VÄRIÄ NAAMAAN

Kuten oon joskus aiemminkin sanonut, mä olen ehkä kaikkein huonoin ikinä mitä tulee meikkaamiseen. Kesäisin mun meikkinä toimii lähinnä huulirasva, talvella laitan yleensä aurinkopuuteria, poskipunaa, ripsaria ja harjaan tai vahaan kulmat – jos siis yleensäkään jaksan meikata ollenkaan. Hiustenlaittokin on niinkin monimutkainen prosessi kuin suihkaus sähköisyyden estäjää tai suolasuihketta, hiukset ponnarille ja aavistus lakkaa. Ihan liian usein jää hiukset kokonaan harjaamattakin ja haron ne vaan nopeasti sormilla läpi. Keep it simple, ja sen kyllä huomaa lopputuloksesta 😀

Joka kevät sitä tulee kuitenkin päivitettyä vaatekaapin ohella myös meikkivarastoja, talven synkkyyden jäljiltä kaipaa vähän freesimpää ja nuorekkaampaa ilmettä. Poskipuna on mulle meikkien ykkösjuttu, sillä ilman sitä kasvot tuntuu sata kertaa väsähtäneemmiltä, ja tässä vaiheessa vuotta ainakin mun iho on aina huonoimmassa kunnossa ja kalpeimmillaan, jolloin harhautusliikkeet mustista silmänalusista ja nuutuneesta ihosta on ihan paikallaan. Myös huulipunan sävy on kiva päivittää vuodenaikojen mukaan, ja nyt oli jo aika jollekin persikkaisemmalle pitkän kirkkaanpunaisen aikakauden jälkeen. Samalla viimeviikkoisella ostosreissulla pistin joitain meikkipussini siveltimiäkin uusiksi, koska naurettavaa kyllä, osaa niistä en ole uusinut varmaan suunnilleen ikinä..

uusipuna IMG003

Diorin huulipunan sävy Ambre Zemire, Kicksin huulten pohjustusvoide, Kicksin Concealer trio tummille silmänalusille ja punoittaville näppylöille, MakeUpStoren poskipuna sävy Must Have ja Anastasian kulmaväriuusipuna IMG001

Sitten punat poskiin, sipaus aurinkopuuteria, kulmiin väriä niin sanottuihin tyhjiin kohtiin, ripsien harjaus ja huulien punaus. Ja lopputulos näyttää tältä!uusipuna IMG002

Loppujen lopuksi meikkiä on näissä kuvissa aika vähän, mutta pienellä vaivalla lopputulos on mielestäni vähän pirteämpi kuin normaalisti. Huulipuna taittaa aavistuksen oranssiin, mikä on ehkä hieman haastava sävy näin kalpealla naamalla, mutta mä luotan siihen että aurinko paistaa tulevat viikot sitä tahtia että ihokin alkaa saamaan pientä väriä. Huono vaihtoehto ei olisi kaivaa pohjaväriä purkistakaan, mutta taidan just nyt olla vähän liian laiska siihen.. Mitäs sanotte tästä keväisestä yritelmästä?

 

0 Comments

  1. Ronja 28 maaliskuun, 2015

    Oon vielä laiskempi meikkaaja kuin sinä! Eilen vähän laitoin ripsaria ja rajausta silmiin, mutta siihen se jäi. Edellisestä kerrasta on vissiin jo pari vuotta, mutta sentään ripsari oli vielä kunnossa… Kivan kevyt meikki siulla, ei liian tällätty, mutta näkee, että on vähänä laitettu jotain 🙂

    Vastaa
    • Melina 6 huhtikuun, 2015

      Okei, no ehkä mä en sitten ihan laiskimpia mahdollisia meikkaajia ole :))

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.