Synttärien juhlinta vetelee meillä viimeisiään, ja kirjoitan juhlien kulusta tarkemmin heti ensi viikon alussa, mutta ensin palataan viime keskiviikkoon ja mun arjen ”irtiottoon”. Joskus tämä kotonaolo ja intensiivinen 24/7 lastenhoito saa haaveilemaan säännöllisestä omasta ajasta, mutta toisaalta myös tiedän, etten vielä ole valmis viemään Nooaa yön yli hoitoon. Jos mummolat olisi lähempänä, tulisi lapsia varmasti vietyä iltahoitoon silloin tällöin siksi aikaa, että Nikon kanssa käytäisi syömässä tai elokuvissa. On kuitenkin eri asia viedä Nooa parin sadan kilometrin päähän yöksi, ja koittaa nauttia omasta ajasta huolehtimatta toisen pärjäämisestä. Minea taisi olla 1v3kk kun oli ensimmäistä kertaa mun vanhempien luona yötä, eikä ole itse asiassa tähänkään päivään mennessä ollut missään muualla yökylässä. Miten se Nooan kanssa tuntuukin nyt vielä vähän vaikeammalta, ehkä siksi että Nooa on muutenkin niin kovasti mun perään eikä tahtoisi kuin istua mun sylissä suurimman osan ajasta. En tiedä, kertokaa te missä iässä olette vieneet lapset ekaa kertaa yön yli hoitoon?
Kerran ehdin jo ennen joulua käydä yöelämässä pyörähtämässä, mutta vaikka senkin jälkeen ollaan kavereiden kanssa puhuttu että voisi joskus lähteä ulos, ei minään iltana ole kuitenkaan tuntunut siltä, että huvittaisi lähteä mihinkään. Aamulla ei jaksa herätä, jos on valvonut koko yön, ja lapset vaatii huomiota joka tapauksessa niin ettei päivää voi maata sohvalla palautuen illasta ja valvomisesta. Kunnon irtiotto se olisi vasta silloin, jos lähtisi toiseen kaupunkiin ja viettäisi hotellissa koko viikonlopun kaikessa rauhassa. Ajatuksena ihana idea, mutta ei toteutettavissa ihan milloin tahansa.
Luin joku aika sitten, että äideiltä kysyttäessä onnellisimmiksi itsensä kokivat äidit, joilla on lasten isän kanssa yhteishuoltajuus. On ehkä uusi parisuhde, lapset jo tehtynä ja joka toinen viikonloppu lapset hoidossa isän luona, jolloin voi itse tehdä kahden päivän ajan ihan mitä huvittaa. Kieltämättä ajatus kuulostaa melko houkuttelevalta, varsinkin silloin kun Nooa on pitkin päivää kiljunut sylissä kiukuten kaikesta. Jo parituntinen kotona ilman lapsia silloin tällöin on jotain sellaista josta uskallan aina välillä haaveilla, mutta sitten unohdan asian ja ymmärrän, että loppujen lopuksi en mitään muuta haluakaan kuin tämän perheen ja nämä lapset. Äitiys jos mikä on täynnä ristiriitaisia tunteita sen suhteen, miten löytää tasapaino itsensä ja äitiyden välillä. En halua olla pelkkä äiti, mutta koen identiteettini nykyään olevan vahvasti äitiyteen sidottu, ja hyvä niin, ajalta ennen lapsia en kaipaakaan mitään muuta kuin sitä satunnaista mahdollisuutta tehdä mitä huvittaa.
Onneksi me Nikon kanssa ymmärretään toisiamme siinä, että molemmat saa halutessaan käydä harrastuksissaan ja ottaa omaa aikaa iltapäivisin. Ehkä vaikeinta siinä on se, että oma aika mulle tarkoittaa aina automaattisesti lähtemistä kotoa pois, koska Nikon ystävillä ei kenelläkään ole vielä lapsia – Nikon on siis vähän hankalaa lähteä lasten kanssa mihinkään lähipuistoa pidemmälle. Viime keskiviikkona sain jälleen sitä kaivattua omaa aikaa poissa kotoa, kun saimme pienellä blogiporukalla kutsun tutustumaan Trattoria Aukion uudistuneeseen ruokalistaan. Minä, Kerttu, Tiiu ja Kia pääsimme paikalle ja saimme nauttia ihanan rennosta meiningistä, mahtavasta ruoasta ja hyvästä seurasta. Ilta oli juurikin sitä, mitä kaipasin koko tämän juhlien järjestämisputken keskellä. Ja ruokakin jopa ylitti kaikki odotukseni, joten rehellisesti sanottuna en olisi tiennyt, miten paremmin viettää keskiviikkoiltaa!
Trattoria Aukiossa meille tarjoiltiin menu La tavola italiana, joka sisälsi monipuolisen valikoiman alkupaloja ja pääruokia jaettavaksi koko seurueen kesken. Rakastuin ainakin valkosipulileipään, marinoituihin tomaatteihin, parmankinkkuun, marinoituun mozzarellaan, grillattuun mustekalaan ja parmesan-ranskalaisiin. Menu oli täydellisyyttä hipova, ja Tarttorian sivuilta kurkkasin että hintaa koko setillä on vain 39€ henkilöltä, ei siis ollenkaan paha siitä, että pääsee maistelemaan niin monia upeasti onnistuneita makuja. Jo seuraavana päivänä mieleni teki lähteä Trattoriaan uusintakierrokselle, mutta maltoin kuitenkin vielä mieleni ja sovittiin ystävän kanssa, että lähdetään parin viikon päästä maistelemaan menuta uudemman kerran.
Trattoria Aukio sijaitsee muuten Sokos hotel Paviljongin alakerrassa, joka on myös Jyväskylän parhaimmistoa. Vaikken ole hotellissa itse koskaan yöpynytkään, suosittelen sitä aina ensimmäisenä kaikille ulkopaikkakuntalaisille, ja lähes kaikki Jyväskylässä tietää, että Trattoriassa syö parhaan aamupalan ja sunnuntaibrunssin. Miksei sitä muuten joskus voisi ottaa hotelliyötä omasta kotikaupungista? Ihan yhtä elämyksellistä se olisi herätä hotellilakanoista valmiin aamupalapöydän ääreen oli sitten kymmenen tai sadan kilometrin päässä kotoa. Ja mehän muuten Kertun kanssa jatkettiin melkein aamukahteen asti, huups! Mutta kerrankos sitä, eikö niin!
Allekirjoitan täysin! Kaipaan itse USEIN omaa aikaa, koska sitä ei ole. Asun uudella paikkakunnalla, josta en tunne ketään ja mieheni tekee paljon töitä. Isovanhemmat asuvat kaukana. Olen melkeinpä kateellinen näille eronneille yksinhuoltajille, joilla on säännöllisesti kunnolla omaa aikaa.
Silti, enhän raski viedä/jättää omiani hoitoon edes illaksi (nuorempi on vasta puolivuotias). Tämä ristiriitaisuus on välillä ihan mielettömän raastavaa, kun TARVIN sitä omaa aikaa, mutta toisaalta en saa sitä enkä sitten haluakaan lapsia hoitoon.
Äitiys on rankkaa..
Edes yksi nukuttu yö olisi luksusta ?
Meillä oli lapsi ensimmäistä kertaa yökylässä ollessaan 3,5kk ja hyvin meni! Yleensähän se on niin että lapsi kyllä pärjää jos on tuttu hoitaja mutta äiti ei 😉 ja hotelli yöt omassa kotikaupungissa on ihan luksusta, suotta lähtä kauemmas:)
itse olen sitä mieltä että ekan kerran yökylään menoaika on silloin kun se tuntuu äidistä hyvältä, muiden mielipiteillä ei ole väliä, Me vietiin aika nuorena taisi olla n. 3kk kun vein mummolaaan jotta päästiin miehen kanssa yhdessä viettämään iltaa rauhassa. Sen jälkeen ollut n. 3 kertaa vuoden sisällä 1 yön poissa juuri kun ollaan kaivattu kunnolla sitä parisuhde aikaa miehen kanssa. Itse koen tuollaisten pienten irtiottojen olevan juuri se mikä auttaa sitten arjen keskellä 🙂 mutta kukin tyylillään
Niin no, kaikilla ei ole paikkaa / sellaista henkilöä, jolle viedä hoitoon 🙁
Itselläni sellaiset henkilöt asuu toisella puolen suomea. Ja tuntemattomalle ihmiselle tai ihmiselle, joka ei ole viettänyt juurikaan lapsen kanssa aikaa, ei tiedä/tunne lapsen tapoja, rutiineja jne on vähän ikävä jättää hoitoon, mieluummin sitten jättää menemättä kokonaan – menisi ilta kuitenkin pilalle stressatessa.
Toki lapsella on 2 vanhempaa eli pääsee yksi kerrallaan tarvittaessa tuulettumaan, mutta kun sitä parisuhdeaikaa ei ole vuosiin, niin.. No, en tiedä mitä sitten tapahtuu. Olemme mieheni kanssa asennoituneet siten, että meidän aika on myöhemmin – eipä tässä muutakaan voi.
Yhyy Katriina, kuulin huhuja, että olit jossain julkaissut kuvan porkkanakakusta, jonka reseptiä olen kipeästi kaivannut (sokeri ja öljy)… 🙁
Melinalle suuuuret pahoittelut, että käytän sun blogia tähän, mutta mä en ole facebookissa enkä instagramissa, niin en saa katriinaan yhteyttä mitenkään! Sori sori soriii!!