, kun Nooa näkee että pöytään kannetaan jotain normaalista poikkeavaa.
Nooa siis saa kyllä maistella kaikkea, sokeria hyvin pienissä määrin, karkkia ei vielä pariin vuoteen ollenkaan ja herkkujen maistelun sijasta kokeilen aina ensin antaa esim talk muruja, banaania, kuivahedelmiä tai muuta vaataavaa. Ihanteellistahan se olisi, että Nooa olisi ilman keinotekoista, valkoista sokeria vaikkapa vielä vuoden, mutta toisaalta, maalaisjärjellä ajateltuna muutama herkku silloin tällöin ei tuota poikaa varmasti pilaa, vai mitä sanotte! Kertokaa omia kokemuksianne ja periaatteitanne, milloin olette ensimmäistä kertaa antaneet lapselle herkkuja tai löytyykö sieltä ketään, kenen lapsi on saatu taas pysymään poissa herkuista!?
Meillä meni ihan hyvin 1,5-vuotiaaksi asti, mutta sitten mummojen painostus voitti. En vaan jaksanut enää taistella vastaan sitä ”kato nyt kun toinen ihan surusilmänä tuijottaa noita karkkeja” -ininää. Harmittaa toisaalta, mutta annan kotona herkkuja niin vähän, että ehkä nuo satunnaiset mummolan herkkuhetket eivät niin haittaa. 🙂
Meillä on kotona herkkuja tosi harvoin, ehkä meille aikuisille mutta lapsilta piilossa 😀 Isommalla on karkkipäivä ja pian 1,5v ei karkkia saa, hänelle sitten maissinaksuja tai talkmuruja 🙂 Leivonnaisia saa kyllä sekä jäätelöä on maistanut, todellakin osaa vaatia jos muut ja varsinkin isoveli saa 😀 Mun mielestä herkutella voi silloin tällöin kunhan se peruspaletti on kunnossa 🙂 Ja onhan se vähän noiden mummoloiden juttu tarjota lettuja ja pannareita 🙂
Hyvä ja tarpeellinen keskustelunaihe.
Mielestäni vanhemmuuden keskeinen tehtävä on opettaa lapsi syömään oikein ja terveellisesti. Sillä luodaan perusta ja tottumukset koko tulevalle elämälle.Tottakai lapsi haluaa makeaa jos hänelle se mahdollisuus suodaan. Kylllähän jo vastasyntyneellekin sokerivesi kelpaa ja sitä synnärilläkin toisinaan tarpeesta vauvoille antavatkin.
Taapero- ja leikki -ikäinen ei hyödy ravitsemuksellisesti yhtään mitään karkeista, pillimehuista, kekseistä, teollisesta smoothieista, kuivahedelmistä, muroista, vanukkaista, makujogurteista jne. Hammashoitaja juuri tänään kertoi 5v hampaissa reikiä jo näkyvän. Ei vielä 3v niinkään. Siitä voi jotain halutessaan päätellä.
Riippuu vanhemman omasta itsekurista ja valveutuneisuudesta, millaiset säännöt lapsen hyväksi luodaan ja että ymmärretäänkö pitää niistä kiinni vai ei. Vanhempi on se joka päätöksen tekee, ei karamellipussi kädessä kylään tuleva vieras yms.
Omat 3v ja 1v eivät teollista sokeria syö, en yksinkertaisesti anna noita yllämainittuja. Eipä tarvitse kaupassa kyseisten tuotteiden kohdalla 3v kanssa kättä vääntää.
Hampurilaiset ja ranskalaiset lasken samaksi roskaksi teollisen sokerin kanssa. Mielummin oikeaan ravintolaan syömään ja pöytätapoja yms. taitoja harjoittelemaan, kuin pikaruokapaikan rasvankäryyn katsomaan kuinka majoneesit valuvat kansalla purilaista ahmiessa alas toisesta suupielestä ja kersat kiljuvat ympärillä.
Elämä on valintoja.
Meillä nyt 1v3kk poika ei ole ikinä syönyt valkoista sokeria sisältävää ruokaa, herkkua ei mitään. Ei olla annettu edes maistaa kun on semmonen ihanteellinen tilanne, että juurikin talk murut tai esim juusto menee ihan täydestä! Ei kerjää vaikka itse söisin suklaata 😀 katsoo lähinnä huvittuneena 😀
Meillä lapset saavat sokerimehuja ja nameja kohtuudella. Mitään karkkipäiviä ei ole, niitä syödään silloin kun huvittaa. Samoin on tehty omassa lapsuudenperheessä; olen hoikka, urheilullinen, terve ja reikiä hampaissa 0.
En ymmärrä sitä, ettei lapsi saisi sokerituotteita ollenkaan? Miten se siitä pilalle menee, kun muistaa kohtuuden? Ne ovat elämän pieniä nautintoja 🙂 en halua kasvattaa lapsestani niuhottajaa, stressajaa, ylisuorittajaa omalla asenteellani.