VAATEPANIIKKI

vauvanvaatteet IMG4

vauvanvaatteet IMG1 vauvanvaatteet IMG2  vauvanvaatteet IMG5

Voisi kuvitella ettei tää ole mun kaltaiselleni vaatefriikille mitenkään mahdollista, mutta niinpä vaan kuitenkin kävi että eilen tajuttiin meillä olevan ihan liian vähän vauvanvaatteita! Täysin sama homma kävi Minean kanssa, oltiin ite ostettu muutamia harkittuja juttuja, ja mun vanhemmat raahasivat joka käynnillä melkein kassillisen vaatetta, mutta sairaalasta kotiuduttua huomattiin että sopivia vaatteita pikkuruiselle vauvalle ei tahtonut kaapista löytyä kuin muutama vaivainen body. Vaikka Möhis oli syntyessään 49cm, on lähes kaikki 50cm vaatteet vielä aika jättimäisiä, ja varsinkin housuista oli huutava pula. Nyt on kaupat kierretty epätoivoisesti läpi, ja saldoksi saatiin parit potkarit Hennesistä, yhdet reilunkokoiset housut NameItiltä ja ihanaa raitasettiä PolarnOPyretiltä koossa 44cm. Popin raitavaatetta olisin voinut kotiuttaa koko malliston, mutta vielä näin pienen vauvan kanssa nuukuus iskee, 30-40 euroa yhdestä sisävaatteesta on musta aika paljon. Varsinkin jos ostaa tuota kaikkein pienintä kokoa, joka todennäköisesti mahtuu seuraavat pari viikkoa. Tai ehkei edes sitäkään, jos Möhis jatkossakin syö samaa 24/7 tahtia mitä nyt on viimeiset kaksi päivää menty.

Labrat näytti muuten tänään täysin samaa lukua 230 kuin eilenkin, joten lastenlääkäri halusi edelleen jatkaa kontrollia. Huomenna uusi reissu keskussairaalalle verikokeeseen, tulosten jännittämistä ja kotihoitoa tiheillä imetyksillä tai lähtö takaisin osastolle. Meille saa siis edelleen pitää peukkuja hyvien tulosten toivossa!

0 Comments

  1. Kippuralla 14 helmikuun, 2015

    muistelisin että kapphallissa oli jotain pieniä vaatteita, ainakin ihan perusvalkoisia? tyyliin puolipotkarit 7e, ei kalliita

    Vastaa
    • Melina 14 helmikuun, 2015

      Me käytiin sielläkin kattomassa, mutta pieniä kokoja ei ollut kuin tyyliin yhdistä housuista.. Pitää vaan toivoa että noista Popin vaatteista saa sitten kirppiksellä jotain takaisinkin.

      Vastaa
      • Kippuralla 15 helmikuun, 2015

        auts, entäs kävittekö h&m:llä? muistaakseni sielläkin oli joskus ainakin kokoa 44, mutta ainakin 50. tosin nekin taisi olla lähinnä valkoisia/beigejä, mutta onpahan sentään jotain. nettikaupassa ei niitä taidettu myydä edes

        Vastaa
        • Kippuralla 15 helmikuun, 2015

          saas nähdä miten kauan tää tyyppi viihtyy mahassa, kohta paukkuu 20+0. meillä ei oo ikinä taidettu tarvita oikein edes 50cm kun vauvat on olleet isoja. mua supistaa jo niin lujaa välillä, pääsin bussista ulos muutama päivä sitten ja eka vastaantulija kysyi tarviinko jotain apua. puhisin ja pitelin mahaani ilmeisen tuskaisen näköisenä

          Vastaa
          • Melina 16 helmikuun, 2015

            H&Mltä löysin potkarihousuja koossa 50cm ja ne oli sopivan pieniä. Mistään muusta ei ollu kokoja, vaan 56cm mikä taas on vähän vielä reilu. Ehkä me pärjätään nyt noilla muutamilla vaatteilla tää pari viikkoa ennen kun kaikki 50cm alkaa jo olla käyttökelpoisia..

            Toivottavasti ei nyt ihan vielä sun pieni ala syntymään! Eikös suunnilleen noilla viikoilla oo lääkärintarkastus niin pääsee näkemään ettei paikat ala valmistua synnytykseen..?


          • kippuralla 17 helmikuun, 2015

            Rakenneultra on seuraavana, ekana on lasten lomaviikko. Ehkäpä siitä jotain jo näkee, on nuo muutkin meinanneet syntyä aiemmin mutta hommissa oltu vasta viikoilla 38-40. Olisi vaan pakko sinnitellä edes toukokuulle, jos valmistuisinkin joskus, pitäisi saada työharjoittelut tehtyä.


  2. Minttu-Maaria 14 helmikuun, 2015

    Mulla on taas vähän toisensuuntainen vaatepaniikki, koska erikokoista vauvanvaatetta on ihan järjetön määrä! Kaiken olen saanut/ostanut käytettynä. Puolet jää varmaan pitämättä tai sitten vauva saa diivailla ja pitää kuusi eri vaatekertaa päällä joka päivä 🙂

    Pidän peukkuja ihanalle pörröpäälle ♥

    Vastaa
    • Melina 14 helmikuun, 2015

      Miten sä oot saanut hamstrattua niin paljon vaatetta vaikket tainnut tietää sukupuolta :D? Musta tuntu että oli vaikea ostaa Minealle aikoinaan muuta kun jotain valkoisia perusvaatteita kun muuten vauvakamat oli niin sukupuolitettuja.. Mutta joo, teille tulee oikea tyylibebe!

      Vastaa
  3. Saaruska 15 helmikuun, 2015

    Piti kommentoida jo aiemmin, mutta unohtui 🙂 Ootko muuten katsonut Nextin pienten poikien valikoiman? Sieltähän löytyy pienille tosi edullisesti. Itse ostin sieltä juurikin pieniä housuja ja bodyja, kestivät hyvänä sen käytön mitä niille ennätti tulla, ja hyvin sain myös kaupaksi eteenpäin 🙂

    Vastaa
    • Melina 16 helmikuun, 2015

      Nextin oonkin unohtanut kokonaan vaikka aikoinaan tuli Minealle tilattua sieltä jonkun verran vaatetta. Pitääpä kurkata millanen mallistonykyään on. Kiitti vinkistä!

      Vastaa
  4. rosanna 16 helmikuun, 2015

    Heippa, olen tässä jokin aika sitten löytänyt blogisi, enkä ole vielä tainnut kuitenkaan onnitella pikkuisesta, joten suuresti onnea! 🙂 Täällä ainakin pidetään peukkuja verikokeiden hyvien lukemien puolesta! Huh meillä noin seitsemän viikkoa LA:han ja tuota minäkin pelkään, että mitä jos vaatteita onkin liian vähän. Varsinkin, kun tällä bebellä tuntuu olevan turhan kiire tänne maailmaan, niin pitäisiköhän sitä varautua miniminikokoisillakin vaatteilla ihan varoiksi, äh en tiedä. Kotimaisella Melli EcoDesignilla on muuten valikoimissaan myös jopa 36-50 senttisiä keskosvaatteita, ja myyvät muistaakseni kokoa 44/50.

    Vastaa
    • Melina 16 helmikuun, 2015

      Kiitokset :)!! Ja kiva kun oot jäänyt lukijaksi! Mä muistinkin ton Melli ecodesignin tossa viime viikolla, mutta ei sitten tullu mieleen että myydäänkö niitä täällä meilläpäin. Netistä varmana olis löytyny kaikenlaista mutta en viittiny alkaa tilaamaan, vaatteet olis varmaan jo ollu pieniä kun ehtii perille 😀
      Eipä mene enää kauaa sullakaan että on oma pikkuinen sylissä <3 Tsempit raskauteen ja siihen edessä olevaan loppukoitokseen! Kiva jos käyt aina välillä kertomassa teiänkin vauva-arjesta.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.