Tästä se lähtee, toivepostausten viikko, ja ensimmäisenä vuorossa monen monta kertaa toivottu kotiesittely. Esittely on jaettu kahteen osaan ja nyt vuorossa on ns alakerta eli kylpyhuone, sauna ja iso yhtenäinen tila, josta löytyy meidän keittiö, ruokatila ja olohuone. Olohuoneosio ollaan jaettu sohvalla niin että takaosaan saatiin mahtumaan reilusti säilytystilaa ja työpöytä, jota tosin aika harvoin käytetään. Sisustusta uusittiin aika lailla tasan vuosi sitten ja silloin hommattiin paljon Ikean huonekaluja, kuten noi beståt ja työtaso. Ihanan simppeliä ja halpaa sisustamista!
Meidän koti on kokonaisuudessaan päälle 80-neliöinen rivarikolmio, ja nelisen vuotta sitten muuttaessamme tehtiin asuntoon täysi remontti seiniä purkaen ja siirrellen. Ihastuttiin tässä asunnossa sen valoisuuteen, avaruuteen ja alakerran korkeaan, yli kolmimetriseen tilaan. Osan remontista kävi tekemässä ammattilaiset, osan hoiti Niko kaverit apunaan. Esim sauna on kokonaan Nikon ja meidän kaverin käsialaa, meikäläinen on hoitanut suurimman osan seinien maalauksista, kvikin keittiötä on asennettu talkoovoimin ja parkettia naputeltiin kaveriporukalla yhtenä viikonloppuna. Onneksi lähipiiristä löytyy paljon osaavia tekijöitä, joilla vasara pysyy kädessä ja ennen kaikkea, joilta löytyy viitseliäisyyttä tulla hätiin tarvittaessa.
Ikean huonekaluihin ollaan yhdistelty joitain pitkäaikaisempia haaveita, kuten String pocket-hylly, Vitran tuoli ja sohvakin päädyttiin lopulta teettämään omien mittojen mukaan lahtelaisella käsityöläisellä. Tottakai on jo paljon sellaista, mitä tekisi mieli alkaa vähitellen uusimaan, mutta tunnelmat on tällä hetkellä niin odottavaiset tonttikuvioiden suhteen, ettei olisi mitään järkeä enää sijoittaa tähän nykyiseen asuntoon. Jos jotain nyt vielä innostuttaisi tekemään, menisi tv:n takana oleva iso seinä maalaukseen ja keittiöön tulisi uutta tasoa, välitilaa ja vedintä. Joka ikinen kevät se sisustuskuume nostaa päätään, ja tuskin tänä vuonna helpottaa se että mä olen kotona kaiket päivät näitä seiniä tuijottelemassa, mutta ei auta kuin koittaa pärjätä ja tyytyä korkeintaan joihinkin pieniin muutoksiin! Mitäs tykkäätte näistä kuvista?
Toi sohva on kyllä tosi kivan näkönen! Ja teidän koiruus on kyllä varsinainen söpöliini 🙂
Hih, kiitos!
Vitsit mä niin tykkään tästä teijän kodista. Me voitais ostaa se 😀
Haha, tervetuloa vaan hieromaan kauppaa!
Teillä on aivan ihana koti ! 🙂
Voi kiitos!
Hei! Mistäpäin Jyväskylää olette tonttia katselleet? Mitkä ovat mielestäsi parhaat alueet Jyväskylässä lapsiperheille? Oletko ollut tyytyväinen Jyväskylään asuinpaikkana? Anteeksi suorat ja tökeröt kysymykset ja kiitos jos vastaat.:D
Nim.jyväskylään ehkä muuttavat.;)
Jyväskylä on tosi ihana kaupunki asua ja musta just erityisen kiva lapsiperheille! Me ollaan katseltu tonttia vähän kaikkialta alle 10km keskustasta. Kannattaa kurkata kaupungin tonttisivut jos rakentaminen on mielessä. Eniten täällä kehutaan Muuramea mutta toisaalta se on vähän jo kauempana..
Ihanan näköistä, valoisaa ja avaraa! Meillä on suunnitteilla muutto pian kerrostalon vuokrakaksiosta todennäköisesti omistuskolmioon/neliöön rivarista, täällä Jyväskylässä niitä onneksi tuntuu olevan ihan kivasti tarjolla ok sijainnilla. Omakotitalot ja varsinkin ne tontit tosin onkin sitten ihan uskomattoman huonosti saatavilla… Sisustuspostaukset ovat ajankohtaisuuden takia nyt erityisen kivoja, teillä tuo valoisuus näyttää aivan ihanalta (ja kodinhoitohuone!!!!!) 🙂
Kiitokset :)! Tontteja tosiaan on älyttömän huonosti tarjolla! Onneksi niitä nyt on edes joitakin tiedossa kaupungiltakin.. Toivottavasti löydätte kivan asunnon teidän perheelle!