Rentouttavaa lomailua lasten kanssa kivassa kotoisassa huvipuistossa, juostaan laitteesta toiseen, syödään välissä jätskiä, tahmataan sormet hattaralla ja nauretaan niin että mahaan sattuu. Joo aivan, tätähän se meidänkin tänpäiväinen Tykkimäki-reisssu olisi varmaan voinut olla, mutta kun ei ihan ollut. Eikä ihan melkeinkään, sillä Nooa päätti skipata automatkalla päiväunet kokonaan eikä poika lopulta päässyt pituusrajoitusten ym takia yhteenkään laitteeseen, joten uskotte varmaan kun sanon, että iltapäivä tosiaan oli jokseenkin hermoja raastava. Toivottavasti kukaan teistä ei ollut todistamassa meidän porukan hermojen kiristelyä – tai jos oli, niin pahoittelen ja tyynesti totean, että hipsimme vähin äänin autolle ja kotiin jo hyvissä ajoin iltapäivällä.
Voi olla, että hieman dramatisoin päivän kulkua, mutta annan kyllä siitä huolimatta muuten niin kivalle Tykkimäelle risuja, ettei alle 90-senttisille lapsille löytynyt kuin kolme (?) laitetta, joihin aikuisen kanssa pääsisi. Osta siinä nyt sitten itsellesi lähes kolmenkympin ranneke, että pääset sahaamaan leppäkertun ja kahvikuppien väliä viideksi tunniksi. En usko, että yhdenkään huvipuiston toiminta jäisi siitä kiinni, jos vaikka kahteen laitteeseen pääsisi aikuinen pienen lapsen viereen seisomaan ihan ilmaiseksi – varsinkin kun alueelle kuitenkin joutuu ostamaan viiden euron aluelipun. Tykkäsimme Tykkimäestä pari vuotta sitten Minean kanssa hirmu paljon (ja Minea tietenkin viihtyi myös tänä vuonna), mutta olisi varmasti jäänyt nyt käymättä, jos olisin tiennyt, ettei Nooalle löydy alueelta mitään puuhaa. Vähän tunnelmaa latisti myös järjettömän pitkät jonot kassoille, eikä ongelma vaikuttanut olevan missään muualla kuin tehokkuuden puutteessa. Sisään pääsimme nooeammin ostamalla pihalla liput netistä, hattaraa jonotettiin vähintään vartti ja jäätelöpallojen pyörittäminen oli myyjillä niin ruosteessa, että pallot jäi ostamatta jo pelkän jonon vilkaisun perusteella. Hyvin harvoin ajattelen mistään näin kovin kriittisesti, mutta tiedättehän sen kun sylissä kiljuu 1,5-vuotias ja toivot, että asiat sujuisi mahdollisimman mutkattomasti.
Kirjoitin Tykkimäestä jo edellisen käynnin jälkeen pari vuotta sitten, ja silloinkin taisin todeta, että paikka on ehdottomasti parhaimmillaan noin 3-12-vuotiaiden lasten kanssa vieraillessa. Laitteet ei ole mitään superhurjia, vaan juuri sopivia tuollaiseen vähän kotoisampaan huvipuistoon, jonka yleisfiilis on jotain jättimäisten huvipuistojen ja pienempien tivolien väliltä. Viime kerralla testasimme myös aqua parkin, joka olisi sekin takuuvarmasti ollut Minean mieleen tänäkin vuonna. Jos siis aikaa on enemmän kuin yksi päivä (ja jos sattuu vieläpö niin hyvä tuuri, että säätkin suosii auringonpaisteella), niin suosittelen Kouvolan visiitillä käymään huvipuiston lisäksi vesipuistossa.
Meidän kanssa samaan aikaan Tykkimäkeen lähti mun puolen sukulaisia, ja oli erityisen kiva kun Mineallekin oli seuraa pikkuserkuistaan. Nooan matkan kohokohta oli varmaankin alueelta löytyvä kotieläinpuisto, jossa pääsi silittelemään niin pupuja, ponia ja possua kuin lampaita ja kilejäkin. Huomenna meidän suunta on kohti Helsinkiä, ja tässä vähän kahden vaiheilla mietin, kannattaako samalla käydä pikaisesti Lintsillä lasten kanssa ottamassa uusintakierrosta huvipuistolaitteista. Kysynpä kuitenkin ensin teiltä, löytyykö Lintsiltä puuhaa Nooan ikäiselle? Tai ihan vain kiteytettynä pariin sanaan, Lintsille vai ei, suosittelisitko 1- ja 4-vuotiaiden kanssa? (Ja kyllä, olen käynyt Lintsillä, mutta siitä on varmaan yli kymmenen vuotta aikaa?!!)
Miksi alle 90cm ei ole laitteita -no ehkä sen kokoisen paikka ei huvipuisto edes vielä ole. Olisit jättänyt suosiolla kotiin koko taaperon.
Me käytiin 2-vuotiaan kanssa viime kesänä Lintsillä ja oltiin tyytyväisiä. Ilmaisia laitteita oli muutamia (en kyllä muista millaisia pituusrajoja) ja sit ostettiin erikseen liput vielä pariin sen ikäiselle sopivaan laitteeseen. Enempää tuon ikäinen ei varmaan jaksakaan. Jonottamaanhan sielläkin joutuu, jos sattuu vilkkaaseen aikaan ja meteli oli välillä melkoinen, mikä saattaa pientä hieman jännittää.
Lintsillä on kymmenkunta ilmaislaitetta, johon siis Nooa ja aikuinen pääsevät yhdessä (mielestäni niissä ei ole pituusrajoja, ainakaan kaikissa). Ne ovat varmasti myös Minean mieleen ? Ostettiin joskus 3-vuotiaalle ranneke, mutta hän taisi päästä 3-4 laitteeseen pituutensa puolesta niiden 10 ilmaisen lisäksi, jolloin olisi ollut kannattavaa ostaa pari yksittäistä laitelippua.
Mutta suosittelen siis vierailua Lintsille! Tietysti toivon, että Nooa olisi nukkunut päiväunet, koska jonotukselta siellä tuskin välttyy ?
Ehdottomasti menette Lintsille! Pituusrajoja en muista, mutta me ollaan käyty tuolla viisivuotiaan kanssa jo monena kesänä ja aina in löytynyt kivaa tekemistä. Tänä vuonna esikoinen kiersi juosten laitteesta toiseen ja eri laitteita kertyi yli kymmenen. Ehdoton bonus tietty, että lastenlaitteet ovat ilmaisia niin kuin sisäänpääsykin – viimeksi maksettiin vaan jätskeistä. Ja Lintsin tunnelma on kyllä niin ihana!
Huomaan kyllä, että monesti asiat saavat todella matalan ärsytyskynnyksen jos lapsi kiukuttelee, mistä tahansa se johtuukaan. Aina kun pitäisi yrittää olla niin rauhallinen, ei ihan onnistu kyllä. Huvipuistossa käydessäni en ole edes ajatellut, että pääsisiköhän melkein 1,5 v. oleva nuorimmaisemme laitteisiin, hilkulla nimittäin on pääseekö sataa senttiä hipova vanhempi lapsikaan. Sen sijaan minä ja mies pääsemme niihin hurjimpiinkin vuorotellen, ja mikä onkaan mukavampaa kuin itse käydä laitteissa ja saada vähän adrenaliiniryöppyä.
Kävimme juuri Linnanmäellä parikin kertaa 1- ja 3-vuotiaiden kanssa ja oli oikein onnistunut reissu. Kaikkein pienimpien laitteet olivat ilmaisia sekä lapsille että aikuisille ja kolmevuotias kävi parissa maksullisessakin laitteessa. Alueelle ei ole siäänpääsymaksua. Eli monta laitetta päästiin kokeilemaan ilmaiseksi, molemmat lapset ovat vielä alle metrin mittaisia niin hurjemmat jutut voi kokeilla sitten parin vuoden päästä.
Lintsillä on kymmenen ilmasta laitetta alle 100 senttisille, joihin aikuinen pääsee myös mukaan ilmaiseksi 🙂 Meillä ne ainakin oli suosittuja! Sisäänpääsykin oli ilmainen eikä alueelle tarvitse ostaa mitään sisäänpääsylippua erikseen. Peukut lintsille 🙂
Oltiin koko perheellä Lintsillä. Meidän samanikäinen kuin Nooa oli kaikista innostunein lokeista, jotka lentelivät siellä. Ei siis innostunut mistään laitteesta. Tuon ikäinen ei välttämättä lintsiä tarvitse, innostuu leikkipuiston keinusta enempi.
olipa harmi ettet tiennyt, tykkimäki ei todellakaan ole pienten lasten paikka
Me ollaan käyty jo parina vuonna lintsillä ns. iltapalalla. Kiva, kun pienet ja aikuinen mukana pääsee muutamiin laitteisiin ilmaiseksi eikä sisäänpääsykään maksa. Kunhan vaan menee ”iltapalalle” ajoissa, sillä ilmaislaitteet sulkeutuu seitsemältä. Sen jälkeen kotimatkalle ja lapset saa nukahtaa autoon 🙂 Kannattaa mennä, eikä siellä tarvii kuluttaa tosiaan koko päivää!
Suosittelen kans Lintsiä! Siellä on monta ilmaislaitetta mihin alle 100cm pääsee, osassa ilmaislaitteista on 100cm pituusraja. Muutamassa laitteessa oli myös niin ettei niihin pääse yli 100cm (eli aikuinen ei saa mennä lapsen kanssa), tälläinen oli ainakin se ”juna”. Ranneketta en ostaisi 4v ikäiselle, meillä lapset kävi useaan kertaan samoissa ilmaislaitteissa ja ne riitti vallan hyvin 🙂 Hyvä tietää muuten toi Tykkimäki, meillä olis ollut varmasti ihan sama meininki siellä, kun 2v ei olisi päässyt laitteisiin.
Hei! Suosittelen kyllä Linnanmäkeä, koska sisäänpääsy on maksuton, on ihan paikkanakin niin kaunis. Ja pilvisellä säällä jonot pienempiä. 10 ilmaista laitetta ovat riittäneet meidän 4- ja 2-vuotiaille täysin. Nooalle ei tosin taida sielläkään olla kuin 5 ilmaista laitetta (Kotkot, Panoraama, Rumpukaruselli, Vankkkuripyörä, pienoiskaruselli eli ajettavat autot ja mopot), joihin pääsee vanhemman kanssa, mutta enempi sitten, jos uskaltautuu Minean kanssa kaksistaan eli esim. Muksupuksu-junaan ja meillä suosikiksi nousseeseen autokaruselliin. Väsyneenä tosin mikään ei onnistu ja meillä haasteita aiheuttaa tuon pienimmän kanssa se, että itku tulee lähes joka kerta, kun laite pysähtyy ja pitäisi poistua laitteesta. Ymmärrystä kun ei näköjään vieläkään ole, että laitteeseen pääsee haluttaessa uudestaan, mutta jonon kautta. 🙂 Mukavaa Helsinki ja kenties Linnanmäki-päivää teille!
Hei. Tykkimäen omilla sivuilla on kerrottu minkä pituinen lapsi mihinkin laitteeseen pääsee ja että alle 90cm rannekkeella olevan aikuisen kanssa laitteisiin. Katsomme aina kun puistoihin lähdemme et mihin lapset pääsevät niin vältymme kiukulta puistossa ☺
Voi kuinka harmillinen reissu! Suosittelen lämmöllä särkänniemeä ja linnanmäkeä. Siellä on paljon laitteita ja tekemistä pienille, eikä tarvitse maksaa alle 100cm ranneke-maksua. Särkänniemessä kannattaa käydä Koiramäen-puistossa, vaikka sinne täytyy myös aikuisen maksaa 15€ ranneke. Ihana pikku-kaupunki, jossa riittää katseltavaa, ihasteltavaa ja rapsuteltavaksi eläimiä ? Ja Tampereella mukava visiitti on myös pikku kakkosen leikkipuisto, jossa meidän 2 ja 4 vuotiaat lapset olivat aivan innoissaan. Ja P.S. Ei tarvinnut jonottaa jätskikojulla, palvelu oli hyvin organisoitu: toinen otti tilauksen sekä rahasti ja toinen teki pallot ?
Huh, olipas kiva lukea tämä, niin ei tule suotta lähdettyä Tykkimäelle tuon meidän 89cm kanssa 🙂 Hänen kanssaan Lintsillä käytiin ihan ilman rannekkeita niissä ilmaisissa laitteissa ja oli tosi monta laitetta miun mielestä. Olikohan pari-kolme, joissa kävi yksikseen ja saman verran, joihin pääsi vanhempi mukaan (myös ilmaiseksi). Sitten taas, jos haluaa sen ikäiselle ostaa vielä lisäksi rannekkeen, joka kai lisää vähän laitteita joihin pääsee, niin on se aika törkeän hintaista miun mielestä. Särkänniemi on ollut mielestäni paras tämän ikäisen kanssa, jos on ollut itsellä ranneke, koska siellä on niin monta laitetta joihin pääsee, mutta alle 100cm on silti ilmainen aina.