Kun on lasten kanssa kolmatta päivää putkeen sisällä, sitä alkaa kummasti ikävöidä jopa näitä paukkupakkasia ja jäätäviä tuulenpuuskia. Eilen lähdin mielelläni illalla käymään postissa ja pyörimään paikalliseen ruokakauppaan. Kyllä, ruokakauppa on se paikka, jossa kotiäidit käy irroittelemassa paremman ohjelman puutteessa! Aika säälittävää sinänsä, mutta eikö se kerro vain siitä että elämässä kaikki on ok, kun ei välttämättä tarvitse sen ihmeempää jännitystä lähteä etsimään 😀

Tämä sairastelukierre alkoi meillä tosiaan jo ennen joulua käyden ensin kertaalleen läpi lapset ja mut, ja myöhemmin vielä lapset uudelleen. Luulen, että se oli yksi ja sama tauti, joka ei vain millään meinannut lähteä kokonaan pois, vaan jatkuvasti alkoi kuumeena ja yskimisenä uudestaan. Nyt ollaan todennäköisesti kuitenkin jo saatu seuraava pöpö, koska ehdottiin välissä olla terveinä jo vajaa pari viikkoa. Muistan kuinka muakin on joskus varoiteltu siitä, että kahden lapsen kanssa taudit kestää pidempään ja niitä tulee useammin kun aina jompikumpi nappaa nuhat ja köhät kyliltä, ja siltähän se tosiaan nytkin näyttää. Ihmeen vähällä ollaan kyllä noin yleisesti ottaen selvitty, sillä kumpikaan lapsi ei ole koskaan tarvinnut antibiootteja, ja vaikka vakuutukset molemmilta löytyy, ollaan käytetty sitä vain kahdesti Minealla. Ei niitä tässä vaiheessa enää uskalla lopettaakaan, tai alettaisi ihan varmasti sairastella jatkuvasti. Karman laki you know!

Vaikka oman lapsen sairastamista ei ole helppo seurata sivusta, niin koitan miettiä että tämä on vielä aika pientä. Ollaan säästytty korvatulehduskierteiltä, putkituksilta tai puhumattakaan vakavammista sairauksista. Kotiäitinä tämä on vielä astetta helpompaa muutenkin, kun ei ole huolehdittavana työpaikan asioita ja huonosti nukuttujen öiden univelkaakin voi koittaa päivisin paikkailla päiväunilla. Lohduttavaa on myös se, että tässä mennään koko ajan kohti kevättä ja tuskin kukaan enää silloin sairastaa? Itselleen voi antaa luvan ottaa rennommin, piirretyt pyörii netflixistä, siivota ei tarvitse kun ei ole kukaan sotkemassakaan ja ruoaksi tarjotaan ihan mitä tahansa, pääasia että edes jotain menee alas.

Minealla on tänään kuume jo hellittänyt, mutta Nooa on ollut aika kipeänä ja nukahdellut syliin vähän väliä. Poika onkin nukkunut suurimman osan päivästä mun sylissä eikä kuume tunnu laskevan kuin vähäksi aikaa särkylääkettä annettaessa. Näin päin tämä tuntuu hankalammalta, kun Minea kaipaisi seuraa ja tekemistä, mutta Nooa taas ei voi laskea käsistään. Ollaan Minean kanssa luettu satuja, tehty tarrakirjaa ja väritetty, mutta luulen huomenna tilanteen jo vaativan Monster high ja Winx-nukkejen esiinkaivamista. Alkaa samalla tuntua ihan hyvältä sekin, että ensi viikolla Minea aloittaa taas kerhon kahdesti viikossa ja edes niinä päivinä on leikkiseuraa tarjolla. Hankalinta varmasti olisi, jos nyt tulisin vielä itse kipeäksi, näinköhän siitä selviäisi ilman apukäsiä?! Oletteko te säästyneet sairasteluilta? Tuleeko siitä jossain vaiheessa rutiinia, jos lapset sairastelee usein vai onko se joka kerta yhtä stressaavaa?