Kävimme Minean kanssa eilen keskustassa puistoilemassa ja tapaamassa äitikaveriani lapsineen. Ystäväni on oikeastaan aivan tuore äititapaus, sillä hän sai miehensä kanssa noin kuukausi sitten suloisen parivuotiaan pojan Etelä-Afrikasta.

Mäki-Matin puistosta, jossa tapasimme, löytyy niin paljon kivaa tekemistä kaikenikäisille lapsille, että nytkin nämä meidän vahdittavat juoksentelivat paikasta toiseen niin vauhdilla, ettei perässä meinannut pysyä. Vielä kun se yksi leikkipaikka tai härveli kiinnostaa aina sen muutaman minuutin kerrallaan niin meidän äitien kuulumisten vaihtaminen oli kovan työn takana! Minean lemppareita edelleenkin on kaikki erilaiset keinut, mutta löytyi tästä puistosta onneksi muutakin kiinnostavaa, kuten puiset autot, muovimopot, kiviukot ja pallot. Ja mikä parasta, hiekkalelut tulee talon puolesta eikä lähdön hetkellä tarvitse jäädä etsiskelemään niitä omia lapioita ja ämpäreitä kymmenien joukosta!

Minea ei vielä niin kovin osaa varsinkaan ulkona leikkiä yhdessä toisen lapsen kanssa, mutta jotain he ystäväni pojan kanssa koittivat yhteistuuminkin puuhastella. Ystäväni poika tuntuu sopeutuneen Suomen oloihin jopa yllättävän hienosti, ja perusluonteeltaan hän vaikutti ihailtavan myönteiseltä ja avoimelta. Mielestäni juurikin avoimuutta voisimme mekin kaikki oppia muista kulttuureista, ainakin itsestäni ja Mineasta huomaan välillä voimakastakin uuden ja tuntemattoman jännittämistä. Toki se on myös luonnekysymys, mutta Minea ei julkisilla paikoilla monestikaan uskalla lähestyä vieraita lapsia kovin avoimesti, vaan lämpenee pikkuhiljaa leikkeihin mukaan.

Minulla on toinenkin ystäväpariskunta, joka on aina puhunut haluavansa adoptoida lapsen sen lisäksi, että he myös toivovat saavansa biologisia lapsia tulevaisuudessa. Parhaimmillaan adoptio on varmasti juuri sitä, mitä se ystäväni kohdalla on ollut eli maassa adoptio hoidetaan mallikkaasti ja lapsia kohdellaan erinomaisesti. Yllättävää mielestäni kuitenkin on se, kuinka pitkä adoptioprosessi voi todellisuudessa olla, vaikka maailmassa olisi tälläkin hetkellä varmasti satoja lapsia vailla kotia! Ystäväni odottivat omaa poikaansa 4,5 vuotta siitä päivästä, kun prosessi laitettiin liikkeelle, ja joissakin suositummissa maissa odotusaika on tätäkin pidempi. Tottakai on tärkeää, että perheet valikoidaan ja arvioidaan tarkasti, mutta suuri osa ajasta kuluu jähmeään byrokratiaan. Miettikääpä mikä raskausaika ;)!

Lopuksi vielä vähän kevyempiin aiheisiin eli Minean vaatteisiin :). Syksy ja kevät tuntuu aina olevan hankalaa aikaa pukeutumisen kannalta (niin itellä kuin Mineallakin). Koko ajan on joko liian lämmin tai kylmä takille tai haalarille, ja vaikka kuinka etukäteen asiaa miettisi kotona, huomaa ulkona pukeutuneensa ihan väärin. Kerrospukeutuminen taitaa tässä olla se yksi ja ainut ratkaisu.. Eilen oli juuri tällainen hankala ilma, mutta sainpa keksittyä jonkin käyttötarkoituksen Minean karvaliiville! Vaikka kuinka turhuutta, niin liivit on vaan niin söpöjä :)!