TULEVAISUUDEN HAAVE

nunnu30 IMG043nunnu30 IMG063

nunnu30 IMG054 nunnu30 IMG058 nunnu30 IMG060  nunnu30 IMG081

Nyt kun olen lähtenyt tälle paljastusten linjalle (niin mille?!?), niin jatketaan kertomalla yhdestä salaisesta haaveesta, joka on mielessä pyörinyt jonkin aikaa. En tiedä, kuinka realistinen se todellisuudessa on, koska tällä hetkellä jo asian mainitseminen voi monessa saada aikaan saman reaktion kuin se, että missi ilmoittaisi seurustelusuhteestaan jääkiekonpelaajaan. ”Ai toikin! Eikö ne keksi mitään muuta?!?” Mutta siis, olen koko ajan kasvavassa määrin alkanut haaveilla (sen lisäksi, että haaveilen voivani syödä Nutellaa purkin päivässä ilman että se näkyisi missään!) siitä, että jonain päivänä voisin bloggaamisen ohella tehdä sivutyönäni kuvaajan hommia! En vielä, enkä ehkä ensi vuonnakaan, mutta sitten kun olen riittävän hyvä ja saanut päivitettyä kamerakalustoani, käytyä pari kurssia, opeteltua vähän lisää kuvanmuokkausta jne jne. Perfektionistille se päivä, kun on riittävän hyvä, ei välttämättä tule koskaan, mutta parannettavaa nykyiseen joka tapauksessa on. On eri asia kuvata blogiin tai ystävälle kaverinpalveluksena kuin maksavalle asiakkaalle, joka odottaa saavansa täydellisestä hetkestään vähintäänkin täydellisiä kuvia, oli sääolosuhteet sitten mitkä tahansa.

Bloggaajana tulee otettua päivittäin kymmeniä kuvia, ja tottakai oman blogin ulkoasu on siinä mielessä tärkeä, että kuvien haluaa olevan laadukkaita. Mammablogeissa on vain se ongelma, ettei liian nätti oikein jaksa kiinnostaa ketään! Sisustusblogista tai muotiblogista lukija hakee inspiraatiota, moni jättää jopa tekstit kokonaan lukematta, jolloin on enemmän kuin toivottavaa, että kuvat on kondiksessa, mutta liian kaunis ja siloiteltu äitiblogi jää varmasti kakkoseksi realistisemmille kuvauksille arjen kuormittavuudesta, kodin sotkuisuudesta ja lasten kiukuttelusta. Kun miettii jo äitiblogien aiheitakin, on selvää ettei bloggaajan tarvitse tuottaa täydellistä kuvamateriaalia, mikä myöskin voi tarkoittaa sitä, että itsensä kehittäminen kuvaajana ei ole päällimmäisenä mielessä. Itse koitan nykyään jopa vältellä ”lavastettuja” kuvia eli kuvia, jotka on otettu ainoastaan blogia varten tai joissa lapsi poseeraa vain kuvaa varten. Siinä mielessä muiden kuin arkisten kuvien räpsiminen jää melko vähäiselle harjoitukselle, joten olen muutamia kertoja kuvannut ystävieni lapsia, jotta saisin tuntumaa todellisiin kuvaustilanteisiin. Harjoituksen vuoksi oli kiva ottaa nämäkin postauksen kuvat ystävän juhlista, joissa toimin juhlimisen ohella kuvaajana.

Oikea ammattikuvaaja varmasti nauraisi koko tälle ajatukselle, mutta toisaalta onhan nykyajan bloggaajat aika pirun hyviä ottamaan kuvia! Haaveita pitää olla, jos lopettaa unelmoimasta, ei voi myöskään kehittyä. Mä olen optimisti, joka uskoo omiin ja muiden mahdollisuuksiin tilanteessa kuin tilanteessa – tulihan se varmaan jo selväksi siinä, että lähdettiin tänään Kertun kanssa kohti Helsinkiä neljän lapsen kanssa! Uskotteko muuten jos sanon, että meillä kaikki sujui jopa yllättävän hienosti, ja voisin lähteä uuteen reissuun ihan milloin vaan! Huomenna meinataan suunnata vielä museoon ennen kotimatkaa, ja iltapäivällä istunkin jo meidän tulevan asuinalueen infotilaisuudessa. Miten tämä elämä tuntuukin hymyilevän vähän kaikilla osa-alueilla just nyt?!

0 Comments

  1. Senni 22 syyskuun, 2015

    Todella ihana haave, siitä vaan toteuttamaan!! Tuntuisi näin blogia lukeneena että olisi juuri sinun juttu. Unelmat ja haaveet on tehty toteutettavaksi! 🙂 Kuvasi on jo nyt todella kauniita ja hyvin otettuja.

    Vastaa
    • Melina 25 syyskuun, 2015

      Kiitos ihanista sanoista ja tsempeistä <3<3 Saapa nähdä uskaltaisiko sitä jonain päivänä koittaa osaamistaan tässä hommassa..

      Vastaa
  2. anna 22 syyskuun, 2015

    Uskoisin, että sinulla olisi silmää kauniille kuville todellakin, koska niin on jo nyt. Joten ilman muuta – go for it!

    Vastaa
    • Melina 25 syyskuun, 2015

      Voi kiitos Anna!!

      Vastaa
  3. JennI 23 syyskuun, 2015

    Ihan mahtavaa!!! Unelmia pitää seurata!!! ❤️ ja sulla todella on silmää siihen 🙂

    Vastaa
    • Melina 25 syyskuun, 2015

      Tuhannet kiitokset Jenni kivoista sanoista!!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.