Tavoitteena tuuheammat hiukset (sis arvonnan!)

Postaus toteutettu yhteistyössä New Nordicin kanssa

Raskauksien ja noin kymmenen vuoden hiusten vaalentamisen jälkeen olen alkanut ymmärtää, kuinka vähän olen jaksanut hiuksistani huolehtia, ja myös sen, kuinka paljon merkitystä pienilläkin teoilla voi olla. Raskaana ollessa hiukset tuuhenivat jonkin verran, mutta imetykset on osaltaan pitäneet huolen siitä, että yhtään ylimääräistä suortuvaa ei ole jäänyt päähän – ennemminkin kuvittelin jossain vaiheessa kaljuuntuvani täysin, kun tukkaa lähti joka harjauksella valtavia tuppoja, jättäen jälkeensä paljaita laikkuja päänahkaan. Ensin sitä sai peilistä ihastella lisääntynyttä hiusmäärää, ja jopa hiusten auki pitäminen tuntui ihanalta ja itsevarmalta, kun tukka ei roikkunut ohuena pitkin kasvoja. Aloin jo miettiä, olinko ihaillut uusia hiuksiani liikaa, kun aivan yllättäen tilanne kääntyi päälaelleen, ja ponnarinkin pitäminen oli henkistä tuskaa alastomien kohtien paistaessa karusti kilometrien päähän. Oli ehkä virhe värjätä hiukset tummiksi (joka osaltaan korosti efektiä), mutta toisaalta, voin nyt parin vuoden blonditauon jälkeen todeta, että kyllä kannatti! Tilanne tuntuu nimittäin jälleen paljon paremmalta, hiukset on elinvoimaisemmat ja paksummat.

new nordic IMG001  new nordic IMG004

Viimeksi joskus yläkouluiässä olen mieltänyt hiukseni oikeasti paksuiksi ja elinvoimaisiksi. Sen jälkeen olen epätoivoisesti kokeillut mm hiuslisäkkeitä, jotka lopulta taisivat enemmänkin ohentaa omia hiuksia lisäkkeiden alla, vaikka päällepäin kokonaisuus hiuskuituineen näyttikin kivalta. Siitä saakka mieleeni on jäänyt kytemään ajatus tuuheammasta tukasta ja elinvoimaisemmasta yleisilmeestä, mutta ystävien suositteluista huolimatta hiusten kasvua tukevat tabletit on unohtuneet kauppaan. Oma pakokeinoni on ollut vetäistä joka aamu se tuttu ja turvallinen ponnari”kampaus”, joka on ihan varmasti helppo ratkaisu, mutta tuskin koskaan kovin omaperäinen tai näyttävä. Paras keinoni on tähän saakka ollut hiuspuuteri, ja näihinkin postauksen kuviin olen tehnyt kaikkeni saadakseni hiuksista tuuheamman oloiset. Salaa toivoisin kuuluvani niiden tukkajumalattarien joukkoon, joilla hiukset kietoutuvat tuuhealle, ilmavalle ponnarille, söpöt lettikampaukset syntyy hetkessä ja muutaman hiusosion letittäminen ei jätä jälkeensä muuten kaljulta näyttävää päätä. Harmi vaan, ettei kukaan ole kotiovelle saakka tuonut ratkaisukeinoa, ennen kuin vasta nyt!

new nordic IMG008

new nordic IMG005

Uskotte varmaan, että lähdin melko innokkaana testaamaan New Nordicin Hair Volume -tabletteja, joiden luvataan tukevan hiustenkasvua ja tuuheutta. Valmiste on uuden sukupolven ravintolisä, jonka teho perustuu omenoiden sisältämään proantosyanidiin. Aine aktivoi hiustuppea ja näin stimuloi hiusten kasvua ja tuuheutta sekä vähentää väliaikaista hiustenlähtöä. Mukana on myös hiusjuurelle suunnattua täsmäravinnetta kuten biotiini, aminohapot ja mineraalit, joten samalla tabletit tukevat hiuksen omaa pigmenttiä vähentäen ennenaikaista harmaantumista. Kuulostaako lupaavalta? Itse olen ollut aivan pähkinöinä tabletteja käyttäessäni, ja voin jo valmiiksi kuvitella, kuinka kohta kuljen paremmin voivat hiukset auki hulmuten, puhumattakaan pienestä toivonkipinästä ripsien kasvun suhteen.

new nordic IMG003

new nordic IMG006

Tottahan se on tietenkin, ettei mikään tuote voi saada aikaan ihmeparantumisia, enkä toki niitä odotakaan. Toivon kuitenkin, että saisin sitä kaivattua paksuutta ponnariin, vähemmän tippuilevia hiuksia lattioille ja näiden myötä ehkä varmuutta pitää hiuksia enemmän auki. Hair Volyme on mulla ollut käytössä nyt parin viikon ajan, mutta muutoksista voi puhua vasta kahden-kolmen kuukauden kuluttua. Suositeltava annos onkin yksi tabletti päivässä kolmen kuukauden ajan, ja sellaisen satsin saan arpoa nyt teillekin! Arvonta alkaa tästä hetkestä ja kestää aina keskiviikkoiltaan 24.8. saakka. Osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen, millaista apua toivoisit New Nordicin -hiustablettien sinulle tuovan. Onnea kaikille arvontaan, palaan omien hiustenkasvatuskokemusten kanssa vielä myöhemmin, kun koko kuuri on syöty loppuun!

57 Comments

  1. Miia 20 elokuun, 2016

    Oi tää postaus tuli kuin tilauksesta, mistä noita saa ostettua?! ? Toivoisin juurikin tuota menetettyä tuuheutta takaisin ja tietty jos vaikka kasvaisi hieman nopeammin ?

    Vastaa
  2. Niina 20 elokuun, 2016

    Mulla on luonnostaan paljon tukkaa mutta kesällä lopetettu imetys on vaatinut veronsa ja hiuksia lähtee edelleen paljon.. tästä tuotteesta voisi olla apua 😉

    Vastaa
  3. Maija 20 elokuun, 2016

    Omaani ennen paksut hiukset ja 20-vuotta täytettyäni hiustenlähtö on arkipäivää ja ponihäntä ohenee viikko viikolta.Haluaisin stopin hiustenlähdölle ja kaukaisena haaveena paksu tulla.

    Vastaa
  4. manna 20 elokuun, 2016

    Hiukseni ovat tyyliä ”ohut rotanhäntä”, eli kaikki apu on tervetullutta:)

    Vastaa
  5. Susanne 20 elokuun, 2016

    Kauniin paksut hiukset tietenkin!

    Vastaa
  6. Manta 20 elokuun, 2016

    Raskaus, synnytys, imetys x 2 on tehneet tehtävänsä tähän päähän.. tuuheus takaisin, kiitos 😉

    Vastaa
  7. Jenna O 20 elokuun, 2016

    Minäkin kaipaan kovasti tuuheutta hiuksiini!

    Vastaa
  8. hrh 20 elokuun, 2016

    Tutulta kuulostaa…minulla lähtee paljon hiuksia ja ponnari on mallia hiirenhäntä ? Jospa tästä olisi apua?

    Vastaa
  9. Sari P 20 elokuun, 2016

    Omat hiukset ovat ohuet ja tosi liukkaat. Niitä on hankala saada tuuhean näköisiksi ja pelkkä ponnari näyttää ohuelta hiirenhännältä. Olisi kiva päästä kokeilemaan tätä tuotetta!

    Vastaa
  10. Kata 20 elokuun, 2016

    Sama juttu täällä, jo ennestäänkin ohuet hiukset on ohentunu entisestään raskauksien ja imetyksien seurauksena! Eli ilomielin testaisin tabletteja!

    Vastaa
  11. Martta 20 elokuun, 2016

    Omat hiukseni kasvavat pituutta kiitettävästi, mutta hiuksia olisi ihanampi pitää auki jos ne olisivat hieman paksummat. Oli mielenkiintoista testata olisiko ko tuotteesta apua!

    Vastaa
  12. Terhi 20 elokuun, 2016

    Tuuheutta kaipaisin tähän ohueen perin suomalaiseen hiuskuontalooni!

    Vastaa
  13. Heijaa 20 elokuun, 2016

    Täälläkin yksi liuhuletti kaipailee tuuheutta tukkaan!!!! ?

    Vastaa
  14. Johanna 21 elokuun, 2016

    Tuuheutta toivoisin!

    Vastaa
  15. Meiju 21 elokuun, 2016

    Mulla on ohuet hiukset muutenkin ja kesällä loppui nuoremman imetys, joten hiukset on KARSEAT! Todella mielelläni testaisin siis! Kaikki apu on tarpeen! 🙂

    Vastaa
  16. Anu274 21 elokuun, 2016

    Apua hiustenlähtöön tarvitsisin.

    Vastaa
  17. Marjut 21 elokuun, 2016

    Tuuheutta ja elinvoimasuutta toivoisin. Tuntuu et imetys on tehnyt hiuksista tosi kuivat hamput ?

    Vastaa
  18. Maarit 21 elokuun, 2016

    Minulla hiuslaatu niin ohutta vauvatukkaa, että kaikki vähäinenkin muutos kyllä toisi loistavaa piristystä ja ilmettä.

    Vastaa
  19. Sini 21 elokuun, 2016

    Itsellänikin hiukset olivat todella elinvoimaiset raskauksien (3kpl) aikana, mutta imetys ja laihtuminen liikaa imetyksen johdosta veivät myös hiukset mukanaan! Nyt onneksi otsalla on nähtävillä lyhyttä (ja valitettavan hapsottavaa) hiusta, joiden toivoisin pikaisesti kasvavan täyteen mittaansa!

    Vastaa
  20. Paula03 21 elokuun, 2016

    Kolme raskautta ja kolme imetystä on tehny jo ennestäänkin ohuesta tukasta ihan onnettoman. :/ Jos sitä tilannetta sais jotenkin kohennettua niin olis todella jees!

    Vastaa
  21. Meri 21 elokuun, 2016

    Värjäys rasittanut hiuksia, joten elinvoimaisutta tarvitsisi lisää 🙂

    Vastaa
  22. Henna 21 elokuun, 2016

    Kyllä kahden lapsen imetys vei elinvoimaisuuden hiuksistani, joten sitä lisää kiitos 😉

    Vastaa
  23. SAMP 21 elokuun, 2016

    Itselläni imetys vei kilot, tukan ja jopa kulmakarvani harvenivat! Toiveena olisi saada paksut hiukseni takaisin ja erityisesti kulmakarvoihin hieman tuuheutta lisää. Mahtaisikohan vaikutusta olla myös niihin?!

    Vastaa
  24. Riina 21 elokuun, 2016

    Oispa mahtavaa jos tää kuontalo ees vähän tuuhenisi. Aina se on ohut ollut ja imetykset sai vähän vähenemään entisestään.

    Vastaa
  25. Jessi 21 elokuun, 2016

    Tuuheutta! 🙂

    Vastaa
  26. Katariina 21 elokuun, 2016

    Postauksesi oli kuin suoraan mun suusta! Varsinkin nyt kevään aikana hiuksia on tuntunut lähtevän paljon ja lisätuuhennus olisi todella tarpeen! 🙂

    Vastaa
  27. Annica 21 elokuun, 2016

    Apu tulisi tarpeeseen!
    3 x raskaus ja imetys näkyy valitettavasti kyllä hiuksissani 🙁

    Vastaa
  28. Tiia - Littlebigthings 21 elokuun, 2016

    Tulisi todellakin tarpeen! Voi kun saisi edes vähän kaikesta menetetystä tukasta takaisin!

    Vastaa
  29. Susanna 21 elokuun, 2016

    Omat hiukset ovat olleet kauan hennot ja ohuet toivottavasti tästä tuotteesta olisi apua!

    Vastaa
  30. Henna 22 elokuun, 2016

    Täällä olisi yksi alle 30-vuotias nainen,jonka hiukset myös kärsineet ainaisesta blondauksesta ja seitsemän lapsen jälkeen ei hiuksista ole jäljellä mitään…Toivoisin että saisin edes osan hiuksistani takaisin,mikä tahansa muutos olisi nykyistä parempi.

    Vastaa
  31. Riitta 22 elokuun, 2016

    Työstressi ja sittemmin työttömyys on tainnut aiheuttaa hiuskatoa ohimoille, joten kaikki apu olisi tarpeeseen.

    Vastaa
  32. Lotta 22 elokuun, 2016

    Minulla pitkän ”hiustenpidennyskierteen” jälkeen olisi tarvetta hoitaa omaa hiusta takaisin kuntoon. 🙂

    Vastaa
  33. Anniina 22 elokuun, 2016

    Täällä myös eräs, jonka tukka on yksi hiirenhäntä. Ohimoilla on ärsyttävää vauvahiusta, joiden soisi kasvavan nopeasti pidemmäksi!

    Vastaa
  34. Mh 22 elokuun, 2016

    2× raskaus ja imetys menossa ja tukka tippuu päästä. Tuuhennusta tarviis

    Vastaa
  35. Anniina 22 elokuun, 2016

    Tuuheutta!! 🙂

    Vastaa
  36. Viivi 22 elokuun, 2016

    Toivoisin tuuheammat ja terveemmän näköiset hiukset.

    Vastaa
  37. Sonjushka 22 elokuun, 2016

    Lisätuuheus olis kyllä tervetullutta tähänkin päähän!
    PS: Pakko korjata vielä sen verran, että imetyshän ei itse asiassa aiheuta hiusten lähtöä! Vaan raskausaikana hiuksia irtoaa hormoneiden takia normaalia vähemmän, ja synnytyksen jälkeen niitä lähteekin sitten kerralla paljon. Osuu vaan ajallisesti imetysaikaan, minkä vuoksi monet yhdistää imetyksen hiustenlähdön syyksi. Samalla tavalla hiuksia lähtee ei-imettävältä äidiltä. 🙂

    Vastaa
  38. Patricia 22 elokuun, 2016

    Mulle hiukset on ollu aina tosi iso asia omalle itsevarmuudelle. Haaveena kasvattaa tukka, jossa voin tuntea itseni hyväksi ja kauniiksi:). Imetys on aiheuttanut muutoksen tukassani, josta en ole niin positiivisin mielin.. Tuote vois olla se mitä etin ja omat hiukset tarvitsee. Olen kokeillut hiuksiini erilaisia tabletteja, muuttanut ravintoani, lopettanut muotoilutuotteiden käytön ja kaiken hiuksia rassaavan, mutta vielä en ole siinä pisteessä, että hiukset olisi sellaiset mistä olen aina haaveillut:)..

    Vastaa
  39. sssansan 22 elokuun, 2016

    Tulisi kyllä apu tarpeeseen tällekkin tukalle! Jostain syystä viime aikoina mun hiukset ovat jotenkin kovin hauraat ja katkeilevat ihan jatkuvasti 🙁 En ole raaskinut näitä hiusvitamiineja ostaa kun monet on niin kalliita enkä tiedä mikä olisi toimivia…

    Vastaa
  40. Jenni 22 elokuun, 2016

    Mä en usko noihin mainospuheisiin yhtään, mutta ainahan tuuheutta voi toivoa 😀 Lumelääkkeetkin tehoaa mihin vaan 😉

    Vastaa
  41. Riikka 22 elokuun, 2016

    Hiuksia lähtee paljon päästä, tekisi mieli testata, poistuisiko ongelma 🙂

    Vastaa
    • Melina 21 marraskuun, 2016

      Heippa!

      Onni potkaisi sinua, ja koitin joku aika sitten laittaa spostia, mutten saanut sitä tulemaan läpi. Laitatko minulle päin viestiä osoitteeseen mineamarissa@gmail.com 🙂

      Vastaa
  42. Elina 23 elokuun, 2016

    En ole aikaisemmin kokeillut mitään hiusravinteita, joten nyt olisi kiva päästä kokeilemaan. Omat hiukset on tosi ohuet ja lasimaiset. :/

    Vastaa
  43. Riitta82 23 elokuun, 2016

    Kärsin hiustenlähdöstä, haluaisin paksumman tukan. Stressaava elämäntilanne varmaan vaikuttaa asiaan…

    Vastaa
  44. Sofia 23 elokuun, 2016

    Tuuheutta imettäjälle! 🙂

    Vastaa
  45. MiiaJ83 23 elokuun, 2016

    Osui ja upposi! Tukka on jo muutenkin hento ja ohut, eikä jaksa kasvaa kuin olkapäämittaan. Lisäksi kaksi lasta ovat tehneet tehtävänsä tähän liuruun. On tullut kokeiltua erilaisia rohtoja, ilman sen suurempia vaikutuksia. Todella paljon kiinnostaisi mikä on tämän tuotteen vaikutus!

    Vastaa
  46. Annika 23 elokuun, 2016

    Pidän hiuksiani erittäin harvoin kiinni, sillä hiukseni ovat erittäin ohuet. Koen itse, että niiden ollessa auki ovat ”paksumman näköiset”. Mielestäni hiuksiakin lähtee paljon, tosin perheestä löytyy myös 3 pitkähiuksista tytärtä☺. Mielelläni lähtisin testaileen kuuria, toivoen että voisin muuttaa vähän kampauksianikin, eikä ainavaan tukka auki.

    Vastaa
  47. Noora 23 elokuun, 2016

    Täällä myös sama, ennestäänkin ohuet hiukset on ohentunu entisestään raskauksien ja imetyksien seurauksena :(. Tahtoisin niin kovasti tuuheammat hiukset!

    Vastaa
  48. Terhi J. 24 elokuun, 2016

    Tuuheutta.

    Vastaa
  49. Margit 24 elokuun, 2016

    Olisi huippu paketti tarjolla hiusten hyvinvointia ajatellen!

    Vastaa
  50. Henrika 24 elokuun, 2016

    Toivon lisää tuuheutta jotta osaisin taas pitäö hiuksiani enemmän auki 🙂

    Vastaa
  51. Ida Kiviluoto 24 elokuun, 2016

    Oi! Helpotusta liian helposti katkeileville hiuksille. Olisin valmis sanomaan moikat kummallisille töröille jotka sojottavat minne sattuu.

    Vastaa
  52. Salla 24 elokuun, 2016

    Itellä kaks raskautta(melko lähekkäin) niin hiukset harveni kans imetyksen takia., ennen oli paksut ja tuuheat.. Nytkin kaks kohtaa hiuksissa, missä on katkennutta hiusta:( ruman näkönen, ei juuri auki kehtaa pitää. Olen nyt pari vuotta tuskaillut hiusteni kanssa. Ois ihanaa taas nauttia tuuheista ja elinvoimaisista hiuksista! ??

    Vastaa
  53. sofia 24 elokuun, 2016

    Olen kuullut tästä valmisteesta. Mieli tekisi koittaa! Myöskin omat hiukset sitä kaipaisivat..

    Vastaa
  54. P 24 elokuun, 2016

    Raskauksien ja imetyten myötä kuontalo tarvitsisi kohennusta. Olisipa kiva kokeilla 🙂

    Vastaa
  55. Eveliina 24 elokuun, 2016

    Toivoisin tableteista apua monien vuosien jatkuvaan ja runsaaseen hiustenlähtöön. Tuuheutta hiuksille ja mielellään vähemmän hiustenlähtöä kiitos. 🙂

    Vastaa
  56. Heli Valkonen 31 elokuun, 2016

    paljon kaipaamaa tuuheutta ja ei hiusten pidentyminenkään paha juttu ois 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.