Olimme koko perheellä viime viikolla Tampereella, reissu josta on tullut meille joka kesäinen tapa. Tampere on aina ollut omia suosikkikaupunkejani ja olen käynyt siellä useamman kerran vuodessa jo yli kymmenen vuotta, siitä lähtien kun veljeni muutti sinne opiskelemaan. Itse asiassa olemme puoliksi vitsillä jopa pohtineet, voisiko Tampere olla meidänkin perheen kotikaupunki vielä joskus tulevaisuudessa. Nikon työt ovat tällä hetkellä osittain siellä, joten siinä mielessä ajatus ei olisi mikään hullumpi idea. Ehkä viimeistään sitten kun lapset muuttaa pois kotoa?
Kun Tampereella tulee käytyä suht usein, sieltä myös tuntee monia paikkoja jo ennestään, mutta joskus on kiva kokeilla jotain uuttakin. Niinpä kysyin instassa vinkkejä kivoista ruokapaikoista ja niitä tuli niin paljon, että monta ravintolaa jäi odottamaan testaamista vielä tulevilla vierailuilla. Sain myös pyyntöjä jakaa saamani vinkit muillekin, joten tähän listasin paikat, joissa me kävimme (pakollisen Ikean lisäksi of course!) sekä loppuun vielä pari ravintolaa, joissa käydään heti seuraavalla visiitillä. Toivottavasti saatte näistä inspiraatiota omille Tampere-lomillenne!
SÄRKÄNNIEMI
No, aloitetaan siitä itsestäänselvästä eli Särkästä. (Ja todettakoon jo tässä vaiheessa, ettei tämä ole mikään Tampereen matkaopas, vaan lista kivoista paikoista joissa me ehdittiin kolmen päivän aikana käydä.) Särkänniemeen on pakko päästä kerran kesässä, ja etenkin jos lapset on jo kouluiässä niin suosittelen syksyn Karmivaa karnevaalia. Me tehtiin superkiva retki Tampereelle pari syksyä sitten, ja itselleni jäi Karmivasta karnevaalista mieleen erityisen kiva tunnelma – huvipuisto pimenevässä syysillassa oli nimittäin positiivisella tavalla ihanan outo kokemus.
PIKKUKAKKOSEN PUISTO
Tämä on puisto, josta meidän lapset jaksaa innostua yhä edelleen. Joka kesä puistossa on ollut jopa yllättävän paljon lapsia, mutta sekaan mahtuu silti hyvin. Lapsille varmaan jokainen puisto, joka ei ole se oma tuttu lähipuisto, on uusi elämys ja ymmärtäähän sen, Pikkukakkosen puistossakin on niin monta härpäkettä, joita ei ihan joka puistosta löydy.
PUISTO
Ravintola Puisto löytyy ihan Pikkukakkosen puiston nurkilta, entisen Rosson tiloista. Puitteet ravintolassa oli tosi kivat, mutta siihen se sitten valitettavasti jäikin. Meininki ravintolassa oli hyvin paljon ketjuravintolalle tyypillistä liukuhihnapalvelua, ja syömämme ruoat olivat nekin melko mitäänsanomattomat. Kokonaisuudessaan paikka ja ruoka oli hyvin hajutonta ja mautonta.
TALLIPIHA
Tallipiha kuuluu omiin must-kohteisiin ja on se lastenkin mielestä mieluinen vierailukohde. Yleensä katson etukäteen facebookista onko Tallipihalla menossa mitään suurempaa tapahtumaa, sillä tapahtumien aikaan pihapiiri herää eloon. Pihat täyttyvät kojuista ja usein lapsille on poniratsastusta. Itse suuntaan joka kerta pihapiirissä vakituisesti sijaitsevaan suklaapuotiin, jonka irtotiskistä löytyy ehkä Tampereen parhaat suklaakonvehdit.
PYYNIKIN NÄKÖTORNIN MUNKKIKAHVILA
Pyynikin munkkikahvilan munkit on best! En ole tainnut kovin montaa kertaa käydä Tampereella niin ettei samalla olisi tullut käytyä munkkikahveilla. Viime kerralla satuimme paikalle pahimpaan ruuhka-aikaan aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä, mutta kahvila on kyllä niin suosittu, etten ole vielä koskaan selvinnyt jonottamatta. Mikähän siinä on, että Pyynikin munkkien suosio vain säilyy vuodesta toiseen? Tulin siinä munkkia odotellessani miettineeksi, että meiltä täältä Jyväskylästä puuttuu kokonaan sellainen paikka, josta ihmiset jaksaisivat innostua samalla energialla.
RATINA JA KOSKIKESKUS
Nämä kaksi ostoskeskusta tuskin tarvitsee sen enempää esittelyitä, molemmissa kannattaa käydä jos etsii uutta vaatekertaa. Minä olin liikkeellä lasten kanssa, joten tein lähinnä vain täsmäiskun Zaraan ja kävin Koskikeskuksen DefShopista hakemassa alelenkkareita. Mukaan lähti neljät tennarit alle 150:llä eurolla!
CAFE PISPALA
Nyt hävettää myöntää, mutta totta se on, kävimme Cafe Pispalassa ihan ensimmäistä kertaa viime viikolla. Monesti siitä on ollut puhetta, mutta jokin on aina ajanut meidät lopulta valitsemaan jotain muuta paljon kehuttujen pannukakkujen sijaan. Nyt satuimme paikalle lounasaikaan, jolloin kahvila on viikonloppuisin melko täyteen buukattu. Niko söi perinteisen aamupalasetin, minä valitsin vegeannoksen niin kuin yleensä teen ravintolassa syödessäni. Pannukakut olivat tomusokerin ja siirapin kanssa taivaallisen hyviä, mutta kasvisruoka oli epämääräistä, mautonta harmaata mössöä, joka ei kyllä millään tasolla iskenyt meikäläisen makuhermoon. Harmitti kovasti, että paikka osoittautui omalta osaltani pettymykseksi, mutta päätin vielä ensi kerralla antaa makeille pannukakuille mahdollisuuden.
Joku paikka saattoi vielä jäädä mainitsemattakin meidän kolmepäiväisen vierailun ajalta, sillä ehdimme tehdä lasten kanssa vähän sitä sun tätä. Lapsilla oli mukana potkulaudat, joilla pääsimme kätevästi liikkumaan ympäri kaupunkia ilman että kenelläkään väsyi jalat jokapäiväisestä kävelemisestä. Seuraavallekin vierailulle meillä jäi paikkoja käymättä, muun muassa kissakahvila Purnauskis Emil Aaltosen puiston laidalla (puistossa on myös lapsille kiva leikkipaikka), paljon kehuttu kasvisravintola Muusa sekä kauppahallin hampurilaiset. Listaa voisi varmasti jatkaa vielä tästäkin, Tampereelta kun löytyy niin monia persoonallisen kivoja paikkoja, mutta se kaupungissa onkin parasta, että joka kerta löytyy jotain uutta koettavaa.