Olenhan joskus teillekin kertonut olevani kotoisin Lahden seudulta? Jyväskylään muutin aikoinaan (en kehtaa sanoa, kuinka monta vuotta sitten – apua!) opiskelemaan, kun Lahdessa ei ollut yliopistoa, ja toisaalta taas Helsinki tuntui omaan makuuni aavistuksen liian hektiseltä kaupungilta. Myös suurin osa lapsuudenaikaisista ystävistäni ovat muuttaneet pois Lahdesta, mutta yksi hyvin läheinen ja tärkeä ihminen on joidenkin Helsinki-vuosien jälkeen palannut ainakin toistaiseksi Lahteen. Monien sukulaisten lisäksi tämä ystävä on yksi niistä syistä, miksi edelleen Lahdessa tulee meidänkin käytyä tasaisin väliajoin. Eikä sitä varmasti muutenkaan osaisi kotiseutujaan ihan kokonaan unohtaa.
Juuri tälläkin hetkellä ollaan heittämässä Lahden keikkaa, tai paremminkin nyt jo Hollolassa, sillä ystäväni Sapen vanhempi poika täytti pari päivää sitten neljä. Tuo ehkä maailman suloisin 4-vuotias skeittipoika oli toivonut kakkuun skeittiramppia, synttärilahjaksi toivottiin uutta potkulautaa, joka taipuisi paremmin temppuiluun ja juhlat juhlittiin Robinin tyyliin eriparikengillä. Aika nopeasti taisi äitin valitsema juhla-asukin vaihtua omiin lemppareihin eli farkkuihin, t-paitaan ja lippikseen ihan vain siksi, että samoissa vaatteissa ei kuulema mitenkään voi olla koko päivää. Synttäriaamunaan tuo sama pieni poika oli pohtinut, näinköhän enää mahtuu vanhoihin vaatteisiinsa kun yön aikana on varmaan kasvanut niistä kaikista ulos.
Tällä kertaa meikäläinenkin ylitti itsensä siinä, etten vienyt lahjaksi legoja, niin kuin melkein aina! Legot on helpoin lahja ikinä, sillä niistä tykkää kaikki ja jatkuvasti kauppoihin puskee uutuuksia sitä tahtia, että aina on helppo keksiä joku sellainen legosetti, jota lahjan saajalla ei vielä ole. Nyt olin kuitenkin etukäteen kysellyt lahjatoiveita, koska kahden pojan perheessä autoja, legoja ja muita vempaimia helposti kertyy ihan jo omastakin takaa. Sankari toivoi ensisijaisesti hinausautoa, mutta koska en sellaista löytänyt (edes kierrettyäni puolet Jyväskylän kaupoista läpi), niin lopulta vein Mauri Kunnaksen kirjan ja päältä istuttavan metallisen kaivurin – tiedättehän niitä, joita on myyty jo varmasti omien vanhempieni lapsuudesta saakka. 
Juhlat jatkui meidän osalta seuraavaan päivään saakka, koska jäimme Sapen perheen luokse vielä yöksi. Ihan parasta on mielestäni se, miten joidenkin kavereiden kanssa voi keskustella hyvinkin avoimesti, vaikka näkisi harvoinkin, juttu kun vain jatkuu siitä, mihin se viime kerralla on jäänyt. Joskus taas jonkun kanssa näkee usein eikä silti koskaan pääse arkisia aiheita pidemmälle, koska hetki ei vain ikinä tunnu oikealta. Se on varmasti sitä, kuinka toisten kanssa kemiat kohtaa paremmin ja ehkä siihen vaaditaan myös jonkinasteista samankaltaisuutta, hengenheimolaisuutta tiedättehän. Ja se suurin rikkaus on tietenkin omistaa molemmanlaisia ystäviä, sillä ystäviä tuskin koskaan voi olla liikaa, vaikka sitä sanotaankin että laatu korvaa määrän.
Se olisi taas uusi viikko edessä, koittakaahan työssäkävijät jaksaa ja lomalaiset, muistattehan ottaa rennosti!