vielä Turkin lomasta..

Moikka kaikille!

Mieleeni muistui yllättäen etten ole vielä koonnut lomamatkamme kokemuksia kokonaisuudessaan teille jaettaviksi.. Suurimmaksi osaksi jo tiedättekin mitä viikon aikana puuhailimme, muutama reissu meiltä tosin vielä jäi laiskuuttamme tekemättä, ja eniten aikaa vietimme rannalla tekemättä yhtään mitään järkevää. Mielestäni kun oli huomattavasti rennompaa antaa Minean touhuta rantahietikossa hiekkalelujensa kanssa kuin nostella tyttöä edestakaisin allasalueella lastenaltaaseen ja pelätä liukastumisia. Täytyy laittaa itselle muistiin, että myöskin ensi kerralla hotelli kannattaa valita merenrannalta!

Viikon aikana ehdin itse maata yhteensä yli neljä tuntia hotellialueemme spassa kokeillen erilaisia hierontoja, kasvohoitoja ja uskalsinpa kokeilla kalajalkahoitoakin. Siitä en ole niin kovin vakuuttunut saiko pikkukalat jaloistani pehmeämmät, mutta perinteisen hamamin nimeen voin vannoa. Hamamin periaatehan on siis se, että suuren vaahtomäärän ja karhean kintaan avulla kuollut iho kuoritaan pois, ja voin sanoa, että sen ja hieronnan jäljiltä iho oli uskomattoman pehmeä ja sileä! Kotiin ostin tuliaisiksi muutaman kintaan mukaan, niillä iho on pysyy silkkisenä jatkossakin enkä tulevaisuudessakaan enää muunlaista kuorintaa kaipaa.

Monesti lomalle saa pakata kasoittain vaatetta mukaan kun tulevia säitä on vaikea ennustaa, mutta Turkissa keskikesän aikaan ilmat on aina takuulämpimät eikä matkassa tarvitse kuin shortseja ja lyhyitä hihoja. Loppuviikosta huomasin Minean vaatteiden käyvän hieman vähiin (yksi asukokonaisuus kun lähes aina sotkeentui ruoka-aikaan), mutta omasta laukustani ehdin pitää vain puolia. Kovin monia asukuvia en matkalla kuvannut, sillä ilmojen ollessa tosiaankin helteiset tuli lähes päivittäin kuljettua jonkinlaisessa rantavarustuksessa.. Hyvä jos joinain päivinä edes tuli puettua muuta kuin bikinit, ja kesäkeleillä nautin meikittä olemisesta.

Muutaman kerran illalliselle pukeuduimme omaksi iloksemme hieman siistimmin, jo siksikin ettei suurin osa pakatuista vaatteista jäisi käyttämättä. Vielä ilta-aikaankin ilma oli lähes hikisen paahteinen, mutta huomasin kuinka maximekot lunastivat lupauksensa ja olivat kaikesta huolimatta ihanan vilpoisia käyttää. Kusadasin basaarit ja putiikit olisivat olleet täynnä erivärisiä ja -mallisia upeita maxeja, yhtäkään en kuitenkaan ostanut, koska tiesin Suomen sadekelien ja talven olevan yllättävän lähellä.. Mitä muuten sanotte näistä smaragdinvihreistä korvakoruistani? Löysin lopulta Turkista niihin sopivan kynsilakankin ja omasta mielestäni ne käy aika kivasti kokomustan kanssa.

Kokonaisuudessaan lomamme oli ihanan rentouttava, ja itse pidän auringosta niin paljon, että voisin viettää vaikka koko viikon vain auringossa maaten :). Turkki onkin lomakohteena erinomainen juuri sään ansiosta, ja matkat Turkkiin on edullisia verrattuna muihin all inclusive -maihin. Hotellialueemme oli hyvin eristyksissä kaikesta muusta, mutta keskustassa tinkimis- ja tyrkyttämiskulttuuri oli kukoistuksessaan, ja se tietenkin voi tuntua häiritsevältä. Turkkilaiset on todella lapsiystävällisiä (tarjoilijatkin voi kesken tilauksen jäädä matkalla ihastelemaan pientä lasta), mutta ainakin oman kokemukseni mukaan heillä ei ole ihan yhtä kohteliasta käsitystä jonottamisesta kuin meillä, eikä muutenkaan tilan antaminen kuulunut paikallisiin tapoihin.

 

Todennäköisesti tulemme joskus vielä uudelleenkin matkustamaan Turkkiin mikäli haluamme vain edullista irtiottoa arjesta, mutta muuten katselemme varmaan hieman elämyksellisempiä paikkoja. Eikä montaa lomaa peräkkäin jaksaisi viettää hotellin uima-altaalla, mutta kivan vaihtelun sekin tuo perusarkeen. Nyt olisi kiva varata jo etukäteen joulun ajalle jokin matka, mutta paikasta vaan emme oikein tiedä.. Kertokaa te omista hyvistä kokemuksistanne!

Huomenna palaan mahtavan arvonnan kera!!

0 Comments

  1. Miia - Sweet Little Things 19 elokuun, 2013

    Nyt iski ihan kauhee matkakuume! Jonnekin haluaa…

    Vastaa
  2. Zayra Halme 19 elokuun, 2013

    Tulkaa jouluksi thaikkuihin 🙂

    Vastaa
  3. Rea H 19 elokuun, 2013

    Ai , että mitä kuvia. 🙂 Arvontaa odotellessa 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 20 elokuun, 2013

      Arvonta vähän viivästyikin kun eilinen meni muihin juttuihin, mutta tänään se starttaa!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.